Laiskat talkkarit

4-viikkoa on mennyt siitä kun viimeksi huoltomiehet on käyneet leikkaamassa nurmikkoa, ja jälki on kanssa sen mukaista.
Pitää varmaan kohta hakea vanha viikate jostain varastosta ja alkaa itse taistelemaan ruohokurjimusta vastaan?
Eipä siellä pihalla kyllä muutenkaan tehdä mitään, nyt siellä on jo kuivettuneita lehtiäkin piha täynnä.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sama vika täällä, tosi laiska akka ei ole jaksanut leikata tällä viikolla nurtsia, ja voi vennamo miltä piha näyttää, ei yhtään huvita mennä ulos, vaikka tuulee niin että tukka lähtee.

Äänestä

Pitäkää taloyhtiössä kokous ja tehkää kirjallinen lausunto siitä, että asukkaat leikkaavat tulevaisuudessa sen ruohon kukin vuorollaan.
Eli irtisanotte sen huollon tuosta toimesta, kun laskuttavat kuitenkin tyhjästä.
Siinä säästää vuokriakin ja monet tykkää leikata sitä ruohoa.

Äänestä

Ikävää vaan kun on asukkaista suurin osa niitä eläkeläisiä, eivätkä he kykene enää leikkaamaan nurmikkoa, eikä muutakaan tekemään.

Äänestä

Halvimmalta huoltoyhtiöltä on turha odottaa loistavaa palvelua.

Äänestä

täällä on vielä pahempi tilanne. Postiluukkuni on rikki, mutta en uskalla soittaa talkkarille. Ongelma on siinä, että talkkari on niin saakelin tyhmä ja yksinkertainen, että korjaus pitäisi kuitenkin sisällään joitain turhia älyttömyyksiä.

(Ai miten niin tyhmä? No kun muutin, yritin kauan kysyä että millainen digiboksi täällä toimii, onko täällä antenni vai kaapeli vai mikä. Ukko ei ymmärtänyt kysymystä ja jouduin selvittämään asian naapurilta.

Talvella se oli tiistaina laittanut ilmoitustaululle lapun, että hänpä tulee keskiviikkona yleisavaimilla ilmaamaan kaikki patterit. Osa porukasta ei ehtinyt edes huomata koko ilmoitusta, kun ukko oli jo olkkarissa kun ite tulee suihkusta.)

Mitähän tolle luukulle tekis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huliviliveikko kirjoitti:

4-viikkoa on mennyt siitä kun viimeksi huoltomiehet on käyneet leikkaamassa nurmikkoa, ja jälki on kanssa sen mukaista.
Pitää varmaan kohta hakea vanha viikate jostain varastosta ja alkaa itse taistelemaan ruohokurjimusta vastaan?
Eipä siellä pihalla kyllä muutenkaan tehdä mitään, nyt siellä on jo kuivettuneita lehtiäkin piha täynnä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu