Mulla ois kysyttävää teiltä uskovaiset!

Olen 16-vuotias tyttö. Mitä ajattelette siitä että pääseekö sellainen ihminen taivaaseen, joka ei ehkä ole niin hyvä kuin pitäisi, eli tarkoitan itseäni? En oikein osaa selittää hyvin, mutta yritän. Olen tehnyt rikoksia joita en kadu, olen joskus ilkeä samanikäisille ihmisille kuten itse olen (vaikka yritän lopettaa sen), ja muutenkaan en ole erityisen hyvä. Rukoilen kyllä joka ilta pienen rukouksen ja uskon Jumalaan, mutta en käy kirkossa muuta kuin jos on 'pakko', eli rippikoulun yhteydessä ja joskus seurakunnan leireillä kun olin nuorempana. Pitäisikö minun jotenkin hyvittää tekojani vai onko Jumala antanut ne jo anteeksi? Vai onko toivoni menetetty, eli pahuus on viemässä minua? En näe itseäni joka sunnuntai käymässä kirkossa, joten auttaako rukoileminen tähän asiaan? Onko teillä jotain neuvoja minulle?
356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jeesus on sovittanut synnit ja rikoksiakin ja uskomalla Jeesukseen saa synnit ja jopa rikoksetkin anteeksi! Eli Jeesuksen auttamana onnistuu autuaaksi pääsy! Rukoile Jumalaa Jeesuksen nimessä!
Esimerkiksi :Anna anteeksi syntini Jeesuksen nimessä! Amen.

Äänestä

Onneksemme taivaaseen pääsy ei ole kiinni ihmisen hyvyydestä. Jos olisi ei taivaassa olisi yhtään ihmistä. Jokainen ihminen, myös hartain uskovainen, sortuu välillä syntiin.
Taivaaseen pääsee uskomalla Jeesukseen ja Hänen tekoihin. Jeesuksessa on ihmisen pelastus.
Uskossa myös suhde syntiin muuttuu, vaikka syntiin sortuu välillä, siinä ei tahdo elää vaan haluaa karttaa ja olla tekemättä syntiä, tässä auttaa esim. rukoilu, seurakuntayhteys ja ennen kaikkea Jeesus. Kun ihminen katuu ja pyytää anteeksi pahoja tekojaan, ne on sen jälkeen annettu anteeksi Jumalan taholta, eikä niitä enää tarvii muistella eikä hyvittää Jumalalle.
Kirkoissa on paljon muitakin tilaisuuksia kuin sunnuntain Jumalanpalvelus. Sinä voisit käydä tutustumassa nuorten iltoihin, ehkä löydät paikkasi sieltä.

Siunausta, Jumalan johdatusta ja hyvää loppukesän jatkua!

Äänestä

uudistaa itsesi anomalla elävää vettä ja Pyhän Hengen opetusta ja armolahjaa ja lue Uusi Testamentti Jeesuksen nimessä. Anna Isän Jumalan tehdä sinussa työtään Jeesuksen nimessä ja Pyhässä Hengessä. Ano Isältä tahtonsa tuntemista ja Pyhässä Hengessä voimaa sen tekemiseen. Ota vastaan armonsa ja totuutensa vanhurskaudessaan ja pyhityksessään ja tee Jumalan tahtoa niinkuin Jeesus on se opettanut niin rakennat uskon ja toivon ja rakkauden kautta pelastuksen kalliolle ja kestää kaikki koetukset ja muutkin asiat, jopa ahdistukset, jos niitä tulee koetuksissa. Ole kestävä Jeesuksen opetuslapseudessa ja turvaa häneen kaikesta sydämestäsi kiittäen ja kunnioittaen ja muistaen mitä ristillä on tehnyt puolestasi ja mistä sinut pelastaa ja miten ihana on se toivo, jossa saat Jeesuksessa vaeltaa ilossa ja rauhassa ja vanhurskaudessa. Tahtoessasi tunnustaa ihmisten edessä uskosi Jeesukseen tee se Herran Hengen voimassa ja sitä saa anoa nimessään, samoin käy uskovien kasteella, sillä se on Herran Jeesuksen tahto omille opetuslapsilleen, kun tahdot lähteä seuraamaan Vapahtajaasi. Ole rehellinen ja raitis ja rohkea kaikessa Jeesuksen nimessä, jos kompuroit, saat turvata Herraan eikä hylkää eikä jätä, pysytä siis itsesi lähellänsä ja ole sanan ja opetuksensa tekijä älä pelkästään lukija ja tuntija, sillä rakkaus Herraa Jeesusta kohtaan on tahtonsa tekemistä eikä vain huulten puhetta. Tietysti saat rukoilla ja anoa ja sitä kannattaa tehdä turvaten Herraan kaikessa, sekä pienissä että suurissa, sekä iloissa että suruissa, sekä onnistumisissa ja epäonnistumisissa. Muista aina ja tee kutsumisesi ja valintasi lujaksi niin et koskaan lankea kokonaan vaikka välillä kompuroisikin.

Herran Jeesuksen armoa ja totuutta elämääsi, Herra Jeesus on hyvä paimen, joka osoitti rakkautensa kuolemalla puolestasi Golgatan ristillä ja tahtoo, että pääset perille voittajana niinkuin hänkin on voittanut ja ristinsä kantanut, amen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Racoon- kirjoitti:

Olen 16-vuotias tyttö. Mitä ajattelette siitä että pääseekö sellainen ihminen taivaaseen, joka ei ehkä ole niin hyvä kuin pitäisi, eli tarkoitan itseäni? En oikein osaa selittää hyvin, mutta yritän. Olen tehnyt rikoksia joita en kadu, olen joskus ilkeä samanikäisille ihmisille kuten itse olen (vaikka yritän lopettaa sen), ja muutenkaan en ole erityisen hyvä. Rukoilen kyllä joka ilta pienen rukouksen ja uskon Jumalaan, mutta en käy kirkossa muuta kuin jos on 'pakko', eli rippikoulun yhteydessä ja joskus seurakunnan leireillä kun olin nuorempana. Pitäisikö minun jotenkin hyvittää tekojani vai onko Jumala antanut ne jo anteeksi? Vai onko toivoni menetetty, eli pahuus on viemässä minua? En näe itseäni joka sunnuntai käymässä kirkossa, joten auttaako rukoileminen tähän asiaan? Onko teillä jotain neuvoja minulle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu