Olen pyörinyt nyt muutaman viikon about 18-25 -vuotiaiden kanssa vapaaehtoistöissä, ja olen ollut huomaavinani pahemmankertaista sukupolvien välistä kuilua, vaikka en ole paljoakaan niitä vanhempi. Näytän ikäistäni nuoremmalta, joten ensivaikutelmalta he ovat varmasti luulleet minua ikäisekseen tai vain pari vuotta vanhemmaksi. Itselleni on kuitenkin tullut kamalan vanha ja väsynyt olo heidän seurassaan, ainakin välillä. En osaa enää suhtautua asioihin sellaisella innolla ja pätemisellä, enkä ole mukana pintatrendeissä.
Tuntuuko muista kolmekymppisistä sinkuista, että olette ihan ikäloppuja ja tippuneet nuorten junasta, mutta tippuneet myös pariutuneiden ja perheellistyneiden junasta?
Tuntuuko muista kolmekymppisistä sinkuista, että olette ihan ikäloppuja ja tippuneet nuorten junasta, mutta tippuneet myös pariutuneiden ja perheellistyneiden junasta?
Vastaukset 13
Vanhimmat
ei
Vähän pidempiä ja perustellumpia näkemyksiä, kiitos! :)
siirry nuorempiin
Se on vähän sillä tavalla että kolmekymppisenä pitäis olla jo oma elämä, omat tavoitteet ja harrastukset ja parisuhteet ja työt ja hommat sillä mallilla ettei tarvitse enää haikailla nuoruuden levotonta heilumista.
Minä tunsin jo 24-25-vuotiaana olevani ikäloppu, kun omalla opiskelupaikalla suurin osa oli pari vuotta nuorempia ja harrastivat ryyppäämistä ja heilumista samalla innolla kuin itse tein lukioikäisenä. En osallistunut yksiinkään koulun bileisiin. Tuntui että olen jo tuon vaiheen elänyt.
Monesti tuntuu, et on vanha/väsynyt nuorempien kanssa, mutta se taitaa olla aikuistumista ja kypsymistä. Samanlaista kokemusta, joka asiasta ei jaksa hiiltyä eikä vouhottaa, asioiden tarkkuusjärjestys on muuttunut. Joissain asioissa on ote rennompi, toisissa tiukempi. Pariutuneiden ja perheellistyneiden junasta on ollut kokemus, että olisi tippunut, mutta on pari ystäväperhettä on, jossa säännöllisesti käyn ja kyllä sitä aina helpottuneenakin huokaisee kun pois tulee ja on tyytyväisempi omaan elämäänsä. Jos tuo perheellisten junasta jääminen harmittaa, niin siihen paras lääke on mennä käymään ja elää hetki sitä arkea. Silti mulla on joku erikoinen käsitys, että jos mulla olisi perhe, eihän se nyt sellaista sirkusta olisikaan. :)
Kyllä varmasti noita samoja tuntemuksia, mut mä suhtaudun niihin aika hyvin. Paljon samanikäisiä kavereita, niin sen kypsymisen ottaa ihan positiivisesti.
Harvinainen olen mieheksi siinä, että kovin nuoret ei kiinnosta, monesti tuntuu, et miesten maku ihmisten ja seuran kypsyyden suhteen ei ´muutu sen parinkymmenen jälkeen. Erikoisinta on jotkut kolmikyppiset miehet, joilla ei ehkä tunnu noin yleensä ottaen lifestaili ainakaan kymmenessä vuodessa mitenkään muuttuneen.
"Erikoisinta on jotkut kolmikyppiset miehet, joilla ei ehkä tunnu noin yleensä ottaen lifestaili ainakaan kymmenessä vuodessa mitenkään muuttuneen."
Haluaisin olla sellainen, vaikka en osaakaan olla, kun sitä yritän. Se olisi parempi vaihtoehto naisen löytämisen kannalta.
Ei kannata haluta, oot vaan se mikä olet ja se on varmasti aivan parasta, nimittäin sitä saat, miten haet. Nimenomaan voi ollaki niin, et jos yrittää leikkiä vähemmän kypsynyttä kuin onkaan, ei varmaan sit kukaan saa susta oikeaa käsitystä ja joudut vaan lähinnä sitten sellaiseen seuraan, ettei se sua korvien sisältä kypsynyttä lopen kiinnosta.
On se tietysti parempi esittää jotain, jos tosiaan hakee sitä parikymppistä naista. Mut noin kolmikymppiset naiset voi ehkä joskus hymähdellä sellaisellekin, et miehet hilluu parikymppisten teinien kanssa ihan innoissaan. Enkä mä parjaa, koska olen itsekin ollut sellanen nuorempana ja tyytyväinen, että nyt ehkä vähän jotain muuta. Siinä ehkä se on hassua, et jos miehet jaksaa olla aina innostuneita jostain sanotaankio vaikka amisaikoina innostuneista asioista, niin kyllä se vielä kymmenen vuoden jälkeen on aika huvittavaa.
setämies kakstonnin kanssa samat tunteet. kaksvitosena alkoi tuntua että ei enää koskaan... minä tosin jouduin raahautumaan bileisiin kun olin vieraalla paikkakunnalla ja muutoin ihan yksikseni.
oli kauheaa olla koulussa jossa oli vain parikymppisiä ja muutamat mun ikäiset oli tässä mielessä lapsellisia eli jaksoivat vielä vouhottaa. tosin vielä pahempia oli ne "konservatiiviset fuksit" jotka eli muka kuin kolmekymppiset avoliitossa ja kihloissa ja oli lemmikit ja pariskuntalomat jne jne
Mikä siinä on, että kaikki kuvittelevat olevana ikäistään nuoremman näköisiä? Ja mun kokemuksen mukaan etenkin miehet. Vaan tuskin olet sinäkään.
Ps. rypyt ei kerro ikää, ne on ne muut asiat, kuten juonteiden syvyys, kasvojen muodon muutos ja hiusrajan vetäytyminen.
tosi kuin vesi! :D tosin miehelle tuo ei ole välttis kehu
mut totta toinen puoli eli on niitäkin jotka näyttää nuorelle. miehissä ja jopa naisissa...
itsekin kuuluin siihen porukkaan ja vanhenin sit hetkessä kolmekymppisenä. tiedän ton siitä et mua luultiin muutaman kerran n viis vuotta nuoremmaks. eikä siis ollu imartelua tai semmonen tapaus et poke kysy ikää kun kysyy kaikilta muiltakin.
Minä kuulun ulkonäöltäni niihin miehiin, joiden kohdalla se "ikäistään nuoremman näköinen" ei ole mikään kehu.
"Tuntuuko muista kolmekymppisistä sinkuista, että olette ihan ikäloppuja ja tippuneet nuorten junasta, mutta tippuneet myös pariutuneiden ja perheellistyneiden junasta? "
No ei oikeastaan tunnu ikälopulta. Ainakaan vielä. Vaikka vanhenemisessa on mun mielestä hyvätkin puolensa. Saa ihan luvalla sanoa, että on viikonlopun kotona katsomassa telkkaa, nukkuu, retkeilee tekee ruokaa, leipoo ja lukee kirjaa :) Kukaan ei odota, että pitäis lähteä johonkin bileisiin bailaamaan.
Mun nuorin kaveri taitaa olla 22-vuotias. En tiedä, onko hän kypsä ikäisekseen vai minä vähemmän kypsä ikäisekseni, mutta hyvin tullaan juttuun ja ollaan kiinnostuneita samoista asioista. Mulla on myös niitä 4-kymppisiä kavereita. Sama juttu, ihan yhtä lailla löytyy yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Ei pelkkä ikä määritä sitä, mimmoinen ihminen on.
Kyllä se taas mieltä lämmitti, kun Pitkäripasessa hiljattain papereita kysyttiin :) Mun lonkero-ostos oli ilmeisesti niin teinimatskuu.
MInusta on normaalia, että ihminen muuttuu vanhetessaan, eri asiat alkaa kiinnostaa (mm. perheen perustaminen) ja maailman kuva usein syvenee elämänkokemuksen myötä. Miksi varhaiskeski-ikäisen pitäisi olla kuin jälkiteini? Ja miksi varhaiskeski-ikäisen pitäisi näyttää teiniltä? MInua ei ainakaan kiinnosta onko mahdollisella kumppanilla ryppyjä vai ei, ne on osa elämää. Arvokkaasti vanhentunut voi jopa olla seksikkäämpi kuin liian tuunattu.
Nuorien ihmisten kanssa voi olla kiva bailata tai jutella, mutta seurustelu- tai elämänkumppaniksi ainakin itse tarvitsen aikuisen ihmisen. Osa aikaistuu aikaisemmin, osa myöhemmin.