Kosiminen !!!

Minua ei ole kysytty kihloihin, vaan naimisiin, kuten minusta kuuluu. Olen ehkä vanhanaikainen siinä mielessä, että minusta kihlaus on lupaus avioliitosta, ja kihloihin mennessä aletaan suunnittelemaan jo häitä.

Minua kosittiin kotona, sohvalla. Istuimme vierekkän katselemassa televisiota, kun minua yllätettiin! Mies oli ostanut sormuksen etukäteen, ja kosi tuiki tavallisena syksyisenä arki-iltana sanoilla "Minulla olisi kulta pieni kysymys. Tulisitko vaimokseni?". Vastasin "Kyllä!!!!", ja nyt suunnitellaan häitä :)

Ookoo ... Kiitos, vinkeistä! Tuohon tyyliin itsekin hiukan olin suunnitellut ...

Minä en ole kihloissa enkä naimisissa, mutta vastaan kuitenkin. Mielestäni pitäisi kysyä naimisiin, ei kihloihin. Nimittäin kihlaus on lupaus avioliitosta. Eli kysy: "tuletko aviovaimokseni?" tai "Menetkö kanssani naimisiin?"

Minusta ei ole todellakaan huono idea kosia kotona. Silloin saa varmasti olla ihan kahden sekä myönteisen vastauksen jälkeen voi rauhassa halata ja suudella toisiaan tai mitä nyt tekevätkään. Kosimisvinkkejä minulla ei kyllä ole.

Toivon, että kaikki menee haluamasi mukaan! Onnea matkaan!

Itse pitäisin siitä, että minua kosittaisiin jossain ikimuistoisessa paikassa. Mikäli olette mökki-ihmisiä, niin vuokraa vaikka ihana mökki ihanalta paikalta ja siellä sitten kosit illalla takkatulen loisteessa :) Okei, ehkä aika tavallinen kosinta, mutta itse pitäisin.

"Millainen kosinta, sellainen avioliito. Miettikääs sitä."

Ai jaa. Olin tuntenut miehen pari kuukautta, tavattu oli ns. erityisissä merkeissä muutaman kerran. Ja sitten leffasta tullessa mies ilmoitti siinä kadulla kävellessämme, että kai ollaan samaa mieltä, että lämpimämpää olis istuksia kotona avioparina.

Romanttista oli: lumihiutaleet leijailivat, kadut olivat liukkaat ja autojen valot muodostivat ajoväylälle hauskoja kuvioita.

Parin kuukauden päästä mentiin naimisiin ilman kihloja ja muutettiin yhteen.

Aikaa on kulunut melkein 30 vuotta. Ja yhtä sutjakasti pyyhkii kuin alussa. Meille on sopinut tämä.

Ja muuten olen sitä mieltä, ettei kosinta voi koskaan tulla puskista, jos pariskunta on hankkinut jo yhteisen soffan ja asuu tie kuinka monta vuotta yhdessä. Toinen kirvistellen, miksei se toinen jo kosi.

"Ja muuten olen sitä mieltä, ettei kosinta voi koskaan tulla puskista, jos pariskunta on hankkinut jo yhteisen soffan ja asuu tie kuinka monta vuotta yhdessä. Toinen kirvistellen, miksei se toinen jo kosi."

Kyllä se puskista tuli, tuona syksyisenä iltana kun mitään aavistamatta vietin tavallista arki-iltaa. Ilmeeni oli kuulemma erittäin hämmästynyt, ja minulla meni tovi ennen kuin olin rekisteröinyt, mitä mieheni todella kysyi ja että minun pitäisi siihen vastatakin jotain. Ei se tietenkään yllätyksenä tullut, että mieheni haluaa viettää kanssani loppuelämänsä, senhän minä olen jo vuosien aikana tajunnut.

Usko tai älä, mutta minua ei ole koskaan mietityttänyt tai ihmetyttänyt, miksi mieheni ei vielä kosi. Tämä johtuu siitä, että olemme molemmat samaa mieltä siitä, että kosinta ja kihlaus on häiden suunnittelun lähtölaukaus. Eikä minulla ole aiemmin ollut hoppu naimisiin, sillä olen ollut aivan varma siitä, että olen löytänyt elämäni mies. Aloimme seurustelemaan kun olin hyvin nuori, joten vasta nyt kun mahdolliset lapset ovat näköpiirissä, yhteisellä nimellä ja avioliiton tuomalla taloudellisella ja juridisella turvalla on merkitys.

Minua olisi harmittanut enemmän, jos mieheni olisi (monen ystävän miehen tapaan) kosinut suhteen alkumetreillä, ja olisimme olleet vuositolkulla - jopa kymmenen vuotta! - kihloissa ennen kuin häistä edes olisi puhuttu. Nyt tiedän milloin häät on tulossa, ja voin alkaa niitä suunnittelemaan.

Mielummin reilusti susiparina, kuin ns. teinikilhat vailla hääsuunnitelmia!

No, kuten sanottu, älä kysy kihloihin, vaan NAIMISIIN kanssasi! Ja yksi vaihtoehto vielä, myös erittäin romanttinen "viettäisitkö loppuelämäsi kanssani?" kuten minuakin kosittiin, ja tykkäsin kovasti!

Olimme olleet hienoa rock-musikaalia katsomassa teatterissa. Itse kosinta tapahtui vasta upean illan jälkeen, kotimme eteisessä kun kotiin saavuttuamme pysähdyimme siihen halailemaan ja suukottelemaan... :) Mies oli askarrellut itse paperista "sormuksen" jolla kosi, ja seuraavana päivänä lähdettiin sitten yhdessä ostamaan ne oikeat sormukset! Kumpikin valitsi juuri semmoisen sormuksen mistä tykkäsi, ja tulipa ainakin heti oikean kokoinen! Paperisormuksen säilytin myös tottakai, minusta se on aivan ihana!

Minusta tuo upean illan jälkeen ihan kotona kosiminen oli paras mahdollinen kosinta, koska tunnelma oli konsertin jälkeen mahtava, ja myöntävän vastaukseni jälkeen sytyttelimme kynttilöitä, kaivoimme kuplivaa kaapista ja skoolasimme ihan kahdestaan kotisohvalla. Samalla lähetettiin kummankin vanhemmille tekstiviestinä uutiset, että häät tulossa! :)

Kosinta tapahtui 3/2011 ja häät on 3/2012, eli meille molemmille kosinta tarkoitti sitä että häitä aletaan suunnitella!

Meillä oli ennen kosintaa vähän vaikeat ajat ja ne asiat saatiin selvitettyä kunnialla lävitse. Mies tuli eräänä marraskuun päivänä kotiin ja istui vain tuolille sanoen: Kulta me ollaan yhdessä selvitty niin paljosta ja kyllä sä vaan olet mulle se oikea. Tulin tänään miettineeksi etten tuollaista naista päästä pois menemään niin tuletko vaimokseni? Kyllä siinä olin hetken aikaa kuin halolla päähän lyöty. Se oli juuri sellainen vaatimaton mutta rehellinen kosinta. Ei tarvita mitään hienouksia jos tunteet ovat aidot. Joten jokainen tavallaan :) Ja tottakai kannattaa pyytää naimisiin ei kihloihin. Meillä siis häät 9/2012 :) Kannattaa kosia tavalla joka tuntuu itselle luontaiselta!

Mun mielestä tuossa kosinnassa pitää ajatella myös sitä, että naimisiin olisi suotavaa mennä kuitenkin "pian". Ettei tule mitään kymmenen vuoden kihlausaikaa... siinä vaiheessa odottelisin jo melkoisia juhlia, jos kerran 10 vuotta on varattu suunnittelulle *pilke silmäkulmassa -hymiö tähän*

Kosinta sopii kotona yhtä hyvin kuin muuallakin, pääasia että on sopiva tunelma ja rauhallinen tilanne paneutua asiaan. No onhan sitä kosittu juoksulenkilläkin, tai bussissa tai ruokakaupassa - kukin tavallaan. Tunnet tyttöystäväsi parhaiten, mieti millainen tilannse sopii hänen tyylilleen, toivooko hän jotain romanttista jne. . Sanat voisivat olla esim "mennäänkö naimisiin", siis koskien teitä molempia mieluummin kuin vain häntä "haluatko sinä" - pieni vivahde-ero... Kysymys on yhteisestä sopimuksesta ja suunnitelmasta, jota siinä yhdessä mietitään.

Samalla kertaa on hyvä suunnitella jonkinlainen aikataulu, milloin ruvetaan järjestämään häitä. Ei missään tapauksessa niin että asia jää roikkumaan loputtomiin, ja häihin ryhtymiseen tarvittaisiin lopulta uusi kosinta.

Ihan turhaa ostaa kosintaan sormusta valmiiksi - sehän tarkoittaisi että tiedät jo vastauksen, eikä päätös sitten olekaan hänen. Sormukset ehtii valita yhdessä myöhemmin. Ja molemmille! Ei niin että mies kihlaa naisen sormuksella vaan että kumpikin kihlautuu ja sen merkiksi ostetaan sormukset kummallekin.

Tehtyä päätöstä voisi sitten juhlistaa vaikkapa shamppanjalasillisilla, leivoskahvilla tai ravintolaillallisella. Ensin kaksin ja ehkäpä jonain toisena päivänä ystävien ja lähisukulaisten kanssa. Ehkäpä kivana yllätyksenä voisit myös ostaa tulevalle vaimollesi pienen lahjan seuraavana päivänä tai viikon aikana.

Ei ole aika sinun vielä kosia, sillä sitä kuinka tapahtuu ei kysellä muilta. Pitää olla oma tapa. Älä matki ketään tässä asiassa. Jos sitten saat rukkaset sen kosimisen tyylin vuoksi, eipä kannata suhdetta jatkaakaan, sillä toinen ei tosissaan välitä muusta kuin ulkokultaisuudesta.
Ei tunne onni loistamaan jatkossa, aina pitäisi mennä mediassa kerrotun valhe-elämän mukaan.

Lauantai-ilta saunan jälkeen, kynttilät palamassa,viinilasi pöydällä, Leonard Cohen taustalla ja sitten tuo mokoma Ihana Nallekarhu polvistuu eteeni kylpytakissa ja kysyy,menetkö kanssani naimisiin:)

Yhteistä eloa saman katon alla jo 10 vuotta, mutta yllätyksenähän tuo tuli.

Arvatkaapa vastaukseni:)