Ja nyt saavat itse riistäjät vähän palautetta että se riistokapitalismi ei olekkaan hyvinvointia lisäävä tekijä vaan päinvastoin.
Samaa myös nähtävissä nyky suomessa,enkä ihmettelisi ollenkaan jos täälläkin alkaisivat mellakat tai tavallaan se olisi makeeta!
Samaa myös nähtävissä nyky suomessa,enkä ihmettelisi ollenkaan jos täälläkin alkaisivat mellakat tai tavallaan se olisi makeeta!
Vastaukset 61
Vanhimmat
Sosiologisesta näkökulmasta mellakoista voidaan erotella muutamia eri häiriökäyttäytymisen päälinjoja, jotka ovat tyypillisiä kaikille mellakoille. Mellakkapoliisia vastassa on yleensä nuoria miehiä, ryöstelyyn taas osallistuvat kaikki sukupuolesta ja iästä riippumatta. Yhteistä näille kaikille kuitenkin on eläminen kulutusorientoituneessa kulttuurissa, missä tällä ryhmällä kokonaisuutena ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia, joko työttöminä tai matalapalkkaisina kouluttamattomina työntekijöinä, hankkia niitä kulutushyödykkeitä, joita joka tuutista heille mainostetaan ja kehoitetaan hankkimaan. Ristiriita, joka aiheuttaa jossain vaiheessa depressiivisen ylikuormitustilan, jonka purkautumisteitä on useita, joista mellakka on yksi. Kun paine on purkautunut, tilanne rauhottuu.
Kahakointi on käynnissä Englannissa, joten kyse on riistoSOSIALISMIN tuotteesta, ei riistokapitalismin. Kapitalistisessa yhteiskunnassa yhtäkään kadulla nyt riehuvaa nilkkiä ei olisi hemmoteltu ilmaisella valtion rahalla, vaan hän olisi joutunut elättämään itsensä työllä.
Ilmankos ryöstelijät luulevat että kengät, muotivaatteet ja viihde-elektroniikka on kaupoissa kenen tahansa otettavana, kun ovat jo tottuneet siihen että rahaa tippuu tilille kerran kuussa. Ilmeisesti inflaatio oli syönyt piruparkojen ostovoimaa sen verran, että viimeisintä muotia ei saanut muilla keinoin hankittua...
Riistososialismissa hyödykkeet olisi jaettu jonotusperiaatteella tasaisesti kaikille, jolloin jokainen olisi samassa asemassa, jolloin materialistista depressiivistä ylikuormitustilaa ei synny. Tästä esimerkkinä Kuuba. Tosin siellä osan talouskurimuksesta on aiheuttanut USA talouspakoitteillaan ja sokerin maaimanmarkkinahinnan polkemisella - tukemalla sen ylituotantoa.
Britannia, toisin kuin Kuuba on luokkayhteiskunta. Vallalla oleva oikeisto on heikentänyt merkittävästi vähäosaisten tukia ja sitä on pidetty yhtenä mellakoiden syynä. Hyvinvointivaltion rakenteiden purkaminen aiheuttaa levottomuuksia.
Maahanmuuttokriittiset äänet ovat oikeassa sen suhteen, että jos maahan otetaan hallitsemattomasti kouluttamatonta sosiaalisesti moniongelmaista väkeä, työtätekevien tuottavien yksilöiden tuotantokapasiteetti ei vain kykene ylläpitämään hyvinvointiyhteiskunnan palveluita kaikille.
Ehkäpä maahanmuuttoystävällisen vasemmiston politiikka onkin pohjimmiltaan äärioikeistolaista ja äärioikeiston politiikka äärivasemmistolaista, jos ajatellaan sitä hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisen kannalta.
Taas tämä vanha kunnon "USAn taloussaarto", vaikka jokainen tietää että kuubalaiset tuotteet menisivät aivan yhtä huonosti jenkeissä kaupaksi kuin Haitilaiset tai Puerto Ricolaisetkin, lol.
on vähän tylsää. Loppupeleissä aivan sama onko kapitalistinen maa vai sosialistinen maa. Kummassakin on eliitti joka elää kuin Jumala, kummassakin on huipputyöpaikat joilla saa enemmän hyödykkeitä kuin roskatyöpaikoissa. Eli tuloluokkia on molemmissa.
Esimerkkinä Pohjois Korea jossa Kim Jong Il ja kommunistinen puolue on Jumala. Armeija on huipputyöpaikka ja joku pakkotyö on roskatyöpaikka.
Esimerkkinä sitten vaikka Suomi jossa Katainen pääministerinä sekä muut poliitikot ja korkea-arvoiset henkilöt on Jumalia. Joku arkkitehti voisi olla huipputyöpaikka ja siivooja tai kaupan kassa roskatyöpaikka.
Aivan sama mikä maa, sieltä löytyy loistoa ja kurjuutta.
Kysymyksessä on vuonna 1962 alkanut - ja edelleen jatkuva - taloudellinen sodankäynti, joka on suoraan verrattavissa natsien toteuttamaan puntien väärennökseen.
Tottakai eri kyvyillä varustettu ihminen tekee omista lähtökohdistaan sellaista työtä, jonka kokee mielekkääksi.
Nykyinen valtiollinen utopiamme, mihin nyt olemme menossa, on monikulttuurinen kansallisuuksien sulatusuuni, USA:n minikopio, EU:n unionistien unelma, jota eivät kaikki suomalaiset allekirjoita.
Mikä muu, kuin marxilainen vallankumouksellinen yhteiskuntajärjestys voisi mahdollistaa nykyiselle vaihtoehtoisen utopian? Ehkä uusi Kalmarin unioni?
aivan yhtä köyhä ilman taloussaartoa. Pysyi pinnalla aikoinaan neuvostoliiton talousavun avulla ja nykyään turismin.
Been there, seen that...
Mihin tahansa mennäänkin suomalaisilla on paljon opeteltavaa. Pohjoismaiden unionissa pääkielenä olisi varmasti ruotsi johon suurin osa suomalaisista suhtautuu vastenmielisesti eikä muutenkaan osaa sitä. En itsekään osaa kun oli kouluaikoina vähän väärä asenne kieliä kohtaan.
Jos taas mennään EU:n liittovaltioon niin pääkieliksi tulee varmasti 100 vuoden sisällä englanti ja ranska. Jos mennään liiallisuuksiin ja otetaan vielä lisää kieliä niin olisi ehkä espanjaa ja saksaa otettava mutta menee opettelu aika vaikeaks. Kielitaidottomille saksalaisille olisi varmasti kova pala EU ilman saksaa kielenä.
Neuvostoliitto onnistui kohtalaisen hyvin yhdistämään monia kulttuureita jopa saman kielen alle mutta aika rautaisen kovalla otteella sen saivat tehdä.
Minulla nyt ei EU:n liittovaltiota kohtaan sinänsä ole mitään vastaan kunhan siinnä on täysjärkiset lait eikä se ole isovelivalvoo yhteiskunta. Englanti ainakin on ihan hyvin hanskassa. Pohjoismaat ja Keski-Euroopan maat tulevat aika hyvin toimeen nykyään. Etelän mailla on vähän enemmän robleemia ja maahanmuuttajilla sitäkin enemmän, ehkä juuri tuo maahanmuutto tuhoaa EU:n kaikkein pahiten ja sitä pitäisi valvoa paremmin.
Suomalaisten kannalta EU:n pahin ongelma on varmaan se että poliitikot on helppo lahjoa ja he eivät pidä kansansa puolia siellä kun saavat maistaa vähän makeaa elämää. Suomen pitäisi päästä eroon tästä maksumiehen tehtävästä ja saada kaadettua se jonkun kehittymättömämmän maan niskaan.
Minä en vaan käsitä mikä järki USA:lla on edelleen pitää Kuubaa saarrossa, vähäpätöinen ja köyhä maa eikä uskoisi että omat kansalaiset vaarantuu millään tavalla jos saarto puretaan. Kiusa se on pienikin kiusa.
Eu:n -monikulttuurinen liittovaltio kuulostaa enemmän dystopialta, kuin utopialta.
Suora demokratia voisi olla tavoittelemisen arvoinen yhteiskuntamuoto, riippumatta siitä, minkälainen kansallisvaltioiden yhdistelmä se olisi.
Teknisesti lienee jo toteutettavissa.
syyllisiä ovat ahneet ja epärehelliset päättäjä ja mamut kaikkialla.
mitään muuta ei ole.
eurooppa ansaitsee tuollaisia tapahtumia,koska ne ovat päättäjien ja johtajien pelkästään itseaiheutettuja.tuo ei soppa ole vielä lähellekään kypsä,mutta joku pvä kajahtaa kunnolla,on vain ajan kysymys. nyt on alkanut punttien ja junttien uusjako,joka jatkuu hyvin kauan ja voimalla kaikkialla.
sitä saa,mitä on todella kaipauksella tilattu ja oikein tietoisesti "suunniteltu". nauttikaa nyt.
Paitsi että Kuubassa kaikkea ei jaeta tasan, kuten ei jaettu entisessä Neuvostoliitossakaan. Sosialismi, sosiaalidemokratia tai "hyvinvointiyhteiskunta" on hieno järjestelmä yhteiskunnan sabotointiin. Tuloksen näemme nyt Briteissä.
Kun valtio ottaa "hyvinvoinnin" luojan ja suojelijan roolin ihmisiltä viedään velvoite yhteiskunnallisen vastuun kantamiseen - riittää että maksat kiltisti verosi. Todellisuudessa käy tietenkin niin, että valtio korruptoituu ja sen organisaatiokustannukset kasvavat holtittomasti. Kehityksestä seuraa yhteiskunnallista kurjistumista, joka näkyy ensimmäisenä köyhimmässä väestönosassa. Olojen rapistuessa alkavat yhteiskunnalliset ongelmat ja mellakointi. Vastauksena kahakointiin valtio-loinen esittää verojen kiristyksiä ja valtiohallinnon vallan kasvattamista. Kierre on loputon.
Ongelma ei siis ole kapitalismissa, vaan sosialismissa.
Tyhmä saapas etkö tajua että kapitalismi aiheuttaa ongelmia englannissa eikä mikää sosialismi saakeli pässi!
Englanti on kapitalismin synnyin maa , on tainut jäädä sulla koulut käymättä tai sitten olet 12v kakra joka ei viellä tajua mitään!
sama. Kaikki toimii kuitenkin päin helevettiä. No kasvattakoon lapsensa, kaatakoon puunsa ja pilatkoon vetensä, saa nähdä miten iki-ihana evoluutio jatkuu. Hopi hopi äkkiä taas shoppailemaan niin saadaan pörssit ylös ja lisää työpaikkoja, lisää mamuja, lisää lapsia, lisää kaupunkeja..... kasvatetaan vaikka 10 miljardiin lukumäärä.Yes YES. Perustetaan samantien bordellit Pohjoismaihin, niin ei Ruotsin kuninkaan tartte ulkomaille lähteä kuten ei suomi poikien. Kaikki voi maata kaikkien kanssa, tosin rahapalkkaa vastaan että saa ostettua huumeita!!!!!!! Orvot lapset kaduille kerjäämään ja hylätyt koirat, jokunen voi päätyä kiinalaiseen pataan ehkä.
Sitähän se on joo että asiat menevät päin prikkalaa ja nyky kehitys on todellakin maailman loppu sillä se perustuu järjettömään luonnonvarojen käyttöön,sotiin luonnonvaroista jne.
Ja yleinen sanonta että;Maailma on paha. Täytyy todeta että;Ihminen on paha ja sekaisin omasta itsetärkeydestäänsä ja on narsistinen tappaja.
jokaista uutta tuloksasta maailmaan mutta sellanen lapsi mitä vanhemmat ÄO.ltaan, anteeks vaan
tainnut muuta tehdä, kuin lusmuta siellä sosiaalin luukulla. Neuvostoliitto oli oikein valtionkapitalimin synnyinmaa. Kansaa riistettiin sen kuin kerettiin, hyödykkeitä ei jaettu tasapuolisesti, vaan eliitti sai kaiken ja jos jotain jäi ylimääräistä, kansa sai ostaa kovalla rahalla, jos oli, mustanpörssin kaupoista.
Elintarvikkeita sai kupongeilla ostaa määrätyn määrän kuukaudessa henkilöä kohti, koska olivat säännöstelyn alaisia.
Suurin syy näihin mellakoihin on hallitsematon maahanmuutto. Osa kansasta ei pysty, taikka ei haluakkaan intekroitua osaksi yhteiskuntaa. Samaa on nähtävissä myös Suomessa, jossa vaaditaan omia opettajia kouluihin ja omia uskonnollisia paikkoja.
Ahneus ja kateus lienevät ne perusominaisuutemme, jotka puhuvat vapaan markkinatalouden puolesta. Modernit marxilaiset ajattelijat ovat ottaneet tämän huomioon ja luopuneet ideologisessa ajattelussaan turhista iskulauseista ja kommunistien aivopesusta, lähtien siitä perusolettamuksesta, että terve ihminen on sisäsyntyisesti, spontaanisti tuottava, jolloin myöskään markkinatalouden markkinamekanismit voidaan ajatella vanhentuneiksi.
Utopistisesti voitaisiin ajatella, että raha kannustimena on vanhanaikainen ja siitä voitaisiin jo luopua. Ajatus kansalaispalkastakin näin muodoin on myös vanhentunut. On vain eri tasoisia täyttämättömiä sisäsyntyisiä tarpeita, joiden täyttyminen tapahtuu vapaasti sisäsyntyisiä tarpeita toteuttamalla, joist työnteko on yksi - perustarve.
kapitalismi on yritykset ovat yksityisessä omistuksessa - ei näin tainnu venäjällä olla?
eri asia sitten on, miten valtionomaisuus jaettiin...
siis mitähän se KAPITALISMI ON?
Kapitalismi = Vapaat markkinat.
Kommunismi = Ohjatut markkinat.
Eiköhän se tämä ole näiden tärkein ero vai tietääkö joku sanoa paremmin? En ole politiikan asiantuntija.
Juu, kyllähän sen näkee jo ulosannista että sinä "mussun mussun"olet joukon älykkö ja minä vain typerä kakara.
Koitahan kehitellä muutama rationaalinen argumentti ja jätä loukkausten sylkeminen vähemmälle jos haluat keskustella asiasta syvällisemmin.
Minä määrittelisin asian näin.
Kapitalismi = vapaa sisämarkkinatalous (huom. sisämarkkina), joka ei sisällä oikeutta pääoman vapaaseen liikutteluun valtiollisten rajojen yli. Kyseessä on ns. perinteinen kapitalismin malli, jota ei ole käytössä ainakaan länsimaissa.
Finanssikapitalismi = globaali suuryhtiöiden hallitsema markkinatalous, joka on pääpiirteittäin sopu-/sisäpiiri-/monopolipeliä. Finanssikapitalismi on länsimaissa hallitseva (totalitaristinen) talousjärjestelmä.
Kommunismi on täysin totalitaristinen talousjärjestelmä = Pohjois-Korea, suljettu talous.
Neuvostoliiton talousjärjestelmä oli tuotantotoimintaa toisen kustannuksella, riistojärjestelmä, jonka tuotto ohjattiin Moskovaan, muun maanosan kärsiessä.
Neuvostoliitossa talousjärjestelmää ei oltu suinkaan tarkoitettu riistämiseen vaan se oli vain epäonnistunut kokeilu/tavoite. Neuvostoliiton kokoisen maan tuotannon ohjaaminen vaan osoittautui liian vaikeaksi tehtäväksi ihmisille, joillakin aloilla meni hyvin kun taas toisille huonosti.
Pohjois Koreaan ei edes Neuvostoliittoa voi verrata. Siellä johtaja on ihan pimeä jätkä, kasvattaa aina vaan jo entuudestaan massiivista armeijaa ja ohjaa niille kaiken mahdollisen tuen kuin tosiasiassa sitä tarvisi kansa. Toivoa sopii että Kim Jong Ilin seuraaja on vähän vapaamielisempi tyyppi, ehkä Koreat voi jopa yhdistyä hänen aikanaan.
Käännät kaiken päälaelleen!
Kapitalismi, ja sen primus motor, ahneus, on syynä ihmisten syrjäytymiseen ja sen seurauksena syntyi mellakoita!
Jos se kommunismi on huono järjestelmä niin mieten kommunistinen kiina ostaa usan itselleen koska kapitalismi tuhoutuu kohta usassa?
Ja taas kommunisti joka ei edes tiedä mitä kommunismi tarkoittaa.
taas wanna bee porvari possu jonka puntit vapisee kun komu kiina ostaa kapitalisti usan
ei ole jäljellä, kuin nimi jäljellä. On täysin markkinavetoinen talous.
Tais kilahtaa arkaan paikkaan?
Ja sinä hölmö aivovaurio väität ettei riistokapitalismi ole mellakoiden takana.
Lapsi käy ne koulut ensin läpi ja ole työelämässä 10vuotta ja tule sitten mussuttamaan kun tiedät mistä puhut!
riistokapitalismia täälläkin tehtäis vielä peltotöitä ja oltais tehtaalla 12 tuntia päivässä eikä inistäis Suomi24:ssä.
Huom. ruotsalaisporvareiden maasta häädön jälkeen 1800 luvulla johti siihen että suomi sai autonomian ja työpäivien lyhentymisen sekä suomalaisten hyvinvointi lisääntyi samalla kun päästiin eroon ryöstäjä ruotsalaisporvareista.
Kaunis kiitos venäläisille.
elektroniikan ja suhteellisen halvan polttoaineen täällä mahdollistaa se että Afrikassa, Etelä-Amerikassa, Lähi-Idässä ja jossain Aasian osissa öljytyöntekijät elävät suhteellisen huonolla elintasolla verrattuna länsimaalaisiin.
Halpa elektroniikka esim. tietokoneisiin tehdään pääosin jossain Indokiinassa.
Ilman riistokapitalismia ei ole länsimaista hyvinvointia.
höpö höpö ja ilman riistokapitalismia ei oli mellakoita,asunnottomia,työttömiä nuoria jne.
Huono systeemi kapitalismi katso vaikka miten menee usassa nyt?
Usa menee kohta konkurssiin ja kiinalaiset ostavat sen sekä perustavat sinne lenkkari tehtaita jonne ei oteta edes jenkkejä töihin!
menee perässä kun kapitalistinen USA romahtaa. Aivan liian tärkeä vientimaa heille.
Tässä taas hyvä esimerkki siitä kuinka Ihmiset elävät täysin luonnotonta elämää, onko vuosituhansien mielivaltainen tappaminen ja miltei pakonomainen valheiden levittäminen syöpynyt Ihmisen DNA:n???
Resurssit olisivat käytettävissä Afrikan ja sen eliöiden pelastamiseen mutta haluaako Ihminen sitä todella?
Länsimaisilla "hyvinvointi valtioilla" Menee poisheitettäväksi yhdessä vuodessa N:500-1000 Miljoonaa kiloa syönti kelpoista viljaa, mitä ei voi myydä köyhille kehitysmaille koska näillä ei ole "rahaa"!!!
Kuvitellaan utopistista maailman kuvaa missä EI sodittaisi: Kaikki sotimiseen käytettävät resurssit suunnattaisiin kestävään kehitykseen ja yleiseen hyvinvointiin: tulos olisi miltei päinvastainen kuin nykyinen Sirkus tirehtööreineen ja huonoine ohjelmanumeroineen.
Tässä nyt hieman sinulle miettimisen aihetta.
Niin huomaathan että se kiina on kommunistinen eli kommarit ostavat riisto kapitalistien maat!
Siinä huvittava ajatus kerrassaan!
Mitäs kommunismia Kiinassa nykyään enää on kun mahdollista omistaa mitä tahansa maata ja yksityiset yrityksetkin ovat täysin laillisia ilman minkäänlaista valtion ohjailua ja saavat käydä kauppaa vaikka Kiinan pahimpien vihamiesten kanssa ja määrittää täysin omat hintansa. Kiinan kommunismista on jäljellä enää nimi ja propaganda.
on yrittää selittää, ne raukat luulevat edelleen Kiinan olevan "sosialismi". haha!
Kapitalistilla on poliisi turvana.
Poliisi suojaa pääasiassa vain rikkaita mutta poliisien palkat maksaa tavallinen sontiainen.
Kommareilla taas joutuu olla armeija turvana.
Todellinen syyllinen mellakoihin on Euroopan unioni ja sen harjoittaman politiikan seurauksena Englantiin päästettyjen siirtolaisten aiheuttama valtava työttömyys, kulttuurien yhteensopimattomuus ja väestönosien väliset sovittamattamat eturistiriidat. Ja tähän ovat syyllistyneet kaikki EU:ta kannattavat puolueet oikealta vasemmalle.
Britannian kohdalla siirtolaisuus johtuu niiden historiasta jolloin ne haali alueita itselleen ympäri maailmaa. Siirtomaista pääasiassa heidän mamut.
Kysymys on luokkayhteiskunnasta, jossa alin luokka on valjastettu palvelemaan ylempää luokkaa. Vähän kuin USA:ssa, missä rikkain 10% omistaa 80% omistettavissa olevasta.
Britanniassa on tiettyjä oppilaitoksia, joihin älykkäällä, mutta varattomalla ei ole mitään asiaa. Portit avainvirkamiesten paikoille ovat auki vain huippuyliopistoista valmistuville, joilla on varaa maksaa lukukausimaksut ja eläminen niissä.
Molemmat, sekä Britannia, että USA ovat tarvinneet halpoja käsipareja tuotantoon, mutta eivät oikeasti kykene kilpailemaan Intian, Indonesian tai Bangladeshin kaltaisten maiden kanssa, joista löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka tienaavat alle dollarin päivässä.
Joku vääräleuka heitti väitteen USA:sta, että maa kaatuisi ilman laittomia maahanmuuttajia, jotka käytännössä tekevät yleisesti hyväksyttyä orjatyötä sen giljotiinin varjossa, että joutuvat perheineen muuttamaan maasta pois.
Jokainen länsimaa tarvitsee halpaa työvoimaa nykyisen elintason säilyttämiseen. Jos esimerkiksi kahvin kävisi poimimassa ja lastaamassa laivoihin suomalaiset niin ei sitä olisi mitenkään mahdollista kuluttaa täällä samaan tahtiin kuin nyt. Hinta olisi taivaassa suurien palkkojen takia, ei suomalainen suostuisi paikallisiin palkkoihin jolla saa juuri ja juuri katon pään päälle ja perheen ruokittua. Suomalainen haluaa oman auton, telkkarin, internetyhteyden, tietokoneen, kännykän jne jne. Kun taas paikallinen kahvinpoimija voi ihan hyvin joutua asumaan risumajassa.
Englannin mellakoissa kylläkin Afrikasta ja Lähi-idästä tulleet uudet siirtolaiset polttavat näiden Engannin vanhoista siirtomaista tulleiden liikkeitä. Varsinkin Intialaiset (hindut) tuntuvat olevan näiden muslimi-tulokkaiden vihan kohteina...
Reilun kaupan kahvi! Muutenkin tuota ideologiaa kannattaa tukea, muissakin tuotteissa. Siinä toteutuu todellinen sosiaalinen vastuuntunto - autetaan ihmisiä auttamaan itseään.
Voisin itsekin asua 'risumajassa', jos täällä olisi samanlainen ilmasto, kuin esim. Azoreilla.
Youtubeen hakuun:
London Riots. (The BBC will never replay this. Send it out)
Darcus Howe, länsi-intialainen kirjailija ja radioääni, kertoo mellakoista.
kaikki pitäis vaan ilmasex saaha ilmanm omaa työntekoa ja jos ei saa niin sitte tommost, kuvista naamat tunnistukseen ja korvaus velvollisuus iästä riippumatta, menkoon sitte vaikka koko elämä, jos ei muuten nii pakkotyöhön sitte.
Ja keskitysleirit pitää alkaa rakentaa uudestaa ja kaikki kaasutetaan kuoliaakx ja koht ei oo enää muit ku persu homoja koko maa täynä!
Iltasanomien ja The Telegraph lehden mukaan Englannin mellakoihin on ottanut osaa myös varakkaiden perheiden jälkikasvua. Ei siis pelkästään syrjäytyneitä ja kurjalistoa, kuten on annettu ymmärtää. Tämä syö pohjaa väitteeltä köyhäillistön kapinasta riistäjiään vastaan. Näyttääkin siltä että mellakoinnissa on pohjimmiltaan kyse yhteiskunnallisen moraalin höltymisen ja arvoliberalismin kasvun seurauksista johon yhtä syylisiä ovat sekä oikeisto että vasemmisto.
Suggestion voima ... pitäisiköhän toi LMFAO kieltää lailla anarkistis-suggestiivisien videoittensa vuoksi?
Nuoriso imee vaikutteita sieltä mistä niitä saa ...
Youtubeen hakuun:
LMFAO - Party Rock Anthem ft. Lauren Bennett, GoonRock
Juttu on tässä:
http://www.dailymail.co.uk/debate/article-2024690/UK-riots-2011-Britains-liberal-intelligentsia-smashed-virtually-social-value.html
Kuulostaa niin kovin tutulta kaikki. Suomi on vain 20v jäljessä.
-70 luvun vapaan kasvatuksen lapsien kasvattamat vapaan kasvatuksen lapsien kasvattamat lapset, joilta ei kysytä kotiintuloaikoja, eikä sitä, missä he ovat olleet ... vanhempien välinpitämättömyyden tulos.
readon
Jos tykkäät lukea jotain Daily Mailin kaltaista kukkahattutädeille tarkoitettua huttua, niin mikäs siinä, mutta älä hyvä ihminen mokaa itseäsi julkisilla foorumeilla ilmoittamalla sitä lähteeksi!
No tämä foorumi onkin niin arvokas että
Joo joo aivan, onhan tämä Suomi24 selvästi paremman kansan vaikutusvaltainen foorumi joten ei todellakaan kannata päästellä suustaan ihan mitä sattuu!
Hihihi hehehehe ja mites ne muutamat palstan aivovaurio rasistipersuolutsieppo luuseri huutelijat sitten?
Suomi on kiltti maa.