En voisi koskaan hyväksyä kumppanikseni naista, jolla on ollut aikaisemmin suhteita. Itse olen täysin kokematon neitsytpoika myös vielä kaksvitosenakin ja yksi tärkeimpiä kriteereitäni naiselle on olla vertaiseni myös tässä asiassa. Minun mielestäni epäonnistuneet suhteet ensinnäkin viestivät kyvyttömyydestä luoda elämänmittaista kumppanuutta, ja toiseksi en voi hyväksyä sitä että joku mies on joskus koskenut naiseen sillä tavoin ja nyt minun pitäisi kärsiä tästä.
Pystyttekö ymmärtämään minua? Haluan elämässäni yhden ainoan suhteen ja jos epäonnistun siinä, olen päättänyt elää loppuelämäni sinkkuna sen jälkeen koska syytän epäonnistumisesta joka tapauksessa vain itseäni. Ihan sama kuin elämänkin kanssa: filosofiani mukaan vain vahvemmalla on oikeus elämään, ja sama juttu pätee parisuhdemaailmassa. Jos epäonnistut, olet kyvytön siihen mihin muut kykenevät.
Pystyttekö ymmärtämään minua? Haluan elämässäni yhden ainoan suhteen ja jos epäonnistun siinä, olen päättänyt elää loppuelämäni sinkkuna sen jälkeen koska syytän epäonnistumisesta joka tapauksessa vain itseäni. Ihan sama kuin elämänkin kanssa: filosofiani mukaan vain vahvemmalla on oikeus elämään, ja sama juttu pätee parisuhdemaailmassa. Jos epäonnistut, olet kyvytön siihen mihin muut kykenevät.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Olen sitä mieltä että toivottavasti olet valmistautunut elämään loppuelämäsi yksin.
Saat ettiä ja kauan ja mitä miten s te sitten täysin kokemattomat sekstailette kun ette tiedä mitä tehdään ja miksi. taidät olla runkkari ja kun jhoskus huomaat mitä eroä on runkkaamisella ja naisen kanssa naimisellä niin silloin voi tulla ahaa elämys. Äidin pikkupojat eivat naisista mitään ymmärrä.
Valmistautunut elämään yksin, ei syytä huoleen. Mielestäni ihmisen on opittava elämä toisen kanssa. En halua itselleni opettajaa, enkä halua olla kenellekään opettaja. Suhteesta tulee unique kun ei matkita yleisiä kaavoja vaan keksitään omat jutut! Voitteko väittää jotain muutakaan?
Jotta voisin vastata kysymykseesi, pystynkö ymmärtämään sinua, tarvitsisin rutkasti lisätietoa ajatuksistasi.
Mitä mieltä olet sellainesta ajatusmallista, että suhteessa on aina kaksi ihmistä, joista molemmat voivat vastata vain omasta käyttäytymisestään? Entä, jos mies kohtelisi naista huonosti, ja tulisi ero? Olisiko tämä nainen mielestäsi silloinkin kykenemätön parisuhteeseen? Eikö se ole lainkaan vaihtoehto, että naisella olisikin ollut kykyjä, mutta miehellä ei, ja näin ollen nainen ei olisi päässyt kykyjään käyttämään? Vai onko kykyä ainoastaan se, että osaisi muuttaa toista ihmistä parisuhteeseen/itselleen sopivammaksi? (mahdotonta).
Entäpä ajatus siitä, että ihminen ei voi oppia parisuhdetaitoja kovin paljon olematta parisuhteessa? Oletatko naisen silti hallisevan parisuhdetaitoja sinun kanssasi, vaikka se olisi hänen ensimmäinen suhteensa? Koetko itse hallitsevasi pariuhdetaitoja?
Entä jos nainen kohtelisikin sinua ikävästi, ja eroaisitte? Syyttäisitkö itseäsi? Miksi?
Jokainen on vastuussa ITSE parisuhteeseen ryhtymisestään, eikä ketään siihen voida pakottaa. Mikäli parisuhde epäonnistuu, pitäisi jokaisella olla selkeä omatunto jonka mukaan hän itse on syyllinen eroon. Eli parisuhteen kummankin osapuolen pitäisi syyttää itseään suhteen epäonnistumisesta. Jos ihminen osaisi syyttää itseään eikä toista, vähenisi kaikki paha maailmassa selvästi! Näin asiat eivät valitettavasti ole...
Oikeaa kykyä/viisautta on osata tehdä päätöksiä, joita ei joudu katumaan. Voin myöntää etten ole ollut tällainen täydellinen ihminen itsekään ja olen tehnyt päätöksiä joita kadun. En pääse näistä päätöksistä yli ja hakkaan päätäni seinään jatkuvasti... Olen siis epäonnistunut, eikä mikään voi tehdä elämästäni enää asettamieni raamien mukaista sataprosenttisen täydellistä elämää.
En siis tarkoittanut missään vaiheessa puhua taidoista suhteessa. Kukaan ei voi niitä osata (välttämättä) ilman kokemusta. Tarkoitan ainoastaan niitä päätöksiä joita ihmiset tekevät... Jos ihminen ei pysty tekemään viisasta päätöstä yhdessä asiassa, on vaikea uskoa hänen pystyvän tekemään sitä toisessakaan.
Mikäli nainen kohtelisi minua pahoin, syyttäisin itseäni väärästä valinnasta ja olisin tuhoon tuomittu. Jos nainen ei ajattelisi tehneensä väärää valintaa, pitäisin häntä hulluna mutta antaisin asian olla. Parisuhde ei ole yksipuoleinen sopimus... Se on kuin mikä tahansa muukin asiakirja tai sopimus johon tarvitaan enemmän kuin yksi henkilö.
Jos joskus tulen olemaan suhteessa, on minulle siis ensiarvoisen tärkeää ettei kumppanillani ole ollut ainoatakaan suhdetta, ja toivon tämän olevan myös kriteeri minun kohdallani sillä aion kertoa hänelle hyvin pian olevani kokematon (ja ylpeä siitä). Ajatusmaailmassani yksi niitä upeimpia ja tavoiteltavimpia asioita mitä ihmiselämässä voi kokea on, että tekee oikean päätöksen parisuhdeasiassa heti kerralla. Tällöin välttyy monelta surulta. En väitä olevani oikeassa... Kerron vain millainen ajatusmaailmani on, sillä olen kieltämättä hieman ylpeä siitä :)
Kiitos selventävistä vastauksista! Ymmärrän ehkä ajatusmaailmaasi nyt paremmin. Ikävä kyllä jo aloitusvuiestistäsi syntynyt tuntuma vahvistui myös vastaustesi myötä. Vaadit hurjia, niin itseltäsi kuin tulevalta kumppaniltasi. Olet varmasti jo huomannut, että ihmisrotu on inhimillinen ja erehtyväinen.Viestistäsi uhkuu todellakin ylpeys. Aivan kuin olisit jalostamassa uutta ihmislajia, joka on "täydellinen".
On hienoa, että ihminen pyrkii kehittymään parhaaksi mahdolliseksi itsekseen, mutta se tuskin tulee tapahtumaan tekemättä ajoittain vääriä päätöksiä. Jokainen päätös tehdään kuitenkin sen tiedon valossa, joka ihmisellä sillä hetkellä on. Eikä ihminen voi tietää kaikkea ja ottaa kaikkea huomioon yhdessä hetkessä. Eri asia on pyrkiä välttämään kenenkään satutttamista, siihen ovat kaikki kykeneviä.
Itse uskon, että noilla odotuksilla ei voi muuta kuin pettyä. En siis voi ymmärtää, miksi tavoittelet jotakin sellaista, joihin sinulla ei todistetustu (olet ihminen) ole rahkeita? Vielä huolestuttavampaa on, että odotat samanlaista "täydellisyyttä" myös muilta kuin itseltäsi, jolloin tulet eväämään itseltäsi yhden elämän osa-alueen täysin irrealististen odotusten vuoksi.
Ehkä et halua nähdä ja kokea tätä elämää sellaisena kuin se on. Se nimittäin ei ole täydellistä, virheetöntä.
Pistin tuonne alemmaksi lisää tietoa...
Tosissaan olen jo pettynyt elämässäni niin monta kertaa, etten pysty enää korjaamaan tilannetta etenemällä pienin askelin. Jos olet hävinnyt joskus uhkapeliin 5000 euroa, ei sinulle riitä että saat sen vuoden kuluessa takaisin järkevällä pelaamisella. Päinvastoin sinun on saatava välittömästi MILJOONA korvauksena menetyksestä... Tässä tätä minun ajatusmaailmaani. Nyt tavoittelen ''täydellistä'' kumppania, jota ei varmastikaan tule löytymään. Tavoittelenpahan kumminkin... Ei elämässäni ole enää mitään menetettävää, ja hyvin vähän voitettavaakaan. Tuntuu ettei mikään asia voi tuoda onnellisuuttani takaisin...
hyvää yksinäistä loppu elämää sulle.
Joo, siis voin mä ymmärtää, mutta ei se kyllä sua paljon auta. On olemassa erittäin suuri todennäköisyys sille että tulet jäämäänkin yksin. Sä olet kohtuu nuori mutta tossa iässä neitsyet on jo harvinaisia, viimeinen ns. normaali ikä alkaa olla siinä ALLE 25-vuotiaana, siis yleensä ne loputkin ketkä neitsyytensä tulevat menettämään, menettävät sen 20-23-vuotiaina. En sano ettei poikkeuksia ole, vaan että sinä et kyllä ihan helpolla neitsyttä löydä. Lisäksi vaikka itse olin täysi-ikäiseksi neitsyt en olisi silti huolinut tuollaista tiukkapipoa. Ei minunkaan ensimmäinen mieheni mikään kokenut ollut, mutta ei hän ollut myöskään silti tuomitseva tai ajatellut, että minä suhteessa jotenkin saastun. Olisi hirveää harrastaa seksiä ihmisen kanssa, joka pitää seksiä saasteena, tai siis ajattelee, että hän nyt kärsii, koska toinen on ollut jonkun muunkin kanssa.
Mun mielestä sä pelkäät vaan pettymyksiä ja elämää ja keksit ittelles tekosyyn olla yksin. Et sä ole ihmisenä sen huonompi, vaikka oisit yksin aina muttet kyllä vaikka sulla ois sata naista: ei se värkki siitä kulu. Ei ihminen ole noin mustavalkoisesti epäonnistunut tai onnistunut tai "vertainen", ehkä kannattaisi relata vähän. Jopa osa apinoista pitää huolta vammaisista ja loukkaantuneista, villikoiratkin huolehtivat vammaisista ja heikommistaan. Miksi ihminen ei siis pysty samaan, miksi vain vahvemmalla olisi oikeus elämään? Ei se aina luonnossakaan mene niin ja tämä on fakta. Erilaisuuden ja vammaisuuden sekä heikkouden hyväksymiseen pystyy villikoirakin: miksi sinä olisit sitä huonompi?
Elämäni on ollut hirveää ja olen joutunut kärsimään paljon enemmän kuin muut ihmiset yleensä... Tulee vain mieleen, että miksi sen on täytynyt olla MINÄ joka täällä on joutunut aina tallotuksi ja jäänyt viimeiseksi kaikessa... Miksi en ole saanut ihmisarvoista elämää? Tämän takia mietin koko ajan itsemurhaa ja toivon, että joku kostaisi rajusti puolestani tälle pahalle maailmalle. Tuollainen kostaja kuin Hitler voisi olla hyvä... Ymmärrättehän? Ei se ole helppoa elää kun pää on sekaisin kaikkien menetyksien kanssa, itsetunto pakkasella ja elämä pyörii tietokoneen sekä oman pään sisällä. Minulla ei ole yhtään tietokoneen ulkopuolista kaveriakaan, tiesittekös sen? Mistä minä edes sen naisen löytäisin kun liikun ulkona vain syrjäseuduilla yöaikaan... Ehkä jonain päivänä siellä vastaani kävelee se oman päänsä sisään uppoutunut neitonen jolla ei ole kavereita, mutta jolla on täysin yhtäläinen ajatusmaailma kanssani...
Voi kuule, yksi jos toinen meistä luulee joutuneensa kärsimään paljon enemmän kuin muut: useat osaavat pitää sen pinnan niin kiiltävänä. Mutta se ei ole koko totuus. Mietin kerran, miten paljon todella tunnenkaan perheitä missä on alkoholismia ja/tai väkivaltaa: paljon. Miten paljon tunnen koulukiusattuja: paljon. Miten useat tuntemani naiset ovat joutuneet ahdistelun/seksuaalisen väkivalllan kohteeksi: useat... me emme ole ollenkaan yksin, vaikeuksia on suurimmalla osalla, niistäkin kenestä se ei näy päälle. Mutta kyynisyys, sairaanloinen itsesääli ja itseensä kietoutuminen saa asiat näyttämään vielä pahemmilta ja jos pitää itseään niin erikoisena, ettei kukaan ymmärrä, ehkä jollain lailla kuvittelee kompensoivansa tuskaa, mutta oikeasti... Estää vain itseltään elämän ja ennen kaikkea avun saannin.
Sotatraumoista ja kidutuksista kärsiviä ihmisiä pystytään auttamaan. Niin siis pystytään sinuakin. Jokaisella on vaikeutensa ja osalla tosiaan sitten oikein todella paljon, mutta sen ihmisarvoisen elämän sinä voit todellakin suoda itse itsellesi. Miksi se sitten vaan ei tule, ilmaiseksi, itsestään? Eikö kärsinyt olisi sen ansainnut? Varmasti, mutta jostain syystä näin se vaan ei ole. Traumoja omaava tarvitsee vuosien psykoterapian ja mielellään jotain luontaishoitoa päälle, se auttaa ja tehostaa hoitoa.
Kun saisit traumojasi hoidettua, alkaisit liikkua ulkona ja saisitkin niitä kavereita ja muita ihmisiä.
Jos olet aina itse syrjässä, liikut yöaikaan, seurustelet vain tietokoneen kanssa niin totta on se, että et tule kyllä ketään löytämään, eikä se tee maailmaa pahaksi. Sinä tuomitset itse itsesi yksinäisyyteen: teet sen myös noilla ankarilla säännöilläsi. Sinä tarvitsisit apua, et olla yksin. Korjausapua, asiasi kuntoon. Miksi kaiken huonon kokemasi jälkeen itsekin tuomitset itsesi? Hylkäät itsekin itsesi? Jäät syrjään ja syytät maailmaa?
Sellaista neitokaista ei ole, eikä kuulu olla, kenellä on täysin yhtälainen ajatusmaailma: me kaikki olemme yksilötä. Sinä et ole sen erikoisempi etkä suurempi arvoinen, toisaalta, et ole sen tavallisempi etkä vähempiarvoinenkaan. Sinä olet oma itsesi ja oma persoonasi, toista samanlaista ei ole, mutta sinun omalla vastuullasi on myös kehittää persoonaasi ja rakentaa elämääsi, vaikka haasteellisimmistakin lähtökohdista. Lisäksi kaksi eristäytynyttä ihmistä, ankaralla ajatusmaailmalla, tuomitsevalla mielellä ja ilman ulkopuolista maailmaa, ilman ystäviä... Ei, kuule, kyllä se olisi enemmän haitaksi teille molemmille. Teidän nimenomaan pitäisi päästä sieltä pään sisältä joskus poiskin, olla vähän jotain muutakin, ja valita kehittävä elämän kumppani: siis täysin erilainen vaikka!
"Tulee vain mieleen, että miksi sen on täytynyt olla MINÄ joka täällä on joutunut aina tallotuksi ja jäänyt viimeiseksi kaikessa..."
Sinun pitää lopettaa ensinnäkin itsesi tallominen.
Hanki apua. Paranna itsetuntoasi. Ota yhteyttä muihin ihmisiin ensin avun kautta sitten muuten. Käytä netti avun hakemiseen.
Etsi vahvuutesi, missä voisit olla hyvä.
Kukaan ei ole aina ensimmäinenkään.
Synkkyys valtaa, jos sen antaa valllata... Mitä tulevaisuudessa voisi olla?
Terveys, ystäviä, kasvanut ja kehittynyt luonne, viisautta auttaa muita, uusi työ, uusi opiskelu, uusi harrastus, uusia kavereita; ehkä kokonaan uudet kuviot. Parantunut mieli ilman masennusta ja narsismia. Unohtunut menneisyys ja loistava tulevaisuus, tavallinen kiva elämä, missä on omat vaikeutensa, mutta omat riemunsakin.
Tavallinen elämän kumppani.
Filosofista tekstiä... Kiitos paljon kun jaksoit tuon minulle kirjoittaa. Osuit aikalailla oikeaan kohtaan tässä luonteenpiirteessäni: nyt todellakin olen itse määrännyt itseni syrjäytymään, tulemaan laitapuolenkulkijaksi ja elämään erakkona lopun ikääni ilman mitään kontakteja ulkomaailmaan. Jokin pääni sisässä käskee minua tekemään näin vaikken mitään ääniä kuulekaan... Tuomitsen itseäni jatkuvasti omalla päänsisäisellä monologillani ja masennun tämän takia; saan myös itsemurha-ajatuksia päähäni.
Jos luit nuo sairauteni, ei sinulle liene mikään yllätys se, että olen ollut elämässäni jo muutamaan kertaan mielisairaalassa ja käyn tälläkin hetkellä terapiassa joka viikko. Lisäksi minulla on tukihenkilö ja käyn syrjäytyneiden ihmisten ryhmässä kerran viikossa. Kuitenkaan nämä asiat eivät saa mieltäni paranemaan vaan menen koko ajan huonompaan suuntaan... Missä syy?
Olen viimeisen vuoden aikana kovasti haaveillut tyttöystävästä ja kuvittelen ehkä tämän asian parantavan minut niin käydessään... Vaikka eihän se pidä paikkaansa. Voisiko asia tuoda minulle jopa lisää stressiä tässä tilanteessa? Tuskin tyttökaveri olisi parempi lääkäri/terapeutti kuin tämä kaupungin tarjoama... Tyttöystävän etsiminen on ollut hieman epätoivoistakin ja tein jopa yli 20 profiilia yhteen treffipalveluun saadakseni vastauksia. Eipä mitään ole tapahtunut... Eikä tapahdu koska olen mielenvikainen enkä liiku ihmisten ilmoilla. Mutta en pysty tekemään sitä enää vaikka haluaisinkin
Olenko tuhoon tuomittu?
Jumankauta sä oot niiiin väärässä noissa syyllisyys "pitää olla kykyä tehdä päätöksiä joita ei joudu katumaan" että huomaa sun olevan todella kokematon niin parisuhteissa kuin elämässä yleensäkkin.
Niin käsittämättömän naiivia tekstiä ettei sitä jaksa alkaa oikein kommentoimaan paremmin, koska perusasiat ovat niin pahasti hukassa.
Tai sitten tuo aloitus on vaan provo.
Älä välitä näistä kommentoijista jotka eivät voi ymmärtää ajatusmaailmaasi! Se on tietyllä tavalla ainutlaatuinen ja ymmärrän sinua hyvin. Varmasti löydät oman naisesi joka on juuri sellainen kuin haluat, jos vain jaksat odottaa ja etsiä. Taidat olla yksinäinen?
Saanen kysyä vielä yhden kysymyksen: Miksi ikäisistäni ei voisi löytyä täysin puhtaita tyttösiä?
Puhtaus tarkoittaa seksuaalista koskemattomuutta?
Miksi seksi tekee likaiseksi? Emme elä enää patriarkaalisessa maassa, mielestäni suhtautumisesi seksiin on syyllistävä. Epäilen että voisit tuottaa täysin vapautunutta nautintoa naiselle jos ajatuksesi rullaavat likaisuudessa ja puhtoisuudessa, kuinka saisit naisesi vapautumaan ja nauttimaan seksuaalisuudestaan kun et hyväksy pieniäkään asioita?
Kysymys taitaa olla itsetunnosta. Pystytkö hyväksymään että naisellasi on ollut nautintoa sekä iloa myös muiden ihmisten kanssa? Toista ihmistä ei voi omistaa, ja tässä sinulla on kasvun paikka.
En jaksa enää miettiä... Todennäköisesti vastaukseni kysymykseesi on ei. Minun on vaikea hyväksyä muiden nautintoa elämässään, kun itselläni sitä ei ole enää... Oli sitten asia mikä tahansa.
Olen sitä mieltä että maailmankuvasi ja ajatusmaailmasi on huolestuttavan yksioikoinen. Lisäksi ns. filosofiasi kertoo vain että olet kohtalaisen häiriintynyt ja suuruundenhullu. Olet elävä esimerkki siitä että pikkulapsia tulisi turhauttaa oikein kunnolla, että oppisivat edes hitusen nöyryyttä, muuten niistä kasvaa tuollaisia kuin sinä.
Onnea vaan jatkoon, toivottavasti ei tavata.
Jos ihan totta puhutaan, olen
suuruudenhullu
narsisti
häiriintynyt
lisäksi sairastan
paranoidis-grandioottista psykoosia (toipumisvaihe)
aspergerin oireyhtymää
kaksisuuntaista mielialahäiriötä
Mitähän nainen mahtaisi ajatella jos kuulisi nuo ensimmäisillä treffeillä?
Että olet tyhmä kun sanot niistä heti? :-D
Minusta on aika huvittavaa (ei toki pahalla tavalla), että niin kuin moni muukin ketjun aloittaja, sinäkin aloitit provosoivasti ja ylpeän oloisesti tämän ketjun. Mutta ketjun edetessä alkaakin paljastua, että kaiken sen uhon taustalla onkin surullinen tarina.
Ymmärrän, että kovia kokeneena sitä rakentaa kuorta ympärilleen. Ei ole itsemurha-ajatukset itsellenikään olleet aivan vieraita aikoinaan. Jos näitä asioita yksinään päässään liikaa pyörittelee, niin ne alkavat väistämättä vinoutua ajan myötä. Jos olet kokenut kovia, miksi rankaiset itseäsi estämällä itseltäsi tulevan onnen?
Onnea ei tule olemaan elämässäni... Se oli aikanaan. Kun aloin epäonnistua, meni onni sivu suun ja synkkyys valtasi elämäni. Mitä minusta on enää jäljellä? Ulkokuori jolla ei tee mitään ilman sisintä... Olen kuin elävä kuollut, jos sen näin voi ilmaista. Mitä minulla muka tulevaisuudessakaan olisi? Mitä?
No jos et halua uskoa, että olisit vielä joskus onnellinen, niin ei kai sitten mitään. Vaikutat hyvin katkeralta, taidat haluta vain olla oikeassa, Ehkä filosofiasi täydellisestä itsestäsi yhdessä täydellisen naisen kanssa onkin juuri se illuusio, jonka avulla vielä jaksat ponnistella eteenpäin, olkoonkin se sitten kuinka harhaista tahansa. Onhan sellaisten unelmien taakse helpompaa piiloutua kuin ottaa riskejä, yrittää tosissaan, oppia ja tehdä virheitä.
Onnea ja parempaa jaksamista sinulle jatkossa.
Saat ehkä elää elämäsi yksin.
Ja toisekseen kommenttisi kyvyttömyydestä luoda elämänmittaista kumppanuutta, niin voisin kuvitella sinun olevan ennemminkin tämä kykenemätön koska sinulla ei ole kokemusta suhteesta.
tuskinpa sieltä tulevaisuudesta mitään löytyy, jos asenne on tuollainen. ei mitään saa, jos ei edes yritä. ja yrittäminen lähtee niistä ajatuksista. voit toki jatkaa tuollasen "mitä minulla muka tulevaisuudessakaan olisi" paskan jauhamista itsellesi ja yrittää kerätä jotain säälipisteitä kertomalla sairauksistasi netin keskustelu palstoilla. tai sitten voit päättää alkaa täysillä elämään tätä ainoata elämää ilman turhaa pessimismiä. se ei nimittäin suojaa, se vain rajoittaa.
on muitakin ihmisiä joilla on ollut rankka elämä ja mielenterveysongelmia. osa päättää selvitä ja osa jää siihen itsesääliin vellomaan elämän lipuessa ohi. elämä on valintoja täynnä.
parisuhde on muuten paljon monimutkaisempi asia kuin jokin asiakirja tai sopimus.
Ei taida kovin montaa 25-vuotiasta neitsyttä naisissa olla.
Mitä väliä sillä on, mitä ennen on ollut. Ainahan aloitetaan puhtaalta pöydältä.
Olet kovin nuori vielä ja tulet vielä huomaamaan, että ei elämä ole niin ruusuista kuin miltä näyttää. Kaikkihan menevät yhteen rakastuttuaan for ever, mutta ihmiset muuttuvat, elämän tilanteen muuttuvat, vastoinkäymisiä tulee, eikä kukaan voi antaa takuita 20 vuoden päähän, että kaikki säilyy ennallaan. Tunteisiin syöksyminen ja toiseen sitoutuminen sisältää aina riskin...voi toki kestää koko elämän tai sitten ei....mutta jos ei ole uskallusta, ei ole kokemuksiakaan.
Mielellään kuulisin myös, mitä ihmeen hyviä asioita minulle siellä tulevaisuudessa voisi tapahtua? Mielummin tarkemmin sanottuna kuin ''on siellä vaikka mitä jos ja jos ja jos..''
Tekisi vaan niin mieli jauhaa tätä samaa täällä palstoilla vuodesta toiseen ja olla säälittävä omasta sekä muiden mielestä... Ja mitäpä sitä turhaan ottamaan riskejä ja hakemaan kaikkea elämään... Kuinka moni on menettänyt henkensä eläessään ja yrittäessään kaikkea aivan normaaliakin? Säälin näitä ihmisiä... Jos he olisivat vain istuneet siellä tietokoneen ääressä eivätkä olleet missään yhteyksissä ulkomaailmaan... Mielestäni elämässä on pelattava varman päälle ja maksimoitava onni, sekä terveys näissä olosuhteissa.
Asia on juuri näin miten sanoitte: minulla on filosofia johon uskon, sen avulla luon ihania hallusinaationsekaisia mielikuvia joiden mukana kellun kuin pumpulin päällä. Näin asia on... Uskon syvästi näihin asioihin.
Hmm vielä kerran: miksi 25-vuotiaissa ei voisi olla neitsyitä? Onko siihen joku syy tai laki jonka mukaan kaikkien olisi pitänyt olla suhteessa ennen tätä ikää?
Itse asiassa, jos todella uskoisit unelmiisi, et kirjoittelisi enää täällä katkeria kommenttejasi. Selvästikään unelmasi eivät ole tehneet sinua onnelliseksi, ja tiedät sen itsekin.
Puhut onnen ja terveyden maksimoimisesta, mutta et kuitenkaan ole siinä itsekään onnistunut,. Kerrot sääliväsi ihmisiä, jotka ovat uskaltautuneet elämään "ulkomaailmassa", ja heille on käynyt huonosti. Kuitenkin aiemmassa viestissäsi ilmoitit katkerana, että ainoat ystäväsi ovat nettimaailmasta.
Sorry, mutta ei mene läpi.
Minut on tehnyt onnettomaksi se, etten ole maailman paras, maailman onnistunein, maailman täydellisin, koko maailman suurin kuningas jonka vertaista ei ole ollut! Enkä ole sanonut onnistuneeni missään, kerroin vain mikä minun mielestäni on arvostettavaa tässä maailmassa. Riippumatta siitä onko onnistunut vai ei. Lisäksi itken joka yö kun mietin kuinka monet nuoret ja lapset ovat tapaturmaisesti menettäneet henkensä turhaan! En hyväksy maailman epäoikeudenmukaisuutta ja tulen tekemään kaikkeni jotta tämä maailma tuhoutuisi mahdollisimman pian! Tälläistä ei sairaskaan kestä ei... Jos maailmaa ja ihmisiä ei olisi, kaikki olisi paremmin... Miksi minun on pitänyt syntyä tähän paikkaan vaikken koskaan itse niin halunnut... MIKSIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!!!!!!!!!!!
Jos maailmaa ja ihmisiä ei olisi, niin mitä sitten olisi? Siinä olet kyllä hyvin oikeassa, että maailma on epäreilu paikka, ja monet ihmiset julmia. Tulemme tuhoamaan itsemme ja maailman omalla tyhmyydellämme ja itsekkyydellämme.
Kuinka voisitkaan olla maailman paras ja onnistunein, jos haluat vain pahaa ja tuhoa maailmalle ja ihmisille? Miksi et yritä korjata niitä asioita, jotka ovat pielessä? Olet kovin ristiriitainen.
Olen ristiriitainen ja mielipiteet vaihtelevat jatkuvasti... Huomenna saatan olla taas eri mieltä näistäkin asioista.
Itse ajattelin joskus noin... tosin 17-19 -vuotiaana, en enää 25-vuotiaana. Olisin halunnut sen yhden kumppanin ja säästelin itseäni hänelle.
Mutta kun hommassa on yksi toimimaton pointti: Jos et seurustele, et voi tietää, kenen kanssa menet naimisiin. Ja jos seurustelet, on hyvin todennäköistä että se seurustelukaveri osoittautuu sinulle sopimattomaksi.
Eli tuollainen asenne, että haluaa vain yhden suhteen, johtaa helposti siihen että menee pitkään parisuhteeseen sellaisen kanssa, joka ei ole sopiva. Ja näin on minulle käynyt parikin kertaa siitä huolimatta, että muka joka kerrasta viisastui ja vaikka luki opaskirjoja aiheesta.
Vasta neljäs tai viides - riippuu laskutavasta - seurustelukumppani oli se sopiva jonka kanssa sitten päräytti naimisiin kun hän oli oikeasti sopiva ja tiesin jo mikä minulle ei sovi. Tuohon lukuun voisi lisätä tietysti kaiken muun harkintakyvyn mitä on elämässä saavuttanut, naiset joita on tuntenut muuten vain, pannut, tai nähnyt kavereitani huonosti kohtelemassa.
Alkoi kuulostamaan jo todella huonolta provolta.
Tähän vuodatukseen ei voi sano kun että joko kasvat aikuiseksi tai jäät lopullisesti yksin.
Ainii me kaikki ollaan yksilöitä, niin myöskin suhteissa. Kaikki parit jotka kestävät ovat opetelleet omat kahdenkeskiset juttunsa sekä sängyssä että elämässä yleensä. Uudessa parissa on aina 2 oppilasta, kaikki naiset eikä kakki miehet pidä sängyssä samoista asioista. Kaikki osaavat panna, mutta toisen huomioivat parit rakastelevat. Jälkimmäinen on se joka on parempaa ja joka vaatii kummaltakin opettelua.
Neitsyttä et tule löytämään ainakaan semmiosta jostai voisit olla varma, dilbot on keksitty ja ouch ne toimii ihan samoin näennäisen neitsyyden viemisessä kuin aitokin.
Mitä enemmän toitotat sitä että olet neitsyt ja vaadit sitä naiseltakin sitä kauemmas ne juoksee. Sussa ei ehkä fyysisesti ole vikaa, mutta korvien välissä kyllä ja isosti.
Ihminen voi joskus ihastua ja rakastua ihmiseen, joka paljastuukin suhteen kuluessa ihan toisenlaiseksi. Jokainen parisuhde on kuitenkin omanlaisensa, yksilöllinen. Ei ole olemassa kahta samanlaista parisuhdetta. Siitä syystä joskus voi tulla vastaan tilanteita, että ihminen, johon on rakastunut tai ihastunut, ei olekaan sellainen, jonka kanssa voisi elämää viettää yhdessä. Suhteessa voi olla väkivaltaa, manipulointia, pettämistä jne. Ihmiset voivat myös huomata, että eivät vain yksinkertaisesti sovi toisillensa ja siksi ihmiset eroavat. Parisuhteeseen kuuluu seksuaalisuus ja se on normaalia ja inhimillistä. Ei se tarkoita, että ihminen on jakorasia, jos on monivuotisessa parisuhteessa harrastanut seksiä toisen ihmisen kanssa. Seksi on hellyyden ja rakastamisen merkki. Toki toiselta osapuolelta voi vaatia minkälaisia ominaisuuksia tahansa, mutta jossakin vaiheessa elämän realiteetit voi tulla vastaan: et välttämättä tule koskaan löytämään ikäistäsi neitsyt-naista. Toki esimerkiksi uskonnollisissa piireissä naisia voi löytyä, joten vinkiksi sinulle: mene käymää jossakin uskonnollisissa kokouksissa, voit löytää sieltä haluamasi naisen.
Kuitenkin elämään kuulu se, että välillä voidaan erota. Ei parisuhde tarkoita sitä, että siinä on pakko kitua koko elämän ajan, jos suhde ei toimi. Parisuhteen tarkoitus on nimenomaan tutustua toiseen ihmiseen ja elää elämää yhdessä ja katsoa, sopivatko ihmiset toisilleen. Sen jälkeen voi alkaa halutessaan suunnittelemaan avioliittoa, yhteistä asuntoa, autoa, perhettä jne.
On hölmöä ajtella, että elämässä olisi "vain yksi mahdollisuus" ja jos sen menetät, kärsit ja kidut koko loppuelämäsi. Jokainen päivä on mahdollisuus. Jokaisena päivänä voit muuttaa loppuelämäsi. Itse asetat itsellesi omat ongelmasi. Voit valita, että elämäsi on onnelista ja ihanaa tai vaihtoehtoisesti kärsimystä.
Elämään kuuluu pettymykset, ei niihin kannata lannistua. Pettymysten kautta ihminen vahvistuu. Jokaisella ihmisellä on elämässään vaikeita asioita. Jos ihmiset vain antaisisivat periksi, tämä maailma ei kehittyisi parempaan suuntaan. Mieti jos suomalaiset olisivat antaneet periksi sodassa, Suomea ei enää olisi. Jos kilpailuissa hävinnyt urheilia antaa periksi, hänestä ei tule koskaan maailmanmestaria. Jos et pääse ensimmäisellä kerralla hakemaasi kouluun ja luovutat, et ikinä saavuta opiskelupaikkaa. Elämässä ei kannata antaa periksi! Omia unelmia kannattaa tavoitella!
Käyn kyllä pelastusarmeijan kokouksissa harvase sunnuntai mutta yhtään ikäistäni ihmistä ei siellä käy. Seuraavaksi nuorin on äitini, 63 vuotta. Eli täytynee etsiä toinen paikka...
Tuntuu vain, että olisi niin helppo luovuttaa, antaa elämänsä valua käsistä... Jos olisin nyt kuolinvuoteellani taistelemassa sairautta vastaan, antaisin mennä vaan. Mikäli yritän jotain elämässäni, tulen varmasti epäonnistumaan... Se lisää tuskaa mikä elämääni painaa alaspäin tällä hetkellä. Helpompi on siis kitua entisiä murheita kuin ottaa riski uusista...
Ja parisuhteesta tulee vielä mieleen sekin probleema: pystyisinkö todella elämään toisen ihmisen kanssa ja tekemään hänet onnelliseksi? Valitettavasti kykyni eivät taida riittää siihen... Mikäli minulla olisi nainen, mikä elämässäni muuttuisi? Nainen lähtisi kun huomaisi minun istuvan koko ajan koneella...