En tiedä kuinka aloittaa, mutta olen 16-vuotias tyttö ja seurustelen 19-vuotiaan nuoren miehen kanssa. Olen siis seurustellut hänen kanssaan 3-vuotta. Kaikki tuntui menevän putkeen, kunnes viime syksynä aloitin opiskelut vieraalla paikkakunnalla 100 km päästä kotipaikkakunnalta ja samalla poikaystävästäni. Keväällä olin erittäin masentunut, kun mulla meni huonommin poikaystävän kanssa, eikä mulla oo ketään kaverii, jolle oisin puhunut. Jouduin sairaalaan. Sain poikaystävältä lainaksi hänen vanhan kännykkänsä, koska en saanut pitää kännykkää, jossa on kamera. Huomasin muutaman viestin joka oli jäänyt ilmeisesti puhelimen muistiin ja kiinnostukseni heräsi. Sain viesteistä selville että ne olivat toiselta tytöltä. Siispä soitin numeroon. Sain selville että hän oli saman ikäinen kun poikaystäväni ja he olivat olleet yhdessä kaks kuukautta, mut tapailleet puoli vuotta. Maailmani särkyi. Soitin poikaystävälleni ja pian sen jälkeen erosimme. Minulla oli vähän alta kuukauden suhde toiseen, mutta en kestänyt olla erossa entisestäni. Huomasin kuitenkin useiden testien jälkeen että olen raskaana. Soitin entiselleni ja tapasimme, suutelimme, halailimme ja päätimme palata yhteen. Jätin lyhyen suhteen taakseni. Kaikki tuntui taas onnelliselta, mutta sain keskenmenon. Siitä melkein heti perään eräänä iltana menin poikaystäväni sähköpostiin, koska tiesin hänen salasanansa. En normaalisti tekisi niin, mutta minun oli pakko, koska en usko että kaikki oli jäänyt yhteen: eikä ollutkaan. Sain selville ainakin pari suhdetta mitä hänellä oli ollut, toinen oli loppunut lähes vuosi sitten ja toinen kestänyt noin 3-4 kuukautta. Tuntui tosi epäreilulta, ja olin kappaleina. Mielessäni pyöri kysymyksiä ''kuka minä olen?'', ''eikö kukaan välitä musta?'', ''eikö kukaan rakasta mua?''. Siltä se tuntui. Mietin että olen ihan turha, että kaikki muut ovat parempia kuin minä. Se siinä pahinta oli että kaikki olivat juuri täyttäneet 18 tai vanhempia. Minä olen myöhäinen lapsi ja täytän vasta ensi marraskuussa. Mua ahdistaa mun ikä, saan odotella autoa vielä vähän päälle vuoden. Poikaystäväni jätti sen suhteen taakse, sillä päätin, että haluan kuitenkin olla hänen kanssaan. Vaikka hän oli tehnyt mitä oli niin rakastan häntä koko sydämestäni - en kestä olla erossa. Hänellä on ihan uskomaton luonne, niin ihana... Miksi hän sitten petti? Sain selville kesälomalla, ollessani Espanjassa parin viikon lomalla, että hän oli kuin olikin ollut viimeisimmän suhteen aikana sängyssä, vielä ilman mitään ehkäisyä! Sain kuulla sen kyseisen tytön kaverilta. Pelkään että mulla on joku tauti, kun se tyttö oli just semmonen joka harrastaa kaikkii yhdenillan juttuja, ei käytä ehkäisyä ja on ollu ties kuin monen miehen kanssa, myös niiden melkein kolmekymppisten kanssa, eli vanhempien. En uskalla varata aikaa mihinkään gynelle ja toisaaltaan tuntuu että kaikki on aivan sama. Vaikkei olekkaan. Minne tahansa menenkin niin pelkään että näen poikaystäväni auton jossain, jonkun pihassa. Pelkään että hän valehtelee. Mua pelottaa se kärsimyksen - mitättömyyden tunne. Mulla ei tunnu olevan yhtään itsetuntoa. Pidän itseäni rumana, lihavana ja kaikin puolin epämielyttävänä nykyään. Multa lähtee hiuksia tuon tuostakin. Tuntuu etten pysty opiskelemaan, lopetinhan jo viimekkin keväänä opiskelut ja nyt yritän uudestaan, mutta pelkään että tääkin yritys opiskella kaatuu, tähän erittäin syvään masennukseen. Pelkään etten jaksa enää ylimääräistä. Pelkään että koen samat tuskat uudelleen. Mua on kiusattu mun koko elämä ja oon joutunut sen seurauksin vaihtamaan kouluakin, numeroa jopa nimen. Tuntui sillon 3 vuotta sitten että mun elämä muuttuu onnelliseks, sillon kun sain poikaystävän ja samalla myös sen parhaan ystävän! En ikinä ollut kokenut mitään vastaavaa, enkä olis halunnut ikinä masentua näin, mutta en voi tapahtuneelle mitään. Poikaystäväni sanoo katuvansa tekojansa, hän sanoo että muuttaisimme yhteen heti kun on mahdollista. Tuntuu että nekin ovat vaan kaukaisia haaveita, toteutumattomia haaveita. En voi enää keskittyä mihinkään, en voi enää tehdä samoja asioita kun ennen, ilman ylenpalttista ahdistusta. Näen joka yö painajaisia siitä että saan taas kiinni poikaystävän jostain. En silti halua jättää häntä, mun elämässä ei ole sitten mitään, mutta en tiedä mitä voisin tehdä, että voisin elää itsenikään kanssa enää. Tän valtavan itseinhon vallassa. Häpeän itseäni, omaa ulkonäköäni, tuntuu että oon poikkeava muista, tuntuu että mussa on jotain vikaa! Jotain vikaa miks oon kokenut tällaista sontaa koko mun elämän! Tarvitsen apua... Mutta ammattiauttajalle en voi mennä, joudun silloin takaisin sairaalaan, mikä katkaisisi myös tulevan opiskelupaikkani ja tälläkertaa myös välit poikaystävääni.
Apua!
Apua!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nyt tyttö äkkiä puhumaan vanhemmillesi asiasta. Sitten yhteyttä mielenterveystoimistoon. Ymmärrätkö, että olet vielä nuori, eikä sun elämäsi ja onnellisuutesi ole kiinni siitä, onko sulla poikaystävä. Onnellisuus lähtee susta itsestäsi. Mun mielestäni et ole vielä ollenkaan valmis seurustelemaan. Käy koulusi loppuun ja unohda pojat hetkeksi. Mitä sä tuolta poikaystävältäsi saat muuta kuin pahan mielen?
ikäinen tarvitse vielä mitään poikaystäviä,ensin kannattaa kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi ja vasta sitten alkaa ajatella noita asioita.
Poikaystävän ja ystäviä muutenki tietysti tarttee mut olette aloittanu hiukan liian nuorena seksin ilmeisesti.
Tai jos teidän suhde on kestänyt jo 3 ja olette sekstaillut jo alusta asti on poikaystäväsi sekaantunut lapseen ja se on rikos.
poikaystäväni oli kans sillon alaikäinen, se ei ole rikos. Meillä on vaan pari vuotta ikäeroa. Se: miksi koen seurustelun niin tärkeänä, on se että mulla ei ole kavereita, mua on kiusattu läpi mun elämän, mun vanhemmista ei oo mitään puhuttavaa.. Mulla ei oo oikein ketään jolle puhua, ja mulla on väärä lähete sairaalaan, eikä sitä voi purkaa. Se on voimassa ens vuoden marraskuuhun ja jos jotain tulee, mun hoitokontakti on siellä, enkä pääse sieltä pois, niin sitten toi nykyinenkin opiskelupaikka kaatuisi. En halua eroa poikaystävästäni, koska meillä on jo pitkään mennyt erittäin hyvin. Mutta itseni kanssa mulla ei oo asiat kunnossa. Haluaisin päästä irti vainoharhaisuudesta, pelkotiloista, huonosta itsetunnosta ja itseinhosta. Se ei onnistu ainakaan sillä että eroaisin poikaystävästä, sillä hän on minulle ihan liian tärkeä tukipilari, vaikka hän ei sitä keväällä ollutkaan...