Paljon kuulee puhuttavan että väkivaltaa parisuhteessa käyttänyt osapuoli ei pysty muuttumaan ja että " jos se lyö, lyö se toisenkin kerran". Totta osittain. 18 vuotta kestänyt parisuhde kippasi myös sen takia että huutamani huorittelut, päin kasvoja sylkäissyt limapallerot, hiuksista repimiset ja lyönnit ympäri vartaloa tulivat lopulta siihen pisteeseen että se ei ollut tervettä ja henkinen hyvinvointi alkoi rapistua sekä minulta että vaimoltani. Mustasukkaisena ja hyvin impulsiivisena ihmisenä toimin usein silmänräpäyksessä enkä koskaan ehtinyt miettiä tekojeni seurauksia. 6 vuotta sitten, eräiden juhlien jälkeisenä aamuna oli tullut sen viimeisen riidan vuoro, asunto rikottuna, tavarat murjottuna ja vaimo hakattuna olin tullut siihen pisteeseen etten enää kestänyt henkistä paskaa jota olin jo 12 vuotta kantanut sisälläni. Huono omatunto kaikesta ja kaikista tekemistäni virheistä ja pahoista asioista. Aina uudestaan ja uudestaan pyytelin anteeksi ja lupasin muuttua, kuin taikaiskusta? Vannoin rakkauttani kuin monotominen kone joka ei ymmärtänyt edes mitä sana rakkaus merkitsee. Alkoi pitkä ja surullinen ero, tai oikeastaan pois kasvaminen siitä ihmisestä joka oli ollut henkisenä ja fyysisenä säkkinä jota sain käsitellä miten halusin ottamatta huomioon hänen arvomaailmaansa tai muita arvoja joita hän vaali ja arvosti. Odottaessani omaa asuntoa tuli seesteinen hetki elämässä, kuin kuolemaantuomitulla joka odotti sähkötuolia. Joutuisin muuttamaan ja jättämään kaikki ne asiat joita oli tapahtunut kaikkina noina vuosina, ne hyvätkin. Niitä kyllä oli aika ajoin, kierrettiin maapallo ja oltiin siellä ja täällä ja naurettiinkin! Ne 2 vuotta lopulta muovasi ehkä minussa sen mikä tulisin olemaan lopun elämääni, jota en osannut olla aikaisemmin, avoin, sosiaalinen, ja ennenkaikkea rehellinen itselleni. Anteeksi saamisen merkitys toki on tärkeä munatessaan mutta sitäkin tärkeämpää on saada anteeksi itseltään ja hyväksyä se mitä olet. Minun kohdallani se tarkoittaa että olen täydellinen narsisti ja psykopaatti, mustasukkainen ja väkivaltainen. Hyvänä asiana itsessäni kyllä pidän sitä että olen ollut uskollinen kaikissa suhteissani, en ole haihatellut muita naisia enkä koskaan erehtynyt vieraaseen petiin, koskaan. Ikävä kyllä, se ensimmäinen lyönti pysäytti kaikki tulevaisuuden haaveet ja tuhosi ne ruusuisen tulevaisuuden unelmat joita silloin toivottiin. Nyt, 4 vuotta omassa asunnossa asuneena ja melkoisen itsetutkiskelun käyneenä voi kai sanoa että on kai sitä hieman muuttunut niistä ajoista? Toivottavasti. Yhteiset lapsemme ovat kasvaneet ja käyneet säännöllisesti katsomassa harmaantuvaa isä-ukkoa ja kyselleet koska isi tulee kotiin? Toivottavasti pian, sanon. Parisuhteeseen en ole pitänyt kiirettä enkä ole hakenut laastaria suhde-ongelmiini. Itse asiassa suhde voi mainiosti, käytiin koko porukka reissussa ja naurettiin kyyneleet silmissä ja maha mutkalla ja kipeänä nauramisesta! Pitää olla varovainen ettei polta päreitään, löysä kananmuna josta ei irtoa kuori aamupalalla voi olla sykähdyttävä kokemus, minulta se nosti verenpaineet tappiin ja meinasin todella räjähtää. Toisista se näytti kai huvittavalta kun nauroivat siinä määrin että vetivät leivätmurut väärään kurkkuun ja kuivasivat silmiään isiukon kustannuksella. En tiedä saanko koskaan täysin anteeksi tekemiäni virheitä ja hyväksynkö itseäni koskaan täysin? Tahtoisin asian olevan niin.
Pari sanaa parisuhteesta.
Aika.
9256
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
jonkun pitäisi piestä sinut niin henkihieveriin, että tajuat kuinka paljon sattuu kun joku itseä vahvempi lyö ja vie samalla itsetunnon ja räkii ja huutaa vielä siihen päälle!
sä olet täys paska!vitun säälittävä kusipää naistenhakkaaja, sä et ansaitse ketään, etkä kenenkään rakkautta saati välittämistä.
kunpa tapahtuisi pian se päivä että otat kunnolla turpiisi, oikein kunnon tulikaste.
se päivä on siunaus. ainakin yksi naistenhakkaaja saa samalla mitalla takaisin.
Juu ja vastaaminen väkivaltaan väkivallalla ratkaisee kaiken! Todella aikuismaista. Juupa juu.
Ap:n kohdalla toivon tosiaan että yksi tälläinen hermoheikko olisi todellakin mennyt itseensä ja tajunnut tekemiään virheitään. Virheitähän ei saa tekemättömäksi ja sinun täytyy niiden kanssa elää. Mutta toivon että nämä sinun juttusi ovat loppuneet ja olet tajunnut millainen olet. Ja kykenet kontrolloimaan itseäsi.
Tsemppiä elämääsi!
miehet ketkä lyö naisia on paskahousuja ja kusipäitä joilta pitäis katkoa kädet loppuelämäksi.
hyvä ercad ja mies jostain? Voisiko ratkaisu olla näin helppo? Jos tulen aluksi erdasin käsiteltäväksi ja asetan kasvoni maata vasten ja voit survaista kantapäälläsi takaraivooni erittäin lujasti minun saadessani aivovaurion? sopisiko? tämän jälkeen voisit rullatuolissa kiikuttaa minut miehen jostain käsiteltäväksi joka ystävällisesti potkaisisi kummatkin käteni poikki? käykö? Voitte yhdessä tuumin vielä antaa kunnollisen kaupanpäällis käsittelyn joka takaisi vähintäänkin vuoden sängyssä makaamisen ja pilliruokinnan. Jalkani saatte näppärästi poikki pyöräyttämällä nilkasta kierroksen vastapäivään.
Entä henkinen pahoinpitely...
Se on verrattavissa fyysiseen pahoipitelyyn. Minulla on sellainen suhde. Mies käyttää sitä täysin kylmänä tai edes joustamatta hetkeksikään, että antaisi asioiden palautua. Se alkaa milloin mistäkin. Olen kymmenen kertaa ajatellut lähteä suhteesta, mutta luulen olevani jotenkin koukussa miehen hyvään puoleen ja oikeastaan olen niin näännyksissä, että en jaksa alkaa pakkaamaan. Olen varmaan läheis riippuvainen. Luulen aina että nyt se alkaa sujumaan. henkisen pahoinpitelyn erilaiset muodot kuihduttaa ja kiduttaa minut ja lopulta koko suhteen. Hänen hyvä puolensa on todella lempeä, auttavainen ja kohtelias. Se vaan kestää noin viikon kerrallaan. Mies on 46 vuotias, minä jonkin verran vanhempi.
Mies ottaa itseensä helposti mistä tahansa asiasta missä hän on ollut osallisena, vaikka televisio ohjelmasta, joka on huono, jos hän on sen valinnut katsottavaksi. Hän asettaa todella rankkoja "ehtoja" joista minä kärsin. Jos esim teen ruuan kun hän tulee kotiin ja kerran kun en heti jaksanut koska itse olin myös tullut töistä juuri, hän ilmoitti että eiks täällä syödä niin kuin muilla? Ja kun en ollut "älynnyt" heti tehdä sitä hän ilmoitti että selviää kyllä ilman minun ruokaani tästä edes ja kielsi jyrkästi tekemästä ruokaa. Ja myös jatkossa hän ilmoitti että selviää omilla eväillä. Eikä ole syönyt valmiiksi tekemääni ruokaa enää. Pahinta on, että siihen kieltämiseen liittyy puhumattomuus, kylmäkiskoisuus ja ei läheisyyttä. Tiesin jo tämän riidan alussa että kylmäkiskoisuus tulee tapahtumaan. Sanoin hänelle että tästä ei hyvää seuraa ja että näin käy, jos ei lopeta kiukuttelua. Hän ei edes vastannut. Mies on kuin jäävuori, jos päättää jotain. Sen jälkeen myös kaikki sovitut asiat palaa pohjaan. Kaikki on ollut minun syytäni hänen mielestään.
Meillä ei käy miehen kavereita koskaann tiedä onko niitä edes. Vanhoista rillumarei elämästään hän joskus alkaa kertomaan tarinoita. Juomista paljon. Onkohan hän juonut hermonsa pilalle, mietin. Hänen vanhempansakaan ei edes käy enää. Hän on riidoissa heidän kanssaan. Hänen isänsä on yhtä kiivas ja pahasuinen. Vain minun muutamat sukulaiset käyvät.
Sama pätee kaljan juonnissa. Mies vetää lärvit ja yleensä haukkuu minut kännipäissään. Minun sukulaisiini hän suhtautuu ystävällisesti, varsinkin naispuolisiin, jos he eivät kritisoi mitään hänen tekemisiään.
Yleensä mykkäkoulut kestää liian pitkään, ja siksi alan miettiä negatiivisia asioita ja pois lähtemistä tästä suhteesta. Jossain vaiheessa hän yrittää viestittää sopua, mutta olen jo ihan karrella. Kidun, kun en tiedä miksi mies vihottelee ja työntää minut pois. Olen kokeillut samaa hänelle...kylmää linjaa, mut hän lisää pökköä pesään, ei siten puhuta vikkoon. Luulenpa, että osa on opittua käytöstä ja osa luonteeseen liittyvää huonoa itsetuntoa. Kai joskus ihmettelen pois lähdettyäni, et miksi en lähtenyt aiemmin. Enää en tiedä edes rakastako vai onko oleminen tottumusta.
Ex-vaimo parkasi pelkää sua vieläkin.
Et ansaitse häntä etkä voi siihen suhteeseen palata. Anna lastesi äidin mennä tietään eteenpäin ja keksi sinä jotain muuta tekemistä kuin parisuhde, kun siihen ei sinusta aivan selvästikään ole.
Toivottavasti olet pystynyt muuttumaan. Ja pyytänyt anteeksi. Tietenkään, se ei muuta tekoja, mutta se että käsittää mitä on tehnyt, voi antaa mahdollisuuden parantua.
Toivottavasti olet myös löytänyt syyt päreitten palamiseen ja narsismiin, siis keinot siihen, miten voit parantua. Ei muitten syyttelyä. Ymmärrän, että se on vaikea tie. Väkivalta vahhingoittaa sekä teon kohdetta että tekijää itseään. Toivottavasti ymmärrät sen, että sinäkään et siis ole mustelmilta säätynyt, mustelmilta, jotka olet itse valinnut. Kuitenkin, valinta on meidän.
Toivottavasti olet löytänyt sen oikean säkin: nyrkkeilysäkin. Sitä voi lyödä ja mätkiä, se ei ole ihminen tai elävä olento, siihen ei satu. Kun hermo palaa, voi mennä lenkille, pilkkomaan halkoja, lyödä säkkiä, tehdä itselleen mitä vaan, mutta jättää muut rauhaan. Agressiivisuuden voi suunnata myös terveesti, ja vaikka pitäää itsensä sillä maratooni kunnossa. Juosta voi niin kauan että oksentaa, ettei jaksa enää, että joutuu ryömimään kotiin. Ettei jaksa enää lyödä muita. Ja se on se terveempi vaihtoehto.
Itseään ei sen väkivallan osalta tarvitse koskaan hyväksyäkään, ettei vaan unohda. Eikä kai meistä kukaan saa virheitään täysin anteeksi. Mutta me voimme tehdä sen mikä tehtävissä on ja parantua niin hyvin kun voimme, korvata sen minkä voimme ja välttää riskitilanteita. Jos vaikka yhdessä asuminen on se riski, voi asua myös erillään niin kauan kunnes keksii syyt ja keksii keinot ja hyväksyy että itse pitää osata tehdä oikein.
Sillä jos kananmunan kuori on syy verenpaineitten nousuun, on siihen joku syy: ketä se oikeasti haittaa? Ei sinuakaan. Opi nauramaan kaatuneille maitotölkeille, kananmunille, elämän vastoin käymisille, sillä niitä riittää. Laske aina sataan. Mieti aina ensin. Onko tämä sen arvoista. Ja mitä hermojen menettämisellä voittaa.
Älä pyydä armoa, sen voi saada vain lahjaksi.
Onnea matkaan, olet hyvällä tiellä oikeaan suuntaan! Toivottavasti voitat pimeän puolesi ja pääset takaisin hyvään ihmisyyteen.
Ymmärrettyäni ettei valitsemani tie johda mihinkään eikä tulevaisuutta ole, käynnistyi varsinainen paranemisprosessi joka ei suinkaan johda täydelliseen paranemiseen vaan on aina läsnä ja vaatii aidosti toimia sen pitämiseksi loitolla. "mikä se sitten ikinä onkaan"? Alkoholismi? Tai joku muu sairaus.
Olkoon kysymyksessä mikä hyvänsä paha niin tosi asia on että kaikki on tapahtunut poikkeuksetta humalassa. Aloitettuani terapian 2 vuotta sitten,on niitten sairaiden tekojen ymmärtäminen kaatanut mieleni moneen kertaan. On käsittämätöntä älytä mitä lähimmäisilleen on tehnyt. "Uhri" tässä tapauksessa vaimoni, on joutunut kokemaan julmaa ja sairasta niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa kanssani.
Yrittäessäni eron alkutaipaleella pelastaa suhteen, kysyi hän moneen kertaan olenko aidosti yrittänyt tehdä asialle jotain? En ymmärtänyt mitä hän tarkoitti. Ajatus "lanttumaakarista" tuntui oudolta enkä missään nimessä olisi mielestäni sitä tarvinnut, olihan syy kuitenkin vaimon joka sai minut aina uudestaan ja uudestaan menettämään hermoni milloin mistäkin syystä.
Tuli päivä jolloin kävelin työpaikkalääkärin vastaanotolle ja sanoin tarvitsevani jonkun kenelle kertoa hieman ajatuksiaan. Aika järjestyi ripeästi ja jo seuraavana päivänä pääsin nuppinikkarille joka pyysi istumaan alas ja ottamaan rennosti, sen tein ja ennen omaa esittelyäni romahdin tuoliin ja itkin pahaa oloani jonkin aikaa.
Siitä alkoi oikea paraneminen ja sitä tietä käyneenä on ollut ilo sanoa että olen aidosti tehnyt jotain parantaakseni itseni. Suhteesta en osaa sanoa onko se jo loppu vai onko mitään suhdetta olemassakaan? Yhdessä kuitenkin olemme aikaajoin ja tilanne on vähintäänkin ajattelemisen arvoinen, jopa siinämäärin että ajatuksesta jossa kenties vielä jatkaisimme elämää elämisen arvoisena on mukava pitää kiinni enkä näe sitä niin uskomattomana kuin sen voisi nähdä.
Karman lakia et pääse pakoon; sinua hakataan, potkitaan ja kidutetaan seuraavassa elämässäsi...... Varaudu siihen!