Tutkintopyyntö palstan häiriköistä

Muutamat vakionikeillä kirjoittavat sotkevat palstaa jatkuvasti tyhmillä kommenteillaan ja surkeilla avauksillaan. Lisäksi he jatkuvasti syyllistyvät kunnianloukkauksiin solvatessaan muita kirjoittajia mielisairaiksi, luonnevikaisiksi, homoiksi sekä pyrkien leimaamaan heitä ruumiillisesti vajavaisiksi. Koska nuo kirjoittajat ovat järjestään niin huonosti kasvatettuja, etteivät tajua itse edes ilmoittautua poliisille, on jonkun muun tehtävä sekin heidän puolestaan. Sen lisäksi että heidän sosiaalitukensa ja matalapalkkatukensa täytyy kustantaa verovaroista.

Syvää myötähäpeää tuntien ilmoitan heidät poliisille jatkotutkintaa varten. Tarkkailu- ja apuluokkien taas alkaessa poliisi löytää nämä häiriköt helposti iltaisin oman ostarin kulmalta.

Rekisteröityminen pitäisi ehdottomasti tehdä mahdottomaksi, koska se sotkee monen kirjoittajan pään ylemmyyden tunteella, joka ei perustu tosiasioihin vaan pelkkään harhaan. Tulisi harkita myös vakionikkien käytön rajoittamista, sillä se näyttää aiheuttavan samankaltaista harhaisuutta monien erittäin kyvyttömien kirjoittajien keskuudessa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Aivan oikein!Minä ainakin kirjoitin jo monta kertaa poliisille,onhan täällä nyt mahdollisuus siihen.Jokainen saa itse käyttää päättelykykyään,mikä sisältö on "epäilyttävää"Onneksi valehtelu ei ole rikos.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Poliisin asia kirjoitti:

Muutamat vakionikeillä kirjoittavat sotkevat palstaa jatkuvasti tyhmillä kommenteillaan ja surkeilla avauksillaan. Lisäksi he jatkuvasti syyllistyvät kunnianloukkauksiin solvatessaan muita kirjoittajia mielisairaiksi, luonnevikaisiksi, homoiksi sekä pyrkien leimaamaan heitä ruumiillisesti vajavaisiksi. Koska nuo kirjoittajat ovat järjestään niin huonosti kasvatettuja, etteivät tajua itse edes ilmoittautua poliisille, on jonkun muun tehtävä sekin heidän puolestaan. Sen lisäksi että heidän sosiaalitukensa ja matalapalkkatukensa täytyy kustantaa verovaroista.

Syvää myötähäpeää tuntien ilmoitan heidät poliisille jatkotutkintaa varten. Tarkkailu- ja apuluokkien taas alkaessa poliisi löytää nämä häiriköt helposti iltaisin oman ostarin kulmalta.

Rekisteröityminen pitäisi ehdottomasti tehdä mahdottomaksi, koska se sotkee monen kirjoittajan pään ylemmyyden tunteella, joka ei perustu tosiasioihin vaan pelkkään harhaan. Tulisi harkita myös vakionikkien käytön rajoittamista, sillä se näyttää aiheuttavan samankaltaista harhaisuutta monien erittäin kyvyttömien kirjoittajien keskuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu