Vilja- ja perunatuotteet ovat jo monia vuosia täyttäneet ruokalautasemme. Nämä hiilihydraattien lähteet voivat aiheuttaa sairauksia ja yhä enemmän ylipainoa.
Nyt pinnalle on kuitenkin noussut uusia, vähähiilihydraattisia ruokavalioita, jotka eivät koostu ainoastaan perunasta ja viljasta. Esimerkiksi ravitsemusterapeutti Patrik Borgin mukaan ruokavaliota voi toteuttaa terveellisesti ja monipuolisesti.
Viljojen, kuten riisin, kauran, ohran, maissin, riisin ja vehnän sekä perunan, syömisen huonoista puolista on jo pitkään ollut puhetta. Yleisesti tiedetään, että nykyajan ihmisen hiilihydraattipainoitteinen ruokavalio nostaa verensokeria niin paljon, että haiman erittämää insuliinia tarvitaan runsaita määriä aterian jälkeen. Tämän uskotaan heikentävän insuliinin tehoa ja altistavan diabetekselle.
Gluteeniherkkyyttä on vaikea diagnosoida, joten moni kärsii siitä tietämättään
James Bralyn ja & Ron Hogganin "Vaaralliset viljat" - kirjassa todetaan, että ihmiset, jotka ovat herkkiä gluteenille tai muille viljan proteiinille, voivat sairastua viljan takia esimerkiksi diabetekseen, kilpirauhassairauksiin, närästykseen, osteoporoosiin, suolistosairauksiin epilepsiaan, syöpään ja autismiin. Herkistyminen gluteenille on esioire keliakiasta.
Keliakiaa sairastaa Suomessa kaksi prosenttia väestöstä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa "Vaaralliset viljat"- kirjan mukaan jopa 30 prosenttia väestöstä kärsii herkkyydestä gluteenille. Elämäntavat eivät eroa maidemme välillä niin paljon, ettei lukua voisi verrata myös Suomeen. Gluteeniherkkyyttä on vaikea diagnosoida, joten moni kärsii siitä tietämättään.
Peruna ei ole välttämätöntä päivittäisessä ruokavaliossamme. Suurin syy ylilihavuuteen on hiilihydraattien liiallinen saanti sekä pikaruokateollisuuden tuottamat rasvaiset perunatuotteet.
Ylipainon hillitsemiseksi vilja- ja perunatuotteiden vähentäminen on välttämätöntä. Lautasmallimme muuttaminen vähähiilihydraattiseen suuntaan tekee ruuistamme kevyempiä, eikä verensokerimme nouse hetkessä korkealle. Viljatuotteiden vitamiinit pystymme korvaamaan kokonaan hedelmillä ja kasviksilla.
Sairauksien ehkäisemiseen voisi käyttää hyödyksi ruokavaliota. Viljan ja perunan ylensyöminen on ihmisille tapa, johon on totuttu. Mitään perusteluita nykypäivän syömistottumuksille ei ole. Kevyemmällä ruokavaliolla voidaan parantaa suomalaista kansanterveyttä huimasti.
Vähähiilihydraattinen ruokavalio tutkimuksen paras
http://www.tutkamedia.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=788:hiilihydraatit-syynae-moniin-sairauksiin&catid=138:paeaekirjoitukset&Itemid=565

Vastaukset 19
Vanhimmat
Erityisesti hiilarit aiheuttavat sokeritautia, diabetesta
>
Mikä tieteellinen lähde sanoo, että näin tosiaan on ?
Olisiko kyseessä sittenkin hihhulin ihan oma kuvitelma ?
Lähde vai kuvitelma, kas siinä pulma, johon saamme vastauksen seuraavassa viestissä (tai kirjoittajan hiljentymisenä, että kuvitelma se vaan on).
Diabetes on sokeritauti jos et satu tietämään ja sokeritaudin saa kun syö paljon sokeria ja kääntäen, jos haluaa sokeritaudista eroon niin älä syö sokeria tai hiilihydraatteja niin tauti häviää etkä tarvitse lääkkeitä. Hyvin yksinkertaista mutta todennäköisesti palstan heh ! hihhulille ylivoimaista kun on uskomustieteen vallassa.
>
Tai sitten kyse on taudista, jota nimitettiin sokeritaudiksi sen oireiden perusteella vielä jokunen vuosikymmen sitten.
>
Hämmentävää, mutta Wikipedia ei tällaista väitä
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aikuistyypin_diabetes
"Sairauden tärkeimpinä riskitekijöinä ovat ylipaino ja erityisesti keskivartalolihavuus. Tämän lisäksi riskitekijöitä ovat liikunnan puute, diabetes suvussa, korkea ikä, tupakointi sekä ruokavalio, joka sisältää runsaasti tyydyttynyttä rasvaa."
Ehkä Wikipediassa on virhe ? Sinun pitäisi varmasti korjata tuo "virhe", jos kerran luulet tietäväsi paremmin. Eiköhän olisi kuitenkin parempi vaan tunnustaa, että väitteesi on pelkästään uskomus.
>
Uskomustiede on varsin mielenkiintoinen termi. Tarkoitatko, että tieteellinen tieto olisi jotenkin uskomus ? Vai tarkoitatko, että kun nyt tuosta väitteestäsi ei ole esittää tieteellistä todistetta, niin olet kuitenkin mielestäsi oikeassa vaikkei mitään tieteellistä olekaan (että sellaista tieteellistä tietoa, "uskomusta" ei tarvita kun ei sellainen mitään oikeasti osoita vai) ?
Onko kyse siis jälleen täysin tyypillisestä uskovaisen denialismista ? Kielletään tieteellinen tieto ja keksitään omia "faktoja", joilla ei ole tieteellistä todistetta olemassakaan.
Ja sitten nämä kuolaavat hihhulit ihmettelee huuli pyöreänä, miksi heitä pidetään idiootteina.
Suositteletko diabeetikoille runsasta sokerin syöntiä kun mielestäsi diabetes ei olekaan sokeritauti?
Heh, sokeriaineenvaihdunnassa on häiriö (joka ei johdu kuitenkaan hiilihydraatista), joten sokeria kannattaa syödä säästeliäästi. Mitä sitten ? Huomasitko, että Wikipedia ei nimennyt hiilihydraattia diabeteksen aiheuttajaksi vaikka Sinä niin väitit. Kumpi tässä nyt on väärässä ?
Etkö pysty ollenkaan kommentoimaan viestiäni ? (Sehän on kyykistymistä argumenttieni edessä.)
Onko Wikipedian yliopiston tarinat viimeinen tieteellinen selitysmalli?
>
Minkä ?
>
Siis yliopistoissa opetettava (ja tieteellisissä julkaisuissa esitetty) tieteellinen selitysmalli on AINOA tieteellinen selitysmalli.
Riippuu vähän siitä kuka rahoittaa kulloinkin tarvittavan tieteellisen selitysmallin. Sen lauluja laulat jonka leipää syöt vaikka olisit kuinka pätevä tutkija.
Uskomustieteilijä wikipediatutkija Heh ! taas paljastaa asenteellisuutensa.
>
No, hyvin vähän. Ei se rahoittaja oikeasti kovin paljon pysty vaikuttamaan - ja varsinkaan nykyisin kun lääketieteellisillä tutkimuksilla on rekisteröinnit julkaisua varten.
Aika nihkeä rahoittajan on siis vaikuttaa tutkimuksen lopputulokseen. Sitten pitää myös huomioida, että hyvin suuri osa tutkimuksista tulee yliopistoista ja muista tutkimuslaitoksista, jotka pyörivät verorahalla. Tällaisessa tapauksessa on aika vaikea jopa kuvitella, mikä olisi se taho, joka määräisi tutkimuksen tuloksesta.
Itsekin olen tutkimushommissa, mutta eipä ainakaan minulle ole mikään taho tullut määräämään tuloksista. Joissakin projekteissa on yritystahoja, mutta se, mikä sieltä suunnasta tulee, on lähinnä toiveita, mitä parametreja haluttaisiin tutkia. Tulokset on sitten sitä, mitä sattuu tulemaan. Yrityksen kannalta negatiivisesta tuloksesta firma vaan vastaa, että "harmi, ei sille sitten mitään mahda". Ja tosiaan, sama firma osallistuu kyllä seuraavaan projektiin ihan samalla tavalla kuin ennenkin.
>
Asenteellisuuteni mitä kohtaan ? Sitäkö, että tieteellinen tieto on luotettavin saatavilla oleva tietämys ? Heh, sehän onkin tosi "asenteellista".
Yritätkö nyt vaan taas sepittää (lähinnä itsellesi), että tieteellinen tieto on väärää, koska kuvittelet kaikenlaisia maailmanlaajuisia salaliittoja, joita rahoittaa joku uskontosi "saatana" ?
Etkö tee itsestäsi vähän säälittävän tuolla tavalla.
[Yritätkö muuten käydä kimppuuni ad hominemilla, asialla, jota et voi tietää elämästäni ? Eikö se vie säälittävyytesi jälleen uusiin sfääreihin ?]
Miten lienee
Heh, taas tätä. Otsikko kirjoitetaan "hiilihydraatit syynä moniin sairauksiin", mutta itse tekstissä sanotaan: VOI aiheuttaa jotain, jotain ja jotain. Ja itse asiassa tuo kirja Vaaralliset viljat on epätieteellinen hömppä, joten sillä ei ole mitään arvoa - ja tosiaan, mikään tieteellinen lähde ei toista kirjan "järeitä päätelmiä". Jos jotain tieteellistä lähdettä onkin käytetty pohjana kirjan omille päätelmille, niin tieteellisestä tuloksesta, joka on ehkä suuntaa antava tai alustava, on päätelty todella pitkälle meneviä päätelmiä, jotka eivät itse asiassa ole enää tieteellisiä päätelmiä. Jos ne olisi tieteellisiä, niistä olisi tieteellinen julkaisu jo - ei niitä pelkästään johonkin epätieteelliseen kirjaan olisi painettu. En tiedä, onko kirjan kirjoittaja(t) tarjonnut tuloksia tieteelliseen lehteen (ja lehti on ne hylännyt epätieteellisinä) vai ovatko he tajunneet olla edes kokeilematta. Yhtä kaikki, kirja on epätieteellinen huuhaateos.
>
Kuten ei mikään muukaan yksittäinen ruoka-aine (aikamoinen looginen kuperkeikka siis perustella tuolla, ettei perunaa muka voisi käyttää).
Tämä ei poista kuitenkaan sitä, että peruna on esim. oikein hyvä kaliumin lähde, joten miksipä sitä ei voisi kohtalaisia määriä käyttää.
>
Heh, mistä näitä idiotteja oikein sikiää.
Ainoa syy lihavuuteen on liiallinen kalorisaanti. Kalorilähteellä ei ole merkitystä, joten hiilihydraattia ei voi syyttää.
>
Ja lähde oli ? Tuskin kuitenkaan tieteellinen vai mitä ?
Ei tuo kirja ole hassumpi. Ostin uteliaisuudesta ja oli ihan mielenkiintoista luettavaa. Sen sisällön voi kullä supistaa yhteen lauseeseen, 'jos sinulla on epämääräisiä oireita niin kannattaa otattaa gluteenivasta-ainetesti'. Markkinointi on huomattavasti raflaavampaa kuin itse sisältö siis.
Kun keliaatikkoja on parisen prosenttia väestöstä niin kyllä aika monen sairauden takana on diagnosoimaton keliakia.
Itsellä leipä ja peruna aiheuttavat ripulia joten jätän niiden käytön vähemmälle. Vasta-ainetestin mukaan ei kuitenkaan ole keliakiaa eli jotain muitakin negatiivisia ominaisuuksia on.
Joo, peruna kuivattuna pääsee kymmenen parhaan joukkoon kaliumin lähteissä, keitettynä jotain 70 luokkaa. Kyllä ne hiilarit vaan on melkoinen ongelma suurina määrinä niinkuin nykyään suositellaan syötäväksi, useita satoja grammoja päivässä.
Siinä joutuu kroppa koville kun työstää niistä rasvaa.
Sanos muuta ja monen kroppa pettää tuossa duunissa ja sitten ollaan sairaita kun keho vääntää viljasta ja perunasta rasvaa.
Kyllä lihoaminen loppujen lopuksi johtuu hyvin pitkälti vähäisestä kulutuksesta ja liiallisesta energian saannista. VHH sopiikin hyvin nykyiselle pullamössö sukupolvelle jotka ei liiku kun autolla ja mussuttaa ranskanpullaa;)
Puskan hiilihydraatti ja margariinilautasmalli sopii nykyiselle rasvakammoiselle sukupolvelle jotka elävät sohvaperunoina mutustaen aina jotain välipalaa kun aina on nälkä Sitä ne hiilihydraatit teettävät.
Tarviiko lautasta nyt sentään täyttää perunalla ja viljalla. Voihan niitä syödä kohtuudellakin.
Miksi tarvitsee jotain ravinneköyhää perunaa ja viljaa syödä edes kohtuudella?