Maailmanlopun pelko, onko muita?

Pelokas.

Minulla on kauhea maailmanlopun pelko, onko muita kohtalotovereita? Luen päivittäin uutisia tms. netistä ja jos on tapahtunut jotain mullistavaa, niin itseäni alkaa pelottamaan ja mietityttämään maailman meno ja sen tulevaisuus, onko sellaista jos, niin minkälainen, tuntuu, että maailma on täynnä pahuutta. Tai mitä muuta voi käydä, onko se katastrofaalista vai minkälaista. Olisi kiva kuulla muiden kohtalotovereiden mietteitä asiasta.

133

3251

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 5uru5ielu

      Kyllä tää maailmanmeno nykyään ihan todella pelottaa, kun ihmiset ovat niin ahneutensan ja vallanhimonsa sokaisemia, että tekevät järjettömiä päätöksiä. Joskus tuntuu, että olenko ainoa maailmassa jolla vielä on omatunto ja moraali. Ihmisten mieletön väkivaltaisuus ja suoranainen raakalaisuus toisiaan kohtaan tuntuu todella pahalta. Välillä kun luen jonkun uutisen jostain väkivaltaisesta teosta alan itkeä ja toisinaan oksettaa, niinkuin se Norjan kamaluus oli ja on vieläkin tuskana sydämmessä, tulee alati mieleen se nuorten kauhu ja hätä siellä saarella. Lohduttaudun sillä, että Jumala on pyyhkinyt pois heidän kaikkien tuskan kuoleman hetkellä. On aikoja kun en lue lainkaan uutisia, että en voisi niiden vuoksi niin pahoin. Kun olen aikoinani lukenut raamattua, muistan sieltä lukeneeni, että Jumala tulee jonain päivänä ja lopettaa kaiken pahuuden maanpäällä, olen toisinaan rukoillut Jumalaa jo tulemaan, sillä ihmisten pahuus on niin kamalaa. Ennen pelkäsin, miten käy kun Jumala tulee, sillä en itseäni pidä synnittömänä ja pelkäsin myös läheisteni puolesta mutta nykyisin olen täysin luottavainen ja toivon vain pahuuden loppuvan. Sellaiseen varsinaiseen nyt loppu maailma maailmanloppuun en oikein usko ja jos esim. jokin iso taivaankappale tulisi törmäämään maahan niin loppu olisi niin silmänräpäyksessä että sitä ei edes ehtisi tajuta. Sellaiset asiat joille ei kertakaikkiaan voi mitään kannattaa vaan unohtaa, ei niillä kannata mieltään pahentaa. Elämästä pitäisi nauttia ja levittää rakkautta ympärilleen siten pahuutta on aina vähemmän. Mitä lamaantuneimmiksi me jotka rakastamme käymme sitä suurempi valta pahuudella on ja pelko on se joka lamauttaa.

      • Sapiens m

        Niin hassulta kuin se voi kuulostaa niin maailmanloppu on ainoa toivomme. Jos Ahnimus Maximus rodun edustajien annetaan jatkaa maapallon johtamista joudutaan kestämättömään tilanteeseen. Ihmiskunta on kovaa vauhtia menossa päin hel-vet-tiä, ja osin jo perillä.


      • pelko pois
        Sapiens m kirjoitti:

        Niin hassulta kuin se voi kuulostaa niin maailmanloppu on ainoa toivomme. Jos Ahnimus Maximus rodun edustajien annetaan jatkaa maapallon johtamista joudutaan kestämättömään tilanteeseen. Ihmiskunta on kovaa vauhtia menossa päin hel-vet-tiä, ja osin jo perillä.

        Pitäisi tehdä parannus ja uskoa Jeesukseen, ettei tarvitse pelätä väärällä tavalla maailman loppua tai kuolemaa.

        Tämä maailman tulee kerran loppumaan, se on varmaa, sillä Jumala on sen niin sanonut. Jeesus ilmoitti jopa merkit mitkä edeltää molempia; Jeesuksen tulemusta ja maailman loppua.

        Matt. 24:2-

        "3 Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: "Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?"
        4 Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.
        5 Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.
        6 Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu.
        7 Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin.
        8 Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.
        9 Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden.
        10 Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan.
        11 Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
        12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
        13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
        14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu."

        Jeesuksen veri pelastaa ne, jotka tekevät parannuksen ja uskovat Jeesukseen.

        http://www.saarnatuoli.net/saarnat/Rahnasto, Raimo/Rahnasto Raimo - Iankaikkisuus.mp3


        http://tv7.fi/vod/player.html?id=6409


      • HE5ALA1N3N

        Kyllä pelottaa ja on tosa 1,5.v. pikkubrotheri että seki sitte siinä...


      • Antuanette34
        pelko pois kirjoitti:

        Pitäisi tehdä parannus ja uskoa Jeesukseen, ettei tarvitse pelätä väärällä tavalla maailman loppua tai kuolemaa.

        Tämä maailman tulee kerran loppumaan, se on varmaa, sillä Jumala on sen niin sanonut. Jeesus ilmoitti jopa merkit mitkä edeltää molempia; Jeesuksen tulemusta ja maailman loppua.

        Matt. 24:2-

        "3 Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: "Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?"
        4 Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.
        5 Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.
        6 Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu.
        7 Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin.
        8 Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.
        9 Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden.
        10 Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan.
        11 Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
        12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
        13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
        14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu."

        Jeesuksen veri pelastaa ne, jotka tekevät parannuksen ja uskovat Jeesukseen.

        http://www.saarnatuoli.net/saarnat/Rahnasto, Raimo/Rahnasto Raimo - Iankaikkisuus.mp3


        http://tv7.fi/vod/player.html?id=6409

        Tästä ja aloitelijästä tuli mieleen yksi juttu... Miksi kaikki uskonnot eivät ole kieletty.? Maapallolla on miljardejä uskovaisia, kuka nyt uskoo jeesukseen, heh, erikoisesti mormonit tulivat mieleen), kuka muhammediin tai buddaan ja kuka maailmanoppuun ja numeroon 13. Olisi ihan sama, mutta kaikki se hulluus, mitä tapahtuu jumalan nimessä on käsittämätön. Veikkaan, että se kestää vielä noin 200-500 vuotta.
        Toivon sinulle kaikkea hyvää ja voit uskoa ihan mihin vaan.
        P.S. Saanko kysyä kuinka vanha olet, oletko nainen? Minä sanoisin, että olet yli 50 v nainen, jolla ei ole lapsia tai lapset ei voi siettää sinua ja sinä vihaat kaikki miehet ja jeesustelet aamusta iltaan... Hanki elämä takaisin...


      • Anonyymi
        Antuanette34 kirjoitti:

        Tästä ja aloitelijästä tuli mieleen yksi juttu... Miksi kaikki uskonnot eivät ole kieletty.? Maapallolla on miljardejä uskovaisia, kuka nyt uskoo jeesukseen, heh, erikoisesti mormonit tulivat mieleen), kuka muhammediin tai buddaan ja kuka maailmanoppuun ja numeroon 13. Olisi ihan sama, mutta kaikki se hulluus, mitä tapahtuu jumalan nimessä on käsittämätön. Veikkaan, että se kestää vielä noin 200-500 vuotta.
        Toivon sinulle kaikkea hyvää ja voit uskoa ihan mihin vaan.
        P.S. Saanko kysyä kuinka vanha olet, oletko nainen? Minä sanoisin, että olet yli 50 v nainen, jolla ei ole lapsia tai lapset ei voi siettää sinua ja sinä vihaat kaikki miehet ja jeesustelet aamusta iltaan... Hanki elämä takaisin...

        Sinä oot selvästi joku haiseva luihu eksyttäjä, ja aloittajan pitäisi näyttää sulle keskaria.


    • kuolemanpelkopas

      Mikäs siinä maailman lopussa pelottaa? 8)

      Lue kirja Tiibetiläinen kuolleiden kirja, niin johan näyttää valoisammalta.

      Tai sitten tee kuten suurin osa ja hae lääkäriltä huumeet ongelmaasi. Katukauppaa en suosittele, koska se on laitonta ja siitä saa IRL-kavereita joita todella kiinnostaa elämäsi.

    • dr morphin

      Maailma loppuu siihen kun kuolen ja sen mahdollisuus on paljon suurempi kuin lottovoiton.
      Topi Sorsakoski meni puolessa vuodessa ja vähemmän tunnettuja menee joka päivä pilvin pimein. Missä lie se Tampereella kadonnut tyttörukkakin?
      Jyväskylässä otettiin verikoe kaulavaltimosta ja Rovaniemelläkin tapettiin.
      Kuolemaa on kaikkialla, maanteillä, kodeissa ja aina se tulee silloin kun vähiten odottaa. Itse pelkään sairastuvani, minkä mahdollisuus on sata prosenttia, jos en kuole tapaturmaisesti sitä ennen. Ei kovin valoisat näkymät.
      Sitä odotellessa voit vaikka tehdä testin. Tämä lupaa sen parhaan vaihtoehdon, että kaikki sujuu luonnollisesti. http://www.testimaa.com/testi.php?t=kuolema

    • Mitä suotta.

      Henki lähtee joka tapauksessa.

      • Herran palvelija

        Ei lähde mikäli turvaat Luciferiin ja pysyt uskollisena hänelle.


      • 4312
        Herran palvelija kirjoitti:

        Ei lähde mikäli turvaat Luciferiin ja pysyt uskollisena hänelle.

        Tosissas?


      • Eloi lama sabachthan
        4312 kirjoitti:

        Tosissas?

        Lucifer on Herra. Jokainen häneen uskova saa ikuisen elämän!


      • Anonyymi
        Herran palvelija kirjoitti:

        Ei lähde mikäli turvaat Luciferiin ja pysyt uskollisena hänelle.

        Mistäs se lucifer on elämänsä saanut? Joltakulta joka ottaa sen siltäkin kohta pois. Luciferis huijaa sua, niinkuin monia muitakin.


      • Anonyymi
        Eloi lama sabachthan kirjoitti:

        Lucifer on Herra. Jokainen häneen uskova saa ikuisen elämän!

        Huomiooo
        Valtava määrä sotilaita syötetään suoraan lihamyllyyn – ”Venäläisen henki on niin halpa, että sitä on länsimaisen ihmisen hankala käsittää”


    • ††††††††††††††††††††

      Ensi vuonna se tulee, maailmanloppu. Miljoonat ihmiset ainakin uskovat niin. Ovatko he kaikki väärässä? Tämä on ennustettu jo kauan sitten ja kaikki merkit ainakin viittaavat siihen, että se tulee. Ajatelkaa miten lyhyt aika on viime vuodesta? Pian tämä on ohi!

      • ...

        Maailmassa on yli biljoona muslimia. Ei kai sellainen määrä voi olla väärässä?

        Huono argumentti.


      • Oikeassa Olen
        ... kirjoitti:

        Maailmassa on yli biljoona muslimia. Ei kai sellainen määrä voi olla väärässä?

        Huono argumentti.

        Ei maailmassa ole kuin vain yli miljardi muslimia...noin 20% ihmiskunnasta, ei haittaa vaikka he kaikki olisivat väärässä...silti suuri enemmistö, 80%, on oikeassa!


      • 5 + 16
        Oikeassa Olen kirjoitti:

        Ei maailmassa ole kuin vain yli miljardi muslimia...noin 20% ihmiskunnasta, ei haittaa vaikka he kaikki olisivat väärässä...silti suuri enemmistö, 80%, on oikeassa!

        joten, ateistit, hindut, buddhalaiset, noin 34 000 tuhatta alalahkoa kristillisessä uskonnossa ja noin puolet eivät julista maailmanlopun perään lainkaan.. ja jos sulla on niin suuri hinku jeesuksen ja jumalan luokse, mikset vain tapa itseäsi ?


      • 12 + 14
        Oikeassa Olen kirjoitti:

        Ei maailmassa ole kuin vain yli miljardi muslimia...noin 20% ihmiskunnasta, ei haittaa vaikka he kaikki olisivat väärässä...silti suuri enemmistö, 80%, on oikeassa!

        ja myöskin, argumenttiäs kutsutaan "argumentum ad populum" eli jos suuri määrä uskoo johonkin, sen on oltava totta

        tässä esimerkki : syö paskaa, 20 triljoonaa kärpästä ei voi olla väärässä


      • Albin Su

        Höpöhöpö atsteekit sanovat että vuosi 2012 on uuden alkua.. Lue sinäkin oikeita tekstejä aäläkä usko haihattelijoita


      • EI KUULU MEILLE!

        On väärin arvailla asioita, mistä on selkeä kielto Raamatussa:

        Maailman lopun ajankohdan arvaamiskielto, Jeesus sanoi:

        Ap. t. 1:6-7

        "6 Niin he ollessansa koolla kysyivät häneltä sanoen: "Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan?"
        7 Hän sanoi heille: "EI OLE TEIDÄN ASIANNE TIETÄÄ AIKOJA EIKÄ HETKIÄ, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut,"

        Ne, jotka sanovat vuosia ja päivämääriä rikkovat Jumalan sanaa vastaan.


      • siitä vaan
        EI KUULU MEILLE! kirjoitti:

        On väärin arvailla asioita, mistä on selkeä kielto Raamatussa:

        Maailman lopun ajankohdan arvaamiskielto, Jeesus sanoi:

        Ap. t. 1:6-7

        "6 Niin he ollessansa koolla kysyivät häneltä sanoen: "Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan?"
        7 Hän sanoi heille: "EI OLE TEIDÄN ASIANNE TIETÄÄ AIKOJA EIKÄ HETKIÄ, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut,"

        Ne, jotka sanovat vuosia ja päivämääriä rikkovat Jumalan sanaa vastaan.

        jos aihe kiinnostaa kuunnelkaa "profetiallinen sana" jaksot 36 - 46:

        http://www.saarnatuoli.net/?page_id=35


      • ihme poistoja?
        5 + 16 kirjoitti:

        joten, ateistit, hindut, buddhalaiset, noin 34 000 tuhatta alalahkoa kristillisessä uskonnossa ja noin puolet eivät julista maailmanlopun perään lainkaan.. ja jos sulla on niin suuri hinku jeesuksen ja jumalan luokse, mikset vain tapa itseäsi ?

        kaikkia tällä hyväkystään mutta ei Jumalan sanaa!

        Itse murha on pikatie helvettiin.

        1. Joh. 3:15

        "Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi."

        http://tv7.fi/vod/player.html?id=6409


      • Ei paljon eroa
        Oikeassa Olen kirjoitti:

        Ei maailmassa ole kuin vain yli miljardi muslimia...noin 20% ihmiskunnasta, ei haittaa vaikka he kaikki olisivat väärässä...silti suuri enemmistö, 80%, on oikeassa!

        Ei kristittyjäkään ole kuin noin 2 miljardia (käytännössä paljon vähemmän, koska on suuri joukko tapakristittyjä), eli noin 5 miljardia maailman väestöstä ei ole kristittyjä.


      • aija30

        jus joo. piste


      • Anonyymi

        Tuostakin kommentista on yli 10 vuotta aikaa.


    • eyherzeryh

      Minen tunne yhtään.

      • Nix&nax

        Niin se alkaa, tunto menee ensin ja kykenet tajuamaan sen, mutta mikään ei liiku. Useimmiten se kyllä tapahtuu herätessä, kun huomaa, että muu ei liiku kuin silmät.


      • Pyörä pyöreä?
        Nix&nax kirjoitti:

        Niin se alkaa, tunto menee ensin ja kykenet tajuamaan sen, mutta mikään ei liiku. Useimmiten se kyllä tapahtuu herätessä, kun huomaa, että muu ei liiku kuin silmät.

        Juuri niin kuolema tuli! Lääkäri sanoi 2-3 päivää sit nix nax. Olen vieläkin järkyttynyt, mutta yritän nukkua edes 2-3 tuntia yössä ja joskus päivällä jos se vain on mahdollista. Pikku hiljaa 3-4 vuorokautta ja voimat loppuivat oli uhri selvästi järkyttynyt ja tajusi tasan tarkkaan mistä oli kyse. tosiaan viimeeksi jaksoi vain silmillään kommunikoida. Niin oli ammattilaisilla kiire tupakalle tai istuksimaan et ei lähimmäisellä ei ollut paskankaan arvoa. Kuinka yhteiskunta voi olla näin välinpitämätön? En enää yhtään ihmettele mitään! Ahneudella on paskainen loppu: et yrittäkää juhlia loppuun asti sydämmenne on jo ajat sitten KUOLLUT ja kaikki inhimillisyys kadonnut! Mätänette jo hyvää vauhtia sisältä päin. Viellä toivotte ettei kaltaisianne seka sikiöitä olisi ikinä synnytetty tähän maailmaan. Sillä niin kuin voi vanhoista kirjoista ymmärtää ei ole paluuta , ei iloa vaan alati kiristyvä hammasten kiristely ei vapauttajaa ei vapautta lopulta ei mitään mihin palata.


    • 56565rg

      no pääseepä lämpimään paikkaan

    • Maailma vai ihminen?

      Ei MAAILMA mihinkään lopu, se on ns. ikuinen. Siis kun maailmalla ajatellaan maailmankaikkeutta, avaruutta planeettoineen ja linnunratoineen jne. Maapallommekaan ei tuhoudu varmasti ainakaan useampaan sataan miljoonaan vuoteen, sitten vasta kun aurinko hiipuu ja siitä tulee ennen kuolemistaan ns. suuri jättiläinen joka imaisee lähiplaneetat sisäänsä.

      Jos taas tarkoitat meidän ihmisten tilannetta, ja muunkin planeettamme elävän nykyluonnon, niin aika uhkaavalta näyttää. Väkeä jo yli 7 miljardia ja sekin osittain arvausta koska todellista väestönlaskentaa ei voida tehdä tarkasti. Parinkymmenen vuoden päästä liki 10 mrd asukasta. Maapallon kantokyky immeisten suhteen olisi vain max 2,5 mrd joten tiimalasimme vajuu koko ajan.

      Myös muu luonto tuhoutuu kovaa vauhtia. Maapallon metsäpinta-ala supistuu valtavalla vauhdilla, sekä meillä että vaikkapa sademetsien osalta. Sen mukana kuolee valtava määrä eläin- ja kasvilajeja. Lähitulevaisuudessa tulevat kuolemaan mm. koala, panda, eksoottiset papukaijat, jne. Meret kalastetaan tyhjiksi, 20 vuoden kuluessa on laskettu että merien luonnonvaraiset kalat ja ravut on kalastettu sukupuuttoon!

      Entäs muut raaka-aineet....öljyn ns. oil peak eli tuotannon huippu saavutettin muutama vuosi sitten ja jatkossa uusien lähteiden etsiminen vie rahaa ja öljy kallistuu rankasti. Myös ydinvoiman uraani hupenee. Kalliit harvinaiset jalometallit loppuvat ja niistä käydään joskus jopa sotia.

      Ihminen myös roskaa ja pilaa luontoa muutenkin. Jäteongelma, muovijäteongelma (valtamerissä on jopa Tanskan kokoisia jätemuovilauttoja), öljyturmat, ydinvoimalaturmat, jätevesipäästöt jne.

      Kun yhtälöön laitetaan vielä rankasti lisääntyneet sään ääri-ilmiöt jotka tuhoavat luontoa ja ruuan tuotantoa, niin ei valoisalta näytä. Uskon että ihmiskunta joutuu valtavan ekokatastrofin keskelle laaja-alaisesti viimeistääm vuoden 2030 paikkeilla. Itse olen jo keski-ikäinen ja elänyt ihan hyvän elämän joten ei haittaa vaikka joutuisin poistumaan, mutta lapset ja nykynuoret ovat aikanaan kovissa liemissä.

      Lopuksi sitten tuosta maailman pahuudesta...sitä on ollut aina, niin kauan kuin ihminen on täällä tallustellut! Väkivaltaa, sotia, raakuutta, rosvousta, eliitin rikastuminen ja köyhien köyhtyminen jne. Nyt vaan it-aikana median tiedotus kaikista asioista on laajaa ja me saamme kuvan että esim. rikokset olisivat lisääntyneet. No, onhan ne, mutta eivät valtavasti, ja jos verrataan aikaamme vaikkapa antiikin Rooman aikaan, niin päinvastoin. Tuolloin kaduilla tapettiin pienestäkin syystä ja yleisö mässäili gladiaattorikisoilla jne. Mutta jos vertaa vaikkapa 1980-lukuun niin ihminen on muuttunut agressiivisemmaksi ja itsekkäämmäksi, ja osasyynä kasvanut päihteiden käyttö ja vahingollisten ruuan lisäaineiden vaikutus aivoihin.

      • fjktkfkdjdjsjsjsjdjd

        Huoh. itse asiassa kaikkialla muualla paitsi sademetsäalueella metsäpinta-ala kasvaa


      • väärin..!!

        Siis väkivaltahan on ROMAHTANUT sitten 90-luvun.


      • halloootta
        väärin..!! kirjoitti:

        Siis väkivaltahan on ROMAHTANUT sitten 90-luvun.

        Höpsis! Tekona, mutta ei ajatuksena. Ihmiset on entistä itsekkäämpiä ja pelaavat väkivaltapelejä. Enkä tarkoita mitään tietokonepelejä, vaan itsekästä itsekkyyden väkivaltaa toisia kohtaan. Ajatellaan vain itseä. Ostetaan itselle ja itsen perheelle rojua mökit täyteen. Pitää olla viimesimmät tuumakoot plasmatelkkareissa ja pradan laukut naisilla. Lisää palkkaa ja etuja. Toisaalla ihmiset kuolee nälkään ja mummot makaa kusiset vaipat haaroissaan rahanpuuteen takia hoitokodeissa. Vanhemmat ei välitä lapsista, huostaanotot lisääntyy, huumeiden käyttö kasvaa. ihminen tekee ruumilleen väkivaltaa hommaamalla silikonitissitja leikkaamalla häpyhuulet että se sais enemmän vaan huomiota itselleen. Manipuloidaan toisia henkisesti ja itseä fyysisesti, laukataan muodin merkkien perässä, joka riistää lapsityöntekijöitä hikipajoissa. Välinpitämättömyys toisia kohtaan on väkivaltaa, sillä ihminen tietää mitä pitäs oikeasti tehdä vaan tietoisesti ei tee vaan rasvaa omaa napaansa, väliäkö sillä vaikka toiset kuolee vaikka yksinäisyyteen. Ja ihan itsekin tähän syyllistyn jokapäivä!


    • langaton tapittaja

      np. Mikäli teknologian rakentaminen ei olisi roistovaltojen käsissä. Kotitekoisia laitteita joita keksijät tekivät 1900-luvun alussa ei saa rakentaa, ilman noiden roistojen sabotoinnin kohteeksi joutumista... Miksiköhän esim. lentokoneet ja niiden polttomoottorit eivät ole saaneet minkäänlaista seuraajaa sitten natsisaksan?


      Ei ole hätää kunhan emme ala täällä sotimaan ja alamme näkemään sisällä olevan ihmisen. Meitä ei uhkaa mikään katastrofi, jos ei ydinvoimaa sellaiseksi lasketa. Sekin on kuitenkin korjattavissa, mutta teknologian oikeudet ovat ainakin rapakon takana ja Suomen poliisi tekee mitä rapakon takaa kuulee.

    • skeptinen atomihiiri

      Ei ole enää mitään pelättävää kun pelottava maailma loppuu,sen jälkeen on vain syvä hiljaisuus ja kaikki ovat jälleen yhtä.Ehkä sitten joidenkin satojen miljardien vuosien päästä yritetää uudestaan,uudella pallolla...mutta epäilen että tuskin tästäkään kerrasta opimme yhtään mitään.

    • ,,,,,,,,o,,,,,,,,,,,

      Elämä on liian lyhyt aika sellaisen asian murehtimiseen kuin maailmanloppu. Sitä tuskin tulee 99% varmuudella mutta jos tulee niin so what? Mitä sille voi...ei mitään. Joten kannataa elää turhia murehtimatta. Jo se etukäteen sellaisen murehtiminen mistä ei ole mitää faktaa on eräänlaista henkilön omaa "maailmanloppua".
      Pää pystyyn ja nauttimaan kesästä kun sellainen vielä on. Kesän loppu kun mitä ilmeisimmin koittaa noin kuukauden päästä.

    • näinhän se menee
    • elakim

      Pelokas

      Maailmanloppu tulee.

      Mutta se saattaa olla vähän erilainen, kuin miten moni ajattelee sen olevan.

      Kyllä se lähtölaukaus siihen on jo kajahtanut.

      Elä murehdi siitä, jos sulla on fiilis, ettet voi vaikuttaa siihen asiaan,

      Ota ihan vain hetki kerrallaan.

      Ja koita nauttia niistä hetkistä :)

      Tää on ollut aikamoista nuoralla tanssimista jo pitkään :)

    • jälleensyntyminen

      Maapallo tai ihmiskunta voi syntyä aina uudestaan ja uudestaan. Jos elämä syntyisisi vain kerran, joutuisimme olemaan ikuisesti pimeässä ja kylmyydessä. Tämän vuoksi pitkänaikainen/"ikuinen" elämä antaisisi ihmisilleen merkityksiä.

    • Masi Pallopää

      Maailmanloppuja on ennustettu jo tarpeeksi. Tänä vuonna piti tulla yksi, mutta sitä ei tapahtunut. Ja nyt ihmiset uskovat 2012 -aikaiseen loppuun.

      Ei niin käy. Järki käteen, ihmiset.

    • Vesa Y.
    • hitusen..

      kyllähän se mielessä pyörii se kun tää kaksjalakanen pahvipää haluaa aina uutta ja suurempaa, eikö tää joutava paremman perässä riitä tyydyttäs vähempään niin sitä riittäs kaikille, niin olis varmaan paree kaikille, mutta loppujenlopuksi tässä käy viellä köpelösti, nahkurin orsilla tavataan. siis ahneella on p......n loppu!

      • haisi...

        no siehän järkee puhelet, taidat olla okeessa, nii mie vähän luulen usotsie, no usohan mie, seon terveeks kaikilleee..


    • tyytteelli

      Maailamlopun pelosta kärsin nuorena kovasti. Silloin tuli opiskelun ja lukemisen myötä tietoisuuteen kaikki nämä epävarmuutta tuovat asiat,luonnovarojen riisto , maan ja ilmaston saastuminen sekä ennenkaikkea se hirvittävä tilanne että suurvalloilla on käsissään ydinaseita, joilla he muutamalla näpinpainalluksella voivat tuhota koko maailman. Ja mitä vanhemmaksi tulee saa lisää vain tietoa kiihtyvästä ihmisen pahudesta. Tätä vastenkin minun on mahdoton uskoa evoluutioon, sillä ihminen ei tunnu kehittyvän, vaan tuhoaa koko ajan tulevien sukupolven mahdollisuuksia selvitä. Raamattu, 2000v vanha kirja ennustaa ilmestyskirjassa maailman lopun tapahtumia. Muistakin lähteistä näitä löytyy. Olen uskossa, joten on lohdullistakun tietää, että Jumalan kyllä on tiennyt tämän kaiken tulevaksi jo aikoja sitten. Mutta pelastuskin on valmistettu jokaiselle joka uskoo Jeesukseen on luvattu elämä Jumalan luona. Tottakai pelkään kärsimystä, jos se osuu itseni ja omaisteni kohdalle. Kukapa ei. Henkilökohtainen maailmanloppu tästä maailmasta( = kuolema )minulle tai läheiselleni voi tulla milloin vain kun oma aikamme on täynnä tässä elämässä. Molemmissa tilanteissa kuitenkin usko on se voima joka karkoittaa pelon. Jumala on luvannut omilleen uudet taivaat ja uuden maan, jossa ei ole kuolemaa eikä pelkoa, ei kärsimystä ja kaikki entinen on poissa. Ilmestyskirjan lopusta löytyvät nämä lohdulliset sanat. Ne tyynnyttävät minun maailmanlopun pelkoni.

    • J K

      MUILLA EI OLEMIELIPITEITÄ

      • IHANA LÖYTÖ

        niin uskotko sentään, että tulet kokemaan kerran henkilökohtaisen maailman lopun?

        Hepr. 9:27

        "Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio,"

        Ehkä olisi syytä! Tuomiolla ei ole armoa enää tarjolla, ettei Jeesuksen veren armo ole tässä elämässä kelvannut.

        Elämä pää tarkoitus on Jumalan etsiminen ja Hänen löytäminen.

        Ap. t. 17

        "24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä,
        25 eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.
        26 Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,
        27 että HE ETSISIVÄT JUMALAA, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - Hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;
        28 sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: 'Sillä me olemme myös hänen sukuansa'.
        29 Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema.
        30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
        31 Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista."
        32 Kuullessaan kuolleitten ylösnousemuksesta toiset ivasivat, toiset taas sanoivat: "Me tahdomme kuulla sinulta tästä vielä toistekin"."

        Joh. 1:12-13, LUE ITSE

        Matt.7:7-14

        "7 Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
        8 Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.
        9 Vai kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää,
        10 taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen?
        11 Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!
        12 Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
        13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
        14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät."


      • kentä palvelet?
        IHANA LÖYTÖ kirjoitti:

        niin uskotko sentään, että tulet kokemaan kerran henkilökohtaisen maailman lopun?

        Hepr. 9:27

        "Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio,"

        Ehkä olisi syytä! Tuomiolla ei ole armoa enää tarjolla, ettei Jeesuksen veren armo ole tässä elämässä kelvannut.

        Elämä pää tarkoitus on Jumalan etsiminen ja Hänen löytäminen.

        Ap. t. 17

        "24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä,
        25 eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.
        26 Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,
        27 että HE ETSISIVÄT JUMALAA, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - Hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;
        28 sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: 'Sillä me olemme myös hänen sukuansa'.
        29 Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema.
        30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
        31 Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista."
        32 Kuullessaan kuolleitten ylösnousemuksesta toiset ivasivat, toiset taas sanoivat: "Me tahdomme kuulla sinulta tästä vielä toistekin"."

        Joh. 1:12-13, LUE ITSE

        Matt.7:7-14

        "7 Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
        8 Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.
        9 Vai kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää,
        10 taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen?
        11 Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!
        12 Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
        13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
        14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät."

        Niin ylpeä ei kannata olla että helvettiin menisi jonkun synnin tai muiden ihmisten mielipiteiden tai ihmiskunnian vuoksi.

        Jeesus kertoo Raamatussa selväsi mitä on odotettavissa kuoleman jälkeen:
        http://tv7.fi/vod/player.html?id=6409


        Room. 6

        "12 Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille,
        13 Älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle.
        14 Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.
        15 Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!
        16 Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?"


    • :)

      evankeliumi johanneksen mukaan luku 3 jae 16

      Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

    • tähtilapset

      Syyskuussa voi vähän myllertää maailmalla kun Nasan tiedotuksen mukaan maa, mars ja elenna-mikä mikä planeetta ovat samalla kiertoradalla lähellä toisiaan. Lue Rauni-Leena L:n blogi.

      Uskon että maailmanloppu tarkoittaa vain muutoksia yhteiskunnallisella tasolla ihan niin kuin tähänkin asti, maanjäristyksiä, tornadoja, tsunameita, pakolaisia, sairauksia, rahanmenoa ja -pakoa pörsseissa, ravinnonpuutetta, ehkä sotia aina jossain puolella maapalloa jne. Mihinkään telluksen totaaliseen tuhoon en usko.

      Älä anna pelolle valtaa, se vain syö voimiasi ja toimintakykyäsi.
      Kuolemaa väkevämmät voimat kantavat elämässä .
      Aina on ollut nousu- ja laskukausia maailmassa.

    • Elukoita ollaan

      Ei ihminen paha ole.Ihminen on eläin ja toimii kuin eläin.Sillä joku voi olla jollekin paha ja toiselle ihmiselle hyvä eräässä mielessä.Hyvä ja paha ovat ihmisten luomia käsitteitä.
      Uskovaisetkin käyttäytyvät kuin eläimet.Mitä enemmän he yrittävät olla jotain muuta kuin ovat.Niin se aiheuttaa vain sellaista jälkeä jossa uskovainen itse kärsii ja joku muu ihminen myös ennen pitkää.

      • Drodöl

        Buddhalaisuudessa sanotaan, että halujen väheneminen ymmärryksen kautta johtaa onnellisuuden lisääntymiseen, mutta jos haluamiaan asioita kieltää itseltään, mutta kuitenkin ajattelee niitä koko ajan, on se tekopyhyyttä. Oikeilla taidoilla vene voidaan ohjata kuitenkin turvallisesti toiselle puolelle...


    • Tuo menee ohi

      kun täytät 16v, ehkä aikaisemminkin.

    • hiekkakirppu

      Täytyy myöntää, että huolestuttaa, jopa pelottaakin. Varsinkin komeetta Elenin, joka saapuu huolestuttavan lähelle maata. Päivämäärä taisi olla laskettu 16.10.2011. Tuntuu siltä, että eräissä maissa osataan odottaa jotakin tapahtuvaksi ja on alettu varautua. Venäjä on rakentanut 5000 uutta väestösuojaa. Jenkit keräävät viljaa. Aussit samaten rakentavat suojiaan.

      Suomessa ei hiiskuta mitään, miksiköhän?

      Ehkä luonnonmullistuksia, tai, tietoliikenteen kaatumista kummempaa ei tapahdukaan, mutta entä jos Elenin ei olekaan bulletburn, vaan bullseye. Jysähtää kohti. Skottiystäväni sanoin: Sitten me istutaan tuolille. Otetaan olut, ehkä kaksi, tai, ehkä kuusi. Katsotaan taivasta... Muuta me emme voi tehdä.

      • 657678659

        Elenin ohittaa maan vain 35 miljoonan kilometrin päästä, ei siis mitään vaaraa.


      • hiekkakirppu
        657678659 kirjoitti:

        Elenin ohittaa maan vain 35 miljoonan kilometrin päästä, ei siis mitään vaaraa.

        Vain. Eikä mitään vaaraa??? Otappa asiasta selvää. Muista myös, että komeetan pyrstö osuu maan kohdalle. Sieltä voi singota asteroidi, jos toinenkin.

        Eikä vielä edes tiedetä sitä miten maan vetovoima vaikuttaa komeettaan. Eikä kunnolla tiedetä vielä edes komeetan kiertorataa. Vastahan Elenin löydettiin. Ja huru-ukot tappelivat aikansa, ettei kyseiseltä suunnalta voi komeettaa tulla.

        Mutta tulipa se sittenkin. Huvittavaa on, että koko ajan olivat toitottaneet, että jos komeetta ilmestyy yllättäen, se ilmestyy aurigon takaa, kuten se sen tekikin. Ja sitten hirvee huuto. Ei, voi olla totta! Ja hiljaisuus.


    • Nauttia vaan

      Kannattaa elää täysillä ja nauttia elämästä vaan.Ei kannata muita kuunnella miten pitäisi elää.

      • trustinGod

        Juu ja kannattaa myös miettiä tarkalleen mikä loppupeleissä tuo sen mielenrauhan. Vain mielenrauha poistaa kuolemanpelon, ja tuo onnen elämään. Joidenkin käsitys nauttimisesta on mm. törsääminen, ympäriinsä paneskelu ja juopottelu. Mikään edellämainituista ei taatusti tuo mielenrauhaa.


    • mikael agrikola
      • Hihhullu

        Eli sama kuin uskoisi politiikon lupauksiin.


      • leonid elelnin

      • ....................

      • litsi
        .................... kirjoitti:

        http://www.jpl.nasa.gov/news/news.cfm?release=2011-135

        Miksi lietsot pelkoa, Nasahan on sanonut komeetta ei aiheuta maassa ongelmia.

        Luotatko sinä Nasaan?

        TAIDAT olla ainoa maapallolla. Valehtelijoita. Vastikään varoittivat sähköpostissa työntekijöitä varautumaan ja ottamaan yhteyttä perheisiinsä ja ystäviin. Sekä varustautumaan: Ruokaa ja vettä.

        Mutta Nasa ei todellakaan välitä, miten sinulla Suomessa käy.


      • litsi

        Aivan, ei ne turhaan tuollaista viestiä olisi julkistaneet, mutta koko maapallon väestön turvaaminen on mahdotonta. Toiset uhrataan.


      • ....................
        litsi kirjoitti:

        Luotatko sinä Nasaan?

        TAIDAT olla ainoa maapallolla. Valehtelijoita. Vastikään varoittivat sähköpostissa työntekijöitä varautumaan ja ottamaan yhteyttä perheisiinsä ja ystäviin. Sekä varustautumaan: Ruokaa ja vettä.

        Mutta Nasa ei todellakaan välitä, miten sinulla Suomessa käy.

        Sinulleko NASA sen sähköpostin lähetti, kun olet niin hyvin perillä siitä?


      • litsi
        .................... kirjoitti:

        Sinulleko NASA sen sähköpostin lähetti, kun olet niin hyvin perillä siitä?

        Minulleko puhut?

        Viesti on päässyt julkisuuteen ja kaikkien katsottavissa. Aidolta se näyttää. On jo päässyt uutisiinkin. Löydät Tuubista.


    • Hei !!

      Maailmanlopun pelosta on kulunut 53 vuotta. Olin pieni tyttö ja tulin pyhäkoulusta.
      Ystäväni kertoi ukin lukenee maailman lopun tulevan noin kuukauden kuluttua.
      Siinä oli aivan päivät ja kellonajat ilmoitettu.Silloin en tiennyt jehovantodistajista mitään.Kerroin kotona äidille ,hän vain "hymähti".Itse pelkäsin ja laskin päiviä.
      Nukuttin aitassa kesäisin.Etsin siskoni kainalosta turvaa joska äiti ei ymmärtänyt pelkoani.
      Vihdoin koitti "maailmanlopun " päivä.Äiti oli kasvimaalla rikkakasveja kitkemässä.Menin isolle kivelle joka oli lähellä kasvimaata.Kello kädessä odotin maailmanloppu.Aika meni umpeen ...ei sitä tullutkaan .Äitikin totesi sen.
      Arvaa uskonko näitä enää ja oveltakin käännytän heidät.

    • poksnips

      Mistä tämmönen maailmanloppu ajatus tulee? Ei raamattu ainakaan sano että maa tuhotaan... siellä puhutaan vaan että pahat ihmiset, jotka katumattomasti harjoittavat syntiä...

      • Goldfinger888

        Joo joo ja taivaassa on kadut kultaa.


      • mikael agrikola

        Kyllä näin tapahtuu....tutkikaa raamattua....lukekaa sitä

        Jeesuksen opetuslapsi Johannes kirjoitti itse ylösnousseelta Jeesukselta saadut ilmoitukset:

        Ilmestyskirja 6
        12 Minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin. Maa järkkyi ja vavahteli, aurinko pimeni mustaksi kuin suruvaate, ja kuu muuttui kauttaaltaan verenpunaiseksi. [Matt. 24:29 ]
        13 Taivaan tähdet putosivat maahan, niin kuin viikunat varisevat puusta myrskyn sitä ravistellessa. [Jes. 34:4]
        14 Taivas hävisi näkyvistä kuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät paikaltaan. [Ilm. 16:20]
        15 Maan kuninkaat, ylimykset ja sotajoukkojen johtajat, rikkaat ja mahtavat miehet ja kaikki muut, niin orjat kuin vapaat, piiloutuivat luoliin ja vuorten rotkoihin
        16 ja huusivat vuorille ja kallioille: "Kaatukaa päällemme, kätkekää meidät valtaistuimella istuvan katseelta ja Karitsan vihalta! [Hoos. 10:8; Luuk. 23:30]
        17 Heidän vihansa suuri päivä on tullut -- kuka voi sen kestää?"


      • Tuputus tuputus
        mikael agrikola kirjoitti:

        Kyllä näin tapahtuu....tutkikaa raamattua....lukekaa sitä

        Jeesuksen opetuslapsi Johannes kirjoitti itse ylösnousseelta Jeesukselta saadut ilmoitukset:

        Ilmestyskirja 6
        12 Minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin. Maa järkkyi ja vavahteli, aurinko pimeni mustaksi kuin suruvaate, ja kuu muuttui kauttaaltaan verenpunaiseksi. [Matt. 24:29 ]
        13 Taivaan tähdet putosivat maahan, niin kuin viikunat varisevat puusta myrskyn sitä ravistellessa. [Jes. 34:4]
        14 Taivas hävisi näkyvistä kuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät paikaltaan. [Ilm. 16:20]
        15 Maan kuninkaat, ylimykset ja sotajoukkojen johtajat, rikkaat ja mahtavat miehet ja kaikki muut, niin orjat kuin vapaat, piiloutuivat luoliin ja vuorten rotkoihin
        16 ja huusivat vuorille ja kallioille: "Kaatukaa päällemme, kätkekää meidät valtaistuimella istuvan katseelta ja Karitsan vihalta! [Hoos. 10:8; Luuk. 23:30]
        17 Heidän vihansa suuri päivä on tullut -- kuka voi sen kestää?"

        Tutki vaan keskenäs sitä aivopesu teostas.


      • gggqq
        Tuputus tuputus kirjoitti:

        Tutki vaan keskenäs sitä aivopesu teostas.

        Kirjako aivopesee? Voi sinua pikkusta.


    • 2222,2

      Pelkään että maailmanloppua ei tulekaan kymmeniin vuosiin, vaan kuolen vanhuuteen tai sairauteen :(

      • 1+1

        Ei ole täällä pelkoa että ehtisit kuolla vanhuuteen!


      • Anonyymi

        Nyt noin 11 vuotta myöhemmin kun tuon kirjoitit, alkaa näyttää jo lupaavalta odottajien kannalta.


    • juutuupifani

      ELENIN tai NIBIRU hakusanoilla löytyy kaikkea mukavaa juutuupista

    • Fysiikan lait

      Kaikki millä on alku on myös loppu. Kuolema on osa elämää.
      Fysiikan lakien mukaan joidenkin satojen miljardien vuosien päästä koko kotigalaksimme miljardeine tähtineen on romahtanut kasaan aineen luhistuessa ja koko höskä mahtuu sokeripalan kokoiseen tilaan.
      Siellä me siis lopulta ollaan kaikki.
      Jossakin vaiheessa romahtaneet massat aiheuttaa uuden alkuräjähdyksen ja kenties me tulemme takaisin miljoonien miljardien vuosien päästä jossakin muodossa.
      Olemme osa tähtiä tai tähtipölyä jota me olemme tälläkin hetkellä. Emme muuta. Osa kaikkea.

      • hahahah~

        Tähtipölyä on perseessäs


    • Toni Rämö

      Hei, näitä maailman loppu väittelyitä on ollut jo tarpeeksi. Siis olen vasta 12-vuotias, ja en todellakaan usko 2012 maailmanloppuun, jos se joku "kalenteri" loppuu niin ei se tarkoita, että maailmanloppu tulee, ja miksi tulisi? Lyön vetoa, että ne tietäjät lentää ulos kuha tämäki saahaa ny selville. Kukaan ei voi tietää sitä milloin se tulee, paitsi Jumala voisi, vaikka nytkin voi tulla. Elkää tarttuko tollaseen roskapuheisiin. Viimeksikin väitettiin että se tulee 2006, ja niin pois päin, ja että vuonna 2013 "UHKAA" ei "MAAILMANLOPPU" "uhkaa auringo myrsky" siis jos se loppuis 2012, miten sitten 2013 tulee auringo myrsky?
      ja monet hyvät tietäjät ovat suunnitelleet vuoteen 2026 kaikkea tälläistä "läpinäkyvä lentokone". Luuletteko tosiaan, että he turhaan rakentaisivat sitä, jos tietäisivät että maailmanloppu tulee? Järki käteen ihmiset, ja luulenpa vain, että tämä 2012 sössötys alkoi siitä elokuvasta "The Dooms Day".
      Ei mitään hätää, herää vaa sängystä ilosena 2012 (24 päivä) ja elä niin kuin ennenkin.

      • vienotuuli

        Liian viisasta 12v ja piste!

        Tulkoon jos tulee me emme sitä tiedä, May-intiaanit on yksi ennustaja jo muiden persiilleen menneiden joukossa, joten ei pelota.


    • t:¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

      se o huuhaata,,,,....

    • vienotuuli

      Kyllähän sitä miettii, mut minkäs voitaisiin? Tulee se joillekin aikanaan kuitenkin.
      Miksi pelkäät ? Lue muutakin kuin netinjuttuja, saat paremman persfektiivin asioihin.
      Tuskin meitin elinaikanaan, mutta jos niin yhdessähän me sitten mennään... tuota nyt pekäämään!
      Minulla on ukkosenpelkoa, kiinni kaiken laitettua, en nyt heti muita muista :)

    • ppkone

      Moi!
      Siis tuleehan se ns. maailmanloppu, mutta vasta viimeistään silloin, kun aurinko polttaa energiansa loppuun. Yksi vaihtoehto on suurehko kivimöhkäle avaruudesta, joka joskus saattaa iskeytyä maahan, mutta onko sekään maailmanloppu. No hätä... eletään vaan päivä kerrallaan. 'Huominen pitää murheen itsessään' sanoi eräs viisas nero muinoin.

    • wwjd

      Kel on turva Herrassa,on turvassa parhainmassa.Uskokaa siis Jeesukseen hän antaa toivon huomisesta.

    • ..........

      Ei pelota, koska sitä ei ole tulossa pitkiin aikoihin ( siis ihmiskunnan loppu, ei maapallon). Ihmisten on jossain vaiheessa itse ryhdyttävä ratkaisemaan nykyisiä ongelmia, kuten köyhyys, ilmastonmuutoset, pakolaisuudet jne jne. Helpolla eivät päässe tulevat sukupolvet, he joutuvat ratkomaan nykyisien sukupolvien aiheuttamia tuhoja.

    • Mystisin mystikko

      En pelkää maailmanloppua. Jokaiselle tulee joskus henkilökohtainen maailmanloppu kun kuolee. Viisi valoa erkanee ruumiista ja etsii toisen kehon...

    • Turkoosinsinipunaine

      Ainoa tolkullinen MAAILMANLOPPU voisi olla "alkuräjähdyksen" käänteinen tapahtuma, eli "loppurysäys", jolloin supistuvan maailmankaikkeuden aineet törmäävät takaisin samaan paikkaan... ja tästäkin kiistellään.. :-)))

      • weisss

        Ota huomioon kuinka vähän "tolkulliset" aivosi ovat kykenevät ymmärtämään. HYVIN vähän. Ylpeys ja luulo siitä että tiedetään, ovat tämän ihmiskunnan suurimmat synnit.


    • JK

      MINUL A EI OLE MIELIPITEITÄ

      • Minul on

        Odotan mailmalloppua nauraen


    • emelinearth

      Ei tosta Nasan vastauksesta komeetta eleniin saa oikee täyttä varmistusta. Jos komeetta ei tee mitään maapallolle niin vastatataan noin ja jos tekee nii vastataan edelleeen noin.
      Ei seitsemää miljardia ihmistä saa turvaan, jos tapahtuu kunnolla jotain. Joten jättää kertomatta jolloin ei synny paniikki niin aikaisin.

      Just sopivasti NASA julkaisee tämmöisen oppaan. Mene ja tiedä onko vaa sattumaa vai tietääkö ne jo jotai, että kohta tapahtuu :D :
      http://www.youtube.com/watch?v=BZUPGw7p9I0&feature=related

      http://www.nasa.gov/centers/hq/emergency/personalPreparedness/index.html

    • noniin kuulkaas nyt, teitä ei haitannut miljardit vuodet kun olitte "kuolleena" (ette olleet syntyneetkään) niin miksi teitä haittaisi kun palaatte samaan tilaan jossain vaiheessa. lopettakaa huolehtiminen ja eläkää

    • uskovainen...

      Kun on synnit anteeksi ja rauha Jumalan kanssa, niin ei pelota.
      Tätä toivoisin kaikille ihmisille.

      • blessings

        Näin on! Minua on joskus pelottanut, mutta eipä enää. Paha olo tulee kun näkee kuinka paljon epäuskoa tähän maailmaan mahtuu.


    • lithobius

      sinulla on syytä olla huolissassi.tämä meno joka on meossa päättyy vaan ja ainostaan yhdellä tavalla,eli kaikkeen tule loppu.

    • -

      KYLLÄ SE ON IHMINEN ITSE, JOKA TÄMÄN PLANEETAN TUHOAA!!!
      }:-(

    • fonnkor

      minua pelottaa sellainen asia että mikäli sdp stä esimerkiksi eero heinäkuola tai kok sen sauli niilistö pääsisi presidentiksi,suomi joutuis kaaokseen! ikävä kyllä se skenaario taitaakin olla toteutumassa.Miten sellainen kauhunätelmä voitaisiin estää?

    • gzzz

      Ainoa mikä poistaa kuoleman (ja maailmanlopun) pelon on luottamus Jumalaan.

    • Kyllä se maailman loppu tulee. Usko Jeesukseen on kuitenkin se joka kantaa silläkin hetkellä. Mulla on vuosia takana ku aloin lukemaan Raamattua tutkiakseni onko Jumalaa olemassa .Mä järkytyin suuresti siitä että siellä on asioita joista papit ei hiisku sanaakaan meille tävallisille ihmisille ja et meidät on tuuditettu valhe turvaan luottamaan kasteeseen eikä Jeesuksen sovitus työhön. Kehoittaisin jokaista lukemaan Raamattua ihan jo siksikin ettei tarvi arvailla asioista vaan on tietoa minkä varaan voi elämänsä rakentaa.Luen edelleen Raamattua ja se toimii ja on voimassa edelleen. Jokainen joka avuksensa huutaa Herran Jeesuksen nimeä pelastuu!!!!

    • th.thetruth

      Se suomalaiset olette hyvä esimerkki miksi ympärileikkaamattomille ei pitäisi antaa raamattua luettavaksi.

    • Ei Huolta

      Ei tule maailmanloppua vielä.
      Minä itse en pelkää lainkaan kuolemaa, koska tiedän, että sitten elämä vasta alkaa.
      Meillä on henkiruumis, joka jää jäljelle, kun tämä maallinen ruumis jää pois.

    • Rennosti vain

      "" Minulla on kauhea maailmanlopun pelko, onko muita kohtalotovereita? Luen päivittäin uutisia tms. netistä ja jos on tapahtunut jotain mullistavaa, niin itseäni alkaa pelottamaan ja mietityttämään maailman meno ja sen tulevaisuus, onko sellaista jos, niin minkälainen, tuntuu, että maailma on täynnä pahuutta. Tai mitä muuta voi käydä, onko se katastrofaalista vai minkälaista. Olisi kiva kuulla muiden kohtalotovereiden mietteitä asiasta. ""

      Ihan turha pelätä. Ottaa rennosti vaan ja luottaa siihen, että vietät elämääsi vielä kuolemankin jälkeen toivottavasti taivaassa.

    • ei maailma lopu...

      ...mutta ihmiskunta ja nykyisten eliölajien enemmistö tullaan pian päätepisteeseemme. Noin 20-30 v kuluessa ihmiskunta yksinkertaisesti kuolee nälkään, ja luonnonkatastrofeihin. Metsät hakataan, meret saastutetaan ja ryöstökalastetaan, ilmasto muuttuu etenkin metsien hakkuun takia kun sademetsien sateiden synty ja tuulien säätely keikahtavat ja tulee yhä rajumpia ääripään säitä. Valtava meriliikenne sotkee tutkien säteilyn kautta merieläinten suunnistustaidot ja ne menehtyvät. Myös muut raaka-aineet kulutetaan loppuun.

      Joku luonnosta eristäytynyt teknokraatti ja tieteen ylivoimaisuuteen uskova tietysti nauraa ja sanoo että ihminen kehittää sitä ja tätä tilalle.

      Se ei mene vaan niin. Jo nyt esim. pölyttäjähyönteiset ovat häviämässä oudolla tavalla. Jos ne häviävät kokonaan, eivät kasvit enää kasva ja elä. Järvien ja merien planktonin hävitessä esim. ylisuuren uv-säteilyn ja myrskyjen takia kalat kuolevat ja loput liikakalastetaan. Napajäiden sulaessa mm. Golf-virta heikkenee ja meillä koittaa uusi jääkausi.

      Kehotan miettimään niitä viimeisiä hetkiä, ne tulevat pian.

    • Totuuden etsijä

      En pelkää enää, koska tiedän etten tule koskaan kuolemaan lopullisesti. Ruumiini voi kyllä kokea tuskaa ja se kuolee jonain päivänä pois, mutta todellinen minäni ja tietoisuuteni jää jäljelle ja jatkan matkaani parempaan paikkaan. Henkinen kipu on silti fyysistä kipua pahempaa, ja joskus toivon että se lakkaisi. Mutta ymmärrän, että minä ja moni muu ihminen joutuu sitä kokemaan täällä oppiakseen ymmärtämään enemmän elämästä ja sen monimuotoisuudesta. Ei kannata siis pelätä, koska mikään ei ole lopullista.

    • Ihminen vain

      Pelokas,minulla oli aikoinani myös todella vahva kuoleman ja maailmanlopun pelko,joka tosissaan verotti minulta aikaa ja energiaa,kun oli vaan vahdittava pakkomielteisesti kaikkea mahdollista mitä uutisissa tai netissä kunakin päivänä oli puhuttu.
      Kyllä se oikeasti on sellainen asia,että ei sillä kannata omaa päänuppiaan vaivata.Internetin ihmeellisistä syövereistä löydät kyllä vaikka kuinka uskottavia "ammattilaisia" ja "tiedemiehiä" jotka keksivät vaikka mitä todistaakseen teoriansa sun muunsa oikeaksi ja todeksi,mutta kunhan vain ymmärrät sen,että yksikään sielu tällä planeetalla ei voi sitä etukäteen tietää,milloin se kuoleman hetki kullakin tulee.
      Niin,ja maailmanloppuhan tulee,ihan varmasti tavalla tai toisella,sillä eihän mikään ole ikuista!Mutta onko maapallon kohtalo sitten tuhoutua ihmisen toimesta vai jonkin avaruudesta tulleen kivenlohkareen vuoksi vai miten,niin eiköhän mekin olla sitten jo siinä vaiheessa mullan alla makaamassa jo ihan muiden "voimien" toimesta eikä olla näkemässä tätä uskovaisten ja muiden hihhuleiden hartaasti odotettua unelmaa.
      Sen vielä sanon,että älä anna tällaisen asian viedä sinulta elämänhaluasi ja energiaasi,sillä ei sellainen typerä pelko ole miettimisen arvoinen!Tottahan toki jonkinlaista kuolemanpelkoa meillä on kai jokaisella ja tulee aina olemaan,eihän kukaan tiedä sitäkään mikä meitä kuoleman jälkeen odottaa,mutta älä anna sen kuluttaa itseäsi.
      Itse olen elänyt vasta reilut 20 vuotta,ja jo tähän mennessä maailmanlopun on pitänyt tulla jo LUKEMATTOMIA kertoja.Niitä ennustajia tulee aina olemaan eikä sille valitettavasti mahda mitään.Älä vain anna itsesi jumittua näihin heidän tarjoamiinsa"totuuksiin".Se ei ole sen arvoista.Parasta on vain ajatella,että antaa noiden muiden puhua,minun ei niitä tarvitse kuunnella eikä uskoa.Nämä asiat eivät ole minun eikä muiden hallittavissa/ennustettavissa.

      Hyvää syksyn jatkoa sinulle ja pelko pois! :)

      • nuoren ihanteet

        Onhan se kivan kuuloista kun parikymppisellä on vielä positiivisuutta ja intoa tallella. Mutta se ei enää 2000-luvulla auta. Se on vain turvallisuuden tunnetta. Mieti vaikkapa Lontoon mellakoita, muita sotia tai attentaatteja; se jo pelkästään voi tapahtua missä tahansa -myös meillä. Nykyihminen on sekaisin, tottunut liian hyvään liian nopeasti ja se ilmenee jo nyt agressiivisuutena, väkivaltaisuutena ja laiskana hutiloivana työn tekemisenä ja jatkuvana bailaamisena.

        Mutta vielä tosiasiallisempi homma on käynnissä ja sitä emme enää voi mitenkään estää. Noh, korkeintaan aloittamalla ihmiskunnan joukkotuhoaminen mutta kukaan ei siihen ala. Nimittäin: 7 mrd asukkaan rajapyykki rikkoutui virallisesti viime viikolla, todellista maapallomme ihmislukua ei tiedä kukaan. Luonnon kantokyky on mennyt jo ajat sitten. Vertauksena vaikkapa ruisleipä. Jos sitä syö vain pari ihmistä, se riittää sen ja sen aikaa. Jos sen vierelle tupsahtaakin 10 immeistä, niin se menee hetkessä ja nälkä tulee nopeammin uudelleen. Sama homma maapallomme luonnonvarojen ja eliökunnan/ekosysteemin kanssa, ne ovat loppumassa. Ja kun ne loppuvat, meille nälkä ja jano ja kehnosti käy. Siinä ei auta Balckberryt, iPodit ja -Padit, discot tai mäyräkoirallinen bisseä, ei Audi eikä vakituinen työpaikka.

        Tätä tietoa vasten ei toivoa ole.


    • -
    • Poliitikot ja bulvaanit sen mailmanlopun tekee.Kansa sekoaa tähän ainaiseen epävarmuuteen.Nousee barrikaadeille??
      Rahaa kylvetään joka puolelle ja rahamiehet tekee työttömiä ostaessaan firmoja isomman rahan toivossa.
      Yksi hyvä esimerkki firmoista on Capman Oy,ovat tehneet tosi paljon surua tähän maahan.(työttömiä)

    • LopunAlunPelko

      Niin tuo voikin mennä niin jotta, jollekulle tai jokaiselle saapuukin henkilökohtainen maalamanloppu ekaksi eikä kaikille ehkä, yhtäaikaa? (Vai onko tolla jotain merkitystä loppuuko globaalisti tai yksityisesti? Pääseikka jottei jää kärsimään kaiken loputtua.)
      Ties vaikka sitten tietäsi asijasta vähän enempi kun vailla omakohtaista
      kokemusta on kovin hankala arvailla vaikka puhus mitä siitä mistä ei tiedä
      mitään?
      Yksi asia on kuitenkin varmaa kaikki ei jatku ikuisesti milloinkaan ainakaan
      aivan samanmoisena.

    • realisti.

      Olen hyväksynyt että tämä meno maailmassa loppuu 2 vuoden sisään.

      Sanon itseni irti työstä ja aion nauttia nämä viimeiset vuodet.

    • Kelassa kestää..

      Täällä!

      Lähetin Kelaan asumistukihakemuksen jo neljä viikkoa sitten eikä vielä mitään vastausta. Sivuilla lukee vaan, että hakemus vastaanotettu. Jos päätöstä ei tule viikon sisään ei ehdi maksukaan tulla ja sitten ollaan lirissä. Se on maailmanloppu, jos häätö iskee päälle. Ei siihen kokkareita taivaalta tarvita.

    • mualimanloppujee

      Ei sitä kannata pelätä,kyllä se kuolo meidät kuitenki korjaa jossain vaiheessa.. Parempi on elää elämäänsä ja olla tyytyväinen jokaiseen saamaansa lisäpäivään. Maailma on pahuutta täynnä ja jos ja kun se lppu tulee niin silloin se pyyhitään pois ja kaikki alkaa vain alusta,ehkä jos niin halutaan. Kaikkihan on vai evolutiota ja ihmisen selvityminen on ohuen langan varassa muutenkin.

    • Ajattelen -ja uskon!

      Lue Jeremiaan kirjasta luvun 29 jakeen 11.

      Toisaalla, Uudessa Testamentissa sanotaan lopun ajoista jotain tämän tapaista:

      "Kun näette kaiken tämän tapahtuvan, älkää pelätkö, vaan nostakaa päänne; teidän vapautuksenne päivä on lähellä!"

      Ota pelon tilalle luja luottamus Kaikkivaltiaaseen Jumalaan, joka pelastaa sinutkin vaikka kuoleman kidasta!

    • Anonyymi

      Mitäs täällä nyt ajatellaan tästä aiheesta?

      En sano, että tulee, mutta nyt vaikuttaa jo ihan mahdolliselta.

      • Anonyymi

        Totuus löytyy usein asioista joista vaietaaan. Ennen vuotta 2012 keskustelu maailmanlopusta oli vilkasta ja mediakin uutisoi ja vitsaili aiheesta. Nyt onkin sitten hiljaisempaa...ehkä liiankin hiljaista...


    • Anonyymi

      Niin, mitäpä sanotte? Ennustettu usein ja aina väärin, mutta olisikohan se nyt sitten lopultakin tulossa, vaiko ei sittenkään?

      Itse olen seurannut aihepiiriä parisisenkymmentä vuotta, enkä osaa varmuudella sanoa. Pahuus ja kierous on kuitenkin aika selvästi lisääntynyt ja mm. lääkäreiden välinpitämättömyys ja ylimielisyys. Potilaana polikilinikalla ja sairaalassa on kuin pelaamassa jotain peliä, jossa pitäisi itse tietää mikä sairaus on kyseessä ja vielä kyetä osoittamaan se jotenkin saadakseen asianmukaista hoitoa ja tutkimuksia.

      Eikö sen pitäisi riittää, että kertoo oireet mahdollisimman tarkasti? Ei aina riitä ja siksi tekoälyn käyttöönottoa TH: ssa tulisikin mielestäni kiirehtiä.

    • Anonyymi

      Ei.

      Mut mä oon kokenu jo NIIIIIN monet maailmanloput, että voin vakuuttaa että niissä ei ole mitään pelättävää! 👍🏾 Vois jopa sanoa et noi ihan kaikki maailmanloput on menny ohi ihan huomaamatta.

    • Jos olisin vielä maailmassa Rakkaat ilman Uskoa, joka antaa täyden luottamuksen että minulla menee hyvin, tapahtuuko mitä vaan.
      Niin olisin niin peloissa, niinkuin olin noin 40v sitten kun tulin uskoon ja sain turvaa Jumalaan ja multa otettiin pois kuoleman pelko , sotapelko , lentopelko ja bourn out. Minut on myös vapautettu monista himoista niinkuin viinanhimo.. On ihana elää tätä elämä ja nauttia siitä Rauhasta joka on niin suurri että joskus nukahdan kesken lause jutelessaan maailman asioista vaimonin kanssa !!!
      Olkaa niin siunattuja te ja teidän perheet !!!

      Ps. 27:1

      Daavidin virsi. Herra on minun valkeuteni ja autuuteni: ketä minä pelkään! Herra on minun elämäni turva: ketä minä vapisen!

      Ps. 28:8

      Herra on kansansa väkevyys, hän on voideltunsa pelastus ja turva.

      Ps. 65:5

      (65:6) Ihmeellisillä teoilla sinä vastaat meille vanhurskaudessa, sinä, meidän autuutemme Jumala, sinä, kaikkien maan äärten ja kaukaisen meren turva,

      Sananl. 10:29

      Herran johdatus on nuhteettoman turva, mutta väärintekijäin turmio.

      Sananl. 14:26

      Herran pelossa on vahva varmuus ja turva vielä lapsillekin.

    • Anonyymi

      No kaikkihan voisivat elää nykyisen ja varsinnkin tulevan teknologisen kehityksen myötä oikeinkin mukavasti ja sopuisasti, jopa onnellisesti, mutta rauhanvastainen naapurivaltio ei osaa elää niin vaan haluaa sotimalla tuhota kaiken kehityksen. Kyllähän se pistää miettimään, että MIKSI?

      • Anonyymi

        Venäläiset haluavat takaisin luolamiesaikaan. Kannattaisi Venäjän poikien muistaa, että suurimmat lääketieteelliset kehitysaskeleet, mm. syöpähoidot ja muut hoidot vakaviin tauteihin kehitetään sivistysmaissa. Jos haluaa joskus niistä ja monista, monista muista tieteen kehityksen hedelmistä vielä nauttia, on syytä pitää maailmanrauhasta tiukasti kiinni.
        Ydinlaskeuman aiheuttamiin ikäviin syöpiin ei tulevaisuudessa ole hoitoa eikä hoitajia niille, jotka sattumalta tänne jäävät. On se kurjaa.

        Toisaalta luolissa voi elää hyvinkin luonnomukaista elämää. Sitä kai Venäjällä kovasti halutaan. Ei siellä sitten häiritse netti eikä mikään muukaan nykyteknologia.


    • Anonyymi

      "Globalisteille tulee loppu hirsipuussa"!!!

      • Anonyymi

        Sellaista "maailmanloppua" kaikki toivovat. 👍


    • Anonyymi

      Voihan siinä tulla kaikkea ikävää vastaan, mutta ei se kaikki loppujen lopuksi muuta mitään; kaiken päättyessä muutenkin.

    • Anonyymi

      Niin sairaaksi ja korruptoituneeksi on touhu mennyt, että pelottaa lähinnä vain se, että ei tule tälläkään kertaa. Vuonna 999 euroopassa oltiin yleisesti niin varmoja maailman lopusta, että monet rikkaat luopuivat jopa omaisuudestaan ja vaativat sitä takaisin kun mitään ei tapahtunutkaan. No, nyt perustelut lopun odotukselle lienevät vankemmalla pohjalla.

    • Anonyymi

      HS:n gallupin mukaan 54% pelkää tällä hetkellä Suomen joutuvan sotaan.

      Maailmanlopun pelosta ei ole tehty vastaavaa kyselyä, ainakaan vielä, mutta tuota sotapelkoa on kysytty aiemminkin ja silloin vain noin 10% pelkäsi sotaa.

      Kuinka realistisena te pidätte Suomen sotaan joutumista?

    • Anonyymi

      "Niin sairaaksi ja korruptoituneeksi on touhu mennyt, että pelottaa lähinnä vain se, että ei tule tälläkään kertaa"

      Juurikin näin!

    • Anonyymi

      Mitkä ovat tunnelmat nyt?

      • Anonyymi

        Kerrotaan, että kun jotain oikein ikävää on tapahtumaisillaan, niin se tuntuu kollektiivisessa alitajunnassa ennen kuin asia on varsinaisesti konkreettisesti tapahtunut. Alitajuntamme siis tietää ja tuntee, vaikka itse emme välttämättä vielä tietäisikään.

        Lopun aikoihin uskovia alkaa olemaan jo suuri määrä maailmalla, eikä se pelkkä uskovien juttu ole.

        Elämmekö todella jo viimeisiä lopun aikoja - mitä mieltä olette?


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      149
      6439
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      32
      2302
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      187
      2089
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1313
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      78
      1245
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1067
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1047
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      25
      987
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      44
      951
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      835
    Aihe