Onko teillä tai onko teillä ollut jotain esim.elokuvista poimittua alter egoa tai vastaavaa hahmoa tai ruumiillistumaa jonka sanoja olisitte lainanneet tosielämäänne? Vaikka joku yksittäinen hauska lausahdus.
Oletteko ammentaneet itseluottamusta mielikuvitushahmoista?
Oletteko ammentaneet itseluottamusta mielikuvitushahmoista?
Vastaukset 31
Vanhimmat
Joskus kuvittelen olevani eräs ulkomaalainen laulaja
No kerro kuka. Gwen Stefani vai Lemmy Kilmister?
Jossakin määrin alter egoksi kai lasketaan huumoribiisiprojektini, johon lainasin nimeä Steven Seagalin elämää suuremmalta roolihahmolta. En silti koe mitenkään muuten samastuvani häneen, vaikka tunneilmaisuni yhtä monipuolista onkin.
Sinänsä Seagal olisi kyllä hyvä esikuva. Jyrää leffasta toiseen ottamatta käytännössä lainkaan itse osumaa; saattaa leffassaan räjäyttää Alaskassa öljynporaustornin ja pitää sen jälkeen seitsemän minuutin ympäristönsuojelupuheen kansalaisten hurratessa miehelle, joka tappoi juuri kymmeniä, osa heistä kutakuinkin viattomia, ja pisti paskaksi osavaltion pääelinkeinon. Ei kai noin reikäpäisestä menosta voi olla pitämättä.
Oikeastaan voisin vähän luennoida Stevenistä, jotta kaikki näkisivät kuinka vitu awesome hän on. Ensinnäkin, muiden suurmiesten tapaan häntä ympäröi monitulkinnallisuuden ja mystisyyden aura; kukaan ei voi sanoa, mitä hän on oikeasti. Otetaan pari esimerkkiä. Hänet tunnetaan kasvissyöjänä ja terveysintoilijana, mutta silti jo reilusti toista vuosikymmentä hänen ruumiinrakenteensa on ollut mikkokivismäinen ja kasvusuuntainen. Tai se, että mies on itämaisten filosofioiden suuri mestari, syvällinen munkkimainen ajattelija - jota syytettiin seksiorjien pitämisestä!
Miehen elokuvaurahan on uskomaton. Pystyykö joku sanomaan muita näyttelijöitä, joiden ensimmäinen rooli on suoraan pääosa teatterilevitykseen menneessä elokuvassa (Nico, 1988)? Eikä hän senkään jälkeen ole sivuosissa viihtynyt; sellaisia elokuvia, joissa hän esiintyisi pienessä roolissa, tunnetaan vain muutama. Vuoden 1996 Ratkaisun hetket (Executive Decision) on eräs tällainen, ja siinä miehen rooli on johtaa ryhmää, joka yrittää pysäyttää lentokonekaappauksen. Tarinan mukaan alkuperäisessä käsikirjoituksessa hänen hahmonsa kuoli operaatiossa niin, että hänen päänsä räjähti paineessa (siis ilman-, ei stressissä). Seagal sisuuntui: hänen hahmonsahan ei kuole, eikä varsinkaan noin nöyryyttävällä tavalla! Kerrotaan, että mies sulkeutui asuntovaunuunsa kolmeksi päiväksi ja keskeytti näin kuvaukset. Koko käsikirjoitusta ei muutettu siihen muotoon, että Seagal selvisi hengissä ja katkoi kaikilta terroristeiltä niskat, mutta ainakin hän sai arvokkaamman kuoleman. Tarinan opetus on, että mikäli haluaa saada tahtonsa läpi, ne kuusivuotiaana opitut keinot toimivat vielä aikuisiässäkin.
Sen jälkeen merkittävin sivuosavierailu nähtiin elokuvassa Machete (2010), jossa yleisö oppi, että ainoa joka pystyy tappamaan Seagalin on Seagal itse. Elokuvassahan hänen hahmonsa taistelee nimihahmo Machetea vastaan, ja Machete onnistuu lävistämään Seagalin (jolla toki on roolihahmo ja roolihahmolla nimi, mutta Steven Seagal on silti aina Steven Seagal) aseellaan. Seagal ei luonnollisesti ole moksiskaan osumasta, vaan pitää lyhyen monologin siitä, miten voisi yhä helposti tappaa Macheten jos haluaisi, tämä kun nyt on aseeton machetensa törröttäessä Stevenin isosta vatsasta. Herrasmiehenä hän kuitenkin tunnustaa tappionsa, ja kääntää terää vatsassaan surmaten näin itse itsensä. Miehen ensimmäinen konnanrooli 22 vuoden uralla, ja siinäkin tällaista (ei lainkaan kornia) ylevyyttä!
Ikään kuin elokuva- ja tositv-urassa ei olisi kylliksi, Seagal on ehtinyt myös lanseerata oman energiajuoman (Steven Seagal's Lightning Bolt), jolla on kuulemma terveysvaikutuksia. Sen lisäksi miehen musiikkiura on monipuolinen, mutta painottuu bluesiin ja muuhun rytmimusiikkiin. Uralle mahtuu myös pehmohetkiä, kuten vaikkapa tämä: http://www.youtube.com/watch?v=qUaesUh-M3Q
Hm, ehkä hän sittenkin on jonkinlainen esikuva.
Et ole perehtynyt parodioihin kyseisestä herrasta?
http://www.youtube.com/watch?v=bTi0A3BF0i4
Luo hauskasti perspektiiviä pölynhölyyn.
Olen. Mielestäni hän ei tarvitse parodiointia. Jos Seagalista haluaa saada nopeasti kokonaiskuvan, kannattaa katsoa tuo mainitsemani öljynporaustuho/ympäristönsuojeluleffa eli Vaarallisella alueella (On Deadly Ground, 1995). Tämä leffa on miehen itsensä käsikirjoittama, joten se valaisee hänen sielunmaisemaansa ja sisältää oikeastaan kaikki hänen tuotantonsa kornit elementit kapakkatappeluista suuriin filosofisiin opetuksiin. http://www.youtube.com/watch?v=9vk5pcjCwyQ
Tai miten olisi uhkaavasti yksinäisyydessä kuiskaten lausuttu one-liner, jonka tehoa korostetaan subliimisti perkussiivisella efektillä: http://www.youtube.com/watch?v=3Jji78uEW14
Olen sitä mieltä, etteivät parodiat pysty tässä asiassa ylittämään todellisuutta.
Voi vitsit. Täällä hymyilen näille sun jutuille taas.
Steven Seagal, totuus on parodiaa ihmeellisempää.
Eikö sillä ole jokin tosi-tv-sarja, jossa se on "oikeasti" joku poliisin mukana kulkeva apulaispoliisi tai jotain?
Yksi niistä harvoista kommenteista, mitä olen ulkonäöstäni kuullut, oli se, että olen kuulemma yhtä ilmeikäs kuin Steven Seagal. :asberger.jpg:
Kertoo ehkä jotain palstan tasosta, että tällainen juttu, joka ei liity palstan aiheeseen mitenkään, oli kiinnostavinta luettavaa täällä pitkään aikaan. Yleensähän täällä vain keskitytään ATM:ien haukkumiseen ja muuhun vastaavaan.
Täytyy vielä hetkeksi palata tuohon Seagalin itsensä käsikirjoittaman ja ohjaaman On Deadly Ground -elokuvan kapakkatappelukohtaukseen. Koska kyseinen kohtaus on Psykon suihkukohtauksen veroinen moderni klassikko, se on paikallaan analysoida lähiluennan keinoin.
0:00-0:40: Öljynporaajat kiusaavat viatonta alkuperäiskansan edustajaa nöyryyttävin, yläasteelta tutuin tavoin. Tämä kohtaus symboloi teknologian muita alistavaa ja käyttäjiensä ihmisyyden turmelevaa vaikutusta. On myös huomattava, miten baarin väki ei juurikaan kiinnitä huomiota tapahtuneeseen (paitsi ne jotka spontaanisti osallistuvat maassa makaavan potkimiseen), vaan kaikki tämä on ilmeisesti toistunut lukemattomia kertoja ennenkin samassa kapakassa.
0:40-0:42: "Forrest, don't break anything!" Steven Seagal puuttuu peliin oikaistakseen vääryyden. Baarin emännän kommentti yhtäältä paljastaa, että Seagalkin on joskus aiemmin ollut samassa tilanteessa samassa kuppilassa. Samalla vuorosanalla on syvällinen merkitystaso: emäntä toivoo, että mitään ei hajotettaisi, mutta itämaisena filosofina Seagal tietää, että muutos on mahdollinen vain rikkomalla ja rakentamalla uutta. Niinpä mies ryhtyy vastustelusta piittaamatta toimeen.
0:42-0:55: Valmistautuminen tappeluun. Kalju sikaniska nousee pääjehun jälkeen ylimääräisenä osapuolena ensimmäisenä pystyyn; muutkin karjut osoittavat kiinnostusta rajuun läheisyyteen; pari tyyppiä katsoo parhaaksi poistua paikalta, mutta muut tietävät miten tilanteessa on järkevintä toimia - he hakevat mahdollisimman hyvän katsojaposition! Samalla alkaa soida sopiva taustamusiikki tappelulle. Näin nostetaan intensiteettiä ja saadaan katsoja tuntemaan olevansa itse mukana tapahtumien keskiössä.
0:56: Normaalisti sankarit odottavat näissä tilanteissa vastustajiensa aloitetta. Seagal kuitenkin tuntee käsitteen "ennaltaehkäisevä isku" ja sen oikeutuksen, ja ensimmäisenä penkistä noussut myös laskeutuu ensin, mikä osoittaa kohtauksen sommitelman hienostuneisuuden klassisten samuraielokuvien tapaan.
1:03: Cowboy pelailee kaikessa rauhassa biljardia pubissa ystävänsä (ei kuitenkaan Brokeback Mountain -henkisen ystävän, tämä on koko perheen elokuva) kanssa raskaan työpäivän päätteeksi, kun Seagal päättää ohikulkiessaan humauttaa häntä kaikin voimin löytämällään narukerällä. Tämä isku annettiin esteetiikan nimissä: jokainen hattua sisällä pitävä ja Timo T. A. Mikkosen lailla pukeutuva on lähtökohtaisesti ansainnut köniin saamisensa ainakin Steven-sensein mielestä. Miksei meidän muidenkin.
1:09: Jukeboksin reaktio siihen törmäävään mieheen kertoo, että kohtauksen taustamusiikki on ns. diegeettistä. Toisin sanoen hetkellä ennen tappelua joku baarin asiakas katsoi parhaaksi uhrata kolikkonsa laittaakseen mätkimisen taustalle tunnelmaan sopivaa energistä musiikkia. Sekin on ympäristön huomioon ottamista, mikä on elokuvan keskeisin teema.
1:11: Steven Seagal ei harrasta rotuerottelua.
1:24: "I'll cut you!" Seagalin käsikirjoitus toimii yksittäistenkin repliikkien tasolla. Nopeatempoisessa kohtauksessa sivuhahmoihin ei ole tarpeellista kehittää syvyyttä, mikä saavutettaisiin esimerkiksi tekemällä nyanssiero heidän puheidensa ja todellisten aikeidensa välillä. Siksi on pelkästään järkevää pitää tällaiset hahmot ns. litteinä ja pitää vuorosanat ja toiminta linjassa.
1:37-1:41: Yksi elokuvahistorian omituisimmista hetkistä. Seagal on juuri hakannut kymmenkunta rotevaa ukkoa ilman vastarintaa (kuten kaikissa elokuvissaan) ja kysynyt, kuka muu tahtoo pelata. Silloin tämä olemuksensa perusteella arviolta 75-vuotias eläkeläinen päättää kokeilla onneaan! Osteoporoosin runtelemat luut vain rutisevat, kun dementikolle valkenee sekunnin liian myöhään, ettei Steven suinkaan tarkoittanut kommentillaan UNOn pelaamista hänen kanssaan.
1:45: "My nuts!" Spontaani ja uskottava reaktio rajuun puristukseen kivesten alueella. (Tiedän yhden palstalaisen, joka voi täydentää analyysiani tässä kohdassa.) Symbolisella tasolla tämä merkitsee öljynporaajien miehuuden riistoa, mikä on elokuvan kantavia freudilaisia teemoja: onhan öljynporaustorni suihkuineen mitä fallisin symboli, ja lopussa Seagal kaataa senkin. Alkuperäiskansa taas edustaa Maaäitiä, joten elokuvaa voidaan pitää aiheellisesti myös feministisenä.
1:50: "Hey buddy, don't be fucking with oil workers, huh?" Seagalin dialoginkirjoituskyky häikäisee meidät kuolevaiset sokeaksi. Tässäkin luontevan uhkauksen muotoon puettu repliikki muistuttaa samalla katsojia siitä, ketkä elokuvan antagonisteja olivatkaan, mikäli se olisi ehtinyt unohtua. Ammattiylpeys tuodaan myös implisiittisesti esille, mikä on tulevaa ylpeyden nielemisen aihetta ajatellen järkeenkäyvää ennakointia.
1:56-1:58: Kastraatioteemaa kehitellään taidokkaasti eteenpäin, kun miekkonen saa osuman arkaan paikkaan ja parahtaa "My balls!" Tarkkaavainen katsoja huomaa, että kyseinen mies on joko vatsastapuhuja tai sitten vuorosana on lisätty postproduktiovaiheessa. Uskon jälkimmäiseen vaihtoehtoon: suuren auteurin tapaan Seagal tässä debyyttiohjauksessaan on löytänyt teoksestaan loppumetreille asti yksityiskohtia, joita täydentää temaattisen koheesion vahvistamiseksi. Vertauskuvallisesti kastroitu mies lennähtää sattumalta karhun syliin, mikä kertoo hänen kokevan tällä hetkellä rajun kääntymisen öljynporaajasta, teknologiajumalan palvelijasta ja planeetan riistäjästä, luonnon ystäväksi. Myös tämä kohtaus antaa esimakua siitä, mitä on tulossa.
Analyysini seuraavassa osassa käsitellään kohtauksen loppua, käsienläpsimispeliä, joka nivoo edellä esitettyjä teemoja yhteen. Se tulee ehkä joskus.
Nautinnollista. :D
Tosielämässä Seagal on sairaalloisen lihava naisten ja itseään pienempien miesten ahdistelija ja patologinen valehtelija joka käyttää helpoimmissakin kohtauksissa stuntteja eikä ole ikinä otellut missään. Itse kunnioitan paljon enemmän esim.Van Dammea.
Ilmiselvänkin sarkasmin ja ironian tunnistamisen vaikeus on yksi varmimpia Aspergerin oireyhtymän tuntomerkkejä, eritoten Internetissä.
Mää oon nykysin pukeutumistani myöten Dr. Evil Austin Powersista. Mini-men kloonaus on vielä työn alla.. Toivottavasti sitten kun Numero Kaksi löytää yhteistyökykyisiä tiedemiehiä. Tällä hetkellä mää en koe olevani vielä kokonainen.
jos lainaan niin mainitsen lähteen
ei ole edes ihanne-esikuvaa. olisiko helpompaa elää jos olisi?
Bruce Willis elokuvassa... no kaikki tietää, ohittaessaan seinällä roikkuvan tyttökalenterin paljain jaloin lasisirpaleisen lattian yli terroristien luotien viuhuessa pään yli.
No ei, oikeastaan se oli bodari-nuoruuskaverini huomio, kun aikoinaan katsoimme video(nauha)-ensi illan.
Itselleni jäi oikeastaan paremmin mieleen pahispervo-Hans, joka ennemmin olisi antanut naisten kusta pöksyihinsä, kuin suunnitelmansa vaaraantua.
Either way - naisethan ne on aina mielessä, vaikka luotia viuhuu tai kusta pukkaa.
Ei ole ollut tuollaista alter egoa, tai "voimanlähdettä" jota olisin käyttänyt - mutta nuorena, ala-asteikäisenä fanitin kovasti Tähtien Sotaa, ja osasin paljon Darth Vader -repliikkejä. Tytöt eivät olleet kovin vaikuttuneita sitaattivarastostani.
Yläasteella osasin paljon Babylon 5 -lainauksia, varsinkin Alfred Bester -hahmon (joka siis tietty oli suosikkini) repliikkejä. Tytöt eivät olleet edelleenkään kovin ihastuneita. On se pirulauta kun ei mikään kelpaa! Sittemmin on jäänyt moiset.
Naiset. Niille ei riitä mikään. pöh.
En noista hienommista kulttuurijutuista tiedä, mutta osasin ladata aika ajoin Kummelin sloganin: "Kyllä lähtee!"
Tytöt sitten ihastuivat taikka eivät kuten muutoinkin, eli en tiedä oliko tuolla lauseella sinänsä vaikutusta mihinkään suuntaan.
Pitäsköhän nyt kokeilla jossain kadun varrella tai kaupan jonossa.....
Muistelet ala- ja ylä-aste ikää, vaikka olet yliopiston käynyt ja jo (ilmeisen) ikämies?
Seriously?
Muistelin, koska ketjun aihe sitä vaati - yliopistossa ja sen jälkeen ei ole ollut mitään vastaavia "innoittajia" kuten silloin, vaan suhtautumiseni jokseenkin kaikkeen on hieman tasaantunut, ts. en enää "fanita täysillä" sinänsä fanittamisen arvoisia asioita, enkä suhtaudu enää jyrkän kielteisesti asioihin, joista en pidä (pystyn kuuntelemaan ihan hyvin iskelmäradiota, vaikka olenkin ns. hevimies ainakin musiikkimaultani; nuorena ei olisi onnistunut, koska vain metalli kelpasi. Itse asiassa; nykyään kuuntelen radiosta mieluummin kaikkea muuta paitsi jotain Radio Rockia, jota inhoan kovasti. Kotona sitten kuuntelen riepotusta).
Ennen kuin joku huomaa; ehken nyt "inhoa kovasti" Radio Rockia, mutta en vain pidä siitä ja sen "rock-asenteesta".
"Muistelet ala- ja ylä-aste ikää, vaikka olet yliopiston käynyt ja jo (ilmeisen) ikämies?
Seriously? "
Ööh, mistä lähtien lapsuuden tai nuoruuden muistelu on ollut jotenkin epäsopivaa? Taidat olla aika kuiva luonne....
Tunnustan. Stallonen "Cobran" viileää machoutta joskus tulee replikoitua. Ja Cobretti sentään iski elokuvassaan missivalokuvamallin tekemättä yhtään iskemistä naiselle. SE jos mikä on minusta kova saavutus.
Laivan sun muut skeidat räjäyttää sittten pällimpikin kundi.
Nilkkabootsit, kulahtaneet farkut, levis-kauluspaita. Peili aurinkolasit ja rööki huuleen.
Mitä muuta edes mies voi enää tarvita?
Toinen on Jason Statham, olenhan etäältä etäisesti hänen näköinenkin (suuri paljastus v. 1.0)
Alter egoa ei ole, mutta lainauksia toki tarttuu aina hihaan. Käytetyimmät ovat "Rakastan napalmin tuoksua aamuisin", varioiden tilanteen mukaan, ja "Ajattelen sitä huomenna".
No ottaen huomioon että tälläkin palstalla käyttämä speudonyymini on sarjakuvasankari, niin kyllä. Muut muiden sivujen käyttäjä nimet ovatkin sitten viittauksi scifin maailmaan.
En nyt muista milloin olisin kylläkään muutoin lainannut.
Mjoo, olen lainaillut sanontoja ja lausahduksia, koska ne ovat joskus aika kuvaavia. Tai humoristisia. Ei mulla sellaista samaistumista ole kyllä koskaan ollut. Tai alter egoa. Että kuvittelisin olevani joku elokuvahahmo.
Olen voinut luoda silti omalla mielikuvituksellani ns. alter egon, hahmon joka ei ole välttämättä yhtään oikeasti mun kaltainen. En edes samaistuisi tuohon egoon. Lähinnä mielellä leikkimistä varten. :-)
Itseluottamusta? Hmm..voi olla että kyetessään löytämään itsestään jotain todellisuudesta järkyttävän paljon poikkeavaa, löytää samalla omat sisäiset ja piilossa olevat puolensa. Ja huomaa olevansa enemmän erilaisia asioita, kun uskoikaan.
Tai sanoisinko, että ehkä enemmänkin löytää sitä todellista minäänsä. Kun löytää jotain siitä oletetusta todellisuudestaan poikkeavaa itsestään. Omakuva voi muuttua upotessa itseensä syvemmälle. Tai tarkastellessaan itseään jostain toisesta roolista.
Kääk, aku ankka
Lizzy Bennett, ei siksi, että hän sai lopuksi suudella Colin Firthiä, vaan koska hänellä oli täsmälleen samanlainen äiti kuin itselläni. Suuri sielujen sympatia tuntui varsinkin silloin, kun äiti teki päiväkaupalla kuolemaa, eikä siitä tullut ei lasta eikä jätöstä.