Liian kauan sinkkuna?

Sitten kun hankit koiran niin peli on menetetty.

hahahahaaa :D kissaa oon kyl miettiny x)

No mitäs vikaa omasta vapaudesta nauttimisessa ja itsenäisyydessä on? Itse olen nauttinut näistä 44 vuotta, ja meinaan nauttia vielä toiset 44 vuotta :)

Mitä kauemmin olet sinkkuna, sitä enemmän alat tottumaan siihen ja löydät siitä hyviä puolia (on kiva kun kaikki tapahtuu juuri niin kuin haluat, eikä vähän sinnepäin). Vastaavasti sitä enemmän vaadit myös kumppaniehdokkailta ja tarkoitan nyt niitä pikkuasioista, jotka hänen käyttäytymisessään häiritsevät sinua (esim. jättää vaatteet väärään paikkaan, jäättää kaapin ovia auki, se wc-pöntön kansi, käyttää vääränlaisia tai -värisiä vaatteita... jne.)

Sama pätee myös omaan käytökseen, ne rutiinit vakiintuu tietynlaiseksi eikä niistä poikkeaminen todellakaan tunnu mielekkäältä (ja sitten kun yritetään laittaa kaksi samanlaista ihmistä yhden katon alle... jep). Eli siis kyllä, sinkkuna voi olla "liian kauan" jos haaveissa pyörii vielä sen suhteen löytäminen. Toistaalta osa päätyy lopputulokseen, että yksin on loppuen lopuksi mukavampi elää ja valitsee kyseisen vaihtoehdon mielummin kuin "huonon suhteen".

Olen läheltä seurannut kahden nelikymppiseksi saakka sinkkuilleen ystäväni liiton alkumetrejä. Eihän sitä voinut kuin säälinsekaisesti huvittuneena naureskella. Molemmat olivat niin joustamattomia ja omien rutiiniensa vankeja, että he saivat riidan aikaan jopa kurkun pilkkomisesta salaattiin :) Kompromissien tekeminen ja joustaminen olivat ihan vieraita toimintamalleja. Molemmat ovat lisäksi hyvin sosiaalisia ja kiireisiä, joten suhteelle ei oikein jäänyt aikaa. Siitä huolimatta he onnistuivat ja ovat edelleen yhdessä. Ehkäpä siksi, koska kumpikin oli niin avuton parisuhdetaidoissa. Kukaan parisuhde-elämään tottunut ei ollisi jaksanut moista katsella.

Pitkäänkin sinkkuillut voi onnistua parisuhteessa, mutta helppoa yhteiselon alkumetrit eivät tule olemaan.

"Kompromissien tekeminen ja joustaminen olivat ihan vieraita toimintamalleja."

No kumpi antoi lopulta periksi jos kompromisseja ei löytynyt? Veikkaan että mies antoi periksi ja sitten tehtiin niinkuin nainen halusi. Muutenhan he olisivat jo eronneet.

Voin vaan itse kuvitella jos joku tulisi mua neuvomaan tai määräilemään miten kurkku pilkotaan, ehkä mun pitäisi sitten poistua kokonaan keittiöstä ja antaa naisen hoitaa se homma.

Luultavasti voi, olen ainakin itsestäni huomannut, että olen tottunut omaan yksinoloon niin täysin, että olen ruvennut nauttimaan siitä. Lisäksi tuntuu, että rima tutustua toiseen ihmiseen vain nousee ja nousee, tuntuu, ettei jaksa antaa itsestään niin paljon. Tarkoitan siis prosessia joka on joka suhteen alussa, kerrot itsestäsi, hän kertoo itsestään, tutustutaan sukuun, kavereihin ym,. Jotenkin en enää jaksa tätä rumbaa. En ole ikinä ollut sitä helposti ihastuvaa sorttia, olen aina ihmetellyt kuinka jotkut voivat suurinpirtein ihastua joka kerta kun ovat tavanneet jonkun uuden ihmisen. Toisaalta kadehdittavaa, mutta toisaalta ajattelen pääseväni helposti, kun en ihastu oikeastaan ikinä. Siis ihastun ihmisiin helposti, mutta en "suhdemielessä" tai seksuaalisesti, sitä kemiaa puuttuu. Ilmeisesti olen kuitenkin helposti lähestyttävää, koska minuun ihastutaan usein. Surullista sinänsä, joudun torjumaan heitä, mutta kun ei sitten vähääkään kiinnostä suhdetta ei voi väkisin lähteä leikkiin. Ystävyyssuhteita joistakin on syntynyt, enempään en pysty.

Olen ollut sekä avioliitossa, että avoliitossa, olen elänyt perhe-elämää ja pidin siitäkin, vaikka huomsin kyllä silloinkin kaipaavani paljon omaa aikaa, nyt kun olen ollut sinkkuna muutaman vuoden, tuntuu, että tämä on paras vaihtoehto minulle. Ehkä minulle sopii parhaiten yksineläminen.

Alempana yksin-eläjä kirjoittaa, että ihminen tottuu rutiineihin ja poikkeaminen niistä ei tunnu mielekkäältä, se on ihan totta. En ole enää kovin halukas kompromisseihin.

"voiko sinkkuna olla liian kauan...? niin ettei enää tiedä pystyisikö edes suhteeseen toisen ihmisen kanssa? että nauttii liikaa omasta vapaudestaan tai on liian itsenäistynyt....hmm... "

En mä ainakaan vois kuvitella nauttivani niin paljon itse itseni seurasta. Jos olis hyviä ystäviä ja kavereita kenen kanssa pyöriä tarpeeks paljon niin sit ehkä. Mutta ainakin tällä hetkellä elämä tuntuu niin tyhjältä ettei elämästä nauttimista voi kuvitellakkaan nykytilanteessa... En toki kiellä ettei yksinolemisessa olisi omia hyviäkin puolia :)

Varmaan yleisemmin "liian kauan" sinkkuna olo purkautuu enempikin katkeruutena, joka kyllä voi hyvinkin estää suhteen kenenkään kanssa tulevaisuudessa.

Mulle on käynyt näin.

En usko että voi olla liian kauan sinkkuna.. Voi toki tulla fiilis, että ei halua luopua vapaudesta, mutta eikös nuo asiat ole aina sovittavissa? Jos tapaat jonkun mukavan miehen, niin tehdä heti selväksi, mistä asioista et halua luopua. Uskon, että saat vastauksen noihin ottamalla asioista selvää. Spekuloimalla ei pääse eteenpäin, vaan ottamalla härkää sarvista! :)

Ei pidä tyytyä kohtaloonsa, jos ei heti löydy sitä oikeaa. Mutta ei sitäkään väkisin pidä mihinkään tyytyä, jos ei parisuhde kiinnosta. Silloin on luultavammin vika jossain muualla, kuin pitkässä sinkkuudessa..

Toi koirakommentti oli kyllä osuva tuolla ylempänä! Olen eläimille allerginen mies, ja yrittänyt löytää nettideittienkin kautta sinkkunaista, jolla EI olisi lemmikkejä. On ehkä se yksi kymmenestä jolla ei ole koiraa tai kissaa :)

On se varmaan kivaa kun voi olla sinkkuna omasta valinnasta!!!

Kyllä voi. Kun on sen ikäinen, että vapaat sopivan ikäiset ovat tuiki harvinaisia, on äärettömän epätodennäköistä, että näiden joukosta löytyisi mieleinen tapaus. Jo vuosien ajan olen joutunut toteamaan ihastusteni olevan varattuja. Niinpä keskityn kodin sisustamiseen, harrastuksiin, yksin tehtäviin ajanvietteisiin ylipäätään. Enkä usko, että minusta enää olisi jakamaan elämää toisen ihmisen kanssa.

Jos johonkin 30-vuotiaaksi asti, tai viimeistään 35-vuotiaaksi asti, on elämänsä elänyt ilman yhtäkään suhdetta niin onhan se ainaskin osoitus siitä että sellainen ihminen ei oikeasti mitään suhdetta tarvitsekaan. Jotkut ihmiset kuvittelevat, että suhde on kuin happi tai ruoka, jota ilman ihminen ei elä. Ei ole.

Minä näen asian niin, että parisuhdetta koskaan kokemattomat ihmiset näkevät parisuhteen ihan kuin jonkin ulkomaan, jota ihailet mutta jossa et ole oikeasti koskaan käynyt joten kuvittelet mielikuviesi perusteella kaiken olevan siellä auvoista ja ihanaa..

Monet ihmiset etsivät suhdetta kysymättä itseltään että haluavatko he oikeasti suhdetta, tarvitsevatko he oikeasti suhdetta, vaan koska se on odotusarvo, että ihminen yrittää pariutua. Mitä vanhemmaksi elää ilman että kertaakaan ollut suhteessa niin sen paremmin sen tajuaa, että kaikki ihmiset eivät suhdetta tarvitse. Joillakin ihmisillä hajoaa pää jos eivät löydä kumppania, toisille koko asia on herttaisen yhdentekevä.

mutta vähän asiaa.. :)

Mitä on olla liian kauan sinkkuna? Itte olen periaatteessa ollut aina sinkku eli ikisinkku siis.
Mistähän tää vois johtua? Muutama varmaan tulee:

- Lupaavasti alkavan suhteen tapaisen osaan kyllä hyvin sössiä puhumalla epäsopivia.
- Olen yleensä hiljaa enkä osaa ns. viedä asioita eteenpäin.
- En tee aloitteita ja ehkä oon ujo.
- Kukaan ei kiinnostu oikeesti tai jos tekee niin tekee sen tavalla jota mä en tajua.

Eli siis keksin itsestäni 4 kohtaa joissa mättää. Jeps että näin yksinäistä loppuelämää on tiedossa.

Joo, on se mahdollista.
Käytännössä pari kolme vuotta ilman varsinaista suhdetta näkyy jo käytöksessä ja toisaalta kiinnostus suhteeseen on laantunut jo sen takia etten tiedä osaanko olla enää sellaisessa.

Nautin aivan liikaa omasta vapaudestani ja itsenäisyydestäni miehenä verrattuna siihen mitä minulla on naiselle tarjottavana ja toisaalta siihen mitä naiselta odotan..tämä taas toisaalta johtaa siihen että ne vaihtoehdot naisten suhteen ovat sellaisia jotka eivät viime kädessä kiinnosta lainkaan mikä taas johtaa siihen ettei kiinnosta edes tavoitella mitään sen kummempaa kuin jatkaa tätä sinkkuutta.

Lisäksi ikää tullessa lisää niin odotukset henkisellä puolella ovat nousseet aika suureksi.
Ei jaksa alkaa vääntämään naisen kanssa joka tuntuu vieraalta eikä omalta laisinkaan.