erostani on nyt puoltoistavuotta, lapseni 13 ja 11 -vuotiaat jäivät isälleen asumaan, syystä että halusin lasten varttuvat tutussa ympäristössä ja lähellä kavereitaan, itse muutin noin 3 kilsan päähän. Kokoajan exä yrittää niin etteivät lapset saisi tulla luokseni, vaikkakin lastenvalvoja ilmoitti tapaamisajat. Exä on narsisti, eikä hänen kanssaan pysty mistään asioista puhua. Nytkin kun vanhempi poikani lähtee yläasteelle noin 6 kilometrin päähän exä ei suostu että pojan "kirjat" muutettaisiin minulle syystä että bussi kyydit olisivat ilmaiset, isänsä luota kouluun on matkaa 2,4 kilometriä. Sanoin hänelle että maksan sen lapsilisän hänelle , koska se tulee minulle kun kotiosoite vaihtuu. Kertokaapa te hyvät ystävät mitä mä voisin tehdä asian eteen edes jotakin......... olen ajatellut niinkin että koska maksan elatusrahaa lapsistani isälle, niin vaadin että elatusrahaa pienennetään. Exä ei käy töissä, on sosiaalipummi. Kiitos neuvoistanne etukäteen !
mielipuolinen exä
Äetsästä etä-äiti
26476
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
vielä jatkaakseni..... Exällä on naisystävä ja tiedän exän valehdelleen hänellle minusta että en välitä lapsistani vähääkään vaan yritän kokoajan "ostaa" lapsia itselleni, mikä ei TOD.Kaan pidä paikkaansa. Hän tukeutuu rahaan , koska ei pysty ostamaan lapsilleen oikeastaan mitään Sanokaapa teenkö oikein jos otan hänen naisystäväänsä yhteyttä, ja yritän kertoa millainen hän todellisuudessa on, vai teenkö tälläkään tavalla oikein ?
Et saavuta mitään, ainakaan hyvää, ottamalla yhteyttä exäsi naisystävään. Eli jätä ottamatta.
Hoida asiat lastesi kanssa. Kerro sovituista tapaamisajoista, ja siitä että niistä pidetään kiinni.
Miksi vanhempi poikasi pitäisi siirtää kirjoille sinun luoksesi? Meni ihan ohi tuo juttusi pojan koulumatkoista ja bussikyydeistä.
Lapset ovat kirjoilla lähivanhemman luona. Myös lapsilisä maksetaan lähivanhemmalle yksinhuoltajakorotuksineen.
tarkoitan sitä että kun poikani on minun kirjoilla luonani bussimatkat ovat ilmaiset, koska asun etäämmällä kuin exäni. Tiedän että lähivanhemmalle maksetaan lapsilisä ja korotus. Ehkä tuo että ottaisin yhteyttä exän uuteen, on huono asia, vaikkakin hän on ammatiltaan ihmisten hyvnvointiasiantuntija.
Eikös lapsellasi olisi helpompaa kulkea kouluun lyhyemmästä matkasta? Sulla on mielessä vaan raha. Siis että saisit lapsilisän yksinhuoltajakorotuksella. Et sä lasta ajattele oikeasti. vaan rahaa. Jos ajattelisit, niin eikö lapselle ole parasta, ettei häntä eroteta omasta sisaruksestaan? Mä en todellakaan näe minkäänlaista motiivia sun ajatuksillesi.
Tapaa lasta sovitusti. Voithan sä pitää heitä luonasi useamminkin, kuin sopimuksen puitteissa, tuskin mies sitä estää. Sua vaan nyt ottaa päähän, kun miehelläsi onkin uusi nainen. Eikö vaan? Itse sä olet valintasi tehnyt, suostunut olemaan se etävanhempi. Kärsi nyt nahoissasi. Vai pelottaako sua, että miehesi käy sinulta elatusmaksuja vaatimaan? Etävanhemman velvollisuus olisi ne oikeasti maksaa. Toki siihen tulot vaikuttaa, onko kohtuullista sellaista vaatia, mutta näin se vaan lain mukaan menee.
Kuulepas nyt, tai siis te kaikki jotka olette vastanneet "kieltävästi" mun viesteihini, kirjoitin liian suppeasti tästä 1,5 vuodesta. Kun erosin näytti kaikki hyvältä, jätin lapseni isänsä luokse ihan vaan sen takia että lapsilla olisi tuttu kasvuympäristö. Sitten sainkin tietää että exä yrittääkin omia lapset. Alkuun ei puhettakaan siitä että lapset saisivat nähdä minua. Lähetti minulle 1500 tekstaria, jotka olivat härskejä, rivoja . Sitten sain tarpeekseni niistä ja tein rikosilmoituksen, sen jälkeen loppuivat. Viime vuonna lasten kouluaikana, yritti pimittää lasten tiedotteita joita saivat , jouduin ottamaan yhteyttä lasten opettajiinkin. Ja mitä tulee rahaan, kavalsi lapsiliärahaa kolmelta kuukaudelta jotka joudun ehkä maksamaan, noh omaa tyhmyyttäni, kun pidin vielä yhteistiliä ja hän sai rahat käyttöönsä, vaikkakin tili oli vielä minunkin nimissäni, nyt asia on sos.lautakunnan päätettävänä. Hän sanoo että minä ja miesystäväni saamme maksaa. Olen maksanut hänelle elareita erostamme asti. Nyt hän on sanonut että yritän ostaa lapset puolelleni kun ostan heille koulutarvikkeita yms. koska exä ei pysty. Lastenvalvoja sanoi minulle viimevuonna, että kaikki tavarat/vaatteet ovat lapsille LAHJOJA (tyhmää) joita ostan heille, koska maksan jo elareita. Ja mies estää edelleen lapsia tulemasta luokseni, näin se vaan on. Ja siksi toiseksi en ole pyrkimässä siihen että saisin lapsilisärahan korotuksen, vaan ehdotinkin exälle että maksan hänelle (sopimuspaperi tietenkin tarvii tehdä) kelan maksaman rahan, joten hän ei häviä yhtään. Mutta eilen selvisi että hän on puhunut lapsille että yritän kieron kautta saada rahaa lisää tuolla tavalla, joten en aiokaan enää lapseni osoitteen vaihtoa. En ole mustasukkainen hänen uudesta naisystävästään, miksi olisin. Enkä pidä pahana vaikka hän viekin lastamme hänen luokseen, ERIASIA on se että hän on kieltänyt lapsiani tulemasta miesystäväni luokse
Unohtuiko vanhemmuus kun löysit uuden miehen ja muutit hänen nurkkiin asumaan? Silloin näit turvalliseksi ex-miehesi olemaan lähivanhempi ja pidit hänen kanssaan jopa yhteistätiliä.
Valitettavasti kirjoituksistasi näkyy se että ei sinulla ole "puhtaat jauhot pussissa". Noinhan siinä käy kun hypätään uuteen suhteeseen, selvittämättä entistä. Laskun maksaa tietenkin aina lapset, kun vanhemmat taistelee.
Lastenvalvoja on oikeassa. Kaikki mitä lapsille ostat on lahjoja niitä et voi vähentää elatusmaksuista. Lähivanhempi huoltaa lapsen koulunkäyntiin liittyvät asiat. Ei hän ole velvollinen jokaista koulun lähettämää lappua sinulle postittamaan. Olisihan se aika merkillistä jos lähivanhempi ei saisi päättää mistään lapsiin liittyvissä asioissa vaan aina pitäisi etävanhempi kutsua paikalle. Kannattaa perehtyä lähi-, ja etävanhemman vastuihin ja velvollisuuksiin ja yrittää tukea toisiaan lasten kasvatuksessa.
Veivaat juttua mieleiseksesi yrittäessäsi saada vastaajia manibuloitua kannattamaan ajatuksiasi. Kilpailet kumpi vanhempi saa tehdä mitäkin. Toistensa kiusaamisesta tuossa on kyse.
ohhoh, onpas kiivasta tekstiä, tuntuupa jotenkin tutulta.....................tunnenko..........? Ensinnäkin mistäpäs sinä voit "tietää" "koska olen löytänyt miesystäväni, ja toiseksi asun hänen "nurkissaan", voin romuttaa sinun "tietämyksesi" siitä. Löysin m-ystäväni kuukausia sen jälkeen kun erosin, ja EN ASU HÄNEN luonaan. Ja voi voi romutan sinun tietämystäsi siitäkin, ettenkö ole exän kanssa selvittänyt eroni syitä. JÄTIN exän koska hän on alkoholisti, riitelyt päivittäin (jopa lasten kuullen), eikä pitänyt minua missään "arvossa", yhteinen tili oli meillä koko avioliittomme ajan, eikä minulla ollut koskaan "omaa rahaa", "kannoin " rahat kotiin hänelle, ja olin hänen tarpeittensa tyydyttäjä. En ole kilpailija vaan haluan että lapsillani on kaikki hyvin. Olen pyytänyt exää muutaman kerran puhumaan lastenasioista aina on kyllä tullut vaikkakin vastahakoisesti, ja muutamia viikkoja menee kun sopu säilyy, mutta sitten taas.................Monta kertaa lastenvalvoja on sanonut mitä yhteishuoltajuus tarkoittaa, mutta sepä ei taida mennä exän kovaan kalloon.
Täytyy ihan ihmetellä, että erotessasi tiesit puolisosi olevan alkoholisti, sosiaalipummi ja narsisti. Olit 1,5-vuotta sitten vakuuttunut siitä että tuo alkoholisti, narsisti, sosiaalipummi on kykenevä lähihuotajaksi. Ihmeellistä että lasten äiti jättää sellaiselle miehelle lasten huollon!?
Jokainen tyylillään, totean vain sen että nopeasti on erosta aiheutuvasta surutyöstä selvitty. Ihan kuukausissa : D
"Olisihan se aika merkillistä jos lähivanhempi ei saisi päättää mistään lapsiin liittyvissä asioissa vaan aina pitäisi etävanhempi kutsua paikalle. Kannattaa perehtyä lähi-, ja etävanhemman vastuihin ja velvollisuuksiin ja yrittää tukea toisiaan lasten kasvatuksessa."
Kun on kyse YHTEISHUOLTAJUUDESTA, kaikki päätökset todellakin tehdään molempien vanhempien voimin. Lähi ei siis päätä mistään yksin. Jos lähi on oikeasti yksinhuoltaja, se on asia sitten erikseen. Ja todellakin kaikki lapseen liittyvä lääkärinaikoja myöten on yhteishuoltajuudessa ilmoitettava etävanhemmalle. Ehkä sinulla on syytä perehtyä asiaan tarkemmin.
Jos vanhemmilla on yhteishuoltajuus, käytännössä vastuun lapsesta kantaa se vanhempi, jonka luona lapsi kulloinkin on, ellei kyse ole erityisen merkittävästä asiasta, jolloin siitä on yleensä päätettävä yhdessä. Tällaisia asioita ovat lapsen asuinpaikka, koulutuspaikka, terveydenhuollolliset toimenpiteet, sukuniemi, kieli, uskontokunta ja passin hankinta.
Jos yhteishuoltajuus käy riitaiseksi, huollon voi purkaa.
5 §
Huoltajien yhteistoiminta
Lapsen huoltajat vastaavat yhdessä lapsen huoltoon kuuluvista tehtävistä ja tekevät yhdessä lasta koskevat päätökset, jollei toisin ole säädetty tai määrätty.
Jos joku huoltajista ei matkan, sairauden tai muun syyn vuoksi voi osallistua lasta koskevan päätöksen tekemiseen ja ratkaisun viivästymisestä aiheutuisi haittaa, ei hänen suostumuksensa asiassa ole tarpeen. Asiasta, jolla on huomattava merkitys lapsen tulevaisuuden kannalta, voivat huoltajat kuitenkin päättää vain yhdessä, jollei lapsen etu ilmeisesti muuta vaadi.
joskus toinen osapuoli voi jopa tahallaan sabotoida yhteishuoltosuhdetta tai vastustaa raivokkaasti kaikkea, mitä toinen esittää. Silloin voi olla parasta, että yhteishuoltajuus muutetaan yksinhuoltajuudeksi.
Kyllä teidän vanhempien pitää pystyä sopimaan lasten tapaamisajat ja asuinpaikka ja pysyä niissä. Tuollainen soutaminen ja huopaaminen ei johda kuin lasten pahaanoloon ja turvattomuuteen.
Lastenvalvojalla ei ole mitään oikeutta ilmoitella mitään vaan vahvistaa vanhempien yhteinen elatussopimus jossa sovitaan myös tapaamiset, lomat jne... Ts. te sovitte ja lastenvalvoja vahvistaa. Mikäli ette kykene sopimaan niin sitten käräjäoikeus määrää.
Miksi ihmeessa pojan pitäisi muttaa luoksesi kun olette erossa päätyneet lasten jäävän asuumaan isälle ja minkätähden sisarukset erottaisit? En myöskään ymmärrä soitto aiettasi exäsi uudelle naisystävälle ja mustamaalausta. Anna hänen muodostaa kuva siitä millainen ex-miehesi on. Kirjoitat exäsi olevan narsisti. Mistä päätelmän olet tehnyt?
Eikö sinun tulisi tukea lasten asumista isän luona kun olet siihen erossa suostunut? Tapaat lapsia sopimuksen mukaan ja sovit exäsi kanssa lasten tekemisistä. Tuon ikäiset ei vielä päätä ohi kummankaan vanhemman asioistaan. Eron jälkeenkin pitäisi kyetä lasten kasvatuksen takia yhteistyöhön, ilman "kynsiä ja hampaita".
Isän luota kouluun on siis runsaat 2 kilometriä. Sehän on hyvä kävely- ja pyöräilymatka täällä Satakunnassa.
Jos olet etä, lapsi ei voi olla sinun luonasi kirjoilla. Mitähän oikein mahdat hakea?
Yritä nyt keskittyä saamaan oma elämäsi järjestykseen. Anna exän uusine naisineen elää rauhassa.
Toinen asia, mihin voit keskittyä, on olla hyvä äiti kahdelle lapsellesi.
samaa mieltä, ja 13 vuotiasta jo kuunnellaan ja kysytään missä hän haluaa asua.
13-vuotiasta kuullaan silloin kun avierotilanteessa vanhemmat eivät pääse sopimukseen siitä kumman vanhemman luona lapset asuvat. Sosiaalityöntekijät tekevät kärjäoikeuden pyynnöstä olesuhdeselvityksen ja silloin kuullaan 12-vuotta täyttäneitä alaikäisiä. Se ei tarkoita sitä, että jos lapsi sanoo haluavansa asua jommankumman luona niin että siihen päädyttäisiin.
Varsinkaan se ei tarkoita sitä, että toinen vanhemmista alkaa sooloilemaan ja sopimaan alaikäisen lapsensa kanssa asuinpaikasta, ilman toista vanhempaa.
Että kumpi se narsisti on?
Miksi ihmeessä poikasi pitäisi saada ilmaiset bussiliput koulunkäyntiä varten jos isältä matkaa kouluun on parikilometria? Se ei ole syy muttaa äidille, kun kerta erossa olet päättänyt lapsesi asuinpaikan olevan isällä.
Ääliö ei mulla ole ainuttakaan poikaa ...............
Hmm. Siis miten exäsi on mielipuolinen?
Jos olet aikoinaan allekirjoittanut sopimuksen, jossa lapset asuvat isänsä luona eli isä on lähihuoltaja, niin ei sitä voi muuksi muuttaa. Eikä ainakaan tuolla perusteella, että lapsi saisi ilmaisen bussilipun kouluun, jonne isänsä luota on kävelymatka.
No olisikohan mm. että äiti kaipaa lapsiaan ja pojat äitiään, isän luona ei ole hyvä olla koska hän on työtön ja mahdollisesti luonnehäiriöinen.
Voisiko olla, että äiti tuli katumapäälle koska isä ei suostu toteuttamaan tapaamisia sovitusti ja mustamaalaa jatkuvasti äitiä pojille. Ehkä hän on aiheesta huolestunut poikien asioista (psyyke, koulu, hyvinvointi jne.)
Miksi äitiä kohtaan nyt ollaan niin piikikkäitä? Varmasti tarpeeksi vaikeaa jo hällä ilmankin. Äitiä kehottaisin ottamaan yhteyttä vaikkapa oikeusavustajaan, olisiko mahdollista hakea huoltajuusasiaan muutosta. Isän käytös ja rahattomuus jo puoltaisivat lähivanhemman vaihtamista isästä äidiksi.
"Miksi äitiä kohtaan nyt ollaan niin piikikkäitä?"
Johtuen hänen kirjoituksestaan; "erostani on nyt puoltoistavuotta, lapseni 13 ja 11 -vuotiaat jäivät isälleen asumaan, syystä että halusin lasten varttuvat tutussa ympäristössä ja lähellä kavereitaan"
Miksi aloittaja ei 1,5-vuotta sitten ollut lapsistaan huolissaan vaan silloin lasten isä oli sopiva huoltajaksi. Tämän 1,5-vuoden eroaikanako exästä kasvoi narsisti?
ja jatkoa; "tarkoitan sitä että kun poikani on minun kirjoilla luonani bussimatkat ovat ilmaiset, koska asun etäämmällä kuin exäni"
Onko perusteltua, pojan muuttaa äidille ilmaisen bussilipun takia?? Isältä 2,4 km kouluun.
Ja sitten faktaa: Huoltajuusriitoja ei ratkota "mututuntumalta".
Ap. pitää kyetä todistamaan oikeudessa a) ex-miehen narsistisuus ja sosiaalipummina olo.
b) mikä olosuhteissa on muuttunut 1,5-vuoden aikana lapsen exällä ja miten se vaikuttaa lasten elämään niin ettei ex-mies kykene huoltamaan lapsia.
Lisäksi Ap. tuntuu hiertävän exän uusi naisystävä ja aikoi soittaa hänelle ja valaista millainen narsisti ex-mies on.
Alkoiko huolestuminen lapsista exän uuden naisystävän löydyttyä?
Tervemenoa oikeusaputoimistoon, palkkio on 100€/h jos yhtään on tuloja ja sen lisäksi käräjäoikeuden kulut. Tulee hieman kallis bussilippu.
enemmän on alkanut haista, jos luet tekstiä, jota aapee on rustannut kommenttisi jälkeen.
jotenkin vammainen, koska tarvitsee autokuljetuksen 2,4 kilsan matkalla?
Sulle AP: ei ne linja-autokyytit mitään herkkua ole lapselle, istumapaikkoja ei tahdo saada, huono olo tulee kuumassa bussissa ja se iänikuinen odottaminen..olen kokenut tämän nuorena.
Kun kerran on mopoiässäkin kohta, annahan lapsen käydä kouluaan rauhassa ja auta sitten mopokortin hankkimisessa ja mopon ostamisessa.
Tuskin exäsi mikään mielenvikainen on, ei lapsia sille olisi silloin annettu.
Tuon ikäiset lapset kyllä kipaisevat luonasi, kun haluavat, joten taitaa olla lapsilla vain ne kaverit nyt tärkeämpiä, kuin sinä, niinkuin tuonikäisillä nyt on.
Jätä se exän naisystävä rauhaan, ainahan se aikansa vituttaa, kun entinen löytääkin onnen ennen itseä, joten taitaa sullakin olla nyt enempi se kismittämässä siellä mieltäsi.
Elähän omaa elämääsi ja anna exäsikin sitä tehdä.
Teet silloin lapsillesikin palveluksen.
Joko nyt on äiti haukuttu valmiiksi eli keskustelu päättynyt?
Vai vieläkö löytyy huomautettavaa äidin asioista lisää?
Ja isä on joukolla todistettu esimerkilliseksi kasvattajaksi, luonteeltaan tasapainoiseksi jne. mallikansalaiseksi. Aamen.
Hyvä ällikkä
Ei äitiä tässä ole "haukuttu valmiiksi". Sen sijaan äidin antamiin tietoihin on suhtauduttu epäillen. Hänen todisteluihinsa ja isän nimittelyyn on yritetty vastailla. Ei äidin asioista kovasti ole huomautettu, ohi sen mitä hän itse täällä on paljastanut "tosiasioista".
Emme me täällä voi ottaa kantaa isään kasvattajana, emme myöskään hänen luonteeseensa.
Avioerotilanteessa pariskunta ja (nähtävästi) sosiaalitoimi on ottanut kantaa lasten asioiden järjestelyyn. Koska isä on kelvannut lasten lähihuoltajaksi, ei hän voi olla täysin sopimaton tähän. Äidillekin asia on sopinut.
Mikäli asia on 11/2 vuodessa muuttunut, ei äidin kannata suomi24:ssä valitella tilannetta. Uusi tilanne - mikäli sellaista on - kannattaa viedä uudelleen tarkasteluun sossuun.
Sopisiko äidille se, että lapset muuttaisivat hänen luokseen (mikäli isä suostuu sopimuksen purkuun) ja isä maksaisi tulojensa mukaiset elatusmaksut?
Mikäli lapset haluavat olla isän luona, äidin kannattaa ryhtyä aikuisen oikeasti kunnon äidiksi ja aikuiseksi. Ei lapsilla ole näinä aikoina helppoa.
Minuun aina ottaa hieman kun kuulen että saisi ilmaiseksi ja että maksetaan. Ne rahat ovat vronmaksajien rahoja joten ei niin kiva että yksittäinen ihminen lapsen kustannuksella tekee jotain että "saisi" ilmaiseksi. Ja sitten tuo , kenen luona lasten tulisi olla kulloinkin, itse ollut avioerolapsi , joten tiedän mitä peliä se on, se ei koske lapsia tippaakaan vaan aikuisten mahtipeliä, jossa aina lapsi jää voimattomaksi. Joten aika kyllästyttävää sinänsä nuo erotapaukset kun ajattelee lasten kasvua omien vanhempiensa kanssa, joka melkein aina olisi parempi se kun että uudet isit ja äidit vaihtuvat tasaisin väliajoin. Aika milloin lapset ovat alaikäisiä on hyvin lyhyt, joten miksi niin paljon eroja.
Juuri se että näin yksityisiä asioita vatkotaan tälläisillä palstoilla laittaa ajattelemaan syitä siihen. Normaalisti hoidetaan tälläiset asiat sellaisissa paikoissa mitkä ovat sitä varten. Jos isä on kelvoton niin ei kai täällä kukaan sitä voi muuttaa. Ja joskus on kelvannut puolisoksi, joten se maistuu pahalta kun täällä annetaan isästä arvosteluita, lapset tehdään yhdessä ja heidän hyvinvointinsa tulisi myös hoitua yhdessä ja unohtaa oma itsensä taka alalle, sillä kun joskus on päättänyt hankkia lapia niin heidän hyvinvointinsa on tärkein asia. joten tämän äidin pitäisi hoitaa tämä asia muita teitä.