Nuoret naiset

Kun täällä miehillä on joku harhainen kuvitelma, että nuorten naisten elämä on pelkkää ruusuilla tanssia, niin mistä sitten johtuu että nuoret naiset ovat kaikista masentuneimpia?
Ette te miehet oikeasti tiedä yhtään mitään naisena elämisestä. Katsoin taannoin dokkarin interseksuaaleista ja siinä henkilö joka oli ensin elänyt miehenä ja sittemmin naisena, sanoi että siinä on valtava ero, esimerkiksi otti sen kuinka naisena autoa parkkeerattaessa halliin, yrittävät miehet aina härskisti kiilata eteen. Voittehan te pukeutua naisiksi ja kokeilla hetken aikaa kuinka kivaa on. Vaikka kuinka kuvittelette olevanne naisia parempi, ette silti saa naista ja se on ihan oikein.
76676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

Sä sitten tiedät mitä on olla nuori mies? Vähän epäilen.

Kummallakin sukupuolella on vaikeutensa ja ne eivät tee toisen sukupuolen vaikeuksia sen vähäisemmiksi tai nosta toista sukupuolta toisen yläpuolelle.

Ihmiset nyt vaan on itsekkäitä kusipäitä ja kuvittelevat aina olevansa oikeutettuja kaikkeen parhauteen, vaikka oikeasti eivät ole mitään ansainneet.

Revi siitä.

Äänestä
  • En tiedä, enkö ole väittänyt tietävänikään. Puutuinkin siihen, kun täällä toistuvasti miehet väittävät kuinka helppoa nuorten naisten elämä on

    Äänestä

  • Ap. kirjoitti:

    En tiedä, enkö ole väittänyt tietävänikään. Puutuinkin siihen, kun täällä toistuvasti miehet väittävät kuinka helppoa nuorten naisten elämä on

    No ei kovin monet miehet kuitenkaan.

    Äänestä

"kuinka naisena autoa parkkeerattaessa halliin, yrittävät miehet aina härskisti kiilata eteen"

No voi hyvänen aika xD

Äänestä
  • Niin? Se oli esimerkki naisten kohtaamasta vähättelystä "akka ratissa" kuten sanoitkin.

    Äänestä

  • Ap. kirjoitti:

    Niin? Se oli esimerkki naisten kohtaamasta vähättelystä "akka ratissa" kuten sanoitkin.

    Ketään ei vähätellä, ellei henkilö itse siihen anna oikeutusta.

    Äänestä

  • hirvee ämmä kirjoitti:

    Ketään ei vähätellä, ellei henkilö itse siihen anna oikeutusta.

    Eikä kouluissa kiusata jne.

    Äänestä

  • Juu. kirjoitti:

    Eikä kouluissa kiusata jne.

    No ei todellakaan, jos rahkeet riittää näyttää ns. kaapin paikka. Kaikkia on joskus kiusattu ja nälvitty. Ne ketkä antaa kovemmin takaisin, oho, niitä ei enää kiusatakaan.

    Äänestä

  • hirvee ämmä kirjoitti:

    Ketään ei vähätellä, ellei henkilö itse siihen anna oikeutusta.

    Jaa... olen eri mieltä. Kuka tahansa voi joutua vähätellyksi, mitä typerimmillä perusteilla, mutta mikään ei ole sen turhempi kuin nuoren tytön mielipide, oli se mielipide sitten validi vai ei. Toki, jos sä olet niitä ihmisiä, jotka alkaa vain huutaa lujempaa kun joku väittää vastaan, niin miksei sellainen toimintatapa anna sulle sellaisen kuvan ettei sua vähäteltäisi.

    Äänestä

  • old_profile_68301 kirjoitti:

    "mikään ei ole sen turhempi kuin nuoren tytön mielipide"

    What?

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    "mikään ei ole sen turhempi kuin nuoren tytön mielipide"

    What?

    Mikään ei ole tässä maailmassa yhdentekevämpi kuin nuoren tytön/naisen poliittinen, uskonnollinen tai yhteiskunnallinen mielipide yhtään mistään toisin sanoen vähätellympi riippumatta mielipiteen sisällöstä. Siinä on melko turhaa puhua siitä, antaako käytöksellään aihetta vähättelyyn vai ei.

    Äänestä

  • old_profile_68301 kirjoitti:

    Mikään ei ole tässä maailmassa yhdentekevämpi kuin nuoren tytön/naisen poliittinen, uskonnollinen tai yhteiskunnallinen mielipide yhtään mistään toisin sanoen vähätellympi riippumatta mielipiteen sisällöstä. Siinä on melko turhaa puhua siitä, antaako käytöksellään aihetta vähättelyyn vai ei.

    Aika kova mielipide sulla, täytyy myöntää.

    "Mikään ei ole tässä maailmassa..."

    Onko toi nyt sun henk.koht. mielipide vai perustuuko tämä ihan johonkin faktaan? Ja mikä on saanut sut ajattelemaan noin?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Aika kova mielipide sulla, täytyy myöntää.

    Tarkoitatko, että otat itse 14-vuotiaan tytön poliittisen mielipiteen vakavasti? Pitävätkö kaikki tuntemasi henkilöt 17-vuotiaiden tyttöjen luonnon- ja eläinsuojeluaatteita kuuntelemisen arvoisina? Oletko ollut 25-vuotias nainen ostamassa autoosi varaosia varaosaliikkeestä?

    Mä olen ollut itse asioista tietoinen ja ajatteleva nuori nainen aina ja kohdannut tarpeeksi paljon vähättelyä tietääkseni, että uskottavuus ja nuoret naiset, eivät ole käsitteitä, jotka yhdistetään kovin helposti toisiinsa. Toki, jos olet itse elänyt muunlaisen todellisuuden, niin aivan vapaasti. Mulle on toistaiseksi riittänyt ne useat esimerkit omasta ja mulle tuttujen naisten arkitodellisuudesta, toteamaan, että vähättelyn kokeminen naiseuden ja iän vuoksi on suurimman osan naisten kokemusmaailmaa.

    No, toivottavasti ikä sitten tuo uskottavuutta!

    En nyt kysy, että onko 14-vuotiaan pojan mielipide sitten uskottavampi kuin sen tytön, vaikka mieli tekisi :)

    Äänestä

  • eri maailmassa kirjoitti:

    "Mikään ei ole tässä maailmassa..."

    Onko toi nyt sun henk.koht. mielipide vai perustuuko tämä ihan johonkin faktaan? Ja mikä on saanut sut ajattelemaan noin?

    Toki on yhdentekevämpiä aiheita, joita voidaan vähätellä. Kyseisen sanonnan aiheutti turhautumisen puuskahdus kommenttiin, johon vastasin. Se kommentin sisältöhän oli, että kaikki ihmiset, joita vähätellään ovat ansainneet mielipiteidensä vähättelyn omalla käytöksellään. Tuo on mielipiteenä niin ääliömäinen, että siitä seurasi täällä päässä niin sanottu kirpsahtaminen ja asian henkilökohtaisesti tekeminen.

    Mä olen nyt toki omalla käytökselläni eli maltin menettämisellä, aiheuttanut sulta tuollaisen vähättelevän kommentin, joten otan sen vastaan täysin tyynesti. Osuma, hyvä tuntematon.

    Äänestä

  • eri maailmassa kirjoitti:

    "Mikään ei ole tässä maailmassa..."

    Onko toi nyt sun henk.koht. mielipide vai perustuuko tämä ihan johonkin faktaan? Ja mikä on saanut sut ajattelemaan noin?

    nyt vastaa aika monen naisen kokemusta. Onhan näitä juttuja, kuinka pätevätkin naiset yritetään aina asettaa siihen kahvinkeittäjän virkaan.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    No, toivottavasti ikä sitten tuo uskottavuutta!

    En nyt kysy, että onko 14-vuotiaan pojan mielipide sitten uskottavampi kuin sen tytön, vaikka mieli tekisi :)

    Tuskin 14-vuotiaan pojan mielipiteellä on sen kummempaa merkitystä, vaikka verrattuna tyttöjen vastaaviin, oman kokemuksen mukaan niinkin saattaa olla. Se on kuitenkin turhaa purnausta. Vastasin nimittäin väittteeseen, että jokainen ansaitsee omalla käytöksellään kohtaamansa vähättelyn.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    No, toivottavasti ikä sitten tuo uskottavuutta!

    En nyt kysy, että onko 14-vuotiaan pojan mielipide sitten uskottavampi kuin sen tytön, vaikka mieli tekisi :)

    Mablab on pelkkä pillu.

    Äänestä

  • "¤¤" kirjoitti:

    Mablab on pelkkä pillu.

    Nyt menee siivottomaksi!!! >:(

    KERPELE!

    Äänestä

  • old_profile_68301 kirjoitti:

    Tuskin 14-vuotiaan pojan mielipiteellä on sen kummempaa merkitystä, vaikka verrattuna tyttöjen vastaaviin, oman kokemuksen mukaan niinkin saattaa olla. Se on kuitenkin turhaa purnausta. Vastasin nimittäin väittteeseen, että jokainen ansaitsee omalla käytöksellään kohtaamansa vähättelyn.

    Ei 14-vuotiaan pojan poliittiselle mielipiteelle varmasti sen enempää painoa laiteta eikä myöskään 17-vuotiaan pojan luonnonsuojeluaatteelle. Ja jos se 17-vuotias poika on erikseen kiinnostunut eläinsuojeluaatteesta, niin minulle tulee kieltämättä mieleen epäilys, että todellisuudessa Animalian paikallisosastossa on joku hyvännäköinen tyttö, jonka pöksyihin poika yrittää päästä omaksumalla ns. oikeat mielipiteet.

    Tuo varmaan pitääkin paikkansa, että 25-vuotias nainen varaosaliikkeessä voi helposti tulla kohdelluksi ymmärtämättömänä.

    Äänestä

  • Ap. kirjoitti:

    Niin? Se oli esimerkki naisten kohtaamasta vähättelystä "akka ratissa" kuten sanoitkin.

    Ei se ole mitään vähättelyä vaan ihan tavallista kärsimättömyyttä. Kyllä minäkin "kiilaan härskisti väliin" jos näyttää siltä, että rouvan parkkeeraaminen kestää ja kestää ja kestää ja kestääää ja ...

    Äänestä

  • Ukko ratissa kirjoitti:

    Ei se ole mitään vähättelyä vaan ihan tavallista kärsimättömyyttä. Kyllä minäkin "kiilaan härskisti väliin" jos näyttää siltä, että rouvan parkkeeraaminen kestää ja kestää ja kestää ja kestääää ja ...

    Mutta et kiilaisi, jos kyseessä olisi herra. Kuten ei tämänkään henkilön eteen kiilailtu, kun hän eli miehenä.

    Äänestä

  • Nikko Kyy kirjoitti:

    Ei 14-vuotiaan pojan poliittiselle mielipiteelle varmasti sen enempää painoa laiteta eikä myöskään 17-vuotiaan pojan luonnonsuojeluaatteelle. Ja jos se 17-vuotias poika on erikseen kiinnostunut eläinsuojeluaatteesta, niin minulle tulee kieltämättä mieleen epäilys, että todellisuudessa Animalian paikallisosastossa on joku hyvännäköinen tyttö, jonka pöksyihin poika yrittää päästä omaksumalla ns. oikeat mielipiteet.

    Tuo varmaan pitääkin paikkansa, että 25-vuotias nainen varaosaliikkeessä voi helposti tulla kohdelluksi ymmärtämättömänä.

    Tänään en osaa kirjoittaa. Sanoinkin että se pitää paikkaansa, ettei 14-vuotiaan pojankaan mielipiteellä ole väliä.
    Kahden 14-vuotiaan mielipiteen vertailussa (kun siis puhutaan sellaisista äärimmäisen harvinaisista ainutlaatuisuuksista kuin tiedotavat 14-vuotiaat), tiedostavan 14-vuotiaan pojan ajatuksilla on jostain syystä kuitenkin enemmän painoarvoa tytön omiin verrattuna. Miesten ajatellaan hallitsevan loogiset, koostuneet mielipiteet sisäsyntyisesti, mikä on toisaalta sääli. Se on yksi vaatimus lisää. Pitää osata ja hallita taitoja ilman aikaa opetella.

    Äänestä

  • Ap. kirjoitti:

    Niin? Se oli esimerkki naisten kohtaamasta vähättelystä "akka ratissa" kuten sanoitkin.

    "Niin? Se oli esimerkki naisten kohtaamasta vähättelystä "akka ratissa" kuten sanoitkin."

    Niii,no, se on vaan käytännössä todettu fakta että nainen ja auto ei sovi vaan yksikerataisesti yhteen.Nainen kun ei osaa hallita sitä liukkailla,ei saa edes parkkiruutuun vekslaamatta 10 kertaa ja mietittyään asetelmaa 15 minuuttia.SItten kun pitää ostaa mahdollisesti parkkimittarista lippu niin sese vasta onkin haasteellinen tehtävä.Mitenköhän tämä toimii.Eräs nainen pyysi oikeasti minua näyttämään.Tuntui tyhmältä näyttää että tästä rahaa sisään ja paina nappia.Teknologian ihmeitä.

    Joten, nainen ei kelpaa auto kanssa yhteen kuin pelkääjän paikalla ja kartanlukijaksi suoralla tiellä.

    Äänestä

  • nii-i,nainen ja auto kirjoitti:

    Unohtuiko sinultakin tuon aloituksen pointti, että tämä nainen eli ennen miehenä? Mutta juuri tuollaista esittämääsi sukupuoleen kohdistuvaa vähättelyä naiset joutuvat toistuvasti kohtaamaan, eikä sitä pysty mies käsittämään miltä se tuntuu, eihän teillä ole sellaisesta aavistustakaan.

    Äänestä

  • nii-i,nainen ja auto kirjoitti:

    "Niin? Se oli esimerkki naisten kohtaamasta vähättelystä "akka ratissa" kuten sanoitkin."

    Niii,no, se on vaan käytännössä todettu fakta että nainen ja auto ei sovi vaan yksikerataisesti yhteen.Nainen kun ei osaa hallita sitä liukkailla,ei saa edes parkkiruutuun vekslaamatta 10 kertaa ja mietittyään asetelmaa 15 minuuttia.SItten kun pitää ostaa mahdollisesti parkkimittarista lippu niin sese vasta onkin haasteellinen tehtävä.Mitenköhän tämä toimii.Eräs nainen pyysi oikeasti minua näyttämään.Tuntui tyhmältä näyttää että tästä rahaa sisään ja paina nappia.Teknologian ihmeitä.

    Joten, nainen ei kelpaa auto kanssa yhteen kuin pelkääjän paikalla ja kartanlukijaksi suoralla tiellä.

    http://www.liikenneturva.fi/www/fi/uutispoyta/arkisto/2009.php?we_objectID=5543

    Äänestä

  • kas kas kirjoitti:

    No ei todellakaan, jos rahkeet riittää näyttää ns. kaapin paikka. Kaikkia on joskus kiusattu ja nälvitty. Ne ketkä antaa kovemmin takaisin, oho, niitä ei enää kiusatakaan.

    Että silmä silmästä ja vähän enemmänkin? Hyökkäys on paras puolustus?

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Mutta et kiilaisi, jos kyseessä olisi herra. Kuten ei tämänkään henkilön eteen kiilailtu, kun hän eli miehenä.

    Ei herralla kestäkään, paitsi jos on joku hintahtava homoherra. Sellaisen saakin kiilata.

    Äänestä

"Kun täällä miehillä on joku harhainen kuvitelma, että nuorten naisten elämä on pelkkää ruusuilla tanssia, niin mistä sitten johtuu että nuoret naiset ovat kaikista masentuneimpia?"

Naisella on oikeus olla masentunut, toisin kuin miehellä. Masennusta valittava mies on naistenkin mielestä todellinen luuseri, jota ei sovi mieheksi kutsuakaan.

Itsemurhatilastoista voi sitten tutkailla kumpaa sukupuolta se elämä enemmän masentaa.

Äänestä
  • Ei sairaus ole mikään oikeus. Sama kuin minä sanoisin että niin, miehillä on oikeus tehdä itsari. Itsemurhaa yrittäneistä on muuten yhtä paljon naisia kuin miehiä. Siinä varmasti kyllä on perää, että miesten on vaikeampi hakea "äijäroolinsa" takia hoitoa, mutta pitääkö asia ilmaista noin.

    Äänestä

  • !!! kirjoitti:

    Ei sairaus ole mikään oikeus. Sama kuin minä sanoisin että niin, miehillä on oikeus tehdä itsari. Itsemurhaa yrittäneistä on muuten yhtä paljon naisia kuin miehiä. Siinä varmasti kyllä on perää, että miesten on vaikeampi hakea "äijäroolinsa" takia hoitoa, mutta pitääkö asia ilmaista noin.

    Njoo, mutta anyways. Naisien masennusta ymmärretään paremmin ja heidän on helpompi puhua ongelmistaan. Miehen odotetaan vain purevan hammasta ja "olevan mies", eli hautaavan ongelmansa oman päänsä sisään.

    Myös monet naiset ovat sitä mieltä ettei mies saa "ruikuttaa" tai olla surullinen ja "heikko". Siksi kai moni mies häpeää ongelmiaan ja masennustaan. Se on varmasti omiaan lisäämään nuorten miesten pahoinvointia, kun ei ole lupaa puhua pahasta olostaan ilman muiden halveksuntaa.

    Äänestä

  • Noin tai niin kirjoitti:

    Moni kyllä uskaltaa, esim. Robbie Williams, eikä varmastikaan ole vähentänyt hänen suosiotaan. Tuo tuollainen äijistely on enimmäkseen miesten omassa päässä, jotainhan sille pitäisi tehdä. Helppo tietysti sanoa että sukupuoliroolit pitäisi murtaa, mutta, tässä tulee se iso mutta, miehet ei halua tehdä niin. Ja miksikö? Koska kuitenkin hyötyvät niistä, tai ainakin ovat hyötyneet. Miesmäisyys on arvostetumpaa kuin naismaisuus, siksi on hyväksytympää naisen olla kova jätkä kuin miehen olla kiva mimmi. Tai siksi on naurettavaa, kun mies kiskoo hameen päälle, mutta ihan ok, kun nainen laittaa housut.

    Äänestä

  • Jos olet iso julkkis, niin sen vaikeampi on tuollaisesta asiasta avautua.

    Äänestä

  • Päinvastoin kirjoitti:

    Jos olet iso julkkis, niin sen vaikeampi on tuollaisesta asiasta avautua.

    sen tiedät?

    Katsellut televisiosta ja lukenut lehdistä?

    Nuo vaikeat avautumiset todennäköisesti ovat tuoneet lisää "vihreitä reseptelappuja", joilla masennusta hoidetaan sitten Bahamaksella ikiauringon alla ja piukkapukeisten pikinityttöjen lomassa/kanssa.

    Enpä itse voisi keksiä sopivampaa masennuslääkettä.

    Äänestä

Tilastojen mukaan syrjäytyneistä ja masentuneista suurin osa on miehiä joten älä puhu paskaa.

Äänestä

No eihän tuossa mitään ihmeellistä, naiset masentuu kun eivät saakaan sitä alfaurosta?

Äänestä
  • Tai masentuvat koska eivät saakaan kesytettyä sitä alfaurosta.

    Äänestä

  • .---.. kirjoitti:

    Tai masentuvat koska eivät saakaan kesytettyä sitä alfaurosta.

    sitten se ei mitekään liity mihinkään alfoihin.

    Äänestä

Tottakai masentuneita naisia on enemmän koska masentuneet miehet tekee itsemurhan, joten heitä ei näy tilastoissa.

Äänestä

  • Ei selitä. kirjoitti:

    Masentuneita on vuosittain 200 000 suomalaista, joista itsemurhan tekee 600- 700.

    http://www.apu.fi/artikkeli/kansantaudit-osa-3-masennus

    Minä olen masentunut mies, mutta en näy tilastoissa, koska en ole raportoinut kenellekään. Naiset varmaan hakevat apua helpommin ja näkyvät siksi tilastoissa.

    Äänestä

  • tilasto valehtelee kirjoitti:

    Minä olen masentunut mies, mutta en näy tilastoissa, koska en ole raportoinut kenellekään. Naiset varmaan hakevat apua helpommin ja näkyvät siksi tilastoissa.

    mene lääkärille? Saisit hoitoa, hyvänen aika.

    Äänestä

  • Mikset.. kirjoitti:

    mene lääkärille? Saisit hoitoa, hyvänen aika.

    Vain pimppi auttaa masennukseen ja sitä ei saa lääkäriltä.

    Äänestä

  • ------- kirjoitti:

    Vain pimppi auttaa masennukseen ja sitä ei saa lääkäriltä.

    Sellaisen voit ostaa seksikaupasta. Vai meinaatko että pitäisi saada kelakorvaus?

    Äänestä

  • Ei niin. kirjoitti:

    Sellaisen voit ostaa seksikaupasta. Vai meinaatko että pitäisi saada kelakorvaus?

    Hän mahtoikin tarkoittaa, että pitäisi saada oikea pimppi, mutta siihenhän auttaa lääkäri. Kyllähän noita sukupuolenvaihtoleikkauksia nykyään tehdään.

    Äänestä

  • Ei niin. kirjoitti:

    Sellaisen voit ostaa seksikaupasta. Vai meinaatko että pitäisi saada kelakorvaus?

    "Se tulee lääkkeeksi"

    xD

    Äänestä

Jos nuoret naiset ovat kaikista masentuneimpia, miksi he tekevät paljon vähemmän itsemurhia kuin nuoret miehet?

Jos nuoret naiset ovat kaikkein huonoimmassa asemassa, miksi he eivät ole syrjäytyneet joukottain yhteiskunnasta kuten nuoret miehet?

Äänestä
  • Kun naisilla on hätä, he usein hakevat apua. Sekä virallisilta hoitotahoilta, vertaistukiryhmistä että ystäviin ja sukulaisiin tukeutumalla.

    Miehet valitsevat mieluummin syrjäytymisen ja vihan yhteiskuntaa/ihmisiä/naisia kohtaan.

    Äänestä

  • siksi kun he uskaltavat hakea apua.

    Äänestä

  • FF kirjoitti:

    Kun naisilla on hätä, he usein hakevat apua. Sekä virallisilta hoitotahoilta, vertaistukiryhmistä että ystäviin ja sukulaisiin tukeutumalla.

    Miehet valitsevat mieluummin syrjäytymisen ja vihan yhteiskuntaa/ihmisiä/naisia kohtaan.

    Naiselle avun hakeminen on sosiaalisesti hyväksyttyä. Miehelle ei.

    Äänestä

  • masentunut mies kirjoitti:

    Naiselle avun hakeminen on sosiaalisesti hyväksyttyä. Miehelle ei.

    Ei se lääkäri tuommoisista välitä. Ne kun päivittäin kohtaavat kuolemansairaita ihmisiä, niin joku äijäily tuntuu varmaan aika yhdentekevältä, turhaa ylpettä. Niin, ylpeyskö se tosiaan estää joitakin miehiä hakeutumasta hoitoon?

    Äänestä

  • Luulet vain. kirjoitti:

    Ei se lääkäri tuommoisista välitä. Ne kun päivittäin kohtaavat kuolemansairaita ihmisiä, niin joku äijäily tuntuu varmaan aika yhdentekevältä, turhaa ylpettä. Niin, ylpeyskö se tosiaan estää joitakin miehiä hakeutumasta hoitoon?

    Ei lääkäri, mutta kaikki muut. Kaverit, työyhteisö, naiset, perhe. Heikkous on miehelle häpeä. monen naisenkin mielestä.

    Äänestä

  • Niin tai noin kirjoitti:

    Ei lääkäri, mutta kaikki muut. Kaverit, työyhteisö, naiset, perhe. Heikkous on miehelle häpeä. monen naisenkin mielestä.

    Aioitko laittaa ihan lehteen ilmoituksen?

    Äänestä

Jos joku kiilaa eteen on siis naisen seksuaalielämän suurimpia ongelmia?

Voithan halutessasi aina ottaa miehen ajamaan sitä autoa ja *pim* ongelma on poissa. Ruusuilla tanssiminen voi alkaa.

Kysymyksessähän kuitenkin on siis (täällä ja muualla) että seksin, parisuhteen ja ed. lauseen miehen saamisen kannalta (nuorten) naisten elämä on kuin ruusuilla tanssimista verrattuna (nuorten) miesten elämään.

Ei se seksi tietenkään kaikki kaikessa ole, varsinkaan jos sitä joskus on päässyt kokeilemaan tai peräti harrastamaan, mutta kyllä se iso osa normaalin ihmisen mieltä tahtoo olla vaikka sitten kuinka järkeilisi sen pois.

Äänestä
  • Ymmärrätkö mitä tarkoittaa sana esimerkki? Toiseksi sinustako olisi mukavaa, että aina kun sinun pitäisi johonkin lähteä autolla, pitäisi jostain saada nainen kuskiksi? Sinä miehenä et joudu kohtaamaan tuollaista yleistä vähättelyä sukupuolesi takia, vai joudutko muka? Eikä tämä liitykään seksuaalisuuteen, mutta kun ilmeisesti miehen elämän suurimmat ongelmat taas liittyvät siihen, niin he kuvittelevat että niin olisi naistenkin laita ja siksi tekevät naita yleistyksiä naisten elämän helppoudesta.

    Äänestä

  • Lukulasithoi kirjoitti:

    Ymmärrätkö mitä tarkoittaa sana esimerkki? Toiseksi sinustako olisi mukavaa, että aina kun sinun pitäisi johonkin lähteä autolla, pitäisi jostain saada nainen kuskiksi? Sinä miehenä et joudu kohtaamaan tuollaista yleistä vähättelyä sukupuolesi takia, vai joudutko muka? Eikä tämä liitykään seksuaalisuuteen, mutta kun ilmeisesti miehen elämän suurimmat ongelmat taas liittyvät siihen, niin he kuvittelevat että niin olisi naistenkin laita ja siksi tekevät naita yleistyksiä naisten elämän helppoudesta.

    Seksuaalista vähättelyä on taas tälläkin palstalla paljon harjoiteltu huorittelu. Samoin muu seksuaalinen ahdistelu ja häirintä. Miksi miehet, etenkin vähän vanhemmat miehet katsovat olevansa oikeutettuja esittämään kommentteja ja arvostelemaan nuorta naista? Miksi naisia syyllistetään miesten tekemästä seksuaalisesta väkivallasta? Noita asioita voisivat miehetkin miettiä, että onko se nyt niin ruusuilla tanssimista naisen elämä tälläkään saralla.

    Äänestä

  • Lukulasithoi kirjoitti:

    Ymmärrätkö mitä tarkoittaa sana esimerkki? Toiseksi sinustako olisi mukavaa, että aina kun sinun pitäisi johonkin lähteä autolla, pitäisi jostain saada nainen kuskiksi? Sinä miehenä et joudu kohtaamaan tuollaista yleistä vähättelyä sukupuolesi takia, vai joudutko muka? Eikä tämä liitykään seksuaalisuuteen, mutta kun ilmeisesti miehen elämän suurimmat ongelmat taas liittyvät siihen, niin he kuvittelevat että niin olisi naistenkin laita ja siksi tekevät naita yleistyksiä naisten elämän helppoudesta.

    Kyse on mahdollisuuksista ja niiden oivaltamisesta. Naisille ne ovat eri kuin miehelle. Kuljen pyörällä joten ei välitöntä tarvetta autolle. Jos sataa joudun menemään bussilla, ellen sitten halua kastua. Ja jos joskus tarvitsen autoa, on sekin aina vähintään kiven takana, ja kävelen mielummin kuin liftaan. Elämä vähättelee oletusarvoisesti niin naista kuin miestä, mutta naisella on aina _mahdollisuus_, ja mitä enemmän on mahdollisuuksia, sen rikkaampi on ihminen.

    Naisella on _mahdollisuus_ saada helppo elämä seksin avulla jos hän sen oikein oivaltaa.

    Äänestä

  • Haarakiila kirjoitti:

    Et kai vain tarkoita seksiä myymällä? Miehet ei ymmärrä sitä, että naisia oikeasti oksettaa joutua kenen tahansa äijän nus*sittavaksi, luultavasti ihan yhtä paljon kuin teitäkin oksettaisi kuvitella joutuvanne jonkun homoäijän nus*sittavaksi. Mitä ihmeen helppoa elämää se on?

    Äänestä

Kuulostaa ihan siltä, että ap tuli panomiehen hylkäämäksi ja päätti purkaa aggressionsa tänne. Taisi olla vasta kolmas mies tässä kuussa, eli ei hyvin mene?

Äänestä

Naisten ongelmat ei oo mitää verrattuna siihen, että ei tuu koskaan saamaan rakkautta, lämpöä, läheisyyttä ja seksiä.

Äänestä
  • Jos miehet haluavat kertoa ongelmistaan ja saada naisilta ymmärrystä, niin luuletko että paras tapa siihen on naisten omien ongelmien vähättely?

    Äänestä

  • huomata tämä esimerkki kiilailevista autoilijoista on sekin aikaansaanut pelkkää vähättelyä. Kun on ne MIESTEN OIKEAT ONGELMAT, ne ongelmat, kun ei saa pimpimiä teinitytöiltä.

    Äänestä

  • Sinullakin näyttää olevan suuria ongelmia käsittää mitä esimerkki tarkoittaa. Ei ihme että olette atm:iä.

    Äänestä

  • Ymmärryskyky? kirjoitti:

    Sinullakin näyttää olevan suuria ongelmia käsittää mitä esimerkki tarkoittaa. Ei ihme että olette atm:iä.

    No jos se ajoittainen "autoilla kiilailu" ym. pieni kiusanteko ovat niitä suuria ongelmia, niin mieluusti vaihtaisin omani niihin.

    Äänestä

  • g3m4 kirjoitti:

    No jos se ajoittainen "autoilla kiilailu" ym. pieni kiusanteko ovat niitä suuria ongelmia, niin mieluusti vaihtaisin omani niihin.

    Sitten vain varaat ajan sukupuolenvaihdosleikkaukseen. Katsoin muuten kerran yhden ohjelman FST:ltä kahdesta miehestä, jotka olivat sen tehneet ja katuivat sitä nyt syvästi. Toinen oli homo ja toinen hetero, joka kuvitteli naisten elämän olevan juuri niin ihqua, kuin tekin kuvittelette.

    Äänestä

  • Kyllä ne, jotka sen ovat tehneet, niin ihan aidosti kokevat elävänsä naisen elämää. Ikävä vain, että se ei aina vastaa sitä mitä odottivat.

    Huvittavaa tuo, että miehet, tai pikemmin atm:t kadehtivat jotain kuviteltua naisen elämää. Hahhah.

    Äänestä

  • Mutta sukupuolta vaihtamalla saatte kokea sen ihanan kohtelun minkä kuvittelette naisten saavan. Tämä heteromies vaihtoi sukupuoltaan sen takia, että sillä tavoin hän kuvitteli olevansa jotenkin lähempänä naista. Ihan totta. Oli siinä siitäkin kuinka molemmat olivat näytelleet psykologeilleen, että sekin onnistuu. Tämä homomies vaihtoi sukupuoltaan sen takia, kun kuvitteli naisen elämän olevan sellaista kuin elokuvissa, että hän olisi vain kotona ja odottaisi ihanaa miestä kotiin ja jotain tuollaista bimboa. Huorana toimi.

    Äänestä

  • Tietysti on. kirjoitti:

    Mutta sukupuolta vaihtamalla saatte kokea sen ihanan kohtelun minkä kuvittelette naisten saavan. Tämä heteromies vaihtoi sukupuoltaan sen takia, että sillä tavoin hän kuvitteli olevansa jotenkin lähempänä naista. Ihan totta. Oli siinä siitäkin kuinka molemmat olivat näytelleet psykologeilleen, että sekin onnistuu. Tämä homomies vaihtoi sukupuoltaan sen takia, kun kuvitteli naisen elämän olevan sellaista kuin elokuvissa, että hän olisi vain kotona ja odottaisi ihanaa miestä kotiin ja jotain tuollaista bimboa. Huorana toimi.

    ..Vain pieni murto-osa suomalaisista pitää Suomessa naisten asemaa parempana kuin miesten. Kerronpahan vain, jotta menee oikeille raiteilleen tämänkin palstan mielipiteet.
    Lähde: tasa-arvobarometri.

    Äänestä

  • Vai ei ole miehet feikkinaisista kiinnostuneet! Naisella pitää olla tekokynnet, tekotukka, tekoripset, tekotissit, tekorusketus, jne..juuri tuollaisista muovisista tekonaisistahan miehet eniten ovat kiinnostuneita.

    Ja miksi te kuvittelette, että se kiinnostuksen määrä takaisi elämän autuuden? Luuletteko tosiaan, että on mukavaa kun 13v. tyttö saa kuulla aikuisten miesten huutelevan, että onkohan sillä pillu vai vittu? Tai kun kadulla joku vanha äijä ilmoittaa, kuinka haluaisi nuolla päästä varpaisiin, tai kun bussipysäkillä joku mies ilmoittaa että on ihan huoran näkönen, tai kun koulussa vedetään rintaliiveistä niin että sattuu jnejne.

    Äänestä

  • Päivän vitsi kirjoitti:

    Vai ei ole miehet feikkinaisista kiinnostuneet! Naisella pitää olla tekokynnet, tekotukka, tekoripset, tekotissit, tekorusketus, jne..juuri tuollaisista muovisista tekonaisistahan miehet eniten ovat kiinnostuneita.

    "Naisella pitää olla tekokynnet, tekotukka, tekoripset, tekotissit, tekorusketus, jne..juuri tuollaisista muovisista tekonaisistahan miehet eniten ovat kiinnostuneita."

    Niin pitääkin! LUIN MEINAA COSMOPOLITANISTA!

    No ei todellakaan pidä olla. Itse ainakin pidän luonnollisen näköisistä naisista ja tuollaiset härpäkkeet ovat vain hirveän luonnottoman näköisiä. Sitten kun se meikkaus ja ehostus vedetään täysin överiksi, niin nämä näyttävät lähinnä säälittäviltä ja naurettavilta. Todella harva (nuori) nainen on niin ruma että pitäisi jotain senttien paksuisia pakkelikerroksia naamaansa tunkea. Itse kyllä jos joskus pääsen tyttöjä tapaamaan, niin lupaan kyllä hieman "valistaa" tuosta asiasta.

    Äänestä

  • Päivän vitsi kirjoitti:

    Vai ei ole miehet feikkinaisista kiinnostuneet! Naisella pitää olla tekokynnet, tekotukka, tekoripset, tekotissit, tekorusketus, jne..juuri tuollaisista muovisista tekonaisistahan miehet eniten ovat kiinnostuneita.

    Ja miksi te kuvittelette, että se kiinnostuksen määrä takaisi elämän autuuden? Luuletteko tosiaan, että on mukavaa kun 13v. tyttö saa kuulla aikuisten miesten huutelevan, että onkohan sillä pillu vai vittu? Tai kun kadulla joku vanha äijä ilmoittaa, kuinka haluaisi nuolla päästä varpaisiin, tai kun bussipysäkillä joku mies ilmoittaa että on ihan huoran näkönen, tai kun koulussa vedetään rintaliiveistä niin että sattuu jnejne.

    En puolustele miehiä, jotka huutelevat törkeitä. Se on tosi huonoa käytöstä. Mutta 13-vuotiaat tytötkin vois vähän ajatella, minkä näköisenä kulkevat kaupungilla tai heidän vanhempiensa pitäisi valistaa siitä. Jos 13-vuotias kuljeskelee minihameessa ja tissit tarjottimella-puserossa meikit naamalla, niin valitettavasti herättävät helposti kaikenlaisten ääliöiden huomion. Moni perään huutelija ei edes tajua tytön olevan niin nuori, koska seksikkäät vaatteet ja meikki antavat hänestä vanhemman vaikutelman.

    Äänestä

  • eatme sovinismius on kuvottavaa näin miehenkin näkökulmasta.

    Äänestä

Voi herranjumala mitä _paskan jauhantaa_! Menkää hoitoon kaikki, sukupuolesta riippumatta.
ja nyt tulee paljon miinuksia näiltä ATM:ltä,muilta syrjäytyneiltä ja itsesäälissä rypeviltä :'D

Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

15 kirjoitti:

Kun täällä miehillä on joku harhainen kuvitelma, että nuorten naisten elämä on pelkkää ruusuilla tanssia, niin mistä sitten johtuu että nuoret naiset ovat kaikista masentuneimpia?
Ette te miehet oikeasti tiedä yhtään mitään naisena elämisestä. Katsoin taannoin dokkarin interseksuaaleista ja siinä henkilö joka oli ensin elänyt miehenä ja sittemmin naisena, sanoi että siinä on valtava ero, esimerkiksi otti sen kuinka naisena autoa parkkeerattaessa halliin, yrittävät miehet aina härskisti kiilata eteen. Voittehan te pukeutua naisiksi ja kokeilla hetken aikaa kuinka kivaa on. Vaikka kuinka kuvittelette olevanne naisia parempi, ette silti saa naista ja se on ihan oikein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu