Auttakaa

Mä olen naisen kanssa seurusteleva nainen ja mun naiseni on ollut bi ja minä ihan kokonaan homoseksuaali.

Mä olen ihan sairaan mustis kaikista sen ex-poikakavereista ja muistakin pojista, vaikka naiseni sanookin ettei miessukupuoli voisi enää vähempää kiinnostaa.

Hän ei todellakaan ole muille flirttaileva tyyppi, eikä katsele muita. Minä vain niin kovasti pelkään että menetän hänet miehelle jota ei koskaan tule tapahtumaan kultani sanojen mukaan.

Voisiko joku auttaa minua paääsemään näistä mustasukkaisuuspuuskista yli ja kertoa jonkin keinon kuinka voisin näyttää kullalleni että olen päässyt niistä yli ja haluan parantaa tapani. Hänellä oli joskus sama ongelma muista tytöistä kohdallani, mutta pääsi siitä yli ja se ilahdutti minua paljon.

Tyttöäni sattuu kun hänestä tuntuu etten luota, enkä halua häneen sattuvan minun takiani.
2559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Se on itseluottamuksen puutetta, että epäilee ja epäröi milloin missäkin asiassa.
Et olisi mustis jos kykenisit luottamaan kultasi sanoihin ja tekoihin.
Eipä sitä taitoa suhun kukaan voi istuttaa ulkoa käsin. Se muodostuu ja kasvaa sussa pikkuhiljaa kun näet ja koet, ettei sua jätetä vaan sua rakastetaan ja suhunkin luotetaan.
Uskalla vaan irrottautua pessimismistä ja uskoa siihen rakkauden voimaan.

Äänestä
  • olet Aikki, kiitos neuvosta. Luulen että tyttöystäväkin alkaa pitää siitä kun näkee että olen saanut itseluottamusta ja sitä kautta voin luottaa myös hänen sanomisiin. tottakai kaikki lähtee itsestä, joten alan tästä sitten valmentamaan itsetuntoani :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Julia kirjoitti:

Mä olen naisen kanssa seurusteleva nainen ja mun naiseni on ollut bi ja minä ihan kokonaan homoseksuaali.

Mä olen ihan sairaan mustis kaikista sen ex-poikakavereista ja muistakin pojista, vaikka naiseni sanookin ettei miessukupuoli voisi enää vähempää kiinnostaa.

Hän ei todellakaan ole muille flirttaileva tyyppi, eikä katsele muita. Minä vain niin kovasti pelkään että menetän hänet miehelle jota ei koskaan tule tapahtumaan kultani sanojen mukaan.

Voisiko joku auttaa minua paääsemään näistä mustasukkaisuuspuuskista yli ja kertoa jonkin keinon kuinka voisin näyttää kullalleni että olen päässyt niistä yli ja haluan parantaa tapani. Hänellä oli joskus sama ongelma muista tytöistä kohdallani, mutta pääsi siitä yli ja se ilahdutti minua paljon.

Tyttöäni sattuu kun hänestä tuntuu etten luota, enkä halua häneen sattuvan minun takiani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu