En tiennyt mihin foorumii tää kuuluu,niin kirjoitan kokonaisuudessaa tänne..
Eli olemme avomieheni kanssa eronneet yli 1kk sitten 5v. suhteesta ja meillä on 2 yhteistä lasta,tyttö 3,5v. poika 7kk.. Mieheni on 25v. ja itse olen 24v.
Kokonaisuudessaan suhteemme oli onnellinen,side oli tiukasti kiinni toisissamme.. mutta...
Ensimmäisen lapsen synnyttyä toki nainen ja mies muuttuu joltakin osin ja ns. erkaannuttiin,mies ei tienny mitä tehdä ja niin hän panosti töihinsä. Itsellä tosin tuli baby blues ja lopun varmaa tietääki,tappelua,syytöstä,kerta toisensa jälkee erottii ja heti takas palattiin... Tilanne helpottui jokseenki,kun töihin palasin.. ja niin arkemme jatkui,jokseenki onnellisena,välillä riidellen ja taas sopien,eroen,ym.. mistä tuli kierre.. ongelma minkä itse tiedostin oli miehen työinto... Kotona hän ei oikeen osannut/halunnut tehdä mitään ja itse kävin töissä,hoidin lasta ja viel kodin... Tuli riittämättömyyden tunne ja samalla ahdisti olo,et mies ei olisi valmis tekemään mitää.. Omalta puolelta tuli mustasukkasuutta,turhautuneisuutta,riittämättömyyttä... En enää tienny mitä elämältä,tulevaisuudelta halusin... Keskityin perheeseen,ei ollut omaa aikaa ja jos ois ollu,ei jaksanu...
Ja toinen ilmoitti tulostaan ja samalla isännän haave lähtee opiskelemaan.. Kunnes kuopuksemme syntyi,jäin yksin molempien lasten kanssa isännän keskittymässä valmennukseen ennen pääsykokeita ja töihin. Jos vapaa-aikaa hänelle jäi,se meni ystäviensä kanssa ja baarissa. Itse olin muksuissa kii 24/7 ja en itse päässyt minnekkään,koska olin vain kotona,olin ennenkin ollu ja kyllä nytkin jaksaisin....?? siitä se soppa taas syntyi..
Mies jankuttanu aina kuinka hän on valmis tekemään mitä vain vuokseni ja näitä tapahtumia on ollut mukana,jos toiseenki.mutta mitään ei ole tapahtunut,muuta kun lause "olen pahoillani,en tajunnu,seuraavalla kerralla....." jne... Olenko liian vaativa puoliso jos vaadin tasa-arvoisuutta,rakkautta,kunnioitusta? kevät meni miten meni.. ja tuli muutamia kertoja jolloin olisin todella halunnu hänen tulevan luokseni keinolla millä hyvänsä,mut hän on mielummin jäännyt tulematta,koska ei jaksa yms...
Mies ei välitä?En merkitse mitään? Mitä?? Itse väsyin ja halusin eron.. Niin meillä meni yli 1kk ettei nähty toisiamme ja sovittiin asiat miten lasten kannalta ja itse sain onneksi väliaikasen asunnon siks aikaa kunnes mies löytää omansa... MUTTA... Toissayö oliki sit taas "muutos" erehdyimme yhteiseen petiin ja tässä sitä ollaan.. Tunteet ne ei mihinkään lähde,mutta tiedän,et jos nyt suinpäin jatketaan,ei se muutu.. Mitä tässä pitäisi tehdä?
Miten tässä voi edetä? Mies ettimässä omaa asuntoo ja... Tunne on se,et kuulutaan yhteen,mut samalla tapatetaan toisemme ja tiedän itse,et jos olen tälläisessä suhteessa,niin kuolen itse sisältä päin.. mutta.. Mistä tietää,et mies on valmis "muuttumaan" ja valmis "tekemään mitä tahansa"??
Olen toivoton,tilanne on toivoton... en tiedä mitä pitäs tehdä.. tai tiedän,mut en haluais luovuttaa,haluaisin viellä uskoa... mut kannattaako?
Eli olemme avomieheni kanssa eronneet yli 1kk sitten 5v. suhteesta ja meillä on 2 yhteistä lasta,tyttö 3,5v. poika 7kk.. Mieheni on 25v. ja itse olen 24v.
Kokonaisuudessaan suhteemme oli onnellinen,side oli tiukasti kiinni toisissamme.. mutta...
Ensimmäisen lapsen synnyttyä toki nainen ja mies muuttuu joltakin osin ja ns. erkaannuttiin,mies ei tienny mitä tehdä ja niin hän panosti töihinsä. Itsellä tosin tuli baby blues ja lopun varmaa tietääki,tappelua,syytöstä,kerta toisensa jälkee erottii ja heti takas palattiin... Tilanne helpottui jokseenki,kun töihin palasin.. ja niin arkemme jatkui,jokseenki onnellisena,välillä riidellen ja taas sopien,eroen,ym.. mistä tuli kierre.. ongelma minkä itse tiedostin oli miehen työinto... Kotona hän ei oikeen osannut/halunnut tehdä mitään ja itse kävin töissä,hoidin lasta ja viel kodin... Tuli riittämättömyyden tunne ja samalla ahdisti olo,et mies ei olisi valmis tekemään mitää.. Omalta puolelta tuli mustasukkasuutta,turhautuneisuutta,riittämättömyyttä... En enää tienny mitä elämältä,tulevaisuudelta halusin... Keskityin perheeseen,ei ollut omaa aikaa ja jos ois ollu,ei jaksanu...
Ja toinen ilmoitti tulostaan ja samalla isännän haave lähtee opiskelemaan.. Kunnes kuopuksemme syntyi,jäin yksin molempien lasten kanssa isännän keskittymässä valmennukseen ennen pääsykokeita ja töihin. Jos vapaa-aikaa hänelle jäi,se meni ystäviensä kanssa ja baarissa. Itse olin muksuissa kii 24/7 ja en itse päässyt minnekkään,koska olin vain kotona,olin ennenkin ollu ja kyllä nytkin jaksaisin....?? siitä se soppa taas syntyi..
Mies jankuttanu aina kuinka hän on valmis tekemään mitä vain vuokseni ja näitä tapahtumia on ollut mukana,jos toiseenki.mutta mitään ei ole tapahtunut,muuta kun lause "olen pahoillani,en tajunnu,seuraavalla kerralla....." jne... Olenko liian vaativa puoliso jos vaadin tasa-arvoisuutta,rakkautta,kunnioitusta? kevät meni miten meni.. ja tuli muutamia kertoja jolloin olisin todella halunnu hänen tulevan luokseni keinolla millä hyvänsä,mut hän on mielummin jäännyt tulematta,koska ei jaksa yms...
Mies ei välitä?En merkitse mitään? Mitä?? Itse väsyin ja halusin eron.. Niin meillä meni yli 1kk ettei nähty toisiamme ja sovittiin asiat miten lasten kannalta ja itse sain onneksi väliaikasen asunnon siks aikaa kunnes mies löytää omansa... MUTTA... Toissayö oliki sit taas "muutos" erehdyimme yhteiseen petiin ja tässä sitä ollaan.. Tunteet ne ei mihinkään lähde,mutta tiedän,et jos nyt suinpäin jatketaan,ei se muutu.. Mitä tässä pitäisi tehdä?
Miten tässä voi edetä? Mies ettimässä omaa asuntoo ja... Tunne on se,et kuulutaan yhteen,mut samalla tapatetaan toisemme ja tiedän itse,et jos olen tälläisessä suhteessa,niin kuolen itse sisältä päin.. mutta.. Mistä tietää,et mies on valmis "muuttumaan" ja valmis "tekemään mitä tahansa"??
Olen toivoton,tilanne on toivoton... en tiedä mitä pitäs tehdä.. tai tiedän,mut en haluais luovuttaa,haluaisin viellä uskoa... mut kannattaako?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itsellä on huonoa liittoa takana pian 8v.
On vaan ollut niin sinisilmäinen kaikille turhille lupauksille muuttumisesta jne.
Mitään kuitenkaan ei ole koskaan tapahtunut.
Meillä on kanssa kaksi lasta.
Yksin olen minäkin lapset ja kodin työn ohella hoitanut ilman minkään laista kiitosta/kunnioitusta.
Mullahan ei siis ole mitään väliä ei varsinkaan sillä,että mäkin käyn töissä jne.
Aina vaan puhutaan herran rahoista jne.ku hän tienaa jne.
Baariin hän saa mennä ihan juuri sillo,ku ittee sattuu huvittamaan ja jos mä olisin menossa tulee kauhee tappelu.
Itseäni tässä saan syyttää,kun olen tähän alistunut.
Kaikkeen turtuu...
Joskus on hyvä ajatella itseäänkin.
Ei ero ole lasten kannalta hyvä asia,mutta ei niille tee hyvääkään se,että vanhemmat riitelee ja eroo koko ajan.
Olisiko sinun aika avata silmät..?
Tilanteesi kuulostaa pahalta. Olet ollut tiukoilla yksin 2 pienen lapsen kanssa, eikä miehestäsi ole ollut tukea. Sinuna ottaisin yhteyttä alueesi perheneuvolaan ja kysyisin kriisiterapiaa, johon molemmat vanhemmat voisi osallistua. En tiedä mistä päin olet, jos helsinkiläinen, löytyy myös Pari- ja perheterapiayksikkö, ajanvaraus 09-31043275 (ma-to klo 10-11). Jos miehesi ei osallistu, suhteenne tulevaisuus näyttää huonolta. Silloin koeta hakea tukea itsellesi kaikista mainituista ja mahdollisista paikoista, jotta saat elämäsi lasten kanssa kuntoon. Ei kannata palata vanhaan toimimattomaan suhteeseen.Voimia Sinulle!
Tiedostat asioiden olevan kantilla johon et ole tyytyväinen. Miehesi haluaa ottaa enemmän vastuuta kodin ja lastenhoidossa ja hänen teot todella osallistua siihen, ei käy yhteen. Toisin sanoen: puhe on halpaa. On niin pajon helpompaa lässyttää mitä sinä haluat kuulla kuin todella tehdä se.
Kuitenkin, kaikesta tuosta huolimatta sinä olet ollut valmis tekemään lisää lapsia, noita ihania avuttomia pienokaisia. Joista jo ensimmäisen jälkeen tiesit että he harvitsevat vanhempaa 24/7.
Mitä enemmä sinä lisäännyt, sitä enemmän sinä olet sidottu lapsiisi. On totta että lasten tekoon tarvitaan mies ja nainen mutta vain nainen pystyy tulemaan raskaaksi ja synnyttämään. Tuo yksinkertaisesti tarkoittaa sitä että kun kaikki on sanottu ja tehty, naisen vastuulle loppujen lopuksi jää tehdäkko lapsia vai ei.
Sinä ilmeisesti tulet jatkamaan tuota soutamista ja huopaamista tuon saman miehen kanssa hamaan tulevaisuuteen ( tai pahimmassa tapauksessa vaihdat hänet toiseen samantyyliseen).
Kaikista tärkein tässä vaiheessa on varmistaa ettet enää lisäänny. Tarkoittaako se -ei intiimiä yhteiseloa vastakkaisen sukupuolen kanssa- vai mitä muuta tahaansa keksit, huolehdi ettet tee enää lapsia ennenkuin olet järjestänyt itsellesi ja nykyisille pienokaisillesi turvallisen, rakastavan ja rauhallisen kasvuympäriston.
Todellakin sinun ensisijainen velvollisuutesi ovat avuttomat pienokaisesi, jos sinun on lastesi kanssa haettava eri osoite varmistaaksesi se, TEE SE! JA ilman vieraita miehiä ! Keskittäydy velvollisuuteesi 100% seuraaviksi 18 vuodeksi, sinä olet tuon tien huolellisesti ja harkiten valinnut. Nyt olet jo puheesi pitänyt, on aika kävellä tuo tie.