Naisen näkökulma seksihoukutuksissa ei tule esiin tasapuolisesti Raamatussa, koska miehet ovat Raamatun kirjoittaneet.
Miehen olemus houkuttaa ja houkuttelee naista aivan samassa määrin kuin naisen muodot miestä.
Miehet viettelevät naisia suuremmassa määrin kuin naiset miehiä vielä nykyäänkin.
Naista houkuttelevasta miehen seksikkyydestä ei Raamattu varoita eikä anna ohjeita naisillel.
Mooseksen kirjassa ainoastaan kerrotaan miehenkin voivan vietellä. Tosin vain neitsyen vietteleminen on rangaistavaa miehen kohdalla.
2. Moos. 22:16 Jos joku viettelee neitsyen, joka ei ole kihlattu, ja makaa hänet, maksakoon hänestä morsiamenhinnan ja ottakoon hänet vaimokseen.
Raamattu kohtelee naista epäoikeudenmukaisesti!
55
125
Vastaukset
- puhuvakäärme
Tuossa kohdassa neitsyt on myytävän kauppatavaran asemassa.
Moraalia näissä asioissa saa hakemalla hakea Raamatusta, moniavioisuus kun oli todella yleistä. Miehellä piti olla monta naista, jotka palvelivat häntä. - pysyy sinkkuna
Mies kun on raamatun hierarkiassa yläpuolella naista, sen tähden naisen viettelevää vaikutusta ei siellä vissiin noteerata kovin korkealle. Miehelle tuo myös vastuuta se, että on ylempänä naista. Jos tällainen viettelevä vaikutus tulee miehen lähelle, niin pitää vain pyyhkiä ristinmerkki ilmaan ja sanoa, väisty viettelys.
- tiedoksi vaan
Tässä on tasapuolisuuden nimissä. Lue siitä.
1.Moos. 39:30-36
30 Ja Loot lähti Sooarista ja asettui vuoristoon molempien tyttäriensä kanssa, sillä hän pelkäsi asua Sooarissa; ja hän asui luolassa, hän ja hänen molemmat tyttärensä.
31 Niin vanhempi sanoi nuoremmalle: "Isämme on vanha, eikä tässä maassa ole ketään miestä, joka voisi tulla luoksemme siten, kuin on kaiken maan tapa.
32 Tule, juottakaamme isällemme viiniä ja maatkaamme hänen kanssaan, saadaksemme isästämme jälkeläisen."
33 Niin he juottivat sinä yönä isällensä viiniä. Ja vanhempi meni ja makasi hänen kanssaan, eikä tämä huomannut, milloin hän tuli hänen viereensä ja milloin hän nousi.
34 Seuraavana päivänä sanoi vanhempi nuoremmalle: "Katso, minä makasin viime yönä isäni kanssa; juottakaamme hänelle tänäkin yönä viiniä, ja mene sinä ja makaa hänen kanssaan, saadaksemme isästämme jälkeläisen".
35 Niin he juottivat sinäkin yönä isällensä viiniä; ja nuorempi meni ja makasi hänen kanssaan, eikä tämä huomannut, milloin hän tuli hänen viereensä ja milloin hän nousi.
36 Ja niin Lootin molemmat tyttäret tulivat isästänsä raskaiksi.
1. Mo.39:7
7 Mutta Joosefilla oli kaunis vartalo ja kauniit kasvot. Ja tapahtui jonkun ajan kuluttua, että hänen isäntänsä puoliso iski silmänsä Joosefiin ja sanoi: "Makaa minun kanssani".
Sananlaskut 7:10, 13-18
10 Ja katso, nainen tulee häntä vastaan, porton puvussa, kavala sydämeltä.
13 Hän tarttui nuorukaiseen, suuteli häntä ja julkeasti katsoen sanoi hänelle:
14 "Minun oli uhrattava yhteysuhri, tänä päivänä olen täyttänyt lupaukseni.
15 Sentähden läksin ulos sinua vastaan, etsiäkseni sinua, ja olen sinut löytänyt.
16 Olen leposijalleni peitteitä levittänyt, kirjavaa Egyptin liinavaatetta.
17 Vuoteeseeni olen pirskoitellut mirhaa, aloeta ja kanelia.
18 Tule, nauttikaamme lemmestä aamuun asti, riemuitkaamme rakkaudesta.- Eevan tytär
tiedoksi vaan toteat
"Tässä on tasapuolisuuden nimissä."
Siinäpä sitä tulikin oikein rautaisannos "oikeudenmukaisuutta naisille". - tiedoksi vaan
Eevan tytär kirjoitti:
tiedoksi vaan toteat
"Tässä on tasapuolisuuden nimissä."
Siinäpä sitä tulikin oikein rautaisannos "oikeudenmukaisuutta naisille".Niin, kyllä ne miehetkin osaa. Tässä yksi esim. En nyt enempää viitsi etsiä.
1. Moos. 34:1-3
1 Ja Diina, Leean tytär, jonka hän oli synnyttänyt Jaakobille, meni tapaamaan sen maan tyttäriä.
2 Ja Sikem, joka oli hivviläisen Hamorin, sen maan ruhtinaan, poika, näki hänet, otti hänet luokseen, makasi hänen kanssaan ja teki hänelle väkivaltaa.
3 Ja hänen sydämensä kiintyi Diinaan, Jaakobin tyttäreen, ja hän rakasti tyttöä ja viihdytteli häntä. - Eevan tytär
tiedoksi vaan kirjoitti:
Niin, kyllä ne miehetkin osaa. Tässä yksi esim. En nyt enempää viitsi etsiä.
1. Moos. 34:1-3
1 Ja Diina, Leean tytär, jonka hän oli synnyttänyt Jaakobille, meni tapaamaan sen maan tyttäriä.
2 Ja Sikem, joka oli hivviläisen Hamorin, sen maan ruhtinaan, poika, näki hänet, otti hänet luokseen, makasi hänen kanssaan ja teki hänelle väkivaltaa.
3 Ja hänen sydämensä kiintyi Diinaan, Jaakobin tyttäreen, ja hän rakasti tyttöä ja viihdytteli häntä.tiedoksi vaan kirjoitat
"Niin, kyllä ne miehetkin osaa."
Niinpä näkyy. Ja ihan väkivaltaa teki. Naiset sentään toimiessaan seksissä vallattomasti toimivat väkivallattomasti. - eipä maannut Joosef
Joosefista lisää..
7. Mutta Joosefilla oli kaunis vartalo ja kauniit kasvot. Ja tapahtui jonkun ajan kuluttua, että hänen isäntänsä puoliso iski silmänsä Joosefiin ja sanoi: "Makaa minun kanssani".
8. Mutta hän kieltäytyi ja sanoi isäntänsä puolisolle: "Katso, isäntäni ei itse välitä mistään, mitä talossa on, vaan on uskonut minun haltuuni kaikki, mitä hänellä on.
9. Hänellä ei ole tässä talossa enemmän valtaa kuin minulla, eikä hän ole kieltänyt minulta mitään, paitsi sinut, koska olet hänen puolisonsa. Kuinka minä siis tekisin niin suuren pahanteon ja rikkoisin Jumalaa vastaan!"
10. Ja vaikka vaimo joka päivä puhui sellaista Joosefille,
ei tämä suostunut makaamaan hänen vieressänsä eikä olemaan hänen kanssaan.
11. Mutta eräänä päivänä, kun Joosef tuli taloon toimittamaan askareitaan eikä ketään talonväestä ollut sisällä saapuvilla,
12. tarttui hän Joosefin vaippaan ja sanoi: "Makaa minun kanssani". Mutta tämä jätti vaippansa hänen käsiinsä, pakeni ja riensi ulos. - Eevan tytär
eipä maannut Joosef kirjoitti:
Joosefista lisää..
7. Mutta Joosefilla oli kaunis vartalo ja kauniit kasvot. Ja tapahtui jonkun ajan kuluttua, että hänen isäntänsä puoliso iski silmänsä Joosefiin ja sanoi: "Makaa minun kanssani".
8. Mutta hän kieltäytyi ja sanoi isäntänsä puolisolle: "Katso, isäntäni ei itse välitä mistään, mitä talossa on, vaan on uskonut minun haltuuni kaikki, mitä hänellä on.
9. Hänellä ei ole tässä talossa enemmän valtaa kuin minulla, eikä hän ole kieltänyt minulta mitään, paitsi sinut, koska olet hänen puolisonsa. Kuinka minä siis tekisin niin suuren pahanteon ja rikkoisin Jumalaa vastaan!"
10. Ja vaikka vaimo joka päivä puhui sellaista Joosefille,
ei tämä suostunut makaamaan hänen vieressänsä eikä olemaan hänen kanssaan.
11. Mutta eräänä päivänä, kun Joosef tuli taloon toimittamaan askareitaan eikä ketään talonväestä ollut sisällä saapuvilla,
12. tarttui hän Joosefin vaippaan ja sanoi: "Makaa minun kanssani". Mutta tämä jätti vaippansa hänen käsiinsä, pakeni ja riensi ulos.eipä maannut Joosef
Ei niin. Ei maannut Joosef.
Miehen on helpompi paeta fyysisesti heikompaa naisahdistelijaa kuin naisen vahvempaa miestä.
Mutta eivät kaikki naisetkaan ole maanneet.
Moni nainenkin on paennut raiskausta yrittänyttä miestä.
Vaan eipä ole Raamattuun niitä naisen tekoja kirjattu! Ei!
Raamatussa naiset vaan viettelevät, jopa oman isänsä. - elakim
tiedoksi vaan
:)
Tää on aika hämmentävää, että moni muukin osaa kirjoitukset :)
Mä ehdin olla jo aika monta vuotta siinä pelossa, että vaan mä olen hoksannut ne.
Se ei ollut ylimielisyyttä siitä, että olisin mielestäni jotenkin viisas.
Vaan pelkoa siitä, että olisin yksin niiden kirjoitusten sisällön kanssa.
Mä olen odotellut teitä pitkään. Jotka tuntevat kirjoitukset :) - elakim
elakim kirjoitti:
tiedoksi vaan
:)
Tää on aika hämmentävää, että moni muukin osaa kirjoitukset :)
Mä ehdin olla jo aika monta vuotta siinä pelossa, että vaan mä olen hoksannut ne.
Se ei ollut ylimielisyyttä siitä, että olisin mielestäni jotenkin viisas.
Vaan pelkoa siitä, että olisin yksin niiden kirjoitusten sisällön kanssa.
Mä olen odotellut teitä pitkään. Jotka tuntevat kirjoitukset :)Ja siitähän vasta keskustelu käynnistyy, kun keksitte mitä tarkoitti:
`Ja Enkelit tekivät Jeesukselle hyvää, kun hän oli vastustanut P e r k e l e t t ä.`.
:)
Emmä noista jutuista mitään tajua :)
Mutta on se aika namia ollut, jos Enkelit on tehnyt hyvää... :)
- Väärät halut
Raamattu antaa hyvän neuvon tässä Kirje Kolossalaisille 3:5 sekä miehille että naisille kun se käskee meidän haudata mikä on maallista esim siveettömyys,intohimot,pahat halut koska ne on epäjumalan palvelusta.Jos ihmiset nourattaisi tätä ohjetta mailma olisi paljon parenpi paikka ilman murtuneita sydämmiä ja hajonneita perheitä näitten syiden vuoksi.
- Eevan tytär
Väärät halut:
"käskee meidän haudata mikä on maallista esim siveettömyys,intohimot,pahat halut koska ne on epäjumalan palvelusta."
Tuota käskyä tottelemalla ihmiskunta kuolee sukupuuttoon. - NAINEN ..
Eevan tytär kirjoitti:
Väärät halut:
"käskee meidän haudata mikä on maallista esim siveettömyys,intohimot,pahat halut koska ne on epäjumalan palvelusta."
Tuota käskyä tottelemalla ihmiskunta kuolee sukupuuttoon.Joopa joo, asiat näkee niinkuin ne haluaa nähdä. Itse olen NAINEN , eikä mulle ole koskaan tullut tuo näkökanta mieleen Raamattua lukiessa.
Luen kai toisenlaisilla laseilla kuin sinä eevantytär. Jätän tuollaiset argumentit sen ajan tuotteiksi, mihin sinä kiinitätä huomiosi.
Olen nainen ja upea sellainen, niin metsä vasta kuin sinne huutaa. - Eevan tytär
NAINEN .. kirjoitti:
Joopa joo, asiat näkee niinkuin ne haluaa nähdä. Itse olen NAINEN , eikä mulle ole koskaan tullut tuo näkökanta mieleen Raamattua lukiessa.
Luen kai toisenlaisilla laseilla kuin sinä eevantytär. Jätän tuollaiset argumentit sen ajan tuotteiksi, mihin sinä kiinitätä huomiosi.
Olen nainen ja upea sellainen, niin metsä vasta kuin sinne huutaa.NAINEN ..
Näin se näköjään menee edelleen nykyäänkin.
Naiset itse vastustavat oikeudenmukaista kohteluaan ja leimaavat tasa-arvoa ajavat naiset huoriksi.
Naiset ovat masokisteja. M.O.T.
En tarvitse minkäänlaisia silmälaseja - olen hyvännäköinen. - ed.
Eevan tytär kirjoitti:
NAINEN ..
Näin se näköjään menee edelleen nykyäänkin.
Naiset itse vastustavat oikeudenmukaista kohteluaan ja leimaavat tasa-arvoa ajavat naiset huoriksi.
Naiset ovat masokisteja. M.O.T.
En tarvitse minkäänlaisia silmälaseja - olen hyvännäköinen." En tarvitse minkäänlaisia silmälaseja "
Et näköjään edes ymmärrä lukemaasi.
Ja tiedoksesi, minua kyllä kohdellaan ihan oikeudenmukaisesti, etten sanoisi, arvostavasti.
Jumala loi miehen mieheksi ja naisen naiseksiTasa-arvo voi olla esim. palkassa, mutta muuten he ovat erilaiset, koska heillä on eri tehtävä.
- surullinen_
Yhteiselämän ohjeita
KOL. 3:18 Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon, niin kuin Herraan uskoville sopii. 19 Miehet, rakastakaa vaimoanne, älkää kohdelko häntä tylysti. 20 Lapset, totelkaa kaikessa vanhempianne, sillä se on Herralle mieleen. 21 Isät, älkää aina moittiko lapsianne, etteivät he masentuisi.
Kristitty avioliitossa
1 Samoin te, vaimot, olkaa kuuliaisia miehellenne, jotta myös ne miehet, jotka ehkä eivät usko Jumalan sanaan, nyt vaimonsa elävällä esimerkillä ilman sanojakin voitettaisiin, 2 kun he näkevät teidän elävän jumalanpelossa puhdasta elämää. 3 Älkää pitäkö tärkeänä ulkonaista kaunistusta, älkää hiuslaitteita, kultakoruja tai hienoja vaatteita. 4 Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista. 5 Näin kaunistivat itsensä entisajankin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan. He olivat miehilleen kuuliaiset -- 6 Saarakin oli kuuliainen Abrahamille ja kutsui häntä herraksi. Ja Saaran tyttäriä tekin olette, kun teette hyvää ettekä anna minkään uhkailun pelottaa itseänne.
7 Samoin te, miehet, eläkää vaimonne kanssa ymmärtäväisesti, muistaen, että hän on heikompi osapuoli. Osoittakaa hänelle kunnioitusta, sillä hän on yhtä lailla armon ja elämän perillinen. Näin ei mikään tule esteeksi rukouksillenne.
Jos puhutaan asiallisesti nämä ohjeet on tarkoitettu Jumalaan uskoville ei juopoille eikä jumalattomille. Tottakai vaimo saa sanoa mielipiteensä miehelleen ja miehen on otettava se huomioon.
Jeesus salli myös avioeron mm uskottomuuden takia.
Naiset Raamatussa eivät kuitenkaan yksin saa päättää perheen asioista.
Koska he usein ovat se heikompi astia, joka taipuu painostuksen edessä.
Esimerkkeinä tästä ovat:
Eeva, joka suostui seuraamaan Jumalan asemesta Paholaista.
Nehemian kirjan vierasheimoiset vaimot, jotka houkuttelivat miehiään seuraamaan Baalia ja muita epäjumalia. Vaimot karkotettiin.
Delila
Nyt naispapit ovat tuoneet hajaannuksen evlut kirkkoomme. Kun miespapeista enemmistö gallupien mukaan puolustaa perinteistä avioliittoa, naispapisto vastustaa ja haluaa purkaa perhettä ja lapsia suojelevan avioliiton maastamme. Käyttäen tekosyynä heille manipuloitua väitettä vähemmistön syrjinnästä. - dikduk
Raamattu on patriarkaalisen ajan tuote, tuohon aikaan naiset eivät olleet täysiä ihmisiä ja heillä oli vähäarvoisemman oikeudet , sikäli kuin oikeuksia yleensä oli.
"Naista houkuttelevasta miehen seksikkyydestä ei Raamattu varoita eikä anna ohjeita naisille".Miksi ihmeesä antaisi? Nainen oli aina jonkun miehen omistama, isä/veljien tai sitten aviomiehen heiltä ostama . Joka vietteli jonkun naimattoman tyttären, joutui korvaamaan omistajlle ,koska nainen oli muuttunut epäkurantiksi eli kukaan muu ei häntä enää naisi ja perheeltä jäisi tytön hinta saamatta , siksi makaajan piti korvata täysi hinta ja naida tyttö .
Orjanaisen omisti isäntä, mutta yhden naisammatin Raamattukin esittää. Siihen ajauduttiin jos muuta ei ollut, ei perhettä eikä miestä .- Eevan tytär
dikduk toteaa
"Raamattu on patriarkaalisen ajan tuote, tuohon aikaan naiset eivät olleet täysiä ihmisiä ja heillä oli vähäarvoisemman oikeudet "
Niinpä.
Tämä naisten epätasa-arvoinen kohtelu Raamatussa vähäarvoisempana ihmisenä on vielä tänäkin päivänä monen pertsan mielestä Jumalan sanaa.
Raamattun opetusta ollaan päivittämässä homouden kohdalta.
Naisia on paljon enemmän kuin homoja ja epätasa-arvoisen kohtelun opettaminen Raamatun teksteissä koskee paljon suurempaa joukkoa kuin homot.
Onko Kirkko kuulolla?
Milloin päivtetään Raamattuun naisille tasa-arvo?
Joko komitea on nimetty? - surullinen_

Joko komitea on nimetty?"Raamattu on patriarkaalisen ajan tuote, tuohon aikaan naiset eivät olleet täysiä ihmisiä ja heillä oli vähäarvoisemman oikeudet "
Niinpä.
Tämä naisten epätasa-arvoinen kohtelu Raamatussa vähäarvoisempana ihmisenä on vielä tänäkin päivänä monen pertsan mielestä Jumalan sanaa."
Tämä on juuri sitä kuuluisaa "tulkintaa" eli Raamatun sanan väärentämistä mieleisekseen. - dikduk
surullinen_ kirjoitti:
"Raamattu on patriarkaalisen ajan tuote, tuohon aikaan naiset eivät olleet täysiä ihmisiä ja heillä oli vähäarvoisemman oikeudet "
Niinpä.
Tämä naisten epätasa-arvoinen kohtelu Raamatussa vähäarvoisempana ihmisenä on vielä tänäkin päivänä monen pertsan mielestä Jumalan sanaa."
Tämä on juuri sitä kuuluisaa "tulkintaa" eli Raamatun sanan väärentämistä mieleisekseen.niin se on. Kukin valitsee aikaansa sidotuista ja monesti keskenään ristiriitaisista ohjeista sen mitä itse noudattaa tai usein sen mitä vaatii MUIDEN noudattavan .
Jos on hetero, homot on helppo tuomita, jos mies, naiset vaientaa. Kukaan ei kuitenkaan varmaankaan kohtelisi ketään täysin niin kuin Raamattu antaa luvan, nykymaailmassa ääriuskovatkin -ainakin osa heistä -ovat omaksuneet tietyn ihmisoikeusajattelun. - patriark
surullinen_ kirjoitti:
"Raamattu on patriarkaalisen ajan tuote, tuohon aikaan naiset eivät olleet täysiä ihmisiä ja heillä oli vähäarvoisemman oikeudet "
Niinpä.
Tämä naisten epätasa-arvoinen kohtelu Raamatussa vähäarvoisempana ihmisenä on vielä tänäkin päivänä monen pertsan mielestä Jumalan sanaa."
Tämä on juuri sitä kuuluisaa "tulkintaa" eli Raamatun sanan väärentämistä mieleisekseen.nainen oppikoon kaikessa hiljaisuudessa kotona mieheltään
- ards
Raamattu kertoo että ihminen on paha, ei Jumala. Jumala kieltää toistuvasti tekemästä pahaa. Ilman Mooseksen lakia ja rangaistuksia muinainen Israel olisi tuhoutunut. Kymmenen käskyä on yhä voimassa, eivät rangaistukset. Sillä Jeesus on kärsinyt rangaistukset ristillä niiden puolesta jotka turvautuvat häneen.
Lapsetkin ymmärtävät oikein Raamatun perustotuudet, vaan eivät mielensä paaduttaneet aikuiset.- dikduk
Jumalahan kaiken loi, jos on olemassa pahaa ,sekin tietenkin voi olla vain kaiken luojasta alunperin lähtöisin .
"Mooseksen lakia ja rangaistuksia muinainen Israel olisi tuhoutunut. Kymmenen käskyä on yhä voimassa, eivät rangaistukset" kumpikin perustelemattomia väitteitä.
"Lapsetkin ymmärtävät oikein Raamatun perustotuudet, vaan eivät mielensä paaduttaneet aikuiset " Lapsilla on ne käsitykset joita heille on opetettu, jos ei opeteta ja hillitä, he tekevät suurin piirtein mitä vain . - ards
dikduk kirjoitti:
Jumalahan kaiken loi, jos on olemassa pahaa ,sekin tietenkin voi olla vain kaiken luojasta alunperin lähtöisin .
"Mooseksen lakia ja rangaistuksia muinainen Israel olisi tuhoutunut. Kymmenen käskyä on yhä voimassa, eivät rangaistukset" kumpikin perustelemattomia väitteitä.
"Lapsetkin ymmärtävät oikein Raamatun perustotuudet, vaan eivät mielensä paaduttaneet aikuiset " Lapsilla on ne käsitykset joita heille on opetettu, jos ei opeteta ja hillitä, he tekevät suurin piirtein mitä vain .Tämän mukaan voin käydä marketista varastamassa vaikka lenkkarit. Enhän minä ole syyllinen vaan Jumala!
- dikduk
ards kirjoitti:
Tämän mukaan voin käydä marketista varastamassa vaikka lenkkarit. Enhän minä ole syyllinen vaan Jumala!
Ymmärsit kyllä mitä kirjoituksessani sanoin vaikka annatkin siihen järjettömän vastauksen .
- perhekäsitys laaja
Meillä pohjan perukoillahan oli Raamatun alkuaikoina omat jumalamme ja jumalattaremme. Ehkäpä sieltä jo kumpuaa tämä naisten ja miesten tasavertaisuus, joka kuitenkin on vallitsevana koko Skandinaviassa. Siinä asiassa emme noudata Raamatun ihmisten yhteiskuntamuotoja ja naisen alistamista. Me naiset tällä pallonpuoliskolla olemme tottuneet kulkemaan ja toimimaan miehen kanssa tasavertaisesti - Raamatun aikaiset naisen alistamiset ja miehen ylistämiset ovat tulleet uskontojen myötä meillekin.
- naisenEuro80senttiä
Suomen valtiokin syrjii naista. Vielä nykyäänkin nainen saa samasta työstä kuin mies huonompaa palkkaa kuin mies. Eli jotakuinkin naisen euro on 80 senttiä. Tätä epätasa-arvoa ei edes haluta muuttaa ja tästä ei edes keskustella. Kirkkokaan ei ota tähän kantaa mitenkään. Näin miehenä mielestäni naisen pitäisi saada samasta työstä yhtä hyvä liksa, joten kaikkien naisten palkkoja on nostettava.
- Eevan tytär
naisenEuro80senttiä kirjoitat
"Vielä nykyäänkin nainen saa samasta työstä kuin mies huonompaa palkkaa kuin mies. Eli jotakuinkin naisen euro on 80 senttiä."
Niin,
ja naisvaltaisten alojen palkkaus on myös alhaista, vaikka niihin vaadittaisiin yhtä korkea koulutus kuin paremmin palkatuille miesten miehittämille aloille: esim. hioitoala.
Naisvaltaisten alojen arvostus on heikompi, joka varmasti johtuu huonoista palkoista. - ei ees 80senttiä
ihan oikein et naiset saa alipalkkaa tuumi kundi sitä vaik naikkoset sais 100%parempaa palkkaa tai vaikka heille kaikki asiat ois niin hyvin kun olla vaan vois ei ne silti rupeis aatteleen asioit meidän miesten kannalta ei pantterit pääse pilkuistaan eikä naiset itsekkyydestään näin on!...
Älä puhu paskaa. Tuo on ainoastaan femakkojen propagandaa...useissa ammateissa nainen tienaa enmmän kuin mies.
- Eevan tytär
mave kirjoitti:
Älä puhu paskaa. Tuo on ainoastaan femakkojen propagandaa...useissa ammateissa nainen tienaa enmmän kuin mies.
mave.
Laitappas nyt sanojesi tueksi faktaa.
Lista n:o 1: niistä "useista" ammateista, joissa "nainen tienaa enmmän kuin mies."
Lista n:o 2: niistä ammateista, joissa mies tienaa enmmän kuin nainen.
Noiden listojen lisäksi tulee ottaa huomioon naisvaltaisten alojen kauttaltaan alempi palkkaus.
- as
ei pidä ottaa kantaa jos ei ole kuunnellu mitä raamattu ensiksikin puhuu mieheydestä ja naiseudesta. israelin kansalla oli laki ja määräyksiä jotka ei todellakaan naista sortaneet. Jumala otti naisen huomioon erittäin pikku tarkastikkin. meidän yhteiskunnalla on paljon oppimista.raamattua tuntemattomat puhuvat omiaan. ei raamattua ole kirjoitettu ihmismielen mukaan ihmiselle sopivaksi,vaan siksi että suomen Jumalattomet ihmiset tulisivat tuntemaan Luojansa, Jumalan tahtomalla tavalla. kaikki vääryys on seurausta siitä kun ei ihminen kunnioittanu Luojaansa Jumalanaan, vaan halusi itse olla se joka määrää. peilistä löytyy se syyllinen ongelmiin. jos se aina löytyy esim naapurista tai muista niin eipä olla vielä opittu mitään. näyttää siltä että itsekkyys ja turhamaisuus vain kasvaa koko ajan. uppiniskaisia kun ollaan me ihmiset. onko tasa-arvo sitä että ei kohta eroitettaisi miestä naisesta, naista miehestä. molempien tehtävä on olla erilaisia.
- dikduk
"ei pidä ottaa kantaa jos ei ole kuunnellu mitä raamattu ensiksikin puhuu mieheydestä ja naiseudesta. israelin kansalla oli laki ja määräyksiä jotka ei todellakaan naista sortaneet"
Kyllä ne sortivat , tosin tuohon aikaan lähi-idässä joka kansan lainsäädäntö sorti naisia niin että israelilaiset lakeineen eivät olleet poikkeus, vaan ajattelivat kuten tuohon aikaan yleisesti ajateltiin. Naisilla ei ollut, eikä katsottu voivan olla samoja oikeuksia kuin miehillä, jotka aina olivat naisten herroja ja omistajia.
Miehet ja naiset ovat erilaisia , mutta ei se merkitse että sukupuolten pitäisi olla eriarvoisia tai että ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnassa pitäisi rajata sukupuolen mukaan. - Veli hopea
Jumala ei naista vihaa, vaan tämä murhamies, äitinsä murhaaja, joka
petti Eevankin vaikuttaa meissä miehissä tämän epäoikeuden mu-
kaisen käyttäytymisen.
VT:n sananlaskut ym kirjoitukset pohjautuvat tähän, koska ihminen
eläessään luonnollisessä lihallisessa tilassaan kohdistaa sen
toiseen luotuun kanssa eläjäänsä.
Ei meillä ole sota ja viha lihaa vastaan, vaan taivaan ilmavallan
henkiä vastaan.
Isä ja Poika ei erottele Hengessä vaeltavia muodon mukaan,
maailmassa toimii aina omat lakinsa, kun se ei totuutta tunne. - elakim
Eevan tytär
Lue ensin se kohta. Missä yhden esi-isän tyttäret juovuttivat Isänsä humalaan, ja makasivat hänet. Koska pelkäsivät, että jäävät muuten ilman jälkeläisiä, jotka huolehtivat niistä, kun he ovat vanhoja.
Jo sä olet oikea nainen, niin sä ymmärrät todellisen arvosi! Ja naisen rooli on arvokas!
Jos olet vain turhanpäiväinen kitisijä, joka haluaa olla mies. Niin osta pääsiäismuna. Tai käy jossain leikkauksessa., missä ne tikkaa suhun jonkun tatin sinne haarojen väliin.- anti-elakimi
just niin ja miehen rooli ei oo mitään voi jösses kun elämäsi on ollut katkera oikeen tihkuu rivien välistä kattoisit sinäkin kenen kanssa meet ja sit vast rupeet syyttää koko mieskuntaa
- elakim
anti-elakimi kirjoitti:
just niin ja miehen rooli ei oo mitään voi jösses kun elämäsi on ollut katkera oikeen tihkuu rivien välistä kattoisit sinäkin kenen kanssa meet ja sit vast rupeet syyttää koko mieskuntaa
anti-elakimi
Ei.
Mä syytän ihan tasapuolisesti naisia ja miehiä, jos siihen pisteeseen tullaan.
Elä kysy miksi se mittanauha on mulle annettu. En tiedä.
En edes pyytänyt, saati toivonut sitä.
Mutta kyllä mä sitä käyttää osaan.
Elä vaan unohda sitä!
Se on totuus.
- proffa*
no joo totean vaan naikkoset ja itseriittoiset fröökynät on aina langettanut minulle lähestymisvastuun ja tästä naikkosille pirun hyvä tekosyy olla itsekäs ja sitten reseptin mukaan suolaa haavojen päälle kun peppua pyörittävät ja kenkiä kopisuttavat itsetietoiset daamit uskovaiset myös kävelevät miestä kohti vilkuillen ja mies tekee aloitteen niin pakit tulee arvaappa vaan montako kertaa tekee mieli enään tehdä aloitteita hah!!!ihan niinkuin miehillä ei olis tunteita hei haloo!!!
- elakim
Eevan tytär
Kuuntele toi..
http://www.youtube.com/watch?NR=1&v=gt0BwEPqXO8- Eevan tytär
elakim.
Kiitos!
Musiikkityylikin osui ja uppos.
(satuin parahiksi kurkkaamaan tätä palstaa ja kommenttisi oli iloinen yllätys :-) - elakim
Eevan tytär kirjoitti:
elakim.
Kiitos!
Musiikkityylikin osui ja uppos.
(satuin parahiksi kurkkaamaan tätä palstaa ja kommenttisi oli iloinen yllätys :-)Eevan tytär
:)
Kiva, että jukeboksista löytyi miellyttävä biisi...
Se sanoma siinä biisissä summaa aika hyvin sen naisen ja miehen eron.
Eli sen, miksi molempien arvo on mittaamattoman tärkeä.
Mutta on hyvä pysyä omassa roolissaan.
Muuten tulee vaan sellaista harmaata massaa, jossa kaikki koittaa olla samanlaisia, tajuamatta omaa arvoaan juuri sellaisena kuin on. - Eevan tytär
elakim kirjoitti:
Eevan tytär
:)
Kiva, että jukeboksista löytyi miellyttävä biisi...
Se sanoma siinä biisissä summaa aika hyvin sen naisen ja miehen eron.
Eli sen, miksi molempien arvo on mittaamattoman tärkeä.
Mutta on hyvä pysyä omassa roolissaan.
Muuten tulee vaan sellaista harmaata massaa, jossa kaikki koittaa olla samanlaisia, tajuamatta omaa arvoaan juuri sellaisena kuin on.elakim kirjoitat
"Se sanoma siinä biisissä summaa aika hyvin sen naisen ja miehen eron.
Eli sen, miksi molempien arvo on mittaamattoman tärkeä.
Mutta on hyvä pysyä omassa roolissaan."
Olen samaa mieltä kanssasi molempien sukupolten arvosta. Ja erilaisuudestakin mutta siitä vain tiettyyn pisteeseen asti. Ja se kriittinen piste tulee vastaan, jos "on hyvä pysyä omassa roolissaan".
Se rooli.
Kuka tai mikä sen mielestäsi määrittelee?
Roolimuotti, johon naista asetellaan, voi olla, ja usein onkin, vanhanmallinen ja kiristävä, se suorastaan salpaa hengityksen.
Olisko sille roolimuotille mielestäsi jotain lupa tehdä? - elakim
Eevan tytär kirjoitti:
elakim kirjoitat
"Se sanoma siinä biisissä summaa aika hyvin sen naisen ja miehen eron.
Eli sen, miksi molempien arvo on mittaamattoman tärkeä.
Mutta on hyvä pysyä omassa roolissaan."
Olen samaa mieltä kanssasi molempien sukupolten arvosta. Ja erilaisuudestakin mutta siitä vain tiettyyn pisteeseen asti. Ja se kriittinen piste tulee vastaan, jos "on hyvä pysyä omassa roolissaan".
Se rooli.
Kuka tai mikä sen mielestäsi määrittelee?
Roolimuotti, johon naista asetellaan, voi olla, ja usein onkin, vanhanmallinen ja kiristävä, se suorastaan salpaa hengityksen.
Olisko sille roolimuotille mielestäsi jotain lupa tehdä?Eevan tytär
Mä olen jokaisessa ihmissuhteessani antanut kaikkeni mitä mulla on naiselleni.
Se ei ole toiminut sillä tavalla oikein.
He luulivat, etten enään ole mies, koska olin valmis myös antamaan senkin roolin heille.
Multa vietiin joka ihmissuhteessa kaikki, mitä mulla on. Jopa ihmisarvoni.
Eli se ei toimi niiin,
Oikeasti. Mä olen kokeillut sitä sillä tavalla jo tosi monta kertaa.
Nyt mä olen alkanut kerätä sitä omaisuuttani takaisin. Enkä anna minkään estää mua.
Jos mä löydän joskus kivan mimmin. Niin Otan hänet tasavertaiseksi kumppanikseni.
Mutta en luovu enään siitä miehen roolistani. - Eevan tytär
elakim kirjoitti:
Eevan tytär
Mä olen jokaisessa ihmissuhteessani antanut kaikkeni mitä mulla on naiselleni.
Se ei ole toiminut sillä tavalla oikein.
He luulivat, etten enään ole mies, koska olin valmis myös antamaan senkin roolin heille.
Multa vietiin joka ihmissuhteessa kaikki, mitä mulla on. Jopa ihmisarvoni.
Eli se ei toimi niiin,
Oikeasti. Mä olen kokeillut sitä sillä tavalla jo tosi monta kertaa.
Nyt mä olen alkanut kerätä sitä omaisuuttani takaisin. Enkä anna minkään estää mua.
Jos mä löydän joskus kivan mimmin. Niin Otan hänet tasavertaiseksi kumppanikseni.
Mutta en luovu enään siitä miehen roolistani.elakim.
Ei mielestäni naisen roolimuotin pieni korjausliike merkitse, että naisen pitäisi ottaa miehen roolia vähääkään.
Sitäpaitsi naisia ja miehiä on monenlaisia.
Nimenomaan tasavertaisia kumppaneita mutta kuitenkin toista tukien siinä, missä toinen tukea tarvitsee.
Naisella on esimerkiksi lasten odottamisen ja vauva-ajan kohdalla todella vaikeaa, jos mies ei ymmärrä tulla pyytämättäkin avuksi. Ja jos mies halveksii ja on sitä mieltä, että kotia ja lasta hoitava ja vähempi ansaitseva vaimo on arvottomampi kuin hän, työssäkäyvä mies, taikka joku työssäkäyvä nainen.
Toinen paha kohta on naisen vanheneminen. Vanhenemisestaan vaimo voi saada aviomieheltään todella ilkeitä kommentteja.
Kolhuja antavat ja saavat molemmat sukupuolet, ja sanon tämän nimimerkillä "kokemusta on". Se ei ole miesten etuoikeus se, vaikka sinusta ehkä siltä tuntuu, kun katselet asioita miehen näkökulmasta. - elakim
Eevan tytär kirjoitti:
elakim.
Ei mielestäni naisen roolimuotin pieni korjausliike merkitse, että naisen pitäisi ottaa miehen roolia vähääkään.
Sitäpaitsi naisia ja miehiä on monenlaisia.
Nimenomaan tasavertaisia kumppaneita mutta kuitenkin toista tukien siinä, missä toinen tukea tarvitsee.
Naisella on esimerkiksi lasten odottamisen ja vauva-ajan kohdalla todella vaikeaa, jos mies ei ymmärrä tulla pyytämättäkin avuksi. Ja jos mies halveksii ja on sitä mieltä, että kotia ja lasta hoitava ja vähempi ansaitseva vaimo on arvottomampi kuin hän, työssäkäyvä mies, taikka joku työssäkäyvä nainen.
Toinen paha kohta on naisen vanheneminen. Vanhenemisestaan vaimo voi saada aviomieheltään todella ilkeitä kommentteja.
Kolhuja antavat ja saavat molemmat sukupuolet, ja sanon tämän nimimerkillä "kokemusta on". Se ei ole miesten etuoikeus se, vaikka sinusta ehkä siltä tuntuu, kun katselet asioita miehen näkökulmasta.Eevan tytär
Elä viitsi puhua asioista, mistä et ymmärrä mitään.
Mä olen kädestä pitäen opettanut lapsieni äidit pesemään ne pikku pilttini.
Toinen huusi jo mun tyttäreni syntymän jälkeen, kun kätilö laittoi hänet äitinsä rintojen päälle. Että en ole valmis. Viekää se pois. No mä kävin likan huutasee.
Poikani äiti ei edes uskaltanut pestä poikaani. Mä jouduin opettaa sen ihan alkeista.
Niin joo. Piti eka kattoo ne v.itun sydänkäyrät, kun se poitsu meinas kuolla sinne kohtuun. Ja hälyttää hoitajat paikalle, kun se ei enään hengittänyt. Mutta ei se turisti muista sitä. Koska se oli synnytyksen jälkeen vaan huolissaan, että jääkö mun masu tällaiseksi. SE OLI SEN EKA KYSYMYS!
Ne raukat on vain unohtanut ne opit, miten pestä.
Niiden pesuissa ei tule puhdasta jälkeä. - Eevan tytär

Niiden pesuissa ei tule puhdasta jälkeä.elakim kirjoitat
"Elä viitsi puhua asioista, mistä et ymmärrä mitään."
En kirjoittanut sinusta.
Enkä tietenkään voi tietää sinun elämästäsi mitään
Kirjoitin "jos mies" En kirjoittanut, että kaikki miehet. Enkä kirjoittanut, että sinä elakim tekisit taikka olisit tehnyt niin.
Kyllä minäkin asioista ymmärrän ja paljonkin.
Naisia on monenlaisia. Sinulla on epäonnea ollut.
Viisasta on odotella ja vaikka hakea apua vaikean suhteen jälkeen. Monet ryntäävät kiireesti uuteen suhteeseen ja silloin on suuri vaara, että tämä uusi muistuttaa entistä ja samat ongelmat toistuvat sitten siinä suhteessa. - elakim
Eevan tytär kirjoitti:
elakim kirjoitat
"Elä viitsi puhua asioista, mistä et ymmärrä mitään."
En kirjoittanut sinusta.
Enkä tietenkään voi tietää sinun elämästäsi mitään
Kirjoitin "jos mies" En kirjoittanut, että kaikki miehet. Enkä kirjoittanut, että sinä elakim tekisit taikka olisit tehnyt niin.
Kyllä minäkin asioista ymmärrän ja paljonkin.
Naisia on monenlaisia. Sinulla on epäonnea ollut.
Viisasta on odotella ja vaikka hakea apua vaikean suhteen jälkeen. Monet ryntäävät kiireesti uuteen suhteeseen ja silloin on suuri vaara, että tämä uusi muistuttaa entistä ja samat ongelmat toistuvat sitten siinä suhteessa.Eevan tytär
Elä ymmärrä väärin.
Ei minulla ole ollut epäonnea naisten suhteen :)
Mä olen aika tyylikkäitä pimuja saanut tanssittaa.
Ja niihin lukeutuvat myös lapsieni Äidit.
Ei se ollut purnausta, vaan toteamus. Kun mainitsin niistä syntymisistä.
Ne mimmit on jaksanut yrittää pitää huolta mun mukuloista, kun olen itse ollut estynyt.
Ja arvostan heitä suuresti sen takia.
- Eevan tytär
Tilannekatsaus:
Ujot ja estyneet kuunteleva_kirkko-vastaajat eivät kykene kommentoimaan "Asiantuntijoina"
"Asiantuntijoiksihan" heitä tituleerataan ketjussa "Kirkko kuulolla -palstan tilastoja ja kuulumisia"
Asiantuntijuus ei yllä tähän asiaan taikka ovat tosiaan tosi ujoja ja estyneitä. Monellehan miehelle naisen paikka on vain hellan ja nyrkin välissä tai lasten hoidossa. Nainenhan ei saisi tehdä työuraa, mutta mies saa. Onhan se hävettävää, että Suomessa edelleenkin otetaan töihin ennemmin mies kuin nainen. Vaikkei nainen olisikaan parisuhteessa niin suurin pelko kaikesta huolimatta taitaa olla se että nainen tulee raskaaksi ja on sitten monta vuotta pois työelämässä. Mahtaakohan näin tapahtua korkeasti koulutetuille naisille, että tulevat raskaaksi kovinkaan mielellään. Onneksi on ehkäisy keksitty...mun filosofiani miehenä onkin se, että tässä maailmassa taitaa olla jo liian paljon ihmisiä...kuka nainen oikeasti tahtoo synnyttää tähän maahan uusia työttömiä?
- Eevan tytär
ateisti1982 kirjoitat
"mun filosofiani miehenä onkin se, että tässä maailmassa taitaa olla jo liian paljon ihmisiä...kuka nainen oikeasti tahtoo synnyttää tähän maahan uusia työttömiä?"
Luin aikoinaan väestönräjähdyksestä ja ajattelin, etten yhtään lasta hanki.
Kuinkas sitten kävikään... parasta elämässäni ovat lapseni.
Moni mies ei oikein tiedä, mitä haluaa. Naisen pitäisi olla miestä heikompi mutta toisaalta naisen pitäisi luoda uraa.
Minulle kävi niin, että pahoja ongelmia tuli, kun sain hyvän työpaikan. Aviomiehelleni se oli kova paikka, kun hänestä ilmeisesti tuntui, että olin korkeammalla hierarkiassa kuin hän. Itse en korostanut asiaa enkä pitänyt työtäni hänen työtään yhtään parempana. Arvostin häntä ja hänen osaamistaan kuten ennenkin ja kuten arvostan kaikkein töiden osaajia. Eevan tytär kirjoitti:
ateisti1982 kirjoitat
"mun filosofiani miehenä onkin se, että tässä maailmassa taitaa olla jo liian paljon ihmisiä...kuka nainen oikeasti tahtoo synnyttää tähän maahan uusia työttömiä?"
Luin aikoinaan väestönräjähdyksestä ja ajattelin, etten yhtään lasta hanki.
Kuinkas sitten kävikään... parasta elämässäni ovat lapseni.
Moni mies ei oikein tiedä, mitä haluaa. Naisen pitäisi olla miestä heikompi mutta toisaalta naisen pitäisi luoda uraa.
Minulle kävi niin, että pahoja ongelmia tuli, kun sain hyvän työpaikan. Aviomiehelleni se oli kova paikka, kun hänestä ilmeisesti tuntui, että olin korkeammalla hierarkiassa kuin hän. Itse en korostanut asiaa enkä pitänyt työtäni hänen työtään yhtään parempana. Arvostin häntä ja hänen osaamistaan kuten ennenkin ja kuten arvostan kaikkein töiden osaajia.Onhan avovaimonikin jonkin verran parempi palkkaisessa työssä kuin minä, mutta ei se minua miehenä paljon ole hetkauttanut, vaikka teen fyysisempää työtä kuin hän....ja niinhän sen pitäisi ollakin, jos ajatellaan tasa-arvoa.
Outo mies sulla, jos oma etu on tärkeempi kuin sinun etusi.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1606586Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell2064205PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4872891- 322794
- 2012385
- 1862209
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1491528- 611400
Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.371334Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?961151