olen 17v jätkä ja minulla on ongelma. Olen ihastunut todella pahasti erääseen tyttöön meidän koulussa. Näin hänet ensi kertaa noin vuosi sitten ja siitä se sitten lähti.
Ongelma on, että en uskalla puhua hänelle, koska hän on 1-2v vanhempi enkä tiedä hänestä mitään tai mistä puhua hänen kanssa. Muutaman kerran katseemme ovat kohdanneet, mutta en osaa sanoa onko ihastus molempi puolinen. Mitä jos puhun hänelle ja hän kieltäytyy, mitä sitten tapahtuu ?
Minun oikeasti pakko puhua hänelle tai saada kiinnitettyä hänen huomionsa, koska viime viikkoina mielessäni ei ole mitään muuta pyörinytkään ja se alkaa ja häiritsemään keskittymistäni. Tilanne on niin paha, että tuntuu aivan kuin sisus kaluni palaisitvat sisältä, enkä oikesti saa häntä mielestäni ja pääni räjähtää. Miten voin tuntea häntä kohtaan näin syvästi vaikka en ole ikinä edes vaihtanut hänen kanssaan edes sanaakaan, onko tämä rakkautta ensi silmäyksellä :D
Tietysti voisi ajatella, että miksi edes yritän häntä, mutta en voi kuvitella ketään muuta omakseni kuin häntä.
Auttakaa ennen kuin tulen sekoan lopullisesti !
Tarvitsen apua pikaisesti !
3
201
Vastaukset
- Jormungasr
Anna ajatusten rauhoittua, fyysisen vetovoiman merkitys alussa on suuri ja tuntuu kuin olisi rakastanut... et kuitenkaan vissiin tunne edes tyttöä (luonne yms) ja kun on rakentanut päässä täydellisiä pilvilinnoja/unelmia ja niitä katselee sydänlasien läpi, on siinä sitten "rakastuneena" vaikea pystyä edes puhumaan kunnolla saatikka kaveeraamaan. Parhaiten tytöille puhuu silloin kun ei ole varsinaisessa iskemis mielessä vaan rentona kaverina.
Odota siis kunnes ajatukset selkiytyvät ja koita hiljalleen tutustua mahd. samalla kurssilla tai menet vain suoraan puheille. Jos tulee pakit niin ei asia murskaa sydäntäsi niin paljon kun olet asiaan realistisesti suhtautunut.
Ja 17v ei vielä ole ikä eikä mikään joten ei kannata ottaa mitään paineita vaikkei asia onnistuisikaan - jaa'a
Tunnetko ketään joka tietäisi tytöstä mitään? Jos ei heti uskalla itse lähestyä kannattaa yrittää tehdä vähän salapoliisin työtä. Jos teillä vaikka on jotain samoja kiinnostuksen kohteita joiden avulla olisi helpompi lähestyä. Mutta ei mitään stalkkaamista tietenkään. Ja todella kannattaa ottaa rauhallisesti vaikka olisikin vaikeeta, ettet säikäytä tyttöä liialla innokkuudella.
Enkä usko että parin vuoden ikäerolla on mitään merkitystä. - Ex Pimp
Mulla oli joskus tuollainen ihastus. Tosin olin 14-vuotias. Se loppui siihen, että annoin rivien välistä flirttiä koulussa ja olin kiinnostunut, minkä tämän kaverit huomasivat ja alkoivat haukkua minua koulun käytävillä.
Tunteeni tätä tyttöä kohtaan tyssäsivät kuin seinään vaikka olin ollut oikeasti palavasti muka rakastunut melkein 2 vuotta eli heti seiskaluokan alusta asti.
Noi on niitä teini-ihastumisia. Rakkaus tulee vasta pitkän yhdessäolon jälkeen. Ennen sitä voi olla lähinnä ihastumista, rakastumista ja lähimmäisenrakkautta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591174Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11840Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501