olen jumalattoman rakastunut kolmevitonen nainen. miehiä ollut hirveästi, mutten ole koskaan tuntenut tällaista tunnetta. Seksi on parasta mitä olen kokenut, en voi edes kuvailla sitä himon määrää mikä minulla on tuohon mieheen. Sen lisäksi meillä on yhdessä hirveän hauskaa, nauretaan tosi paljon, pelleillään ja tykätään samasta musiikista, liikunnasta jne. KAIKKI on upeaa paitsi luottamus. Se tärkein. Kumpikaan ei luota toiseen ja mustasukkaisuus on kamalaa. Väkivaltaakin on molemmin puolin. Kaikkea on yritetty turhaan. Pitäisi erota, mutta miten helvetissä jaksaa kun tietää ettei tällaista tunnetta koe enää toiste???
miten erota kun kuitenkin rakastaa ?
Rakkauden narkkari
331836
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Miten olisi parisuhdeterapia??
olen miettinyt sitäkin, mutta mies on sen verran jääräpää ettei myönnä omia virheitään edes mulle :(
No sitten ei auta kuin erota.
Tiedoksi kuitenkin, että just siellä pariterapiassa noita opitaan.......
Kun olet tottunut poimimaan onnen murusia vähän sieltä ja täältä, oletkin ihan ulalla kun sulla olis nyt kaikki tässä samassa ihmisessä. Siis onnen avaimet, mutta sä et opi luottamaan etkä olemaan luottamuksen arvoinen? Nimimerkkisi kertoo että juttunne ei tule onnistumaan, tarvitset ilmeisesti aina vaan uusia rakastumiskokemuksia. Joten, ei kai sun auta muu kuin heittää pois tuo onni jonka olet saanut.
en halua heittää sitä pois! miten sitä luottamusta voisi saada? itse olen tehnyt ne asiat joita kumppanini pyytää, mutta niidenkin jälkeen luotto on niin huono että jos en vastaa esim. puhelimeen heti, hän alkaa epäillä suhdetta. itse hän taas flirttailee muille naisille minun nähden ja pahoittaa mieleni kerta toisensa jälkeen. hän myös valehtelee ja tekee epäilyttäviä temppuja. en ole pettänyt enkä usko että hänkään on, mutta sellainen perusluottamus, että "yhdessä selvitään kaikesta" puuttuu kokokaan. Tuntuu että heti jos paremman näköinen nainen tulisi häntä yrittämään, hän menisi. Tai oikeastaan eräs tietty nainen :(
"en halua heittää sitä pois! miten sitä luottamusta voisi saada? itse olen tehnyt ne asiat joita kumppanini pyytää, mutta niidenkin jälkeen luotto on niin huono että jos en vastaa esim. puhelimeen heti, hän alkaa epäillä suhdetta"
Jos hieman itsekin mietit tuota kuviota niin huomaat että teoilla ja sillä luottaako hän, ei ole mitään tekemistä keskenään. Mustasukkaisuus on tunne jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Et siis voi saavuttaa luottamusta millään teoillasi tai tekemättä jättämisilläsi.
AInoa mikä voi auttaa on se että hän tajuaisi mustasukkaisuutensa ja sen että se tuhoaa suhteenne ja siitä olisi opittava pois.
No todella ihanaa. Tuossa viimeisessä lauseessa olet itsellesikin rehellinen. Näin tuo on.
Kenties pelkäämäsi asia toteutuu ja siksi et luota. Yleensä hyvän seksin antajat on koko ikänsä olleet pukkeja sellaisena pysyen.
Tiesitkö että hyvän miehen voi myös opettaa siihen sinun tapaasi harrastaa sitä intohimo seksiä luottamuksen kera.
"Tiesitkö että hyvän miehen voi myös opettaa siihen sinun tapaasi harrastaa sitä intohimo seksiä luottamuksen kera."
Tuohon piti puuttua. Ei nimittäin voi. Jollei toisella ole mitään käsitystä kehonkielestä, ei siitä vaan tule koskaan mitään. Joko se toisen kehonkielentaito on halinnassa tai sitten ei. Joiltakin puuttuu se herkkyys täysin, eivätkä ne koskaan opi hyväksi seksiasioissa vaikka kuinka opettaisi. Lisäksi kaikille ei vaan sovi sellainen intohimoseksi. Ovat liian ahdasmielisiä, tai haluavat seksiltä jotain muuta. Valitettavaa...
ei minustakaan voi opettaa. tai voi, mutta itselle et saa sitä intohimoa tuosta vain päälle. miehille se on helpompaa kun joka naisen kans saa orgasmin, mutta mulla, jolla on ollut monia miehiä, niin tämä on niin erilaista vain sen vuoksi, että minä ITSE haluan sitä miestä. Naiset varmaan ymmärtää mitä tarkoitan. Ei kyse ole vain seksistä, koska nainen tarvii siihen nautintoon myös tunnetta/rakkautta. Pelkään sitä, että omalla epävarmuudella pilaan koko suhteen, mutta vielä enemmän pelkään että olen oikeassa :(
Samaa mieltä, ei voi opettaa - ainakaan niin, että itsekin nauttisi siitä seksistä. Jos mies on vääräntuoksuinen, vääränlainen, ei henkisesti eikä sitten fyysisestikään kiihottava, itseään ei voi opettaa häntä aidosti haluamaan.
Miten voi olla väkivaltaisessa suhteessa rakkautta? Voisiko joku niinku vastata. Jos meinaa lyö toista jatkuvasti tai joskus niin ei varmasti rakasta. Tätä yhtälöä en ole ikinä ymmärtänyt ja vaikka kuinka sanois rakastavansa toista niin väkivaltaisessa suhteessa ei voi olla rakkautta.
Ne on jotain sellaisia ihmisiä, jotka ei mieti yhtään ennen kuin toimii. En kyllä itsekään ymmärrä kuinka syvää se "rakkaus" on, jos voi toista lyödä.
Sulla on ollut miehiä hirveästi. Olet siis kaupunkisi pahin jakorasia ja ihmettelet kun miehet ei luota sinuun? Et varmana tiedä rakkaudesta yhtikäs mitään kun olet tollanen jakorasia tai panopuu.Kannattais mennä johonkin terapiaan ennen kun alat puhumaan rakkaudesta sillä se ei ole rakkautta jos jakaa tavaraansa jokaiselle.
sanoin rehellisesti sen että miehiä on ollut ja syy miksi sen sanoin, oli että ymmärrätte sen, että tiedän itse miten arvokasta minulla nyt on tämän miehen kanssa. Etten ole ns. ensikertalainen.
Miehellä on samanlainen tausta, eli kauan ollut sinkku. Onko hänkin jakorasia? Pointti on se, että olemme molemmat samanlaisia, emme ala seurustelemaan tavan vuoksi, vaan vasta sittenkun oikeasti välittää. Jos olen teininä ja ennenkaikkea sinkkuna ollut villi, niin onko se oikeutus haukkua jakorasiaksi?
Ja pointtihan on juuri se, että nyt koen sen rakkauden ensi kertaa, tajuan sen eron tyhjänpäiväisiin suhteisiin ja haluan sitä vaalia! Rankaisisitko minua siitä mitä olen nuorena sinkkuna tehnyt? Varmasti moni muukin on silloin kokemusta hankkinut! Nyt olen aikuinen.
Olen itse jättänyt eilen rakastamani miehen, jolle toiset naiset olivat liian tärkeitä. Meillä myös oli täydellistä seksiä, enkä samaa enää usko löytäväni. En edes tiennyt että joku osaa tehdä itseohjautuvasti niin kauniisti ja kiihottavasti.
Olen todella pahoillani puolestasi, mutta rakkaus on teilläkin osittain vihaa. Se ei kuulu parisuhteeseen eli mies kiertoon. Kyllä se itku joskus loppuu ja saat toisenlaisia onnenhetkiä toisen kanssa.
Näitä kateita ja rajoittuneita, pahansuovia tyyppejä on maailma pullollaan. Heidän puheensa kertovat vain heistä itsestään.
Hyvää jatkoa Rakkauden narkkari :-)
huora
JOkaisen tulisi vaalia omaa hyvinvointia, miettiä omia tavoitteita ja etsiä harmoniaa elämään. Jos mies epäilee kaikesta, ja on vielä väkivaltaa, siitä on harmonia kaukana. Pitemmän päälle siinä menee henkinen ja fyysinen terveys.
Tunteet voivat pulputa, mutta jos tunteet ja muu käytös on ristiriidassa, ota TAHTO mukaan. Mihin suuntaan haluat elämääsi viedä? Haluatko rimpuilla epävakaassa suhteessa?
Parempi olla vaikka yksin - ja tasapainossa - kuin kaksin sekavana ja toisen riepoteltavana.
Tuli mieleen tosta miehen käyttäytymisen kuvauksesta itsekäs narisisti, joka käyttää toista vain omiin tarkoituksiinsa.
Ihanaa lukea näitä, että itselläkin edes vähän helpottaisi... erosin eilen ihanasta miehestä, joka ei ollut valmis sitoutumaan minuun edes sillä tavalla, että ei jättäisi "optiota" muiden naisten panemiselle.
Kaikki oli vihdoin (kurasuhteiden jälkeen) ihanasti ja sitten tuollainen pommi täydellisen yhdessä vietetyn kesän jälkeen.
"olisit niin tyttöystäväainesta, mutta aika on väärä" jep... kiitos teille miehille tästä kaatopaikkaolosta!
En enää edes jaksa sanoa, että kyllä tää tästä. Mun viritykset loppuu justiinsa tähän. Jos joku vielä lähestyy - vedän suoraan nyrkillä naamaan!
Kiitos miehet - hyvää loppuelämää. Toivottavasti saatte itse joskus käsillenne.
Miksi muka haluat erota miehestä joka lyö sua turpiin. Tietääkseni naiset tykkää sellasesta miehestä joka antaa nyrkistä silloin tällöin. Hyvin naisia kohteleva mies ei ole mitään nykypäivänä ja sellaset jää aina yksin.
sanoin jo ensimmäisessä viestissä, että väkivalta on molemminpuolista. Haluaisin tietää, pääseekö siitä eroon? Ainoa asia, se tärkein, meiltä puuttuu eli luottamus. Voiko sitä oppia vai onko suhde tuhoon tuomittu?
Kumpikaan ei ole aiemmin ollut väkivaltainen/mustasukkainen. Voiko siis mustasukkaisuutta poistaa ja luottamusta saada? kun kaikki muu on täydellistä niin en haluaisi luopua hänestä, haluan yrittää korjata ongelmat.
Väkivallasta voi päästä eroon samoin kuin mustasukkaisuudesta.Ihminen on siitä kumma otus, että sillä on elinikäinen KYKY oppia. Työtä se vaatii. Molemmilta! Mitä mies haluaa? Haluaako muuttua? haluaako vaalia teidän suhdetta? Pitää olla se kuuluisa tahto-tila. Yksin et voi suhdetta vaalia. Jos mies kokee suhteenne yhtä tärkeäksi ja arvokkaaksi kuin sinä, kunnioittaa sinua, niin varmasti hän silloin olisi valmis tekemään jotain suhteenne eteen...vai mitä? Esim se terapia olisi varmasti paikallaan. Tuskin ilman ammattiapua pääsette eroon väkivaltaisuudesta ja mustasukkaisuudesta. Mistä mustasukkaisuus kumpuaa? Onko suhteessa ollut uskottomuutta? Vai oletteko kokeneet sitä aiemmissa suhteissa? Itsetunto? Lapsuudessa hylätyksi tulemisen kokemuksia? Paljon asioita joita tulisi miettiä ja käsitellä.
Arv. rakkauden narkkari. Toki niin väkivallasta kuin mustasukkaisuudestakin voi oppia pois, mutta omienkin kokemusteni nojalla olisin aika pessimistinen. Mustasukkaisuus on vähän niin kuin vainoharhaisuus. Paranoidinen tyyppi näkee kaikkialla ikään kuin todisteita siitä, että hän on oikeassa ajatellessaan ja "vaistotessaan" niin kuin tekee. Teet mitä tahansa, siis mitä tahansa, et pysty paranoidikolle osoittamaan että hän on väärässä. Jos Sinulla on tietynlaiset kengät tai vaikkapa vihreä paita, voi sekin olla hänelle ikään kuin merkki siitä, että nyt sinulla on mielessä sitä tai tätä. Ex-naiseni (siitä on jo vuosia) tutki jokaisen vaatteeni, jokaisen hyllyni, varasti kännykkäni ja tutki mihin olin soittanut ja mitä puheluja ottanut vastaan, mitä tekstiviestejä sieltä löytyi, jne jne loputtomiin, eikä koskaan löytänyt mitään raskauttavaa, mutta siltikään hän ei luottanut minuun. Kertaakaan en häntä pettänyt ja sen hänelle tuhat kertaa vannoin, mutta mikään ei auttanut, sama sairas mustasukkaisuus jatkui. Kun kerran tuskissani tyhjensin kännykästäni kaikki viestit, oli sekin hänelle osoitus siitä että peittelen jotain kun niin olen menetellyt. Mikään, siis mikään, ei auttanut. Hänen ystäviensä puheetkaan eivät auttaneet.
Sitten en enää (kuukausia hänen riehuntaansa katselleena) jaksanut. Rakastin häntä, mutta jälkeenpäin päättelin että ei hän minua rakastanut, vaan halusi sairaalloisesti omistaa. Sellaiseen omistamishaluun ja epäluottamukseen tukehtuu.
Anteeksi että olen pessimisti, mutta EN USKO että te opitte. Sitä paitsi tuo väkivalta kuulostaa tosi pahalta. Sen suhteen pitäisi olla nollatoleranssi. Mitäpä jos päättäisitte olla totaalisesti erossa toisistanne muutaman kuukauden? Jos senkään jälkeen ei järki ole tullut kummankaan päähän, erotkaa. Nimittäin pelkään että suhteenne päässä, jossain tuonnempana, odottaa lopullinen kriisi. Vai haluatko muka tulla hakatuksi sairaalakuntoon? Ja haluatko itse hakata hänet sairaalakuntoon. Nykyisin suhteenne on hyvin epäterve, erotkaa edes hetkeksi!
Arv. rakkauden narkkari, jatkoa edelliseen viestiini. Kun näin vuosien päästä muistelen tuota mustasukkaista exääni, tulee mieleeni kaikenlaista hullua. Kerran jälleen riideltyämme (minä tuskastuneena naiseni harhoihin) hän sanoi että toki uskoo minun sanaani, "mutta kun sinä olet sen näköinen että kaikki naiset katselee". En usko olevani mikään katseenvangitsija mutta enpäpä jos tahtomattani olenkin? Mitä hittoa minä sille olisin voinut? Olisiko minun pitänyt pukeutua burkhaan tai säkkiin? Hän siis SYYTTi minua asiasta jolle en mitään voinut enkä voi. Ja vakuuttelut eivät todellakaan auttaneet. Sellaiseen syyttelyyn sitten tukehduin niin, että päätin jättää naisen. Eroa helpotti se, että samalla muutin asuinpaikkaani toiselle puolelle kaupunkia.
Myöhemmin tämän naisen ystäviltä kuulin, että hän oli edelleen seurannut askeleitani, oli mm. kävellyt asuntoni ulkopuolella ja piilottautunut kapakkaan jossa tiesi minun silloin tällöin käyvän. Vähitellen tuo tolkuttomuus ilmeisesti loppui, naisen ystävien avittamana. Noin vuoden kuluttua tuosta suhteesta tapasin nykyisen naiseni, ja alussa ihmettelin että kuinka vapaata olikaan hengittää. Meidän suhteemme perustuu ehdottomaan luottamukseen emmekä pane pahaksemme sitäkään, jos joskus vietämme erillämme aikaa ystäviemme parissa.
Vielä ohjeeni (kokemuksesta oppineena): 1. erotkaa edes vähäksi aikaa, muutamaksi kuukaudeksi, tai/ja 2. edes menkää YHDESSÄ terapeutille. Vai pelkäätkö että jos mustasukkaisuutesi loppuu, myös rakkautesi loppuu. Silloin joudut pohtimaan oliko rakkautesi lainkaan rakkautta vaan jotain muuta, esim. omistamisen halua.
toivon sitä sydämeni pohjasta! uskon että molemmat haluamme muuttua, olemme puhuneet terapiaan menosta aiemmin, mutta suomalaiselle miehellehän se on todella kova paikka.
Hänen mustasukkaisuutensa kumpuaa siitä, että meidän suhde alkoi silloin, kun itse vielä seurustelin. Puolustelen sen verran, että olin eropäätökseni jo tehnyt pari viikkoa aiemmin ennen kuin SUUTELIN nykyistä miesystävääni. Hän pyysi yhteistä yötä, jonka tyrmäsin. Sitten odotin toiset kaksi viikkoa, että silloinen avomieheni tuli työmatkalta ja sanoin haluavani erota. Asuimme yhdessä vielä kuukauden ennenkuin hän sai uuden asunnon ja vasta sen jälkeen suhteemme eteni nykyisen mieheni kanssa pidemmälle.
Minun mustasukkaisuuteni johtuu siitä, että hän flirttailee minun nähtenikin muiden kanssa. Tämä on minulle uusi ja todella epämiellyttävä tapa miehessä. En käsitä miksi hän tekee sellaista, miespuoliset ystäväni ovat sanoneet että silloin mies ei ole "lukinnut vastausta" eli ole varma minusta ja hakee vielä muita vaihtoehtoja. Myös se, että hän epäilee minua sellaisista asioista, etten olisi osannut itse sellaisia edes keksiä epäillä, saa minut miettimään onko hän itse tehnyt niin kun sellaisia osaa epäillä.
Ja kierre on valmis; toinen epäilee ja toinen alkaa epäillä miksi toinen tuollaista epäilee jne... En ole koskaan epäillyt/ajatellut näin inhottavia asioita kenestäkään! Haluan pois itsestäni tällaiset ajatukset! Meidät molemmat on petetty aiemmissa suhteissa, itse olen väkivaltaisesta perheestä, kummankin itsetunto on Surkea. Onko meillä mitään toivoa? :( (tällä hetkellä olemme erossa)
Kovin meni hiljaiseksi keskustelu. Sanoinkohan jotain tyrmäävää kun aidosti ja rehellisesti ajatuksiani kirjasin? Olin ehkä liian pessimisti. Toisaalta, OMAT KOKEMUKSENI eivät optimismiin anna aihetta. Lukekaa kuitenkin ikään kuin lievennyksenä nimimerkin "selviytynyt" kirjoittamat viisaat sanat. Ehkä ihminen sittenkin oppii kun ensiksi tarpeeksi lyö päätään seinään.
Nykyisin olen vapaa ja helpottunut. Minulla on nainen (en tietenkään häntä omista!) joka antaa minun hengittää ja jonka minä annan hengittää. Joskus luulin että rakkaus on kärsimystä, nyt tiedän että se on halua elää toisen kanssa, halua koskettaa hänen poskiaan hellästi, hellästi. Mikään ei rakkauttamme riko.
Kiitos kun vastasit noin perusteellisesti! Etkä missään nimessä sanonut mitään tyrmäävää. Ihanaa saada vastaus mieheltäkin, joka on kokenut tuollaista. Kävittekö te tai sinun naisesi koskaan terapiassa?
Tulin jo sairaslomakuntoon ja lähdin pois. Äläkä sääli, sillä hänkin olisi samassa kunnossa, jos minulla olisi miehen voimat. Molemmat olemme sitä mieltä että nyt tämä meni lliian pitkälle. Tällä hetkellä olemme olleet erossa kuukauden. Ei ole ensimmäinen ero, mutta viimeinen?
Luulin etten enää koskaan halua häntä takaisin. Mutta nyt taas ajattelen että voisiko tämän vielä pelastaa jos menisimme terapiaan? Vai voisiko tämä onnistua myöhemmin uudelleen, siten että kumpikin on vapaa ja aloitetaan puhtaalta pöydältä? Niin hän asiaa ajatteli. Olisiko meillä silloin toivoa?
Rakastan niin paljon häntä, meillä on niin ihanaa muuten, paitsi nämä hulluuskohtaukset. Kun luin nuo sinun kokemukset, oli kuin olisi lukenut meidän juttuja, molemminpuolin. Me ollaan molemmat tuollaisia :(
"Vai pelkäätkö että jos mustasukkaisuutesi loppuu, myös rakkautesi loppuu. "
Tuo oli erittäin osuva kysymys! Näin todellakin ajattelen joskus. Miten sitä saisi selville onko meidän tunteet rakkautta vai omistamisenhalua?
Ole hyvä "rakkauden narkkari"! En tietenkään kokonaan kiistä sitä, että terapiasta saattaisi olla apua teille kumpaisellekin. Riippuu tietenkin terapeutin ammattitaidosta, omista asenteista, elämänkokemuksista jne. On hyviä ja huonoja terapeutteja. Jos terapiaan menette (ehdottomasti yhdessä!), valitkaa sellainen tyyppi, jolla on alan koulutus (psykologi, kokenut jonkin terapiasuuntauksen jatkokoulutus) ja kunnollinen kokemus. Muusta yhteydestä tiedän, että "terapeutti" voi vain pahentaa asioita . Eräs tuttavani meni ahdistuksen takia terapiaan ja kohta hän oli entistäkin ahdistuneempi, näki kaikkialla "syitä" ahdistukseensa. Niin, ja ihan hyvä terapian tulos voi olla sekin, että silmänne avautuvat ratkaisuun "ei tästä mitään tule, emme sovi toisillemme, siis erotkaamme". Niin voi avioliittoterapiassakin käydä että puolisot päätyvät yksiselitteiseen ratkaisuun: erotaan!
Aloittaisitte "puhtaalta pöydältä"? Anteeksi, kovin vaikeaa se olisi, teillä näet on yhteistä historiaa, jota ette voi heittää pois. Aina on olemassa riski, että jossakin "kriittisessä tilanteessa" päädytte noudattamaan samoja suoraan sanoen sairaita käyttäytymismalleja, joita aikaisemminkin olette noudattaneet.
Jos menette terapiaan - ehkä kannattaa yrittää - teillä ehdottomasti täytyy olla AITO HALU saada aikaan muutos niin yksilöinä kuin parinakin. Jos halua kumpaisestakin löytyy, voi terapia todella auttaa. Ja voittehan sopia keskenänne esim. sellaisen yksinkertaisen asian, että AINA kun vuorovaikutuksenne uhkaa lähestyä kriittisiä rajoja, eroatte vaikkapa päiväksi toisistanne hieman viilentymään. Koskapa aikaisemmin olette päätyneet tappelemaan ettekä kumpainenkaan siitä pidä, ALKAKAA TOIMIA, TEHDÄ, TOISIN. Älkäkää suostuko toistamaan itseänne tavoilla jotka johtavat kriisiin.
Rakkauteen kyllä kuuluu palo, mutta se on erilaista kuin "ihana mustankipeys". Ainakin tämä ex-naiseni (mielestäni) luuli mustankipeyttään rakkaudeksi, vaikka se minun kannaltani ei sitä missään nimessä ollut. Se oli kauheaa. Kuinka mukava ja jännittävää hänen olikaan penkoa tavaroitani sillä aikaa kun piipahdin kaupassa! Ja sen "jännittävyyden" seurauksena minä kymmenen kerrat petyin siihen, että hän ei luottanut minuun. "Näinkö epäluotettava minä mukamas olen!"
Toivon teille kaikkea parasta, teette sitten mitä tahansa. Kyllä elämä vielä hymyilee ja ne mustasukkaiset pakkomielteet hellittävät.
Niin, yhteen kysymykseesi "rakkauden narkkari" en vastannut. Emme käyneet terapiassa vaikka sitä ehdotin, sillä ex-naiseni ei siihen suostunut. Hänessä ei mielestään ollut mitään korjaamista, "minä olen oikeassa, en minä mitään puoskareita halua". Hän pelkäsi myös että minä sen terapeutin välityksellä mukamas yrittäisin "ylipuhua" hänet. Kuten aikaisemmin sanoin, kerta kaikkiaan mikään ei auttanut, olin täysin voimaton. Eikä hän ottanut vastaan ystäviensäkään realiteetteihin palauttavia ohjeita - paitsi ehkä vasta aikojen saatossa, kun minä olin jo lähtenyt kipittämään muualle ja hänelle tuli selväksi ettei minua enää voi kiusata.
Niin, jouduin työni vuoksi matkustelemaan aika paljon ympäri Suomea. Ja oli se helekuta ahdistavaa, kun piti käydä Treelta päiväseltään Oulussa (yöllä ajo sinne, seuraavana yönä takaisin), sillä enhän kerta kaikkiaan voinut yöpyä hotellista (naisiahan minulla olisi siellä ollut, mukamas). Ja kun tulin matkoilta kotiin, kuului heti ensimmäisenä tenttaus että olitkohan sinä nyt todella siellä ja siellä puhumassa; ettet vaan ollutkin jonkin naisen luona. Muutamia työkeikkoja jouduin jopa peruuttamaan, sillä ne olisivat edellyttäneet parin vuorokauden yöpymistä. ---- Tila ei riitä kaiken tuon piinan kuvaamiseen enkä sitä haluaisi edes muistella. Usein on vain kaduttanut että miksi minä sitä niin kauan siedin. En ehkä osannut nähdä että toisinkin voisi olla.
Nyt on hyvin. Rakastan tätä naista ja hän minua. Suurin onneni on saada nukkua hänen vierellään ja kunnella hänen tuhinaansa.
Kiitos, olet saanut minut todellakin miettimään asiaa. Asia on erittäin yksinkertainen nyt. Miehellä ei ole sitä HALUA. Hän ei halua yrittää, ei ole koskaan halunnut tehdä töitä suhteemme eteen. Itse olen lukenut kaiken maailman parisuhdeoppaat ja tehnyt kaikkeni tämän suhteen eteen. Nyt kun hänenkin pitäisi jotain tehdä, mitään ei tapahdu. En minä häntä saa terapiaan.
Parempi näin, uskon että minun elämä tulisi olemaan tuota epävarmuutta hänen kanssaan, hän on vienyt itsetuntoni täysin. Se suhde oli elämäni ihanin ja kauhein.. Jos hän joskus tulisi pyytämään takaisin, terapiaan, mitä vain, menisin. Onneksi hän ei sellaista tee. Ei ole koskaan tehnyt :(
Rakkauden narkkari-oletkohan tilanteessa, jota kutsutaan "läheisriippuvuudeksi"?
Silloin kysymys on siitä, että ihmiset eivät aiempien elämänkokemustensa pohjalta pysty luottamaan toiseen ja pelkäävät menetystä, läheisyyttä tms ?
Suhteen keskeinen tekijä ei ole rakkaus . Rakkaus tuo mukanaan hyvyyden ja kauneuden ja ilon.
Ajattele, kuinka miehesi "kiusaa" sinua katselemalla muita naisia, se on ilkeää ja raukkamaista!
Parisuhdeterapia on hyvä lääke ja jos miehesi ei lähde mukaan , entä jos sinä yksin menisit terapiaan ja saisit puolueettoman ja elämää kokeneen ammattilaisen toveriksesi pohtimaan, mitä SINÄ koet, tunnet ja haluat ja voisit muuttaa elämäsi hyvälle raiteelle?
Minä olin tuollaisessa suhteessa 2 v ja sinä aikana oli 3 eroa minun aloitteestani.
Palasin aina polvillani takaisin ja joka kerta mentiin huonompaan suuntaan, kunnes itsetuntosi ja elämäniloni oli nollassa.
Mies ei suostunut puhumaan suhteesta, vaati vain , että häneen täytyy luottaa. Minä annoin kaiken, hän otti vastaan.
Lopulta tajusin, että minä en voi muuttaa häntä enkä rakentaa tai korjata suhdetta yksin.
hain ammattiapua.
Nyt olen oman elämäni puikoissa taas ja jos elämä suo, koen uuden rakkauden.
Muista : seksuaalisen rakkauden kokemisen upeus ei ole toisen kädessä, se on sinussa itsessäsi ja kun olet valmis, löydät tasoisesi kumppanin.
Hytvä seksi ei todellakaan ole hyvän suhteenmittari , sillä seksuaalisuus on moniavioinen, rakkaus on yksiavioinen :-)
Tsemppiä, kyll me selvitään!
En tiedä missä olen. Olen aina nauttinut enemmän yksinolosta kuin seurustelusta ja ihmettelen sellaisia ihmisiä joiden täytyy aina olla parisuhteessa, ihan sama kenen kanssa. Vaikea uskoa, mutta voihan olla että minusta on nyt tullut läheisriippuvainen.
Sen tiedän, että ihastuin tähän mieheen jo teini-iässä ja aina olen häntä yrittänyt kun ollaan ollut vapaita ja ollaan tavattu, olemme tanssineet, suudelleet ja viimeinkin luulin saaneeni hänet. Poden myös syyllisyyttä siitä että petin aiempaa miesystävääni ja ajattelin koko tämän suhteen ajan että se kostautuu mulle, nyt minua petetään koska ansaitsen sen. Siinäkin syy epäluottamukselleni.
"Ajattele, kuinka miehesi "kiusaa" sinua katselemalla muita naisia, se on ilkeää ja raukkamaista!"
KIITOS! Luulin että olen yliherkkä, se tosiaanki sai mahan menemään nurin ja piti niellä kyyneliä kun teki niin pahaa. Minä olen mennyt nyt yksin terapiaan, kävin ensimmäisen kerran juuri tällä viikolla.
Nousi ihan karvat pystyyn kun luin viestisi! Meillä oli JUURI tuollaista! Erosimme kahdessa vuodessa useita kymmeniä kertoja, muutin pois kolmesti/neljästi minun aloitteesta eikä mies koskaan soittanut edes perään. Itse kysyin haluaako hän sopia ja menin takaisin joka helvetin kerta omasta aloitteesta! On sitä tyhmä! Olen ihmetellyt miksi itkin lähes joka päivä tuon kaksi vuotta vaikka oli ihanaakin, on ollu vaan niin herkkä olo ja kaikki tuntuu raskaalta... itsetuntohan se on mennyt. Ja elämänilo. Kauanko sulla meni kun sait itsesi kokoon?
Toivon todella, että olet oikeassa tuossa seksuaalisuudessa! Ja Kaunis Kiitos
sitähän se leikkiminen on-mitä tekee itse,epäilee toisesta!nalkeroita on molemmat ja itserakkaita.kasvakaa aikuisiksia ja opetelkaa seukkaamaan ihan oikeestikin.lasten leikkiä ja pelleilyä.tehkää kakara ja opeelkaa oikeaa elämää ja vastuuta
ai tähän vielä tehdä lapsi?! se on ainoa hyvä asia, ettei meillä vielä ollut lapsia jotka kärsisi tästä!