outo napsahdus

Olen nyt noin viikon verran ollut poikaystävälläni (36-vuotias) yötä ja asustellut, mennyt sieltä aina töihin. Asumme melko lähekkäin. Äsken tulin töistä ja otimme päikkärit kun olin aika väsynyt, sitten sanoin että mulla on nälkä, ja mies sanoi, että tehdään leipää. Mies puhui myös että oli syönyt kanaa, ja huomasin että sitä oli jääkaapissa. Mainitsin havaintoni ja ymmärsin, että voin laittaa sitä leivän päälle. Keitin samalla teevettä ja otin kupin valmiiksi, ja tein leivät valmiiksi. Mies alkoi yhtäkkiä naputtaa, ettei ollut kyllä tarkoittanut että sitä kanaa laitettaisiin leivän päälle. Puolustauduin sanomalla että mielestäni kuulin hänen sanovan että 'laita vaan' (kanaa siis leivän päälle, kun mainitsin siitä kanasta). Mies alkoi kiihtyä ja sanoa ilkeästi, että pelottavaa miten voin kuulla noin päin helvettiä asiat ja olettaa että minulla olisi oikeus ottaa sitä. Tyrmistyin täysin. Yritin hetken puolustautua ja sovitella, johon mies huusi, että 'pidä turpas kiinni' ja että minun turha esittää järkyttynyttä. Laitoin leivät muovipussiin ja jääkaappiin, ja sanoin, että parempi että jätän ne syömättä, otin teeveden pois liedeltä, pakkasin vähät tavarani ja lähdin sanomatta enää sanaakaan.

Mies ennenkin napsahdellut ihme jutuista, ja tullut aina perään asunnolleni pyytämään anteeksi, tällä kertaa ei kuulu mitään, ei taida häntä enää kiinnostaa edes. Itse olen itkenyt ja ollut täysin ahdistunut asiasta raskaan työpäivän päätteeksi vielä, kuinka joku voi käyttäytyä noin? Väittää rakastavansa minua, ja haluaisi lapsia yms. Itsellä alkaa olla tunne, etten halua tämän tuuliviirin kanssa enää jatkaa, halusin vaan purkautua tänne, kun ei ketään ystävääkään täällä lähellä kenelle puhua aiheesta. :(
642464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

No kyllä sulla on tai oli hullu poikaystävä jos jostain kanasta napsahtaa ja alkaa haukkumaan. Jos rakastaa toista niin ei todellakaan ala skitsoilemaan ruuasta. Taitaa olla joku narsisti tai sellanen ettei sen omaisuusteen saa koskea missään nimessä. En kyllä ymmärrä tollasii miehii lainkaan. Ei taida olla sulle oikee mies ja sun onkin parempi jättää sellanen. Jos suuttuu tollasesta niin voi olla et käy jostain muusta asiasta vielä käsiksi ja sit voi olla terveys vaarassa.
En kyllä ikinä itse suuttuisi jos mun tyttöystävä söisi mun ruuat.

Äänestä

No johan nyt on :o Ei oo kyllä normaalia suuttua tommosesta asiasta! Kyllä mä sanoisin että tässä vaiheessa on hyvä lähtee lätkimään.. KU VIELÄ KERKEET. jos tässä vaiheessa mies rupee näyttämään tommosia merkkejä itestään niin siitä ei kyllä seuraa yhtään mitään muuta ku sydänsuruja tulevaisuudessa. Maailma on pulollaan ihastuttavia miehiä. Tosin eihän kukaan ole täydellinen mutta ei tarvitsekaan. Riitoja tulee aina mutta noin pikkumaisista asioista niitä ei pitäis ikinä tulla. Eikä varsinkaan alkaa haukkumaan vielä siihen päälle! Itse en jatkaisi..

Äänestä

Sun on parempi ostaa oma jääkaappi ja omat ruuat seuraavaan suhteeseen. ei ainakaan tule kanasta riitaa sitten. No ihan naurettavaa skitsoilla kananpalasesta ja ruuasta yleensäkkin.

Äänestä

joopa joo kuullostaa ihan tutulta,paitsi että mulla nainen esitti ihan mökkilomalla päättömän kysymyksen astiantiskaamisesta heti ruokailun jälkeen ja vastaukseni ei tietenkään miellyttänyt häntä ja siitäkös hän riemastui haukkkumaan että pidän häntä orjana enkä ole osallistunut tarpeeksi mihinkään vaikka juuri grillasin ja hyvin meni siihen asti kun piru pääsi irti ja koko yön se riehui mustasukkaisuuttaan kun ei muuta keksinyt enää. Aamulla myrsky oli ohi mutta siitä jäi minulle pelko että koskahan taas jyrähtää ja nyt mulla on mitta täysi kun viimekerralla menin illalla ihan paniikkin ja keräsin aamulla tavarani hänen luotaan mutta se paniikki kesti montaviikkoa yksin ja sitten sain sanottua puh.suoraan etten jaksa enää kestää moista käytöstä häneltä ja se päätös pitää edelleen,koska en halua kokea sitä karmeaa paniikkia toistuvasti. Aluksi se elämä oli liian hyvää ollakseen tottamutta toivottavasti ensimmäinen ja viimeinen laatuaan.

Äänestä
  • Niin, sinähän teit ihan oman aloituksen tuosta tapauksesta tähän ketjuun jo aikaisemmin. Mutta et sitten ottanut onkeesi, vaikka sulle kerrottiin missä mättää ja hyviä neuvoja annettiin. Nyt kyllä jo myönsit, että sulle oli sanottu ettet osallistunut tarpeeksi. Hyvä alku sekin. Mutta yhden ihmissuhteen menetit taas. Parisuhde on ryhmäpeli, ei sitä voi pelailla yksinään.

    Äänestä

  • taas tämä... kirjoitti:

    Niin, sinähän teit ihan oman aloituksen tuosta tapauksesta tähän ketjuun jo aikaisemmin. Mutta et sitten ottanut onkeesi, vaikka sulle kerrottiin missä mättää ja hyviä neuvoja annettiin. Nyt kyllä jo myönsit, että sulle oli sanottu ettet osallistunut tarpeeksi. Hyvä alku sekin. Mutta yhden ihmissuhteen menetit taas. Parisuhde on ryhmäpeli, ei sitä voi pelailla yksinään.

    sinähän se oletkin varsinainen asiantuntija ja väännnät asiasta skeidaa ihan lonkalta,vaikka et tiedä tapahtumien taustoista ,pysy siellä femakkojen riveissä ja arvostele sitten kun tiedät tositapahtumat äläkä tunge sanoja toisten suuhun.

    Äänestä

  • Voi poika parkaa! Vai meni muija puhumaan sulle tiskaamisesta! Eikä sit tykänny sun varmaankin hyvin asiallisesta vastauksestasi. Hävytön oli hän!
    Parempi kun vaan pysyt tiskeistä ja naisista erossa.

    Äänestä

Tässä näyttäis nyt olevan sama juttu kuin monessa muussakin "oudossa riidassa", mitä kieltämättä välillä sattuu: molemmat olettavat toisiltaan jotain ja jättävät ajoissa sanomatta, sitten mitta täyttyy ja jompi kumpi ärähtää.

Nyt ulkopuolisesta vaikuttaa siltä, että sinä olet nauttinut miesystäväsi vieraanvaraisuudesta iloisesti ja ajattelematta samaan tapaan kuin vaikka vanhempiesi, kun taas hän on kuvitellut, että ikään kuin harjoittelisitte yhteisasumista ja kantaisitte molemmat vastuuta ruokailusta - siis sinä vain omastasi! Mies ei ole kehdannut tätä ajoissa sanoa (mikä on siis toki hänen vastuullaan), ja on koko viikon katsellut kun mitään kyselemättä syöt hänen jääkaappiaan tyhjäksi ottamatta huomioon, että hän on saattanut esim. ostaa jotain (kuten sitä kanaa) itselleen töihin lounaaksi eikä sinun naposteltavaksesi. Siinä sitten se kanajuttu oli jokin viimeinen pisara.

Tämä oli vain arvailua, ja voi olla, että olen täysin väärillä jäljillä, mutta jos riitoja/napsahduksia tulee useinkin tyhjästä, miettisin sinuna, syyllistytkö välillä ajattelemattomaan käytökseen miehesi suhteen. Tämä ei siis tietenkään poista sitä, että miesystäväsi käytös on asiatonta. Paras kuitenkin olisi, jos pystyisitte käymään asian kahdestaan läpi: tunteeko miehesi, ettei "kehtaa" tai "uskalla" ajoissa sanoa ärsyttävistä asioista? Pelkääkö hän loukkaavansa, jos sanoo jotain sinua vastaan ja sitten odottaa hölmöyttään niin pitkään, että polttaa hihansa kunnolla? Onko teillä eri käsitykset siitä, miten asiat hoidetaan? Olisiko molempien syytä käyttää arjessa enemmän lauseita "Haluaisin tehdä näin." ja "Mikä sinusta olisi parasta?"? Kommunikoimaan pitää opetella, vaikka rakastumisen huumassa tuntuisi, että toinen ymmärtää puolesta sanasta syvimmät ajatuksetkin, ei se oikeasti arjessa mene niin. Oikeastaan vielä päin vastoin, koska on kokemus siitä, että toisen kanssa "synkkaa", alkaa kuvitella, että tämä ajattelee kaikista asioista presiis samalla tavalla kuin itsekin -> oletuksia -> pettymyksiä -> riita.

Jos miehestä ei itsestään kuulu mitään, niin soita rohkeasti ja sano, että haluat keskustella asian läpi. Tee selväksi, että et halua ilkeää käytöstä, mutta kerro myös, että haluat tietää, mistä se johtuu ja että haluat mieluummin keskustella pikkuisistakin ongelmista ajoissa kuin kuunnella huutoa. Tämä tietysti edellyttää, että molemmat oppivat puhumaan ääneen, joten jos mies (tai sinä) ei ole siihen valmis, unohda koko juttu.

Älä ota muuten pahalla - tässä on hommaa. Meillä ainakin suurin osa turhista tyhmistä riidoista johtuu ihan siitä, että jompi kumpi ei oo saanut ajoissa sanottua jotain mieltä vaivaavaa. Mutta ollaan jo opittu vähentämään riitelyä huomattavasti, voin siis suositella :)

Äänestä
  • Hyvä kirjoitus! Puhuminen ja keskustelu ikävistä asioista on joskus ylivoimaisen vaikeaa. Ollaan hiljaa ja niellään se, mutta se vaan kasautuu ja jossain kohtaa sitten - poks!

    Kun osaisi heti sanoa esim: hei, ethän nyt vaan loukkaannu, ethän, lupaathan, mä tykkään susta. mun pitäisi saada olla hetki yksin / mulla on rahat aika vähissä, voitaisko yhdessä ostaa jotain ruokaa / musta vaan välillä tuntuu pahalta, kun.../ voitaisko me sopia / mitä mieltä olisit jos../ jne.

    Äänestä

Ihme asioista saadaan parisuhteissa riita aikaseksi :O Hyvät ihmiset..käyttäytyisittekö noin esim. parasta ystäväänne kohtaan?!...Tuskin...miksi siis tuollaista käytöstä pitäisi sietää poika/tyttöystävältä??? En tajuu....jätä jo se äijä...

Äänestä

Minusta voisit mennä itseesi vähän. Sinä siis asut miehen asunnolla syöt hänen ruokansa ja järkytyt kun hän siitä sanoo että kertomalla että hän on syönyt kanaa ja siksi tehdään leivät niin oletat että sinäkin syöt.

Oletko koskaan ajatellut ja käynyt ruokaostoksilla tuolle miesystävällesi siis omalla rahalla hänelle ??

Lähinnä tulee mieleen piparia antava joka sillä varjolla luulee saavanssa kaiken .. Niin ja olen nainen ja vanhempi sinusta. taatusti.

Äänestä
  • Jos asutaan omissa asunnoissa ja seurustellaan niin homma menee niin että se maksaa kenen luona ollaan ja jos elämä on noin pihiä kuten ap. miesystävä yhdestä kananpalasta hermostuu niin on päässä vikää. naiseni joskus kysyy että saako ottaa oluen jota olen jääkaappiimme ostanut niin sanon aina juotavaksi ne on ostettu eikä tartte lupia kysellä koska en osta vain itselleni vaan kaikille.

    Äänestä

  • Asioista voi sanoa monella tavalla. Järjetön raivari ei ole ehkä paras tapa reagoida. Saman asian olisi voinut sanoa nätimminkin. Vaikkapa että jos haluat syödä lihaa, on sinun osallistuttava ruokakustannuksiin. Tai tässä taloudessa ei ole tapana syödä kanaa leivän päällä, vaan se syödään lämmitettynä ateriana lautaselta. Tuossa raivarissa ei ollut ollenkaan kyse kanasta. Taustalla oli jotain muuta. Patoutunutta vihaa ehkä. Kyvyttömyyttä ilmaista tai tunnistaa tunteitaan.

    Kasvatatko itse omat poikasi siihen, että naista on kohdeltava aggressiviisen hyökkäävästi? Taidat pelätä, että joku hyväksikäyttävä lunttu vie poikasi. Rakentavampaa on ilmaista asiat asiallisesti. Lisäksi tuo kaveri haluaa lapsia. Mitä se tekee, kun vauva itkee, eikä vaikenekaan käskystä? Vähän ravistelee ja saa sisäisiä vammoja aikaan? Tai iskee äidin päätä seinää vasten, että etkö sinä perkele osaa edes kakaraasi pitää kurissa?

    Viisas veto lähteä. Parisuhdeasiat ovat aina opettelemista. Lempeitä miehiä on olemassa. Kukaan ei ole täydellinen, mutta liian raskaita luonteenpiirteitä ei tarvitse toisessa sietää. Toisten luonteet käyvät yhteen ja toisten vain eivät. Toivotan hyvää syksyä sinulle ketjun aloittaja ja sopivampia partnereita teille molemmille!

    Äänestä

  • mk kirjoitti:

    Jos asutaan omissa asunnoissa ja seurustellaan niin homma menee niin että se maksaa kenen luona ollaan ja jos elämä on noin pihiä kuten ap. miesystävä yhdestä kananpalasta hermostuu niin on päässä vikää. naiseni joskus kysyy että saako ottaa oluen jota olen jääkaappiimme ostanut niin sanon aina juotavaksi ne on ostettu eikä tartte lupia kysellä koska en osta vain itselleni vaan kaikille.

    Ihana asenne, siis oikeesti!!! Pidä tuosta kiinni, vaikutat mieheltä kellä on sydän kohdallaan ja tyttöystäväsi on taatusti iloinen, kun et ruuasta nipota :) Oon itekin seurustellessa laittanu ruokakuluja tuolleen puokkiin, et jos mies on minun luona, niin maksan ruokakassin ja mies tekee samoin kun oon ollu hällä. Se on sit eri asia, jos mies ulkona käydessä haluaa tarjota. Mulle onkin suoraan sanottu, että ulkona käyminen jätetään kaiken muun ulkopuolelle, se on mieheltä kohteliaisuutta ja kaunis ele, että saa maksaa naiselleen ruuat :) Eikä siinä voi muuta, kuin kiittää kauniisti ja nauttia toisen seurasta.

    Kyllä kuulostaa pikkasen sekopäältä tuollainen mies, kuka saa kohtauksen jostain kanasta... Joku mutteri on hieman liian kireällä, jos pitää alkaa ilkeillä siitä mitä toinen syö juuri hänen jääkaapistaan! Kuulostaa myös hyvin itsekkäältä ja ajattelemattomalta mieheltä, näitä kyllä riittää ihan tarpeeksi...

    Oon parinkin tapauksen kuullu, missä mies on itse pyytäny muuttamaan luokseen mut sit se kämppä ei olekaan "yhteinen", ts. nainen ei ole saanu tehdä siellä muuta kuin asua. Ei mitään omia tavaroita esille, tms. Ja ruoka: voi apua! Jos mies on kertonut maksavansa ruokaostokset kauppaan lähtiessä, niin vahtii haukan tavoin miten kalliiksi ostokset tulee. Nainen ei saa ostaa mitään "ylimääräistä" tai tulee heti sanomista. Jos taas nainen on sanonu maksavansa ostokset kauppaan lähtiessä, niin sitten kyllä voidaan ostaa erilaisia herkkuja kalliista graavilohesta karkkiin eikä mietitä onko kallista vai ei. Ja tämä on ollu näitten miesten kohdalla ihan yleinen ilmiö, toistunut siis aina kauppareissuilla, siitäkin huolimatta, että asumiskulut on jo laitettu puoliksi, joten mies ei ainakaan voi vedota siihen, et kustantaa naisensa asumisen! Molemmat näistä tietämistäni tapauksista on päättyneet suhteessa eroon ja toisessa mies joutui hetkeksi hoitolaan, kun ei ollu enää ketään kontrolloitavana kotona. Ja nainen puhkesi ihanalla tavalla kukkaan sen poikki menneen suhteen päätyttyä :)

    yksin: Tuo sun miesystävän käytös vaikuttaa just samalta kuin nää yllämainitut tapaukset, juokse siis äkkiä karkuun ja eti itelles parempi! Ei oo varmaan helppoa laittaa välejä poikkikaan, etenki jos toisesta tykkää tosi paljon mut tuo ei tule olemaan hänen vika napsahduksensa, joten suojele itteäsi nyt ennenku tapahtuu pahempaa! Sä ansaitset suhteen, missä mies on hyväkäytöksinen ja "kiltti" naistaan kohtaan, eikä ainakaan nipota jostain ruoasta. Sitä tässä maailmassa riittää, joten on niin turha riidan aihe suhteessa! Olis voinu sanoa sit nätimminkin, et sitä kanaa ei olis saanu syödä mut tuollainen ylireagointi, huh...

    poikien äiti: mistäs tiedät, etteikö aloittaja käy ruokakaupassa kun asutaan hänen luonaan?!?!?! Taatusti mies käy naisen luona omin päin jääkaapilla ja syö sieltä mitä on tarjolla. Näin olen ite tehny ja oletan, et aikuinen mies saa luonani mahansa täyteen ilman et mun tarttee passata. En vedä herneitä nenään ja huuda pitämään "turpaansa kiinni", jos syö mun ruokia.

    Äänestä

Skitsot puolustaa skitsoja.

Äänestä

herran jumala onko tuo poikien äiti nimimerkki.aivan tosissaan?? oikeesti miten joku voi saada riidan ruuasta aikaiseksi jos jollakulla on nälkä voi hyvä tavaton.kyllä suomalaiset osaa prkl

Äänestä
  • Voi niitä naisparkoja,jotka hänestä joskus anopin "saavat"... Luulen kyllä,että oli joku provo.

    Äänestä

Noh' sä himoitsit sitä kanaa, kukkona tunkiolla! Poika kaveri yritti nätisti kertoa että se kana on tarkoitettu koiralle... se on jo vanhaa! Mutta sinä et "ahneuksissas ja nälissäs, naisellisuudessas" kuunnellut, kuullut mitä sinulle sanottiin. Niinpä sait mitä ansaitsit.... tämä on ollut toistuvaa itsekkyyttä joten poikakaverisi aikoo tällä kertaa vaihtaa tuorempaan kanaan jolla on kuulo ja ymmärrys tallella. Itseäs saat syyttää.....

Äänestä
  • Missä vaiheessa kukaan on puhunut mitään koirasta? Ja mieshän sanoi juuri tänään syöneensä kanaa, eli oletuksena on hänen syöneen samaista kanaa, joka oli jääkaapissa. Eli siis täysin tuoretta. Ja jos saat ihan aidon elävän kanan ymmärtämään itseäsi ja puhettasi ja vielä reagoimaankin siihen, olet aika fakiiri :D

    Äänestä

Ei ole normaalia. Itse sain päälleni jo suhteen alkuaikana käsittämättömän raivokohtauksen siitä, että sanoin että laitaisi (minun luonani) banaaninkuoret roskiin eikä jättäisi niitä pöydälle. Se mitä siitä seurasi ei ollut missään suhteessa sanomaani. Mies huusi, riehui, heitti avaimeni päin näköä, istuin vain ja vapisin. Ikävä kyllä en lopettanut suhdetta siihen. Olisi pitänyt. Hän oli täysi raivohullu, ja jos ei ollut sitä, manipuloi, alisti, kontrolloi. Eikä nähnyt mitään vikaa siinä, sanoi vain että "hän nyt vain on tämmöinen". Ja minussahan se vika aina oli.

Kaikenlisäki katseli täältä treffipalstalta jo uutta minun selkäni takana ennenkuin jätti minut 9 tuntia ennenkuin meidän piti lähteä yhteiselle lomamatkalle. Jeps!

Nyt kun olet lähtenyt, ota käyttään "ei-kontaktia", ja pysy siinä. Plokkaa hänen puhelut, plokkaa sähköposti. Älä ota koskaan itse yhteyttä, pidä huoli että hän ei voi ottaa yhteyttä sinuun. Ole tyytyväinen jos se löytää nopeasti jonkun uuden kiusattavan (toisaalta minun käy ainakin sääliksi seuraajaani, tiedän mikä häntä odottaa mutta hän luulee löytäneensä elämänsä miehen kuten minäkin luulin).

Äänestä
  • Ai, sä olisit lähtenyt viel sen hullun kaa lomamatkalle. Mitähän olis tapahtunut kun se olis alkanut raivoomaan sulle siel lomalla. Se ei enään oliskaan mikään loma.

    Äänestä

  • yksin kotona kirjoitti:

    Ai, sä olisit lähtenyt viel sen hullun kaa lomamatkalle. Mitähän olis tapahtunut kun se olis alkanut raivoomaan sulle siel lomalla. Se ei enään oliskaan mikään loma.

    Aivan! Raivopäiden kanssa ei voi eikä saa lähteä mihinkään, ei edes metsään kävelylle.
    Seurustellessani erään miehen kanssa hän saneli missä minun kodissani mikäkin tavarani saa olla. Sama juttu niin keittiössä, kylppärissä ja missä tahansa. Kaiken olisi pitänyt olla niin kuin hän sanoo, eli hukassa, roskissa, sekaisin, likaista. Hän yritti jossain vaiheessa rajata jopa liikkumisvapauttani asunnossani. Minulla ei yht´äkkiää olisikaan ollut oikeutta mm. työhuoneeseeni. Kaiken mitä tein oli väärin ja huonoa tai sitten turhan hyvin/pikkutarkasti tehtyä. Niin, semmoiset asiat jotka eivät liity mitenkään häneen tai mihinkään - eivät mitenkään auta tai hankaloita hänen elämäänsä, eikä kenenkään muunkaan, kaikki oli väärin. Ja voi sitä raivoamisen ja haukkumisten määrää.

    Ensin ajattelin että hänellä oli sopeutumisvaikeuksia siihen että on joku muukin olemassa eikä vaan hän.
    Ruoka kyllä luonani kelpasi, kunnes sekin oli huonoa tai liian hyvää. Turhan hienoa tms. Parhaimmillaankin siinä oli aina jokin aines tai mauste jota hän ei voinut sietää.

    Aluksi hän puhui yhteisistä tulevista matkoistamme. Puhui myös sen verran entisistä matkoistaan, että minulla rupesi jo niiden suhteen hälyytyskello soimaan.
    Nyt ei tulisi mieleenikään lähteä kaltaisensa kanssaan mihinkään. Eipä ole enää pyytämässäkään. Hyvä niin:-D

    Äänestä

Taitaa syy napsahdukseen olla jossain ihan muualla. Ensimmäinen ajatus mikä mieleeni tuli tarinastasi oli, että poikaystävääsi ahdistaa jatkuva asustelusi hänen luonaan. Ei pysty sanomaan asiaa suoraan vaan tuo sen sitten esille suuttumalla pikkuasiasta. Mielestäni tuo jo kertoo aika paljon ettei hankkinut kanaa teille vaan itselleen. Hän ei taida olla vielä valmis noin tiiviseen yhdessäoloon...

Äänestä

"Olen nyt noin viikon verran ollut poikaystävälläni (36-vuotias) yötä ja asustellut, mennyt sieltä aina töihin."

Miten paljon olet tämän viikon aikana ostanut poikaystäväsi jääkaappiin aamiais- ja muita ruokatarvikkeita? Kun olet kerran töihinkin sieltä lähtenyt, niin oletettavasti aamiaistakin syönyt.

Itsellenikin tuli ekaksi mieleen että poikaystävää on alkanut päivä päivältä enemmän ärsyttää että syöt hänen ruokaansa ilman että otat itse mitään osaa kuluihin. Ketutus on kasvanut ja kasvanut ja seurauksena sitten tuo kieltämättä täysin ylimitoitettu räjähdys typerästä kananpalasta.

Äänestä

ei mulle tulis mieleeni mennä jonkun jääkaapille ja alkaa napostelemaan toisten itselleen keittämiä kanoja. Enkä oo ikinä syöny kanaa leivän päällä, sehän oli varmasti hänen valmistama ateria joko itselleen päivälliseksi tai teille molemmille. Kanan paistaminen on hidasta ja se on kallista. Taijat olla lapsi vielä joka olettaa että kaikki kuuluu sinulle.

Äänestä

No just. Jos mies suuttuu noin paljon yhestä vitun kanasta niin sitten ei sellasen kanssa kannata seurustella. myöhemmin voi suuttuu paljon pahemmin jos vaikka juo sen maitoa. Se miehes on idiootti, eikä tiedä yhtään mitään seurustelusta. Seurustelu on jakamista ja antamista. Jätä sellanen mulkku.

Äänestä

Monesti ritta voi alkaakin juuri jostain pikkuasiasta. Toinen on leikinpäältä suuttuvinaan, niin toisen reaktio onkin tosi suuttumista ja sitten riita on valmis.
Tätä se on, kun monet parit ylpeilevät omilla ruuillaan ja omilla hyllyillään jääkaapissa.

Kuitenkin, jos mies tosissaan suuttuu jonkin kananpalan takia, kanahan on lähes halvinta ruokaa, mitä kaupasta saa, oli se missä muodossa tahansa, niin voi miettiä suhteen järkevyyttä. Millainen kohtaus on odotettavissa, jos syö vaikka huomattavasti kalliimpaa kinkkua?

Äänestä
  • Onko oikeesti parisuhteita, joissa on yhteinen jääkaappi,mut siel kaapissa kumpaisellakin omat hyllyt ja einekset? :D :D Ei voih vit**!

    Mä en ikinä edes alkaisi parisuhteeseen, jossa mennään noin pitkälle siinä, mikä on mun, mikä on. *pyörittää pörröistä päätään*

    Äänestä

  • siiiis mitä!!?? kirjoitti:

    Onko oikeesti parisuhteita, joissa on yhteinen jääkaappi,mut siel kaapissa kumpaisellakin omat hyllyt ja einekset? :D :D Ei voih vit**!

    Mä en ikinä edes alkaisi parisuhteeseen, jossa mennään noin pitkälle siinä, mikä on mun, mikä on. *pyörittää pörröistä päätään*

    "siis mikä on mun, mikä on tavara"...jäi lause kesken.

    Äänestä

Jos "napsahtelee" päässä noin, on korvien välissä vikaa ja "napsahtelut" tihenee mitä kauemmin yhdessä olette. Siitä koituu yhteinen helvetti, joten pysy erossa tuollaisesta parisuhteesta, vaikka anteeksi pyytelisikin.

Äänestä

söin kerran exäni sukklaa luvatta ja tuli kauhia haukku..... Bitches

Äänestä

Teit väärin, ota siitä opiksesi!

Mutta et ole ainoa =) On täysin normaalia, että osa nyynaisista käyttäytyy noin hullusti. Laittaa nyt helvetillinen kimpale kanaa (esim. broilerin rintafilee!) leivän päälle!?!? Sehän voi olla joissain tapauksissa jopa suurempi kuin se itse leipä! Leivän päälle laitetaan esim. jokin ohut siivu tai maksimissaan (rullattuina!) kaksisiivua leikkelettä, ei siis kimpalekaupalla lihaa! HULLUA!

Kanaa syödään pottujen, riisin yms. lisukkeiden kanssa. Mistä lie naiset omaksuneet noinkin hullun tavan syödä sitä...=(

Äänestä

Teitä vaivaa köyhyys. Se aiheuttaa tuollaista. Mies voi olla supernuuka. Lisäksi täytyy olla sekaisin päästään.

Äänestä

Kaikki miettii täällä palstalla että on hirvee mies kun ei anna kanaa syödä! Mitäs me ollaan ky ylläpidetään palstaa yoisen kanansyömiesestä!! :)))

Ja oma mielipiteeni asiaan on että jos on parisuhteessa niin mitään ei tarvitse laskea!

Kyllä saa sydä mitä haluaa.. itsekkin laitoin kerran ketsuppia hernekeittoon!
Nainen tule luokseni niin syödään kanaa leivän päällä MINÄ TARJOAN

Äänestä

Aika vaikea tämmöseen on kenenkään mtään sanoa. Ihmiset, kun kokee asiat omin tavoin ja kirjoittevat ne tänne palstalle omassa muodossaan.

Epäilen, että tuossa kyse sellaisesta "minä itte" asenteesta ja äijällä paloi lopulta proppu ja se vaan sattui nyt tämän kananpalan kohdalla.

Äänestä

Jos ukko on 36v. ja tahtoo noin vanhana lapsia, niin eikö se ole nyt selvä merkki siitä, ettei se ole kelvannut aikaisemmin naisille? Jotain vikaa siinä on ollut, kun ukko on edelleen tyrkyllä. Kyllä puoliso aikaisemmin löydetään ja ne lapset aikaisemmin tehdään. Moneskohan nainen sä olet sille jo ollut - ja taas meni suhteentynkä harakoille sattuneesta syystä.

Yleensä naiset osaavat kiertää tuollaiset tapaukset kaukaa; haistavat näin kansanomaisesti ilmaistuna "palaneen käryä" asetelmassa. Arvaanko myös oikein, että olet nuori nainen? Nää neljääkymppiä lähestyvät ikisinkkumiehet, jotka ovat jääneet osattomiksi ties mistä "sattuneesta syystä" parisuhdemarkkinoilla saalistaa just näitä kokemattomia, nuoria, epävarmoja naisia, joita voi sitten hyppyyttää halunsa mukaan, joilla ei ole mahdollisuutta verrata ukkoa toisiin miehiin...

Tää tapaus vaikutti vielä vaikean luonteensa lisäksi jonkin sortin entiseltä kapiaiselta, jolla on pakkomielle asioiden oikealla paikalla olosta. Tää ihmistyyppi nauttii komentelusta ja siitä, että kaikki on omalla paikallaan. Ruoat tehdään valmiiksi viikkoa aikaisemmin, kämppä on tiptop ja yhden sukankin lojuminen väärässä paikassa saa ukon hiiltymään. Nää pärjää työelämässä, mutta ihmissuhteet ovat vaikeita sattuneesta syystä ja toisten tunne-elämän ymmärtäminen on ihan täyttä hepreaa. Sen lisäksi lapsettomana ja työelämälle omistautuneina niillä on yleensä korkeampi asema työelämässä, mikä asetelma saattaa vetää just kokemattomia naisia puoleensa, jotka kuvittelevat, että hei nyt tuli tehtyä hyvät naimakaupat... Kaikki vaan ei ole kultaa, mikä kiiltää.

Äänestä
  • Just näin. Kyllä toi "...'pidä turpas kiinni' .... kertoo jo miehestä kaiken oleellísen.

    Kyseessä on siis täys kus...ää. Siis ei edes mies vaan pelkästään juuri tuo edellä mainittu, ei muuta.

    Äänestä

Kokemusta on tuollaisesta. Kehotan ystävällisesti kiertämään kaukaa! Itse tein sen virheen, että ostettiin talo yhdessä. Mies oli ennen yhteenmuuttoa mielinkielin ja maailman kiltein ja rauhallisin ihminen täynnä rakkautta minua ja eläimiäni kohtaan. Kaikki muuttui yhteenmuuton jälkeen. Olin aivan paska, mitätön, typerä, idiootti, luonteeni oli yhtäkkiä vittumainen joka toi miehessä esiin nämä tunteenpurkaukset, vittumainen ämmä olin, kaiken tein väärin, tiesin väärin, naamanikin oli ruma ja ikävä katsella. Minun olisi pitänyt olla kiltimpi miehelle, jotta olisin voinut ansaita positiivista palautetta mieheltä. Ansaitsin kuulemma vain pelkkää paskaa, koska olin niin paska ihminen.

Kaikki mitä tein oli väärin, joten mies kielsi minua tekemästä mitään. Toisaalta mies haukkua patalaiskaksi samaan hengenvetoon. Voisin jatkaa listaa vaikka ja kuinka. Koiran kuonon olisi mielellään teipannut kiinni, kun se silloin tällöin haukkui. Koirani on hyvin hyvin vähähaukkuinen koira...

Se, että miehesi napsuu tuolla tavoin jääkaapissa olevista kanoista, on varsin huolestuttavaa! Miten mies napsuu isommista asioista? En jäisi katselemaan. Meillä homma eteni pelottavan nopeasti henkisestä väkivallasta fyysiseen. Aikaa siinä kului kaiken kaikkiaan noin kuukausi. Parannuksen tekemisen jälkeen miehellä piti pinna jälleen kuukauden, jonka jälkeen napsahti jällen ja päädyin kuristettavaksi.

Napsahdus tapahtui toisen ja viimeisen kerran sellaisesta asiasta kuin että olin omatoimisesti järjestellyt ylimääräistä huonetta. Siitä olin kaavaillut itselleni askarteluhuonetta/vierashuonetta. Sitten olin työntänyt pelituolin pelihuoneeseen ilman lupaa... Siitä siis silmitön riehaantuminen. En jäänyt katselemaan. Lähdin evakkoon hyvän ystävän luo ja talo laitettiin myyntiin. Sainpa sitten tappouhkauksia ja vaikka mitä, sain elää jonkin aikaa pelossa, mutta kyllä se rauhottui ajan mittaan, kun en enää vastannut puheluihin.

Ole jooko varovainen tuon kanssa. Kaikki muumit eivät ole laaksossa tuon tyypin muumimaailmassa.

Äänestä

Edellinen kirjoitti asiaa.Pysy erossa moisesta,menee ikä ja terveys ennenkuin löytyy sopusointu ja siltikin pelkäät lopun ikääsi hänen luonteelleen ominaisia räjähdyskohtauksia.Älä edes harkitse lapsia hänen kanssaan,murhe vain kertautuu seuraavaan sukupolveen.

Äänestä

Voisitko ystävällisesti antaa mullen pilllua?
Minulla on ISO muna.

Äänestä
  • Mullen on vielä hevostallillansa... se kiimainen tamma taidettiin kyllä jo siittää Niittyvaaran orin kanssa. Mutta käy yöllä tallilla, josko ylettyisit sitä Mullenia nukkuessa panemaan.

    Äänestä

Kuulostaa raivohullulta. Ovat täynnä patoutunutta vihaa, ylipäätään sairaalloista raivoa ja vihaa, mikä paljastuu juuri tuollaisissa sairaalloisissa napsahduksissa. Täysin pikkuasioista, reagointi on täysin suhteetonta itse asiaan nähden eikä reaktiossa ole mitään järkeä. Mieti millaista yhteiselo olisi tuollaisen kanssa, joka jatkuvasti suuttuu asioista, joista ei olisi mitään syytä suuttua. Koskaan ei voi tietää milloin napsahtaa, aina täytyy olla varpaisillaan - ja miehellä napsahtelee aina ja jatkuvasti silti.

Hyvä että pääsit eroon. Tyypit käyttävät raivareita alistamiskeinona, tahtonsa läpiviemiseen joka tilanteessa. Nämä ovat juuri niitä naisenhakkaajia ja -murhaajia. Muista, että kymmeniä naisia kuolee vuosittain oman kumppanin tappamana. Tappajat ovat juuri näitä raivohulluja joilla vain "napsahti."

Älä ota yhteyttä - etsi normaali mies!

Äänestä

tiedän yhden tuttavan, joka seurusteli ja asui miehensä kanssa ennen naimisiin menoa yhteensä 8-vuotta. tuona aikana tästä miehestä muodostui kaikille niin hyvä kuva, sillä kohteliaampaan herrasmiestä ei oltu näillä tienoilla nähty. kukaan ei siis voinut aavistaa mitään...

pari avioitui ja jo muutaman avioliittokuukauden jälkeen ero laitettiin vaimon toimesta vireille. avioitumisen myötä mies paljastui mm. narsistiksi, joka höykkyytti vaimoaan niin henkisesti kuin fyysisesti.

jo heti häämatkalla vaimo huomasi miehensä käytöksen muuttuneen häntä kohtaan. enää vaimo ei ollut se maailman ihanin ihminen, vaan juurikin se paskin joka ei osannut tehdä mitään oikein. jo häämatkan aikana mies yritti keinolla millä hyvänsä saada "riidan" aikaiseksi vaimonsa kanssa. mikään ei ollut hyvä, vaan jokainen pieleen mennyt asia oli vaimon vika.

alkuun vaimo ajatteli, että ehkäpä miehen käytös kieli vain stressin purkautumisesta ja käytös muuttuisi ajan myötä. niin ei vaan käynyt.

tilanne kärjistyi lopulta siihen, että erään työpäivän jälkeen mies saapui kotiin ja huomasi vaimonsa tehneen asioita jotka eivät olleet miehen mieleen. he remppasivat parhaillaan kerrostalo-asuntoa ja vaimo oli jatkanut ominpäin erään huoneen sisustamista.

mies kimpaantui tästä, huusi, heitteli tavaroita ja lopulta kävi vaimoonsa käsiksi. mies kuristi vaimoaan ja hakkasi hänen päätään lattiaan. vaimo sai tilanteessa mustelmia ja tikkejäkin tarvittiin.

tämän tapahtuman jälkeen vaimo havahtui tilanteeseen ja avautui tästä asiasta meille muille. meistä ei kukaan ollut aavistanut mitään, että mitä heidän kotinsa seinien sisällä tapahtui. meille ulkopuolisille mies esitti sitä samaa herrasmiestä kuin aina ennenkin ja pakotti myös vaimonsakin esittämään onnellista vastanainutta vaimoa.

lopulta vaimo pakkasi tavaransa ja ero laitettiin vireille. siinä vaiheessa mies yritti kaikin keinoin korjata tilannetta ja pelastaa olematonta avioliittoaan. hän jopa hakeutui "hoitoon", jotta saisi vaimonsa takaisin.

vaimo kuitenkin piti pintansa ja ero astui voimaan neljän kuukauden mittaisen avioliiton jälkeen.

tämä mies jätti todella syvän merkin tähän tuttavaamme, joka on ihan vasta näinä päivinä kyennyt solmimaan uuden parisuhteen toisen miehen kanssa (avioero astui voimaan 5 vuotta sitten). hänestä todella näkee se, ettei hän ole enää se sama ihminen joka rakastui aikoinaan aviomieheensä.

ainut onni tässä tilanteessa oli se, että he eivät olleet ehtineet hankkia vielä lapsia. sääliksi käy silti, tietäen miten mukava ihminen tämä vaimo aikoinaan oli...

jos ei nyt aivan elämä mennyt pilalle tämän asian vuoksi, niin ainakin melkein.

Äänestä
  • Tämä tarina vaikuttaa hieman epäuskottavalta. Miten muka ihmeessä mies olisi pitänyt 8 (kahdeksan) vuotta todellisen luonteensa piilossa ja juuri naimisiin menon jälkeen mies olisi muuttunut? En usko, että kukaan voi pitää todellista luonnettaan kahdeksaa vuotta piilossa, varsinkin jos asuu toisen kanssa yhdessä saman katon alla.

    Äänestä

Psykoanalyytikkona haluan todeta, ettei asia ole lainkaan niin yksinkertainen kuin te yksinkertaiset ihmiset luulette.
Todellisuudessa meidän on nähtävä tapahtuneen symbolifunktio, joka kulminoituu siihen, että akka söi KANAA.
Aivan varmasti mies ajatteli tuossa tilanteessa, että akka on itsekin KANA. Mies haluaisi varmaan seurustella vain kultivoituneiden naisten kanssa, mutta kyseessä ole akka oli KANA, ja sellaiset eivät ole kultivoituneita.
Tämän johdosta hän ei enää halua olla kyseisen eukon kanssa missään tekemisissä.
Tämän totean siis psykoanalyytikkona.

Äänestä
  • Ja paskat oo mikään psykoanalyytikko,kunhan kusetat jutullasi muita!!Höpöä koko juttusi,mene sinäkin hoitoon!!

    Äänestä

Juokse jo! Juokse tyttö lujaa, äläkä taaksesi vilkuile! Älä ikinä palaa hänen kanssaan mihinkään tekemisiin. Ole kiireinen, mene menojasi, älä edes rupea millekkään turpakäräjille hänen kanssaan.

Äänestä

ota viinaa jos hiukan ahistaa,se helpottaa joka asiaa ja rauhoittaa sinun mieltäsi tosi paljon.
taidat olla sama blondi joka on jo monta miestä hyväksikäyttänyt ja sekoillut,joten lopeta sekin ja men kotiisi ja pysy siellä senkin vanha harppu kun olet.

Äänestä

Kuulostaa hieman tutunoloiselta. Missähän päin tuo tapaus on sattunut? Jos se on eräs pienkerrostalo eteläisessä Espoossa niin se saattaa hyvinkin olla sellainen tyyppi joka asuu kaverini alapuolella. Jos se on nyt tuo niin ei muuten ole mikään ihme että tuollainen asia osuu kohdalle. Kyseessä on nimittäin aika erikoinen henkilö joka häiriköi joskus ja usein sillä on melkoinen revohka juopottelia kavereita eikä tuosta tunnu päästävän millään eroon. Mies ajaa monenlaisilla autoilla ja kovaa pitkin katuja ja rahasta sillä ei tunnu olevan puutetta kun isänsä lienee ties mikä johtaja. Tällä näkyy joskus olevan joku nainenkin seuralaisena ja kovin kauaa ei tällä miehellä ketään kuitenkaan ole kun naiset huomaavat sen mielenvikaisuuden ja lähtevät jossain välissä. Ensi näkemältä sitä ei varmaan heti tajuakaan ja eipä taida moni välittääkään mutta vaikka kuinka olisi varakas jokin golfinpelaaja yms niin eipä se ihmissuhdetta varmaan pitemmän päälle auta. Niin kauan kun on rahaa ja kaikkea niin joku aina eksyy tuollaisen kelkkaan on jonkin aikaa. Eli jos tämä tapaus on nyt tuo mies niin paras unohtaa hänet heti saman tien. Kaverini asuu tuon naapurina ja joskus siellä käydessäni olen huomannut että on juuri tuon kaltainen tapaus.

Äänestä

Tyypillinen neljänkympin korvissa oleva poikamies. Hän ei osaa nähdä asioita yhteisinä, vaan minun minun minun... Näitä tapauksia olen kuullut useita naispuoliselta n.40v sinkkuystävältäni. Jääkaapissa on melkein omat hyllyt sinun ja minun ruoilleni, auton lainaamiseen pitää kysyä lupa melkein viikko etukäteen ja joka toinen viikonloppu pitää päästä poikien kanssa golffaamaan, lappiin, matkalle yms. Mistään asiasta tällaista yli-ikäistä teinimiestä ei kuulemma saa myöskään huomauttaa... jos erehdyt kysymään, että pitääkö joka arki-ilta oikeasti ottaa se viskilasi, niin sota on valmis.

Kai se niin on, ettei vanha koira opi uusia temppuja. Välillä oikein säälittää kuunnella tämän naispuolisen ystäväni kertomuksia aikuisten miesten oikuista. Varmaan ne oikut on samat tuon ikäisellä sinkkunaisellakin. Paritutua pitäisi aina alle kolmikymppisinä, niin opittaisiin elämäänkin yhdessä.

Äänestä

Miesystävääsi on luultavasti harmittanut jokin asia jo aiemmin ja hän ei ole saanut sitä sanottua. Jos kysyisit mistä hän oikeasti suuttui, niin tietäisit. Sano samalla, että et halua jatkaa suhdetta, mutta haluat tietää todellisen syyn. Joka tapauksessa suhdettanne ei kannata enää jatkaa, mutta voitte antaa toisillenne rakentavaa palautetta.

Äänestä

Narsisti. googlaa Sam Vaknin ( healingeagle ). Siellä on tiivis paketti "ihmeellisistä napashduksista" ja enemmänkin. Älä jää siihen, vaan lähde!!!!

Äänestä

No helposti tulee ensimmäisenä mieleen että kyseessä on narsisti. Mut ei voi sanoa jos ei tunne tyyppiä. Kyse voi olla jostain muustakin. Voi olla esimerkiks liikaa paineita elämässä ja sen takia hermot jatkuvasti kireellä.

Äänestä

Kuulostaa helvetin oudolta. On tosi helppo kuunnella tätä ykspuolista tarinaa ja alkaa syyttää sitä jätkää. Ootko nyt varma ettei sulla ollut osuutta tähän MILLÄÄN tavalla?
No joo, aika pelle jokatapauksessa, mikä ihmeen draama pitää alottaa jostain ruuasta muutenkaan?? Ja kuka laittaa kanaa leivän päälle?!? Ehkä se suuttu siitä, olisin itsekin suuttunut.

Naurattaa tämmönen kuitenkin. Hitto vieköön, ota nyt ero siitä sitten tai jotain, sehän on muotia nykyään.

Äänestä

Tee vaan lapsia tähän maailmaan sen miehes kanssa. Toivottavasti olet helvetin onnellinen sitten kun se napsahtaa kunnolla ja hakkaa sut kuoliaaksi.

Äänestä

Pidä huoli, ettet enää sotkeudu mieheen.

Jos päätät kuitenkin jatkaa, muista, ettei parempaa ehkä kukaan lupaa. Haiskahtaa narsistille/psykopaatille. Jos niin on, valintasi on helvetin ja tavallisen elämän välillä.

Jos valitset psykon tai muuten vain kilahtajan välillä, kenties teet sen optimismista ja uskosta parempaan. Ehkäpä silloin väheksyt objektiivista tilanteen arvioimista.

Äänestä

Seo n se rakaauden ja välittämisen puute , oliskohan jo päätellyt ettei teidän yhdessäolo ole järkevää eikä kiinnosta mutta yksinolo pelottaa ?

Äänestä

No eihän se tietenkään siitä kanasta napsahatnut, vaan KOT KOT KOTKOTkotuksesta :-)

Äänestä
  • Jospa tuo mukava mies on vastikään hankkinut dieselmoottorisen Skoda Octavian (= "Ocutin"). Nehän kotkottaa julmetusti. Ja jos se auto olisi VW, niin sitten kuuluisi "poooot, pot, pot, pot.... ". On ilmeistä, että mies on nyt sitä mieltä, että yksi kotkottaja taloudessa on ihan tarpeeksi ja sinä saat mennä =)

    Semmoista se on, autot vaikuttaa yllättävän paljon parisuhteisiinkin =)

    Äänestä

Alottaja on jonkinsortin narsissi.Luulee blondi p..ua jakamalla kuittaavan kaiken?
Aivan oikein äijä teki kun heitti tommosen horon pihalle!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Tosiasia on, että nykymaailma on Suomessakin superstressaavaa ja varmasti useimmat jo elämää nähneet ovat huomanneet, että viimeisen 10-15 vuoden aikana ihmiset ovat joutuneet koko ajan ahtaammalle taloudellisesti. Tämä on johtanut siihen, että ihmiset joutuvat härskisti taistelemaan keinoja kaihtamatta työpaikkojensa säilyttämisestä ja varsin usein kyseenalaisin keinoin. Kaikkihan johtuu tietysti kilpailun ylikiristymisestä ja päättäjien ja rikkaiden loputtomasta ahneudesta. Ihmisethän ovat valitettavasti tilaisuuden saatuaan 90 prosenttisesti ahneita paskoja ja solidaarissosiaalinen ajattelumalli on katoavaa kansanperinettä.

Tämä kaikki taas on johtanut siihen, että ihmiset ovat kautta linjan paljon väsyneempiä ja että ihmiset ovat hermostuneempia. Olen kuitenkin sitä mieltä, että on paljon parempi räjähtää ja siten purkaa itsensä mieluummin pikkuasioista kuin, että räjähtäisi harvoin ja kohtalokkaasti.

Olen itse ollut nykyisessä aviossa vajaa 10 v ja voin sanoa sen olevan onnellinen, vaikka työelämä nyky-yhteiskunnassa molemmilla on epävarmaa ja tappelemme usein pienistä asioista. Mutta sehän vain puhdistaa ilmaa pahemmalta saastumiselta. Olen itsekin saanut raivokohtauksia paljon pienemmistä asioista kuin "kana leivän päällä" ja vaimo vieläkin pienemmistä, mutta kumpikaan emme ole kertaakaan edes harkinneet lyödä toisiamme. Edellisessä liitossa taas ensimmäinen riita vuosien jälkeen taas johti eroon, joten olen vakuuttunut, että riita n. kerran viikossa on paljon parempi kuin asioiden patouttaminen.

Täytyy muistaa, että sellaista satujen onnellista elämän loppuun asti suhdetta ei ole olemassakaan. Suhteessa on aina oltava myös ne ikävät hetkensä ja mitä useimmin ne tapahtuu, niin sitä lievempinä ne tulevat ja aina sen jälkeen on ihanat ajat. Kuten Kari Tapiokin lauloi: "myrskyn jälkeen on poutasää" on erittäin hyvin sanottu:)

Äänestä

Nyt äkkiä soittamaan sille miehelle ja pyytämään anteeksi. Tuollaisia nasevia miehiä ei kasva joka oksalla, joten toivottavasti joku kanssasisaresi ei ole vielä ehtinyt häntä nappaamaan...:/

Nykymiehet ovat onnettomia marjanpoimijoita, kangaslaukku olkapäällä kadulla laahustavia pellejä. Tuollainen mies on tosimies, joka pitää naisensa ojennuksessa. Se on naisellekin helpompaa, kun joku sanoo, miten homma menee =)

Äänestä

Hui! Kylläpä oli tuttua tekstiä. Itse olin suhteessa vastaavanalaisia raivareita saaneen henkilön kanssa. Vuosi asuttiin yhdessä ja pahemmaksi vain muuttu. Onneks älysin lähteä ja en reagoinut mihinkään yhteyden ottoon mitään sen jälkeen. Välillä oli kyllä näitä ero yhteen kuvioita, mut sit ymmärsin et ei tuu mitään. Raivari saattoi tulla vaikka"vääränlaisesta" ruokalautasesta. Hänen omat sisarukset käskivät lähtemään ja sanoivat ettei kenenkään pidä suostua sellaiseen elämään." Varpaillaan" eläminen pitemmän päälle on liian raskasta kenelle tahansa.

Äänestä

Unohda tämä mies! Itse olen mokannut elämäni ja nyt on liian myöhäistä. En tajunnut samanlaisia merkkejä, mitä sinä olet kokenut. Olin liian nuori ja kokematon. Onneksi koko suku (molempien) nykyisin tietää, millainen sekopää tämä mies on. Tukea ei kyllä tule. Minusta on tullut tavattoman taitava luovimaan elämässä. Olen järjestänyt elämäni niin, että näitä järkyttäviä hulluuskohtauksia ei voi tulla kun pari kertaa vuodessa. Odotan, että lapset kasvavat täysi-ikäiseksi, vielä pari vuotta siis edessä maanpäällistä helvettiä, alistumista, näyttelemistä ja hullun lepyttelyä. Ei tarvitse sopia huoltajuusriitoja, eikä omaisuutta jakaa. Mä lähden kassi kainalossa. Aloitan uuden elämän, uudella nimellä ja eri paikkakunnalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


__yksin__ kirjoitti:

Olen nyt noin viikon verran ollut poikaystävälläni (36-vuotias) yötä ja asustellut, mennyt sieltä aina töihin. Asumme melko lähekkäin. Äsken tulin töistä ja otimme päikkärit kun olin aika väsynyt, sitten sanoin että mulla on nälkä, ja mies sanoi, että tehdään leipää. Mies puhui myös että oli syönyt kanaa, ja huomasin että sitä oli jääkaapissa. Mainitsin havaintoni ja ymmärsin, että voin laittaa sitä leivän päälle. Keitin samalla teevettä ja otin kupin valmiiksi, ja tein leivät valmiiksi. Mies alkoi yhtäkkiä naputtaa, ettei ollut kyllä tarkoittanut että sitä kanaa laitettaisiin leivän päälle. Puolustauduin sanomalla että mielestäni kuulin hänen sanovan että 'laita vaan' (kanaa siis leivän päälle, kun mainitsin siitä kanasta). Mies alkoi kiihtyä ja sanoa ilkeästi, että pelottavaa miten voin kuulla noin päin helvettiä asiat ja olettaa että minulla olisi oikeus ottaa sitä. Tyrmistyin täysin. Yritin hetken puolustautua ja sovitella, johon mies huusi, että 'pidä turpas kiinni' ja että minun turha esittää järkyttynyttä. Laitoin leivät muovipussiin ja jääkaappiin, ja sanoin, että parempi että jätän ne syömättä, otin teeveden pois liedeltä, pakkasin vähät tavarani ja lähdin sanomatta enää sanaakaan.

Mies ennenkin napsahdellut ihme jutuista, ja tullut aina perään asunnolleni pyytämään anteeksi, tällä kertaa ei kuulu mitään, ei taida häntä enää kiinnostaa edes. Itse olen itkenyt ja ollut täysin ahdistunut asiasta raskaan työpäivän päätteeksi vielä, kuinka joku voi käyttäytyä noin? Väittää rakastavansa minua, ja haluaisi lapsia yms. Itsellä alkaa olla tunne, etten halua tämän tuuliviirin kanssa enää jatkaa, halusin vaan purkautua tänne, kun ei ketään ystävääkään täällä lähellä kenelle puhua aiheesta. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu