Olemme olleet poikaystäväni kanssa puoltoista vuotta ja viime aikoina on alannut tuntumaan et onkohan tämä kuitenkaan sitä oikeaa rakkautta.
Ongelma on itsessäni. En tiedä rakastanko poikaystävääni enää. Poikaystäväni kuitenkin rakastaa minua. Meillä menee muuten hyvin. Meillä on hauskaa keskenämme, seksi on ihanaa, pystymme puhumaan asioista mutta kun on niin epävarma tunne. Hän sanoo että olen hänen kaikkensa jne.. Kyllä minäkin tunsin samoin vielä viime talvena mutta sain pettyä liian monta kertaa ja olin yksin koska poikaystävältäni ei tahtonut riittää aikaa minulle koulun ja harrastusten jälkeen. Puhuimme asiasta ja hän lupasi antaa minulle aikaa enemmän. Jo silloin oli lähellä että jätän hänet. Sen jälkeenkin on muutaman kerran tullut sanottua etten oikein ole onnellinen. Hän on niin ihana ja kiltti minulle ja jos jättäisin hänet menettäisin oikean kultakimpaleen..
Minua on siis alkanut ahdistaa tulevaisuus. Pelkään että jos sitoudun jo nyt (olemme kumpikin vielä nuoria) joudun myöhemmin katumaan elämätöntä nuoruuttani.
Elikäs jos olisin aidosti täysin rakastunut minuahan ei pitäisi silloin yhteinen tulevaisuutemme pelottaa? Mietin tätä juttua paljon ja se vie kauheasti energiaa minulta.
Nytkin minusta tuntuu et olisiko pitänyt olla tämä ilta yksin ja miettiä mitä elämältään haluaa. Hän nimittäin tulee meille. Pitäisi vissiin puhua asiasta mutta kun toinen on ehdottoman sitä mieltä että haluaa jakaa tulevaisuuden kanssani niin tiedän että hän menee paniikkiin jos taas alan puhumaan tauosta tai poikki laittamisesta. Olisiko se nyt kuitenkin ainoa fiksu syy? Minunhan se pitäisi tietää mutta tuntuu ettei kumpikaan ratkaisu tunnun oikealta. Minulla on kuitenkin häntä ikävä kun hän ei ole luonani mutta sitten kun hän tulee iskee ahdistus..
Toivoisin asiallisia kommenteja.
:)
Ongelma on itsessäni. En tiedä rakastanko poikaystävääni enää. Poikaystäväni kuitenkin rakastaa minua. Meillä menee muuten hyvin. Meillä on hauskaa keskenämme, seksi on ihanaa, pystymme puhumaan asioista mutta kun on niin epävarma tunne. Hän sanoo että olen hänen kaikkensa jne.. Kyllä minäkin tunsin samoin vielä viime talvena mutta sain pettyä liian monta kertaa ja olin yksin koska poikaystävältäni ei tahtonut riittää aikaa minulle koulun ja harrastusten jälkeen. Puhuimme asiasta ja hän lupasi antaa minulle aikaa enemmän. Jo silloin oli lähellä että jätän hänet. Sen jälkeenkin on muutaman kerran tullut sanottua etten oikein ole onnellinen. Hän on niin ihana ja kiltti minulle ja jos jättäisin hänet menettäisin oikean kultakimpaleen..
Minua on siis alkanut ahdistaa tulevaisuus. Pelkään että jos sitoudun jo nyt (olemme kumpikin vielä nuoria) joudun myöhemmin katumaan elämätöntä nuoruuttani.
Elikäs jos olisin aidosti täysin rakastunut minuahan ei pitäisi silloin yhteinen tulevaisuutemme pelottaa? Mietin tätä juttua paljon ja se vie kauheasti energiaa minulta.
Nytkin minusta tuntuu et olisiko pitänyt olla tämä ilta yksin ja miettiä mitä elämältään haluaa. Hän nimittäin tulee meille. Pitäisi vissiin puhua asiasta mutta kun toinen on ehdottoman sitä mieltä että haluaa jakaa tulevaisuuden kanssani niin tiedän että hän menee paniikkiin jos taas alan puhumaan tauosta tai poikki laittamisesta. Olisiko se nyt kuitenkin ainoa fiksu syy? Minunhan se pitäisi tietää mutta tuntuu ettei kumpikaan ratkaisu tunnun oikealta. Minulla on kuitenkin häntä ikävä kun hän ei ole luonani mutta sitten kun hän tulee iskee ahdistus..
Toivoisin asiallisia kommenteja.
:)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mulla sama ongelma, seurusteltu noin puolitoista vuotta jätkaverin kans, suhde on ollu melkoista ylä ja ala mäkeä..mahtavat ajat on jotain aivan ihanaa ja taas huonot jotain ihan hirveetä. Kaikki sanoo et ollaan nii ihana pari ja sovitaan nii hyvin yhteen ja kaikkee..
Välillä tuntuu et jätkä on mulle kaikki kaikessa eikä vois ikinä päästää irti, mut sit toisaalta.. riidellään melko usein ja hauskanpito ja kaverit jääny vähemmälle..Hauskaa on, seksi myös mahtavaa, puhutaan ihan kaikesta keskenään ja vois myös kuvitella yhteistä tulevaisuutta.
Aika monta kertaa oon ollu jättämässä mut aina iskee ikävä ja rakkaus voittaa kaikki muut huonot tunteet. Jätkä ei haluais erota mut oon nyt taas siinä tilanteessa et mietin..Tuntuu kyl et rakastan sitä jätkää ihan kympillä mut en ehkä kuitenkaan oo nii onnellinen että pitäs jatkaa... Ja jos jättäsin nii tuntuis ihan hirveeltä kuvitella jätkää jonkun muun kans. Ja jos huomais et ero oli virhe eikä toista enää saa takas...
Mutta kun tiedät mitä teet niin kerro..?:)
Sama tilanne oli mulla, mutta itse olin se "sitoutuneempi" osapuoli. Kuitenkin, niin paljon kun rakastinkin, niin huomasin kyllä ettei toinen enää tunne samalla tavalla. Vaikka meillä menikin hyvin, oltiin toistemme parhaat kaverit ja myös seksi toimi.
Toivoin että tilanne olisi ajan myötä korjaantunu ja avomieheni tunteet mua kohtaan syttyneet uudelleen, mutta näin ei käynyt. Olimme kuitenkin liian erilaisia jotta olisimme voineet todella olla onnellisia yhdessä. "Ihan hyvä" suhde ei riittänyt hänelle, ja tuskin olisi loppujen lopuksi riittänyt minullekaan.
Ero oli todella vaikea, olimme olleet pitkään yhdessä ja rakastin häntä, mutta miksi pitkittää tuskaa? Kuitenkin sain mahdollisuuden siirtyä elämässäni eteenpäin ja miettiä mitä todella elämältä haluan.
Viimeiset kuukaudet eivät olleet helppoja minullekaan, vaikka mieheni ei erosta puhunut etukäteen. Huomasin kyllä että jotain on vialla ja epävarmuus teki välillä hulluksi, tuli myös mielessä käytyä läpi kaikki pahimmat mahdolliset syyt miehen käytökseen.
Miettikää, mitä itse elämältä haluatte, älkääkä antako kumppaninne tunteiden vaikuttaa päätökseenne. En usko että kumpikaan voi todella olla onnellinen, jos toinen osapuoli ei ole täysillä mukana. Teillä on oikeus ja velvollisuus ajatella myös omaa onneanne! Se on loppujen lopuksi myös parempi sille toiselle, niin vaikeaa kuin onkin. Jos pallottelette eroaikeilla joutuu toinen elämään jatkuvassa epävarmuuden helvetissä... Ero on vaikea, mutta siitä toipuu ja vähitellen voi löytää tien onnellisempaan elämään.
Päätös kannattaa tehdä harkiten mutta joutuisaan. Molempien vuoksi. Itse yleensä tiedän suht pian miten syvällä toisesta ihmisestä välittämien on- huomatkaa silti kun tutkitte tunteitanne:
se että tosissaan rakastaa ei tarkoita epäilyksien puuttumista... ihminen suhtautuu epäillen tulevaan olipa yksin, sopivan ihmisen kanssa tai sitten epäsopivan - pieni kelaaminen silloin tällöin auttaa myös suhteen kehittämisessä.
Silti jos intuitio toistuvasti huutaa jonkun olevan vialla sitä kannattaa uskoa. Yleensä on oikeassa. Jälkikäteen jossittelu on sitten aika turhaa vaikka toisinaan tuleekin tehtyä liikaa ;)
Onneksi en vissiin näytä olevan ainut jonka pää meinaa seota tälläisen asian kanssa. Tosi hyviä vastauksia mutta haluaisin silti jatkaa keskustelua kanssanne sillä tuntuu et on pakko saada jollekin kertoa. On mulla kavereita mut nekään ei ole aina tavoitettavissa.
Sulla "juups" on ihan sama tilanne kuin mulla. Ne hyvät hetket on aivan mahtavia mutta sitten joku sisälläni sanoo että et sä oikeesti tuota rakasta ja etkä sä tiedä mitä oikea rakkaus oikeastaan edes on. Monet ihmiset on meille kans sanonu et ollaan ihan loistava pari. On meillä kyl paljon yhteistäkin. Monta kertaan oon ollu kans jättämäs mut jotenki toinen on ollu niin ihana ja kaikkee et ollaan aina puhuttu asiat halki. Mut vähän ajan päästä iskee taas epäluulo.
Hän oli äsken meillä. Nyt olen huomannut et oon jo seksuaalisesti haluton. Voin koskea häneen mutta en halua että hän koskee minuun. Syynä tietty voi olla pilleritkin ja väsymys töiden takia.. On mulla tuollaista vähän ennenki ollu.
Suutelukaan ei tunnu enää kauhean ihanalta.
On kans alkanu tuntumaan et -minä rakastan sinua-lause on alkanu menettämään merkitystä mun suusta kuultuna.
Ei ole sellaista tietynlaista lämmintä tunnetta.
Tämä on tosiaankin vaikeaa. Tuntuisi kuitenkin kauhealta luopua ihmisestä joka on vilpitön, rakastaa ja hyvä minulle. Kun niitä tässä maailmassa ei ole liikaa, siis hyviä miehiä. Pelkään etten löydä sellaista johon rakastun joskus jos jätän hänet. Tuntuu kauhealta katsella poikaystävääni jonka kasvoilla on niin rakastunut ilme kun ajattelen mitä olen ajatellut hänestä tai suhteestamme.
En tiedä olisiko jonkinlainen tauko hyvä. Ehkä kuitenkaan ei. Omasta mielestäni en kuitenkaan ole hänen kanssaan läheisriippuvuuden takia vaan välittämisen ja rakastamisen. Tosin en tiedä kuinka syvää se on. Onko se tarpeeksi syvää? Ehkä vain luulin et rakastumisen tunne kestää läpi elämän yhtä voimakkaana jos se kerran syttyy. Pitäisikö minun vain vähän aikaa tapailla kavereita ja tehdä kaikenlaista ilman poikaystävääni? Opin kyllä talvella seurustelemaan niin että näimme melko harvoin vaikka asummekin lähellä toisiamme.
Ehkä minua on alkanu ahdistamaan senkin takia etten ole ollut kenenkään kanssa ennemmin näin kauaa. Suhteemme on silti vakava ja sekin arveluttaa. Haluanko olla tämän ihmisen kanssa koko elämän? en tiedä. Ehkä minun ei tarvitsekaan vielä tietää...
Tuntuu "tyhmältä" selitellä kyseleville kavereille et "en tiiä ollaanko yhdessä" vaikka ne yrittää auttaa ja lohduttaa nii eivät he taida kuitenkaan ymmärtää tätä tunnetta, elikkä on helpotus kun TYTTÖ ymmärrät:)
Kun hetki sitten tekstailtiin Hänen kanssaan niin huomasin että ikävöin jälleen, tunsin oloni yksinäiseksi ja ajattelin että kyllä tästä selvitään, tarvitsen vain hänen kainaloa johon käpertyä. Rakastettuni on minulle kuin huumetta josta on vaikea päästä eroon eli olen varmaan jollain tavalla läheisriippuvainen.. Muistin hänen hyvät ihanat puolensa jotka saa hymyilemään ja kaikkea mut kun miettii niitä huonoja hetkiä niin eiii..
Monesti kun riita on tullut ja siinä kun sitä taas selvitellään ja mietitään että TAAS! kyyneleet valuen sovitaan että turhat riidat pitää loppua kuten nytkin hän sanoo että kyllä ne riidat loppuu jos halutaan.. mutta kokemuksesta tiedän että niitä tulee, ja onhan se normaalia riidellä mutta samalla herää tunteet että pitäiskö erota ja että jos kumpiki rakastaa toista nii miks sitten pitää toiselle sanoa pahasti. Kummatkin ollaan myös melko mustasukkaisia, esim. jos haluan lähtä tyttöjen kanssa pitämään hauskaa niin siitä tulee riitaa ja jos yhdessä lähdetään niin yleensä tulee kännipäissään riitaa.Olemme puhuneet asiasta ja ollaan "sovittu" että kumpikin käy jos haluaa, luottamus pitää olla, mutta sitten kun toinen lähtee niin riita yleensä syntyy.
Meilläkin samat asiat kiinnostaa. Hän ymmärtää minua ja outoa huumorintajuani;) voidaan olla omanitsenään ja tulevaisuuttakin joskus mietitään..Hän tulee porukoitteni kans hyvin toimeen ja minä myös hanen vaikka melko erilaisista perheistä tullaanki. Kaikki on melko hyvin mutta silti arveluttaa,onko järkeä miettiä yhteistä tulevaisuutta jos tuntuu että jossain vaiheessa varmaan erotaan..?hän on myös jonkun verran muuttunut niistä ajoista kun tavattiin, tuntuu että hän ei ole enää sama ihminen johon rakastuin..ajattelin että jatketaan "kavereina" ja jos se onnistuu ja on helpompaa nii sitte pysytään kavereina tai vaikka ystävinä,mutta jos ei onnistu tai halutaan vain toisia enemmänkin kuin kavereina nii sitten kait meidät on luotu toisillemmme:)aika näyttää..myös sinulle:)
Niistä pillereistä puheen ollen mullakin myös jonkinlaista haluttomuuta oli ja masennusta.
Moi...
Luin viestisi (itsellä tuore ero takana) ja kuulosti kovasti tutulta. Meillä entinen tyttöystäväni toimi kuten poikaystäväsi ja itse sitten "kypsyin" siihen hiljalleen, kunnes sitten tuli se lopullinen ratkeaminen.
Omasta mielestäni toista ei voi muuttaa. Tilanteisiin tulee joko sopeutua ja nauttia niistä hyvistä asioista tai sitten todeta että tämä ei ehkä kuitenkaan ole _se_ juttu. Ihmisillä on erilaisia suuntautumisia ja elämänkatsomuksia, liittyivät ne sitten ajatuksiin suhteesta, kumppanista tai tavoitteista. Meillä eläminen oli ihanaa, aivan parasta mitä olen koskaan kokenut, niin kauan kuin olimme jossain reissussa tai muuten "erikoisessa" tilanteessa. Arki vain ei oikein sujunut.
Itse valitsin jälkimmäisen ratkaisun ja voin kyllä sanoa ettei ole helppo tie sekään. Järkevä puoli päässä sanoo että ratkaisu oli pidemmän päälle oikea ja että se olisi ollut tavalla tai toisella edessä kuitenkin, tunnepuoli taas nauraa räkäisesti, tökkii veitsellä sydämeen ja huutaa että kaduttaako... Ehkä se siitä vaimenee.
Päätöksien hyvä puoli on se, että niiden tekemisen jälkeen olo helpottuu ainakin osittain. Oli se päätös sitten mikä tahansa. Jos ette vielä asu yhdessä ja silti pohdit tälläisia asioita, niin varmaan keksit itsekin miltä tulevaisuus mahdollisesti näyttää. Lisäksi on väärin pitää ketään "hyllyllä", vain siksi ettei sillä hetkellä ole ketään parempaakaan tilalle...
Tsemppiä!
Jos elämä on mallillaan nytten, niin älä luovu siitä, huonomminkin voisi olla. Itse kävin todella "pohjalla", kun elin sitä saatanan "nuoruutta", siitä muistona mm.arvet päässä, jotka sain, kun silloinen narkomaani-tyttöystäväni huitaisi mustasukkasuuksissaan pullolla kupoliin.
Joo, minä "seikkailin", totta tosiaan. Siinä tuli monesti mieleen, että minkä helvetin takia sitä luopui hyvästä suhteesta, ja yhteisestä tulevaisuudestaan hyvän ihmisen kanssa. Ja ainoa vastaus oli: Luulin että ruoho on vihreempää aidan toisella puolen.
Usko minua, EI OLE.
Mun sisäinen ääni ei edes halua enää nähdä häntä tänään. Täytän pian 18 ja ehkä tunnen että olen kahlehdittu häneen sillä en pysty pettämään ihmistä. Joka toinen päivä voisinkin olla ja taas joka toinen päivä jättää. Mua ahdistaa sekin että sunnuntaina pitäis mennä sen serkun synttäreille. Ei ihmisissä niillä synttäreillä mitään vikaa ole mutta kun he eivät tiedä eikä tiedä poikaystävänikään että olen jo mielessäni jätämässä hänet. :( auts!
SUN TÄYTYY TEHDÄ SILTÄ MILTÄ SUSTA TUNTUU!!!!
Muuten olet aina onneton, koska et ole kuunnellut ITSEÄSI. Sun täytyy ottaa itsellesi aikaa ja oppia tuntemaan oikeasti se MITÄ SÄ HALUAT.
Silloin kun sä olet kelannut nämä jutut läpi, voit olla rehelline itsellesi ja sitä kautta myös toisille ihmisille. Ja se on TÄRKEÄÄ!
Miten voit antaa itsestäsi jotain mitä siellä ei vielä ole; olet vielä todella nuori. Ei millään pahalla, mutta olet vasta nuori aikuinen, et ole läheskään oppinut kuuntelemaan ja tuntemaan itseäsi.
Kehityt koko ajan aikuisemmaksi ja maailmankuvasi muuttuu, ei ole hyvä idea seurustella ja sitoutua jos olet epävarma ja pelkäät sitä että menetät jonkun hyvän tyypin ja teillä menee hyvin ja mukavasti...
Opettele olemaan itseksesi ja kehitä itseäsi ajattelemaan muutakin kuin vain parisuhteita ja seksiä...