Tunteettomien feministien aikaansaannoksia;

Asianajaja: Breivik harkitsi itsemurhaa

Norjan joukkosurmista syytetty Anders Behring Breivik lähdössä oikeustalolta.

Anders Breivik on selostanut poliiseille tarkasti heinäkuisten, veristen tapahtumien kulun Norjan Utöyan saarella. Breivik ei osoittanut lainkaan katumuksen merkkejä. Asianajajan mukaan Breivik kuitenkin harkitsi oman henkensä riistämistä:

– Itsemurha oli hänen ajatuksissaan saarella, mutta hieman ennen kuin hän jäi kiinni, hän päätti jatkaa vaeltamistaan saarella, kertoo Breivikin asianajaja Geir Lippestad VG-lehdelle.

Lippestadin mukaan Breivik harkitsi myös ampumisen lopettamista, mutta ajatteli lopulta surmien olevan välttämättömiä.

– Hän sanoi, että ensimmäiset laukaukset olivat vaikeita, ja hänen kehonsa sanoi ei. Mutta hän ampui kuitenkin, ja siitä eteenpäin hän toimi kuin autopilotti.

(MTV3)
289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ja tämä on feministien syytä koska..?

Äänestä

..feministit ovat kaiken pahan alku ja juuri.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Todella pahaa. kirjoitti:

Asianajaja: Breivik harkitsi itsemurhaa

Norjan joukkosurmista syytetty Anders Behring Breivik lähdössä oikeustalolta.

Anders Breivik on selostanut poliiseille tarkasti heinäkuisten, veristen tapahtumien kulun Norjan Utöyan saarella. Breivik ei osoittanut lainkaan katumuksen merkkejä. Asianajajan mukaan Breivik kuitenkin harkitsi oman henkensä riistämistä:

– Itsemurha oli hänen ajatuksissaan saarella, mutta hieman ennen kuin hän jäi kiinni, hän päätti jatkaa vaeltamistaan saarella, kertoo Breivikin asianajaja Geir Lippestad VG-lehdelle.

Lippestadin mukaan Breivik harkitsi myös ampumisen lopettamista, mutta ajatteli lopulta surmien olevan välttämättömiä.

– Hän sanoi, että ensimmäiset laukaukset olivat vaikeita, ja hänen kehonsa sanoi ei. Mutta hän ampui kuitenkin, ja siitä eteenpäin hän toimi kuin autopilotti.

(MTV3)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu