Eilen tajusin että olen niin yksinäinen että sydämeen sattuu ja se vie mieleni surulliseksi ja masentuneeksi.. Surettaa vielä kun olen tällä hetkellä hoitovapaalla ja tämän kai pitäisi olla sitä elämän "hienointa aikaa"? Olen ties kuinka kauan yrittänyt jutella miehelleni mikä sydäntäni painaa jne. mutta hän ei välitä.. Kun yritän puhua ihan tavallisistakin maailman asioista, niin ei kiinnosta ja voi satuttaa henkisesti kääntämällä ihan minkä jutun vaan minua vastaan, esim. uutisen josta olen yrittänyt avata keskustelua :( .. Yritän siis varoa kaikkea mitä sanon..
Nukun sohvalla, seksiä ei ole eikä tule..
Kun hän tulee kotiin menee nukkumaan moneksi tunniksi, iltaan asti. Tai juo. Aina olen yksin.. kun hän herää sulkeutuu tietokoneelle lukittuun huoneeseensa...
Kun puhun erosta ja että haluan selvittää edes sen asian, niin olen kuulema "päästäni vialla" ja haluan kuulema pilata lasteni elämän....
Meillä on vielä yhteinen omistusasunto.. En tiedä miten selvittää asiaa, kun jos toinen ei tule lainkaan vastaan..
Sitten välillä hän käyttäytyy jotenkin "hoivaavasti", niinkuin esittäen että kaikki on hienosti, ja toisena hetkenä tulee taas jotain millä "lyö kaiken sirpaleiksi".. en osaa selittää.
Välillä syytän itseäni.. Onko se että haluan erota, sen takia että olen niin yksinäinen? vaikka toisaalta mielestäni parisuhteessa pitäisi olla yhdessä, kunnioittaa toista, tukea jos on vaikeaa, iloita jos on onnea.. Ainakaan nuo ei ole toteutunut suhteessamme.. Olen täynnä katkeruutta, ja tunnen että minut on hyljätty joka asiassa ja kaikki tekemiseni haukutaan..
Miten voisin elää tässä? kunnes saisin "muun elämän kuntoon" .Niinkun työpaikan ja rahaa säästöön...
Välillä unelmoin jostain "salarakkaasta" tai jotain, itseni piristykseksi, mutta olen pettämistä vastaan, eikä kuitenkaan ketään missään ole..... "Omaa elämääkin" on vaikeaa elää kun olen koko ajan lasten kanssa, enkä voi viedä heitä hoitoon minnekään..
Olisikohan netissä jotain muita keskustelupalstoja tai ryhmiä tai jotain?
Nukun sohvalla, seksiä ei ole eikä tule..
Kun hän tulee kotiin menee nukkumaan moneksi tunniksi, iltaan asti. Tai juo. Aina olen yksin.. kun hän herää sulkeutuu tietokoneelle lukittuun huoneeseensa...
Kun puhun erosta ja että haluan selvittää edes sen asian, niin olen kuulema "päästäni vialla" ja haluan kuulema pilata lasteni elämän....
Meillä on vielä yhteinen omistusasunto.. En tiedä miten selvittää asiaa, kun jos toinen ei tule lainkaan vastaan..
Sitten välillä hän käyttäytyy jotenkin "hoivaavasti", niinkuin esittäen että kaikki on hienosti, ja toisena hetkenä tulee taas jotain millä "lyö kaiken sirpaleiksi".. en osaa selittää.
Välillä syytän itseäni.. Onko se että haluan erota, sen takia että olen niin yksinäinen? vaikka toisaalta mielestäni parisuhteessa pitäisi olla yhdessä, kunnioittaa toista, tukea jos on vaikeaa, iloita jos on onnea.. Ainakaan nuo ei ole toteutunut suhteessamme.. Olen täynnä katkeruutta, ja tunnen että minut on hyljätty joka asiassa ja kaikki tekemiseni haukutaan..
Miten voisin elää tässä? kunnes saisin "muun elämän kuntoon" .Niinkun työpaikan ja rahaa säästöön...
Välillä unelmoin jostain "salarakkaasta" tai jotain, itseni piristykseksi, mutta olen pettämistä vastaan, eikä kuitenkaan ketään missään ole..... "Omaa elämääkin" on vaikeaa elää kun olen koko ajan lasten kanssa, enkä voi viedä heitä hoitoon minnekään..
Olisikohan netissä jotain muita keskustelupalstoja tai ryhmiä tai jotain?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei, en tiedä osaanko auttaa sinua, mutta yritän nyt edes vähän. Olethan kuullut sanonnan, "parempi olla onneton yksin kuin toisen kanssa". Se pätee. Itse seurustelin pitkään miehen kanssa, ja aloin vuosien kuluessa olla onneton hänen kanssaan. Hän teki ikäviä tekoja ja hänen kanssaan ei oikein voinut puhua. Paitsi silloin kun hän oli rapulassa ja tehnyt jotakin inhottavaa minua kohtaan, silloin hän ymmärsi kaiken ja oli niin ihana. Mutta siis, olin onneton vaikka rakastin häntä. Ja siksi jätin hänet. Meillä ei tosin ole lapsia, olimme vain kihloissa. Mutta, tilanteesi on vaikea, mutta jos se jatkuu ja olet onneton, lähde pois tilanteesta. Jos pitkität asiaa, saatat menettää samalla itsesi, tulet katkeraksi ja vihaiseksi ja pilaat elämäsi. Älä tee sitä, minä melkein tein, mutta tajusin onneks lähteä vaikka helppoa se ei ole. Kumppanin kanssa pitää voida jutella mistä tahansa ja olon pitäisi olla turvallinen toisen kanssa.
Ensi alkuun: sympatiat on sinun puolella ja voimia sinne!
Ja toisekseen, kenenkään, EI KENENKÄÄN, pitäis ikinä joutua kokemaan mitään tuollaista. Jos miehes ei osaa noin hienoa ihmistä arvostaa nyt, ei hän tule arvostamaan sinua myöhemminkään.
Ota ero. Se kirpaisee ja masentaa ja tulee tuntumaan siltä, että koko maailma musertuu ympärilläsi mutta se on sen arvoista. Siitä pääsee yli :)