Miksi juutalaiset uskovat Kuningas Yeshuaan?

Sillä sielun pelastusta ei ole kenessäkään muussa, sillä Yeshuassa ja vanhurskaudessaan ja valtakunnassaan on syntiemme sovitus ja sielujemme lunastus lahjavanhurskauteen ja pyhitykseen, amen.

HalleluYeshua!
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

kuollut hengellisesti niin pitkään kunnes syntyy elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä Herran Yeshuan nimessä Isän Jumalan valtakuntaan ja vanhurskauteen ja lupauksen lapseuteen. Lupauksista suurimpia on se, että saamme anoa sielujemme pelastukseksi elävää vettä ja Pyhän Hengen kastetta, samoin siihen liittyy armon ja rukouksen Henki ja kaikkinaiset hyvät siunaukset taivaasta ja myös maan siunaukset Herra antaa moninaisine hyvineen ihmisen hyväksi hengelliseksi menestymiseksi. Autuaat ne, jotka tahtovat uudestisynnyttyään rakastaa ristiään ja Herraansa ja näin tahtoaan tehdä ja rakennukseksi olla myös läheisilleen sen armon ja totuuden mukaan, jossa Henki lapsia johdattaa ja opettaa ja armoittaa.

Herra Yeshua on hyvä paimen, joka pelastaa monet vaikka valitettavasti monet myös kulkeutuvatkin myös ohitseen, sillä on ahdas portti ja kaita tie, autuaat ne, jotka perille voittajina pääsevät ja näin elämänsä merkitys täyttyy Isän Jumalan kunniaksi.

Pidetään huolta sieluistamme ettemme kulkeutuisi sielujemme pelastuksen ohitse vaan siinä vaeltaisimme sillä monille ihmisille tarjotaan ja autuaat vastaanottavat anoen ja kiittäen Yeshuaa, amen.

Äänestä

Isän Jumalan kunniaksi ja kiitokseksi, niinkuin on kutsuttu pyhäksi pappiskansaksi ja maailmalle valkeudeksi Herran Yeshuan siunauksessa ja Hengessä, amen.

HalleluYeshua!

Äänestä

Sielu on satua, ei sitä ole olemassakaan.

Äänestä
  • henki ja sielu ja ruumis, mutta hengen tulee uudestisyntyä Jumalan elävästä Sanasta ja Kuningas Yeshusta, sillä on Elämän Herra ja hyvä on rakastaa Elämää niinkuin Israelin Pyhää Herraa ja Jumalaa, amen.

    Jumala on elävien Jumala, ja jos ruumis on kuollut pyhillä, niin luuletko että ovat kuolleita? Eivät tietenkään vaan edelleen ovat eläviä sieluja! Kaikki ihmiset kuolevat ruumiillisesti, kun Jumala ottaa elämän hengen hänestä pois, mutta sielu jatkaa elämäänsä mennen joko alas Tuonelaan tai ylös Herran Yeshuan tykö. Henki palajaa tietysti kaikilla kuolleilla takaisin Jumalan tykö.

    Syntykää ylhäältä Jumalan Hengestä, niin ei tarvitse olla pelkästään sielullinen vaan voi myös olla hengellinen sen mukaan kuin Isä Jumala antaa Pyhän Hengen siunausta Herran Yeshuan elävinä suun sanoina miekallaan ja on hengellinen eikä maailmallinen sota-asu. Tämä hengellinen sota-asu on myös lähitulevaisuudessa noilla säkkipukuisilla Jerusalemissa, kun kukaan ei pysty heitä vahingoittamaan noiden palveluskuukausiensa aikana, joita tulee olemaan 42 Ilmestyskirjan mukaan.

    HalleluYeshua! Autuaat ne sielut, jotka eivät näe kuolemaa vaan nukkuvat ja nousevat Herransa tykö ruumiinsa kuollessa.

    Äänestä

  • sillä ihminen ei ole kehittynyt apinasta eikä muistakaan eläimistä vaan Jumala loi Aadamin ihmiseksi ja kuvakseen ja kylkiluustaan teki Eevan avukseen ja vaimokseen, myös miehettäreksi kutsuttiin sillä otettiin miehestään.

    Älä usko satuja vaan Jumalan totuuden pyhien kirjoituksien luomisoppia, sillä näemme kaiken maailmassa ja luomakunnassa olevan niinkuin on luotu ja ilmoitettu Raamatussa.

    Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin Jumala on maan ja taivaan Luoja ja ihmiskunnan ainoa Herra ja Pelastuksen Kallio myös sinun sielusi pelastustoivon suhteen. Älä tätä ihmettele, sillä näethän maailman hienosti valmistetun, mutta on paljon ihmeellisemmin rakennettu kuin pystyt sitä helposti ymmärtämään, josko koskaan, kuka tietää?

    Äänestä

JHWH on siis valehtelija kristittyjen mielestä, JHWH ilmoitti että hän on AINOA pelastaja.

Äänestä
  • kuten myös todisti sanomalla "Minä Olen ..." Yeshua on ollut jo luomisesta lähtien ainoa Herra ja Jumala ihmisiin nähden ja suussaan on ollut se terävä kaksiteräinen miekka eli elävä Jumalan Sana, jonka kautta on kaikki luotu ja voimassa kirkkaudessaan, amen.

    Tietenkään ei JHWH valehtelija vaan totuudellinen ja uskollinen Tuomari, niinkuin Yeshua, mutta Immanueliksi ja ihmiseksi Ihmisen Poikana Jumalan ainosyntyinen Poika tuli ajallaan vasta viidennen päivän alussa, kun Aabraham kutsuttiin kolmannen päivän alussa ja Herra Yeshua tulee takaisin seitsemännen päivän alussa ja perustaa tuhatvuotisen valtakuntansa sapitin lepopäiväksi ja siunaukseksi omalle lunastetulle kansalleen, kun maa ja taivas uudistetaan ja Uusi Jerusalem laskeutuu taivaasta.

    Nasaretilainen Yeshua istuu tänäänkin Uuden Jerusalemin valtaistuimellaan ja hallitsee kaikkia ihmisiä elämän ja kuoleman suhteen Jumalan valtakunnan Kuninkaana ja Juutalaisten Kuninkaana, sillä pelastus on juutalaisista ja Yeshuan on Daavidin Juurivesa, jolta ei valtikka väisty vaan pysyy iankaikkisesti, sillä Yeshua on Iankaikkinen Elämä ja Väkevä Jumala, amen.

    HalleluYeshua!

    Äänestä

Iisebelin oppia. ;)

Äänestä
  • todistusta Israelin Pyhästä Herrasta, joten olet itse Iisebelin hengen kannattaja vertauskuvallisesti. Tee parannus sillä muutoin sinulla ei ole pienintäkään toivoa. Baalin papit vastustivat Israelin Pyhää Herraa Yeshuaa aivan niinkuin sinäkin vaikka sinulla ei olekaan pappeja niinkuin Iisebelillä, edistät hengellistä haureutta etkä edistä Jumalan valtakuntaa ja vanhurskautta sillä on yksin uskon ja uskollisuuden kautta Yeshuaa kohtaan.

    Puolestasi :( mitä kylvät sitä niität eikä ole hyvää kumpikaan kohdallasi.

    Äänestä

Iisebelin oppia - .vieraita jumalia - vihapuheita ---

Äänestä
  • huonoa soppaasi.

    Äänestä

ollen Immanuel ja Israelin Pyhä Herra ja Messias on otollinen juutalaisille!

Äänestä

Sillä niin on Jumala Israelia ja maailmaa rakastanut, että Isä antoi Poikansa, joka oli Pyhästä Hengestä siinnyt Immanuel, ettei yksikään, joka tekee Jumalan tahdon ja opetuksen mukaan, joutuisi kadotukseen vaan saisi uudestisyntyä elävästä Jumalan Sanasta Yeshuassa ja siten siinä pysyen voisi voittajana päästä Jumalan valtakuntaan lahjavanhurskaudessa ja pyhityksessä, amen.

HalleluYeshua!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sielun pelastukseksi kirjoitti:

Sillä sielun pelastusta ei ole kenessäkään muussa, sillä Yeshuassa ja vanhurskaudessaan ja valtakunnassaan on syntiemme sovitus ja sielujemme lunastus lahjavanhurskauteen ja pyhitykseen, amen.

HalleluYeshua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu