Olipa yllätys kun havaitsin, että YTK:n 500 päivästä oli vähennetty muutama sata päivä pois.
Kun aloin selvittää asiaa, syyksi sanottiin se, että olin ollut määräaikaisten töiden (joilla kerrytin tätä työttömyyskassan edellyttämää 10 kk työllistymistä) välillä työttömänä eli kelan peruspäivärahalla.
Nämä kelan työttömyysaikanani saamani peruspäivärahapäivät siis oli vähennetty YTK.n työttömyyskassapäivistä.
YTK:n puhelimesta tavoittamani ystävällinen virkailija kertoi edellä mainitun asian, kun tiedustelin miksi maksettuja työttömyyskassapäiviä oli laskuriin kertynyt reilu parisataa enemmän, vaikka olin ollut vasta runsaan vuoden kassan ansiosidonnaisella.
Kysyin mistä tämä tieto löytyy heidän nettisivuiltaan kun en moista löytänyt ja asia oli minulle sekä uusi että yllätys.
Virkailijakaan ei löytänyt tietoa nettisivuilta (puhelinkeskustelun kuluessa)
Soitin toiselle virkailijalle. Hänkin jaksoi selittää ystävällisen kärsivällisesti kysymääni asiaa.
Lopputulos sama. Eli selitettiin yllä mainittu tyyliin jotain käsittämätöntä siitä miten KELAN työssäoloehto täyttyy ja YTK:n korvauspäiviin tämä vaikuttaa siten että...näinpoispäin eli saadut peruspäivärahapäivät vähentävät työttömyyskassan päiviä ja silläpä selvä.
Tämäkään virkailija ei löytänyt kyseistä tietoa YTK:n nettisivuilta puhelun aikana.
Lupasi tosin kertoa asiasta eteen päin, että asiaa korjataan siten, että tämä tieto löytyisi nettisivuilta.
Kun kysyin oliko kukaan muu YTK:n jäsen ihmetellyt tätä käytäntöä, vastaus oli ymmärtääkseni ettei kovin moni.
Jotenkin ajattelin että kun olen liittynyt YTK:hon, maksanut jäsenmaksun, täyttänyt työssäoloehdon keräämällä vaaditut kuukaudet työskentelmällä kahden vuoden aikana, olen oikeutettu saamaan 500 päivää ansiosidonnaista hakiessani ja etsiessäni työtä. Siis 500 päivää.
Näin ei nyt sitten ollutkaan. Koska olin ollut välillä työttömänä työnhakijana ja saanut kelalta peruspäivärahaa , peruspäivärahat siis saamani selityksen mukaan vähennettiin työttömyyskassan korvauspäivistä. Kelan työssäoloehtotäyttymisen vuoksi. Sori mutta en ymmärrä miten tämä voi mennä näin.
Eli näin sitä tipahdettiin jälleen kelan peruspäivärahalle reilun vuoden työttömyyskassa-periodin jälkeen.
Jotenkin ihan epäuskoinen olo vieläkin. Ymmärsinkö jotain pieleen? Missä kohtaa ?
Onko täällä viisaampia jotka selittäisi mistä olisin voinut tietää että asia menee noin? Mistä tällainen tieto olisi ollut löydettävissä, että olisi voinut varautua siihen, että putoaa jälleen peruspäivärahalle huimasti ennen ko. 500 päivää?
Onko YTK:n jäsenillä kokemuksia tästä? Entä muiden työttömyyskassojen tai liittojen jäsenten? Millainen käytäntö muissa on? Onko tämä yleinen käytäntö?
Kiitos todella paljon asiallisista vastauksista etukäteen.
YTK:n 500 p ei ollutkaan 500p
30
1066
Vastaukset
- 1478787
Kai sun olis pitänyt olla koko ajan ytk:n asiakas eikä välillä kelan.
- erikoinen ratkaisu
Kai. Ja jos täytyi kerätä työssäolokuukausia ennen ansiosidonnaiselle pääsyä, niin miten olisin voinut olla koko ajan ytk:n asiakas enkä kelan? Ytk:sta ei saa ansiosidonnaista ennenkuin työehto täyttyy.
Ansiosidonnaisen kirjallisessa myöntämispäätöksessä runsas vuosi sitten ei ollut mainintaa asiasta. Siis että vähennetään kelan työttömyyspäivärahat laskurissa. Olisi hyvä jos tämä aika oleellinen asia olisi ilmaistu myöntämispäätöksessä ja perusteltu asia. Siis että mihin työttömyysturva tai muuhun lakiin vedoten on tämäntyyppinen vähennys tehty.
- ............
Samalla lailla olis käynyt muissakin työttömyyskassoissa. Samat säännöt on yksityisissä ja liittojan kassoissa.
- hmmm.
Aha. Ja missä sitten nämä"samat säännöt" ovat jäsenten luettavissa ja nähtävissä? Kiitos vastauksesta.
Lisäksi pyytäisin mielipiteitä tällaisesta, jos niitä joltain löytyy. - Plus vielä..
hmmm. kirjoitti:
Aha. Ja missä sitten nämä"samat säännöt" ovat jäsenten luettavissa ja nähtävissä? Kiitos vastauksesta.
Lisäksi pyytäisin mielipiteitä tällaisesta, jos niitä joltain löytyy.Monien työhistoria nykyään koostuu määräaikaisista työsopimuksista , joiden välillä pitkiäkin työttömyysjaksoja. Heidänhän etuja tämänkaltainen menettely juuri syö.
Kyllähän tällainen asia täytyyi selkeästi sitten ilmaista kun markkinoidaan jäsenille 500 ansiosidonnaista työttömyysturvapäivää.
Että olet oikeutettu teoriassa saamaan nuo päivät, MUTTA käytännössä et tietenkään saa jos (työttömyysturvalakiin perustuen ??) olet esim kelalla ollu työttömyysaikana tai sitten....
Ja jos tosiaan on näin että "kaikissa kasoissa ja liitoissa" toimitaan noin, niin selitetäänkö se noissa "kassoissa ja liitoissa" jäsenille heti alkaa päältä , ja jos selitetään niin missä ja miten.
Voisiko joku toisen liiton tai kassan jäsen kertoa miten tämä käytäntö hänen kohdallaan kassassa/liitossa menee? - ............
hmmm. kirjoitti:
Aha. Ja missä sitten nämä"samat säännöt" ovat jäsenten luettavissa ja nähtävissä? Kiitos vastauksesta.
Lisäksi pyytäisin mielipiteitä tällaisesta, jos niitä joltain löytyy.Kaikki työttömyyskassat ovat vakuutusvalvontaviraston valvonnan alaisia ja niiden säännöt määräytyvät työttömyysturvalain mukaisesti. Asiasta voit lukea vaikka täältä http://tyottomyyskassa.metalliliitto.fi/attachments/tyottomyyskassa/metallityovaen_tyottomyyskassan_saannot_2008.pdf. Kun eri liittojen sivuja lueskelet niin huomaat että kaikkien säännöissä lukee nuo samat perusteet.
Itse asiastasi en tiedä menikö oikein vai väärin.
- Petterssoon
Muutenkin koko 500 päivän kotona makoilu on hassua. Jos et vuodessa ehdi töitä löytämään, olet joko superkranttu tai sitten arvosi työmarkkinoilla on nolla,
- no niin.
Tässä on nyt keskustelun aiheena 500 päivän perusteet ja vähennykset.
Ei mistään kuka makoilee kotona ja kuka ei. Tai mikä on hassua kenenkin mielestä.
Eli pysytään asiassa, se ei paljoa vaadi ja palvelee kaikkia parhaiten jotka haluaa vain asiallista tietoa. - Kiitos.
no niin. kirjoitti:
Tässä on nyt keskustelun aiheena 500 päivän perusteet ja vähennykset.
Ei mistään kuka makoilee kotona ja kuka ei. Tai mikä on hassua kenenkin mielestä.
Eli pysytään asiassa, se ei paljoa vaadi ja palvelee kaikkia parhaiten jotka haluaa vain asiallista tietoa.Kiitos hänelle joka vaivautui osaltaan laittamaan tuon metallityöväenliiton prosyyrin. En osannut kylläkään tulkita mistä kohtaan prosyyristä löytyisi infoa tästä asiasta.
Kyllä muutenkin ihan mielenkiintoista verrata eri työttömyyskassoja ja liittoja. Toivottavasti ihmiset osallistuisivat asiallisesti tähän keskuteluun tietopohjalta eikä vain tarpeesta aukoa päätään.- - htjjyjjyj
Tässä ei nyt kaalepin maininnoilla ole mitään merkitystä kun asiaa puhutaan.
- Laki sama kaikilla
Kiitos. kirjoitti:
Kiitos hänelle joka vaivautui osaltaan laittamaan tuon metallityöväenliiton prosyyrin. En osannut kylläkään tulkita mistä kohtaan prosyyristä löytyisi infoa tästä asiasta.
Kyllä muutenkin ihan mielenkiintoista verrata eri työttömyyskassoja ja liittoja. Toivottavasti ihmiset osallistuisivat asiallisesti tähän keskuteluun tietopohjalta eikä vain tarpeesta aukoa päätään.-"Kyllä muutenkin ihan mielenkiintoista verrata eri työttömyyskassoja ja liittoja."
Työttömyysturvan kannalta on aivan sama, mihin kassaan kuuluu, koska kaikki joutuvat noudattamaan samaa lakia.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20021290
Eli siinä mielessä on aivan sama, kuuluuko jonkin liiton kassaan, vai yksityiseen.
Itse liittoon kuuluminen on sitten asia erikseen, ja sen, liittyykö liittoon, vai ei, on jokaisen oma ratkaisu.
- Ei ay
Valita heti. Sinulla on oikeus 500 päivää ansiosidonnaiseen päivärahaan aina, kun työssäoloehto täyttyy, eli olet ollut 34 viikkoa ansiotyössä.
OLETKO OLLUT 34 VIIKKOA KASSAN JÄSEN, kun aloit saamaan ansiosidonnaista päivärahaa?- laskuri_
34 viikkoa on aina oltava tottakai kassan jäsen kun alkaa saada ansiosidonnaista, oliko virhe tossa sun kysymyksessä?
Mihin valittaa. Kun kassan puhelinvirkailijatkin latelivat täsmälleen samat vastaukset. Ei valittamisesta kumpikaan puhunut tai että keltä voisi perusteista tai päätöksestä tarkemmin tiedustella (esim häneltä kuka päätöksen on allekirjoittanut ja tehnyt).
Seuraavaksi tietysti kysyn asiaa nyt kelalta.
Ympäristössäni asia on herättynyt kyllä ihmetystä myös.
Eräs ystävä sanoi että suomalaiset on sellaisia ettei ne mitään yleensä kysele, nielevät epätietoisyyden ja sitten korkeintaan aukovat päätään keskustelupalstoilla toisilleen sen sijaan että auttaisivat toisiaan tai jelppaisivat selvittämään asiaa. Onko asia tosiaa näin?
Kyllä näin tärkeä asia ainakin tulee mainita kirjallisessa päätöksessä (ensimmäisessä) että hyvä jäsen, korvauspäiviä ei sitten muuten olekaan sinulla sitä 500 syystä että....
Mitään mainintaa ei ollut. Ainoastaan tuo että omavastuuajalta ei ole oikeutta päivärahaan. - Ei ay
laskuri_ kirjoitti:
34 viikkoa on aina oltava tottakai kassan jäsen kun alkaa saada ansiosidonnaista, oliko virhe tossa sun kysymyksessä?
Mihin valittaa. Kun kassan puhelinvirkailijatkin latelivat täsmälleen samat vastaukset. Ei valittamisesta kumpikaan puhunut tai että keltä voisi perusteista tai päätöksestä tarkemmin tiedustella (esim häneltä kuka päätöksen on allekirjoittanut ja tehnyt).
Seuraavaksi tietysti kysyn asiaa nyt kelalta.
Ympäristössäni asia on herättynyt kyllä ihmetystä myös.
Eräs ystävä sanoi että suomalaiset on sellaisia ettei ne mitään yleensä kysele, nielevät epätietoisyyden ja sitten korkeintaan aukovat päätään keskustelupalstoilla toisilleen sen sijaan että auttaisivat toisiaan tai jelppaisivat selvittämään asiaa. Onko asia tosiaa näin?
Kyllä näin tärkeä asia ainakin tulee mainita kirjallisessa päätöksessä (ensimmäisessä) että hyvä jäsen, korvauspäiviä ei sitten muuten olekaan sinulla sitä 500 syystä että....
Mitään mainintaa ei ollut. Ainoastaan tuo että omavastuuajalta ei ole oikeutta päivärahaan.Ilmeisesti sinun tapauksessasi työssäoloehto on täyttynyt jo aikaisemmin, eli olet saanut kelalta ansiosidonnaista päivärahaa (aina peruspäivärahan suuruinen). Myös kelalla on tämä 500 päivää käytössä.
Nyt sinulla on vielä reilu vuosi saada puuttuvat työviikot täyteen, jotta päivärahat nollautuvat. Tarkista kelalta, milloin sinun 500 päivää on alkanut kulua.
Kaikki sen jälkeen tehty työ kerryttää uutta ansaintajaksoa. - Ay-hyvä
Ei ay kirjoitti:
Ilmeisesti sinun tapauksessasi työssäoloehto on täyttynyt jo aikaisemmin, eli olet saanut kelalta ansiosidonnaista päivärahaa (aina peruspäivärahan suuruinen). Myös kelalla on tämä 500 päivää käytössä.
Nyt sinulla on vielä reilu vuosi saada puuttuvat työviikot täyteen, jotta päivärahat nollautuvat. Tarkista kelalta, milloin sinun 500 päivää on alkanut kulua.
Kaikki sen jälkeen tehty työ kerryttää uutta ansaintajaksoa.Loimaan tapa, mitäs menette yksityiseen porvareitten perustamaan kassaan
Ammattiliitto on työläisen ainoa oikea vaihtoehto. - K. I.I.T.O.S
Ei ay kirjoitti:
Ilmeisesti sinun tapauksessasi työssäoloehto on täyttynyt jo aikaisemmin, eli olet saanut kelalta ansiosidonnaista päivärahaa (aina peruspäivärahan suuruinen). Myös kelalla on tämä 500 päivää käytössä.
Nyt sinulla on vielä reilu vuosi saada puuttuvat työviikot täyteen, jotta päivärahat nollautuvat. Tarkista kelalta, milloin sinun 500 päivää on alkanut kulua.
Kaikki sen jälkeen tehty työ kerryttää uutta ansaintajaksoa."Ilmeisesti sinun tapauksessasi työssäoloehto on täyttynyt jo aikaisemmin, eli olet saanut kelalta ansiosidonnaista päivärahaa (aina peruspäivärahan suuruinen). Myös kelalla on tämä 500 päivää käytössä.
Nyt sinulla on vielä reilu vuosi saada puuttuvat työviikot täyteen, jotta päivärahat nollautuvat. Tarkista kelalta, milloin sinun 500 päivää on alkanut kulua.
Kaikki sen jälkeen tehty työ kerryttää uutta ansaintajaksoa"
Ilmeisesti tässä aletaan olla oikeilla jäljillä. Kiitos paljon asiallisesta vastauksesta, kyllä tulee hyvä mieli jokaisesta asiallisesta vastauksesta.
Eli olisin siis ollut oikeutettu saamaan työttömyyskassan rahaa, mutta olen kituuttanut tuolloin peruspäivärahalla, koska olin 10 kk osapäivätyössä jolloin katsoin ettei työssäoloehto täyttyi? Mutta se oli siis täyttynytkin ja olisin saanut jo tuolloin kassan rahaa?
Hommasin sitten tätä työsuhdetta (10kk )seuranneen työttömyysvaiheen jälkeen määrä-aikaisen duunin, että mielestäni työssäoloehto täyttyi. Ilmeisesti sitten kassa katsoi myöhemmin että tuo täyttyikin jo aikaisemmin olessani peruspäivärahalla?.
Tuo asia olisi pitänyt mainita selkeästi päätöksessä , että missä kyse.
Tässä on tullut mulle niin paljon naaman vääntelyä kohdalle, kun asia luonnollisesti ihmetytti ja ajattelin että ihmetyttäisikö se muitakin.
Liittoon kuuluvat lähinnä ovat pätemässä ja naureskelemassa tilanteelleni. Olen kuullut aikoinani nuorena ammattiliittoon, mutta työttömyysaikana kun meinasi kuolla nälkään hakemusten käsittelyjen kestäessä liitossa ja rahaa ei meinannu kuulua ja piti soitella perään , niin jätin ko. liiton.
YTK:ssa ei tässä suhteessa mitään valittamista. Ainoastaan korvauspäivät vähentyivät , eikä vähentämispäätöksessä tästä informoitu muuta kun laskurissa, että paljonko päiviä todellisuudessa olikaan.
Selitä ystävällinen vastaaja vielä (kuin 3-vuotiaalle, kiitos) tuo kohta "sinulla on vielä reilu vuosi saada puuttuvat työviikot täyteen, jotta päivärahat nollautuvat. Tarkista kelalta, milloin sinun 500 päivää on alkanut kulua.
Kaikki sen jälkeen tehty työ kerryttää uutta ansaintajaksoa. "
1. Eli tarkistan kelalta koska alkoi päivärahat (500 päivää) kulua.
2. Tarkistan kelalta miten monta työviikkoa on kerättävä vuoden aikana että kassan laskuri nollaantuu kohdallani. (kunhan löytyisi sitä TYÖTÄ).
Ymmärsinkä oikein?
Kiitos vielä vastaajalle. Olisipa kaltaisiasi asiallisia ja selkeän napakoita tyyppejä enemmän maailmassa.
- am.liit-.
KYSY LIITOLTA SUOMENNOS K.S.ASIAAN. en kyllä itse ole koskaan huomannut omassa oikeassa ammat,liitossa että 500pv. kuluisi ennen kuin se ensin on nollattu ja alkaa aina 1-500. vaikka olen pätkittäin kerännyt 34 työ viikkoa.
- jep-
Vastaus nimimerkille "am.liit_."
Kiitos kommentistasi.
Mutta jos katos siinä on näin, että tuo oli täyttynyt tommonen työssäoloehto peruspäivärahalle mentäessä. Ja ei laskettu että oliko työhistoriaa jo riittävästi kassan rahoille, vaan haettiin kelan peruspäivärahaa. Liitolta toki voi kysyä, mutta kyllä kelalta ne asian selvittää elikkä nuo perusteet.
Selitys löytyy kyllä.
- mutta että tota niin
Voihan sen yksinkertaisen asian saada noinkin sekavaksi. Jokainen työttömäksi jäävä ilmoittautuu aina TE-toimistoon. Siellä tutkitaan TODISTUKSISTA työhistoria, ja TE-toimisto tekee sitten jokaisella yksilöllisen päätöksen mahdollisista etuuksista. Ei siinä auta netissä puutteellisin tiedoin ja ymmärryksin asian vatvominen. TE-toimisto antaa aina kirjallisen päätöksen, työvoimapoliittisen lausunnon, josta voi myös valittaa. Tuon lausunnon TE-toimisto toimittaa joko ansiosidonnaista varten kassaan, tai sitten Kelalle jos edellytyksiä ei ole ansiosidonnaisen päivärahan saannille. Sitten haetaan päivärahaa TE-toimiston päätöksen mukaisesta paikasta. Tämän jälkeen sitten mm. kassa tutkii ainoastaan maksamiseen liittyvät asiat, kuten päivärahan suuruus ja jäsenyysehdot. Nämä menevät ihan lakien mukaan. Nyt pitäisi jo teille sössöttäjille olla selvää, kuka päättää saatko ansiosidonnaista vai et? Kannattaisiko marssia TE-toimistoon selvittämään asiaa?
- Totuus.
Kissan viikset Tet-toimisto mitään mulle laskenu, että riittääkö edellisen työpaikan viikot kassan rahoille.
"Haetaan rahaa TET-toimiston päätöksen mukaisesta paikasta."
Niin vissiin. jatka uniasi. - tota, juri, niin,joo
"Ei siinä auta netissä puutteellisin tiedoin ja ymmärryksin asian vatvominen. TE-toimisto antaa aina kirjallisen päätöksen, työvoimapoliittisen lausunnon, josta voi myös valittaa. Tuon lausunnon TE-toimisto toimittaa joko ansiosidonnaista varten kassaan, tai sitten Kelalle jos edellytyksiä ei ole ansiosidonnaisen päivärahan saannille. Sitten haetaan päivärahaa TE-toimiston päätöksen mukaisesta paikasta"
Te-toimisto toimittaa lausunnon ettei esteitä ansiosidonnaiselle tai työttömyyskorvaukselle ole,
En tiedä onko osa TE-virkailijoista epäpäteviä tai pihalla , mutta noin niiden kai tulisi toimia kuten kirjoitit.
JUURi siksi tänne tullaan "puutteellisin tiedoin ja ymmärryksin" asiaa vatvomaan kun palvelun taso taitaa olla sekavaa/vaihtelevaa??? Mutta-että-tota-noin-tasoa, ymmärrätkö? Vai oletko itse suojatyöpaikassa oleva byrokraatti joka älähti ammattikuntansa puolesta, kun et pysty käsittämään että virkailijoiden tietotaito ja taso vaihtelee!
Ja sä voit tunkea tuon ylimielisen asenteesi tiedätkylläminne. Se ei paranna mitään asiaa, tekee vain hemmetin vihaiseksi. Mutta siihen sä visssiin pyritkin eli nyt voit olla tyytyväinen siellä. - Ei ay
Sinullekin tiedoksi.
Luultavasti tässä asiassa on käynyt niin, että työssäoloehto on täyttynyt ja hakija on saanut kelalta "ansiosidonnaista päivärahaa", mutta kassan jäsenyysaika ei ole ollut vielä täysi. Asiakas ei ole huomannut, että kelan päätöksessä lukee, että hän on ansiosidonnaisella päivärahalla. Kun kassan jäsenyysehto tuli täyteen, niin hän siirtyi kelan palveluista kassan palveluille.
Kun maksaja vaihtui, niin päivät eivät nollautuneet, vaan jatkuivat entisestä.
- Joukossa tyhmyys t..
"Mutta jos katos siinä on näin, että tuo oli täyttynyt tommonen työssäoloehto peruspäivärahalle mentäessä. Ja ei laskettu että oliko työhistoriaa jo riittävästi kassan rahoille, vaan haettiin kelan peruspäivärahaa. Liitolta toki voi kysyä, mutta kyllä kelalta ne asian selvittää elikkä nuo perusteet".
Mutta, että, jotta, katos niin jos AMMATTIliitolta kyselisi ja totanoin kyllähän sen täytyy olla,
"KYSY LIITOLTA SUOMENNOS K.S.ASIAAN. en kyllä itse ole koskaan huomannut omassa oikeassa ammat,liitossa että 500pv. kuluisi ennen kuin se ensin on nollattu ja alkaa aina 1-500. vaikka olen pätkittäin kerännyt 34 työ viikkoa".
Mutta ay-liike, kassa, liitto,
"
Ay-hyvä
18.8.2011 21:03
-2
Sulje
Loimaan tapa, mitäs menette yksityiseen porvareitten perustamaan kassaan
Ammattiliitto on työläisen ainoa oikea vaihtoehto".
AY-liitot osaavat tämän neuvonnan, kuten lainaukseni näyttävät. Hauskempaa paskanjauhantaa saadaan taas vappuna!- hienoo.
Jos sulle on ihan ylivoimaista keskustella asiallisesti, niin laita oma linkki tai pysy veke pään aukomisinesi. Kiitti.
- mutta että ehkä tota
Kuten jo mainitsin, voi tälläisilla "asiallisilla keskusteluilla" saada noinkin helpon asian vaikeaksi. Sekaisin ovat työttömyyskassat, ammattiliitot, päivärahat.....
Jokaisella ihmisellä on kuitenkin OMA JA YKSILÖLLINEN työhistoriansa. Tämän työhistorian TUTKII AINOASTAAN TE-TOIMISTO, ja ainoana PÄÄTÖKSEN antaa TE-TOIMISTO.
Tässäkään ketjussa kysyjä ei ensinnäkään ymmärrä mitä on oikein kysymässä.
Sitten ruvetaan antamaan neuvoja metalliliitosta, ammattilitosta, kassasta YTK:sta.....huhhuijaa.
Ja kuitenkin ainoa paikka on TE-keskus, joka kirjaa KAIKKI TYÖSUHTEET ylös ja TEKEE NIIDEN perusteella VIRALLISEN, VALITUSKELPOISEN, KIRJALLISEN PÄÄTÖKSEN. Ja tämän TE-KESKUKSEN PÄÄTÖKSEN mukaisesti maksetaan joko ansiosidonnaista tai Kelan päivärahoja.
Onko liian vaikeaa vieläkin?- nyt selkis kerrasta
KIITOS VASTAUKSESTASI!!!!
KYLLÄ NYT HELPOTTI JA ASIA SELVISI KERRASTA:
KIITOS VIELÄ KERRAN!
TET-TOIMISTOHAN SE OLI !
JUURI NOIN PITÄÄ VASTATA! AIVAN MAHTAVAA! - VIELÄ MAHTAVEMPAA
nyt selkis kerrasta kirjoitti:
KIITOS VASTAUKSESTASI!!!!
KYLLÄ NYT HELPOTTI JA ASIA SELVISI KERRASTA:
KIITOS VIELÄ KERRAN!
TET-TOIMISTOHAN SE OLI !
JUURI NOIN PITÄÄ VASTATA! AIVAN MAHTAVAA!JA HIMPUTTI VIE, ETTÄ OLISI OLLUT MAHTAVAA JOS SE OLIS SIINÄ PÄÄTÖKSESSÄKIN LUKENUT, ETTÄ PÄIVIÄ TET-TOIMISTON PÄÄTÖKSESTÄ JOHTUEN HUOMATTAVASTI VÄHEMMÄN.
- Kannatti kysyä täält
VIELÄ MAHTAVEMPAA kirjoitti:
JA HIMPUTTI VIE, ETTÄ OLISI OLLUT MAHTAVAA JOS SE OLIS SIINÄ PÄÄTÖKSESSÄKIN LUKENUT, ETTÄ PÄIVIÄ TET-TOIMISTON PÄÄTÖKSESTÄ JOHTUEN HUOMATTAVASTI VÄHEMMÄN.
Ja HUUTAMALLA ne ASIAT aina SELVIÄÄ. Ja ihan PIKKAISENI v'''llen ASIAN esittämällä. Että sillee PAINOTETAAN isoilla KIRJAIMILLA.
Tollasta mä IHAILEN. - Ei ay
Lopeta valehtelu. Te keskusten päätösten perusteella ei makseta mitään päivärahoja. Te keskus omalla päätöksellään ainoastaan ilmoittaa, ettei ole mitään estettä päivärahojen maksuun.
Kela ja työttömyyskassa tekee itsenäisen päätöksen päivärahojen maksusta.
- kuka hoitaa asioitas
"Soitin toiselle virkailijalle. Hänkin jaksoi selittää ystävällisen kärsivällisesti kysymääni asiaa.
Lopputulos sama. Eli selitettiin yllä mainittu tyyliin jotain käsittämätöntä siitä miten KELAN työssäoloehto täyttyy ja YTK:n korvauspäiviin tämä vaikuttaa siten että...näinpoispäin eli saadut peruspäivärahapäivät vähentävät työttömyyskassan päiviä ja silläpä selvä.
Tämäkään virkailija ei löytänyt kyseistä tietoa YTK:n nettisivuilta puhelun aikana.
Lupasi tosin kertoa asiasta eteen päin, että asiaa korjataan siten, että tämä tieto löytyisi nettisivuilta.
Kun kysyin oliko kukaan muu YTK:n jäsen ihmetellyt tätä käytäntöä, vastaus oli ymmärtääkseni ettei kovin moni"
Lainaus tuossa yllä on aloittajan tekstistä. "muutama sata päivää ansiosidonnaista häviää..." Osaako aloittaja kertoa vielä, kuka tämän ketjun "neuvoja" ratkaisi ongelmasi, vai joudutko vaivautumaan metalliliittoon, Kelaan, kassalle, R-kioskille....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata892658Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f2041682- 1161610
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411471Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla
Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v641242Juhannusterveiset kaivatulle
Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻761015- 56979
- 74906
- 45877
- 61845