Valitus virsi, mietin tässä ja haen ehkä rohkaisua ja tietystikkin muidenkin näkemystä asiaan. Kolikollakin on aina kaksi puolta.
Olen ehkä niin kyllästynyt mieheni käytökseen että en enään näe hyviä puolia suhteessamme. Rakastan miestäni, mutta en jaksa huolehtia hänestä. Minulla on yksi lapsi, odotan toista ja mieheni tarvitsee aikuisen ohjaavaa kättä, kun muuten hän tekee typeriä päätöksiä, joita hän on jo tehnyt monta, joista minä taas joudun kärsimään.
Avomieheni on hellä ja välittää, tosipaikan tullen jos vaikka itken hän ottaa syliinsä. Mutta esim. hän osti osamaksulla digitaalikameran, autonosia ym. nyt laskut kasaantuvat ja itse kun olen kotona vielä joudun ostamaan ruoat, vaipat, pesuaineet omista rahoistani, lisäksi olen nyt joutunut ruveta maksamaan mieheni laskuja. salaan häneltä että olen saanut hieman ylimääräistä rahaa sukulaiselta, jotta hän ei pakota minua maksamaan niilläkin laskujaan. Vaatteet ratkeavat ja siltikin hymyillen olen niellyt sen tosiasian että minulla ei ole varaa ostaa mitään ylimääräistä vaikkakin tarpeellista.
Olen päättänyt tehdä abortin, kaksi pientä lasta olisi jo liikaa kun mieheni ei kotitöissä ja lapsen hoitamisessa auta. En halua kulua loppuun! Haluan saada elämäni järjestykseen. Pienistä rahoistani olen jopa onnistunut ostamaan muutaman huonekalun. Mieheni ei mielestäni "ansaitse" toista lasta ennen kuin itse aikuistuu. Hän tulee töistä, valittaa, menee koneen ääreen ja siinä hän sitten onkin yöhön asti vaikka kuinka komennan ja pyytelen häneltä jotain muutakin. Hän sotkee eikä korjaa jälkiään, hän lupaa tehdä mutta ei tee. Olen esim. odottanut kaksi ja puoli kuukautta että hän laittaisi edes kattolampun kattoon.
Hän valittaa kun ei ole rahaa, ei tietenkään ole hänhän osti auton osia ja maksaa typerää kameraa. Mikä ihmeen arvojärjestys on ihmisellä jolle sanon että kameraan ei ole varaa, eikä kalliseen autoon, joka muuten hajosi ja hän sitten osti vanhan romun korjauksen ajaksi.
hän valittaa jos en tee ruokaa, eikä kuitenkaan syö sitä mitä teen. Niin taas roskiin meni ruokaa ja itseä harmittaa. Hän kiroilee lapsen kuullen, ja puhuu todella rumasti. Hänen mielestään en saisi puuttua siihenkään, olen siis nalkuttava akka. Hän ei videoita kytke koska se on hänen mielestään turhaa kun me tarvitaan ensin uusi tv taso. Lapsenikin on sairas ja itse en saa levättyä. Jättäisinkö mieheni, sillä se tuntuisi olevan helpotus, pelkään vain että en selviä yksin. Haluaisin yrittää mieheni kanssa mutta en jaksa enään.
Aina kun yritän puhua kaikki onkin minun syytäni, onko muka? Onko se niin väärin jos haluan tasapainoisen kasvuympäristön lapselleni?
Olen ehkä niin kyllästynyt mieheni käytökseen että en enään näe hyviä puolia suhteessamme. Rakastan miestäni, mutta en jaksa huolehtia hänestä. Minulla on yksi lapsi, odotan toista ja mieheni tarvitsee aikuisen ohjaavaa kättä, kun muuten hän tekee typeriä päätöksiä, joita hän on jo tehnyt monta, joista minä taas joudun kärsimään.
Avomieheni on hellä ja välittää, tosipaikan tullen jos vaikka itken hän ottaa syliinsä. Mutta esim. hän osti osamaksulla digitaalikameran, autonosia ym. nyt laskut kasaantuvat ja itse kun olen kotona vielä joudun ostamaan ruoat, vaipat, pesuaineet omista rahoistani, lisäksi olen nyt joutunut ruveta maksamaan mieheni laskuja. salaan häneltä että olen saanut hieman ylimääräistä rahaa sukulaiselta, jotta hän ei pakota minua maksamaan niilläkin laskujaan. Vaatteet ratkeavat ja siltikin hymyillen olen niellyt sen tosiasian että minulla ei ole varaa ostaa mitään ylimääräistä vaikkakin tarpeellista.
Olen päättänyt tehdä abortin, kaksi pientä lasta olisi jo liikaa kun mieheni ei kotitöissä ja lapsen hoitamisessa auta. En halua kulua loppuun! Haluan saada elämäni järjestykseen. Pienistä rahoistani olen jopa onnistunut ostamaan muutaman huonekalun. Mieheni ei mielestäni "ansaitse" toista lasta ennen kuin itse aikuistuu. Hän tulee töistä, valittaa, menee koneen ääreen ja siinä hän sitten onkin yöhön asti vaikka kuinka komennan ja pyytelen häneltä jotain muutakin. Hän sotkee eikä korjaa jälkiään, hän lupaa tehdä mutta ei tee. Olen esim. odottanut kaksi ja puoli kuukautta että hän laittaisi edes kattolampun kattoon.
Hän valittaa kun ei ole rahaa, ei tietenkään ole hänhän osti auton osia ja maksaa typerää kameraa. Mikä ihmeen arvojärjestys on ihmisellä jolle sanon että kameraan ei ole varaa, eikä kalliseen autoon, joka muuten hajosi ja hän sitten osti vanhan romun korjauksen ajaksi.
hän valittaa jos en tee ruokaa, eikä kuitenkaan syö sitä mitä teen. Niin taas roskiin meni ruokaa ja itseä harmittaa. Hän kiroilee lapsen kuullen, ja puhuu todella rumasti. Hänen mielestään en saisi puuttua siihenkään, olen siis nalkuttava akka. Hän ei videoita kytke koska se on hänen mielestään turhaa kun me tarvitaan ensin uusi tv taso. Lapsenikin on sairas ja itse en saa levättyä. Jättäisinkö mieheni, sillä se tuntuisi olevan helpotus, pelkään vain että en selviä yksin. Haluaisin yrittää mieheni kanssa mutta en jaksa enään.
Aina kun yritän puhua kaikki onkin minun syytäni, onko muka? Onko se niin väärin jos haluan tasapainoisen kasvuympäristön lapselleni?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Miksi olet niin tyhmä, että hankkiuduit uudelleen raskaaksi, jos olet itse väsynyt ja miehesi tuollainen ääliö, ja vielä rahatkin ovat tiukilla? Itse olet miehesi ja kohtalosi valinnut, joten älä valita, varsinkaan jos et aio tehdä asialle mitään.
Miehesi vastaa itse veloistaan, joten älä anna hänelle jeniäkään velkojen maksuun. Tiedän kokemuksesta, että se ei auta asiaa, päinvastoin saattaa jopa pahentaa asiaa; tällaiset tuhlarit rupeavat helposti törsäämään vielä enemmän kun tietävät, että joku auttaa kun omat rahat on tuhlattu... pian hän tuhlaa sinunkin rahasi.
Rakkaus ei ole uhrautumista toisen puolesta!
se pulma, että kun asuu samassa taloudessa, ovat monet maksuvelvoitteetkin yhteisiä. kun toinen hussaa omat rahansa kaikkeen muuhun, jäävät pakolliset yhteiset menot yksin toiselle. meillä oli aikanaan sellainen tilanne, että mies kulutti tilipäivänään jo tilinsä niin kuiviin, ettei sinne jäänyt rahaa sähkölaskuun, vastikkeeseen, nettiin ym,...jotka olivat yhteisiä menojamme. oli ihania ylläreitä sitten, kun oli yhtäkkiä sähköt poikki keskellä talvea! minun oli pakko ne pussistani maksaa, jos halusin nukkua lämpimässä, syödä lämmintä ruokaa, tai illalla ylipäätään nähdä yhtään mitään.
on todella omaa syytä "valita" väärä kumppani, mutta katsos, se karu totuus selviää useimmiten vasta, kun on jo jonkin aikaa asuttu saman katon alla.
tilanteesi,...
minunkin exäni oli tuollainen äidin helmoissa kasvanut, joka oli suoraan vanhempiensa luota sitten muuttanut yhteen tyttöystävän kanssa yhteen jne,... ei päivääkään asunut yksin, eikä täten päivääkään ottanut täyttä vastuuta itsestään. exä oli hoitanut miehen puiolesta raha-asiat. minä tyhmänä en niihin edes ymmärtänyt puuttua (olen itse nyt 24v ja mies nyt 35v), koska oletin, että ilman muuta aikuinen mies (isäkin vielä) huolehtii vastuuntuntoisesti laskuistaan.
joo, nuo osamaksujutut olivat tuttuja. auto, televisio,... sitten tulivat nämä ellos-lainat ja käyttöluotot! (miten kestinkin?)
tyydyin vain "nalkuttamaan". nalkutukseni tosin oli asiallista aikuista puhumista siitä miten kalliiksi osamaksutapa tulee ja että ensin pitäisi olla rahat kasassa ja sitten vasta ostaa.
mies ei osanut säästää. ei ollut koskaan tilillä "pahanpäivänvaraa", jos vaikka yhtäkkiä auto hajoaa tai jääkaappi pamahtaa rikki.
minulle on kotona opetettu se, että aina piää olla jokin hätävara säästössä ja tilin täytyy näyttää plussaa, eikä miinusta. äitini on pankkialalla. minä kerran 18-vuotiaana erehdyin olemaan huolimaton pankkikorttiostojen kanssa ja tili ylittyi 20 mk:lla. kun mamma sai tietää, lähti kortti samantien "hyllylle" odottamaan, kunnes olin oppinut mitä vastuullinen rahankäyttö merkitsee.
oli uskomatonta huomata, että 35-vuotias mies ei ollut tuohon ikäänsä mennessä näitä perusjuttuja oppinut. tämä eli tuloihinsa nähden aivan liian "prameasti". aina piti vain ostaa ja ostaa. ilmeisesti tämä sai uusista hienoista "peleistä" sitten jotain lohtua ja tyydytystä elämään, mutta pitkällä tähtäimellä luulisi, että luottotietojen menetys toi surua ja hankaluutta ainakin triplasti sen verran.
annoin miehelle puoli vuotta armonaikaa hoitaa rahha-asiansa mallilleen. hankin tälle 2 mappia. toisen maksetuille laskuille välilehtineen (kirjoitin jopa valmiiksi väilehtiin: puhelinlasku, vakuutus, sähkö, auto, jne,...) ja toisen erääntyville ja järjestin kaikki laskut niihin. selvitin myös velkaneuvonnan numeron ja annoin miehelle. no, tuossa puolessa vuodessa mies ei tehnyt asioilleen kuitenkaan yhtään mitään, joten minä pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja lähdin. päätin, etten rupea äidiksi aikuiselle miehelle. kun kerran minä osaan huolehtia omista asioistani, niin miksei itseäni 11 vuotta vanhempi mies?!
totesin, ettei kysymys ollut osaamisesta, vaan viitsimisestä. rakastin, mutta se ei riittänyt onnellisuuteen. olin totaalisen väsynyt jatkuvaan sähkön ja netin katkeiluun/uudelleen avaamiseen, kalliisiin huomautusmaksuihin, haastemiehen kyläilyihin jne,...
olen oikein onnellinen ja hyvinvoiva nykyään. minun ei tarvitse olla enää stressaamassa rahahuolista. mies joutui pian lähtöni jälkeen muuttamaan myös pois (ei ollut varaa asua yksin entisessä asunnossamme, eikä tämä saanut edes hoidettua taloyhtiön pihavuoroja ja joutui kahnauksiin naapureiden kanssa). on ostanut taas uudet pelit ja vehkeet uuteen asuntoonsa. auto meni ulosottoon. puhelinliittymän joutui vaihtamaan prepaidiksi. oppikoon nyt kantapään kautta, mutta eipä ole minun murheeni enää! hetken päästä tämä on niin pohjalla, ettei ole enää muta tietä kuin ylöspäin. ehkä tämä sitten vihdoin oivaltaa! ainakin toivon niin.
rohkeutta vaikeisiin ratkaisuihin! minä olen äärimmäisen tyytyväinen tekemääni.
Sain edes kaksi vastausta. Ratkaisujen etsiminen tilanteeseen on hankalaa, ehkä olen vanhoillinen mutta mielestäni suhteessa ei ikinä pidä heti luovuttaa. Nykyään kun tuntuu että erotaan pienen ongelman ilmaantuessa. Eihän sitä hitsi vie kaikki voi toimia automaattisesti, pitää viitsiä yrittää vaikka suhde olisikin osittain retuperällä.
Tiedoksi -p-:lle, olen etsimässä ratkaisua ja rohkeutta tehdä oikeita valintoja. En ole jäämässä tähän tilanteeseen, ja mielestäni toin sen tekstissä ilmi.
Ihan kun minä olisin kirjoittanut tuon ...
joten samassa jamassa ollaan, (jos ei pahemmassa!)
Tiedän tunteesi,ja ajatus "ERO!" pistää miettimään... kuitenkin toisessa on niitä huonoja ja hyviäkin puolia Lue;HETKIÄ!!!
Mielestäsi teet oikean ratkaisun,eli jos nyt on tiukkaa niin mitä se on sitten kun tuloilla on vielä uusi ruokittava?!
(tosin en halua painostaa sinua mihinkään,vaan ilmaisin vaan mielipiteeni...)
Meillä asia on niin että mies on yrittäjä,josko minun harteilleen jää 80% työsarkaa,eli hommaa voi tehdä kotona ja ompi jaloissa pari kersaakin vielä (ei enää vauvoja ,mutt ei vielä kouluikäisiäkään) ja molemmat sairaita.
Mun harteille jää koko kodinhoito ja aika-ajoin meillä on kyllä tosi sottusta! (myönnän)
Mieskin sanoo ettei voi asua kuin sikolätti ja häntä oikeen yököttää,oon vaan kuitannu ett varmaan hänenkin käteen sopii imuri :-)
Hällä on luottotiedot menneet ja mun tietojani on käytetty ja tähänsaakka maksettukin kaikki
(aina viime tinkaan!!)
Nytkin hän on lomalla ja laskuja on 3000eur edestä, ja jos ei sähköä makseta vk sisällä,se katkaistaan!
Firmanrahoihin hällä on vaan käyttöoikeus ja mulla vaan lapsilisät.
oonkin niinpaljon kyrpiintynyt tilanteeseen ett,sit ja kun saadaan laskut maksettua (edes osa),
niin mihinkään mun nimeäni en laita!
Mieheni siis elää yli varojemme (matkustelee,Ryyppää)
Aiheen aloittajalle, #VOIMIA,VOIMIA!!#
Kävin hieman keskustelemassa sosiaalityöntekijän kanssa tilanteesta ja hän epäili mahdollista masennusta ja pelihimoa... No puhuin miehelle, ja sanoin että joko lähdetään hoitamaan tätä tilannetta ja suhdetta esim. perheneuvolassa, tai sitten hän kerää kimpsunsa ja lähtee pois.. Lähinnä ajattelin että jos on muita samassa tilanteessa että taka-alalla saattaa siis olla myös masennus.
aikuisen ihmisen vastuuton käytös kertoo jonkinasteisesta psyykkisestä häiriöstä. masennus, tai persoonallisuushäiriö.
kun kirjoitit, että olet päättänyt tehdä abortin, niin minittakoon, että minä lähdin exän luota jouluna 2003. maliskuussa 2004 sain tietää olevani raskaana (rv14) ja päädyin aborttiin. mikäli nyt päädyt tuohon vaikeaan ratkaisuun, niin toivotan sinulle voimia. en suosittele välttämättä kääntymistä tuonne abortti-palstalle. siellä on likaa teinejä ja uskovaisia toitottamassa näitä "abortti on murha"-juttuja, jotka saavat vain pahalle tuulelle.
katso ennemmin vaikka näistä:
http://www.stm.fi/Resource.phx/vastt/tervh/thpal/abortti.htx
http://www.tukiasema.net/keskustelu/show.asp?id=12293&c=1&p=1&pm=1
http://www.paaskyset.com/pd/stj2/projektit/krpojarvi1.htm
http://www.tohtori.fi/termi.php3?terID=17&termit=abortti
http://www.hus.fi/default.asp?path=1,32,660,546,570,646,807,4014,4017,5724
Abortti on vaikea päätös mutta pitää ajatella lasten tulevaisuutta...
Ketjun luettuani, ja sen erittäin omakohtaiseksi koettuani sanon sanasen minäkin.
On tietysti hyvä, jos jaksaa pistää miehen seinää vasten, mutta kestääkö oma pää kun ensin rakennellaan pilvilinnoja ts. yhteiset toiveet ja suunnitelmat, joista kuvittelee toisenkin pitävän kiinni romahtavat ? Mä puhun ihan kokemuksesta. Mulla oli mies, joka käyttäytyi tasan kuin 17vuotias, vaikka ikää onkin hyvän matkaa yli 30. Mä en jaksanut uskoa tyhjiin lupauksiin loputtomasti. Tajusin että me, hänen perheensä jäämme aina vähintään kakkoseksi tärkeitten asioitten joukossa.Tokihan me olimme hänen mielessään tärkeitä, mutta käytäntö osoitti toista. Hän sanoi usein reissuiltaan tullessan kuinka ihana on tulla kotiin. Alkuun olin imarreltu, mutta jäätyäni tarpeeksi monta kertaa yksin jopa rakasteltuamme (hän saattoi noin vaan nousta ja pukeutua ja häipyä) aloin miettimään miksei ole niin hyvä olla kotona, ettei aina tarvitsisi lähteä.
Kyllästyin liialliseen huolettomuuten muutenkin vähäisten rahojemme kanssa. Paitsi että hän suorastaan hävitti sitä,tuhlasi alle puolessa päivässä kuukauden tilinsä, saman jonka minä olisin venyttänyt laskuineen ruokakauppoineen seuraavaan tiliin saakka. Hänen ostoksensa olivat uskomattomia "mä-haluun" hankintoja: samalla reisulla kun mä totesin, etten kykene ostamaan (sillä kertaa) kaksia kalliita talvikenkiä lapsille, hän oikaisi suutarin puotiin ja osti itselleen nahkabuutsit, jotka maksoivat triplasti sen minkä lasten kengät olisivat maksaneet. Olin järkyttynyt, mutta hän närkästyi, kun huomatin asiasta. Samaten jouduin kitsastelemaan jonkun pikkujutun kanssa, niin hän menee ostamaan samaisesta lelupuodista, josta jätin jonkun lasten toivoman lelun ostamatta noin vain hakemaan äärettömän suuren ja kalliin palapelin, jota sanoi käyvänsä kasaamaan MEIDÄN olohuoneen seinälle laitettavaksi. Tässä vain kaksi esimerkkiä hänen tyylistään, lisäksi tietysti pelaamiset yksikätisillä, velat niille ken vippasi, pummaaminen aina ja kaikilta, ja lopulta niistä mitä sain itse nipistettyä kaiken elämisen jälkeen.
Kerran jos toisenkin laitoin hänet selkä seinää vasten peukalohangallisen laskujen kanssa: Mitä näille tehdään ?? Hän otti nivaskan niihin vilkaisemattakaan,ja repi kaikki, heitti roskiskeen ja sanoi, että näille tehdään näin.
Mä aloin oivaltamaan totuuden, ettei hän koskaan muutu. Jotkut sanovat hänellä olevan ADHD, mutta koska en halua olla parisuhteessa hoitaja, vaan tasa-arvoinen kumppani, en tuohonkaan tyytynyt. Minun ei todellakaan tarvitse uhrautua ja hoitaa ja huoltaa häntäkin, kolmessa lapsessanikin on ihan riittävästi. Laitoin hänet ulos tästä kaikkine pleikkareineen palapeleineen. Enkä ole katunut hetkeäkään. Taloutemme tulee olemaan kuralla vielä pitkään, mutta nyt ainakaan kukaan ei tee myyräntyötä perheen sisällä. Jos minun olisi pitänyt valita teenkö abortin vai heitänkö toisen äidin aikuisen (iältään) kakaran pihalle, niin ehdottomasti olisin toiminut samoin. Yksi lapsi lisää tässä ei olisi varmaankaan enää maata kaatanut, kun sen isä oli jo sen aika hyvin nurin saanut.
kannattaa lukea netistä AD/HD:sta ja epävakaasta persoonallisuushäiriöstä. tämäntyyppinen käytös viittaa nimenomaan juuri noihin.