Olen niin tyhjä, tunteeton zombi. Tai on minulla tunteita, rakkautta exääni kohtaan joka kk sitten minut jätti. Aluksi sanoi että voidaan katsoa myöhemmin mutta nyttemmin on sanonut ettei enää ikinö halua minua, en ollut se oikea. Olen niin rikki etten jaksa tehdä mitään. Olen ollut tässä tilassa jo kuukauden. Onko normaalia vai pitäiskö mennä puhumaan jollekkin? Kenelle? Ystävät ovat jo ihan täynnä tätä kun en pääse yli. Itken joka päivä ja syön unilääkkeitä että nukkuisin. Nyt mietin itsemurhaa. Ei ole järkeä elää ilman häntä, ja nyt viimeinenki toivon ripe siitä, että saisin hänet vielä joskus, on mennyttä. Enemmän vielä satuttaa se, että hän ei kaipaa, ei ikävöi, ei tykkää enää.. viettää vain mukavaa sinkkuelämää ilman minua ja on kiinnostunut muista naisista. Hän sanoikin minulle että olen hänelle kuin ilmaa, hän ei tunne vihaa ei rakkautta eikä ikävää. Onko kamalampaa kuin olla jollekkin mitäänsanomaton. Ei ole. En jaksa keksiä keinoja millä tästä selviää, yksin istun illat asunnolla ja itken, ikävöin ja mietin kuinka se toinen viettää ihanaa elämää kaverien ja uusien naisten kanssa joita baarista pokaa. Minua ei kiinnosta ystävät, ei työ eikä baaritkaan enää.. vielä heti eron jälkeen kykenin noihin kaikkiiin mutta en enää. Jos sanonta "aika parantaa haavat" on totta niin miksi mun olo vain pahenee?
Pelottaa kun pitäisi palata koulun penkille (opiskelen siis vielä yliopistossa) ensi viikolla ja en pysty keskittymään mihinkään. En jaksa kuunnella ja tiedän ettei lukemisesta mitään tule. Saatan hyvinkin istua monta tuntia ja tuijottaa merelle. Se on ainoa asia johon tällä hetkellä pystyn. En edes uskalla ajatella elämää ilman miestä. Jospa hän muuttaisi mielensä..
Pelottaa kun pitäisi palata koulun penkille (opiskelen siis vielä yliopistossa) ensi viikolla ja en pysty keskittymään mihinkään. En jaksa kuunnella ja tiedän ettei lukemisesta mitään tule. Saatan hyvinkin istua monta tuntia ja tuijottaa merelle. Se on ainoa asia johon tällä hetkellä pystyn. En edes uskalla ajatella elämää ilman miestä. Jospa hän muuttaisi mielensä..
Vastaukset 9
Vanhimmat
Alku on varmasti vaikeaa. Jokainen suhde pitaa surra ennen kuin pystyt menemaan eteenpain. Aika parantaa haavat. Ikuisesti ei voi surra. Elama voittaa ja tulet loytamaan uuden rakkauden, vaikka nyt se tuntuu mahdottomalta. Voimia ja tsemppia.
Alku? erosta on kuitenkin jo kk ja otan vain takapakkia. Ehkä aluksi oli helpompaa kun mies antoi toivoa, lupasi nähdä mua ja katsoa uudestaan kunhan saa ajatukset selviksi. Nyt hän sanoo että ei usko enää meihin, voi kuulemma nähdä mutta se ei merkkaa hänelle mitään. Hän pitää sitä erittäin kaukaa haettuna että ihastuisi minuun.. en sitten tiedä. toisaalta hän sanoo että voi olla että hänen mielensä muuttuu. Olen siis aivan turta ja pelottaa että kaikki vain huononee kun tajuan että mies on vaikka jonkun toisen kanssa..en selviäisi siitä ikinä. Ruoka sentään on alkanut maistumaan mutta muuten sydän lyö koko ajan kovalla sykkeellä ja raajat on tunnottamat aina välillä, yöllä en nuku ja olen ehdottoman riippuvainen miehen yhteydenotoista. olen koko ajan kännykkä kädessä laittamassa viestiä, haluamassa selitykisä miksi. Tosin olen huomannut,että kun mies on koko ajan ehdottoman kylmä ja ehdoton ei mua kohtaan niin se kai palkitaan hänen osaltaan kun alan pikkuhiljaa luovuttamaan. Tosin minun oloon se ei vaikuta. Luovutan hänen suhteen ehkä joskus mutta mitä enemmän luovutan, sitä enemmän vetäydyn sisään, itken ja olen peiton alla piilossa. En vain tajua miten hän ei enää välitä.. Enkä tosiaan jaksa edes yrittää selvitä. en jaksa kouluunkaan enää mennä. Haluan vaa kuolla ja mennä pois. Mies ei edes huomaisi sitä. Ja hummik kun sanoit että aika auttaa. Niin en usko siihen pätkääkään, kk menny ja pahenee vain. Ja varsinkin kun alussa mies vielä antoi toivoa eikä ollut muiden kanssa. Nyt hänellä on uusia naisia ja varmaan alkaa pian tapailemaan yhtä naista niin kaikki vain romahtaa enemmän ja enemmän. Itselläni ei ole MINKÄÄNLAISTA mielenkiintoa muihin miehiin..kaikki tuntuu rumilta ja tyhmiltä, tylsiltä. Ei ole mitään mielenkiintoa jutella kenenkään kanssa. Olen koko loppu elämän sitten mielummin yksin jos ja kun en saa exää takasin :( kunpa hän tajuaisi että minä olen hänelle hyvä nainen..
Saanko kysyä eron syytä?
eron syy: riitelimme paljon, mies siis petti minua ja en oikein kai ikinä päässyt siitä yli. Tai loppua kohden aloin päästä mutta sitten miehellä oli menny jo hermo ja hänellä tunteet viilenneet. Hän sanoi noin 2kk sitten että ei ole varma mitä haluaa. Tai oikeastaan ei hän periaatteessa pettänyt koska olimme silloin tauolla, koska riitelimme. Mutta kuitenkin väitti mulle ettei ketään ole ja suuttui jos minä edes juttelin muiden kanssa ja sitten selvisikin että hänellä oli ollut toinen nainen noin kk ajan mun selän takana. halusin kuitenkin yrittää vielä sillä mies katui ja vetosi siihen kun olimme tauolla.
Miksi sitten riitelimme aiemmin? No koska olin omistushaluinen, en pitänyt siitä kun mies meni jätkien kanssa aika usein (tai minun mielestäni usein) mutta tajusin vasta nyt että olin liian omistushaluinen, hän oli kuitenkin suurimman osan ajastaan kanssani. Osaisin korjata tämän vian itsestäni jos saisin toisen mahiksen mutta aika huonolta näyttää. Voi ei :(
Tämä voi tuntua tylyltä, mutta usko minua...olen kokenut menetyksiä sen verran, että on pohjaa sanoa: menneeseen ei pidä takertua. Pitää vaan päästää irti ja katsoa eteenpäin. Tulee päivä, jolloin jälleen elät. Hae vaan reippaasti apua. Sulla on selkeä masennus päällä. Nukahtamaislääkkeet ovat ihan ok. Jokin masennuslääke tuohon vielä, niin saat voimaa mennä eteenpäin. Eivät lääkkeet poista tuskaa, mutta ne auttavat kestämään sitä siten, että voi pikkuhiljaa irrottautua menneestä.
Pahenee vain. Se tunne, kun minun oma rakkaani, ex-mieheni harrastaa niitä yhden illan juttuja koko ajan! Minä en ole enää mitään, minä en enää kelpaa. Tunnen itseni niin rumaksi ja inhottavakaksi kun ex paneskelee koko ajan jotain missejä. Mutta se ei mahdu järkeeni, enkä halua sitä edes ajatella että mitä sitten kun mies alkaa tapailemaan toista? Siis sitä romahduksen suuruutta pelkään itsekkin koska olen jo nyt niin pohjalla. Kiinnostus kaikkeen on nollassa ja en voi elää elämääni. Mulla on mennyt jo monta kertaa ohi kavereiden pyynnöt lähteä juhlimaan koska pelkään törmätä mieheen. Tiedän että romahtaisin ja koko ilta sekä seuraavat päivät menisi surussa kun mietin että mies pitää hauskaa ystävien ja muiden naisten kanssa ilman ikävän häivääkään minua kohtaan. Niimpä joudun istumaan kotona, turvassa pahalta maailmalta.
Niin masennus..tai masennuslääkkeet. En tiedä haluanko sellaisia. Olen kai sen verran vanhanaikainen että erosta pitää selvitä ihan muutenkin, niinkuin kaikki muutkin. Ja masennuslääkkeet on huijausta, kun lopetan ne, kaikki tuska taas palaa. Ja voin jäädä niihin siksi koukkuun..joten yritän nyt vain taistella vaikka en todella tiedä miten. Ahdistaa valtavasti kun olen muuttamassa viikon sisällä uuteen asuntoon, ihan miehen lähelle. Siellä sitten kökötät ja menet yksin nukkumaan kun 100m päässä oma rakas nukkuu kenties jo jonkun toisen kanssa. Miten ihmeessä selviä ja pääsen yli ja etenkin unohdan!?
Sinä olet riippakivi,miksi hän haluaisi sinut , olet kuin hänen lapsensa, ole nainen ja seiso omilla jaloillasi.Ja että rakastat häntä,ei tuo ole rakkautta,sinä tarvitset häntä antamaan itsellesi elämän kun et osaa alkuunkaan elää.Jätä se mies rauhaan et voi väkisin käskeä itsestäsi välittämään.Odota vuosi niin jo inhoat häntä, niin ne tunteet muuttuvat.
No probleemo kuule sie kaunis ja arvoisa tyttö!
Itse olen mies joka on miltei aina yksin kun on muutakin ajateltavaa kuin luodut haaveet, ja luonne sen mukainen. Introvertti.
Pisin suhteeni (8v) loppui yli vuosi sitten ja puoli vuotta sen jälkeen lähti rakas kärsinyt isäni. Luulin lentäväni kappaleiksi.
Emme me lennä kappaleiksi ellemme alistu tuskalle tai sen siirtämiseen toisiin.
Minä en alistunut ja elän. (yksin valitettavasti mutta....ELÄN)
Kaikki ottaa aikansa tyttökulta..... Käytä uusi tilanne hyödyksi vyörytä itsellesi jotain uutta ajateltavaa.
TV tekee zombeja, Sekoidoleiden hehkuttaminen tekee samaa.
Itsensä tutkiminen ja hyväksyminen tekee IHMISIÄ.
Sinulla on nyt yksi lisää joka sinua on ajatellut.
Minkä ihmeen takia muutat lähelle miestä, kauemmaksihan sinun kannattaisi muuttaa? Ja kyllä ne lääkkeet taitaisi sittenkin olla tarpeen, samoin keskusteluapu asiantuntijan kanssa. Pääsisit silleen nyt pahimman yli, nuo kuoleman ajatukset pitää saada pois. Kunhan saat ulkopuolista apua ja ajatuksesi alkavat selkiytyä, ei mieskään ehkä tunnu enää niin tavoittelemisen arvoiselta. Tätä et tietenkään jaksa nyt ajatella, vaan kidutat itseäsi muistelemalla suhteenne yliluonnollisen onnelliseksi. Onko sinulla ystäviä, joihin voisit tukeutua?
Toivon voimia sinulle, että jaksaisit hakea apua itsellesi ja saisit elämäsi takaisin!