Mies ilmoitti viikko sitten, että haluaa erota. Yhdessä olemme olleet nuoresta asti, naimisissakin jo kymmenen vuotta. Olemme kohta nelikymppisiä, lapsia ei ole.
Viimeiset kuukaudet mies on ollut tavallista hiljaisempi ja sulkeutunut ja jotenkin surullisen oloinen. Aluksi yritin kysellä, mikä vaivaa mutta hän ei halunnut keskustella vaan olla rauhassa. Jos yritin keskustella, hän pakeni tilanteesta tai murahti jotain. Alkoholin käyttö lisääntyi myös. Sanoi joskus, ettei mikään huvita ja kyllästyttää kaikki. Luulin, että hän on esim. lievästi masentunut tai jotain. Luulin, että tilanne muuttuisi ajan kanssa.
En osannut odottaa tätä kuitenkaan. Mielestäni meillä on mennyt periaatteessa aina hyvin ja olemme tehneet asioita yhdessä ja matkustelleet yms. Molemmilla on ollut myös omia ystäviä ja harrastuksia. Isompia riitoja meillä ei ole koskaan ollut, voisi jopa sanoa, että riitoja on ollut todella harvoin. Mies on minua hiljaisempi ja hänen on aina ollut vaikea ilmaista tunteitaan. Siinä onkin piirre, josta on aiheutunut ongelmia kun hän ei pysty puhumaan. Riitatilanteissa hän alkoi murjottaa ennemmin kuin että olisi puhunut suoraan. Kuten sanoin, riitoja ei kuitenkaan ollut usein. Meitä on aina yhdistänyt hyvä keskinäinen huumorintaju ja samat kiinnostuksen kohteet.
Kun mies ilmoitti eroaikeet, sanoi syyksi, ettei vaan rakasta minua enää. Minussa ei ole kuitenkaan mitään vikaa, sanoi vielä. Tämä tuli jotenkin niin yht´äkkiä etten meinaa tätä todeksi uskoa.
Nyt on viikko asusteltu saman katon alla ja välillä yritetty puhua asiasta (ei ole hänelle edelleenkään helppoa). Hän sanoo, ettei tiedä, mitä haluaa jatkossa tehdä. Minua tämä tilanne stressaa tosi paljon. Itselläni on paljon tunteita häntä kohtaan ja olisin valmis jatkamaan yhdessä.
Kannattaako tässä suhteessa roikkua vai onko vaan hyväksyttävä, ettei toinen enää halua olla kanssani? Auttaako aika? Voiko miehen tunteet minua kohtaan palautua? Avioero ja asunnon myynti yms. ovat kuitenkin niin isoja juttuja, etten haluaisi hätiköidä.
Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia?
Viimeiset kuukaudet mies on ollut tavallista hiljaisempi ja sulkeutunut ja jotenkin surullisen oloinen. Aluksi yritin kysellä, mikä vaivaa mutta hän ei halunnut keskustella vaan olla rauhassa. Jos yritin keskustella, hän pakeni tilanteesta tai murahti jotain. Alkoholin käyttö lisääntyi myös. Sanoi joskus, ettei mikään huvita ja kyllästyttää kaikki. Luulin, että hän on esim. lievästi masentunut tai jotain. Luulin, että tilanne muuttuisi ajan kanssa.
En osannut odottaa tätä kuitenkaan. Mielestäni meillä on mennyt periaatteessa aina hyvin ja olemme tehneet asioita yhdessä ja matkustelleet yms. Molemmilla on ollut myös omia ystäviä ja harrastuksia. Isompia riitoja meillä ei ole koskaan ollut, voisi jopa sanoa, että riitoja on ollut todella harvoin. Mies on minua hiljaisempi ja hänen on aina ollut vaikea ilmaista tunteitaan. Siinä onkin piirre, josta on aiheutunut ongelmia kun hän ei pysty puhumaan. Riitatilanteissa hän alkoi murjottaa ennemmin kuin että olisi puhunut suoraan. Kuten sanoin, riitoja ei kuitenkaan ollut usein. Meitä on aina yhdistänyt hyvä keskinäinen huumorintaju ja samat kiinnostuksen kohteet.
Kun mies ilmoitti eroaikeet, sanoi syyksi, ettei vaan rakasta minua enää. Minussa ei ole kuitenkaan mitään vikaa, sanoi vielä. Tämä tuli jotenkin niin yht´äkkiä etten meinaa tätä todeksi uskoa.
Nyt on viikko asusteltu saman katon alla ja välillä yritetty puhua asiasta (ei ole hänelle edelleenkään helppoa). Hän sanoo, ettei tiedä, mitä haluaa jatkossa tehdä. Minua tämä tilanne stressaa tosi paljon. Itselläni on paljon tunteita häntä kohtaan ja olisin valmis jatkamaan yhdessä.
Kannattaako tässä suhteessa roikkua vai onko vaan hyväksyttävä, ettei toinen enää halua olla kanssani? Auttaako aika? Voiko miehen tunteet minua kohtaan palautua? Avioero ja asunnon myynti yms. ovat kuitenkin niin isoja juttuja, etten haluaisi hätiköidä.
Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei hän sinua parempaa mistään löydä. Mutta murahda takaisin. Se että jos toisen naama on 24/7 naaman edessä, ei osaa ikävöidä.
ole lapsia?Omituista että noinkin pitkä tarina eikä tuollaisesta perusasiasta mitään?
Kyllähän se mullistus on valtava elämässä. Se sattuu niin pirusti. Kaikki menee uusiksi. Toivottavasti ei tarvitse itse kokea tuota tuskaa enää koskaan. Rakastan elämääni juuri näin. Esität vaikeita kysymyksiä, ei niihin kukaan osaa vastata. Edes miehesi. Aikahan se on kun näyttää. Pieni etäisyyden ottaminen voisi olla paikallaan.
Teidän kannattaisi sopia että muutatte puoleksi vuodeksi erilleen. Sitten on tullut tarpeeksi etäisyyttä ja mies on saanut ajatuksensa selkeiksi. Teette sitten puolen vuoden päästä päätöksen jatkatteko yhdessä vai ei. Ettekä sitten ole yhteyksissä tuona aikana kuin välttämättömissä tilanteissa.
Itsekin on tullut joskus "turhaan" erottua suhteesta vaikka mikään ei välttämättä ole ollut pahasti vialla. Jonkin arvon ymmärtää vasta sitten kun sen menettää.
Minä taas olen sitä mieltä että nyt on akuutti kriisi päällä ja on aika tehdä soittoja. Ero on aina viimeinen ratkaisu.
Rakkaus ja rakastaminen ovat sellaisia asioita että ne eivät ole tunteita. Joskus tunteet liitossa katoavat pitkäksikin aikaa. Kun kerta teillä ei ole lapsia, teillä on hyvät mahdollisuudet vielä saada liitto kukoistamaan järjestämällä aikaa keskenänne.
Teillä on pitkä taival avioliittonne eheyttämisessä. Mies ei ole puhunut ja nyt hänen tarpeensa ovat jääneet täyttämättä, kun taas sinulla on ollut ihan ookoo olla etkä ole huomannut että mitään vikaa olisi.
Suosittelisin avioliittoleiriä oikein lämpimästi. Monet kauankin kriisissä kitkutelelet parit ovat sieltä löytäneet onnen ja vain harvat eronneet. Pelkkä aika ei tässä nyt auta tunteiden palaamiseen.
Lukaisepa aluksi www.marriagebuilders.com ja kataja ry:n sivut
On melko varmasti nyt tajunnut elämän rajallisuuden ja siinä vaiheessa tulee mieleen suvun jatkaminen..Jos se ei nykyisessä suhteessa ole mahdollista niin parempi päästää mies menemään.
Naiset ei sitä tajua kuinka kova "vauvakuume" miehelle voi iskeä.