MITEN EDETÄ?

Tilanteeni: alle vuoden ikäinen vauva, kaksi alakoululaista. Talo ja velkaa. Etsin uutta työtä, lopetin edellisessä. Joskin en ole varaton.
Mies, joka jäi kiinni salasuhteesta, hän ei kertonut itse, vaan tuo toinen nainen. Mies kyllä kertoi minulle heti että lopetti suhteen tai aikoi, ja siksi nainen paljasti heidät--kostoksi. Sain lukea emailitkin, mieheni oli kuukausia yhdessä, ja olivat rakastuneet. Kirjoittanut oli aivan ihania rakkaudentunnustuksia, kaikkee esim,. että on vihdoin löytänyt oikeen rakkauden, ei ole rakkausliitossa ja toivoo että minä kun eroavat löytäisin kanssa uuden miehen joka todella minua rakastaa. Kysyin suoraan rakastaako minua, mieheni sanoi että ei, tai ei tiedä. Olemmme olleet naimisissa 7 vuotta, naimisiin menimme kun oli jo kaksi lasta, sukukin toivoi että emme eläös susiparina.
Mieheni katui hirveesti, kertoi olevansa ihan paska, eikä minun tarvitse enää häntä sietää, voi muuttaa pois. Rakastaa lapsia, ja vannoi että ei rakasta enää tuota toista ja että se on ohi. Kirjoitimme yhdessä kirjeen tuolle toiselle, että jos enää ottaa yhteyttä, laitamme asian viranomaisille eteenpäin häirinnästä. Mieheni lupasi ettei pidä yhteyttä enää, eikä ole varmasti pitänytkään. Tyhmä ja valehtelija oli kuulemma tuo nainen, onhan hirveen upee ja kaunis ja hyvä työkin, mutta ei kuulemma niin hyvä kuin minä.

Mieheni oli koko raskausajan minulle kylmä, ei rakastellut kanssani, ja halus nukkua toisessa sängyssä. Ymmärrän, koska ei raskaanaolevan kanssa ole hyvä rakastella. Samoin hän silloin oli iltoja paljon poissa kavereidensa kanssa, ja annoin hänen mennä, koska minusta pitää pysytä luottamaan ja antaa vapaus. Joskus aamuyöllä tuli sitten kotiin. Joskus oli vkloppuja poissa työmatkoilla.
Muutama vuosi sitten oli miehelläni seksisuhde, jonka itse minulle kertoi, ja oli aivan rikki silloin, joten en halunnut erota. Nyt yritti tuo toinen nainen väittää, että miehelläni olisi ollut paljon muitakin naisia viime vuosina, sain kyllä luettua yhden viestin jossa mieheni kyllä vihjaisi siihen suuntaan, mutta en usko. Sukulaiset ja ystävät eivät tiedä muutakuin nyt tästä, ja kehottivat jatkamaan, kyllä mun mies muuttuu. En uskalla kertoo että on ollut ennenkin.
Minä uskon kyllä että mun mies rakastaa minua vaikka ei sitä minulle myönnä, tekeehän hän kotitöitäkin ja nyt jo rakastelee ihanasti mun kanssa. Ei hän halua erota, enkä minäkään. Onko muilla samanlaista kokemusta, että mies tosiaan muuttuu ja onnistumme?Terapiaan hän ei halua. Juttelimme ja riitelimme asiasta pari viikkoa, ja nyt emme halua jutella enää siitä ollenkaan, en halua tietää enää mitään asiasta. Tuo toinen nainen yritti rikkoa liittomme ja vihaan häntä.
Olemme molemmat alle 40-v. Minä en ole koskaan pettänyt häntä enkä ketään.
54338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Sinä et ole aivan terveellä pohjalla, miehesi on säälittävä, vai oikein uhkailitta virkavallalla? Luuletko sinä että tuolla toisella naisella ei olisi särkynyt sydän?
Vaikka kuinka nyt yrität asian unohtaa, ei sun miehes muutu. Uskosit nyt vaan nuo muutkin pettämiset, vai etkö halua keskustella asiasta?
Ja alle 40-v. Hei, sulla on elämä edessä, vai oletko niin materialisti että mieluummin annat kohdella ittees noin mutta et eroa kun pelkäät että talous heikentyy? Itse olin samantyylisessä tilanteessa, ja voin kuule sanoa, miehes ei muutu, pahenee vain, alle 40-v, ja ennenkin pettänyt. Kaikkea sitä lukeekin.
Tietenkin voit ensin antaa hieman ajan mennä ja suunnitella kaikki valmiiksi, jotta saat pääs selväksi ja vauvan pois vaipoista. Ja usko, jos sulle ei osoiteta ja sanota rakkautta, toiselle kyllä, niin miehes kärsii sydämessään koko ajan, ja varmasti tapailee tuota toista.

Äänestä

"Tuo toinen nainen yritti rikkoa liittomme ja vihaan häntä."

Kyllä se miehes on ihan yhtä syyllinen kuin se nainenkin! En teidä oletko provo vai vaan tyhmä, mutta ei tuollainen mies muutu. Jos hän sinua rakastaisi, hän myös sanoisi sen! Miksi ihmeessä ei sanoisi?

Ai niin kotitöiden tekohan on selvä rakkaudenosoitus... Ei tosiaankaan!

Äänestä
  • Kyllä rakkaus on muutakin kuin rakastelua, kotitöiden tekeminen yhdessä, hän auttaa minua, samoin menee poikien kanssa paljon pihalle, ja eihän tuo halunnut millään erota itsekkään minusta, mun ei tarvitse ikinä tätä miestä väkisin luonani pitää, hän rakastaa minua enemmän kuin ketään muita.
    Mieheni on komea, ei ihme että nainen jahtas häntä, luuli varmaan saavansa lapsilleen elättäjän, pah, eipäs saanut. Typerä yh-äiti, niin sanoo miehenikin.
    Eikä ollut kuulemma eka varattu jonka kanssa tuo nainen mennyt sänkyyn, oli kertonut mun miehelle. Oli niin inhottava nainen, yritti jopa kuvia mun miehestä lähettämällä todistaa, että mun mies kaipaa häntä, nehän toisen lähettämät E-mailit ovat henkilökohtaisia, ja varsinkin kun miehen lähettämät intiimikuvat, ei toi hullu nainen olisi saanut niitä kenellekkään lähettää. Törkeä.
    Minä en eroa miehestä, hän rakastaa minua niin paljon ja lapsia.
    Mnä en myöskään sanonut miehelleni pahoja asioita, en haukkunut häntä, koska tuo toinen nainen teki sitä ihan tarpeeksi, oli kuulemma mieheni luvannut erota eikä nyt erookkaan. Ja haukkui mun miestä selkärangattomaksi. Siitä ei mun mies tietenkään tykkää kun arvostellaan, vaan pitää minun hilitystä tyylistä olla arvotelematta häntä. Toi nainen teki virheen kun meni mulle kertomaan heistä, siihen loppui suhde, ei mun mies ikinä olisi tullut onnellisex tuon kanssa, ja ei halua tuollaista hölösuuta: ensin lupaa ettei kerro, enkä olisi halunnut kuullakkaan, ja sit kertookin, kaiken. Ei ihme että mieheni inhoo myös häntä.

    Äänestä

Forget it. Ukollas ei ollut munaa kertoo itse, piti naisen tehdä. Nyt kerjää sääliäs.

Äänestä
  • Sulle vastaan, että mun mies ei vaan tiedä ja tunnista mitä rakkaus kaikkea on, siksi ei sano minulle, Tuolle toiselle varmasti sanoi, että toi nainen olisi antanut, ei muun vuoksi.

    Äänestä

  • tosinainen olen kirjoitti:

    Sulle vastaan, että mun mies ei vaan tiedä ja tunnista mitä rakkaus kaikkea on, siksi ei sano minulle, Tuolle toiselle varmasti sanoi, että toi nainen olisi antanut, ei muun vuoksi.

    Sen vuoksihan ne miehet kertoo rakastavansa kakkosille, että kakkonen antaisi. Miksipä kertoa kotona rakkaudesta, kun saa seksiä joka tapauksessa. Alat oppia! Hienoa!

    Äänestä

Kysyit mieheltäsi, rakastaako hän sinua. Ja mies vastasi ettei rakasta, tai ei tiedä...

Sun miehesi on vietellyt toisen naisen johon rakastui.

Tän on pakko olla vain huono provo. Ei kenenkään ajatuksen juoksu voi olla tuolla tasolla. Taitaa olla jonkun katkeran toisen naisen kirjoittama.

Rakasta ennemminkin sitä toista naista ja vihaa miestäsi. Miehesi syy tuo on täysin.

Äänestä
  • Ps. Jos olet tosissasi, katsele rauhassa 3 kk - puoli vuotta. Siinä ajassa miehesi on ottanut eron. Tai sinä itse olet saanut järkeä päähäsi ja heittänyt miehen pihalle tuon alkujärkytyksesi jälkeen.

    Äänestä

  • mollaat ykkösiä kirjoitti:

    Ps. Jos olet tosissasi, katsele rauhassa 3 kk - puoli vuotta. Siinä ajassa miehesi on ottanut eron. Tai sinä itse olet saanut järkeä päähäsi ja heittänyt miehen pihalle tuon alkujärkytyksesi jälkeen.

    Kyllä meillä on mennyt tosta jo aikaa yli puolivuotta, ja yhdessä olemme edelleen, emme olleet päivääkään erossa, koska mieheni oli niin sairaana kun tuo nainen kertoi heistä, hän uhkasi jopa tehdä itselleen jotakin, Joi monta päivää, siis näin pahaa voi aiheuttaa hullu kakkonen kun ei saanut miestäni.
    Välillä yritti toi nainen taas häiritä, miehelle lähetti tekstiviestejä , ja mulle, että mieheni kuulemma edelleen rakastaa häntä ja ovat yhdessä, en usko. Hullux meni toi nainen, mieheni ei petä nyt eikä ikinä. Hän on mun kulta.
    Sitäpaitsi tosirakkaus kestää sivusuhteetkin.

    Äänestä

  • tosiwomen olen kirjoitti:

    Selvis, provohan tämä.

    Voi jättää huomioimatta

    Äänestä

  • SELVÄ PROVO kirjoitti:

    Selvis, provohan tämä.

    Voi jättää huomioimatta

    Ei todella ole provo, vaan kaikki on totta. Kakkoset eivät vaan tajuu, että ne miehet oikeesti rakastavat vaimojaan, eivätkä noinvain lähde kakkosen vuoksi.

    Äänestä

Kyllä minun mies myönsikin olevansa täysin paska, mutta ei hän ole, tiedän että tuo yh-äiti vaan yritti häntä koko ajan.Mieheni yritti kyllä sanoa , että kaikki on hänen syytään, mutta en usko. Mun mies oli vaan niin stressaantunut, vauva tulossa, rakennustyö päällä, töissä paljon vastuuta, Lisäksi meille ei jäänyt kotona aikaa olla keskenämme tuon rakennuksen vuoksi, ei ihme että sekos tuohon yh-äitiin. Vaan ei sekoa enää, onnex! Vaimot rules.

Minä uskos miestäni, niin päätin nyt. Inhoisin olla yh-äiti. Lapset tarttee isää ja minä mun ihanaa miestä.

Äänestä
  • Toi hullu kakkonen väitti että olivat meillä kotonakin viikonlopun ja tekivät sitä jokapaikassa. Mun mies ei varmasti halunnut tuoda häntä tänne, väkisin on pakkantunut, ja nyt poksahti pilvilinnat. Luuli saavansa mun miehen, ei saanut, minä pidän enkä luovu, ei hänkään.

    Äänestä

Lukiessani tätä viestiketjua tuli sellainen olo, et en taida osata vastata niinkuin ajattelen. Monet haukkuvat täällä vaimoa tai epäilevät jonkun kakkosen lietsovan vihaansa, mutta itse melkein samassa tilanteessa olleena tiedän, että kaikki tunteet vaimolla käy mielessä kun petos tulee ilmi.
Myös minun mieheni sanoi, ettei tiedä rakastaako minua enää kun sitä häneltä kysyin ja sanoin etten voi jatkaa, jos rakkaus on kadonnut. Annoin hänelle aikaa miettiä ja kävimme myös parisuhdeterapiassa, mikä auttoin todella paljon. Myös meillä toinen nainen levitteli valheita, mutta minusta ja kun mieheni kuuli ne hän ymmärsi mikä tämä oli naisiaan ja teki kyllä selväksi ettei halunnut kuulla sellaisia valheita keneltäkään ei häneltä eikä niiltä joille oli valheitaan levitellyt.
Olemme nyt jatkaneet yhdessä oloamme ja meillä menee jälleen hyvin ja toivon että mieheni otti opikseen. En voi kieltää etteikö minullekin yhä vielä tule inhoittavia ajatuksia ja tekisi mieleni niin sanotusti vetää lättyyn sitä naista kun näen, mutta onneksi sekin on ohimenevää. : )
Sinulle sanoisin, että ei miehesi ollut syytön, mutta altis juuri siinä kohtaa toisen naisen huomiolle jota ei ehkä mielestään saanut kotoa. Minäkin syyllistin itseni kunnes mieheni sanoi, ettei syy ole sinussa vaan hänessä. Meillä kun minä olen aina ollut se joka huomioi ja antaa hellyyttä, mutta kun se on sitä tuttua ja turvallista niin ei se tunnu samalta kuin vieraan huomionosoitukset. Olemmehan kaikki vähän narsisteja eikö vain.
Toivottavasti saatte asianne kuntoon ja jospa miehesi lähtisi sinne parisuhdeterapiaan, meillä se ainankin auttoi kun kolmas ihminen oli johdattelemassa keskustelua aina oikeille urille.
Voimia teille molemmille.

Äänestä
  • Taas yksi höyrähtänyt lisää, ukkoas puolustat, itseäs syyllistät, kakkosta "joka levitellyt valheita" haukut. Ei voi olla totta, taas on sahattu linssiin yhtä vaimoa.

    Äänestä

Älä viitsi provoilla vakavalla aiheella.

Otsikossa kysyt miten edetä, ihan kuin asia olisi uusi. Kuitenkin tiedät jo täysin miten etenet, asia olikin jo vanha ja kaikki on paremmin kuin hyvin... kirjoitat lisäksi kaikki ne kliseet, joista vaimoja täällä syytellään ja joista heille naureskellaan.

En usko myöskään, että oikea vaimo pitäisi miestään noin tahdottomana tossukkana. Ettei raukka parka vain ymmärrä mitä oikea rakkaus on..

Onhan meitä tietenkin joka junaan, mutta silti tässä haisee trollinkakka.

Äänestä

Kakkonenko siellä vaahtoaa???
Eihän nainen 42 syyllistänyt mitenkään toista naista muutakuin sillä, että oli kertonut valheita. Eikö mielestänne valheita vastaan saisi puolustautua???? Onko niin että ne toiset naiset saavat levitellä perättömiä katkeroituneena, mutta vaimojen pitää sulkea suunsa. Eihän se niin voi olla???
Sitäpaitsi sanoihan hän että mies ei ole syytön eli ei puolustanut miestä.
Kummallinen oikeudentaju joillakin ihmisillä!
Kerrankin kun joku vastaa asiallisesti niin sitäkin pitää haukkua.

Äänestä

Onko tämä juttu tosi vai provo? Voiko kukaan ihan tosissaan väittää, että toinen nainen yritti rikkoa olemassa olevan liiton. Mieshän se vieraisiin meni, ja tässä tapauksessa on todistettavasti tehnyt sitä ennenkin. Mies vielä sanoo ettei rakasta vaimoaan, ja vaimo ei usko.

Niin uskomatonta tekstiä, että joko kirjoittaja keksii kaiken tai sitten on todella tyhmä vaimo. Ei ihme, että mies pettää. Kotitöiden tekeminen ei tarkoita, että mies rakastaisi muuta kuin siistiä kotia. Rakastelee ihanasti kun ei huonostikaan osaa taikka viitsi, ties kenet kuvittelee vaimonsa paikalle.

Huoh, moisen vaimon on parempi pysyä olemassa olevassa liitossaan. Ei kai kukaan täyspäinen mies noin tyhmää vaimoa ottaisi jos joku sen kiertoon laittaisi...

Äänestä
  • Just noin ajattelin minäkin, ei varmasti sais toista miestä toi vaimo, tai ei, kyllä saisi, taas jonkun joka sitä pettää..kokemusta ja tottumusta on. Toivottavasti, hänelle itselleen, ei vaan kertoisjos joskus uus miesystävä, miten tyhmä on ollut. Kunnon mies lähtis nimittäin heti käpälämäkeen tollasen luota.
    Voin olla varma, että tuo mies ei ole ylpeä vaimostaan, siksi pettääkin hyvällä omatunnolla. Tai millainen on toi mies? Ei häntäkään voi todella kunnioittaa, kun on niin saamaton ettei uskalla erota, luulee varmaan tekevänsä paremmin kun ei lähde kotoa lapsille, ei muuten tee, vaan pahemmin.

    Äänestä

  • käärmemies kirjoitti:

    Just noin ajattelin minäkin, ei varmasti sais toista miestä toi vaimo, tai ei, kyllä saisi, taas jonkun joka sitä pettää..kokemusta ja tottumusta on. Toivottavasti, hänelle itselleen, ei vaan kertoisjos joskus uus miesystävä, miten tyhmä on ollut. Kunnon mies lähtis nimittäin heti käpälämäkeen tollasen luota.
    Voin olla varma, että tuo mies ei ole ylpeä vaimostaan, siksi pettääkin hyvällä omatunnolla. Tai millainen on toi mies? Ei häntäkään voi todella kunnioittaa, kun on niin saamaton ettei uskalla erota, luulee varmaan tekevänsä paremmin kun ei lähde kotoa lapsille, ei muuten tee, vaan pahemmin.

    Lissu on taas vauhdissaan mielikuvitusjutuilleen vastaa itselleen eri rooleissa. Lissu ei pääse yli kateudesta vaimoa kohtaan.

    Äänestä

  • Niitä sekopäitä löytyy niin vaimojen kuin kakkostenkin joukosta. Meidän tapauksessa tämä kakkonen tuli myös kertomaan asian itse, kun oli suuttunut mieheni jätettyä hänet. Muuten olisin edelleen onnellisen tietämätön koko asiasta.

    Kakkonen myös kertoi minulle ihan suoraan, että tiesi ensimmäisestä illasta saakka mieheni perheestä, mutta halusi yrittää kaikkensa tuhotakseen perheen saadakseen mieheni itselleen. Hän nimenomaan tarvitsi elättäjän kolmelle eri-isistä alkunsa saaneille lapsilleen.

    Tämä kakkonen myös jatkoi viestittelyä ja soittelua häiriöksi asti, soitteli myös minulle.

    Miten niin monelle on niin kovin vaikea saada jakeluun se, että noita hulluja huoria liikkuu kyllä vapaana?

    Minä ainakin inhoan kaikkia kakkosia sydämeni pohjasta. Säälittävää jos joku ei vapailta markkinoilta löydä kumppania itselleen, vaan pitää väkisin se varattu saada...Mutten sellaisia jaksa sääliäkään. Myönnän ihan suoraan inhoavani heitä, huomaatteko? Voin olla kylmä ihminen, kerrassaan v-mäinenkin, muttei se liikuta minua tippaakaan. Ja jos tällainen vielä sattuisi kohdalle, kostaisin varmasti myös kakkoselle. Puhtaasti siksi että saisin siitä mielihyvää. Enkä ole ainoa.

    Tämä pettämiskuvio vaikutti jopa ystävyyssuhteisiini. Olen jo useamman kerran saanut kuunnella olevani tiukkis moraalinvartija, kun jollain ystävälläni on ollut varattu mies kierroksessa. En vaan jaksa ymmärtää enkä hyväksyä.

    Miten kukaan edes ryhtyy kakkoseksi? Jakaa tavaraansa pienten lasten isille ilman minkäänlaista omantunnon pistosta...Ja sitten vielä vitsikkäästi sanotaan, että miesten aivot sijaitsevat munissa...hohhoijaa.

    Äänestä

  • 15+19 kirjoitti:

    Niitä sekopäitä löytyy niin vaimojen kuin kakkostenkin joukosta. Meidän tapauksessa tämä kakkonen tuli myös kertomaan asian itse, kun oli suuttunut mieheni jätettyä hänet. Muuten olisin edelleen onnellisen tietämätön koko asiasta.

    katso tämä, miten voit olla noin tollo vaimo, näin sun miehes kanssa tehtiin ja tehdään, edelleen ja ajattele anteeksiantos uudelleen, miten joku voi olla noin pahvi?

    http://www.redtube.com/25110

    Mitä kaikkea ukkos lupas kakkoselle, mitä kaikkea hän sinun puutteista kertoi? Miten joku voi todella alistua tuohon? Tää nainenhan on kuin Sari.....minua säälittä aivan hirveesti ystävien kanssa, jotka tietävät kaiken...mitä kaikkea intiimiä ja henk.kohtaista kerrottu toisille, HUHUHUH!
    GET A LIFE FPR YOU!

    Äänestä

  • 15+19 kirjoitti:

    Niitä sekopäitä löytyy niin vaimojen kuin kakkostenkin joukosta. Meidän tapauksessa tämä kakkonen tuli myös kertomaan asian itse, kun oli suuttunut mieheni jätettyä hänet. Muuten olisin edelleen onnellisen tietämätön koko asiasta.

    Kakkonen myös kertoi minulle ihan suoraan, että tiesi ensimmäisestä illasta saakka mieheni perheestä, mutta halusi yrittää kaikkensa tuhotakseen perheen saadakseen mieheni itselleen. Hän nimenomaan tarvitsi elättäjän kolmelle eri-isistä alkunsa saaneille lapsilleen.

    Tämä kakkonen myös jatkoi viestittelyä ja soittelua häiriöksi asti, soitteli myös minulle.

    Miten niin monelle on niin kovin vaikea saada jakeluun se, että noita hulluja huoria liikkuu kyllä vapaana?

    Minä ainakin inhoan kaikkia kakkosia sydämeni pohjasta. Säälittävää jos joku ei vapailta markkinoilta löydä kumppania itselleen, vaan pitää väkisin se varattu saada...Mutten sellaisia jaksa sääliäkään. Myönnän ihan suoraan inhoavani heitä, huomaatteko? Voin olla kylmä ihminen, kerrassaan v-mäinenkin, muttei se liikuta minua tippaakaan. Ja jos tällainen vielä sattuisi kohdalle, kostaisin varmasti myös kakkoselle. Puhtaasti siksi että saisin siitä mielihyvää. Enkä ole ainoa.

    Tämä pettämiskuvio vaikutti jopa ystävyyssuhteisiini. Olen jo useamman kerran saanut kuunnella olevani tiukkis moraalinvartija, kun jollain ystävälläni on ollut varattu mies kierroksessa. En vaan jaksa ymmärtää enkä hyväksyä.

    Miten kukaan edes ryhtyy kakkoseksi? Jakaa tavaraansa pienten lasten isille ilman minkäänlaista omantunnon pistosta...Ja sitten vielä vitsikkäästi sanotaan, että miesten aivot sijaitsevat munissa...hohhoijaa.

    Myötätuntoni sinulle. Meillä myös kakkonen on täysin tietoinen, että sekaantui varattuun mieheen ja on tehnyt parhaansa saadakseen aikaan mahdollisimman paljon vahinkoa. Ihan sama homma myös, että kakkonen on jatkanut viestittelyä ja häirintää ja alkoi lopulta myös häiriköimään minua, petettyä. En pysty tajuamaan tuollaista itsekkyyttä ja ilkeyttä. Myös minä myönnän ihan suoraan, että inhoan ja halveksin näitä kakkosia. Toivon, että saavat jonain päivänä maistaa omaa lääkettään.

    Äänestä

  • Samma här kirjoitti:

    Lissun Martti itse soitteli joka päivä paljastuksen jälkeen minulle, keskustelimme pitkiä puheluita. Kertoi ja itki, ihmetteli miksi vaimo ei halukkaan eroa, vaikka ei rakasta vaimoaan. Minulle ei vaan voi antaa anteeksi, koska minulla oli niin paha olo, ja hänellä myös, että paljastin meidät ennen häntä itseään.Vaikka rakastaa minua, sen myöntää..
    Lapsi säälii eikä ole niin vahva että uskaltaa erota.
    Mun tapauksessa vaimo alkoi kilpailla pettävästä miehestään, levittänyt paskajuttuja minusta, uhkaillut, riehunut ravintolassa melkein minuun kiinni käyden ja yrittänyt siellä häpäistä minua, vaan häpäisi humalassa enemmän itsensä. Miehen myös, ja mies on sentään ison firman päällikkö. Kyllä ihmisiä nauratti, itse olin selvinpäin ja poistuin tietenkin heti. todella raukkamaista käytöstä.
    Ettekö te naiset tajua, että teille valehdellaan, teitä petetään, jatkossakin? Mies pitää varmasti vielä yhteyttä tuohon toiseen naiseen, siksi se rakastaja on vihaisena, ,,voi olla että on lupailtu vsaikka mitä,sinä et tiedä, ja nyt ukkos tietää keinot miten saa sut luulemaan että kaikki on ohi.

    Äänestä

Mä olen seurannut tätä palstaa jo pitkään, kakkosen roolissa. Mitenkä musta tuntuu, että sä olet se sama kakkonen, joka on kertonut oman versionsa asioista ja nyt esität olevasi se petetty vaimo.

Lopettaisit jo. Onko susta kiva provota, kun joillakin on oikeasti hätä uskottomuuden kanssa painiessa? Ei mene enää läpi ainakaan mulle. Jos sä sääliä kaipaat, niin juttele kavereillesi.

Mitenkä sä et voi sitä hyväksyä, että mies valitsi vaimonsa, rakastaa vaimoaan, ei sua? Joskus mä epäilen omaa mielenterveyttäni, kun kakkoseksi olen suostunut, mutta en mä noin hullu kuitenkaan ole. Montako persoonaa sun päässä pyörii???

Äänestä

Jos nyt aivan selväjärkinen joku on, niin se ei ainakaan ole tuo vaimo, hyvin uppoo ukon selitykset, mutta kun ei ole kaikki arvot j´kohdallaan ja muut motiivit kuin rakkaus niin antaa palaa. Älä sit vaan tuu tänne palstalle valittaa, kun kohta taas joku miehen rakastaja sulle tekstillelee,,yhyyyyhyyy yhyyyyyyyy.
Kaikki kostautuu aikanaan kun valehtelijaan uskoo.
Ei tässä ole kyseessä varmaankaan sama henkilö, mutta toi vaimo joka vastailee ja syyttää jotakin ihme Lissua on varmaankin sama, No, se nuolaisee joka viimeisenä nuolaisee. Ton vaimon mielenterveys on varmasti järkkynyt ja pahasti, silmät sulkee koska ei halua joutua hoitolaitokseen, sillä jos noin väittää että mies kaiken tollasen jälkeen muka rakastaa, niin ei todella ole kaikki kotona. MIes varmaan säälistä on kotonaan, onhan se hirveetä kun naisella ollut pokkaa kertoo suhteesta, miehellä ei,Siinä tollanen lököpöksy menettää todella maltin ja alkaa muka syytellä rakastajaa, koska itsetunto ja naistenmiehen maine sa i kunnon kolauksen.
Ei kaikki kakkoset anna kusettaa itteään, varsinkin jos mies lupailee. Parempi olla lupailematta mitään, se olisi rehdin miehekkään miehen touhua...tai ylipäätänsä jos ei rakasta puolisoa, niin toimii sen mukaan,
Salasuhteilevat vaan eivät ole järin viisaita, varsinkin kun eivät rehellisesti itse uskalla kertoo vaan täytyy jonkun muun paljastaa. Ei hyvä mies, mutta on aivan oikeen vaimon luona, koska toista yhtä tyhmää ei ikinä saa!
On aivan oikein paljastaa petturi, ja on ollut aivan oikein vaimolle kertoo, joskin kun kaikki ei ole päässä ja ei varsinkaan sydämessä ok niin ei välitä.
Varmaa voi vain olla, että heti kun tilausuus koittaa on mies panemassa jotain toista naista.....täytyyhän sitä vielä kokeilla onko markkina-arvoa, mutta varmasti varoo seuraavalla kerralla, että se tapahtuu kaukana kotoa, ja ei anna numeroa eikä edes kerro omaa oikeaa nimeä. Tiedän kokemuksesta, tällaisen kohtasin, joka heti sanoi, että jos pidämme keskenämme salaisuutena voidaan paneskella, kerran on käry käynyt ja ei saa käydä toiste, muuten.....mut silti tietää, että vaimo antaa anteeks, onhan antanut ennenkin.
Kohta on taas työmatkoja tiedossa Helsinkiin, ja siellä voi taas irrotella, ottaa vaikka yhteys entisiin Johannaan tai Jyvöskylän panoon, sieltä aina irtoo.
Tätä odotellessa, makoisia nainteja, ja hei, jos joku anonyymisti haluaa nimen, niin tänne vaan viestiä...mieheltä saa kunnon kyytiä, mutta varo vaimoo, haastaa sut oikeuteen jos tietää että n u sa sit ukkoo, koska ukko on syytön pikku ihana kultamussukka! Huh tätä maailman hulluutta, onnex ei tarvitse elää tommosta liittoa.

Äänestä
  • Mä en muista mikä aiempi ketju oli kyseessä, mutta ko kakkonen (Lissu?) kertoi, miten oli pannut miehen kanssa, kun vaimo oli raskaana. Oli käynyt miehen kotonakin ja itse paljasti vaimolle suhteen.

    Jotenka käänteisesti asiat kertoo ja vastailee itselleen. Ottanut nyt petetyn vaimon roolin. Eihän kukaan petetty vaimo noin voi asiaan suhtautua ihan oikeasti, että syyttää vain toista naista. Provo mikä provo, ja vielä kakkosen kirjoittama.

    Äänestä

Ikävää tekstiä puolin sun toisin..Aina,kun AIKUISET IHMISET touhuavat jotain,on se tietoinen valinta ja teko.Vastuunsa pitää kantaa teoistansa,eikä syyllistää muita.Se on AIKUISEN IHMISEN mittari,kaikki muu on kakaramaisuutta ja luonteen heikkoutta.Rakkaus toista kohtaan,se todellinen ja aito,on sitä,että kunnioitetaan,arvostetaan,rakastetaan toista ja luotetaan toiseen eikä suinkaan tehdä ikäviä toiselle selän takana.Ollaan tukena toisillemme,kun elämä murjoo ja ollaan heikoilla jäillä.Tehdään toiselle hyviä asioita,ei pahoja.Sanat on sanoja vain,usein teot puhuu puolestaan..Se on "tahdon" asia,kuten vihkivalassakin luvataan.Luottamus on se kivijalka,jolle kaikki muu rakentuu.Harhaan voi joskus kulkea yhteiseltä polulta,inhimmillisiä ja erehtyväisiä kun kaikki ollaan,mutta se täytyy myöntää heti ja ottaa opiksi kerrasta ja tehdä kaikkensa,jotta toinen voisi taas luottaa.Joskus taipale yhdessä eläen jatkuu,joskus ei.Olkaa nyt ihmiset REHELLISIÄ sekä itsellenne,että kumppanillenne.

Äänestä
  • Luottamus todella on se kivijalka jolle kaikki muu rakentuu. No vaimot jotka olette saaneet tuntea nahoissanne miten miehenne on rakastunut, salasuhteillut, paneskellut eikä kertonut sinulle? Onko tässä luottamusta kun sinulle on valehdeltu, sun selkäs takana on tehty kaikkea mahdollista syviten naista loukkaavaa(VAI MIKÄ MUU MUKA VOISI OLLA KUMPPANILTA LOUKKAAVAMPAA KUIN SALAHSUHTEILLA KUN SINÄ OLET RASKAANA...) Ei voi olla täsysijärkinen jos muka tällaisen miehen kanssa jatkaa kuin ei mitään.
    Ole AP, ja todella, asetuin tuon vaimon rooliin, ja tulin nyt siihen tulokseen (KAIKKI KIRJOITTAMANI ON TOTISTA TOTTA)., että kaikki ei ole henkisesti kohdallaan tuollaisella naisella. Mies kertoi (sillä pitäähän hän yhteyttä, itki perääni pitkään mutta en ehdottanut minkäänlaista tapaamista enää ennenkuin näyttää että uskaltaa erota) että oli ollut tapahtua iso stradegia...toisaalta ymmärrän kun hormonit laskee raskauden jälkeen ja totuus tulee sitttenkin päässä eteen mitä mies on tehnyt....ja nyt tiedämme, että naisella ei ole kaikki kohdallaan, koska LAPSELLA ja hengellä ei todella saa uhkailla. Hypätköön itse järveen tai ajakoon puuhun, mutta lapset jättäköön rauhaan.
    No, eihän näin epästabiilia ihmistä uskalla jättää, joten ymmärrän miehen motiivin, vaikka kertookin tekevänsä nyt ...taas..pitun väärin kun ei uskalla sitä eroa vihdoin tehdä. Suon todella heille rauhan, jotta lapset eivät jää ilman toista.
    Näin hirveeää voi oma puoliso sinulle vaimo aiheuttaa, ja silti vaan jatkat valheellista, rikottua liittoa. Näin hirveää jälkeä tehdään mun ei uskalleta erota, ei rakasteta ja vain uhkaamalla, säälillä ja lasten vuoksi yritetään olla hissukseen, että se toinen ei lähde.
    Kiitokset kaikille vastauksista, löytyihän sieltä muutama joka todella pitää tapausta outona, sitä se olikin. Jos itseasiassa olisin tiennyt tuollasiet henkiset vajeet, en ikinä olisi alkanut miehen kanssa mitään ennenkuin eronnut...tätä hän kyllä viime kesänä ensin ehdotti, koska minä en olisi ollut muutenkaan syy eroon, vaan muut jo pitkään vaivanneet asiat.
    Onnex ei käynyt pahemmin. Ja helvettiä olisi yht.elomme tullut olemaan tuon vaimon vuoksi, kiristystä ja uhkailua että mies tulisi takaisin. No, muutenkin olisimme muuttaneet ulkomaille, koska taustoihimme kuuluu toinen maa, ainakin joksikin aikaa.
    Olkaa hyvät ihmiset rehelllisiä itsellenne, miettikää tätä.

    Äänestä

  • kiitos vastauksista kirjoitti:

    Luottamus todella on se kivijalka jolle kaikki muu rakentuu. No vaimot jotka olette saaneet tuntea nahoissanne miten miehenne on rakastunut, salasuhteillut, paneskellut eikä kertonut sinulle? Onko tässä luottamusta kun sinulle on valehdeltu, sun selkäs takana on tehty kaikkea mahdollista syviten naista loukkaavaa(VAI MIKÄ MUU MUKA VOISI OLLA KUMPPANILTA LOUKKAAVAMPAA KUIN SALAHSUHTEILLA KUN SINÄ OLET RASKAANA...) Ei voi olla täsysijärkinen jos muka tällaisen miehen kanssa jatkaa kuin ei mitään.

    Olin kuin olinkin oikeassa, esitit petettyä vaimoa! Oletko sä ollut kärpäsenä katossa seuraamassa, mitä miehen kodissa todella on tapahtunut? Entäpä jos se onkin ollut pettäjä, joka ei ole halunnut erota oikeasti vaimostaan, kun petos on paljastunut? Meni pupu pöksyyn ilman vaimon uhkailuja.

    Mun mielestä ette ole terveitä, siis sinä ja mies. Sä uskot kaiken, mitä mies sulle liitostaan kertoo. Mieshän on pettäjä, voiko hänen puheisiinsa siis luottaa? Ei voi. Sä et tiedä, millainen vaimo on.

    Musta on naurettavaa, että sä kehuskelet paneskelleesi heidän yhteisessä kodissaan, ilkut vaimoa, syytät mielenvikaiseksi ja sitten käännät asiat niin, että kirjoittelet vaimon roolissa.

    Mee jo hoitoon. Täällä on oikeasti pettämisen parissa painiskelevia ja sä vaan provoilet. Hyväksy nyt, ettei mies sinua tarpeeksi rakastanut.

    Sinä se kuule kaikista oudoin olet. Lopeta jo se meuhkaaminen ja vaimon arvostelu. Tuon parin asiat ja motiivit eivät kuulu hylätylle kakkoselle pätkääkään. Koeta nyt vihdoinkin päästä yli siitä, että mies ei halunnut sinua vaan vaimonsa!

    Tähän vielä lisäten, tuo kaikki on miehen kolmisen viikkoa minulle itsensä kertomaan , joten ei ole itse sepustettua siskot hyvät.
    Eli tällaisia henk.kohtaisia asioita kun voi toiselle vielä kertoa,,,,,,mitä se kuvastaa?
    Jos ei olisi totta, niin mitäpä vaimona ajattelsit siitä laihuliinista vierelläsi, mitä hän sinusta ajattelee ja mitä tuosta rakastajasta? Miten hän uskaltaa noin henk.kohtaisia,niiinkuin ennenkin,,siitä vaimosta ja perheelämästä kertoa...niinkuin ennenkin. Sanonpa :henkisesti vielä kiinni toisessa, TAI mies on todella valehteleva raukka joka yrittää pelastaa itsensä kaikenmaailman sepustuksilla.
    Vaimon tietäen ja nähden ja KOKIEN kyllä uskon tuon täysin, sillä merkit ovat olleet jo viime vuonna ja miehen edellisessä suhteilussa samoin kun tunnusti, mutta erota ei vain halua. Kyllä mies tekee ratkaisun, sen tiedän, kun lapset hieman isompia, sillä henkisesti hulluksi ihminen tulee tuollaisessa liitossa. Kaikkea hyvää kaikille, valitettavasti tämä hullunkuuloinen tapahtuma on täyttä totta.

    Äänestä

  • 123124 kirjoitti:

    Ja yritä sinä ymmärtää, että minulla on kaikki hyvin, ja uudet tuulet pyyhkii, niinkuin sanoin, tein itse päätöksen, sinä ilmeisesti et sellaista uskalla tehdä. Lopeta itse ja mieti oma tilanteesi, minkä vuoksi oikein täällä roikut kun et saa kunnon mieleipiteitä aikaan?Ainoastaan arvostelet?
    Asioilla on tässä elämässä tapana järjestyä.....

    Äänestä

  • olin oikeassa! kirjoitti:

    Olin kuin olinkin oikeassa, esitit petettyä vaimoa! Oletko sä ollut kärpäsenä katossa seuraamassa, mitä miehen kodissa todella on tapahtunut? Entäpä jos se onkin ollut pettäjä, joka ei ole halunnut erota oikeasti vaimostaan, kun petos on paljastunut? Meni pupu pöksyyn ilman vaimon uhkailuja.

    Mun mielestä ette ole terveitä, siis sinä ja mies. Sä uskot kaiken, mitä mies sulle liitostaan kertoo. Mieshän on pettäjä, voiko hänen puheisiinsa siis luottaa? Ei voi. Sä et tiedä, millainen vaimo on.

    Musta on naurettavaa, että sä kehuskelet paneskelleesi heidän yhteisessä kodissaan, ilkut vaimoa, syytät mielenvikaiseksi ja sitten käännät asiat niin, että kirjoittelet vaimon roolissa.

    Mee jo hoitoon. Täällä on oikeasti pettämisen parissa painiskelevia ja sä vaan provoilet. Hyväksy nyt, ettei mies sinua tarpeeksi rakastanut.

    On hyvä lukea tuollaista tarinaa, että TODELLA ymmärtää mitä pettävälle miehelle on tehtävä: POTKU PERSEELLE. Kiitos sinulle AP, minä toimin samallatavalla. Ja tiedän, että alussa puolustin ukkooni just noin, kunnes tajusin:
    EI SE KANNATA! Parempia löytyy joskus!

    Äänestä

  • eyes wide shut kirjoitti:

    Ja yritä sinä ymmärtää, että minulla on kaikki hyvin, ja uudet tuulet pyyhkii, niinkuin sanoin, tein itse päätöksen, sinä ilmeisesti et sellaista uskalla tehdä. Lopeta itse ja mieti oma tilanteesi, minkä vuoksi oikein täällä roikut kun et saa kunnon mieleipiteitä aikaan?Ainoastaan arvostelet?
    Asioilla on tässä elämässä tapana järjestyä.....

    Ai hyvin vai? Jos sulla uudet tuulit pyyhkis, niin et jaksaisi jauhaa tuo samaa juttua etkä arvostelisi tuota vaimoa. Mitä muutakaan sinä itse teet kuin arvostelet petettyjä vaimoja ja kaikkia muita kirjoittajia yleensäkin. Koeta nyt vihdoinkin päästä yli siitä, että et kelvannut miehelle kuin hetken hurmaksi. Vaimo on ykkönen!

    Vaimo on ykkönen, kyllä, petetyt listalla..HEHEHEHEHEHEHEHHEHEH.Taas pääsi joku vaimo vauhtiin, joka ei pettäjästä luovu.
    Lue todella tuo tarina niin tajuut että sua kusetetaan........

    Ja ps. nyt äkkiä soittoa miehelle, ettei vaan olisi puhelin pois päältä ja "kokouksessa", kohta on ruikatunti ja nusasun paikka, koska eihän hyvääö seksiä jätetä väliin, Gantin paita vain rutisee kun rakastaja ottaa mieheltä kiruusti kamat pois..
    Hei, voisitko ostaa hieman paremmannköisiä alkkareita ukolles, nuo BjörnBorgit alkaa olla jo aut= Ja kun miehellä ei ole takamuksessa lihaa muuta kuin valkee nahka, niin käske tehdä treeniääää....
    Mutta kiva sitäkin on puristella välillä.
    Hih, tällaisia ne pettävät miehet tekee. Loppupäivä menee töissä sit molemmilla toisille tekstaillen.....himottaa taas...no, illlalla treeneihin tai kävelylle.
    Ei helvetti, hulluks tulis tollasen miehen kanssa, mutta eihän vaimot tiedä.
    Ei mun elämää. Ja en ole ap.

    Äänestä

  • 123124 kirjoitti:

    Ai hyvin vai? Jos sulla uudet tuulit pyyhkis, niin et jaksaisi jauhaa tuo samaa juttua etkä arvostelisi tuota vaimoa. Mitä muutakaan sinä itse teet kuin arvostelet petettyjä vaimoja ja kaikkia muita kirjoittajia yleensäkin. Koeta nyt vihdoinkin päästä yli siitä, että et kelvannut miehelle kuin hetken hurmaksi. Vaimo on ykkönen!

    Hetken hurmaa...vuosi...jatkuisi edelleen ellen olisi itse tehnyt ratkaisua!
    Jos minä vaimona tietäisin, että mieheni motiivi jäädä liittoon taas vaihteeksi olisi se että toinen nainen antoi lemput ja nyt onkin jäätävä avioon kun ei ole muuta enää tarjolla, niin aika huonolla pohjalla on koko liitto.
    Tai että lasten vuoksi, ei minun vuokseni. Lapsia kun voi nähdä vaikka pävittäin, ja itse asiassa tälle miehelle omien sanojensa mukaan ei ollut edes tärkeää nähdä heitä joka päivä, pari kertaa viikossa olisi ok.
    Vaikka kuinka mies yrittäisi olla tees mieleksi, niin ei se tunne että minua ei siis OIKEESTI haluta eikä rakasteta enkä itse voi ikinä enää tuohon mieheen luottaa, se ei antaisi periksi. Ei siitä mitään tulisi, itselleen valehtelimista, ajalla pelaamista lasten vuoksi.
    Minä en petä, eikä mua ole kinä petetty, sen tiedän 100 % varmasti. Ja se on hyvä periaate, siksi tämä suhde vaikka miestä rakastinkin samoin kuin hän joka solulla, oli minulle todella jo alusta moraalisesti alentava. En tuntenut oloani hyväksi, siksi jo varhaisessa vaiheessa sanoin selväksi mitä haluan mitä en. Mies sanoi, että ei halua menettää minua ikinä, koska ensimmäistä kertaa nautti rakastumisen tunteesta joka tuli niin voimakkaana, ja sanoa pamautti sen vaimolle että haluaa erota.
    Jääköön tarina tähän, rohkeus loppui, miheeltä odotin että mies antaisi paljastamiseni anteeksi, yritin selittää, että niin on parempi kaikille kuin elää valheessa, siksi oli pakko tehdä päätös.
    Ja tässäkin vaiheessa vielä mies pyysi rauhaa jotta voi tehdä eron rauhassa,,,,eli mitähän lie ollut mielessä. Kun sitten murtuneina näimme, oli välillämme sanatonta kaipuuta ja epätoivoa, kyllä erotilanteen ottavat koville, mutta miehet eivät voi sulattaa sitä että joku on heitä rohkeampi.
    Oikeaa ajankohtaa suhteen paljastamiselle ei voi kukaan sanoa, mitä nopeammin, sen parempi. Älkää jääkö odottelemaan, miehen kuuluu tehdä ratkaisu nopeasti, mies joka kuukausia, vuosia salasuhteilee, ei ole oikea vaan jotenkin väärä, ja sellaiseen ei kannata aikaa tuhlata.
    Perhettään pettää, kahden välillä soutaa ja huopaa, pettää, valehtelee...ei normaali hyvällä omallatunnolla varustettu reilu ja rehti mies voi tehdä sellaista pitkään, siitähän tulee hulluksi.
    Pahinta on varmasti, myönnän, vaimolla jota noin paljon ja useasti petetty, aiai siitä jää pahat haavat.Tässä tapauksessa on kuitenkin oma vikansa, olisi voinut jo 4 vuotta sitten kun oli sama tilanne luovuttaa. Nyt noihin viiteen vuoteen mahtuu Johannaa, Annea, Lindaa.........

    Luovuttakaa hyvä ihme ihmiset jos teitä uudelleen petetään, ettekö saa muuta miestä?Mieluummin vaikka yksin kuin petturin kanssa, vaikka kuinka olisi Jumalallinen mies,,,,tyhmä ei tarvitse olla silti.

    Äänestä

  • miespula kirjoitti:

    No, etkö itse saanut muuta miestä kuin varattua. Olet todella tekopyhä, vaikka olet vain toisten suhteisiin sekaantuva loinen. Mikset sitten itse tyytynyt olemaan yksin, vaan sulle kelpasi petturi. Turha moralisoida muita. Olet tyhmä!

    Äänestä

  • peace for all kirjoitti:

    Tähän vielä lisäten, tuo kaikki on miehen kolmisen viikkoa minulle itsensä kertomaan , joten ei ole itse sepustettua siskot hyvät.
    Eli tällaisia henk.kohtaisia asioita kun voi toiselle vielä kertoa,,,,,,mitä se kuvastaa?
    Jos ei olisi totta, niin mitäpä vaimona ajattelsit siitä laihuliinista vierelläsi, mitä hän sinusta ajattelee ja mitä tuosta rakastajasta? Miten hän uskaltaa noin henk.kohtaisia,niiinkuin ennenkin,,siitä vaimosta ja perheelämästä kertoa...niinkuin ennenkin. Sanonpa :henkisesti vielä kiinni toisessa, TAI mies on todella valehteleva raukka joka yrittää pelastaa itsensä kaikenmaailman sepustuksilla.
    Vaimon tietäen ja nähden ja KOKIEN kyllä uskon tuon täysin, sillä merkit ovat olleet jo viime vuonna ja miehen edellisessä suhteilussa samoin kun tunnusti, mutta erota ei vain halua. Kyllä mies tekee ratkaisun, sen tiedän, kun lapset hieman isompia, sillä henkisesti hulluksi ihminen tulee tuollaisessa liitossa. Kaikkea hyvää kaikille, valitettavasti tämä hullunkuuloinen tapahtuma on täyttä totta.

    Kyllä sä jaksat olla äärettömän tyhmä! Eikö sun kaakkuun mene, ettei mies sinua rakasta niinkuin vaimoaan rakastaa? Ei sen vertaa, että olisi eronnut vaimostaan. Sulla ei ole mitään muuta tietoa asioiden todellisesta tilasta kuin PETTÄVÄN miehen sana. Siihenkö sä edelleen luotat?

    Hullu olet sinä ja se mies, ei vaimo. Vaikka miten koettaisit selittää mustaa valkoiseksi, ei tilanne siitä muutu. Tekopyhähän sä jopa olet.

    Äänestä

Olen 60-kymppinen mummeli ja mieheni on pettänyt minua toistuvasti avioliittomme aikan..

Tänä päivänä KADUN sitä, etten lähtenyt ja jättänyt koko paskaa nuorempana, kun vielä olisin kyennyt rakentamaan itselleni uuden elämän.

Minun nneuvoni,,, jätä miehsi.. ansaitset parempaa...

Pettäjät eivät muutu koskaan..

Äänestä
  • Hei mummeli! Eivät nämä vaimot viitsi erota, koska onhan siinä hirvee järjestely, ja elintaso laskee,,
    Rakkauden kanssa ei ole mitään tekemistä. MIes jatkaa kohta jonkun toisen kanssa, ja niinkuin sinä mummeli, huomaat vanhempana, että olin minä tyhmä.

    Mene sitä nyt selittämään täällä kakkoselle. että lopettais niinkuin toi tarinan nainen älysi, tai mene nyt vaimolle joka riippuvainen sanomaan.
    On näitä vaimoja, jotka luulevat että mies muuttuu---turhaan.

    Tiedän vaimon joka antaa tehdä itselleen noin, kunhan ei vaan tarvitse olla YH-äiti. Miehen rakastaja, ja he todella rakastavat toisiaan ja olivat julkisesti yhdessä, on nimittäin yh-äiti, ja wow millainen. Luova, ahkere, sporttinen, kaunis ja kaiken lisäksi hyv' äiti..sekä mikä body. Ei ihme, että tuo sporttinen mies (mitä vaimo ei ole, sellainen tummapunatukkainen hartiat kumarassa laahustava, mikä ei tietenkään ole ihme kun ei saa mieheltä rakkautta) on rakastunut tuohon monipuoliseen naiseen, joka kaikenlisäksi on vielä kunniallinenkin, kärsii vaan kauheesti kun miehellä on pieniä lapsia, vauvakin kaikenkukkuraksi, vahinko, sattui tulee tähän soppaan, ymmärtää että lapset rakastaa isukkia, että mies ei voi jättää vielä heitä. Vaimolla on nimittäin mielenterveysongelmia myös, uhkailua, niin kuka sellasen uskaltaa lasten kanssa keskenään jättää.

    Rakkaus, se voittaa lopussa aina, ja samantyyliset ihmiset kuuluvat yhteen, ei vain ulkoisesti, myös sisäisesti.

    Äänestä

No, Liisukka nyt sinusta on tullut jo mummelikin.
"Minun nneuvoni,,, jätä miehsi"- tuo teksti paljastaa sinut kirjoitusvirheitä tekeväksi samaksi kakkoseksi joka jäi rannalle ruikuttaa mielenterveydellisiä ongelmia pää täynnä.
Kivahan noita sinun sepustuksia on lukea ja nostan hattua mielikuvituksellesi, se on huimaa!
"on rakastunut tuohon monipuoliseen naiseen, joka kaikenlisäksi on vielä kunniallinenkin"- tuo on parasta!

Äänestä
  • ...pimu.
    Ei ole Lissu tuo mummo, nyt erehdyit. Luuletko sinä todella, että kaikki todella ymmärtää ja takasottaa pettävää puolisoa? SInä taidat luulla, että tuo Lissu on ainut ihmettelevä, vaikun ei ole. Koeta nyt elää vaan epätoivossa eteenpäin ja ajele rauhassa ruokatunnin aikaan miehes työpaikan ohi.....ei autoa aina tarvitse mukaan hehehehehe.
    Lopetahan jo ja mee vaikka lastenvaunuja lenkille työntää ennemmin kuin koneen edessä purat epätoivoa. Olet varmasti ok ihminen, mutta sinulla on nyt joku ihme kompleksi koska voin nyt kuvitella olet katkera kun olet niin suoraan tietoinen miksi miehesi jäi luoksesi...
    CU...

    Äänestä

Joo olenkin Ok ihminen, toista kuin sinä.
" SInä", tuo paljastaa taas sinut samaksi.
Sitäpaitsi en ole kenenkään vaimo vaan aivan tavallinen kakkonen joka inhoaa tuota sinun tyyliäsi toitottaa kakkosuuttasi.

Äänestä

Joo, minä en ole Lissu, en mummeli, enkä kakkonen, koska lopetinhan niinkuin kerroin. Älä roiku sinäkään siinä ukkomiehessä jos ei ota nyt eroa, ei ne uskalla muuta kuin lupailla, koska tietävät että vaimolle aina kelpaa takaisin...:DDDDDDD

Kyllä, olen yksin ja yrittäjiä riittää, mutta heti selvitän onko varattu. Nytkin vkloppuna 15-v.nuorempi kolli kokaistu...vaikka ei tuntunut miltään koska toi mun M..tti oli niin ihana mies, meillä vaan seksissä synkkasi yhteen......ja se koukuttaa, nannaa oli, mutta mieluummin yksin kuin riutua kakkosena.
Oli elämäni kauheinta aikaa, rakastaa toisiaan mutta ei aina voi nähdä kun haluaa. Puhelinlaskumme olivat huimat, poistin puhelimesta miehen 1000 viestiä, on se jännä että vaimo ei tajunnut mitään. Hyvä ettei kerran jääty kiiinni, isolle veneelle rannassa tippui mun tekokynsiä kun olimme niin kiihkeinä, mies kävi aamulla korjaamassa ne pois. Tuolla kaapissa on vieläkin matskua miehestä, kuvia ...sieltäkin, lähettti itse, ihan kiva joskus katsella ja muistella miten hauskaa meillä todella oli. Siis todella hauskaa, muutenkin kuin SEXI:))))))

Äänestä
  • Lissu lässyttää taas....

    Äänestä

Miksi te vastailette tälläselle provolle? Jos näinkin selvässä tapauksessa jätettäisiin trolli omaan arvoonsa, voitaisiin joskus saada ASIALLISTA keskustelua palstalle. Tämäkin ketju on täynnä ala-arvoisuuksia.

En haluaisi uskoa, että kaikki ykköset, kakkoset, kolmoset ja pettäjät olisivat näin alhaisella älyllä varustettuja. Eivätkä näin turhasta ja helposti ärsytettävissä.

Asialliset viestit jäävät kirjoittamatta, kun palstan taso on tämä.

Äänestä
  • Lissu ei ole provo, vaan oikeesti pimahtanut kakkonen. Pelottavinta on se, että se on ihan tosissaan noissa jutuissa.

    Äänestä

  • Ei provo kirjoitti:

    Lissu ei ole provo, vaan oikeesti pimahtanut kakkonen. Pelottavinta on se, että se on ihan tosissaan noissa jutuissa.

    No oletko sinä sitten tuo ykkönen, kun noin hyvin tämän "Lissun" tunnet? Siirtykää oikeaan elämään tappelemaan miehestänne.

    Täällä kirjoitellaan anonyymina, alkaa vainoharhat jylläämään näköjään aika monellakin.

    Tuo sinun Lissusi voi olla vaikkapa sinkkumies, joka pitää hauskaa höhlien kustannuksella. Jos sua alkaa pelottamaan, jätä lukematta ja kommentoimatta. Olet muuten aivan samalla tasolla kun halveksimasi kirjoittaja noilla kommenteillasi.

    Äänestä

  • Vaihtaa kanavaa... kirjoitti:

    Voi kuule, ne jotka on vähänkin aikaa täällä palstalla pyörineet, niin tunnistavat kyllä tuon ns. Lissun kirjoitukset ja ovat täysin kyllästyneet siihen, että samat jorinat ilmestyy joka ikiseen ketjuun. Haloo, ei kukaan sinkkumies tuhlaa aikaansa tuntikausia päivästään viikosta viikkoon kirjoitellen moista soopaa.

    Äänestä

  • Tervemenoa! kirjoitti:

    Olen samaa mieltä. Tämä häiriintynyt ihminen vastailee muka eri kantilta katsoen asioita vaikka koko ketjun. Harmillista, koska on mellastanut pitkään tällä keskustelupalstalla ja kaikottaa todellisesta ohgelmasta kirjoittavat.
    Luulisi jo puineen asiansa ja päässeen pahimman yli. Ei hän ainut ole, jonka sijasta mies onkin valinnut vaimonsa ja lapsensa.

    Äänestä

  • Tervemenoa! kirjoitti:

    Voi kuule, ne jotka on vähänkin aikaa täällä palstalla pyörineet, niin tunnistavat kyllä tuon ns. Lissun kirjoitukset ja ovat täysin kyllästyneet siihen, että samat jorinat ilmestyy joka ikiseen ketjuun. Haloo, ei kukaan sinkkumies tuhlaa aikaansa tuntikausia päivästään viikosta viikkoon kirjoitellen moista soopaa.

    Olet oikeassa. Tämä foorumi ei todellakaan ole mikään helmi, mutta Limalissun jutut ovat niin sairaita ja kyllästyttäviä, että loppukin on menetetty. Ei voi mitään, että yksi sairas, jätetty, hyvin yksinkertainen ja katkera kakkonen terrorisoi koko palstaa. Vahinko! Milloin vaimon roolissa, milloin pettävän miehen-, milloin kakkosena-, milloin ystävän-, 60 mummelin yms. aina sama stroori. Te, jotka ette ole asiaa "älynneet" tsekatkaa taaksepäin juttuja, niin tajuatte missä mennään. Limalissulle vetoomus, mene kiireesti hoitoon!!

    Äänestä

  • Palstan vaihtaja kirjoitti:

    Ei sen lissun yksittäisistä kirjoituksista ole niinkään haittaa, vaan niistä muista kirjoittajista jotka niihin viitsivät kommentoida tuohon sävyyn. Itse sivuutan (jätän lukematta) kaikki huutokirjoitukset ja provoihin en vastaa. Ei ole kyse siitä kuka aloitti. Äiti sanoi minulle pienenä, että se on tyhmä joka aloittaa ja se on viisas joka lopettaa. Eli ei tarvi puuttua lainkaan.

    Vastuuta jokaiselle kirjoittajalle. Kukaan ei yksin saa tätä palstaa pilalle, siihen tarvitaan useampi alas vajonnut kirjoittaja.

    Kiitoos-

    Äänestä

  • Tasoa, kiitos! kirjoitti:

    Tuon Lissun kirjottama kun on sitä todellista helvettiä mitä edesvastuuton, vastuuntunnoton mies voi aiheuttaa, särkee monen ihmisen sydämen. Kyllä minä ymmärrän, että tuollaista miestä tekisi vaikka julkisuudessa oikein nolata, vaion älykkyysosamäärä ei voi myös kovin korkea kun antaa itseään noin käsitellä, useaan kertaan vielä. Eli siten kyllä sopii Lissu exukkomies ja vaimo hyvin yhteen...kunnes yksi päivä vaimo tajuaa missä helvetin valheessa , epäilyspiinassa, ja luottamuspulassa on oikeesti elänyt.
    Tuollaisesta miehestä kiinnipitävä kun ei voi olla aivsan täysillä
    Muistakaa, tässä on se mies, joka on saamattomuudellaan ja moraalittomuudelaan kaiken pahan alku. Oikea MIES EI NIMITTÄIN SALASUHTEILE EIKÄ PETÄ.
    Kaikkea hyvää Lissulle, selviät kyllä eteenpäin, ja voit olla onnelinen ettei teistä tullut ainakaan nyt pari....tuollainen vaimo joka kuvittelee rakastavansa miestään edelleen ja noin hulluja juttuja tekee olisi, tekisi, teidän suhteestanne helvetin.
    Ja tuo Lisua haukkuva on se yksi ja sama vasimo, joka aina vastailee eri nimimerkeillä, tietenkin. Ymmärrän katkeruuden, rakkautta kun ei voi ostaa eikä kaikkea päällä ohjailla. Se joka luovuttaa rakkaansa, se oikeasti voi voittaa ja ei se rakkauden tunne sieltä mihinkään katoa jos sitä on ollut, se vain painetaan velvollisuudesta piiloon sydämen sopukoihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yx tosinainen kirjoitti:

Tilanteeni: alle vuoden ikäinen vauva, kaksi alakoululaista. Talo ja velkaa. Etsin uutta työtä, lopetin edellisessä. Joskin en ole varaton.
Mies, joka jäi kiinni salasuhteesta, hän ei kertonut itse, vaan tuo toinen nainen. Mies kyllä kertoi minulle heti että lopetti suhteen tai aikoi, ja siksi nainen paljasti heidät--kostoksi. Sain lukea emailitkin, mieheni oli kuukausia yhdessä, ja olivat rakastuneet. Kirjoittanut oli aivan ihania rakkaudentunnustuksia, kaikkee esim,. että on vihdoin löytänyt oikeen rakkauden, ei ole rakkausliitossa ja toivoo että minä kun eroavat löytäisin kanssa uuden miehen joka todella minua rakastaa. Kysyin suoraan rakastaako minua, mieheni sanoi että ei, tai ei tiedä. Olemmme olleet naimisissa 7 vuotta, naimisiin menimme kun oli jo kaksi lasta, sukukin toivoi että emme eläös susiparina.
Mieheni katui hirveesti, kertoi olevansa ihan paska, eikä minun tarvitse enää häntä sietää, voi muuttaa pois. Rakastaa lapsia, ja vannoi että ei rakasta enää tuota toista ja että se on ohi. Kirjoitimme yhdessä kirjeen tuolle toiselle, että jos enää ottaa yhteyttä, laitamme asian viranomaisille eteenpäin häirinnästä. Mieheni lupasi ettei pidä yhteyttä enää, eikä ole varmasti pitänytkään. Tyhmä ja valehtelija oli kuulemma tuo nainen, onhan hirveen upee ja kaunis ja hyvä työkin, mutta ei kuulemma niin hyvä kuin minä.

Mieheni oli koko raskausajan minulle kylmä, ei rakastellut kanssani, ja halus nukkua toisessa sängyssä. Ymmärrän, koska ei raskaanaolevan kanssa ole hyvä rakastella. Samoin hän silloin oli iltoja paljon poissa kavereidensa kanssa, ja annoin hänen mennä, koska minusta pitää pysytä luottamaan ja antaa vapaus. Joskus aamuyöllä tuli sitten kotiin. Joskus oli vkloppuja poissa työmatkoilla.
Muutama vuosi sitten oli miehelläni seksisuhde, jonka itse minulle kertoi, ja oli aivan rikki silloin, joten en halunnut erota. Nyt yritti tuo toinen nainen väittää, että miehelläni olisi ollut paljon muitakin naisia viime vuosina, sain kyllä luettua yhden viestin jossa mieheni kyllä vihjaisi siihen suuntaan, mutta en usko. Sukulaiset ja ystävät eivät tiedä muutakuin nyt tästä, ja kehottivat jatkamaan, kyllä mun mies muuttuu. En uskalla kertoo että on ollut ennenkin.
Minä uskon kyllä että mun mies rakastaa minua vaikka ei sitä minulle myönnä, tekeehän hän kotitöitäkin ja nyt jo rakastelee ihanasti mun kanssa. Ei hän halua erota, enkä minäkään. Onko muilla samanlaista kokemusta, että mies tosiaan muuttuu ja onnistumme?Terapiaan hän ei halua. Juttelimme ja riitelimme asiasta pari viikkoa, ja nyt emme halua jutella enää siitä ollenkaan, en halua tietää enää mitään asiasta. Tuo toinen nainen yritti rikkoa liittomme ja vihaan häntä.
Olemme molemmat alle 40-v. Minä en ole koskaan pettänyt häntä enkä ketään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu