Introvertti?

Mitä tulee mieleen, jos jotakuta ihmistä kuvataan introvertiksi?

Älkää jumittuko tuon termin virallisiin määritelmiin, vaan kertokaa vaan mielikuvianne, ja kertokaa myös, ovatko nuo mielikuvat positiivisia, ja millä tavalla.
504497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Introvertti on ihminen joka ei koe tarpeelliseksi juoruta ja jauhaa taukoamatta pas.kaa vähämielisten idioottien kanssa. Introvertti osaa ajatella itsenäisesti ja muodostaa asioista ihan ikiomat mielipiteet, ilman tarvetta mielistellä apinalaumaa. Tästä syystä apinalaumat usein vieroksuvat, ellei peräti halveksi introverttejä. Itsenäisesti ajatteleva ihminen on maailman vaarallisin asia.

1Äänestä
  • Eksvertti ei myöskään tarkoita ettei osaa ajatella itsenäisesti, omata mielipiteitä tai tarvetta mielistellä.

    Äänestä

  • Hyvin sanottu. Itselläni introverttius näkyy nelikirjaimisessa lyhenteessäni.

    Älykkyys ja lahjakkuus korreloivat introverttiuden kanssa. Kaikki suuret nerot, kuten Galileo, Newton, ja Einstein olivat introvertteja. Yksi älykkäämpi ekstrovertti nainen sanoi minulle kerran että tukehtuu, ellei pääse ihmisten ilmoille. Minulla ei ole mitään vastaavaa tarvetta päästä ihmisten ilmoille, joten pidin tuota vähän omituisena.

    1Äänestä

  • Juuri näin se on.

    Äänestä

  • m36-INTJ kirjoitti:

    Hyvin sanottu. Itselläni introverttius näkyy nelikirjaimisessa lyhenteessäni.

    Älykkyys ja lahjakkuus korreloivat introverttiuden kanssa. Kaikki suuret nerot, kuten Galileo, Newton, ja Einstein olivat introvertteja. Yksi älykkäämpi ekstrovertti nainen sanoi minulle kerran että tukehtuu, ellei pääse ihmisten ilmoille. Minulla ei ole mitään vastaavaa tarvetta päästä ihmisten ilmoille, joten pidin tuota vähän omituisena.

    "Minulla ei ole mitään vastaavaa tarvetta päästä ihmisten ilmoille, joten pidin tuota vähän omituisena. "

    :D ja sehän kertoo älykkyydestäsi ettet osaa kuvitella eri ihmisten olevan erilaisia olematta omituisia?

    Äänestä

  • m36-INTJ kirjoitti:

    Hyvin sanottu. Itselläni introverttius näkyy nelikirjaimisessa lyhenteessäni.

    Älykkyys ja lahjakkuus korreloivat introverttiuden kanssa. Kaikki suuret nerot, kuten Galileo, Newton, ja Einstein olivat introvertteja. Yksi älykkäämpi ekstrovertti nainen sanoi minulle kerran että tukehtuu, ellei pääse ihmisten ilmoille. Minulla ei ole mitään vastaavaa tarvetta päästä ihmisten ilmoille, joten pidin tuota vähän omituisena.

    Ai löytyi täältä toinenkin INTJ 🙂

    Äänestä

  • Tästä olen erimieltä.
    Kyllä ne introvertitkin osaa olla uusavttomia ja juoruilla muista ihmisistä.

    Introvertti on ihminen joka latautuu enemmän yksin ollessaan kuin muiden ihmisten seurassa.

    Itse olen introvertti. Olen erittäin sosiaalinen ja nautin hyvästä seurasta, mutta liika sosiaalisuus vie voimat ja alkaa kaipaamaan yksinoloa.

    Äänestä

Tämän palstan atm:t. Kierrän introvertit kaukaa.

Äänestä

Minä. Mieluummin jään kotiin sinkut-palstalle kuin lähden mukasosialisoitumaan jonnekin tissiperseyökerhoon. Olin eilen ns. viihteellä (haha) ja tämä päivä on mennyt sosiaalisesta kanssakäymisestä palautumisessa. Koko ajan sai taas keksiä jotain jutunjuurta ja suurin osa keskusteluista oli tuttuun tapaan egon pönkittämistä yms. paska ilta. Mitään en olisi missannut, vaikka olisin katsonut yksin leffaa kotona koko illan. Päinvastoin.

Äänestä
  • Voin henkisesti huonosti baareissa sekä ihmisten seurassa. Kotona minulla on oma rauha,lemmikit,viherkasvit...

    Äänestä

  • Sama täällä. Kaks vuotta sitten viimeinen baari ilta. Ei vaan jaksa kiinnostaa. Ikääkin kohta 40. Kotona voi tehdä omia juttuja. Elokuvia,siivoilla.hyvää ruokaa.

    Äänestä

Kuvailisin arkikielessä introvertiksi hiljaisempaa ja ujompaa ihmistä, joka ei hakeudu kovin aktiivisesti tekemisiin toisten kanssa. Tosin tiedän myös sosiaalisia introverttejä, jotka lyhyen ajanjakson ajan voivat olla hyvinkin aktiivisia, mutta eivät jaksa äksöniä kovin pitkään.

Minusta introverttiys ei ole negatiivistä tai positiivistä, koko persoona ratkaisee. Ja tietysti se miten persoona istuu yhteen oman persoonani kanssa. Oma kokemus on, että introvertti-ajattelijat voivat olla hyvinkin antoisaa seuraa, kunhan ovat ensin saaneet rauhassa tutustua ensin.

En pistäisi kumpaakaan ominaisuutta E/I lähtökohtaiseksi paremmaksi kumppanissa tai ystävässä.

Äänestä
  • Näin minäkin olisin sanonut :)

    Komppaan.

    Äänestä

  • Ihan eri juttu ujous ja introverttiys. Eniten kärsimystä kai aiheuttaa, jos on ujo ekstrovertti. Introvertillä voi olla erittäin hyvät sosiaaliset taidot, samoin ekstrovertillä erittäin huonot. Ero on siinä, että introvertti ei ole erityisen sosiaalinen, kun taas ekstrovertti yleensä on. Eli sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot eivät aina suinkaan kulje käsi kädessä.

    En muista enää oman testini tulosta joku IS..se oli.

    Äänestä

  • I-nainen kirjoitti:

    Ihan eri juttu ujous ja introverttiys. Eniten kärsimystä kai aiheuttaa, jos on ujo ekstrovertti. Introvertillä voi olla erittäin hyvät sosiaaliset taidot, samoin ekstrovertillä erittäin huonot. Ero on siinä, että introvertti ei ole erityisen sosiaalinen, kun taas ekstrovertti yleensä on. Eli sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot eivät aina suinkaan kulje käsi kädessä.

    En muista enää oman testini tulosta joku IS..se oli.

    Siis että ujouttahan ei ole se, että jotakuta ei nyt vain kiinnosta esim jäädä jutustelemaan, tai mennä kyläilemään yms. Aika moni kai tulkitsee, että jos henkilöä ei kiinnosta läpättää kaikenmaailman asioista, niin hän on ujo, kun kerran ihanteenä pidetään sosiaalista läpättäjää :)

    Äänestä

  • I-nainen kirjoitti:

    Ihan eri juttu ujous ja introverttiys. Eniten kärsimystä kai aiheuttaa, jos on ujo ekstrovertti. Introvertillä voi olla erittäin hyvät sosiaaliset taidot, samoin ekstrovertillä erittäin huonot. Ero on siinä, että introvertti ei ole erityisen sosiaalinen, kun taas ekstrovertti yleensä on. Eli sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot eivät aina suinkaan kulje käsi kädessä.

    En muista enää oman testini tulosta joku IS..se oli.

    Just niin. Itse olen introvertti jolla on hyvät sosiaaliset taidot. Tykkään olla ihmisten ilmoilla ja jutustella, myös tuntemattomien ihmisten kanssa. Minusta ihmiset ovat mielenkiintoisia ja olen aika hyvin oppinut pois ujoudestani. Ujous sinänsä ei mielestän ole mikää paha asia, mutta minua oma ujouteni aina häiritsi, joten olen iloinen että pystyin tekemään asialle jotain.

    Mutta vastapainoksi tarvitsen paljon omaa aikaa, omia mietiskelyhetkiä, yksinään asioiden tekemistä. Kaikki harrastukseni esim ovat "yksinäisiä", en kuitenkaan tunne itseäni yksinäiseksi niissä, vaan saan niistä voimaa. Tuntuu että pääni hajoaa jos en saa tätä itseni kanssa oloa.

    Äänestä

Siäänpäinkääntynyt, hiljainen, ei ole kiinnostunut sosiaalisista jutuista, kuten juhlista ja muista kissanristiäisistä. Viihtyy omissa oloissaan. Neutraali, ei positiivinen, eikä neg.

Äänestä
  • Miksi pitäisi olla sosiaalinen.

    Äänestä

Introvertti ei jaksa aina olla sosiaalinen, ei hakeudu huomion keskipisteeksi. Ehkä enemmän semmoinen syrjäänvetäytyvä ja tarkkaileva tyyppi.

Introvertti ei automaattisesti ole ujo, varautunut käytös voi vaan semmoista antaa ymmärtää.

Äänestä

Eipä juuri mitään, en kyseisin termein tapaa ihmisiä ajatella, enkä itseäni.

Äänestä

Pidän itseäni introverttinä. Aika hyvä testi onko intro vai ekstro on se kun viettää pari tuntia joissakin juhlissa jossa on hirveästi porukkaa. Itse olen sellaisten tilaisuuksien jälkeen aivan rättiväsynyt, eikä johdu tosiaankaan mistään alkon käytöstä koska raitis olen. Jos ihminen on ekstrovertti, hän ikäänkuin lataa akkujaan tuollaisissa tilaisuuksissa, introvertillä akku menee kuiviin. Työn puolesta joskus on käytännössä pakko osallistua tuollaisiin isoihin ja hyvin tönkköjuhlallisiin iltapukutilaisuuksiin.

Äänestä
  • Jaa... no jos tuo olisi määritelmä, niin lienen sitten vaan vertti.

    Äänestä

Tulee mieleen taannoisen Fakta homman Heka, jota voisi luonnehtia introvertiksi. Seuraava pätkä on ajankohtainen näin marja-aikaan.

http://www.youtube.com/watch?v=HkodJsX1KMk

Jostakin syystä Heka oli kuitenkin päätynyt naimisiin Pirren kanssa, joka on ekstrovertti.

Äänestä

Olen introvertti.

Viihdyn paitsi yksin, myös ihmisten seurassa, eivätkä sosiaaliset taitoni ole yhtään sen huonommat kuin satunnaisella ekstrovertilläkään, mutta seurassa olo kuormittaa, ja sen jälkeen tarvitsen omaa rauhaa.

En ole yhtään ujo, vaan jos minulla on asiaa, voin mennä puhumaan kenelle tahansa, eikä edes esimerkiksi puheen pitäminen isollekaan ihmisjoukolle ole mikään ongelma, kunhan vaan tiedän, että minulla on jotain sanottavaa.

Olen kiinnostuneempi asioista kuin ihmisistä eli valitsen yleensä ensin sen, mitä haluan tehdä, ja vasta sitten katson, joudunko tekemään yksin vai saanko seuraa. Seuran pitää olla todella kiinnostavaa tai mieluisaa, jotta lähtisin vain seuran takia mukaan johonkin, mikä ei itsessään kiinnosta minua henkilökohtaisesti.

Äänestä

Olen intovertti, Myers Briggsillä infj, tosin vain lievästi sisäänpäin kääntynyt. Ts. tarkkailen ja kuuntelen muita mielummin kuin esitän itseäni tai olen huomion keskipisteenä. Persoonallisuustyyppi on kaikista harvinaisin ja kaikki seurustelukumppanini ovat ehdottaneet psykologin/psykiatrin uraa tai erikoisopettajan tms. Introvertilla on erittäin rikas sisäinen elämä, eikä muiden huomion puute juuri häiritse. Olen kyllä jotenkin kumman suosittu, epämääräinen sovittelija, näkymätön mutta tarvittu ja en koe osaani huonoksi. Auviset ja Saariset ym., ehkä perus atm:t, ovat ehkä enemmän pakonolosta introvertteja, haluaisivat olla huomion keskipisteenä neron leimauksineen, mutta karisma ei riitä että ihmiset jaksaisivat kuunnella. Intovertti menettää energiaa ympäröivistä ihmisistä, ekstrovertti lisää sitä. Jos on pakko hakeutua omaan rauhaan ihmisten parista, on introvertti.

Äänestä

Myönnän että sanasta introvertti tulee mieleen vähän älykkäämpi ihminen kuin sanasta ekstrovertti. Introvertti ei saa mitään erityisempää tyydytystä jutellessaan ihmisille, koska päässä on tarpeeksi omiakin ajatuksia, jotka ovat yleensä paljon mielenkiintoisempia kuin sellaiset tuhat kertaa kuullut mielipiteet joita yleensä kuulee normaaleissa keskusteluissa. Puhumattakaan niistä keskusteluista joissa ei ole yhtään mitään ajatusta.

Mutta tuo on tietysti törkeä yleistys, enkä ole ylpeä tästä mielleyhtymästä. Sekä introverteissä että ekstroverteissä on älykkäitä ja vähemmän älykkäitä ihmisiä. Mitä parinvalintaan tulee, niin kumppanini ulospäinsuuntautuneisuudella ei ole minulle mitään merkitystä.

Äänestä

ISFP eli intro useammankin testin mukaan.
Sosiaalinen introvertti kuitenkin. Varmaan itse ajattelen eniten introudessa sitä, että tarvitsen yksinoloa kyetäkseni latautua ja järjestää itseäni. Mitä enemmän hässäkkää ja stressiä, sitä enemmän tarvetta hiljaiselle, rauhalliselle yksinololle. En liitä sitä introverttiyttä älykkyyteen tms.

Äänestä

Ei ole olemassa mitään ääripäitä (sosiaalinen/epäsosiaalinen). Itsessäni nämä molemmat piirteet korostuu tarpeen mukaan. Osaan vetäytyä ja vaadin myös sitä ajoittain, mutta osaan olla myös hyvinkin sosiaalinen. Usein nämä piirteen nähdään mustavalkoisina. Niin ei tietenkään ole.

Äänestä

Minussa on paljon introverttia, mutta myös ekstroverttia. Olen sekoitus näistä kahdesta.
Introvertti minussa tarvitsee omaa tilaa ja aikaa. Väsyn nopeasti hälisevissä ihmisjoukoissa ja on pakko päästä latautumaan omassa rauhassa. Ekstrovetti taas on kiinnostunut erilaisita ihmisistä ja tykkään tutustua monenlaisiin erilaisiin ihmisiin.
Olen ammatissa jossa joudun hyvinkin intiimeihin kohtaamisiin ihmisten kanssa (sairaanhoitaja) ja se ei haittaa minua tippaakaan ja pystyn olemaan hyvinkin potilasläheinen ja empaattinen. Toisaalta kun työssä on kovin hektistä ja kiirettä ja vaikeita potilas- ja omaiskohtaamisia minun täytyy päästä pois hetkeksi ja menenkin tupakkapaikalle vaikka en tupakoi. Siellä minulla on roskapönttö jota potkin ja puran turhaumia. En muuten ole ainoa, siellä käy muitakin samalla asialla :)
Työn jälkeen haluan olla kotonani täysin rauhassa. Asun yksin ja se on minulle välttämätöntä.
Minulla on hyvin pieni ystäväpiiri johon on vaikea päästä. Tuttaville olen ystävällinen mutta pidän käsivarren matkan päässä. Rakastan lukemista ja uuden oppimista. Kerään tietoa monelta alata ja tutkin mielelläni asioita yksin omassa rauhassa.
En pidä introverttiutta sen huonompana kuin ekstroverttiuttakaan. Se on ominaisuus siinä kuin siniset silmät joillakin ja toisilla ruskeat. Ihmiset ovat yksilöitä kaikilla tasoilla, eikä näitä voida panna paremmuusjärjestykseen. itse viihdyn mainiosti omissa nahoissani enkä vaihtaisi mihinkään. Voin sanoa että pidän itsestäni tosi paljon.
Ja vaikka olen introvertti olen deittaillut ja seurustellut normaaliin tapaan. En ole kummallinen erakko ja syrjäänvetäytyvä reppana kuten hyvin usein introvertin oletetaan olevan.
Terv. intro-ekstro-sinkkunainen

Äänestä

Ettekö vaan osaa antaa olla rauhassa. Minua ei kiinnosta.

Äänestä

Luonteenpiirre ihmisessä. Viihtyy yksin hyvin ja tarvitseekin omaa aikaa. Ei tarkoita silti mitään erakkoa, vaan ei tarvitse ympärilleen ihmisiä.

Eksovertti taas tarvitsee ihmisiä ympärilleen, tai kokee itsensä yksinäiseksi.

Tähän tais olla välimuotokin.... hetki...🤔

Ambivertti.... Itse ehkä lukeutuisin tähän keskikastiin. Osaan olla yksin ja hakeudunkin välillä omaan rauhaan, mutta tykkään seikkailla ihmisvilinässäkin. 😊

Oisko osimoilleen noin kaikki vertit ja mortit. 😬

Äänestä

Taidan olla introvertti tai ainakin viihdyn paremmin omassa kuin huonossa ja mielenkiinnottomassa seurassa.

Introverttien ei tarvitse puolustella omaa olemistaan, koska introjen on todettu olevan myös älykkäämpiä ja verbaalisesti lahjakkaampia kuin ekstroverttien.

Eräässä amerikkalaisessa tutkimuksessa havaittiin introverttinaisten olevan huomattavasti ekstroverttinaisia älykkäämpiä. Toisaalta ekstrovertit pärjäsivät paremmin lyhytmuistitehtävässä.

https://digitalcommons.northgeorgia.edu/cgi/viewcontent.cgi?article=1592&context=ngresearchconf&fbclid=IwAR2_4NkrrUX73l648JhXiyLn9Rwo43_g40Sb12BVKT1VXWgVvV5nvUMfxrg

Äänestä

Verbaalisesti lahjakas Donna Funeaun ryydittämänä ja palstakuuluisan Timo Similän panemana on hyvä esimerkki introvertistä sosiaalilahjakkuudesta. Tällaisia tapaa vain varjoisilla kujilla ja sinkkupalstojen nurkissa.

Äänestä
  • Mjaa

    Ensinnäkin Donna Donatello pani Timo Similää, ei Timo Similä Donna Donatelloa. Tämä on erittäin tärkeä pointti ymmärtää. Lisäksi on hyvä ymmärtää se että periaatteessa Donna Donatello ei "pannut" Timo Similää, vaan nosti hänet sen kuuluisan vartin verran ylemmäs, joka meille kullekin on ennalta säädetty.

    Tämä kaikki hyvä on tapahtunut täydellisessä yhteisymmärryksessä ja harmoniassa.

    Introverttiuteeni en nyt jaksa puuttua.

    (hirn)

    Äänestä

  • Funeau kirjoitti:

    Mjaa

    Ensinnäkin Donna Donatello pani Timo Similää, ei Timo Similä Donna Donatelloa. Tämä on erittäin tärkeä pointti ymmärtää. Lisäksi on hyvä ymmärtää se että periaatteessa Donna Donatello ei "pannut" Timo Similää, vaan nosti hänet sen kuuluisan vartin verran ylemmäs, joka meille kullekin on ennalta säädetty.

    Tämä kaikki hyvä on tapahtunut täydellisessä yhteisymmärryksessä ja harmoniassa.

    Introverttiuteeni en nyt jaksa puuttua.

    (hirn)

    Maailman kaunein kirjain on Y.

    Tiedättekö miksi?

    (reps)

    Äänestä

  • Funeau kirjoitti:

    Maailman kaunein kirjain on Y.

    Tiedättekö miksi?

    (reps)

    Koska se ei ole X

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska se ei ole X

    Mä olen visuaalinen ihminen, jolle näkö on kaikki kaikessa.

    (Y)

    (hirn)

    Äänestä

  • Funeau kirjoitti:

    Mä olen visuaalinen ihminen, jolle näkö on kaikki kaikessa.

    (Y)

    (hirn)

    Introvertin maailma on hieman toisenlainen kuin sosiaalisen sekopään; luen sosiaalisiksi sekopäiksi kaikki keskustelupalstoilla kirjoittelevat keskustelijat.

    Introvertin maailma ei oikeastaan edes aukea kenellekään.

    Minusta täällä ei ole ketään introverttiä, jos minut jätetään pois laskuista.

    (naurua)

    Äänestä

  • Funeau kirjoitti:

    Mä olen visuaalinen ihminen, jolle näkö on kaikki kaikessa.

    (Y)

    (hirn)

    Mutta tuohan oli XX

    ja sinä olet 2XX

    Äänestä

  • Funeau kirjoitti:

    Introvertin maailma on hieman toisenlainen kuin sosiaalisen sekopään; luen sosiaalisiksi sekopäiksi kaikki keskustelupalstoilla kirjoittelevat keskustelijat.

    Introvertin maailma ei oikeastaan edes aukea kenellekään.

    Minusta täällä ei ole ketään introverttiä, jos minut jätetään pois laskuista.

    (naurua)

    Mihin tuolla "minut" sanalla viitataan edellisessä?

    Äänestä

  • Funeau kirjoitti:

    Introvertin maailma on hieman toisenlainen kuin sosiaalisen sekopään; luen sosiaalisiksi sekopäiksi kaikki keskustelupalstoilla kirjoittelevat keskustelijat.

    Introvertin maailma ei oikeastaan edes aukea kenellekään.

    Minusta täällä ei ole ketään introverttiä, jos minut jätetään pois laskuista.

    (naurua)

    Mjoo

    En tiedä kuinka tuota enää voisi jalostaa, sillä olen kulkemassa kohti suuntaa, joka on absurdi.

    Introvertti todellisuus saa kasvot.

    (reps)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mihin tuolla "minut" sanalla viitataan edellisessä?

    Mjaa

    Tosiaan.

    Minähän puhuin itsestäni.

    (hihitystä)

    Äänestä

Ai noin päin. Hivuttaudun tästä donnien ja konnien laajennettuun todellisuuteen pikkuhiljaa. Öitä.

Äänestä

Introvertistä tulee mieleen turhan nippelitiedon länkyttäjä, ujo paska, ATM

Äänestä
  • Ei se on monesti juuri ekstrovertti. Turhan lässyttäjä puheella ilman täyttävä. Mitään pointtia ei ole vain meteliä ja esitystä tietysti se menee toiselle puupäälle läpi mutta mitään todellisuuspohjaa ei näillä alemman tason pröystäilijöillä ole. Introvertti puhuu asian ytimestä ja tekee asiat järjestelmällisesti ja hyvin myös naimisen. Siksi moni varsinkin nuorena ekstrovertin paskapuheisiin uskonut ja naimisiinkin mennyt nainen alkaa vähän myöhemmin miettiä että ei halua olla tuollaisen sian kanssa kun on tarjolla älykästä oikeasti menestynyttä seuraa joka ei jauha paskaa vaan oikeasti tekee asioita on luotettavia ottaa naisen huomioon jne johon paska ekstrovertti ei ikinä pysty.

    Äänestä

Introvertti on kaveri joka osaa soittaa biiseistä vaan intron.

Äänestä

Introverttinä totean. En jaksa turhanpäiväisiä ihmisiä. Ns hyvänpäiväntuttuja. Piiri on pieni mutta erittäin läheinen.

Äänestä

Viihtyy itsekseen ja valittujen ystävien kanssa.

Äänestä
  • Noin se juuri on minullakin.

    Äänestä

En saa siitä mielikuvaa, mutta extrovertista sen aina äänessä olevan työpaikan tyypin, joka kuvittelee että sen mielipide on tärkein ja että sen jutut kiinnostaa kaikkia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kunhan kysyn. kirjoitti:

Mitä tulee mieleen, jos jotakuta ihmistä kuvataan introvertiksi?

Älkää jumittuko tuon termin virallisiin määritelmiin, vaan kertokaa vaan mielikuvianne, ja kertokaa myös, ovatko nuo mielikuvat positiivisia, ja millä tavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu