kävin työhaastattelussa

huh huh kyllä oli tiukkoja kysymyksiä melkeen kun hjalliksen diilissä ja sitte kun en ollut kokeneimpia kävijöitä mulla aika vähän työkokemusta saapas nährä miten käy epäilen vahvasti että ei mahkuja suoraan sanottunu jäi vähä Pskan maku suuhun haastattelusta nooh onneksi sentään perjantai vanha kaveri nimeltä keskiolut kyllä jaksaa kuunnella mua eikä piruile ja maistuukin hyvällä LOL (=
3261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei sellaseen työpaikkaan kannata mennäkään jossa jo haastattelussa tenttaavat vaikka mitä ja josta jää paskan maku suuhun.

Itse olen kauan sitten käynyt muutamassa haastattelussa, jossa kysyttiin sellasia asioita ettei niihin olisi millään halunnut vastata mitään.

Äänestä

Onko teillä käynyt haastattelun jälkeen koskaan niin, että haastattelija on ollut yhteydessä nykyiseen työnantajaan? Olen työssä IT-alalla ja minulle kävi niin. Olin asiasta melko yllättynyt mutta tämä episodi aiheutti minulle palkankorotuksen, koska pomo todella pelkäsi, että jätän yrityksen. Mietityttää vain, että onko moinen edes hyvien tapojen mukaista ilman haastateltavan suostumusta.

Äänestä

minulle kävi niin että entinen työnantaja oli yhteydessä tulevaan ja minä sain työpaikan, tästä jo muutamia vuosia aikaa, olin silloin 53v. nyt olen jo onnellisesti putkessa.Ne puuttuvat vuodet siis sain kahden työnantajan sopiessa asiasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


duunari ilman työtä kirjoitti:

huh huh kyllä oli tiukkoja kysymyksiä melkeen kun hjalliksen diilissä ja sitte kun en ollut kokeneimpia kävijöitä mulla aika vähän työkokemusta saapas nährä miten käy epäilen vahvasti että ei mahkuja suoraan sanottunu jäi vähä Pskan maku suuhun haastattelusta nooh onneksi sentään perjantai vanha kaveri nimeltä keskiolut kyllä jaksaa kuunnella mua eikä piruile ja maistuukin hyvällä LOL (=

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu