olen 22 vuotias avoliitossa oleva nuori nainen.
vanhempani erosivat 3 vuotta sitten.siitä alkoivat kaikki ongelmani.
syömishäiriö oli jo aikasemmin mutta masennus ja muut laitoshoidot alkoivat tästä.jouduin kierteeseen.
minulla on ollut rankkaa alkoholin käyttöä ja olen siitä ollut myös vieroitushoidossa kuukauden verran.
myöhemmin tulivat lääkkeet ja muut huume kokeilut mukaan.menin aina pahempaan suuntaan.
kaverini teki itsemurhan,jouduin raiskatuksi ja pahasti poliisien kanssa tekemisiin.
olin myös pakkohoidoissa muutamaan otteeseen itsemurha yritysten takia.
nyt olen raskaana ja todella onnellinen.lopetin 8 vuoden tupakoinnin ja alkoholin käytön kokonaan.haluan että lapseni voi hyvin.
mutta äitini epäilee jatkuvasti että juon ja poltan.hän ei anna minulle minkäänlaista arvostusta tai tukea.
hän tuomitsee minut sen takia koska minulla on rikosrekisteri.
meitä on 3 sisarusta,muihin sisaruksiini hän suhtautuu hyvin.minulta hän kinuaa aina bensa rahaa jos pyydän kyytiä.vaikka tietää meidän surkean raha tilanteen.tai pyydän mitä vain se nousee hänelle kauheaksi ongelmaksi.
olen hänen mielestään surkea ja mitätön tapaus.
itse hän jätti perheensä kuin nallin kalliolle ja lähti 2 vuoden pettämisen jälkeen toisen miehen matkaan.hän ei ikinä ole pyytänyt mitään tekoaan anteeksi.en jaksa kirjottaa edes kaikkea mitä hän on tehnyt tai sanonut.mutta sen vaan sanon että ei kukaan haluaisi oman äitinsä olevan tuollainen piru!
mitä minun pitäisi tehdä,,laitttaa välit poikki kokonaan vai mitä? puhuminen ei auta koska hän alkaa virnuilemaan ja ei tajua mitään.
välit olen laittanut jo monta kertaa poikki.
tuntuu että vihaan välillä omaa äitiäni.kuitenkin tunnen itse tästä kaikesta syyllisyyttä.
vanhempani erosivat 3 vuotta sitten.siitä alkoivat kaikki ongelmani.
syömishäiriö oli jo aikasemmin mutta masennus ja muut laitoshoidot alkoivat tästä.jouduin kierteeseen.
minulla on ollut rankkaa alkoholin käyttöä ja olen siitä ollut myös vieroitushoidossa kuukauden verran.
myöhemmin tulivat lääkkeet ja muut huume kokeilut mukaan.menin aina pahempaan suuntaan.
kaverini teki itsemurhan,jouduin raiskatuksi ja pahasti poliisien kanssa tekemisiin.
olin myös pakkohoidoissa muutamaan otteeseen itsemurha yritysten takia.
nyt olen raskaana ja todella onnellinen.lopetin 8 vuoden tupakoinnin ja alkoholin käytön kokonaan.haluan että lapseni voi hyvin.
mutta äitini epäilee jatkuvasti että juon ja poltan.hän ei anna minulle minkäänlaista arvostusta tai tukea.
hän tuomitsee minut sen takia koska minulla on rikosrekisteri.
meitä on 3 sisarusta,muihin sisaruksiini hän suhtautuu hyvin.minulta hän kinuaa aina bensa rahaa jos pyydän kyytiä.vaikka tietää meidän surkean raha tilanteen.tai pyydän mitä vain se nousee hänelle kauheaksi ongelmaksi.
olen hänen mielestään surkea ja mitätön tapaus.
itse hän jätti perheensä kuin nallin kalliolle ja lähti 2 vuoden pettämisen jälkeen toisen miehen matkaan.hän ei ikinä ole pyytänyt mitään tekoaan anteeksi.en jaksa kirjottaa edes kaikkea mitä hän on tehnyt tai sanonut.mutta sen vaan sanon että ei kukaan haluaisi oman äitinsä olevan tuollainen piru!
mitä minun pitäisi tehdä,,laitttaa välit poikki kokonaan vai mitä? puhuminen ei auta koska hän alkaa virnuilemaan ja ei tajua mitään.
välit olen laittanut jo monta kertaa poikki.
tuntuu että vihaan välillä omaa äitiäni.kuitenkin tunnen itse tästä kaikesta syyllisyyttä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Älä ota syyllisyyttä, sillä huono elämäsi alkoi vanhempiesi erosta, ei sinusta. Samoin olet täysin syytön kaverisi itsariin.
Äitimme ovat samanlaisia sadistis-narsistisia persoonallisuuksia, jotka eivät myönnä virheitään, vaan pitävät itseään täydellisinä ja osaavina. Olen absolutisti ja savuton, mutta äitini luulee päinvastoin. Tulisi pitkä tarina, jos kertoisin vastaavat omat kokemukseni tarkemmin.
Samoin veljeni saavat "herran kämmenellä"-kohtelun, mutta minä olen saanut rasistisen kohtelun.
Täysin riippumatta siitä, mitä muut ihmiset - ennen kaikkea omat vanhemmat! - ovat tehneet tai jättäneet tekemättä, jokainen on vastuussa omista valinnoistaan.
Olet itse valinnut monta kertaa väärin, mutta nyt olet tehnyt oikean valinnan. Sen enempää syy vääriin valintoihin kuin ansio oikeistakaan ei ole vanhempiesi.
Häntä pystyyn ja ulos leikkimään!
Selitä, miten autoritäärisen kasvatuksen uhri voi täysi-ikäisenä päättää omista valinnoistaan. ohjaavassa ja vapaassa kasvatuksessa on mahdollisuus tehdä itse valintoja, jolloin voi jälkikäteen miettiä valintojaan. Jokainen on vastuussa valinnoistaan vasta täysi-ikäisenä, ei alaikäisenä. Kertaa Erik H. Eriksonin teoria, niin tajuat paremmin.
"Olet itse valinnut monta kertaa väärin" ei pidä paikkaansa autoritäärisessä kotikasvatuksessa. Ohjaava kasvatus tuli vasta vuoden -75 jälkeen syntyneille, ei sitä vanhemmille. Näille autoritäärisen kasvatuksen uhreille syy löytyy siis heidän vanhemmistaan, koska heille ei annettu oikeutta päättää itse omista asioistaan edes täysi-ikäisinä..
"Häntä pystyyn ja ulos leikkimään!" En ole enää päiväkertoikäinen!!
ÄLÄ VIHAA ÄITIÄSI
Joo just näin... että yks kaks vaan kaikki paha menneisyys oli poissa ja olitkin onnellinen... melko uskottavaa.. en ihmettele että äitisi epäilee...
eikä kaikki ihmiset ole sen arvoisia että voi saada uuden mahdollisuuden ? monet ovat onnistuneet pääsemään uudelleen jaloilleen huonoista elämäntavoista ja täytyy olla vahva onnistuakseen.
ei se paha menneisyys poissa ole varmaan vain takaalalla hyvässä muistissa.
mikä äiti se on joka ei uskalla/halua toivoa parempaa omalle lapselleen ? ja iloita tulevasta mummuudesta ?
tsemppia sinulle vain. ajattele tarkkaan jos katkaiset välit kokonaan. tunnustele mikä on paras ratkaisu ja mikä tekee että voit parhaiten. ehkä kannattaa odottaa ainakin lapsen syntymään. ehkä äitisi tunteet heräävät silloin.
Joo just näin... että yks kaks vaan kaikki paha menneisyys oli poissa ja olitkin onnellinen.
hetkinen nyt. en ala selittämään juurta jaksaen omasta elämästäni ja suhteestani äitiin täällä.kirjoitin suurinpiirtein miten asiat on mennyt.jonka varmasti fiksut ihmiset ymmärtää..sinä "peen jauhantaa" et kuulu tähän ryhmään.
kaikilla on menneisyys.miksi niist pitää rangaista vielä??olen rangaistukseni kärsinyt..
en todellakaan ole ollut nyt enkä lähiaikoina todellakaan missään ongelmissa.
varmasti myös kaikki äidit ja tulevat äidit ymmärtävät miten elämä muuttuu lapsen myötä.
se on niin suuri osa elämää että minä ja moni muukin tekisi lapsensa hyväksi mitä vain!mutta siihen asiaan ei lapsettomat voi ottaa kantaa!!
Todellisuudessa taidan tajuta sua jossakin määrin paremmin kuin hyvin ja sillä mulle vaan tuli tuollainen tyhmä tunteen purkaus.. pyydän sitä anteeksi.. ehkä olen kateellinen.. kateellinen siitä, että sinä selvisit kaikesta paskasta noin nopeasti ja minä en ole vieläkään oikein päässyt tietyista asioista yli vaikka viimeisimmästä tosi isosta asiastakin jo viisi vuotta aikaa.. itsekin olen suunnileen ikäisesi.. en ole päässyt oman elämäni vaikeista asioista yli vaikka olen käynyt jo 9 vuotta terapiassa.. Itsellänikin on välillä vihan tunteita omaa äitiäni kohtaan. myös mut on raiskattu.. sen teki mun isäpuoli ja se miksi vihaan äitiäni johtuu siitä, että hän tapailee ja jopa n*ssii edelleen sitä miestä... Luulin tosiaan minäkin ennen että oma lapsi on tärkein ja ja sen eteen tekisi mitä vaan. mutta olen joutunut huomaamaan, että ainakaan omaan äitiini se ei päde.. Itselläni myös vaikea nuoruus ja paljon elämä kolhinut, myös laitos hoito ja huumeet koettu.. Mutta kuitenkin pyydän vielä anteeksi.. taisi osua liian lähelle omaa elämääni.. ja olen kuitenkin iloinen puolestasi.. iloinen siitä, että olet taas onnellinen elämässäsi.. uskon, että susta tulee parempi äiti kuin oma äitisi on ollut tai kun mitä mun äitini on..
hei..emmä suo tuomitse siitä mitä mulle aluksi kirjotit.olin tietty vähän hämilläni.
älä ole kateellinen,,se syö suo ja sun voima varojas enemmän!ole ylpeä itestäst ja siitä mitä olet elämässäs saanu aikaan!
välillä mullakin on niitä paskoja fiiliksiä edelleen,ei niistä niin vaan pääsekkään eroon.mutta sen verran on toivoa tulevaisuuden suhteen että kyllä viellä jonakin päivänä pääsen tästä kaikesta eroon!
siihen voi mennä 5 ..tai 10 vuotta..mutta onnellisesti aion elää!
älä masennu elämän pienistä mokista ja sattumuksista!
jokasella meil on vaikeeta aina joskus. menetyksien kautta vahvistutaan ja opitaan elämään.niitä ei tarvitse unohtaa..mutta jatkaa täytyy silti!
mulla luovutus elämisen suhteen käyny monta kertaa mielessä!
mut älä sinä saatana luovuta! jotkut ihmiset ei vaan osaa arvostaa sitä mitä niille on annettu(esim.oma lapsi)
sinun äitisi..ja minun äitini ei taida ymmärtää sitä! jos oman lapsensa menettää..sitä tulee jokainen äiti katumaan ja sitä ei voi saada takaisin.
tsemppiä sulle..ja itelleni kans (:
Joo en mä luovuta. Olen kyllä pari kertaa ns yrittänyt luovuttaa, mutta niin tässä sitä vielä ollaan. =) Ja en mä sillee oikeastaan ole kateellinen ehkä vaan niin väsynyt tähän omaan paskaan. Tai jotain. Taidetaan olla melko samanlaisia sitten loppujen lopuksi. Ja kyllä mäkin olen jo paljon päässyt eteenpäin niistä kaikkein paskimmista fiiliksistä ja ajoista. Kai se elämä vielä tästä paranee. Toivotaan ainakin niin. Ja toivotaan, että äitimme vielä joskus tajuaisivat miten hienot tyttäret ne käytöksellään menettää. Onnittelut sulle tulevasta vaavista. Mut joo tsemppiä meille, elämän kolhimille! =)
Isäni oli alkoholisoitunut räyhääjä,äitini oli masentunut,itsemurhahakuinen katkeroitunut ihminen,menetin ekan sisarukseni ollessani 12v,toisen hieman yli kaksikymppisenä,ainoa lapsuudenystäväni kuoli ollessamme 15v tapaturmaisesti,ja samasta porukasta kuoli kaks muutakin parin vuoden sisään.Eipä siinä juuri hyviä eväitä elämän varrelle saanut.Elämä jatkui ikävissä merkeissä myös pitkälle aikuisuuteen,isoja menetyksiä,sairautta ja kuolemaa,taloudellinen romahdus 90 luvun alussa,jolloin meni ihan kaikki,miehen alkoholisoituminen ja avioero ym.ym.Kesti kaksikymmentä vuotta toipua kaikesta paskasta,ymmärtää elämää ja muita,hyväksyä elämän eriarvoisuus,antaa anteeksi itselle ja muille aidosti ja opetella arvostamaan itseä ja elämää.Katkeruus on mitä pahinta lajia,syö ihmistä sisältä ja vie elämältä ilon.Lapsuudella on valtava vaikutus ihmiseen,jättää jälkensä lahtemättömästi,mutta onneksi siitä voi toipua,kun vain etsii ihmisen ja paikan,jossa voi työstää asioita perijuurin,pitää toivoa paremmasta yllä ja uskoo huomiseen!Samoin traumat,kriisit ym.olisi syytä käsitellä perinpohjin,eikä kantaa reppua tolkuttoman kauan.Ei ainakaan kahtakymmentä vuotta:)