Elän avoliitossa miehen kanssa jolla on tiivis ystäväpiiri (johon en pääse yrityksistä huolimatta sisälle.)
Esim . jos lähdemme viettämään iltaa yhdessä, niin haluaisin, että lähtisimme myös kotiin yhdessä, eikä niin että toinen lähtee jatkamaan yötä kavereitten kanssa ja toinen lähtee kotiin yksin. (ellei siitä ole sitten sovittu jo aiemmin) Samoin juhlapyhät aiheuttavat ongelmia, kun mies haluaa viettää ne kaveripiirinsä kanssa ja minä en.
Tottakai minulla on omiakin kavereita, mutta omassa ajatusmaailmassa parisuhde kuitenkin tulee aina ykkösenä ennen ystäviä. Omista kavereistani suurin osa seurustelee kun taas mieheni kavereista vain harvat.
Tuntuu että minä tulen jäämään ikuisesti toiselle sijalle miehen elämässä, perhettä en edes kuvittele hankkivani tällaisessa tilanteessa, jossa miehen lojaalisuus minua kohtaan puuttuu täysin.
Olemme kolmekymppisiä ja yhdessä olemme olleet n.9 vuotta.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Mitäs jos ottaisit eron, tuo ei ole normaalia. Tai ainakin ystäväpiirissä jossa tuollaista tapahtuu on pettämistä.
Minulla sama tilanne kuin aloittajalla eli miehelle tuntuu kavereitten seura olevan tärkeämpää kuin minun.
Olen puhunut asiasta miehelleni, niin hyvästi kuin pahastikin, mutta hän ei tunnu piittaavan minun tunteistani. Suuttuu vain ja alkaa raivota että hänellä ei saisi olla omaa elämää eikä harrastuksia ilmeisesti ollenkaan.
Totta kai saa ja pitääkin olla mutta tuo että ne menevät kaiken edelle on alkanut todella nyppimään minua.
Ei ole kiva että minun pitää "kerjätä" mieheni seuraa muuten hän ei mitään yhteistä aikaa vietä kanssani.
Silloinkin tuntuu että hän ikään kuin "uhrautuu" tai on kanssani jotenkin pakosta ettei tulisi riitaa. Se on tosi ikävä tunne ja vie ilon koko yhdessä ololta.
Me olemme pikkuisen vanhempia kuin aloittaja ja olleet yhdessä 12 vuotta. Lapsia ei onneksi ole, nekin varmaan olisivat minun hoidettavanani : (
En tiedä mitä tässä enää tekisi, niin monta kertaa olen asiasta koittanut puhua ja siitä kuinka se minua loukkaa. Tälläisen puhuttelun jälkeen mies yleensä on aina viemässä minua johonkin esim. syömään tai elokuviin mutta jo seuraavana viikonloppuna hän taas häipyy kavereittensa kanssa koko päiväksi rassaamaan autoja tai hengailemaan huoltsikan kahvioon.
Juuri tuo, ettei hän oma-aloitteisesti koskaan ehdota mitään yhteisiä juttuja, syö minua eniten ja alan olla aika kyllästynyt.
Puhuttelee kyllä kultsikseen mutta missään teoissa rakkaus ei näy.
Epäilenkin, että tarkoittaako hän edes sillä mitään syvällisempää, onko se hänelle vain sana sanojen joukossa?
Mitä saat mieheltäsi suhteessa ? Rakkautta, läheisyyttä, arvonantoa, osallistumisen kotitöihin, ... ?
Jos hyvinvointisi ei kiinnosta miestä, hän ei välitä tai jopa hylkii läheisyyttä ja yhteistä aikaa, ei arvosta sinua ja mielipidettäsi, ei halua antaa sinulle aikaansa, ei osallistu tarpeidesi tyydyttämiseen (paitsi seksi, johon hänellä on kaiketi sinua suurempi tarve)... eli summattuna asioita joita toit esille... niin mikä sinä hänelle olet ?
Olet pesukone, siivousapu, kokki, ja "ainavalmis(?)" seksiseura. Kaikki nämä mies voisi ostaa rahalla, jolloin hänen ei tarvitse arvostaa niiden suorittajia, eikä antaa suorittajille aikaansa.
Kai maksat vuokrastakin puolet, joten olet osittainen asuntoetu.
Olet siis vain halvempi tai siis lähes ilmainen ratkaisu hoitaa se mitä hän tarvitsee ja mistä muuten joutuisi maksamaan.
Mitä menetät, jos jätät hänet ? Tuleeko mitään mieleen ?
"Tuntuu että minä tulen jäämään ikuisesti toiselle sijalle miehen elämässä"
Aivan. Olet ymmärtänyt oikein. Parisuhde harvoin paranee jos toinen lakkaa olemasta kiinnostunut toisesta.
Eikö ole aivan selvää, että olet liitossa VÄÄRÄN miehen kanssa,
Puhu hänen kanssaan asiat halki, ja jos hän tekee valinnan, ettet ole hänelle tärkeä, miksi sinun pitää pilata oma elämäsi sellaisen miehen vuoksi ?
Vaikuttaa siltä ettei mies ole valmis vielä sitoutumaan sinuun täysillä vaan haluaa elää vielä nuoruuttaan.
Jos haluat perustaa perheen niin kannattaa katsoa itselleen kumppani ihmisestä joka haluaa myös sitoutua niin kuin sinäkin.
Ei muuten ole normaalia että yli kolmekymppinen juoksee joka viikonloppu kavereiden kanssa tai istuu huoltsikalla tai baarissa…