Täällä on huomio kiinnittynyt sellaisiin seikkoihin jotka ovat vain sodan jälkipyykkiä johon armeija on vedetty mukaan tahtomattaan. Irak operaation jälkeen USA:n armeija on vahvempi kun koskaan. Sillä on valtava määrä teknistä tietoa siitä kuinka järjestelmät toimivat ja mitä pitää korjata tai kehittää uutta. Myös mahdollisen vihollisen käyttäytyminen ja toimintatavat ovat tulleet tutuiksi tällä retkellä.
Toisaalta on hölmöä komentaa tuollainen armeija terroristijahtiin (Afganistan), jossa jahdataan yksittäisiä henkilöitä, siinä ammutaan tykillä hyttysiä. Terroristein kimppuun on käytävä heidän omilla aseillaan ja siihen on armeija väärä väline.
Kun politikot töpeksivät armeija korjaa jäljet. Irak operaatioissa, vallan vaihto, jälleenrakentaminen ja koulutuksen sekä sosiaalisen hallinnan järjestäminen ei kuulu armeijalle. Kun operaatio oli näiltä osin huonosti suunniteltu ja järjestetty, ei ole mikään ihme, että vankiladraaman kaltaisia ylilyöntejä pääsi tapahtumaan. Sotku oli jatkumoa koko operaatiolle jonka valmistelu ja aloitus ei lähtenyt armeijan sisältä. Tästä huolimatta armeija hoiti sen tehtävänsä Irakin armeijan lyömiseen saakka.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.