Seuraava mahdollinen terroristi isku Suomeen.

Olen yksittäinen salapoliisina toimiva henkilö. Olen tutkinut Anders Behring Breivikin taustoja ja mikä silmiinpistävää on se, että hän aloitti terrori-iskunsa suunnitelmat jo toimiessaan Norjan Kokoomuksen aktiivina. Motiiveista en vielä osaa sanoa, mutta näin ollen on syytä olettaa, että Anders teki iskun väärän lipun alla, tekeytyen muslimeja vihaavaksi persuksi.
Tätä puoltaa myös seikka, että miksi maahanmuuttajiin kyllästynyt henkilö räjäyttäisi pommin ministeriön edustalla "lähes" ilman uhreja. Oikealla sijoittamisella Anders olisi saanut tapettua kymmenittäin vihaamiaan maahanmuuttajia. Eikä siinäkään ole järkeä miksi hän sitten ampui Norjan sosiaalidemokraattien nuoria eikä vihaamiaan maahanmuuttajia.

1500 sivua tekstiä on paljon, jopa lukeneelta henkilöltä. Kun teksti on vielä hyvin huonosti jäsenneltyä on syytä epäillä, ettei Anders sitä ollut tehnytkään.

Mistä Anders on saanut ideansa toteuttaa tämän kaltaisen hirmuteon, ei kunnolla selviä kirjasta ja syyt kuulostavat lähinnä päästä keksityiltä. Mitä te ajattelette tästä?
350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vapaamuurarit halusivat päästä eron demareista.

Äänestä

Se kirja oli ruotsalaisilta uusnatseilta kopsattu.

10 sivua ääliö Breivikkiä ja loput ruotsalaista natsi- sontaa.

Äänestä

leikin salapoliisia 12-vuotiaana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


terrorismintutkija kirjoitti:

Olen yksittäinen salapoliisina toimiva henkilö. Olen tutkinut Anders Behring Breivikin taustoja ja mikä silmiinpistävää on se, että hän aloitti terrori-iskunsa suunnitelmat jo toimiessaan Norjan Kokoomuksen aktiivina. Motiiveista en vielä osaa sanoa, mutta näin ollen on syytä olettaa, että Anders teki iskun väärän lipun alla, tekeytyen muslimeja vihaavaksi persuksi.
Tätä puoltaa myös seikka, että miksi maahanmuuttajiin kyllästynyt henkilö räjäyttäisi pommin ministeriön edustalla "lähes" ilman uhreja. Oikealla sijoittamisella Anders olisi saanut tapettua kymmenittäin vihaamiaan maahanmuuttajia. Eikä siinäkään ole järkeä miksi hän sitten ampui Norjan sosiaalidemokraattien nuoria eikä vihaamiaan maahanmuuttajia.

1500 sivua tekstiä on paljon, jopa lukeneelta henkilöltä. Kun teksti on vielä hyvin huonosti jäsenneltyä on syytä epäillä, ettei Anders sitä ollut tehnytkään.

Mistä Anders on saanut ideansa toteuttaa tämän kaltaisen hirmuteon, ei kunnolla selviä kirjasta ja syyt kuulostavat lähinnä päästä keksityiltä. Mitä te ajattelette tästä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu