Mitä minä voin tehdä?

Elikkäs olen nyt seurustellut tämän aivan käsittämättömän mukavan neitokaisen kanssa jo pari kuukautta. Tyttö on mukava, kaunis, pirteä, puhelias ja iloinen, lyhyesti sanottuna; tyttö josta kannattaa pitää kiinni viimeiseen asti. Ongelmana on sitten minä; ujo, hiljainen, juuri ja juuri keskiverron näköinen. Tiedän että minun pitäisi olla nyt todella tyytyväinen itseeni, sain pakotettua itseni ottamaan kontaktia kauniseen naiseen ja vieläpä onnistuin vetämään suhteen pitemmälle.

Nyt on sitten tullut eteen jo kaikista pahin ja tuskaisin ongelma. Tyttö haluaa että minä esittelisin hänet kavereilleni ja vanhemmilleni.

Vanhempani ovat aina olleet hyvin etäisiä ja isäni piikitteli minua koko teini-ikäni erakkomaisuudestani ja vaikeuksistani olla tyttöjen kanssa, vihjalilipa minua jopa homoksi(mitä en siis ole) pari kertaa äitini kuullen.

Kavereideni kohdalla ongelma on paljon yksinkertaisempi, mutta ehkäpä jopa nolompi. Niitä ei ole.



Nyt siis olen ajautunut elämäni pattitilanteeseen, tyttö on silmissäni lähestulkoon täydellinen, pelkään että v*ttumaiset vanhemmat ja yksinäisyys, erakkomainen luonne ovat ehdottomia trurn-offeja, pitäähän kaverissa olla jotakin vikaa jos vanhemmat piikittelevät ja kavereita ei ole.
Onko minulla mitään keinoa selvitä tästä menettämättä kasvojani, tyttöä tai edes viimeisiä itsetuntoni rippeitä...
277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Liity äkkiä johonkin urheilu seuraan josta saat kavereita. voit myös kertoa rehellisesti et olet hiukan ujo ja sun on vaikee saada kavereita. Jon tyttö tykkää susta niin sitä ei haittaa. Jos se ei tykkää susta niin se ei halua nähdä sua enään.

Äänestä

Ei ihme että olet saanut asiasta traumoja. Kai aika monelle sinkulle normaalia päänaukomista kuitenkin tapahtuu aika yleisesti. Mä tunsin miehen, joka ei enää käynyt sukujuhlissa kuin tervehtimässä, koska ei jaksanut sitä eikö sulla ole vieläkään ketään- eikö tuossa olis sulle hyvä- ja miksi se sinä olet vielä yksin- kommentointia.

Sinkkuna olen jo saanut niin paljon kuulla sinkkuudestani ja kelpaamattomuudestani, tai siitä, ettei muka kukaan kelpaa- sukulaisiltani että joskus tulee mieleen, että en ikinä edes esittelisi heille mahdollista pariani ainakaan oikein asiasta tehden. Voin kuvitella ne ajatukset: jaa no nyt on sitten kelvannut, vai tuollainen senkin huoli, no ompa ihana, että SINÄ olet löytänyt jonkun. Järjettömän alentavaa. Luultavasti jos joskus haluaisin naimisiin, tekisin senkin niin, että en pyytäisi vieraaksi ainakaan näitä samoja. Ja kerrompa senkin, että kun sisarukseni toi kotiin ensimmäistä kertaa kumppaninsa, jännitettiin, että mitenkähän vanhemmat suhtautuu, ettei ole aivan noloja.

Ei ole epätavallista, että vanhemmat tai sukulaiset soittaa suutaan sinkkuudesta. Mä sanoisin suoraan, ettei oikein huvittaisi mennä kotiin, kun vanhemmat on nakellut asiasta ja että on vähän kiusallista. Tai sanoisin, että mennään sitten kun on vähän vakiinnuttu. Ainakin mun vanhemmat on sellaset, että mä hymähtelen niile itsekin, sanoisin vaan, että ne on aika omanlaisiansa. Kaverien suhteen kannattaisi kyllä hankkia niitä kavereita. Jos et heti viitsi sanoa ettei niitä ole, voit esitellä yleensä tytölle niitä ihmisiä, jotka tunnet, mutta hän ei. Ei tarvitse tarkoittaa sydänystäviä, mutta jotakin siitä elämänpiiristä missä elät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jortsuli kirjoitti:

Elikkäs olen nyt seurustellut tämän aivan käsittämättömän mukavan neitokaisen kanssa jo pari kuukautta. Tyttö on mukava, kaunis, pirteä, puhelias ja iloinen, lyhyesti sanottuna; tyttö josta kannattaa pitää kiinni viimeiseen asti. Ongelmana on sitten minä; ujo, hiljainen, juuri ja juuri keskiverron näköinen. Tiedän että minun pitäisi olla nyt todella tyytyväinen itseeni, sain pakotettua itseni ottamaan kontaktia kauniseen naiseen ja vieläpä onnistuin vetämään suhteen pitemmälle.

Nyt on sitten tullut eteen jo kaikista pahin ja tuskaisin ongelma. Tyttö haluaa että minä esittelisin hänet kavereilleni ja vanhemmilleni.

Vanhempani ovat aina olleet hyvin etäisiä ja isäni piikitteli minua koko teini-ikäni erakkomaisuudestani ja vaikeuksistani olla tyttöjen kanssa, vihjalilipa minua jopa homoksi(mitä en siis ole) pari kertaa äitini kuullen.

Kavereideni kohdalla ongelma on paljon yksinkertaisempi, mutta ehkäpä jopa nolompi. Niitä ei ole.



Nyt siis olen ajautunut elämäni pattitilanteeseen, tyttö on silmissäni lähestulkoon täydellinen, pelkään että v*ttumaiset vanhemmat ja yksinäisyys, erakkomainen luonne ovat ehdottomia trurn-offeja, pitäähän kaverissa olla jotakin vikaa jos vanhemmat piikittelevät ja kavereita ei ole.
Onko minulla mitään keinoa selvitä tästä menettämättä kasvojani, tyttöä tai edes viimeisiä itsetuntoni rippeitä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu