Meidän ekan seurusteluvuotemme aikana mies on todistetusti joskus valehdellut mulle, sen sain hänet lopuksi myöntämään ja puhuimme asiasta.
Mutta tämän jälkeen uskon, että hän on valehdellut saman asian takia(yhden naisen) useamman kerran vielä tämän ekan tapauksen jälkeenkin, ei vain ole täysiä todisteita eikä mies myönnä asiaa. Mutta olen silti hyvin varma, vaikea tässä selittää kertomatta kaikkea.
Nyt mies koittaa näyttää minulle, että olen hänelle tärkein koska tietää, että epäilen. Se ei kuitenkaan oikein riitä, koska mietin päivittäin noita valehteluja ja siihen liittyviä juttuja. Olen koittanut puhua, mutta mies vain sanoo, että totta hän on mulle puhunut. Jos kysyn jotain "vaikeaa" eli hän meinaakin puhua itsensä pussiin, tokaisee sitten vaan "no kuitenkin, oli miten oli" ja vaihtaakin äkkiä puheenaihetta. Ei edes täysipainoisesti yritä vakuutella mua mistään. Sitten koittaa vaan olla hellempi mua kohtaan, että unohtaisin.
Miten voin elää tästä eteenpäin ja olla muka ajattelematta noita? Voiko tuollaiseen ihmiseen koskaan luottaa? En voi koko aikaa jankuttaakaan niistä, mistä en saa häntä puhumaan kunnolla. Mies vastaa aina vaan juuri ja juuri mun kysymykseen jotenkin "sinnepäin" eikä oma-aloitteisesti puhu yhtään enempää. Huomaan, ettei todellakaan asiasta halua puhua.
Nyt on vielä tilanne, että joudumme olemaan erossa toisistamme kauan. Tietenkin epäilen, mitä hän sillä aikaa puuhailee, jos ei luotettavaa sorttia olekaan. Samalla itse mietin, miksi mun pitäisi olla hänelle luotettava... Haluaisin, eikä edes toiset kiinnosta, mutta samalla tuntuu, etten mä saa jäädä häntä kaipaamaan jos hänkin tekee omiaan. Miten näistä voisi puhua syyllistämättä häntä, eli siis että miten voidaan nyt luottaa toisiimme tämä "eroaika"? Tai ilman, että näytän hänelle, etten luota. Sehän tunnetusti vain lisää sitä, että toinen ajattelee "sama mitä teen, ei se luota kuitenkaan". Vai onko parempi olla puhumatta mitään tällaista?
Kiitos vastauksistanne!
Mutta tämän jälkeen uskon, että hän on valehdellut saman asian takia(yhden naisen) useamman kerran vielä tämän ekan tapauksen jälkeenkin, ei vain ole täysiä todisteita eikä mies myönnä asiaa. Mutta olen silti hyvin varma, vaikea tässä selittää kertomatta kaikkea.
Nyt mies koittaa näyttää minulle, että olen hänelle tärkein koska tietää, että epäilen. Se ei kuitenkaan oikein riitä, koska mietin päivittäin noita valehteluja ja siihen liittyviä juttuja. Olen koittanut puhua, mutta mies vain sanoo, että totta hän on mulle puhunut. Jos kysyn jotain "vaikeaa" eli hän meinaakin puhua itsensä pussiin, tokaisee sitten vaan "no kuitenkin, oli miten oli" ja vaihtaakin äkkiä puheenaihetta. Ei edes täysipainoisesti yritä vakuutella mua mistään. Sitten koittaa vaan olla hellempi mua kohtaan, että unohtaisin.
Miten voin elää tästä eteenpäin ja olla muka ajattelematta noita? Voiko tuollaiseen ihmiseen koskaan luottaa? En voi koko aikaa jankuttaakaan niistä, mistä en saa häntä puhumaan kunnolla. Mies vastaa aina vaan juuri ja juuri mun kysymykseen jotenkin "sinnepäin" eikä oma-aloitteisesti puhu yhtään enempää. Huomaan, ettei todellakaan asiasta halua puhua.
Nyt on vielä tilanne, että joudumme olemaan erossa toisistamme kauan. Tietenkin epäilen, mitä hän sillä aikaa puuhailee, jos ei luotettavaa sorttia olekaan. Samalla itse mietin, miksi mun pitäisi olla hänelle luotettava... Haluaisin, eikä edes toiset kiinnosta, mutta samalla tuntuu, etten mä saa jäädä häntä kaipaamaan jos hänkin tekee omiaan. Miten näistä voisi puhua syyllistämättä häntä, eli siis että miten voidaan nyt luottaa toisiimme tämä "eroaika"? Tai ilman, että näytän hänelle, etten luota. Sehän tunnetusti vain lisää sitä, että toinen ajattelee "sama mitä teen, ei se luota kuitenkaan". Vai onko parempi olla puhumatta mitään tällaista?
Kiitos vastauksistanne!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Heippa!
Itselläni samanmoinen tilanne...
Kumppani jäi kiinni valehtelusta ja tilanne johti eroon.
Selvitimme asiamme ja kumppani vakuutti, että eromme sai hänet tajuamaan kuinka rakas ja tärkeä hänelle olen ja että hän ei tule mokaamaan enää toista kertaa. Palasimme yhteen.
Kovasti hän on yrittänyt minua vakuuttaa ja kieltämättä tyyli on ollut toinen kun ennen eroamme. Mieltäni kuitenkin edelleen kaihertaa epäilys... Minä kun en voi sietää valehtelua missään muodossa, joten tässä on enemmän kuin tarpeeksi ylitsepääsemistä. Parisuhteessa molempien pitää osoittaa olevansa luottamuksen arvoinen. Karu totuus kuitenkin on, että joko sitä luottaa toiseen tai ei ja jos ei luota, ei suhteellakaan ole tulevaisuutta.
Kunpa meillä edes jäisi kunnolla kiinni, niin asiaa voisi edes avoimemmin käsitellä! Se eka valehtelukerta on selvitetty, eikä se sinällään edes kieltä kaiherra. Mutta ne sen jälkeen tapahtuneet.. Nyt pitää elää muka niin, että kaikki hyvin, vaikka koko ajan mietinkin. Ihmettelen, koska mies taatusti tajuaa mun niitä ajattelevan(olen sanonut), mutta ei koita selvittää. Ei tietenkään uskalla, koska sillon pitäisi itsensä paljastaa.
Miten tästä eteenpäin? Tosiaan kun tuo jankutuskaan ei aina auta.
Ilman luottamusta ei ole suhdetta, luulisi miehen sen tajuavan. Pahemmalta tuntuu melkeinpä tuo valehtelu, kuin se mitä asioita hän on valehdellut.
Ihan totta, mielestäni kanssa valehtelu tuntuu pahemmalta kuin se mistä on valehdeltu. Totuus on kuitenkin aina parempi kuulla, oli se sitten millainen tahansa. Kaikki eivät kuitenkaan ajattele niin...
Jankutus ei todellakaan asiaa paranna. Eikä minusta ainakaan ole urkkimaan toisen puhelinta, sähköpostia tms. Ainoa mitä voi tehdä on kysyä toiselta suoraan. Se miten hän reagoi ja mitä/miten vastaa kertoo paljon.
Minä puolestani haluaisin heittää ilmoille kysymyksen, että kuinka moni kumppanilleen valehdellut / kumppaniaan jopa pettänyt on parantanut tapansa? Muuttuuko ihminen koskaan, jos, niin mikä sen saa aikaan?
voi valehdella niin paljon kuin sielu sietää; tiedän tasan tarkkaan milloin joku valehtelee ja sitten alan pohtia miksi. Valehtelu on inhimillistä ja joskus se sopii sosiaaliseen kanssakäymiseen paremmin kuin totuus eikä siitä pidä vetää hernettä nenäänsä.
Olen pettänyt ja siinä yhteydessä valehdellut. Häpesin tekoani ja itseäni ja se toi muutoksen. Omatunto kaiversi. Tunsin huijanneeni hänet olemaan kanssani kun luuli minua toisenlaiseksi. Hänellä oli oikeus itse päättää tiedon saatuaan haluaako jatkaa kanssani. Tunnustin. Pyysin anteeksi ja kaduin tekoani. Kärsin seuraukset. Otin opikseni. Muutos on mahdollista mutta luullakseni äärimmäisen harvinaista. Suosittelen kuitenkin.
Mä nyt vastaan kun munkin mies on jääny kiinni valehtelusta.
Mulle kävi silleen että mies oli ilman mua baarissa ja suunnilleen konttaamalla tuli kotiin.
Aamulla kyselin että montas paukkuu tuli juotua
niin sano että pari. Ihan selvästi valehteli.
Seuraavana päivänä yxs nainen soitti ja pyys multa anteeks ja vakuutti että en mä enää koskaan sun miehen kanssa petä sua, oltiin vaan molemmat niin kännissä ja kävi silleen että meni vähän myöhään. Ja ukko sano mulle että pari paukkuu vaan. Tommosta rahantuhlausta ja ukko valehteli että parit vaa otin. Se nainen sentään oli rehellinen. Miesten puheisiin ei voi luottaa.
Kyllä mua vieläkin harmittaa mut eiköhän se ajan kanssa unohdu. Kyllä sullakin aika parantaa haavat, toivottavasti
kysy ensin itseltäsi, että mitä tapahtuu jos saat tietää totuuden. Jos hän on valehdellut, pääsetkö siitä yli vai et? Jos luulet pääseväsi, sano sille niin, että haluat vain tietää totuuden, ja se on tärkeää sulle. Mun mielestäni sun pitää oikeastaan vaan sanoa, ettet kestä enää, hänen pitää kertoa totuus. JOs ei luota toiseen, on vaikeaa saada suhde toimimaan.
valehtelee, koska ei halua puhua sinulle asioista, joista sinä välttämättä haluaisit kuulla. Näin siis lyhyesti ja ytimekkäästi. Parisuhteesta ei tule mitään jos aletaan leikkiä rosvoa ja poliisia, joten lopeta kuulustelut ja muuta asennettasi mieheesi. Jos hän ei halua puhua niin miksi jankutat ja yrität käräyttää valheista? Niinkö kohtelet kaikkia muitakin ihmisiä ympärilläsi?
Noh
enhän mä jankuta kun se nainen kerto mulle jo kaiken niin että ei sitä tartte enää funtsii.
Se rahanmeno niihin kaljoihin mua vaan harmittaa.
Pitäis uusii kuteitakin saada ja ukko vaan tuhlaa rahat kaljaan.
Tarkoitatko siis, että mun täytyisi antaa olla ja mennä tyytyväisenä yhdessä eteenpäin? Vaikka tiedän, että mies on mulle valehdellut?
Miten pystyn siihen, otanko sitten jatkossakin vain tyynesti valehtelut vastaan, ja ajattelen että minkäs teen..?
hyvinkin voit ottaa valheet vastaan, mutta tietysti pohtien ja harkiten mistä ne voisivat johtua.
Miehet yltyvät valehtelemaan usein siksi, etteivät he luota naiseen tarpeeksi ja tuntevat olonsa hänen seurassaan jollainlailla epävarmaksi ja ahdistavaksi. Jos sitten vielä yritetään käräyttää valheista ja tivata mistä ne johtuu ei suhde voi onnistua kovin hyvin.
Noh..
Kokemuksen syvällä äänellä voin paljastaa että yli pääset vasta sitten kun olet itse toiminut samalla lailla kuin kumppanisi. Hullulta kuulostaa mutta vasta sen jälkeen olet sujut asian kanssa ja voitte jatkaa elämäänne.
Tuolla lailla meillä vaimo valehtelee ja valehtelee kokemuksen äänellä.