Henkistä näkökulmaa painonhallintaan

Niin ja keksittävä palkintoja itselleen että jaksaa laihtua.
Tupakka on epäterveellisyydestään huolimatta parhaita laihduttajan kavereita.
Vie karkki ja munkki nälät. Voi nautiskella tupakin vaikka 30min välein.
Sitten kun on laihtunut lopettaa tupakoinnin.

Miettii sitten niitä ongelmia miksi syö. Yleensä tekee mieli syödä kun tuntee itsensä ihraksi ja kierre on valmis... Tuo videokin on kaameaa katseltavaa varmasti pulleille naisille. Helppo tuollaisen laiheliinin puhua miten pysyä hoikkana. Sitten pullea viedeon katselija meneekin sinne wiineripitkolle kun tuli pahamieli verratessaan itseään tuohon hoikkaan.

Sitten on uskallettava laihtua! Moni on rakentanut jo identiteetin läskiensä ympärille.
On uskallettava ajatella olevansa joskus hoikka.

Oman laihtuneen vartalon hyväksyminen ei ole helppoa.Itse tulin entistäänkin tietoisemmaksi omasta kropasta laihduttuani melkein 30kg. En voinut käydä vieläkään uimassa yms. Lisäksi olin hölmö kun kuuntelin painon ja pituuden mukaan laskettuja rajoja.. Olin valokuvieni mukaan hoikka ja hyvännäköinen nainen vaikka painoin 70-74 kg. Vaatekokoni oli 38/M. Nyt olen jälleen lihonut turvaläskin ympärilleni takaisin. Pää ei kestänyt laihtumista, kaikki henkiset asiat jäi silloin käsittelemättä ja laihtumisen syyksikin paljastui masennus ja syömättömyys. Nyt korjailen jojolaihdutuksen jälkiä ja yritän löytää terveelliset elämäntavat uudelleen. Haluan rakastua itseeni ja kroppaani, en halua piilotella rumissa vaatteissani, haluan olla taas ylpeä ja ketterä niin kuin joskus teini-iässä olin, silloin esimerkiksi liikunnan iloa piti itsestäänselvänä. Muistan kuinka juoksin ja kävelin ulkona enkä hengästynyt tai häpeillyt ulkomuotoani yhtään, se oli niin kevyttä ja vapaata. Nyt elän läskieni vankilassa ja kaikki jopa kaupungilla käyminen tuntuu masentavalle ja haasteelle koska en haluaisi tuntea itseäni toisenluokan kansalaiseksi.