Sain tietää että mieheni on pettänyt minua kapakassa toisen vanhemman naisen kanssa. Kun sain kuulla totuuden suutuin todella ja tunsin kuinka viha nousi kurkkuun tuntui että tukehdun vihasta. Se satuttaa kaikista eniten kun meillä on pieni poika joka ei ole edes viellä vuottakaan. Olen aikaisemminkin kokenut saman kun ex-mies petti minua toisen naisen kanssa. Kaksi kertaa olen kokenut pettämisen tuskan ja särkyneen sydämmen. En tiedä pitäisikö antaa anteeksi ja uusi mahdollisuus? Haluaisin kuitenkin että pojalla olisi molemman vanhemmat ja yksi koti..Kysyin mieheltäni syytä tähän tekoon:vastaus oli se vaan tapahtu ja alkoholi oli osallisena,en ajatellut järkevästi. Olen niin perhanan vihainen ja katkera:( En tiedä tulenko koskaan toipumaan toista kertaa pettämisestä. Sydän on tuhansina palasina ja vanhat haavat revitty auki:(
antaakko anteeksi vaiko ei?
särkynyt sydän
12265
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
No tilannehan on se että jos kykenet antamaan oikeasti anteeksi se vapauttaa sinun kivusta ja tuskasta ja siitä katkeruudesta. Epäilen pystytkö? Nyt miehen pitäisi osoittaa katumusta niin että sinä oikeasti tunnet hänen katuvan ja olevan erittäin pahoillaan. Miehet vaan tuppaavat olemaan huonoja tässä sillä heille olisi helpompaa olla puhumatta koko asiasta ja vain unohtaa se. Mies pystyy itse unohtamaan mutta sinä et. On kohtuuton rangaistus oikeasti katuvalle miehelle se että jokaisessa riidassa tämä tapahtuma tulee esille joten jos pystyt anteeksi antamaan sinun pitää itse olla palaamatta siihen pettämiseen koskaan. Viha on inhimillinen reagtio jota seuraa muita tunteita eikä oikotietä näistä ole olemassa. Tulee suru ja katkeruus ym ja onhan tuo hirveä pettymys. Sinun pitää kysyä mieheltäsi mitä sellaista tämä kaipaa mitä sinä et pysty hänelle antamaan? Hänen velvollisuutensa on tuoda tarpeensa sinun tietoisuuteesi ennenkuin hakee niihin tyydytystä muualta. Sinun pitää sitten miettiä voitko ja haluatko edes näitä tarpeita täyttää. Sinulle pitää myös antaa se mahdollisuus. Samoin toistepäin. Minun mieheni petti minua ollessani viimeisilläni raskaana. Luulin että pystyn antamaan anteeksi ja jatkoimme yhdessäeloa 15 vuotta ja saimme yhteensä kolme lasta. Todellisuudessa kuitenkin joka riidassa minä muistin kaivaa tuon pettämisen esille ja tuo pettäminen vaikutti hyvin paljon yhteiseloomme. Emme suudelleet koskaan sen jälkeen ja minusta tuli muutenkin melko kylmä miehelleni. Lopulta erostakin tuli katkera ja sitä pettämistä puitiin vielä silloinkin. En voinut koskaan täysin luottaa mieheeni ja se vaikutti kaikkeen. Hyvä isä hän oli ja on edelleenkin lapsilleen. Pystyin antamaan anteeksi lopulta vasta eromme jälkeen ja ymmärtämään tuon nuoren miehen hairahduksen. Hänhän oli vastuutaan pelkäävä kakara vielä silloin ja lapsikin tulossa. Piti ilmeisesti vielä kokea jotakin??? En soisi kenellekkään samanlaista mitä meillä oli se yhteiselomme vaikka siihenkin mahtui hyviä hetkiä. Kuitenkin nykyään tiedän millainen parisuhteen pitäisi olla. Sain onneksi mahdollisuuden siihen vielä. Erossa pahinta olikin se perheen rikkominen ja kotien jakaminen ja lasten kipu. Tärkeintä on silti lapsille se että äiti ja isä ovat onnellisia. Jos et voi olla sitä miehesi kanssa niin se heijastuu lapseen. Onneton äiti ei ole paras äiti. Ehkä minun neuvoni kuitenkin on se että puhukaa asiasta niin kauan kuin sinulla on tarvetta ja yritä saada miehesi tajuamaan kuinka paljon hän sinua on satuttanut. Toivottavasti hän todellakin ymmärtää sen ja saa sinut vakuuttuneeksi siitä että kyseessä oli todellakin typerä hairahdus. Hänen täytyy ilmeisesti luopua alkoholista myös jos ei kontrolli pelaa silloin. Jos eroatte niin poika ei tule muistamaan siitä mitään kun on noin pieni. Parempi nyt kuin muutaman vuoden päästä.
OSUIT NIIN NAULAN KANTAAN KUIN VAIN VOIO. PETETTYNÄ EI TODELLA OLE ONNELLINEN ÄITI, VARSINKIN KUN YRITTÄÄ JÄÄDÄ KYLMÄÄN LIITTOON, JA SILLOIN TODELLA PITÄISI ÄIDIN AJATELLA LAPSIA..Miksi pitää vaan väkisin kiinni eikä älytä erota? Ylempi tarina on just sitä, että tulee sitten lopussa katkera ero kun ollaan sisältä niin kyynistynyt ja petttynyt. Siistimpi tehdä kunniallisesti ja luovuttaa, ei aina kannata todella taistella, VARSINKIN JOS PETTÄMINEN ON TOISTUNUT.
"Tärkeintä on silti lapsille se että äiti ja isä ovat onnellisia. Jos et voi olla sitä miehesi kanssa niin se heijastuu lapseen. Onneton äiti ei ole paras äiti."
ja varattu mies tekee kapakassa,,tuollainen sika joutaakin lähteä.
Ei kannata antaa anteeksi.
Anteeksianto kannattaa aina. Vähiten kärsii se joka pystyy siihen. Se on omalle itselle vapautus kivusta. Ikävintä tässä on se että vaikkaa mies ei koskaan ikinä enään pettäisi epäilys siitä jää elämään ja se että epäilee toista vaikuttaa ihan kaikkeen. Mies alkaa varomaan sanomisiaan että ei aiheuttaisi turhaa epäilystä ja avoimuus katoaa väliltänne. Kun avoimuus häviää se vie mennessään myös läheisyyden. Läheisyyden ylläpitämisen vuoksi olisi asiat puitava juurta jaksain ja kyettävä vastaanottamaan ehkä sellaista mitä ei edes haluaisi tietää. Anteeksianto on taitolaji. Rehellisyys ilmeisesti yhtä vaikeaa? Rakkauden vastaanottaminen myös sillä itseäänkin epäilee koko ajan. Olenko minä muka tämän arvoinen?
"Anteeksianto kannattaa aina. Vähiten kärsii se joka pystyy siihen."
Totta, mutta vain jos aidosti kykenee antamaan anteeksi. Veikkaan että suurin osa ei kykene, ja miksi pitäisi? Uskottomuus on liian suuri loukkaus.
Kukaan joka täällä vastaa että uskottomuus tulee antaa anteeksi selityksillä: ON VAHVUUTTA ANTAA ANTEEKSI.. ei itsekkään oikeasti usko siihen, joku psykologi on kekannut sellaisen kirjan..Anteeksiantaminen puolison HUOM! kerran uskottomuudesta on ainoastaan silloin oikein, jos tietää että itse on ollut niiin huono toiselle. Esim. on kieltäytynyt HUOM: kuukausia-vuosia seksistä, on itsekkin pettänyt tai on kyllmä toiselle ja TAI tietää että henkisesti on kylmyys puolisoon.
Useimmiten on kerran pettämisen jälkeen nimenomaan tuo kylmyys puolisoiden välissä, se vaan jää , menetettyä kun ei saa takaisin. Se ajaa toisen taas pettämään, koska ihan oikeesti, tänäänkin juttelin yhden eronneen ihan mukavan miehen kanssa:KUN VAAN MENNÄÄN NAIMISIIN JÄRJELLÄ; AJAA SE puolison jossakin vaiheessa lopettamaan ja pettämään, suoraan erohalun pamauttamalla vasten kasvoja ei moni mies uskalla sanoa ollenkaan, vaan uutta rakkautta etsimällä etsii keinoa kertoa toiselle, että katso, pystyn menee toisen naisen kanssa, joten tajua jo tallukka, että en oikeasti sinua rakasta niinkuin kuuluisi.
niin mutta mietihän jos oikeasti pystyisi antamaan anteeksi? Sehän olisi sairaan hienoa eikä mikään sinua satuttaisi. Katkeruus lopulta tuhoaa vain katkeraa itseään eniten. Jos et voi antaa anteeksi jäät katkeraksi. Siis anteeksianto on hyvä teko itselle. Mitä merkitystä on sitten millään muulla?
Älä anna anteeksi. Pettää uudelleen ja silloin vasta sattuukin.
Voit toki myös ryhtyä kostamaan, se ainakin eheyttää itseäsi sopivan kumppanin kanssa. Minua ainakin, vaikka moni sanoi "älä lähde sille tielle".
Miksi pitäisi antaa anteeksi se miten sinua on kohdeltu?Jos annat olet hetken pästä samassa tilanteessa. Kokemusta on.
Miten kapakassa, siis julkisella paikalla, voi pettää? Tanssiko miehes vieraan naisen kanssa, jopa vanhemman kuin sinä? Sekö hiertää eniten, se ikä? Vai suuteliko kenties? Normiflirttiä, mitä noista.
Siis mitä????
Eikö mielestäsi julkisella paokalla voi pettää? Ja juuripa vielä kapakassa sitä tehdään ja monessa muussa paikassa. Voi että näitä sinisilmäisiä ihmisiä!
Juurihan Parviainenkin tuli yllätetyksi nuorikkonsa kanssa suoraan rysän päältä julkisella paikalla, altaassa.