Vaikea mies

Olen ollut jo pari kuukautta jatkuvasti erään miehen kanssa jokaisen viikonlopun yhdessä. Joskus olen ollut keskiviikosta sunnuntaihinkin miehen luona tai hänen vanhemmillaan. Mies kuitenkin sanoi aikoinaan ettei halua seurustella, koska on jo niin monesti joutunut pettymään. Itse en ole koskaan ilmaissut miehelle, että minä haluaisin hänestä jotain enemmän. Mies on hirveän mustasukkainen varsinkin humalassa jos joku toinen mies edes yrittääkään tulla lähelleni. Selvinpäin hän puolustelee mustasukkaisuuttaan sillä, että on vain kännissä niin tyhmä. Pari viikonloppua olemme kuitenkin riidelleet siitä, mitä toinen toisesta haluaa. Mies on tivannut esimerkiksi sitä miksen koskaan soita hänelle tai laita viestiä. MInä olen taas ajatellut asian niin etten rupea roikkumaan miehessä. Viime viikonloppuna mies sanoi, että tykkää minusta eikä halua, että olisin kenenkään muun kanssa. Minä sanoin miehelle, että hän on tehnyt tarpeeksi selväksi ettei halua mitään enempää. Mies sanoi tähän, että ei kannata ottaa kaikkea niin vakavasti, mitä hän sanoo. Emme sen jälkeen puhuneet asiasta enempää.

Nyt olen ihan pihalla siitä, mitä mies haluaa... Hänestä on niin vaikea ottaa selvää kun välillä tuntuu, että hän haluaisi seurustella, mutta molemmat teemme asiasta niin vaikeaa... En tiedä pitäisikö minun alkaa oikeasti lähestymään miestä kun tähän asti yhteydenpito on ollut ainoastaan miehen puolelta, mutta en tiedä teenkö itsestäni naurettavan jos olen sittenkin käsittänyt asian väärin, että miehellä olisi jotain tunteita minua kohtaan. Mies on kuitenkin monta kertaa sanonut, että luulenko että hän jaksaisi katsella minua monta päivää putkeen jos ei tykkäisi minusta. Onko kellään ollut samanlaista tilannetta ja miten olette asian ratkaisseet?
3250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Se voi hyvin olla että mies on muuttanut mieltään seurustelun suhteen.

Kannattaa ottaa häneen yhteyttä, sillähän se selviää! ;)

Sillä vaihtoehtoisesti hän voi olla vain omistushaluinen hullu, joka ei kuitenkaan halua olla kanssasi.

Äänestä

miksi tuhlata aikaa vaikeeseen mieheen jokja ei tiedä mitä haluaa?

Äänestä
  • ja miksi tuhlaisit aikaa mustasukkaiseen mieheen joka voi rajähtää ihan koska tahansa.Mustasukkaisesta miehestä ei koskaan koidu mitään hyvää..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-Mymmeli- kirjoitti:

Olen ollut jo pari kuukautta jatkuvasti erään miehen kanssa jokaisen viikonlopun yhdessä. Joskus olen ollut keskiviikosta sunnuntaihinkin miehen luona tai hänen vanhemmillaan. Mies kuitenkin sanoi aikoinaan ettei halua seurustella, koska on jo niin monesti joutunut pettymään. Itse en ole koskaan ilmaissut miehelle, että minä haluaisin hänestä jotain enemmän. Mies on hirveän mustasukkainen varsinkin humalassa jos joku toinen mies edes yrittääkään tulla lähelleni. Selvinpäin hän puolustelee mustasukkaisuuttaan sillä, että on vain kännissä niin tyhmä. Pari viikonloppua olemme kuitenkin riidelleet siitä, mitä toinen toisesta haluaa. Mies on tivannut esimerkiksi sitä miksen koskaan soita hänelle tai laita viestiä. MInä olen taas ajatellut asian niin etten rupea roikkumaan miehessä. Viime viikonloppuna mies sanoi, että tykkää minusta eikä halua, että olisin kenenkään muun kanssa. Minä sanoin miehelle, että hän on tehnyt tarpeeksi selväksi ettei halua mitään enempää. Mies sanoi tähän, että ei kannata ottaa kaikkea niin vakavasti, mitä hän sanoo. Emme sen jälkeen puhuneet asiasta enempää.

Nyt olen ihan pihalla siitä, mitä mies haluaa... Hänestä on niin vaikea ottaa selvää kun välillä tuntuu, että hän haluaisi seurustella, mutta molemmat teemme asiasta niin vaikeaa... En tiedä pitäisikö minun alkaa oikeasti lähestymään miestä kun tähän asti yhteydenpito on ollut ainoastaan miehen puolelta, mutta en tiedä teenkö itsestäni naurettavan jos olen sittenkin käsittänyt asian väärin, että miehellä olisi jotain tunteita minua kohtaan. Mies on kuitenkin monta kertaa sanonut, että luulenko että hän jaksaisi katsella minua monta päivää putkeen jos ei tykkäisi minusta. Onko kellään ollut samanlaista tilannetta ja miten olette asian ratkaisseet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu