En tiedä kuinka aloittaa, mutta olen 16-vuotias tyttö ja seurustelen 19-vuotiaan nuoren miehen kanssa. Olen siis seurustellut hänen kanssaan 3-vuotta. Kaikki tuntui menevän putkeen, kunnes viime syksynä aloitin opiskelut vieraalla paikkakunnalla 100 km päästä kotipaikkakunnalta ja samalla poikaystävästäni. Keväällä olin erittäin masentunut, kun mulla meni huonommin poikaystävän kanssa, eikä mulla oo ketään kaverii, jolle oisin puhunut. Jouduin sairaalaan. Sain poikaystävältä lainaksi hänen vanhan kännykkänsä, koska en saanut pitää kännykkää, jossa on kamera. Huomasin muutaman viestin joka oli jäänyt ilmeisesti puhelimen muistiin ja kiinnostukseni heräsi. Sain viesteistä selville että ne olivat toiselta tytöltä. Siispä soitin numeroon. Sain selville että hän oli saman ikäinen kun poikaystäväni ja he olivat olleet yhdessä kaks kuukautta, mut tapailleet puoli vuotta. Maailmani särkyi. Soitin poikaystävälleni ja pian sen jälkeen erosimme. Minulla oli vähän alta kuukauden suhde toiseen, mutta en kestänyt olla erossa entisestäni. Huomasin kuitenkin useiden testien jälkeen että olen raskaana. Soitin entiselleni ja tapasimme, suutelimme, halailimme ja päätimme palata yhteen. Jätin lyhyen suhteen taakseni. Kaikki tuntui taas onnelliselta, mutta sain keskenmenon. Siitä melkein heti perään eräänä iltana menin poikaystäväni sähköpostiin, koska tiesin hänen salasanansa. En normaalisti tekisi niin, mutta minun oli pakko, koska en usko että kaikki oli jäänyt yhteen: eikä ollutkaan. Sain selville ainakin pari suhdetta mitä hänellä oli ollut, toinen oli loppunut lähes vuosi sitten ja toinen kestänyt noin 3-4 kuukautta. Tuntui tosi epäreilulta, ja olin kappaleina. Mielessäni pyöri kysymyksiä ''kuka minä olen?'', ''eikö kukaan välitä musta?'', ''eikö kukaan rakasta mua?''. Siltä se tuntui. Mietin että olen ihan turha, että kaikki muut ovat parempia kuin minä. Se siinä pahinta oli että kaikki olivat juuri täyttäneet 18 tai vanhempia. Minä olen myöhäinen lapsi ja täytän vasta ensi marraskuussa. Mua ahdistaa mun ikä, saan odotella autoa vielä vähän päälle vuoden. Poikaystäväni jätti sen suhteen taakse, sillä päätin, että haluan kuitenkin olla hänen kanssaan. Vaikka hän oli tehnyt mitä oli niin rakastan häntä koko sydämestäni - en kestä olla erossa. Hänellä on ihan uskomaton luonne, niin ihana... Miksi hän sitten petti? Sain selville kesälomalla, ollessani Espanjassa parin viikon lomalla, että hän oli kuin olikin ollut viimeisimmän suhteen aikana sängyssä, vielä ilman mitään ehkäisyä! Sain kuulla sen kyseisen tytön kaverilta. Pelkään että mulla on joku tauti, kun se tyttö oli just semmonen joka harrastaa kaikkii yhdenillan juttuja, ei käytä ehkäisyä ja on ollu ties kuin monen miehen kanssa, myös niiden melkein kolmekymppisten kanssa, eli vanhempien. En uskalla varata aikaa mihinkään gynelle ja toisaaltaan tuntuu että kaikki on aivan sama. Vaikkei olekkaan. Minne tahansa menenkin niin pelkään että näen poikaystäväni auton jossain, jonkun pihassa. Pelkään että hän valehtelee. Mua pelottaa se kärsimyksen - mitättömyyden tunne. Mulla ei tunnu olevan yhtään itsetuntoa. Pidän itseäni rumana, lihavana ja kaikin puolin epämielyttävänä nykyään. Multa lähtee hiuksia tuon tuostakin. Tuntuu etten pysty opiskelemaan, lopetinhan jo viimekkin keväänä opiskelut ja nyt yritän uudestaan, mutta pelkään että tääkin yritys opiskella kaatuu, tähän erittäin syvään masennukseen. Pelkään etten jaksa enää ylimääräistä. Pelkään että koen samat tuskat uudelleen. Mua on kiusattu mun koko elämä ja oon joutunut sen seurauksin vaihtamaan kouluakin, numeroa jopa nimen. Tuntui sillon 3 vuotta sitten että mun elämä muuttuu onnelliseks, sillon kun sain poikaystävän ja samalla myös sen parhaan ystävän! En ikinä ollut kokenut mitään vastaavaa, enkä olis halunnut ikinä masentua näin, mutta en voi tapahtuneelle mitään. Poikaystäväni sanoo katuvansa tekojansa, hän sanoo että muuttaisimme yhteen heti kun on mahdollista. Tuntuu että nekin ovat vaan kaukaisia haaveita, toteutumattomia haaveita. En voi enää keskittyä mihinkään, en voi enää tehdä samoja asioita kun ennen, ilman ylenpalttista ahdistusta. Näen joka yö painajaisia siitä että saan taas kiinni poikaystävän jostain. En silti halua jättää häntä, mun elämässä ei ole sitten mitään, mutta en tiedä mitä voisin tehdä, että voisin elää itsenikään kanssa enää. Tän valtavan itseinhon vallassa. Häpeän itseäni, omaa ulkonäköäni, tuntuu että oon poikkeava muista, tuntuu että mussa on jotain vikaa! Jotain vikaa miks oon kokenut tällaista sontaa koko mun elämän! Tarvitsen apua... Mutta ammattiauttajalle en voi mennä, joudun silloin takaisin sairaalaan, mikä katkaisisi myös tulevan opiskelupaikkani ja tälläkertaa myös välit poikaystävääni.
Apua!
Apua!
Vastaukset 28
Vanhimmat
Poikaystäväsi ei kuulosta sellaiselta, joka olisi arvoisesi. Miksi ihmeessä roikut hänessä? Sarjapettäjä pettää myös jatkossa ja kärsijä olet aina sinä. Loppujen lopuksi hän ei ole yhtään sen parempi kuin ne kiusaajasi. Miksi annat myös hänen kiusata ja tuottaa kipua pettämällä ja valehtelemalla? Ei hän siitä taudista parane. Maailma on täynnä parempia ihmisiä, myös sellaisia jotka eivät petä. Olet niin nuori, ettei kannata kuitenkaan miettiä mitään elinikäisiä suhteita. Tuo kortti on nyt katsottu ja käteen jää auttamatta musta pekka. Irrottaudu hänestä ja anna mahdollisuus muille, paremmille poikaystäville. Vaikkapa sellaisille, jotka ovat ikäisiäsi. Silloin on mukavampaa, kun koette yhdessä aikuisikään tulon.
En minä halunnut sellaista vastausta kuitenkaan että hänestä eroisin. Eikö ihminen voi muuttua? Eihän aina ratkaisu ole ero. Tässä on muuten tosi ihanasta ihmisestä kyse, vaikka kevät oli mitä oli. Lähinnä olisin halunnut saada apua siihen miten pääsen näistä tuntemuksista irti, niinkuin vaikka vainoharhaisuudesta ja itseinhosta, sun muusta mitä tuossa mainitsin? Itsestään selvää on, etten tule oman ikäisten kanssa toimeen ja pidän heitä liian lapsellisina, että en kyllä voisi seurustella ikimaailmassa oman ikäisen kanssa. Ja poikaystävänihän on vain pari vuotta minua vanhempi, ei se ikäero haittaa, kun on noin pieni, vaan tää, mikä tuska mulla on jäänyt menneisyyden haavoista sisälle. Uskon todella että poikaystäväni on muuttunut, mutta en tiedä miten korjata haavat, enkä varmasti halua eroa, se olis vikatikki mun jaksamiselle. Tuskimpa mun poikaystävä olis enää mun kanssa, kun se tietää mitä kaikkee oon joutunut kokeen, jos se olis vielä sellanen jonka tekee mieli pettää.
Ihminen voi muuttua, mutta vain jos itse niin haluaa. Et kai aio jäädä odottelemaan, milloin poikaystäväsi muuttuu? Onhan tuo jo karvansa näyttänyt. Sun pitäisi opetella olemaan yksin, elämään onnellista elämää ilman poikaystävää. Ethän sä oikeasti saa hänen seurassaan muuta kuin pahan mielen.
Äkkiä yhteyttä mielenterveystoimistoon. Ei sieltä sairaalaan ketään väkisin passiteta. Eikö sulla ole vanhempia, joille kertoa tunnoistasi?
Sä olet koko teini-ikäsi roikkunut pojassa, joka ei sua rakasta. Ei taida edes tietää, mitä rakkaus on. Sullahan jää tuota menoa nuoruus kokonaan elämättä. Sanot, ettet halunnut vastausta, että eroa hänestä. Musta se taas olisi ainoa oikea teko, että pääsisit jaloillesi. Olet jotenkin riippuvainen hänestä, elät hänen kauttaan, annat kaiken muka anteeksi. Eihän tuo ole anteeksiantoa, jos asiat jää kaivelemaan mieleesi.
Kerrot olevasi aikuismaisempi ikäisiisi poikiin verrattuna. Varmasti oletkin. Mutta olet myös aikuisempi kuin poikaystäväsi, joka vielä etsii itseään ja sitä oikeaa rakkautta. Olette molemmat liian nuoria sitoutumaan.
Sä et nyt usko tai halua uskoa, mitä me vanhemmat sulle koetetaan sanoa. Muista kuitenkin, että ihmisen onnellisuus lähtee hänestä itsestään.
Aika herätä ja olla ylpeä ittestäsi. se jätkä varmaan naureskelee että saa pillua sulta aina kun tahtoo mutta voi rauhassa valehdella ja painella muita.
Monesti pettänyt ei muutu. Miksi muuttuisi, hänellä olisi ihan hyvä yksinkin ja seksiä riittää. Tosin yksinhän hänen ei tarvi olla kun sulle voi valehdella ja nielet kaiken.
Otat eron ja painit keskenäs pääs selkeeksi pikkutyttö. Koska tällä hetkellä SÄ hajoat tossa suhteessa pahiten ja se jätkä löytää varmasti jonkun josta pitää enemmän kun susta. Kun sut jätetään sillon sä viimeistään olet kallonkutistajan tarpeessa mitä ilmeisimmin ja sun tunne elämä on niin pahasti rikki että traumoines olet lähinnä hyväksikäyttävien miesten saalis. Helppo saalis.
Se on paska juttu mutta tosiasia on se että kukaan järkevä mies ei jaksa naista joka ei muuta tee kun rypee ongelmiensa kanssa. Okei järkevä on liikkuva käsite, rikkinäistä naista on helppo hallita ja siltä saa seksiä valehtelemalla. Kuitenkin todelliseen terveeseen parisuhteeseen tarvitaan 2 TERVETTÄ ihmistä ja nimenomaan latvasta tervettä.
Lukiessani tätä tekstiä tuli selvä käsitys siitä että olet riippuvainen poikaystävästäsi. Eikö kannattaisi pelille pistää jo loppu koska sun poikaystävä ei osaa ollenkaan sitoutua vaan pitää pyörittää monta naista yhtaikaa. Jos pettää kerran, niin pettää toistekin. Ja sama oravanpyörä jatkuu koska hän tajuaa, että vaikka hän jatkaa tuota naisten kierrätystä annat hänelle anteeksi ja jatkat silti hänen kanssaan. Onko se sit sitä, mitä haluat parisuhteelta ? Sun pitää oppia elämään itsesi kanssa ennenkuin pystyt elämään toisen kanssa.
Se, että menet puhumaan huolistasi ammattiauttajille ei ole suora menolippu sairaalaan. Olet kokenut kovia ja tarvitset siihen nyt apua. Ei ole heikkoutta pyytää apua tuntemattomalta :) alku voi olla vaikea ja pelottava mutta huomaa kyl ajan kanssa et se tulee olemaan sinulle hyödyksi.
Voimia sinulle.
Mene ammattiauttajalle. Mitä sitten, jos joutuisit sairaalaan? Voisi tehdä sulle hyvää. Silloin myös ehkä tajuaisit, mikä poikaystäväsi on miehiään. Ei ketään, ketä oikeasti rakastaa, jätetä sairauden yllättäessä. Ei kai se vaan kiristä sua tuolla, että jos joudut sairaalaan, hän jättää? Sika pojaksi, jos niin toimii.
Poikaystäväsi on täydellinen monien muidenkin tyttöjen mielestä, eikä hänellä ole mitään laajaa haaremia vastaan (vähän sellainen miehinen unelma).
Voit antaa poikaystävällesi anteeksi, mutta älä huijaa itseäsi kuvittelemalla, että hän muuttuisi ainakaan parempaan suuntaan. Sinulle olisi tärkeää erota hänestä ainakin terapian ajaksi, jotta löytäisit oman, vahvan itsesi ja jotta olisit oikeasti valmis parisuhteeseen.
Mikä tuossa miehessä on niin ihanaa? Se että hän on pettäny ei yhden,ei kahden,ei kolmen vaan monen monen kanssa.
Sinä itse teet elämästäsi sellaisen kuin haluat. Ei kukaan muu,eikä kukaan mies. SInä takerrut ihmiseen joka tekee sinulle henkisesti todella pahaa ja sanot että hän on ihana. Niin missä mielessä hän on ihana? Siksi kun hän karistaa itsetuntoasi,siksi kun tunnet ettei kukaan sinua rakasta.... outoa ihanuutta sanon minä.
Ihanuutta on se että ei loukkaa toista,on toisen arvoinen ja luotettava ihminen.
Poika on huomannut että selviää näistä sekoilustaan ja voin varmuudella sanoa ettei aio lopettaa niitä koska... sinä annat aina anteeksi ja pysyt vierellä. Hän ehkä tajuaisi tekosensa jos sinä sanoisit reippaana tyttönä että kuule jannu,sinä loukkaat minua tempuillasi ja meidän juttu on loppu. Piste. Ihminen yleensä tajuaa asioita vasta kun on menettänyt jotain. Ja jos ei menetyksenkään jälkeen tajua,ei hän koskaan haluakaan muuttua.
Sinä itse ruokit omaa pahaaoloasi. En ymmärrä mikä pitää sinua kiinni tässä pojassa. Hän ei sinua arvosta,niin miksi sinä arvostat häntä? Maailmassa on muitakin ihmisiä... niin kliseiseltä kun se kuulostaakin. Ihan itse sinä muokkaat elämääsi ja teet sitä sellaisen kuin haluat.
"Jotain vikaa miks oon kokenut tällaista sontaa koko mun elämän! "
Ei ole vikaa sinussa vaan siinä että et ota omaa elämääsi käsiisi. Sinä ihan itse roikut tässä pojassa. Ei kukaan muu. Elämässä tulee kipukohtia. Se on väistämätöntä.
Mutta eikä olisi parempi että otat kerran sen kivun avstaan erotessasi pojasta kuin että annat hänen kohdella miten halua aja kipuilet koko ajan? Tuskin tämä poika haluaa ehdoin tahdoin vaan sinua varten tehdä pahaa. Sinä annat tehdä ja hän tekee.
Nyt oma elämä käsiin ja reipastut! Älä takerru ihmiseen joka ei tee kuin huonoa sinulle,eikä arvosta sinua.
Jätä se!
Minusta nyt ei ole kyse enää sydänsurusta vaan kirjoituksestasi paistaa selvä masennus. Hakeudu terveyskeskukseen ja kerro lääkärille huolesi. Hän tekee sinulle kyselytestin ja toteaa todennäköisesti sinun kärsivän masennuksesta.
Todennäköisesti hän määrää sinulle SRSI-lääkkeitä. Ne auttavat jos auttavat. Saanet myös terapiaa ja se auttaa. On myös kolmas erinomainen, ehkä paras hoitomuoto, usko tai älä, fyysinen harjoittelu. Pitkähköt aerobiset harjoitukset saavat sinut rennoksi ja unohdat murheesi hetkeksi - saat lomaa ahdistukseltasi. Niitä lomahetkiä tarvitset ladataksesi akkusi.
Jos lääkäri antaa sinun valita lääkkeesi - suosittelen ennemmin mirtatsapiinia kuin noita teholtaan vähän kyseenalaisia STSI-läkkeitä.
Usko tai älä, mutta aurinko tulee vielä näkyviin. Se tulee aina - kovan ja pitkänkin sateen jälkeen. Ja sitten se näyttääkin niin kivalta. Ilman mustaa ei ole valkoista, ilman väärää ei ole oikeaa, ilman pahaa ei ole hyvää. Ehkä kärsimyksesi tehtävä on kasvattaa sinut arvostamaan vieläkin enemmän niitä hyviä hetkiä elämässä. Niitä tulee! Niitä tulee! Niitä tulee!
Se että roikkuu jossain miehessä,eikä pääse hänestä irti EI ole masennuslääkkeiden paikka.
En ymmärrä tuota että joka ongelmaan tarjotaan lääkkeitä. Masentunut ei osaa/pysty takertumaan keheenkään.
Kun minä olin nuori (80-luvulla) en tuntenut yhtäkään tyttöä joka olisi suostunut sietämään tuommoista kohtelua. Ja meidät sentään käsittääkseni on kasvatettu aika nöyriksi ja katsomaan miehiä ylöspäin. Mikä näitä nykyajan tyttöjä vaivaa? Mistä tuo täydellinen kunnioituksen puute itseä kohtaan oikein lähtee? Eikö näillä nykyään ole lainkaan omaa järkeä ymmärtää mikä on oikein itseä kohtaan ja mikä väärin? Näitä on nyt tullut niin paljon täällä luettua ja muutenkin kuultua maailmalta että en voi ymmärtää. Miten voi olla että joku mies aiheuttaa sairaalareissun muutakuin hakkaamalla tohjoksi? Kysynpähän vaan, AP:n tuskia mitenkään aliarvoimatta ja kyseenalaistamatta. Oikeitahan ne selvästi ovat.
joudun siksi sairaalaan, koska psykiatri jolla en ollut aiemmin käynyt, tulkitsi mun tilan jotenkin itsetuhoiseksi, vaikka sitä se ei ollut. Niin mulla on väärä lähete voimassa ens kuun marraskuuhun asti, mikä tarkoittaa et jos mul tulee jotain niin mun hoitokontakti on suoraan se sairaala mihin en kuulu. Enkä pääse sieltä seuraavalla kerralla pois ennenkä täytän ens vuonna 18, jos sinne joudun. Mikä katkaisis nyt tän tulevankin opiskelupaikan, eikä mulla jäis mitään käteen kun paha, ahdistunut mieli. Mulla on todettu jo vakava masennus 5 vuotta sitten ja mulla on ollut joskus lääkkeitä siihen, mut tunsin et ne lääkkeet vaan lisäs kaikkee mitä nyt tunnen. Siispä tähän ei ole lääkettä. Oon liian masentunut päästää elämässäni irti viimeisestä ihmisestä joka mua kuuntelee. Mulla ei ole kavereita, mulla on sellaiset vanhemmat mistä ei ole mitään puhuttavaa. Meillä oli poikaystävän kaa kuukauden mittainen ero, mutta eihän siitä tullut kuin itkua kummallekkin. Hänen luonteessaan, olemuksessaan ja katseessaan on selvä muutos. Me ollaan oltu nyt muuten onnellisia, mutta mua kaivelee niin paljon menneisyys jatkuvasti. Enemmän se kaivelis vielä jos ero tulis. En pysty unohtamaan. Muistan kaikki arvet, kaikki haamut. Mutta en osaa kiittää hyviä hetkiä, paitsi nyt kun olen hänen kanssaan yhdessä. Mä en tiedä millä saisin mun oloon helpotusta, että voisin olla onnellinen itsenikin kanssa. Mutta vaihtoehto ei ole jättäminen. Kysymys vaan on että miten voin olla onnellinen niin että siihen kuuluu myös poikaystäväni, mutta niin että pääsisin eroon pelkotiloista, vainoharhaisuudesta, ahdistuksesta, huonosta itsetunnosta ja itseinhosta? Poikaystäväni siis ei ole pettänyt mua seksuaalisesti kuin kerran, mut se oli sen kuukauden eron aikaan tossa keväällä. Oon jutellut niille tytöille ja tiedän.
Kuulostaa siltä, ettet tarvitse välttämättä poikaystävää vaan kaverin, jolle jutella ja jonka kanssa viettää aikaa. Koska kundi on selvästi luonteeltaan sellainen, ettei ansaitse olla romanttisessa mielessä poikaystävä, niin miksei hän voisi olla sitten pelkkä kaveri? Vesku Loiri sanoi, että muita hän voi vielä kusettaa, muttei itseään. Tässä tapauksessa kaikki saamasi vastaukset ovat samalla kannalla: lopeta suhde tai vaihda se ainakin pelkäksi kaveruukseksi. Sinä yrität nyt päinvastaista kuin Vesku eli kusettaa itseäsi. Usko saamiasi viestejä, koska niiden kirjoittajat ovat todennäköisesti vanhempia ja kokeneempia. Heille on satanut aikoinaan samantapaista paskaa saaviin ja nämä kokemukset läpikäyneenä osaavat kertoa, ettei tuossa suhteessa kannata roikkua. Samoin ulkopuolisen silmin näkee paremmin tilanteen rivouden ja raakuuden, mihin siihen osallisena ei pysty. Ainoa järkevä vaihtoehto tässä tapauksessa on suojella itseäsi ja omaa mielenterveyttäsi. Toisinsanoen poikaystävä pellolle (tai pelkäksi kaveriksi), helli itseäsi ja etsi joku järkevämpi tyyppi. Olen varma, että maailmasta löytyy paljon sinun ikäisiäsi, jotka ovat paljon aikuisempia kuin 19-vuotias "mies", joka ei pysty edes kuukautta olemaan pettämättä. Älä tuudittaudu siihen, että hän olisi muuttunut. Kerran varas, aina varas eli oikeasti istut aikapommin päällä. Kun se räjähtää eli kundi pettää seuraavan kerran, niin tekee kipeämpää kuin kaikki aikaisemmat kerrat yhteensä.
Sä olet nyt niin syvässä ojassa, ettet pääse sieltä ylös ilman ammattiapua. Minkä takia sä olet jättänyt lääkkeiden syömisen ilman keskustelua lääkärin kanssa? Ei ne tyhjästä diagnooseja vetäise ja oikeasti voisi tehdä sinulle hyvää, jos vaikka olisitkin sairaalassa hoidossa. Kyllähän sieltäkin käydään koulussa, vai mitä? Ei se sun koulunkäyntiäsi estä.
Sä et pääse tuosta ylös, jos roikut poikaystävässäsi. Miksi et usko meitä vanhempia? Nyt kipinkapin mielenterveystoimistoon yhteyttä ja juttelemaan ulkopuolisen ihmisen kanssa. Et sä kyllä taida oikeasti haluta olla onnellinen, vaan rypeä turhassa itsesäälissä. Harmi. Menee nuori elämä hukkaan. Tuolla tavalla susta tulee katkera ja kyynistynyt aikuinen, jolla ei varmasti mene jatkossakaan hyvin. Sitäkö haluat?
Ihan itse sinä teet elämästäsi sellainen kun se on.
Jos haluat jatkaa ihmisen kanssa joka on tehnyt temppuja sinulle,niin se on sinun ratkaisusi.
Kukaan ei pysty sinulle sanomaan miten ja kuinka pääset eroon pelkotiloista,vainoharhaisuudeta,ahdistuksesta,huonosta itsetunnosta tai itseinhosta niin että tämä kyseinen ihminen joka on osapuilleen nämä sinulle aiheuttanut pysyisi elämässäsi.
Jaa-a...heititpa kinkkisen kyssärin.
Koska kukaan ei halua sinulle sanoa kuinka saat nämä häviämääm ihmisen kanssa joka nämä sinulle on aiheuttanut.
Nyt järki käteen hyvä tyttö!
Poika pois elämästäsi,hoidat masennuksen kaikessa rauhassa keskittyen itseeni ja haet elämästä niitä positiivisia asioita. Nämä ovat minun ohjeeni sinulle.
Ryhdistäydy nyt ja kunnioita itseäsi!
Raa`asti sanottu mutta totta: Ei tuommoista ruikuttajaroikkujaa kukaan kestä.
Vastauksia lukiessa meinaa itsellä tulla itku. Tarjotaan terapiaa ja muita poppakonsteja normaaliin asiaan. Se on elämää hei! Erotaan ja etsitään uusia naimakumppaneita. Ei tämä ole sen ihmeellisempää.. Raha helpottaa, sitä kannattaa kääriä suuria summia ja lämmittää sillä vaikka talonsa? Seteleillä. Tarpeeksi kun on polttanut seteleitä niin kolikotkin käyvät. Esimerkiksi.
Yksi hyvä neuvo kuitenkin tuli esille ja on ilman muuta paras, liikunta. Se piristää, itse olin 14 vuoden eron päätteeksi vähintäänkin yhtä murskana ja aluksi liikkuminen tuntui ikävältä ja tylsältä mutta sitten alkoi kilot karista ja kroppa muuttui ja mieli koheni. Mutta se siitä. kun vanha kuolee niin uutta suoleen. Sanoo vanha sananlasku. Sano poitsulle että tämä tyttö lähtee radalle ja halibat tsuibaa! Ei sota yhtä miestä kaipaa.
Hmmm... Muistan tän keskustelun sitten jos poikaystävä vielä pettää mua. Mutta en jaksa enää uskoa siihen, tästä on kummatkin vetäny jo pitkät itkuporut, niin en jaksa uskoa että se enää pettäis mua. Varsinkin kun se tietää mun menneisyyden, niin tuskin se enempää mua kiusais, ku tajuaa vissiin tekonsa. Mut se, miten voisin olla onnellinen itseni kanssa askarruttaa. Liikunta on hyvä vaihtoehto, sitä aktiivisesti harrastan itsekkin. Vaikka ulkopuolisten näkökanta olis ''jätä se'', niin se ei ole aina paras vaihtoehto. Vaikea kaikkea pakata yhteen tekstiin ja vaikea kysyä, miten pääsen kaikesta vainoharhaisuudesta ja pahoista unista eroon. Se, etten halua jättää häntä, vaikka kuinka ulkopuolisten silmissä ehkä vaikuttais tekstin perusteella että olen riippuvainen hänestä, niin ei se sitä ole. Mun on vaikea pakata tätä ahdistunutta oloa sanoiks. Vähän niinkuin yrittäis taittaa kuivaa oksaa, ilman että se katkeaa.
Moi! Mä luin tämän keskustelun ja sun pelon erosta. Vastaus: älä eroa. Sä tiedät millainen sun poikaystävä on, okei, se ei ole kovin uskollinen. Mutta sanot, että rakastat häntä yli kaiken ja haluat hänet silti. Joten, mikä sua toisaalta estää? Miksi sun pitäisi enää ottaa kaikkea muista selville tai kiusata itseäsi, mitä sille asialle mahtaa tai pitäisi tehdä? Jotkut miehet ovat häntäheikkejä, ehkä hän on vain selllainen: ei se tee sinusta rumaa, huonoa tai mitään inhottavaa. Ne on hänen valintojaan, sinä ja hän olette kaksi eri ihmistä, eri tunteilla, valinnoilla ja olemisella. Sinä olet kuka olet hänestä ja hänen teoistaan riippumatta.
Poikaystäväsi ehkä katuu tekojaan, ehkä ei, mutta sinä ilmaiset selkeästi että haluat olla hänen kanssaan niin kauan kun voit, tai ainakin nyt. Joten rauhoitu, vedä henkeä. Ja ole hänen kanssaan. Annan hänen sitten tehdä mitä tekee, sinä olet sinä silti ja te olette yhdessä ja seurustelette. Totta on tuo sukupuolitautien riski, tehän voisitte alkaa käyttämään kondomia jos suhteessanne uskollisuus ei ole taattu? Se olisi yksi ratkaisu. Mutta ainakin sinun pitää käydä säännöllisesti testeissä, itsestään pitää huolehtia ja klamydia voi esimerkiksi aiheuttaa lapsettomuutta. Taudeista usean saa parannettua ja osa on ns. vaarattomia, mutta silti, riskejä on!
Joten itsestään pitää silti välittää: tarkistuttaa terveytensä, ehkä tosiaan valita kondomi ehkä pettävän miehen kanssa (e-pillereiden lisäksi) ja olla rauhallisempi. Se pettää jos pettää, mutta jos muuta ei voi valita, niin sitten ei voi. Kyllä sinä saat rakastaa poikaystävääsi, seurustella hänen kanssaan ja jos kyllästyt, saat sitten myös erota. Se ei tee sinusta huonompaa eikä tyhmempää: ihminen saa itse valita kumppaninsa.
Toista sen sijaan et voi muuttaa, se on mitä se on. Voit pyytää uskollisuutta, keskustella asioista ja toivoa. Et vaatia etkä pakottaa, kyttääminen pahentaa vain omaa olotilaasi.
Hyväksy asioita epätäydellisinä.
Olet itsekin siis epätäydellinen: opiskelut eivät aina suju, joskus tuntee itsensä ihan paskaksi, aina ei onnistu. Näin se on, se on elämää, eikä mitään maailman loppua. Masennusta ja ahdistustakin on, sekin on elämää. Voit hakea siihen apua uudelleen ja myöhemminkin, jos nyt pelkäät laitosta, mutta en usko, että sinua laitokseen suljettaisiin. Ei sinun tarvitse kun jutella vaikka koulukuraattorille, kevennät vähän sydäntäsi. Ei sinun tarvitsekaan aina psykiatrille hakeutua: ja koulukuraattori/-terveyden hoitaja ei sinua sairaalaan passita!
Lenkkeily, itsestään huolehtiminen, pienin askelin eteneminen, rennommin ottaminen. Ole itsellesi armollisempi, ei aina tarvitse valita oikein ja silti voi arvostaa itseään. Ei kaiken tarvitse olla täydellistä ja silti voi yrittää parhaansa. Ei asiat aina vaan ole hyvin ja silti, voi vaan rentoutua hetkeksi ja muistaa, että kyllä se siitä. Apua saa hakea, ja jos lääkkeet eivät auttaneet, ehkä se on tuki ja keskustelu mitä sinä tarvitsisit.
Sinun ei tarvitse erota, ei jäädä yksin eikä se ikuinen "opettele olemaan yksin onnellinen" yleensä tule niitten suusta, jotka itse olisivat kokeneet raskaita asioita ja jääneet sitten ihan yksin. Se riittää, että opettelet olemaan omalla tavallasi onnellinen, tai itseasiassa: tyytyväisyyskin riittää tässä maailmassa.
Se on varmaa, että sinä et ole huonompi etkä rumempi kuin muutkaan. Sinä olet ihminen ja saman arvoinen kun minä ja me kaikki muutkin, minä, sinä, hän, kaikki. Me olemme ihmisiä omine taakkoinemme, etkä sinä ole meistä kenestäkään huonompi; et vaikka poikaystäväsi pettäisi tai vaikka saisit taudin, et vaikka keskeyttäisit toisen, kolmannen ja neljännenkin kerran opinnot ja yrittäisit sata kertaa uudelleen! Sinä olet meidän kaikkien kanssa saman arvoinen ja samalla viivalla.
Muitten on vaan niin heppoa huudella ja kertoa viisauksiaan. Kärsimyksen tietää vain ne ketkä on oikeasti kokeneet sen, ja ne ketkä ovat ihan oikeasti kärsineet, eivät esitä kaikkitietäviä enää. Harvoin kai sitä edes on mitään helppoja vastauksia. Joten anna anteeksi, ei kaikki vaan pysty parempaan. Anna anteeksi itsellesi, myös ne jankkaavat ajatukset. Kuuntele niitä, mutta älä samaista itseäsi niihin: ne on pahaa mieltäsi ja kipuasi. Ne ei ole Sinä. Joskus vaan on niin paha olla.
Kyllä sinä löydät tiesi ja pikkuhiljaa, omia asioita tekemällä, kun taas saat rauhoitettua itsesi, opit taas olemaan itsesikin kanssa. Kyllä se sieltä tulee, ja sen mukana tiedät taas mitä tehdä kaiken suhteen.
Olet nuori, joten anna itsellesi hyvä ihminen aikaa! Ei sun tarvitse kaikkea osata, halita, kaikesta suoriutua priimuksena, koko ajan voidakaan hyvin. Apua saa hakea ja saa olla kuka on. Yritä ottaa päivä kerrallaan. Sä vaadit itseltäsi nyt niin paljon.
Joskus riittää että hengittää. Siis hengitä.
Vastaukset tulee kyllä kun muistat hengittää.
Kerrankin yksi hyvä vastaus joka sai jopa hymyilemään. Tossa oli niin paljon sitä mitä halusinkin kuulla, toivoinkin kuulevani. Kiitos siitä! Ja siitä koulukuraattorista sen verran, että ne näkee yhtälailla sen lähetteen ja on yhteydes sitä kautta psykiatriin ja kun se lähete on erehdys, eikä sitä voi purkaa ennen ens vuotta. Sitten kun täytän 18. Mun mielestä tossa vastauksessa oli niin paljon sellaista, mikä pitäiskin omaksua. Sillä olenhan minä onnellinen tällä hetkellä poikaystäväni kanssa ja uskon hänen muuttuneen, sillä aika on näyttänyt sen, enkä hänestä halua luopua kun meidän välillä on asiat onnellisesti. Mutta ne haamut, mitä vanhat muistot tuottaa, ajautuu alitajuntaankin, eikä ne erolla loppuis, vahvistuis vaan (koettu on). Siksi mä haluunkin niistä irti. Ehkä se tyytyväisyys riittää; ei tarvitse olla aina niin iloinen, muttei tarvi myöskään olla aina allapäin. Toivottavasti löydän sellaisen tavan, miten voin olla tyytyväinen elämääni. Kiitos sinulle. :)
Voin kertoa ettei haamut,ne vanhat muisto yhdessä olemalla häviä. Koettu on. Ne vaan vahvistuu ja niistä ahdistuu lisää.
Yrität nyt vaan vakuutella että kaikki on hyvin poikaystäväsi kanssa. Ehkä hetken. Mutta ne haamut... ne ovat jättäneet jäljet eivätkä ne lähde ihmisen kanssa joka ne on aiheuttanut. Huomaa että olet nuori ja naiivi tyttönen. Huomaat kyllä että paras tapa muistoista on päästä eroon muistojen tuottajasta.
Hienoa jos poikaystäväsi on muuttunut. Mutta luotatko häneen? Se on yksi parisuhteen tukipilareista. Jos sitä ei ole,ei ole suhdetta. Eikä hyvää oloa. On vaan jatkuvaa epäilyä ja ahdistusta. Olenko minä riittävän hyvä? Kelpaanko minä? Näitä saat pettäjän kanssa miettiä.
Kyllä nyt valitettavasti näen että tulet vielä satuttamaan lisää itseäsi. HYvin valitettavaa että annat näin tehdä itsellesi kaiken tämän jälkeen.
"ei jäädä yksin eikä se ikuinen "opettele olemaan yksin onnellinen" yleensä tule niitten suusta, jotka itse olisivat kokeneet raskaita asioita ja jääneet sitten ihan yksin"
Tähän kommentoisin että liikaa yleistystä ja ehkäpä vaan omaa kokemusta. Minä koin erittäin raskaista asioita suhteessa,mutta en todellakaan jäänyt yksin suhteen loputtua! Ei se tarkoita että kun suhde päättyy ihminen on yksin. Herran jestas! Onhan olemassa ystävät,perhe,tuttavat ja sukulaiset. Minun parhaita päätöksiä oli lopettaa kärsimysten suhde. Ja sen myötä haihtuu haaleeksi haamut mitä olen joutunut kokemaan. Eivät unohdu mutta hälvenevät.
Ihminen on erehtyväinen. Jokainen. Mutta sellainen joka tekee toistuvasti toiselle pahaa,on jo tahallisesti ilkeä ja myötätunnoton. HYvä että olette yhdessä itkeneet asiaa. Purkaneet tuntoja. Mutta riittääkö se? Riittääkö se saamaan toisen ymmärtämään omia tekosiaan. NIin,ehkä hetkeksi.
Pyysit apua. Mutta et tunnu ottavan apuja vastaan. Olet päättänyt että teillä menee hyvin ja poikaystävä on muuttunut. Toivon todella että on! MIkä sai hänet muuttumaan?
"Pelkään että hän valehtelee. Mua pelottaa se kärsimyksen - mitättömyyden tunne."
Tämä on sinun itsesi kirjoittama. Onko tämä parantunut nyt? Et pelkää enää että valehtelee?
Toi edellinen apu ennen mun kirjoitusta oli paras apu. Ei kukaan voi elää juuri tässä tilanteessa, samaa tilannetta ei ole. Samanlaista ihmistä ei ole. Mutta hänet sai muuttumaan meidän keväinen ero, ja sit kun se tosiaan tajus mitä on olla ilman mua kun olin matkalla ja asioita selvisi, mitä ei ollut vielä kerrottu. Sen näkee koko olemuksessa, jopa vanhoissa kuvissa verrattuna uusiin kuviin, luonteessa, tekstiviesteissä, puheessa, ihan kaikes. Mä haluun vaan saada itteni raiteille, niin että ei olis niit kaikkii olotiloi. Oon liian heikko päästää irti ihmisestä, joka mua eniten tukee ja kuuntelee, ku en voi puhua muullekkaan. Mutta mun mielestä tää keskustelu on aikalailla päätöksessä, koska tää ei jatku ku samaa rataa, vaik tossa yhdessä viestissä mikä sai mut hymyileenki, sanottiin paljon sellaista mitä juuri halusinkin kuulla. Ja se autto mua.
Mitä sä täältä sit hait?
Et ota neuvoja vastaan ja oot päätökses tehny.
Ihme toimintaa.
Lapsena ei pitäisi aloittaa seurustelua. Olisi kantsinut käydä koulut paremmin, että edes kappalejaot tekstissä olisivat selvää pässinlihaa. Samoin kannattaa tehrä elämällekin; pätkiä pienempiin, paremmin sulaviin osiin, että saa selvitettyä. Ja ennen kaikkea: kasvaa aikuiseksi ENSIN.
Opettele rakastamaan itseäsi. Sinä olet arvokas! Kerro joka päivä peilikuvallesi, että "rakastan sinua". Aluksi tuntuu todella vaikealta katsoa itseään silmiin ja sanoa nuo sanat. Kestää varmasti aikansa, ennenkuin tarkoittaa niitä, mutta kannattaa silti yrittää. Itselleni ensimmäinen sysäys parempaan itsetuntoon oli kirjan "Itsetunto nyt" (Mia Törnblom) lukeminen. Ja olet silti ihan yhtä hyvä ja arvokas, vaikka et jaksaisikaan tehdä kirjassa neuvottuja tehtäviä. (Itse sätin itseäni, kun en viitsinyt tehdä.)
se on kunkin oma valinta koska seurustelun aloittaa. Ja mulla on menny koulu aina hyvin, paitsi viime vuos oli poikkeus. Enkä hae täältä mitään, kun sain jo sellaisen vastauksen kun kaipasinkin tossa aiemmin. Eli sain jo hakemani.
Ei! Lapset eivät vielä päätä eivätkä valitse tällaisia asioita. Sinä olet ollut alaikäinen, puberteetti-iässä oleva nuori, joka on vielä enemmän lapsi kuin aikuinen siitä huolimatta, vaikka fyysiset ominaisuutesi olisivat olleet kuinka aikavia. Missähän vanhempasi olivat ? Vastuunkanto lienee heille tuntematon käsite.
Jos sulla on nyt ongelmia, niin ne ovat tulosta siitä, että et elänyt lapsuuttasi loppuun sillä viisiin kuin se kuuluu loppuun elää. Tiedätkö miksi ? Siksi, että henkinen kehitys ei tule ruumiillisen perässä, jos tekee liian aikaisin asioita, joita ei kuulu vielä edes ajatella.
Nyt sitten joudut ajattelemaan oikein Pohjanmaan kautta. Riittääkö eväät ?