Vaativa persoonallisuus ja parisuhteen vaikeudet

Miten olisi pariterapia?

Ei puolisosi voi olla sinun "terapeuttisi".

Kauanko te kävitte?

Onko se mahdotonta saada hänet sinne uudestaan?

Kyllä siinä menee aikaa, että asiat selviää.

Ethän sinä ole ilkeä vaan sairas, et voi kohtauksille mitään, mutta onhan se pidemmän päälle todella rasittavaa puolisolle.

Nyt kun olet itsekin terapiassa, niin asia voi hoitua, mutta se vie aikaa.

Kävimme noin 5 kertaa, pitkiä istuntoja. Pitänee kysyä, onko se miehen mielestä aivan poissuljettua..

Onneksi tämä terapeuttini on lupautunut puhumaan myös mieheni kanssa. Hän voinee parhaiten hänelle kuvata, mikä tilanteeni on.

Hyvää tässä lienee se, että oma motivaationi asioiden kokonaisvaltaiseen kunnostamiseen on korkea. En usko, että tilanteesta poistuminen on ratkaisu. Kunpa mieheni näkisi tämän myös...

Edellinen puolisoni oli myös erittäin vaativa tapaus. Pyysin häntä monta kertaa menemään psykologin tai psykiatrin juttusille. Hän itse ei tuntenut minkäänlaista sairauden tunnetta, vaan aina sanoi, että vikä on minussa, koska en ymmärrä häntä. Tämä johti eroon. Diagnoosina kuitenkin: Aspergerin syndrooma. Helpotus oli suuri, kun ymmärsin, että vika ei ollut minusta lähtöisin. Tosin, en usko, että sinulla olisi sama diagnoosi. Näitä häikkiä kun on niin monenlaisia. Sinussa on hyvää se, että tunnistat ongelmasi! Kaikki eivät siihen pysty! Tsemppiä!

Eihän kai kaikki parisuhteen ongelmat johdu toisen henkisistä ongelmista? Tuskin puolisokaan on täydellinen, ja hänenkin pitäisi myöntää omat virheensä ja pyrkiä korjaamaan käytöstään (nalkutus, riidan haastaminen, oma kireys ym.). Saat olla rehellinen myös tämän asian suhteen, eikä kaikkea voi lakaista sinun mattosi alle.

Tutustuin aikanaan tällaiseen ihmiseen. Kaikki oli aina viimeisen päälle tiptop ja tuntui hyvältä kunnes loputtomat vaatimukset ja turhamainen sättiminen veivät lopulta aivan epätoivon valtaan. Tällainen ihminen ei oikein osaa olla armollinen ja hyväksyä keskeneräisyyttä. Arvelen sen johtuneen kasvatuksesta, jossa on pitänyt aina yrittää ansaita hyväksyntä ilman että olisi kelvannut omana itsenään. Aikuisiässä oppiminen hyväksymään itsensä puutteineen on jo vaikeampaa, mutta kaiketi sellaiseen oivalluksen olisi hyvä tähdätä, jos haluaa muutosta olotilaansa. Aikuisena voi yrittää ottaa vastuuta itse omasta elämästä eikä jäädä väärien asenteiden orjaksi loppuelämäkseen. Omaa tahtoa kaiketi se edellyttää, jotta voisi päästä vanhoista vahingollisista toimintamalleista irti.