olen siis naimisissa, yhdessä jo 10 v. Koko tämän ajan olen satunnaisesti tapaillut (muutamia kertoja vuodessa), tekstaillut ja soitellut toisen miehen kanssa. Seksiä emme ole harrastaneet, ennen viime kertaa. Hän on parisuhteessa, myös aika kulissi sellaisessa.
No, näimme pitkästä aikaa muutama viikko sitten baarissa. Mentiin jatkoille ja loppu oliki selvä sitten.. Taas tuli vanhat tunteet pintaan ja mieli sekaisin. Kuten aina ennenkin tapaamistemme jälkeen. Hänen kanssaa voin jutella mistä vain eikä seksi ole ollenkaan pääasia.
Kuinka kävikään; viikonlopun jälkeen soiteltiin ja kysyin normaalisti kuulumisia. Hän kertoi tulevansa isäksi samaisella viikolla, ensimmäinen lapsi. Tiesin lapsentekoyrityksistä, mutta shokki oli valtava. Olin järkyttynyt siitä, ettei hän ollut kertonut raskaudesta silloin tavatessamme, ei kuulema halunnut.
Olin vihdoin antautunut intiimisuhteeseen ja kaverista tulee isä muutaman päivän päästä!
Olin surullinen petoksesta ja toisen naisen puolesta, mutta enne kaikkea tuli sellainen olo, että nyt en enää voi häntä saada.
Olen ollut uskomattoman surullinen, enkä oikein tiedä itsekään miksi?
Oliko sittenkin pelissä tunteita paljon enemmän kuin tiesinkään?
Oliko hän se oikea? Samankaltaisia tunnemyrskyjä en ole kokenut koskaan. Onko niin, että rakkaus ei todellakaan katso aikaa eikä paikkaa? Oman liittoni olen valmis uhraamaan (ei ole häävi), mutta samaa en usko hänestä nyt lapsen syntymän jälkeen. Heilläkään suhde ei ole ollut kunnossa, viimeinen oljenkorsi oli lapsi..
Kirjoitukseni voi olla sekava, niin on myös tunteeni. Onko joku saman kokenut? Kaipaisin tukea.
No, näimme pitkästä aikaa muutama viikko sitten baarissa. Mentiin jatkoille ja loppu oliki selvä sitten.. Taas tuli vanhat tunteet pintaan ja mieli sekaisin. Kuten aina ennenkin tapaamistemme jälkeen. Hänen kanssaa voin jutella mistä vain eikä seksi ole ollenkaan pääasia.
Kuinka kävikään; viikonlopun jälkeen soiteltiin ja kysyin normaalisti kuulumisia. Hän kertoi tulevansa isäksi samaisella viikolla, ensimmäinen lapsi. Tiesin lapsentekoyrityksistä, mutta shokki oli valtava. Olin järkyttynyt siitä, ettei hän ollut kertonut raskaudesta silloin tavatessamme, ei kuulema halunnut.
Olin vihdoin antautunut intiimisuhteeseen ja kaverista tulee isä muutaman päivän päästä!
Olin surullinen petoksesta ja toisen naisen puolesta, mutta enne kaikkea tuli sellainen olo, että nyt en enää voi häntä saada.
Olen ollut uskomattoman surullinen, enkä oikein tiedä itsekään miksi?
Oliko sittenkin pelissä tunteita paljon enemmän kuin tiesinkään?
Oliko hän se oikea? Samankaltaisia tunnemyrskyjä en ole kokenut koskaan. Onko niin, että rakkaus ei todellakaan katso aikaa eikä paikkaa? Oman liittoni olen valmis uhraamaan (ei ole häävi), mutta samaa en usko hänestä nyt lapsen syntymän jälkeen. Heilläkään suhde ei ole ollut kunnossa, viimeinen oljenkorsi oli lapsi..
Kirjoitukseni voi olla sekava, niin on myös tunteeni. Onko joku saman kokenut? Kaipaisin tukea.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Onpas aika kulissiliitto ,kun eka lapsikin tulee.Sua on jymäytetty ja kunnolla.Mistä sä tiedät millaista heillä todellisuudessa on.Joo,mies kertonut sulle,joo satuja että lämpiäisit sille.Ei kukaa normaali ihminen tee lapsia sen takia ,että se pelastaisi parisuhteen.Kylle ne on varmaa molemmat sen päättäneet tehdä yhdessä ja molempien halusta.Kertoi sulle vasta nyt lapsesta,että tiedät missä mennään.Ootko tosissas ,että ottaisit ittelles äijän ,joka pettää viimisillään raskaana olevaa vaimoaan?No samaa lajia harrastat itsekin.Kannattaisi unohtaa koko soppa ja miettiä omaa elämääsi ja suhdettasi, jatkaako yhdessä vai erikseen ja siitä rakentaa elämää eteenpäin.Ota ne ruusunpunaset lasit nenältä pois.
Totuus on tarua ihmeellisempää - ja tunnettu tosiasia on se, että toiset oikeasti kuvittelevat, että lapsen tekeminen jo melkeinpä savuavan parisuhteen raunioille on jokin ihmelääke. Näitä ihmisiä on ihmeen paljon - itseasiassa nykyinen miehenikin yksi niistä. Hänen liittonsa exän kanssa veteli viimeisiään, kun vielä päätettiin yrittää "lujittaa liittoa" toisen lapsen tekemisellä - no, erosivat virallisesti, kun lapsi oli alle 3-vuotias. En miestä silloin tuntenut eivätkä eronneet uskottomuudesta johtuen, mutta tarinan olen kuullut molempien osapuolien suusta.
Tuo vaimon raskaudesta kertominen näyttää olevan aika kova pala salarakkaille. Itselle kävi sinkkuvuosina niin, että päädyin tapaamaan muutaman kerran vanhaa poikaystävääni, joka asui parin sadan kilometrin päässä. Kovin oli sinkkua hänkin - mutta sitten sain muuta kautta tietää, että hänelläpä on avokki ja tytärpuoli kaupungissa X ja avokki jäänyt juuri äitiyslomalle! No just... Soitin miehelle ja totesin, että parempi, kun pysyy siellä, missä on, ettei mene synnytyksessä mukana olo sivusuun. Sama juttu kävi ystävälleni: oli tuollainen aloittajan kaltainen salasuhde, miehellä ennestään kaksi lasta ja sitten se "ei mee hyvin"-fraasi... Mies piti hiljaisuutta monta kuukautta ja kun seur.kerran tapasivat ystäväni kanssa, kertoi menneensä juuri vihille, kun nuorin lapsi kastettiin! Ei kuulemma "uskaltanut" kertoa... Ystäväni sanoi silloin, että enemmän kuin itse asia häntä loukkaa se, ettei hänelle "uskallettu" kertoa, vaikka asioita oli jaettu ja kerrottu myöskin yli 10 vuoden ajan.
Aloittaja miettii, "uhraako" oman liittonsa tämän salarakkaan vuoksi... Kuitenkaan salarakas kaiketi ei ainakaan tässä tilanteessa ole omastaan lähtemässä? Sen sijaan, että aloittaja miettii liiton lopettamista salarakkaan vuoksi, pitäisi ajatella niin, että onko järkeä jatkaa liittoa vain tavan vuoksi? Jos liitto on pystyyn kuivanut eikä anna mitään - eikä kummallakaan osapuolella ole edes halua yrittää, eiköhän vastaus ole selvä?
Vaadimme parempia provoja! Vaadimme parempia provoja!
Näin, näin ja jos olet taas se v i t u n lissu, ni vedä ittes hirteen.
Kiitos kaikille vastauksista, noi provo-tyypit voi painua v....n.
Itsekin asiaa pohdittuani olen alkanut siirtelemään ruusunpunaisia laseja nenältäni :)
Kuitenkin tunnen miehen hyvin, enkä millään usko hänen tarkoituksella jymäyttäneen minua. Kysehän ei ollut seksisuhteesta ( 1 kerta 10 vuodessa). Meillä oli jotain ainutlaatuista.
Vaimon vimma lapsen saantiin ja viimeisen oljenkorren onnistuminen. Toki mieskin halusi lasta. Hän itsekin sanoi, ettei lapsi muuta välttämättä suhdetta vaimoon, elämä vain muuttuu. Nähtäväksi jää kuinka käy. Otan hänet avosylin vastaan, jos hän tulee.
Sillä välin voinkin pohtia omaa onnetonta suhdetta, josta on päästävä irti, vaikka prinssi ei minua tulisikaan hakemaan.
Ei nämä jutut ole mustavalkoisia, kun tunteet on vahvasti pelissä. Järki kädessä kuitenkin yritetään olla. Uskon, että rakkaus voittaa aina, jossain vaiheessa. Ehkä olen tyhmä, ehkä en..
Et ole tyhmä. Mitä jokatapauksessa on sun tehtävä:jos et ole suhteessasi täysillä, lopeta. Ja kyllä, rakkaus voittaa, aina.
Samantyyppistä tilannetta täällä eletään... tosin salasuhde on tuoreempi. Olemme tunteneet toisemme nelisen vuotta (klassinen tilanne: olemme samalla työpaikalla), ja olen ollut ihastunut tähän mieheen ainakin kaksi vuotta ja ounastellut, että tunne ei ole yksipuolinen... Kuluneena keväänä hän sitten vihdoin tunnusti tunteensa minulle. Oli yrittänyt tukahduttaa niitä mutta ei kuulemma ole onnistunut. Samalla kertoi, että heille on vaimonsa kanssa ensimmäinen lapsi tulossa. Hän on siis naimisissa (yli 10 vuotta yhdessä, niistä muutama aviossa), minä avoliitossa (lähes 10 vuotta yhdessä).
Olen aina kuvitellut, että en pettäisi. Mutta tässä ollaan... Vaikka tiesin tosiasiat, antauduin tunteiden vietäväksi. Hän on ollut kesän ajan toisessa toimipisteessä, joten aiemmasta poiketen emme ole nähneet päivittäin töiden vuoksi. Olemme nähneet kesän aikana kahdenkesken lähes viikoittain, mutta vain noin tunti kerrallaan. Suutelua ja vaeltelevia käsiä pidemmälle emme ole menneet, mutta tunteiden voimakkuus ja välillämme vallitseva intohimo yllättää meidät joka kerta. Kumpikaan ei ole aiemmin kokenut tällaista... Fyysistä puolta enemmän on tapahtunut henkisellä puolella. Olemme vaihtaneet pitkiä sähköposteja ja jutelleet netin kautta päivittäin, välillä tuntikausia. Keväisen tunteidentunnustamisen jälkeen ei ole mennyt päivääkään, ettemme olisi olleet yhteyksissä. Ikävä raastaa kumpaakin aina näkemisten välillä.
Kummallakin on parisuhteessaan ongelmia, ja hän sanoi, että lasta lähdettiin hankkimaan nimenomaan suhteen vakaannuttamiseksi. Typerää - olisin luullut, ettei kukaan enää kuvittelisi, että lapsi paikkaisi välejä! Suhteensa on kuulemma lähes täysin syntymässä olevan vauvan varassa... Mutta hän on hyvin velvollisuudentuntoinen, mikä saattaa muuttaa kuviota. Vauva on syntymässä näinä päivinä. Hän on itse sitä mieltä, että ei vauva pyyhi pois hänen tunteitaan minua kohtaan, mutta minua repii ja raastaa. Sama juttu siis kuin toinenonneton-nimimerkillä: "Hän itsekin sanoi, ettei lapsi muuta välttämättä suhdetta vaimoon, elämä vain muuttuu." En ole kertonut tilanteesta kenellekään, enkä voi tietenkään olettaa saavani tukea mistään. Olenhan paha ja moraaliton toinen nainen...
Ensi viikon jälkeen olemme taas vuoden samassa työpisteessä, eli näemme toisiamme aina arkipäivisin. Siinä vaiheessa hänestä on varmaankin tullut jo isä, enkä tiedä, mikä kaikki on silloin muuttunut. Olen yrittänyt pitää jalat maassa ja muistuttaa itseäni vauvasta jatkuvasti, mutta tunteet vievät mukanaan. Koen silti, että tämä vaihe on ollut tärkeä elämässäni: olen alkanut pohtia omaa nykysuhdettani ja alkanut uskoa, että minulla olisi oikeus onnellisempaan elämään - oli se sitten tämän miehen kanssa tai jonkun muun.
Kun olet ollut antelias niin sua on käytetty hyväksi, niin kuin moni mies tekee kun hoksaa sinunlaisesi yksinkertaisen naisen. Vaimo on viimeisillään raskaana eikä varmasti halua rakastelua joten jalkavaimo on osansa ansainnut, hetkeksi. Vaimo kiittää, varmaan mieskin, jos edes muistaisi kenen kanssa kävi lastinsa purkamassa.
Kun lukee näitä sinunkin sanojasi ulkopuolisen ja puolueettoman silmin, herää kysymyksiä... Yritätkö vakuuttaa itsellesi jotain? Totta kai varattuun haksahtava tekee väärin - sitä kai ei kukaan kyseenalaistakaan. Mutta nämä sanat... Mistä sinä tiedät, että toinen nainen on "lastin purkupaikka", josta viimeisillään oleva vaimo "kiittää" ? Mistä sinä tiedät, että toinen nainen on täysin arvoton varatun miehen silmissä? Mistä tiedät, ettei viimeisillään oleva vaimo haluaisi rakastelua miehensä kanssa?
Jos sinä itse olet suostuvainen tuohon vaimona, niin ok. Olet varsin sallivainen, jos toivotat toisen naisen tervetulleeksi parisuhteeseesi loppuraskautesi ajaksi... Samalla kuitenkin pelkäät, että jos miehesi oikeasti hakee helpotusta paineisiinsa vieraasta sylistä, mitä jos mies alkaakin tuntea jotain "enemmän" tätä toista naista kohtaan, mitä jos tämä onkin oikeasti uhka parisuhteellenne..? Mutta tällainen totaalinen lyttäys ja mitätöinti rauhoittaa ilmeisesti sinua?
Rakastuminen ja tunteet eivät katso paikkaa eikä aikaa, sinä et voi sitä järjellä kontroilloida.
Lapsella ei kitata yhteen jos liitossa on tapahtunut ennenkin pettämistä, se vain hankaloittaa eroaikeita.
Kunnon isätyyppi tuntee huonoa omatuntoa, HUOM. vain lasta kohtaan kun eroaa ja harkitsee eroa lapsen synnyttyä.
Älkää hankkiutuko vaimot "vahingossa" raskaaksi pitääksenne kiinni miehestä johon ette luota. Teette itsellenne todella huonon teon.
Kun mies lähtee vaimon raskaana ollessa suhteeseen, jossa on paaaaaljon muutakin kuin seksiä, on se merkki siitä, että lasta ei ole laitettu alulle yhteisestä halusta, lapsi ei siis ole ns.rakkauden lapsi, valitettavasti. Muuten aivan varmasti, odottaa mies myös sinun kanssasi tulokasta, hivelee mahaasi ja hoivaa sinua. Tiedän, näin teki oma mieheni molempien raskauksien aikana.
Kaikkea et valitettavasti voi ohjata järjellä, nimittäin yhteenkuuluvuuden tunnetta ja rakastumista. Sitä vastaan et voi kampailla, se voittaa, aina, ennemmin tai myöhemmin, joskus se odotuttaa sopivaa aikaa, mutta sydämestä se ei ikinä poistu. Ei ikinä!
Haluatko sinä miehen, lapsen isän, jonka sydämessä siellä sopukoissa on joku toinen, joka kosketti miestäsi enemmäin kuin sinä ikinä?
Joskus viikko, kuukausi , kuukaudet voivat olla ihmiselle tärkeämpi aika ja syvin tunnekokokemus ja vaikuttavin, kuin sinun kanssasi vuosia, kaikkine eri kokemuksinenne yhdessä, kun rakastuu toiseen, ei vanhoilla yhteisellä kokemuksislla jos tunteet ovat kylmettyneet ole mitään merkitystä! Ne voivat unohtua kertaheitolla, miehen logiikkaa, myös naisen rakastuessaan. Toki naiselle merkitsee muistot enemmän.
Haluatko sinä miehen, joka ei ole kanssasi mukana koko sydämellä liitossa, vain velvollisuudesta?
Etkö sinäkin haluaisi ihmisen, jonka silmät loistavat sinua katsoessasi, joka puhuu ja ylistää sinua toisille, joka kärsii kun et ole lähellä? Joka halaa ja suutelee sinua spontaanisti, koskettelee ohikävellessä, laittaa sinulle vihjaavia viestejä, odottaa ja kaipaa sinua? Vielä vuosienkin jälkeen.
...JA NIMENOMAAN TÄRKEIN MERKKI RAKKAUDESTA: EI KOSKAAN AIHEUTA SINULLE NIIN PAHAA OLOA JOSTA SINÄ MELKEIN SAIRASTUT, JA JOTA ET VOI SULATTAA JA ANTAA ANTEEKSI. SILLÄ KUKA LEIKKAISI OMAA LIHAANSA? (tiedät kai avioliitossa mies ja nainen yhtyvät ja ovat ns. samaa lihaa,,,siis jos ikinä olet vihkivalaa kuunnellut tai Raamattua lukenut?).
Rakkauteen kuuluu kaikin puolin toiselle hyvän olon tuottaminen , niinkuin sinä vaimonakin ilm. teet , eikö vain? Ja luottamus.
Minäkin kirjoittaja olen ent.Lissu, kylläpäs meitä rittää! Nyt tulikin Sinulle "Lissun härnääjä "vaikea tehtävä, kun et enää tiedä kelle vastaisit.
Joka tapauksessa, olisitko onnellinen ilman OIKEAA rakkautta ja luottamista?
Sori vaan, ei mennyt läpi. Sulta unohtui kirjoitus/kielioppivirheet ja toisaalta et osaa kirjoittaa niin pimeitä ja rivoja juttuja kuin lissu. Tosin taidat olla samalla tiellä kuin lissu ja siitä ei hyvää seuraa, lopputuloksen olemme kaikki täällä lukeneet. Valitettavasti.