Säästöliekki?

Olen jo pidemmän aikaan syönyt vähän, liikkunut mielestäni aika paljon, muttei paino eikä mitat ole muuttuneet kertaakaan.. olen epätoivoinen asian suhteen, sillä oikeasti haluaisin laihtua, jotta voisin alkaa käyttämään taas farkkuja, kehtaisin mennä juhliin ja saisin epämuodokkaat kohtani pois, epäsopusuhtainen läski kun olen.

Olen miettinyt, että mistä johtuu jos elimistö käy säästöliekillä? Jos mahdollisesti minun elimistöni käy tällä, miten sen saisi pois? Syön aika vähän, koska kouluaterialla syön hyvin niukasti, aamulla ruisleipää hieman, välipalaksi yleensä raejuustoa, illalla ruisleipää hieman. Joskus ruoka jää todella vähäiseksi. Tunnen nälkää helposti, syön silloin jotain kuitupitoista ihan vähän, tai kestän vain. Liikun pyöräillen paljon. Olen ainaki yli kaksi viikkoa pyöräillyt 30-40km per päivä, melkein joka päivä, sitä ennen tein kunto-ohjelmaa ja kävin rullaluistelemassa sekä koiran kanssa reippaalla kävelylenkillä.

Voiko vika olla jossain muualla? Ihmettelen vaan, kun muut juovat energiajuomia monta päivässä, juovat limuja, syövät karkkia ja sipsiä, sekä syövät normaaliakin ruokaa, käyvät jäätelöllä ja voivat oikeastaa syödä miten haluavat, pysyvät silti todella hoikkina. Minä en syö varmaan paljon mitään päivässä, liikun yms. eikä paino liiku minnekkään suuntaan, ylöspäin ehkä välillä, mutta johtuu siitä että mahani turpoaa todella herkästi, sekin osasyy siihen, miksi en ole lähes vuoteen kunnolla syönyt.

Pitääkö minun oikeasti repiä aikaa jostain opiskeluiden keskeltä, että rupeaisin treenaamaan jotain.. kertokaa mitä? joku sarja, lenkille, vai mitäs tässä nyt pitäisi? Olen usein arkipäivinä vasta viiden jälkeen kotona, lähtenyt seitsemän aikaan, sen jälkeen pitää tehdä läksyjä pari tuntia, siivoilla yms. ei minulla ole aikaa paljoa.

Painoani en sano, te rupeatte mollaamaan, ettekä anna neuvoja, mutta voin sano että olen ihan reilummanpuoleinen normaalipainoinen, löytyy lihasta, jotka eivät näy läskien takaa tosin. Tavoitteeni olisi päästä ensin kevyeksi kukkaseksi, jonka jälkeen, kun olen hoikka, hankkisin lihasta treenaamalla, mutta koska siitä ei ole mitään iloa treenata, koska se ei näy eikä tunnu, koska ennestään omistan sen verran että pärjään..

pahoittelen pitkää stooria, mutta minua kirjaimellisesti v*tuttaa niin paljon..
20243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Kuuleppas tyttöseni, laihduttaessa liikunta on vain murto osa kokonaisuutta.
Ne kilot lähtee sillä tavalla kun ne on tullutkin, syömällä.
Syöt todellakin liian vähän. Itse laihdutin kaloreita laskemalla enkä sitä kenellekkään voi suositella, koska se ajoi minut syömishäiriöön asti.

Suosittelen, että syöt aina kun on nälkä. MUTTA VÄHÄN. Ja mieluiten jotain proteiini pitoista. Rasvaton maitorahka marjat, rasvattomat jogurtit, ruisleivät kalkkunaleikkeillä ja kasvirasvalevitteellä, ruokana broileria tai vähärasvaista lihaa.

Ruokaympyrä pidä mielessä, kun täytät puolet lautasesi kasviksilla, kalorit jäävät helposti todella mieluisiin lukemiin.

Itsekin olen totta puhuen miettinyt, miten jotkut kaverini syövät karkkia, sipsiä juovat limua ym koko päivän ja pysyvät silti todella hoikkina. Eivätkä he juurikaan edes liiku, mutta kaipa niille riittää se, eikä he syö ruokaa sitten ollenkaan? Yksi kaverini elää lähes tällä tavalla, ei se kyllä terveellistä ole sekään..

Äänestä

Kiitos vastauksesta. En kyllä aio syödä enempää, en veinaan pysty, oksettaa ajatuskin ja maha täyttyy jo pienestä ja tulee oksettava olo. Ja tosiaan syön usein kasviksia, yleensä normaalin ruuan kanssa tomaattia ja kurkkua, joskus paprikaa. Syön omenia välillä, myös ihan itse tekemää fetasalaattia syön innolla (se onkin periaatteessa minun lauantaikarkkini) ja sisältää kurkun, tomaatin, jäävuorisalaatin ja tietysti hieman fetaa öljyssä. Itselläni tekee harvoin mieli enää makeaa. Mutta tosiaan syön juuri ruisleipää, koulussa näkkileipää silloin tällöin, juuri kalkkunaleikkeen kanssa yleensä, jogurteista en tykkää, ne saa minut yskimään, samoin jäätelö, mutta mielestäni syön kyllä ihan tarpeeksi pärjätäkseni.

Tiedän kyllä, että terveellisyys ruokavaliossa on kannattavinta, mutta silti haluaisin tavalla tai toisella laihtua, itsenikin vuoksi, koska tällä hetkellä kaipaisin itselleni jotain ilon aihetta, muuten kun olen melko ruma, olisi edes kroppa jota kehtaa esitellä, eikä tarvitse kätkeytyä löysiin isoihin vaatteisiin, juhliinkaan kehtaa mennä missään mekossa, farkkuja en ole omistanut yli vuoteen, kiitos jalat.. en pitänyt edes kyynärpään alle olevia paitoja kesällä, koska en kehdannut..

pahoittelen valitustani, ymmärrän että muillakin potkii päähän, mutta en enään tiedä mitä tekisin, pitääkö syödä samalla tavalla, repiä jostain aikaa, ja ruveta kuntoilemaan ns. turhasta enemmän? osaa tämäkin olla vaikeaa, onneksi en ole vyötärölihava, vaan enemmän päärynä, niin terveysriski ei ole suuri :)

Äänestä

Mikä on tuo pidemmän aikaa? Se kaksi viikkoa, jonka olet pyöräillyt, vai miksi sen ajan mainitsit?

Ilmeisesti olet normaalipainoinen. Siksi paino ei putoa. Lihasta kasvattamalla läskikin sulaisi paremmin. Sulla on nyt ilmeisesti väärä tyyli kohentaa kroppaasi, koska mitään ei tapahdu. Lihasta saa vain syömällä kunnolla ja kovaa treenaamalla. Naisella kuuluu olla rasvaa. Ne kuvat mitä mediassa näet ja esikuvinasi pidät on fotoshopattu. Ei sellaisia ihmisiä ole olemassakaan.

Tuollainen syöminen on epäterveellistä. Jotkut ruoka-aineet tosiaan turvottaa vatsaa, melkein kaikilla. Ei sen takia kannata olla syömättä :-D

Sellaisia ihmisiä ei olekaan, jotka voivat syödä mitä vaan lihomatta ja energiaansa kuluttamatta. Tuota on tutkittu, ja niitä jotka väittävät lihovansa vaikka eivät syö mitään... ;-) Ihan turha puolustella itseään tai muita.

Äänestä

No pidemmän aikaa on monia kuukausia, olen kuntoillut enemmän keväästä asti, syönyt vähän kohta jo vuoden..

Enk minä niitä muita mainosten naisia katsele, vaan ihan itseäni katson, mikä minun silmääni näyttää hyvältä itsessäni, en vertaa muihin, koska tiedän ihmisten olevan erilaisia, mutta laihduttaa aion.

Jaloissa minulla on paljonkin lihasta, myös käsissä, vatsassakin, mutta eihän ne mihinkään näy rasvakerroksen alta.. pohkeenikin ovat vain pyöräilyn ansiosta paisuneet, enemmän ja enemmän, lihastahan se varmaan, mutta luulisi että lihas syrjäyttäisi läskit..

Kai minulla on vain niin huono aineenvaihdunta tj.. pitääkö tässä ruveta jt. pillereitä syömään. Vastustan kyllä kaikkea ylimäärästä mitä kehooni syötän.

Ja kyllä nyt painon pitäisi siltikin pudota, vaikka olenkin normaalipainoinen, vaikeammin ehkä, mutta silti mielestäni loogisesti ajateltuna ylimääräisen pitäisi lähteä pois. Jos minua laihemmatkin voivat laihtua, miksi minä en laihdu? Pistää mietityttämään, mutta kai se pitää ruveta treenaamaan jotain ohjelmaa kotioloissa, vaikka lihasta on turha mielestäni enempää kasvattaa läskien alle, kerta se ei läskejä syrjäytä, enkä kehonrakentajaksi kyllä halua..

Äänestä
  • Jos jogurtti ei maistu, kokeile viiliä. Maitoa ja piimää suosittelen kanssa, niistä saa kuitenkin todella tärkeitä vitamiineja.

    Äänestä

Kehonrakentajaa susta ei tue millään. Luuletko toisiaan, että naisille tulee lihaksia kuin kehonrakentajille ihan normaalilla lihastreenillä? Ei varmasti tule.

Mutta oma asiasi, olet jo päättänyt miten asiat on, oli ne sitten kuinka päin mäntyä tahansa oikeasti. Miksi edes kyselet neuvoja kun ei tieto kelpaa?

Eiköhän se totuus ole kuitenkin, että kulutat sen minkä syöt. Ja syöt minkä kulutat. Se on sulle oikea määrä ruokaa ja oikea määrä liikuntaa. Jos syöt enemmän, lihot, vai?

Jos olet syönyt alle 500 kcal pvä jo vuoden noilla liikuntamäärillä, sun pitäisi olla ollut kuollut jo reilu puoli vuotta. Kipinkapin lääkärille jos noin on. Sitä varmasti kiinnostaa moinen luonnonoikku.

Kumma juttu, että aina noita "en syö mitään mutta lihon" ihmisiä löytyy jokaisen kaveripiiristä, mutta tiede ei tunne ainuttakaan tapausta....

Äänestä

älä usko jos et usko.. mutta eikö tähän voisi olla syynä jokin muukin? kyllähän normaali ihminen minun logiikalla/tiedolla laihtuisi jos kerta syö vähemmän kuin kuluttaa, mutta painoni eikä mittani heilahda mihinkään suuntaa.. voi ku ois nii "helppoa" sairastaa anoreksia, ni sais sairauden piikkii laihduttamisen ja varmaa kävis kuoleman rajoillaki.. ei siin mitää, jos parantuis sitte kuitenki, eikä ehtis sairastua äärettömän laihaksi asti, vaan sellaseks normaalipainon ja alipainon rajoille asti.. tiedän, kuulostaa sairaalta, mutta kaikkea toivonkin, kun en osaa enää päättää mitä teen, kun kaikki tuntuu turhalta.

Mutta siis, ajattelin nyt, kaiken kiireen keskellä ruveta tekemään 15minuutin kunto-ohjelmaa joka päivä -vapaa-päivä, jolloin käyn vaikka vain kävelyllä tai rullaluistelemassa, tai teen rennomman ohjelman. Muuten pyöräilen vielä kun lunta ei maassa ole, aina viikonloppuisin, eli pe-la sen normaalin 30-40km + mahdollisesti treeni. Muuten arkipäivisin se normi treeni + kävelylenkki. Kuulostaisiko hyvältä? Kesälomalla lähinnä pyöräilin paljon, kuntoiluksi asti ja rullaluistelin. Jatkan kurinalaista syömistä, syön vähän, mutta terveellisesti (lämmintäkin ruokaa hieman), ruisleipää, 1% maitoa, vettä, raejuustoa ja välillä ananasta, näkkileipää koulussa pitkinä päivinä ja välipalaksi silloin tällöin hedelmää, ellen raejuustoa syö. Olisikohan näin mahdollista laihtua, vaikka onhan tuo melkein sama mitä nytkin noudatan, mutta nyt aion todella tehdä tästä suunitelman. Pitäisikö laatia ihan tarkka, mitä minäkin päivänä tekee?

Käytössäni siis on joku tälläinen (koko kehon treeniä) jossa on 4 eri ohjelmaa.. muistaakseni joku hyppyohjelma, pallo-ohjelma, askellusohjelma ja kyykkyohjelma, pallo-ohjelma täytyy jättää pois, aloitan varmaan askellus -ja hyppyohjelmalla (jota ennenkin olen tehnyt) ja siirryn sitten lisäämään treeniin kyykkyohjelman. Käytössä vain 2kg käsipainot, mietin, pitäisikö tehdä aina joka ohjelman jälkeen erikseen vielä lihaskuntoa, treenata hauiksia/ojentajia, olkapäälihaksia, vatsalihaksia, pakaroita, selkää ja jalkoja, ehkä pakaroitakin, vai pitäisikö tuon ohjelman riittää?

Anteeksi kyselyni, saattaa vaikuttaa siltä, että tiedän nyt mitä teen, mutta haluaisin hieman varmistusta asiasta.

Kiitoksia teille, vastailkaa vielä näihin hieman mietityttäviin askareihin.

Tänään olisi tiedossa lenkki koiran kanssa + rullaluistelu + kunto-ohjelma

Äänestä

Mitään laihduttamisen estävää säästöliekkiä ei ole olemassa. Se on yleisnimitys ihmisten huonolle itsekontrollille.

Tosiaan, ihmisillä on tapana unohtaa syömiään ruokia. Ihan aidosti vaikka he yrittäisivät muistella oikein tarkasti esim. päivän aikana syömänsä ruuat, niin he voivat unohtaa jopa kaksi kolmasosaa ruuista - siis vaikka he eivät edes ajattelisi olla epärehellisiä.

Epäilen tätä Sinunkin ongelmaksi. Ajattelet, että syö vähän, mutta jos ihminen oikeasti syö vähän, hän laihtuu (tästä ei ole poikkeuksia, joten usko vaan). Syöt siis liikaa. Ja, jos et syö liikaa tietoisesti, syöt liikaa huomaamattasi.

Ehdotukseni on seuraava: merkitse ihan jokainen suupala ennen kun pistät sen suuhusi. Koko ja ruokalaji muistiin (vaikka puhelimeen). Sitten lasket illalla kalorit. Veikkaan, että päädyt aivan eri tulokseen kuin tuolla tavalla miettimällä, että "en syö paljon". Toista tätä vaikka pari viikkoa, niin aivan varmasti huomaat, mistä niitä ennen huomaamattomia kaloreita oikein tuleekaan.

Liikunta on erinomainen harrastus, mutta sen laihduttava vaikutus on varsin pieni. Laske siis myös liikunnassasi kuluttamasi kalorit tuon kahden viikon osalta. Jos et siihen mennessä ala laihtua (kun yleensä ihmiset vähentävät radikaalisti syömistään kun alkavat merkitä ruokia), niin sitten olet lääketieteellinen ihme - tai sitten huomaat, että syö enemmän kuin tajuatkaan.

Äänestä

Oo, kiitos, pitää kai ruveta pitämään ruoka0päiväkirjaa, olenkin kuullut monella auttavan, silloin kun oikeasti tahtoo laihtua, pistää suuhunsa muutaman leivän liikaa, tuleekin huono omatunto päiväkirjaa katsellessa ja rupeaa tarkkailemaan enemmän, pitääkin heti huomisaamusta vaikka kalenterin muistioon ruveta pistämään jokainen lasillinen juotavaa mitä kurkusta alas juon ja jokainen murunen jota kurkustani nielen vatsaani.. Kiitos, itse olen ollut niin sokissa ja epätoivoinen etten tajunnut. Mietin vain, miten osaan arvioida ruuan määrän lautaselta, esim. salaatin tai riisin, raejuuston? Olen huono arvioimaan annosten koot paperille..

Äänestä
  • "pistää suuhunsa muutaman leivän liikaa, tuleekin huono omatunto päiväkirjaa katsellessa ja rupeaa tarkkailemaan enemmän"

    Huono omatunto parista leipäviipaleesta onkin juuri se, mitä nuori tyttönen kaipaa...

    Nauti terveydestäsi ja uudesta kivasta syksystä.

    Äänestä

No enpä taida.. opiskelen ku viimestä päivää, teen viikonloppunakin kouluhommia, liikun joka päivä, vapaa-aikaa: ei yhtään, ja senkin olen koneella.. ei tässä auta muu, kun saada rutiini, ehkä sitä joskus voi nauttia siitä, kun oli terve nuori, mutta nyt haluan laihtua ja opiskella kunnolla

Äänestä

Ruokapäiväkirja on todellaki hyvä idea. Sillon parhaiten pysyy huono syöminen kurissa, jos sitä syömistä tosiaan on liikaa.

Mahdollista kuitenkin on sekin että syöt liian vähän. Itse olen laihduttanut joulusta asti. Alku oli hankalaa. Liikuin kyllä paljon, söin todella vähän. Paino ei laskenut kuitenkaan kovinkaan paljoa. Sain kuntosalilta omaohjaajan. Joka antoi ruokaohjeita. Söin todellakin liian vähän!! Kun lisäsin syömistä, alkoi painokin tippua paremmin. Oon seurannu nyt esim. suurin pudottaja-ohjelmaa. Siinäkin on kilpailijat saanu kommenttia liian pienistä ruokamääristä, kun paino ei ole kunnolla tullut alas päin. Kun elimistö ei saa riittävästi polttoainetta, se pitää kiinni lujaa kaikesta siitä mitä sillä tällä hetkellä on olemassa.

Ammattilaisilta voi aina hakea apua. He osaavat heti sanoa mikä mättää. Valtavasti tsemppiä laihdutukseen. Se on rankkaa mutta palkitsevaa hommaa! :)

Äänestä
  • "Kun elimistö ei saa riittävästi polttoainetta, se pitää kiinni lujaa kaikesta siitä mitä sillä tällä hetkellä on olemassa. "

    Elimistö ei siis saa ruuasta polttoainetta eikä se ota sitä kehostakaan, mistäs se polttoaine sitten tulee? Tuohan on mahdoton yhtälö. Jos ruuasta ei saa energiaa, ei keholla ole muuta mahdollisuutta kuin polttaa kehon rasvavarastoja.

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    "Kun elimistö ei saa riittävästi polttoainetta, se pitää kiinni lujaa kaikesta siitä mitä sillä tällä hetkellä on olemassa. "

    Elimistö ei siis saa ruuasta polttoainetta eikä se ota sitä kehostakaan, mistäs se polttoaine sitten tulee? Tuohan on mahdoton yhtälö. Jos ruuasta ei saa energiaa, ei keholla ole muuta mahdollisuutta kuin polttaa kehon rasvavarastoja.

    Tämän minäkin olisin erittäin utelias kuulemaan.

    Jos otetaan esimerkiksi ihminen, jonka päivittäinen kulutus on 2000 kcal ja laitetaan se syömään 1000 kcal, lisätään vielä päälle liikuntaa 500-700 kcal.

    Mistä ihmeestä otetaan se 1500-1700 puuttuvaa kaloria päivässä. Miten on fysiologisesti mahdollista kehon säilyttää rasvavarastojaan, jos energiavaje on 1500 kcal päivässä?

    Tällainen mystinen "säästöliekki" vaan on olemassa, jolloin keho ei enää polta rasvaa, vaan alkaa pitämään siitä kiinni. Mutta kukaan ei ole vielä selittänyt, mistä se puuttuva energiavaje otetaan ja mitä elintoimintoja alkaa lakkaamaan normaalilla ihmisellä, jossa voidaan säästä 1000 kaloria päivässä...

    Äänestä

  • Zone-hippi kirjoitti:

    Jos perusaineenvaihdunta on 2000 kcal ja ihminen alkaa laihdutuskuurille ja syö vain 1000 kcal päivässä, niin aineenvaihdunta varmasti tippuu päivien ja viikkojen aikana ehkä jonnekin 1500 kcal paikkeille johtuen osittain myös kilojen vähenemisestä. Mutta jos harrastaa ahkerasti liikuntaa esim. 500 kcal verran päivässä, tällä voi energiankulutusta lisätä ja vajetta tulee pitkässä juoksussa n.kilon verran viikossa. Tietysti jos pitää välillä mässypäiviä vaikka kerran viikossa , se varmasti auttaa myös kiihdyttämään aineenvaihduntaa. Ihmiset ovat pystyneet niin uskomattomiin laihdutussuorituksiin, että se ei olisi mahdollista, jos olisi olemassa säästöliekki, mikä estää laihdutuksen, se ainoastaan hieman hidastaa sitä, mutta esim. liikunnalla siihen voi itse vaikuttaa.

    No joo. Ei kahdesta tonnista kyllä pudoteta kulutusta puoleeneoista tonniin, kun se alkaa olemaan normaalikokoisen naisen koomakulutus.

    Mutta joo, luonnolla on kyllä tiettyjä keinoja vähentää kulutusta. Mutta ne ei nyt kauheasti säästä, mutta luonnolle pienikin säästö on säästö. Asiaa on tutkittu mm. kuvaamalla ryhmää joka oli tiukalla laihdutuskuurilla ja verrokkiryhmää, joka oli normaalikaloreilla. Nauhoituksissa havaittiin mm. että laihduttajien liikkeet olivat hitaammat, kömpelömmät ja niitä oli vähemmän. Esimerkiksi laihduttajat kääntelivät päätään verrokkiryhmää hitaammin ja harvemmin. Säästö on pieni, mutta... säästö on säästö.

    Itse huomasin rajuilla miinuskaloreilla kävelynopeuden hidastuvan huomattavasti. Vaikka tuntui, että kävelen nopeasti niin suunnilleen mummot meni rollattoreilla ohi. Työmatkalla kävelen eräiden pitkien liikennevalojen yli ja miinuksilla valojen vaihduttua en meinannut millään ehtiä viimeisestä katuosuudesta yli vaikka miten kävelin nopeasti. Nykyään normaalilla kävelynopeudella ehdin ihan hyvin tuon viimeisenkin osuuden yli.

    Keho myös polttaa lihasmassaa miinuskaloriella. Tämä ei tarkoita sitä, että lihaksista otetaan vartavasten energiaa käyttöön. Elimistö vain alkaa poistamaan "turhia" energiasyöppöjä. Pelkkä lihasmassan ylläpito kuluttaa energiaa. Mutta huomattavaa on myös se, että yläkylläisyyden aikana keho myös lisää lihasmassaa. Eli lihavilla ihmisillä lähes poikkeuksetta on enemmän lihasmassaa kuin hoikilla kanssaeläjillään.

    Mutta mistään peruselintoiminnoista elimistö ei kyllä lähde pudottamaan kulutusta. Se on optimoitu muutenkin melko minimaaliseksi. Silloin kun aletaan pudottamaan peruselintoimintoja, alkaa rasvamäärä elimistössä olemaan todella vähäinen. Silloin aletaan olemaan siinä kunnossa, että jalat alkaa pettämään alta.

    Pitää kuitenkin muistaa, että elimistö varastoi sitä rasvaa niukkoja aikoja varten. Rasva on erittäin tehokas menetelmä puskurienergiaksi huonoja aikoja varten. Siinä on paljon energiaa ja se on kevyttä. Ainoa huono puoli siinä on nykyaikaa ajatellen, että se vie paljon tilaa. Se rasvan polttaminen on ihmiselle aivan yhtä luonnollinen tila kuin lihominenkin. Se ei ole elimistölle mikään poikkeuksellinen tila, jolloin se menee välittömästi kriisiin ja sulkee suunnilleen kaikki elintoiminnot.

    " Ei kahdesta tonnista kyllä pudoteta kulutusta puoleeneoista tonniin, kun se alkaa olemaan normaalikokoisen naisen koomakulutus. "

    Tuo olikin semmoinen arvio, en ole tähän asiaan tarkemmin perehtynyt, mutta selvää on, että jonkin verran aineenvaihdunta laskee.

    Äänestä

Kiitos "laihduttuja kans"

Voi olla, että syön liian vähän, siksi ajattelinkin, etten varmaan laihdu sen takia, kun elimistö yrittää säästää energiaa, mutta.. en mä voi syödä enempää, rupee oksettaa, tai sit rupeen vaa syömää salaattia ku mikäki norsu.. muuta en oikee voi, raejuustoo en pysty syömää paljoo, en ruokaa, en leipää, jotai salaattii voi yrittää, mut seki täyttää.. tätä se teettää ku ei haluu syyä ja on pitkää syöny vähän..

Mutta joo, rupeen ny pitää ruokapäiväkirjaa, ammattilaisia ei oo nyt kyl saatavilla, vaikee sellasta löytää, ku kuntosalilla en saa käyä, ja porukat ei välttämättä tykkää ideasta että mä laihdutan, vaikka eihä se niille kuulu, vaikka saman katon alla asunki.. silti..

pitää kai vaa toivoa, että tällä vähäsellä ruokamäärällä, koska enempää en pysty syömään ja lisätyllä liikunnalla laihtuisin.. epäilyttävää on, koska ei oo ennenkää onnistunu.. parempi toivoo parasta, aikaa vaa ei oo kauheesti, mutta kiitän, vielä saa laitella kommenttia jos on kommentoitavaa!

Äänestä

Miks laihduttaminen on näin vaikeeta.. miks siit on tehty näin vaikeeta... pitäs syödä, muttei kuitenkaa syödä.. voi luoja, tietäs ny mitä täs pitäs tehä..

Pitääks rupee syömää, joka välii, jotai kuitupitosta vähäkalorista ku hevonen, silloin mahassa koko ajan on jotain, aineenvaihdunta vilkastuu, lenkkeillä, kuntoilla, aineenvaihdunta vilkastuu.. jos sitte vaik laihtuis, ku ei tälläi kerta laihu? Mite ihmiset oikee pystyy laihuttaa.. teen sitte varmaa kaiken väärin, kiitos ku jaksatte kommentoida :)

Äänestä

Otin itsestäni muutaman kuvan selvennykseksi rumasta kropastani.. kiinteyttää pitäisi ja jalkoja ja käsiä saada ohuemmiksi, neuvoja otetaan vastaan. Vois harkita myös vatsalihasten treeniä, jos selkä nyt sen sallii, selän takia en ole voinut normaaleja suoria vatsoja tehdä, siksi en ole tehnyt vatsan eteen sitten mitään..

En kyllä tiedä yhtään haluanko laittaa kuvia tänne.. te tuskin haluatte nähdä :s

Jos te nyt haluatte, voin laittaa, mutta kaipaan todella sitten oikeita neuvoja ongelmakohtiini, käsiä ei kuvissa oikein näy, mutta siis kädetkin pitäisi saada ohuemmiksi, allit roikkuu..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hanana kirjoitti:

Olen jo pidemmän aikaan syönyt vähän, liikkunut mielestäni aika paljon, muttei paino eikä mitat ole muuttuneet kertaakaan.. olen epätoivoinen asian suhteen, sillä oikeasti haluaisin laihtua, jotta voisin alkaa käyttämään taas farkkuja, kehtaisin mennä juhliin ja saisin epämuodokkaat kohtani pois, epäsopusuhtainen läski kun olen.

Olen miettinyt, että mistä johtuu jos elimistö käy säästöliekillä? Jos mahdollisesti minun elimistöni käy tällä, miten sen saisi pois? Syön aika vähän, koska kouluaterialla syön hyvin niukasti, aamulla ruisleipää hieman, välipalaksi yleensä raejuustoa, illalla ruisleipää hieman. Joskus ruoka jää todella vähäiseksi. Tunnen nälkää helposti, syön silloin jotain kuitupitoista ihan vähän, tai kestän vain. Liikun pyöräillen paljon. Olen ainaki yli kaksi viikkoa pyöräillyt 30-40km per päivä, melkein joka päivä, sitä ennen tein kunto-ohjelmaa ja kävin rullaluistelemassa sekä koiran kanssa reippaalla kävelylenkillä.

Voiko vika olla jossain muualla? Ihmettelen vaan, kun muut juovat energiajuomia monta päivässä, juovat limuja, syövät karkkia ja sipsiä, sekä syövät normaaliakin ruokaa, käyvät jäätelöllä ja voivat oikeastaa syödä miten haluavat, pysyvät silti todella hoikkina. Minä en syö varmaan paljon mitään päivässä, liikun yms. eikä paino liiku minnekkään suuntaan, ylöspäin ehkä välillä, mutta johtuu siitä että mahani turpoaa todella herkästi, sekin osasyy siihen, miksi en ole lähes vuoteen kunnolla syönyt.

Pitääkö minun oikeasti repiä aikaa jostain opiskeluiden keskeltä, että rupeaisin treenaamaan jotain.. kertokaa mitä? joku sarja, lenkille, vai mitäs tässä nyt pitäisi? Olen usein arkipäivinä vasta viiden jälkeen kotona, lähtenyt seitsemän aikaan, sen jälkeen pitää tehdä läksyjä pari tuntia, siivoilla yms. ei minulla ole aikaa paljoa.

Painoani en sano, te rupeatte mollaamaan, ettekä anna neuvoja, mutta voin sano että olen ihan reilummanpuoleinen normaalipainoinen, löytyy lihasta, jotka eivät näy läskien takaa tosin. Tavoitteeni olisi päästä ensin kevyeksi kukkaseksi, jonka jälkeen, kun olen hoikka, hankkisin lihasta treenaamalla, mutta koska siitä ei ole mitään iloa treenata, koska se ei näy eikä tunnu, koska ennestään omistan sen verran että pärjään..

pahoittelen pitkää stooria, mutta minua kirjaimellisesti v*tuttaa niin paljon..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu