Onko teillä muslimimiehien kanssa olevat naiset miten kiihkeää muslimimiestenne kaanssa (suhteen alussa). Olen tavannut mukavan ja komean muslimimiehen, mutta petyin seksiin hänen kanssaan. Kiihkeyttä ei ollut ja se ei tuntunut oikein miltään, vaikka miehellä on kohtalaisen iso siitin. Millaista teillä muilla on?
muslimipartner
ei tunnu miltään
12320
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Eipä taida se(kään) olla uskonnosta kiinni. Meillä ei kuvaamiasi ongelmia ole ollut, päinvastoin. Kuulostaa kyllä erikoiselta, että ei edes alkuvaiheessa ole kiihkeyttä.. mies suhtautuu siis seksiin kanssasi suurinpiirtein samaan tapaan kuin kaupassakäyntiin?
No eipä tuo kauheasti eronnut suomalaisista miehistä. Ei ollut sen taidokkaampi, tai paremmin "varusteltu". Mies siinä missä muutkin.
Alkuun oli kihkeämpää, kuten yleensäkin uudessa suhteessa.
Ja miksi piti mainita taas erikseen se uskonto...? Oliko olennaista?
Uskonto vaikuttaa, koska esim. muslimimiehet ovat ympärileikattuja (uskonnonnon sanelemaa) ja vaikuttaa uskonto myös asenne tasolla seksiin (esiaviollinen ehdottomasti kielletty, naisten seksuaalisuutta ei hyväksytä).
Ja v****!
Minulla on muslimimies ja kiihkeämpää rakastajaa en voisi kuvitellakaan.
Ja etteikö muka naisten seksuaalisuutta hyväksytä. Mistähän aapisesta sinä oikein olet oppisi imenyt??
Kyllä minun mies ainakin tulee aivan villiksi minihameesta ja korkkareista ja tärkein siellä sängyssä olen minä. Minun tyytdyttäminen on hänelle puoli nautintoa ja kyllähän jokainen nainen tietää miten mies kiihottuu lisää kun nainen saa oman tyydytyksensä. mies joka ei sitä vielä ole oppinut, on säälittävä otus. Enkä nyt tarkoita aloittajan partneria, vaan näitä säälittäviä kirjoittelijoita jotka "tietää" kaiken "muslimimiehistä"
Samalla kaavalla voidaan sitten kai sanoa, että kaikki suomalaiset miehet on todella pikkukikkelisiä, kun joku kerran niin väitti. Vai?
Lakatkaa jo laittamasta ihmisiä muottiin pelkän synnyinmaan tai uskonnon perusteella. Se on ihan sama mitä se uskonto on jossain joskus sanonut. Jos mies on kiihottunut naisestaan ja haluaa hänet tyydyttää, niin siinä uskontoja muista.
Ai, sinäkö juot virtsaa naisen kengästä?
Sinullahan nuo oudot tavat on.
Miten se ympärileikkaus vaikuttaa muka? Ei yhtään mitenkään. Onpa noita suomalaisia leikattuja miehiäkin eteen sattunut. Mikä ihmeen asenne? Ai naisen seksuaalisuutta ei mukamas hyväksytä? Missä Afrikan peräsavannilla olet oikein laukannut kun olet tuollaisia asioita mukamas kokenut?
Ihan samanlaisia miehiä kuin muutkin. Ja kyllä kristinuskossakin esiaviollinen seksi on kielletty. Että se siitä asenteesta...
Ympärileikkaus vaikuttaa seksiin. Kuinkahan et ole huomannut?
No en ole huomannut. Suomalainen ympärileikattu mieheni tulee kahdessa minuutissa.
Meillä kaikki muu menee päin prinkkalaa paitsi seksi. Se on meitä yhdessä pitänyt tähän saakka vaikka muusta riidelläänkin. En ole koskaan pettynyt seksiin hänen kanssaan.
Kiihkeitä ovat, joo. Ainakin se kaverin kaveri joka vappubileissä nauraa räkätti, miten panee naistaan (21 vuotias tyttölapsi maalta juuri pääkaupunkiin muuttanut, herra itse vähintään 30) vain persuksiin ja viestitteli parin muun naisen kanssa siinä samalla, esitteli muulle porukalle kuvia ja viestejä. Kysyin että eikö pitäisi olla vain tyttöystävän kanssa jos kerta sellainen on ja tyttö niin luulee, vastaus oli vain räkänaurua, ei kuulemma ole heillä tapana, vaikutti ihailevan jotain maanmiestään jolla vielä useampia ja vielä nuorempia kierrossa.
Mutta varmaan muuten tosi hyvä ja ihana mies.
Poikain puheet....