Olen jonkin aikaa lukenut tätä palstaa silloin tällöin. Nyt taidan lopettaa tämän lukemisen. Täällä on niin perisuomalaista tää touhu. On sitten kyse avioliitosta, avioerosta, uskottomuudesta tai lapsista. Aina syy löytyy kaikista muista kuin itsestään. Kun syyttää muita omista virheistään, niin onhan se helpompaa kuin että ottais itse vastuun omasta elämästä.
Mä olen tehnyt virheitä. Pettänyt. Eronnut. Jne.Anteeksikin olisin saanut, mutta itse en olisi voinut jatkaa valheellisessa suhteessa. Enkä antaa anteeksi itselleni. Elämä hymyilee virheistäni huolimatta.Rankkaa on ollut, mutta itsetunto kohdallaan on parempi mennä kohti huomista. Ottakaa vastuu hyvät ihmiset itsestänne ja etenkin lapsistanne. Ja eläkää.

Vastaukset 2
Vanhimmat
sepäse. kun on armoton itselleen ja tietää mitä kaikkea on puuhaillut, on todella oikealle ihmiselle ja omalletunnolle parempi myöntää millainen on ja elää elämää niin eteenpäin ettei tarvitse olla kokoajan huonolla omatunnolla toista kohtaan. Hyvä kun myönnit tuon itsellesi.
On kuitenkin miehiä jotka uusivat tekonsa ja jatkavat samaan malliin vaikka koko liitto paskana, ja tämän mahdollistavat vaimot jotka antavat tehdä itselleen vaikka mitä sontaa.
Ja täällä taas pikkuvaimot riippuvaiset ukon kikulista ja jotka elävät vain ukon kautta miinustavat.
Voi teitä mitä annatte itelle tehdä, ehkä se joku päivä päässä välähtää miten oikea mies olisi tehnyt, ja olisitte eläneet.
Hirveetätän se olis jäädä ukon jättämäksi yh-äidiksi,,,aijai,