Suomen puolustamisen mahdottomuus nykyisellä armeijalla

Minusta on outoa puhuakaan mistään Suomen puolustamisesta näillä nykyisillä vähillä joukoilla, joita Suomessa on.

Kyllä maamiinoille olisikin tarvetta tosipaikan tullen, mutta maanpetokselliset voimat haluavat ne poistettavaksi. vasemmistolaisnen presidenttimme onkin ottanut tehtävän sydämenasiakseen ajaen suomea Ottawan miinat kieltävään sopimukseen.

1944 Suomella armeijan vahvuus oli 16 divisioonaa ja 6 prikaatia ja puolustettava raja oli VKT asema Kannaksella eli noin 120 km rintamaa, U-asema Nietjärvellä noin 50 km ja Ilomantsissa noin 50 km rintamaa. Toki Rukajärvellä oli yksi suomalaisdivisioona, 14.D, reilut 100 km syvällä NL:n alueella eli syvimmällä vihollisen alueella koko sen hetkisellä Itärintamalla eli Jäämereltä - Balkanille, pientä Leningradin rintaman "katkosta" lukuunottamatta. Huvittavinta onkin, että suomalaiset ja 14.D taisi olla ainoana joukkona koko Akselin joukoista vielä NL:n maaperällä tuohon aikaan! Suomalaiset vinoilikin joskus Saksan upseereille tuosta asiasta...

Puolustettavaa rintamaa oli siis noin karkeasti ottaen 220 km ja Rukajärven erämaasuunta siihen päälle. Rintamien pituudet on katsottu kartasta ihan silmämääräisesti ja se tekee noin 10 km per yksi sotatoimiyhtymä, siis divisioona tai prikaati. On muistettava kuinka YLI puolen Suomen puolustuksesta vastasi saksalaiset noin 200 000 miehen armeijallaan. Vastuualueen raja kulki Oulujoki -linjaa pitkin ja sen "jatkumosta" itärajan taakse. Nykyisessä tilanteessa Moskovan pakkorauhan rajalinjaus, joka melkeinpä sellaisenaan jäi voimaan 1944 syksyn Välirauhan sopimisen ja Pariisin rauhansopimuksen 1947 jälkeen, pelkkä raja Ilomantsista Suomenlahteen on jo 300 km ja ilman helposti puolustettavaa vesiestettä, kuten Vuoksi, Viipurinlahti ja Suomenvedenpohja aikoinaan 1944 oli suomalaisten kannalta katsottuna.

Elokuussa 1944 VKT aseman puolustuksesta Kannaksella vastasi 9 suomalaisdivisioonaa, 2 prikaatia ja Panssaridivisioona, joka oli reservissä. Suomenlahdelta Taipaleeseen lueteltuna ryhmitys oli seuraava: 10.D, 17.D, 11.D, 3.Pr, 6.D, 4.D, 18.D, 3.D, 2.D, 15.D ja 19.Pr . U-asemassa Laatokan pohjoispuolella oli 3 divisioonaa ja 1 prikaati. Laatokalta Nietjärvelle päin lueteltuna ryhmitys oli seuraava: 15.Pr, 5.D, 8.D ja 7.D . Ilomantsissa oli 1 divisioona ja 3 prikaatia. Etelästä pohjoiseen ryhmitys oli seuraava: 1.D, 20.Pr, 21.Pr ja Rv. Rukajärven suunnalla yli 100 km Suomen rajasta itään, syvällä NL:n alueella, oli 14.D .
26139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Mitä Sutela sanoikaan maamiinoista luopumisesta? Tässä on varmasti on asiantuntijan lausunto miina-asiasta, eli entisen Puolustusvoimain komentajan esittämä arvio asiasta. Sutela oli siis huhtikuun 15. päivästä 1974 - lokakuun 11. päivään 1983 välisen ajan tuossa virassa. Hän on itse sodan kokenut mies.

Matti Lukkari: Lauri Sutela Puolustusvoimain komentaja

ISBN 951-1-12955-4 2003 Otava

Mitä Sutela kirjassaan sanoi?

Sivulla 285:

"Olen kauhulla kuunnellut suunnitelmia, että meilläkin ollaan valmistautumassa henkilömiinoista luopumiseen. Se olisi anteeksiantamaton virhe. On esitetty rahamääriä, joilla miinat voitaisiin korvata. Kukaan ei ole kuitenkaan pystynyt minulle kertomaan, mikä on se korvaava väline tai menetelmä. Suomalaisessa maastossa ei mikään korvaa miinaa. Se on halpa, tehokas ja pakottaa maahantunkeutujan varomaan jokaista askeltaan. Meillä ei viime sodissa tullut siviilitappioita omista miinoitteistamme eikä menetelmämme tuntien tule vastakaan. Koko miinakysymystä tarkastellaan tunteenomaisesti näyttämällä kuvia afrikkalaisista jalkapuolista lapsista. Henkilömiinoista luopuminen vie tehon myös panssarimiinoitteistamme ja hävitteistämme. Näin me luovumme tehokkaimmasta ja halvimmasta aseestamme.
Ne jotka ajavat miinojen käytöstä luopumista ovat silottamassa tietä viholliselle. Minun kielenkäytössäni sitä kutsutaan maanpetturuudeksi."

Äänestä

Tuliko mieleen, että -44 oli vastassa NL:n Puna-armeija? Missä päin maailmaa se mahtaa nykyään vaikuttaa?

Nyt Suomi on 500-miljoonaisen EU:n jäsen. Kukahan mahtaisi uhata yhtä jäsenmaata, jota muut ovat Barcelonan sopimuksessa sitoutuneet auttamaan. Ja lisäksi noista muista on 24 Naton jäseniä.

Jospa aloittaisit jatkossa kuvitelmasi katsomalla ensi allakasta, mikä vuosi on meneillään.

Äänestä

Emme me voi luoda lainkaan sellaista armeijaa, jolla voisimme puolustaa maatamme suurvaltaa vastaan. Se on täysin mahdotonta.
Meillä ei ole sellaisia taloudellisia resursseja, eikä edes miehistöä riittävästi.

Emme voi puolustaa maatamme muuten kuin hyvällä ulkopolitiikalla. Niin on tehty viime sodasta lähtien. Emme voi olla varma edes siitä, että liittoutuminen jonkun kanssa toisi meille aseellisesti sen kummempaa turvaa.

Maamiinoilla ei ole mitään merkitystä sodan tullen. Se on vanhentunut ase, ei vihollinen marssien maahan tule.

Äänestä
  • "Emme voi olla varma edes siitä, että liittoutuminen jonkun kanssa toisi meille aseellisesti sen kummempaa turvaa."

    EU on jo tuonut sen turvan. Ennen kaikkea hyökkääjällä on vastassaan EU:n poliittinen ja taloudellinen voima.Aseita ja joukkojakin löytyy...

    "Maamiinoilla ei ole mitään merkitystä sodan tullen. Se on vanhentunut ase, ei vihollinen marssien maahan tule. "

    Miinoilla on tietysti merkitystä edelleen. Taistelussa ja muutenkin toimitaan myös jalkautuneena.

    Äänestä

>Maamiinoilla ei ole mitään merkitystä sodan tullen. Se on vanhentunut ase, ei vihollinen marssien maahan tule.<

Siinäpä on täydellisen houkkion mielipide.

Sodan käynti ei juurikaan ole muuttunut sitten 1. maailmansodan ajoista. Vain viestitekniikka on täysin uutta ja erilaista. Samoin ohjukset. Perinteiset aseet ja -menetelmät näyttää olevan käytössä kaikissa nykypäivänkin sodissa ja sotilaat tuliasein tekevät ns.p a s k a i s e n työn.

Kerro meille yksikin maa, joka on miehitetty muulla tavoin kuin maahan marssimalla!

Äänestä
  • Vai ei ole muuttunut sodankäynti 1. maailmansodan jälken?

    Onko niin, että ilmavoimia käytetään edelleen pääasiassa tiedusteluun?
    Eikö helikopteria ole keksitty?
    Eikö risteilyohjuksia ole keksitty?
    Eikö tutkajärjestelmää ole keksitty?

    Nykyaikainen sodankäynti alkaa aina ilmavoimien tuella, ei sinne hyökkäysalueelle jalkaväki tai pansarit ensimmäiseksi mene.

    Maamiinoilla nyt ei vaan tee enää mitään nykyaikaisessa sodankäynnissä. Vai ripustetaanko ne ilmaan?

    Äänestä

  • Heh, heh!! kirjoitti:

    Vai ei ole muuttunut sodankäynti 1. maailmansodan jälken?

    Onko niin, että ilmavoimia käytetään edelleen pääasiassa tiedusteluun?
    Eikö helikopteria ole keksitty?
    Eikö risteilyohjuksia ole keksitty?
    Eikö tutkajärjestelmää ole keksitty?

    Nykyaikainen sodankäynti alkaa aina ilmavoimien tuella, ei sinne hyökkäysalueelle jalkaväki tai pansarit ensimmäiseksi mene.

    Maamiinoilla nyt ei vaan tee enää mitään nykyaikaisessa sodankäynnissä. Vai ripustetaanko ne ilmaan?

    >Vai ei ole muuttunut sodankäynti 1. maailmansodan jälken?<

    Tarkastelin asiaa lähinnä maasodan kannalta ja aivan yleisluonteisesti. Tyypillisin sotakalusto nykyisinkin lienee useimmissa kahinoissa maasto- / kuorma-autoja, tykkejä, panssareita ja keveitä raskaista jv -aseita.

    Äänestä

  • Ottawan petos kirjoitti:

    Ette sitten ole seuranneet Libyan sotaa?

    Siellä ne Kadaffin pourukat vaan taistelee kuukaudesta toiseen, vaikka länsimaat pommittaa kuin hullut, ja muut hullut käy maataistelua.

    Äänestä

>>1944 Suomella armeijan vahvuus oli 16 divisioonaa ja 6 prikaatia

Äänestä
  • prikaateja sittenkin ollut kolme eli 1. ja 2. Jääkäriprikaatit ja Ratsuväkiprikaati.
    2. JPr lakkautettiin ainakin virallisesti vasta 11.2. 42. Sen esikunta ja eräitä osia siirtyi perustettavaan Panssariprikaatiin, joka puolestaan liitettiin perustettavaan Panssaridivisioonaan.

    Oli myös pari pataljoonaa käsittävä Prikaati Kuussaari, mutta se taisi jäädä väliaikaiseksi.

    "Vuonna 1941 vuoden lopulla Suomella oli 16 divisioonaa ja 2 prikaatia. "

    Äänestä

  • Olisiko kirjoitti:

    prikaateja sittenkin ollut kolme eli 1. ja 2. Jääkäriprikaatit ja Ratsuväkiprikaati.
    2. JPr lakkautettiin ainakin virallisesti vasta 11.2. 42. Sen esikunta ja eräitä osia siirtyi perustettavaan Panssariprikaatiin, joka puolestaan liitettiin perustettavaan Panssaridivisioonaan.

    Oli myös pari pataljoonaa käsittävä Prikaati Kuussaari, mutta se taisi jäädä väliaikaiseksi.

    "Vuonna 1941 vuoden lopulla Suomella oli 16 divisioonaa ja 2 prikaatia. "

    Itse asiassa katsoin vain pikaisesti Tarmo Metsälän kirjasta nuo ryhmityskokoonpanot sivulta 54 ja siellä on "neliöinä" nuo prikaatit eli 1 ja RO , joten laskin siis ronskisti "2 prikaatia"

    Saman kirjan lopussa on todella hyvät sivut, joissa on yhtymien kokoonpanot eri ajalta.

    s. 153:

    Prikaateja on todellakin useampi eli 1.JrPr ja sitten 2.JrPr & RvPr = RO eli
    siis ryhmä Oinonen olikin isompi kokoonpano.

    3. Pr mainitaan perustetun 18.10.1941 Päämajan käskyllä.

    Menee hieman tarkaksi ja alkaa tulla korjausten korjauksia...

    Äänestä

  • 1944 vs 2011 kirjoitti:

    kyllä asian. Pistin korjauksen vain piruuttani. Armeijan organisaatiohan muuttui koko ajan.

    En minäkään muistanut, että 3.Pr perustettiin jo -41 puolella. Toisaalta samaan aikaan lakkautettiin 12. ja 19. D:t.

    Äänestä

  • Okei. Tunnet kirjoitti:

    Toki tunnen ja katson aina kirjoista lisää ;=)

    ...sillä asiallahan on oikeasti tietenkin KEP.

    Kuka muistaakaan sen kirjan nimen, jossa on nuo suomalaisten sota-aikaisten joukko-osastojen kokoonpanot jne. tarkasti kerrottuna. Olen joskus nähnyt täällä palstalla sen mainittavan, mutta nyt en muista sitä.

    Metsälän kirjassa on eri yhtymien sotatiet aika hyvin, (siis divisioonat, prikaatit ja rykmentit) ja kirjan lopussa kokoonpanot eri ajankohdissa eli Talvisota ja Jatkosota, joka on jaettu 1941 ja 1944 aikamääriin tai sitten perustamisen tai lopettamisen mukaan mainiten.

    Äänestä

  • KEP. kirjoitti:

    Toki tunnen ja katson aina kirjoista lisää ;=)

    ...sillä asiallahan on oikeasti tietenkin KEP.

    asiantuntemus näkyy. Oletko muuten tuon avauksen kanssa aivan tosissasi? NL:n luhistuminen on muuttanut tilanteemme täysin.

    Äänestä

  • Hienoa. Kyllähän kirjoitti:

    asiantuntemus näkyy. Oletko muuten tuon avauksen kanssa aivan tosissasi? NL:n luhistuminen on muuttanut tilanteemme täysin.

    >>Oletko muuten tuon avauksen kanssa aivan tosissasi?

    Äänestä

Tämä siitä seuraa:

http://www.defmin.fi/files/320/2525_1825_PuolustusministeriOn_JalkavAkimiinaselvitystyOryhmAn_vAliraportti_1_.pdf

"Suomi on lopettanut henkilömiinojen valmistamisen, ja päättänyt sopimuksen mukaisesti luopua vuoteen 2012 mennessä henkilömiinoista. Suomi ei kuitenkaan sotilaallisista syistä ole allekirjoittanut Ottawan miinakieltosopimusta. Suomessa henkilömiinakieltoa ovat ajaneet erityisesti ulkoasiainministeriö ja tasavallan presidentti Tarja Halonen. Puolustusministeriö taas on vastustanut sopimusta. Suomi on ainoa Euroopan unionin jäsen, joka ei ole allekirjoittanut Ottawan sopimusta. (Puola on allekirjoittanut sopimuksen, muttei vielä ole ratifionut sitä.)"

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ottawan_sopimus

Ottawan sopimuksen vastustajat esittävät mm. seuraavia väitteitä:

-Suomessa osattiin jo yli 60 vuotta sitten kirjata miinakentät kartalle, niin ettei siviiliväestölle aiheutunut haittaa
-Rauhan aikana suomalaiset miinat eivät ole maastossa, vaan Puolustusvoimien varastoissa.
-Sotatilassa miinat ovat ylivoimainen asejärjestelmä Suomen kaltaisessa maassa, jolla on pitkät rajat puolustettavinaan mutta vain vähän puolustajia. Jalkaväkimiinojen etuna on myös niiden psykologinen vaikutus: kun vihollinen tietää maassa mahdollisesti olevan miinoja, se pelkää jokaista askeltaan.
-Suomen oloissa maamiinat ovat turvallisempia siviiliväestölle kuin rypälepommit, joiden riski jäädä räjähtämättöminä maastoon on paljon suurempi.
-Oikein käytettynä miina on puolustus-, ei hyökkäysase

Äänestä
  • Taas joku laskettelee vahvaa satua, miinat aiheuttaa juurikin rauhan aikana eniten vahinkoa, eikä niitä karttoja ollut 60 sitten kattavasti ja kun miinoja lähdetään levittämään, saman tekee vihollinen, kaiken lisäksi tämä tapahtuu suomen maaperälle.
    http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Vuosina_1944-1949_miinaan_ja_räjähteisiin_kuolleet_siviilihenkilöt

    Äänestä

Ydinaseet ratkaisee nykypelin ja koska Kekkonen ja Erlander varmistivat aikanaan ettei edes salaisella tasolla käynnistetty Pohjoismaiden yhteistä hanketta kehittää kaikille neljälle edes pari ydinasetta niin ei voi pelata.

Idiootit ehdotti vielä Urholle Nobelia vaikka tyyppi tuomitsi Pohjolan helvettiin. Jos esimerkiksi Suomella ja Ruotsilla olisi ydinaseita kuten Intialla ja Pakistanilla niin ei paljoa uhoilua idästä kuuluisi.

Äänestä

-- Ydinaseet ratkaisee nykypelin --

Montakos sotaa ydinaseilla onkaan ratkaistu?

Taitaa siihen laskutoimitukseen riittää "poika pienen" aivotkin ja laskutikun voit nähdä aamupissalla käydessäsi...

Äänestä
  • Ainakin sota Japania vastaan ratkaistiin sillä. Muuten olisi ryssillä mennyt ainakin viisi miljoonaa koko Japania vastaan ja angloilla miljoona.

    Mutta eihän se mittöö jag. Lemlandista kun laukaistaan Gripenit Pietariin, Berliinin ja Helsinkiin niin on Ruotsi taas "kingi". ha ha ha

    Äänestä

Asiaa.

Stubido haluaisi miinat takaisin.

Äänestä

Maanpuolustus-palstalle. Aihe kuuluu sinne.

Äänestä

Halonen jyräsi miinapäätöksessä

Lauantai 29.3.2014 klo 05.41
  
Sisäpiiriläiset raottavat Iltalehdelle kulisseja kohutun miinapäätöksen takana.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201403290054109_uu.shtml

Sisäpiiriläiset raottavat Iltalehdelle kulisseja kohutun miinapäätöksen takana. Presidentti Tarja Haloselle miinasopu oli poliittinen voitto, sillä hän oli väläyttänyt miinakieltoa ensimmäisen kerran jo 1996. Lue viikonlopun Iltalehdestä miten miinakielto jyrättiin Suomessa läpi.

Halonen tullaan muistamaan suurena maanpetturina. Nyt kun rysssä elämöi Ukrainassa niin jo vaaditaankin miinoja takaisin.

Suomi natoon kiireesti.

Äänestä

No ei se ihan noinkaan ole, tekniikka on kehittynyt valtavasti ja miesmäärillä ei pysty korvaamaan teknisiä puutteita, aseet on niin tehokkaita ja hyviä nykyään, että jos ne ei ole ajan tasalla, niin sota hävitään, vaikka vastassa olisi vain 50 000 miehen armeija.

Äänestä

Huo huoi. Mummelit on jo iskandereit lataamas. Meinaako ne Venäjän 50 miljoonaa eläkeläistä perkele vapauttaa vieno pierun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

1944 vs 2011 kirjoitti:

Minusta on outoa puhuakaan mistään Suomen puolustamisesta näillä nykyisillä vähillä joukoilla, joita Suomessa on.

Kyllä maamiinoille olisikin tarvetta tosipaikan tullen, mutta maanpetokselliset voimat haluavat ne poistettavaksi. vasemmistolaisnen presidenttimme onkin ottanut tehtävän sydämenasiakseen ajaen suomea Ottawan miinat kieltävään sopimukseen.

1944 Suomella armeijan vahvuus oli 16 divisioonaa ja 6 prikaatia ja puolustettava raja oli VKT asema Kannaksella eli noin 120 km rintamaa, U-asema Nietjärvellä noin 50 km ja Ilomantsissa noin 50 km rintamaa. Toki Rukajärvellä oli yksi suomalaisdivisioona, 14.D, reilut 100 km syvällä NL:n alueella eli syvimmällä vihollisen alueella koko sen hetkisellä Itärintamalla eli Jäämereltä - Balkanille, pientä Leningradin rintaman "katkosta" lukuunottamatta. Huvittavinta onkin, että suomalaiset ja 14.D taisi olla ainoana joukkona koko Akselin joukoista vielä NL:n maaperällä tuohon aikaan! Suomalaiset vinoilikin joskus Saksan upseereille tuosta asiasta...

Puolustettavaa rintamaa oli siis noin karkeasti ottaen 220 km ja Rukajärven erämaasuunta siihen päälle. Rintamien pituudet on katsottu kartasta ihan silmämääräisesti ja se tekee noin 10 km per yksi sotatoimiyhtymä, siis divisioona tai prikaati. On muistettava kuinka YLI puolen Suomen puolustuksesta vastasi saksalaiset noin 200 000 miehen armeijallaan. Vastuualueen raja kulki Oulujoki -linjaa pitkin ja sen "jatkumosta" itärajan taakse. Nykyisessä tilanteessa Moskovan pakkorauhan rajalinjaus, joka melkeinpä sellaisenaan jäi voimaan 1944 syksyn Välirauhan sopimisen ja Pariisin rauhansopimuksen 1947 jälkeen, pelkkä raja Ilomantsista Suomenlahteen on jo 300 km ja ilman helposti puolustettavaa vesiestettä, kuten Vuoksi, Viipurinlahti ja Suomenvedenpohja aikoinaan 1944 oli suomalaisten kannalta katsottuna.

Elokuussa 1944 VKT aseman puolustuksesta Kannaksella vastasi 9 suomalaisdivisioonaa, 2 prikaatia ja Panssaridivisioona, joka oli reservissä. Suomenlahdelta Taipaleeseen lueteltuna ryhmitys oli seuraava: 10.D, 17.D, 11.D, 3.Pr, 6.D, 4.D, 18.D, 3.D, 2.D, 15.D ja 19.Pr . U-asemassa Laatokan pohjoispuolella oli 3 divisioonaa ja 1 prikaati. Laatokalta Nietjärvelle päin lueteltuna ryhmitys oli seuraava: 15.Pr, 5.D, 8.D ja 7.D . Ilomantsissa oli 1 divisioona ja 3 prikaatia. Etelästä pohjoiseen ryhmitys oli seuraava: 1.D, 20.Pr, 21.Pr ja Rv. Rukajärven suunnalla yli 100 km Suomen rajasta itään, syvällä NL:n alueella, oli 14.D .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu