Lasta kiusataan - mitä tehdä?

Minun kokemus on että tuohon on vaikea puuttua. Joskus on todella niin että lapsi on niin erilainen kuin muut luokkakaverit ja yksinkertaisesti on mahdotonta saada häntä kaveriporukoihin. Oma lapseni kohdalla oli tämä tilanne kaksi ensimmäistä luokkaa. Musiikkia harrastava poika ei millään sopeutunut liikkuvaisten poikien joukkoon. Pesäpalloa pelatessa rakenteli hiekkalinnoja kun olisi pitänyt pesää puolustaa, jalkapallossa istui mieluummin kentän laidalla kun pelasi. Mikään muu ei auttanut kuin luokalle jääminen. Vuotta nuorempien joukosta löytyi hengenheimolaisia eikä kavereista enää ollut pulaa.

En tiedä olisiko pitänyt olla vielä aktiivisempi koulun suuntaan mutta jossain vaiheessa en enää jaksanut. Mietin myös että ottaisinko yhteyttä luokkakavereiden vanhempiin mutta koin sen jotenkin vaikeaksi. Jälkeenpäin olen miettinyt että luokan kertaaminen olisi pitänyt tehdä jo ekan luokan jälkeen mutta vielä silloin uskoin että tilanne korjaantuu. Jälkikäteen on helppo olla viisas.

Opettajan tehtävä on selvittää tilanne. Ota yhteyttä häneen.

Ja jos ei opettajan/rehtorin kautta onnistu, niin ole aktiivinen vanhempainyhdistyksessä, siellä voi tällaisia asioita myös vielä eteenpäin. Joskus lapsi viihtyykin yksin, mutta jos lapsi yrittää olla muiden kanssa, pitää koulun henkilökunnan hoitaa, että asia onnistuu. Ei sellainen käytös saa olla yleisesti hyväksyttävää. Eikä asian hoitaminen lasten kanssa ole sinun asiasi, vaan koulussa täytyy olla parempi ilmapiiri.

Vie poikasi nyrkkeilyn alkeiskurssille. Loppuu kiusaaminen kuin seinään kun joku kaveriporukoista saa pojaltas vähän pataan.

Oletettavasti alkusyksystä on tulossa vanhempainilta. Ota rohkeasti asia puheeksi toisten vanhempien kanssa, jotta osaisivat kotona keskustella lastensa kanssa. Myös opettajaan ehdottomasti yhteys välittömästi.

Lapset osaavat olla äärimmäisen ilkeitä toisilleen, ja siihen täytyy puuttua, koska syrjäytyminen tapahtuu hyvinkin nopeasti, jos lapsi kokee itsensä ulkopuoliseksi.

Toivottavasti tilanne rauhoittuu, mukavaa syksyn jatkoa kaikesta huolimatta!

Ehdottomasti nollatoleranssi kiusaamista varten! - Älä pelkää tarttua siihen. Jos koulussa ei ole tiimi näitä tapauksia varten (meidän lasten koulussa on ns 'kiusaamistiimi', joka tarttuu jokaiseen tapaukseen josta tulee ilmoitua) pitää vaatia tapaaminen ensin opettajan ja sitten vanhempien kanssa.

opettajien pitää puuttua kiusaamiseen. Jos ei puutu niin sit voi haastaa oikeuteen. Niin minä tein joskus ja johan muuttui ääni kellossa. Koulun rehtori ja opettajat tarjosivat rahaa etten haasta oikeuteen ja myös kiusaajien vanhemmille koulun rehtori puhui ja johan loppui kiusaaminen

Ota tämä poikasi kanssa tilaisuutena. Tämä opettaa poikaasi miten yhteiskunta ja maailma todella toimii, hän voi ostaa hyväksyntänsä mm. opettelemalla todella hyväksi futiksessa tai jossain toisessa lajissa. Ja pahinta hänen kannaltaan on alistua ja tekemättä mitään. Lisäksi hän voisi opetella puolustamaan itseään-kunnolla ja loppuun asti. Lisäksi tuo riehuminenkin voi olla jopa hyvä ratkaISU,KIUSAAJAN oppivat pelkäämään arvaamatottomasti käyttäytyvää kaveria, jolta voi jopa joskus tulla jotain takainkin!Itselläni tehosi tuo strategia 90-luvun puolivälissä, ja opettajien huomautuksilla voi pyyhkiä takapuolensa, ei niillä ole käytännön merkitystä. ei ainakaan pitkään.

Tuollaiseen kiusaamiseen, jossa "vain" suljetaan kaveriporukan ulkopuolelle on vanhempien vaikeampi puuttua kuin fyysiseen kiusaamiseen. Ketään ei voi tietysti pakottaa olemaan toisen kaveri, etenkään vapaa-aikana.

Opettaja ja koulu sen sijaan voi tehdä paljonkin, erilaiset ryhmätyöt (ope tekee jaot) ja joukkuepelit voisi auttaa asiaa. Vielä voisi valita sellaisen lajin, jossa kavereiden sivuun työntämä voi loistaa.

Asiaan pitää ehdottomasti puuttua mutta vielä ainakaan ei ole vanhempien nyrkkien asia puhua, kannatan sitä ajatusta jos kyse on fyysisestä kiusaamisesta. En vähättele henkistä kiusaamista.

Minun lasta kiusattiin aikanaan koulussa, huonoksi onneksi kiusaaja ja suuri osa opettajistakin oli ns. "parempia ihmisiä" (lue: L-positiivisia) joten puhuminen opettajille oli yhtä tyhjän kanssa!
Samat kaverit (kaksi poikaa) jatkoi tytön kiusaamista miten milloinkin!
Sitten mulla naksahti, menin käymään vuoronperään kummankin kotona, pyysin talon isännän ulos ja kun hän astui portaille, nostin kurkusta seinälle ja sanoin:
"Tästä hetkestä eteenpäin tehdään näin. Minä en vieraita lapsia komenna saati kovistele, jos sun poika vielä edes katsoo mun tyttöä pahasti, sinä olet kasvattajana siitä vastuussa, ja minä pallaan ja hakkaan sut siihen kuntoon että sinä et kelpaa enää edes palvomallesi korkeammalle taholle pelastettavaksi!... siis sanoma kuuluu, huolehditko sä siitä että se saatanan kiusaaminen loppuu tähän päivään vai pitääkö mun tulla uudelleen?"
Siinä seinällä roikkuessaan tää "hyvä isä" vakuutti että kiusaaminen loppuu varmasti ja niin se totta vie loppuikin, sen erän perästä nää ....tanan L:t ei menneet viittä metriä lähemmäs mun tyttöä!.... enää ikinä!
Joskus vain ei sana auta vaikka sen miten sievästi ja järkevästi yrität sanoa, silloin on otettava käyttöön sellaiset keinot joita tyhmempikin ymmärtää!

Ei, tää isä ei tehnyt kantelua käytöksestäni, hän ymmärsi millä rajalla nyt liikuttiin!

Omalta kohdaltani muistan että jouduin vähäksi aikaa kiusatuksi kun 4 vuotta vanhempi veljeni lähti koulusta pois mutta se korjaantui kun ansaitsin oman paikkani ravintoketjussa. Tämä toistui sitten kun muutin suurempaan kouluun jossa oli monesti luokallejääneitä vanhempia roikaleita.sielläkään ei tarvinnut kuin kerran niistää pahimman nenä niin asia korjaantui.Poikien on valitettavasti joka paikassa ansaittava paikkansa.

Täten olen samaa mieltä kuin Vahva mies tuolla aikaisemmin.Opetankin jo tyttärenpoikiani 6v ja 5v nyrkkeilemään ja pitämään pokkansa.

Tuttua juttua.
Vanhenpien ja opettajan puuttuminen asiaan vain pahentaa sitä. Asiat ratkeavat vanhempien maailmassa mutta eivät lapsen.

Omalla kohdallani homma toimi siten että vein pojan nyrkkeilyseuraan ja sitä kautta nassikka ratkaisi kiusaushommat ihan itse. Suosittelen.

Sillä jos totta puhutaan eikä leperrellä, noissa asioissa jokainen on oman onnensa seppä.

Ehkä kannattaisi opettaa pojallesi vähän ihmissuhteiden stragegiaa. On aivan normaalia että poikaJOUKKO hylkii ja torjuu, se on ryhmän dynamiikka ja joka ikinen ryhmä pitää itsensä ulkopuolella olevia "väärinä" tai "huonoina."

Lisäksi poikajoukossa tyhmyys tiivistyy.

Poikasi kannattaisi pyrkiä lähestymään YHTÄ tämän ryhmän jäsentä (jotakuta, joka ei ole sen johtajahahmoja) ilman että muita on läsnä ja rakentaa kommunikaatiota näin. Kun hän saa tämän yhden kanssa jonkinlaisen kaveruuden aikaiseksi, tulee hän melko pian sitten hyväksytyksi myös ryhmään.

Näinhän se tapahtuu elämässä muutenkin, tutustutaan YHTEEN ihmiseen, joka sitten tutustuttaa / suosittaa / vie mukanaan ryhmään.

Jos puutut asiaan opettajan kautta tai ottamalla yhteyttä poikajoukon vanhempiin, on seurauksena vain lisää pilkkaamista, valitettavasti. Tässä toimitaan vähän kuin apinajoukon säännöillä, hyvin alitajuisilla ja luolamiesjuttuihin perustuvilla impulsseilla.

Jos taas poikaasi todella jo rääkätään - eli ryhmän "kovikset" tuuppivat häntä, alistavat julkisesti ja nöyrryyttävät avoimesti - niin silloin valitettavasti ainoat tehokkaat keinot lopettaa se ovat

a) siirtä hänet toiseen kouluun
b) opettaa hänelle esim judoa tai nyrkkeilyä sekä saada hänet uskaltamaan puolustautumaan (menestyksekkäästi) ryhmän kovista / koviksia vastaan.

Kiusaus loppuu kuin seinään molemmilla tavoilla, mutta vain jälkimmäinen tuo pojallesi vapauden käsitellä öykkäreitä myöhemmin elämässään.

Miten päin vain, tilanne vaatii rohkeutta sinulta ja pojaltasi... mutta sitähän elämä vaatii muutenkin. Mitä pidempään jotain pelkää, sitä suuremmaksi "hirviöksi" sen mielessään tekee.

Tsemppiä!

opettajien kuuluu puuttua koulukiusaamiseen, se on heidän velvollisuutensa. Ja jokaisesta nimittelystä tai syrjinnästä voi nykypäivänä tehdä rikosilmoituksen. Ja niin kannattaa tehdä jos kiusaamiseen ei puututa koulussa. sitä vaan ei monikaan ei tiedä että tuollaisestakin voi tehdä kunnialoukkaus syytteen.

Mikäli kiusaajien vanhemmat eivät piittaa asiasta niin kukaan ei mahda mitään. Opettaja on voimaton ja vailla työkaluja tuossa tilanteessa. Hän voi vaan lähetellä lappuja koteihin mutta ne eivät auta mitään. Koulun reksi on ihan samassa tilanteessa.
Meillä oli vastaava tilanne. Yksi poika häiriköi luokassa ja veti muitakin mukaan ja he kiusasivat poikaamme. Kiusaajalle ei kukaan mahda mitään kun mitään kuritusta ei saa tehdä.
Muu ei auttanut kuin koulun vaihto.

siis mahdollistahan ei ole, että lapsellasi ei olisi erityispiirteitä joiden vuoksi tulee kiusatuksi, koska muutenhan kiusausta ei tapahtuisi. kiusaamisen lopetus on tai ainakin itselläni oli vain omasta päästä kiinni, annoinko kiusaajien kiusan vaikuttaa minuun, ala-asteella tämä oli mahdottomuus, koska henkisen kiusaamisen lisäksi käytettiin väkivaltaa, eikä edes nöyrinkään pikkupoika ole jeesus ja käännä toista poskea.

mutta ala-asteen kiusaamistani hoidettiin keskustelemalla kiusaajien vanhempien kanssa ja heille tämä sattunut oli oikea yllätys, eihän meidän kullanmussutmussunmussun tällaista tee, vai tekeekö?

tuossa kun väität että vika ei osittain ole lapsessasi se on ihan bullia, itseäni kiusattiin, koska annoin kiusaamisen tapahtua ja annoin sen satuttaa itseäni.. kiusaajat tykkäävät kiusaamisesta he haluavat sitä siis tehdä, tottakai he etsivät kiusattavan, jota pystyy kiusata ja johon kiusa vaikuttaa, mitäs järkee on yrittää kiusata sitä joka on vaan: ''huooh, hohhoi ai että läski? no jos menisin tonne jääkää te tähän huoh.''

suosittelen tosiaan kiusaajien vanhempien kanssa juttelua, koulun vanhempainilloissa asian esille ottoa ja ihan suurin ja tärkein juttu on toitottaa lapselle kokoajan, että ei sitä kiusaa kannata kuunnella, minun ala-asteen kiusaamiselle ei saatu tehtyä mitään joten en usko valitettavasti(vaikka toivonkin), että tällekään saadaan mitään tehtyä.. yläasteella mua kiusattiin ihan samoin toki kiusaajat ja itse minä olimme hieman kasvaneet, kiusa oli ovelampaa ja itse olin ovelampi.. kiusa ei sattunut, olin päässyt yli siitä.

koulukiusaaminen on erittäin ikävää kiusatulle, hänen koko koulumenestyksensä saattaa kärsiä ja seuraamukset saattavat olla ikuisia. esim epäsosiaalisuus, ennakkoluulot, yms yms. lista on tutkimaton, mutta loppumaton. jos käräytät lapsesi kiusaamisesta tee asialle jtn, se ei todellakaan ole pieni juttu vaikka sitä ei kovin suurena pidetäkkään. joitain koulukiusaaminen vahvistaa, niinkuin itse tunnen. mutta jotkut se vetää todella syvälle mahdolliseen itseinhoon tai ikuisiin sosiaalisiin ongelmiin. aihe on todellakin vakava.

Hei!

Kurjaa, että kiusataan. Selvitä, onko poikasi koulu KivaKoulussa mukana. Jos on, niin pyydäpä koulun Kivatiimiä puuttumaan asiaan.
Opettaja on tietenkin avainasemassa, mutta sitten kouluissa on myös koulukuraattori ja koulupsykologi ja terveydenhoitaja, joiden kanssa asiaa voi selvittää.
Paljon voidaan tehdä, jos tahtoa kiusaamisen lopettamiseksi on. Lisäksi on joitakin yksityisiä palveluntarjoajia, jotka tarjoavat ns. jämäkkyystaitoja lapsille.

Hei

Meillä on menty sama kuvio ja jopa juuri kolmannen luokan alussa läpi. Lapseni on nyt kutos luokkalainen.
Heti yhteyttää opettajaan. Opettaja teettää ryhmä töitä ja jakaa lapsia ryhmiin. Hän pystyy katsomaan mihin porukkaan lapsi mahtuu ja tuomaan lasta muutenkin luokassa esille. Meillä ehkä syy oli se, että opettaja ei käytännössä huomioinnut lastamme lainkaan koska pysyi hyvin opetuksessa mukana, ei tarvinnut lisä apua, kotoa huolehdettiin läksyt, tavarat kouluun mukaan ja jne. Ei lapsemme ei kavannut mitään erityis huomiota. Eikä sekään ole opettajan vika, että kaikkea eu huomaa. Kun 20 lapsesta kolme menee luokkaa ympäri ja lisäksi 2-3 tarvitsee kaikkeen lisä apua , niin ei yksi íhminen riitä. Mutta kun opettaja alkoi huomioida lastemme, niin kaveritkin huomioi.
Itse heti vanhempainillassa tutustumalla tutustuin lasten vanhempiin ja tyrkkäsin itseni mukaan luokan vanhempain rinkiin, niin oli helppo pyytää muita lapsia ihan vanhempineen meille kylään ja niin pikku hiljaa pyydettiin meitäkin.
Kannattaa myös ottaa lasten vanhempiin yhteyttä, että sopiiko heille, että heidän lapsi on teillä esim.koulun jälkeen iltapäivän. Yllättävän moni vanhempi ei edes halua tietää missä lapsi luuraa mutta ne jotka haluavat ovat kiitollisia. Tällä tavalla sain myös kitkettyä pois sen, että lapseni kanssa oli sovittu, että mä tuun teille huomena. Mutta koulussa sanottiin, että mä meenkin ton kanssa ja jne. Sillä sekin on kiusaamista.
Mutta soita opettajalle ja sovi vaikka tapaaminen koulun jälkeen, että voit puhua ihan kasvoikkain opettajan kanssa.

Hei.

Omaa lastani kiusattin koulussa (nimiteltiin, potkiittin ja hakattiin) ja kiusaamista ei saatu loppumaan, koska kyseisen lapsen vanhemmat eivät suostuneet ottamaan asiaa mitenkään käsittelyyn. He eivät edes vastanneet puhelimeen kun yritin puhua. Koulukaan ei näin ollen voinut tilanteelle mitään, joten tein sosiaalitoimiston kautta omasta lapsestani lastensuojelupyynnön. En tiedä mitä sitten tapahtui, mutta käsittääkseni muutkin alueen vanhemmat toimivat samoin, koska kiusaaja oli kiusannut useita lapsia ko. koulussa.

Tämän jälkeen ko. lapsi melko pian sijoitettiin johonkin toiseen kouluun. Kuulin jälkeenpäin, että hänet sijoitettiin sairaalakouluun, koska hän oli nk. moniongelmainen lapsi.

Toimintamalli oli raju, mutta pakollinen ja suosittelen sitä muillekin. Kenenkään ei tarvitse kestää väkivaltaa missään olosuhteissa.
Toivon, että löydät ratkaisun asiaan.

Äiti

Ota heti yhteyttä opeen ja ala toimia hyviä ohjeita on jo tullutkin, niin lapsesi ei joudu kärsimään jne...

Vaihtakaa koulua. Oma kokemus on, ettei mikään muutu vaikka mitä tekisi.

Paskat ne opettajat asiaan puutu. Se että "meidän vässykkä matilla ei ole kavereita" ei ole opettajan ongelma. Erikseen on sitten selvät pahoinpitelyt yms kiusaamiset jos sitä tapahtuu kouluajalla mutta séllaisesta "kantelemalla" ei varmasti saa kuin lisävihaajia pojalle siitä "kaveriporukasta". Lapsen kasvatus kuuluu vanhemmille jota koulusta tuetaan. Pistä se muksu harrastamaan jotain.

Viimeinen keino on vaihtaa koulua ja toivoa että poika on sen verran sosiaalinen että sieltä löytyy kavereita.

Hm, mielestäni se vanhemmille ja opettajille puhuminen auttaa JOS tilanteeseen tartutaan samantien aggressiivisesti. Eli EI siis silleen et äiti soittaa opelle ja ope toruu luokkaa yhteisesti tai kiusattua ja kiusaajaa kahdestaan muiden mennessä välkälle.

Oikea tapa on kutsua samantien kaikkien osapuolten vanhemmat yhteen. Tämän jälkeen kutsutaan lapset ja vanhemmat ja aletaan selvittää tilannetta, ja tehdään harvinaisen selväksi lapsille ja nuorille, ettei tämänkaltaista toimintaa tulla katsomaan hyvällä edes sen yhden ainutta kertaa. Oli kyse sitten tuuppimisesta, tavaroiden varastelusta, huutelusta, nimittelystä jne. Opettaja valvoo, että toimintaa ei tapahdu, ja jos tapahtuu.... Lapsi voi tähän uhkaukseen nakella niskojaan, jos ei nolostu vielä tarpeeksi tästä keskustelusta, ja jos tilanne tapahtuu uudestaan, siihen tartutaan uudella keskustelulla ja opettajan ja kiusaajan vanhempien yhteisellä toiminnalla, esimerkiksi oikeuksien viemisellä kotona, viikkoraha, hienoimmat vaatteet, koulussa kuraattorin puheille joutuminen tms. Eli miten pieni tilanne hyvänsä, tartutaan siihen samantien, ettei ongelma paisu. Kiusaajalle tehdään selväksi, että jos ei kerta kaikkiaan kykene sietämään kiusaamaansa henkilöä, niin sitten pitää pysyä kaukaa. Ei tarvitse olla kaveri, mutta kiusaajalla ei ole mitään oikeutta haukkua, käydä fyysiseksi jne. Jutut jotka ovat "vain läppä", eivät oikeuta "läpän heittoon". Jos kiusattu kokee ne kiusaamiseksi, EI OLE MITÄÄN VÄLIÄ mitä kiusaaja ajattelee tekevänsä. SEN ON LOPUTTAVA. Näin yksinkertaisita se on. Kaksi osapuolta välttävät toisiaan ja käyttäytyvät asiallisesti kun on pakko toimia toisen kanssa. Aikaa myöten tilanne rauhoittuu, mutta se voi viedä vuoden, kaksi, kolme. Mutta tilanne tulee kiusatulle siedettäväksi kun hänet jätetään rauhaan.

Tyttöjen käyttämä feikkikaveeraus (eli esitetään kaveria ja kun luottamus on saatu, kerrotaan esim. salaisuuksia tai yksityisiä asioita eteenpäin) ja porukan ulkopuolelle jättäminen (sekä pojat, että tytöt) on vaikeampi korjata, koska ketään ei voi pakottaa leikkimään keskenään. Yleensä pikkulapsilla ja lapsilla kyse on kuitenkin siitä, että vaan halutaan olla ilkeitä, ei niinkään "outoudesta". Ja outouttakin pitää kyetä hyväksymään tietyssä määrin. Eli ensin kaivetaan tiukasti, mikä on OIKEA syy ulkopuolistamiselle, ja sitten jos tonkimisen syyksi ihan oikeasti jää outolintuus, niin sitten pitää auttaa lasta löytämään seuraa, jossa viihtyy ja johon otetaan mukaan, eikä niin kuten vanhemmat ja aikuiset yleensä tekevät, että jätetään yksin, kyllähän se riittää jos lasta ei kiusata aktiivisesti? (Ei riitä.)

Luokalle jättäminen kerran ystävien saamiseksi tai koulun vaihtaminen samanhenkisien löytämiseksi on parempi loppuelämän kannalta, kuin 9 vuotta peruskoulua yksin ja hyljeksittynä. Eivät ne ystävät välttämättä koko elämää kestä, mutta peruskoulun ne auttavat läpäisemään. Eiväthän aikuisetkaan viihdy työpaikallaan loppuikäänsä, jos istuisivat täysin yksin? Silloin kyse ei ole kiusatun ajamisesta pois koulusta, vaan samanhenkisten löytämisestä ja parempiin piireihin siirtymisestä...

Itse olin koulukiusattu koko peruskoulun, ja luokaton lukio tuli pelastuksekseni. Vaihdoin viereiselle paikkakunnalle, johon itseasiassa oli lyhyempi matka kuin oman kunnan lukioon. Omalla luokallani oli vain ihmisiä joiden kanssa en tullut toimeen, mutta rinnakkaisluokalta sekä luokalta, jossa opiskeli amiksen puolelta tulleita kaksoistutkintolaisia löysin hengenheimolaisia ja tähän päivään asti kestäneitä ystävyyksiä. Oman kunnan lukioon tunkemalla sekä luokallisen lukion järjestelmässä olisin varmaan hypännyt junan alle ennen kuin olisin täyttänyt 16. Luokattomassa sain viettää 3 vuotta ystävieni seurassa valitessani kurssit, joissa ystäväni kävivät ja ne olivat kouluhistoriani onnellisimmat 3 vuotta.

Muaki kiusattiin koulussa mutta takasin on tullu vanhempana. Ei kiusata enää! Suojeleva isä. Ihan samaa mieltä.Jos ei muu auta niin kovat otteet. Kyllä se kiusaaminen jossain vaiheessa elämää tulee vastaan ja useasti ikävällä tavalla. Opettajista ei ole mitään hyötyä mutta mene ihan kiusaksi koulun pihalle ja seuraa näkyvästi tilannetta. Ope ei uskalla olla huomioimatta.

Hei!
Suomessa pitäisi vallita nollatoleranssi koulukiusaamista vastaan, joten välitön yhteys omaan opettajaan ja pyydä palaveria asian selvittämiseksi. Mikäli sekään ei auta, ota yhteys rehtoriin ja koulun terveydenhoitajaan. Koulussa pitäisi olla ohjeet / toimintamalli asiaan, miten kiusaustilanteissa toimitaan. Ole sinnikäs. Lapsesi kanssa voit keskustella asiasta. Googleta netistä "KiVaKoulu" sivustot, joka on projekti koulukiusaamista vastaan. Sieltä saat välitöntä ensiapua heti tänään, mutta huomenna yhteys opettajaan! Parempaa syksyä sinulle ja perheellesi.

Itse kävin yläasteen 90-luvun alussa ja silloin tapeltiin urakalla. Jos joku mulkku tuli aukomaan päätään yleensä siitä seurasi käsirysy koulun jälkeen tai välitunnilla. jos nykyajan lapsilla on vähääkään munaa niin kannattaa vetää kiusaajia turpaan kunnolla. Sillä niistä pääsee. Ja näin vanhenpana noita aikoja muistelee hymyissä suin :)

Samoilla linjoilla olen "aktiiviäidin kanssa"! On hyvä, että koulu tietää ja pystyy näin ollen tilanteisiin puuttumaan kouluaikana.Lisäksi myös suosittelen, että vapaa-ajalla rohkaiset poikaasi tuomaan kavereita kotiin tai sitten järjestät jotain mukavaa ohjelmaa kotonanne(esim.leffa-/peli-ilta) johon poikasi voi kutsua muutaman luokkakaverin ja tutustua heihin turvallisessa ympäristössä!Näin kaverisuhteet vahvistuvat ja ehkä tuottavat hedelmää sitten kouluaikanakin.Itselläni yläasteikäinen poika, jolla on ollut samanlainen historia.Kasvun myötä ovat sosiaaliset taidotkin kehittyneet ja nykyään hän pärjää hyvin.Mutta juuri nuo vapaa-ajalla tehdyt jutut ovat meillä toimineet ja tuoneet apua myös koulupäiviin!! Tsemppiä!

Hei,
Yhteys myös vanhempiin on tärkeää. Jos vanhemmat eivät tiedä mitään mitä lapsi on tehnyt, eivät he voi kotona asiaan puuttua. Tuskin lapsi kertoo kotona oma-aloitteisesti että on kiusannut muita.. Itselläni on 2 vilkasta poikaa, ja todellakin haluaisin tietää jos he ovat kiusanneet, sitä olenkin toitottanut useasti muille vanhemmille, ja myös poikanikin tietävät kuinka väärin olisi toisia kiusata. Joten yhteys heti vanhempiin!

Onpa tosi ikävä tilanne, olen pahoillani puolestasi. Tuntuu hurjan pahalta, kun oma lapsi joutuu kokemaan tuollaista kohtelua, eikä oikein tiedä mitä tehdä auttaakseen.

Ensimmäinen asia on mennä välittömästi puhumaan tilanteesta opettajalle. Luokan ryhmädynamiikassa on tapahtunut jostain syystä muutoksia, ja kiusaamisesta sekä eristämisestä on tullut lapsille sosiaalisen pärjäämisen väline. Opettajan tiukalla puuttumisella ja asioiden yhdessä käsittelyllä oppilaiden kanssa tilanne voidaan kuitenkin tuon ikäisillä vielä korjata. Sinun kannattaa lähestyä opettajaa ystävällisesti, mutta myös vaatia ehdottomasti, että tilanteeseen puututaan heti ja perusteellisesti. Se on sinun ja poikasi oikeus ja opettajan velvollisuus. Ongelma ei sitä paitsi ole pelkästään sinun ja poikasi, vaan kuulostaa siltä, että koko luokka tuntuu voivan pahoin.

Toinen, pitkäaikaisempi tavoite on saada poikasi käytöstä ja persoonaakin rukattua siten, että hänestä ei tule enää kiusauksen kohdetta nyt eikä jatkossakaan. Paras ja oikeastaan ainutkin keino siihen on rakentaa hyvä itsetunto onnistumisten kautta. Silloin ei ole ensimmäisenä kiusaajien tulilinjalla. Itsetunto tarkoittaa itseluottamusta, joten etsikää harrastettaviksi asioita, joista poika pitää ja joissa hän on ehkä myös luontaisesti hyvä. Hänen on tärkeää saada onnistumisen elämyksiä sekä ennen kaikkea onnistua ITSE, mieluusti vielä pienten haasteiden kautta. Ole siis mukana ja kiinnostunut harrastuksesta, mutta älä tee asioita pojan puolesta ja anna hänelle myös tilaa pärjätä itse.

On tietenkin parempi, jos harrastus tai harrastukset eivät ole liian "nörttejä", jolloin niistä ei tule lisäkiusaamisen aiheita. Mitään potkunyrkkeilyä ei silti tarvitse lähteä väkisin harrastamaan, vaan pääasia on, että poika itse pitää touhusta. Tärkeintä on, että harrastus hyödyntää hänen vahvuuksiaan, joita viestisi perusteella näyttäisivät olevan sosiaalisuus ja toisten huomioon ottaminen, eivät välttämättä niinkään urheilu tms. suora fyysinen kilpailu. Hyvistä, sosiaalisista, ympäristöltään turvallisista, mutta silti aktiivisista harrastuksista tulee nyt mieleen vaikka partio, mutta muitakin varmasti löytyy, kun yhdessä mietitte.

Vielä lopuksi haluaisin sanoa, että poikasi tilanne ei tosiaankaan ole mitenkään toivoton. Hän on selvästi siinä mielessä "taistelija", että ei ole hyväksynyt uhriksi jäämistään, vaan on ottamassa ryhmässä uudenlaista roolia päästäkseen eroon kiusattuna olemisesta. Se on kaiken kaikkiaan oikein hyvä merkki, vaikkakaan tietenkään häirikön rooli ei olekaan lainkaan toivottava ja vaatii tilanteeseen puuttumista.

Olen pahoillani poikasi puolesta... :( En osaa sanoa mikä tilanteeseen auttaisi, mutta pysy lujana ja tee kaikkesi jotta poikasi saisi kavereita koulusta eikä häntä kiusattaisi ja syrjittäisi! Älä missään nimessä luovuta! Kiusaamisesta jää elinikäiset traumat, itse olen 25-vuotias ja vieläkin on mielessä kouluaikainen kiusaaminen ja syrjiminen ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään, työssä ja vapaa-ajalla...

Kannattaa myös tukea oman lapsen kaverisuhteita siten, että kutsutaan kavereita omaan kotiin esim. pelaamaan, videoiltaan, retkelle, kylpylä- ja uintiretkelle jne. Koko homma ei näin sitten kaadu johonkin välituntikaveruuden piikkiin, joka yleensä menee ainakin pojilla yleiseksi kohellukseksi. Eikä olisi pahitteeksi, jos isät olisivat siinä hommassa mukana!

En tiedä onko teillä käynyt niin, ettei koko pitkän kesän aikana ole oltu missään tekemisissä luokan poikien kanssa ja muut ovatkin viettäneet keskenään aikaa , luoneet kaverisuhteita ja vahvistaneet vanhoja. Olkaa ehkäpä seuraavana kesänä viisaampia. Näin käy juuri usein kun oma lapsi onkin vaikkapa ollut mummolassa sen 200 km:n päässä tai jotain.

3. luokkalaiset ovat kuitenkin aivan pieniä ja lapsia. Eivät ole vielä kehittyneet sosiaaliset taidot ihan vimpan päälle, ehkä 5 vuoden päästä sinne päin siis. Kaikkea ei pidä, eikä saa kaataa opettajien niskaan. Koulussa ollaan se n. 20 tuntia viikossa vielä tuossa iässä, kotona ja vapaa-ajalla paljon enemmän niitä tunteja. Koulussa on sen kasvatuksen lisäksi opeteltava lukemattomia taitoja muitakin.

Omalle lapselle täytyy myös puhua siitä, millainen on hyvä kaveri. Väkisten/häiriköinnillä ei voi mennä päästä porukoihin. Kuten poikasi nyt on yrittänyt. Lisäksi on paljon muitakin harrastuksia kun urheilu, pojillekkin! Siellä on hyvä opetella ja hioa niitä taitoja, mitä tarvitaan kavereiden kanssa.
Kouluun tietysti kantsii olla yhteydessä ja omaan opettajaan! Tsemppiä!

Mikäli OIKEASTI haluat että kiusaaminen loppuu,otat yhteyttä KIUSAAJIIN SEKÄ HEIDÄN VANHEMPIINSA ja ilmoitat heille että NYT SE LOPPUU. Mikäli et näin tee niin poikasi on kiusattu koko lopun koulussa olo ajan, NYT SINUN TÄYTYY NÄYTTÄÄ POJALLESI ETTÄ VÄLITÄT HÄNESTÄ OIKEASTI!!! kaikki selitykset "ota y hteyttä opettajaan ja selvitä asia keskustelemalla " ovat täyttä paskaa. johan tässä maassa tapahtuneet KOULUAMMUSKELUTKIN SEN TODISTAVAT. niissäkin oli jokaisessa tekijä KIUSATTU! . mikäli kiusaajat /tai heidän vanhemmat eivät lopeta niin KOSTO on paras rangaistus. Tässä tilanteeessa jos pelkäät itse niin tulevaisuudessa lapsestasi tulee pelkäävä,matalan itsetunnon omaava ,traumoja täynnä oleva raunio. KOKEMUKSEN SYVÄLLÄ RINTAÄÄNELLÄ VOIN TÄMÄN SINULLE KERTOA!

Palaveri kiusaajan,kiusaajan vanhempien,kiusatun,kiusatun vanhemoien,luokanvalvojan,koulun rehtorin kesken.Siellä sovitan pelisäännöt ja jos kiusaaminen ei lopu,lupaa kiusaajalle että seuravan kerran jutellaan poliisin kanssa he ottavat kyllä yhteyttä myös lastensuojeluun...ehkäpä se säikäyttää myös kiusaajan vanhempia siten että saavat kiusaajan kuriin.Joskus nimittäin on niin että kiusaajan vanhemmat eivät välitä tarpeeksi asiasta ja siten puutu ongelmaan vakavasti.

on jättänyt minuun syvät arvet. Nyt 43-vuotiaaanakin koen ahdistusta, paniikkihäiriöitä, raivokohtauksia ym. Tämä osaltaan sen takia, että minua kiusattiin koulussa sekä ala- että yläasteella ja molemmissa ammatillisissa opilaitoksissa, missä aikoinani olin :(

Kovin kevyttä tämä ei siis ole.

Aamulla 24.8.2011 oli ohjelma kiva koulu-kokeilusta. Käykääpä alla olevassa linkissä. Vaikutti kyllä lupaavalta tavalta tarttua kiusaamis- ongelmaan. Sitä en tiedä, onko kaikissa kouluissa käytössä.

http://www.kivakoulu.fi/

Ei ole kaikissa kouluissa, mutta meidän lapset on olleet kahdessa kiva koulussa ja tosi hyviä kouluja ovat ainakin molemmat olleet!!

Kiusaajat kuriin ja opettajille sellainen kuri vanhemmilta että alkavat oikeasti hoitamaan työtänsäkkin. Niin tein minäkin äitinä selviksi tämän asian ja se kiusaaminen loppui.Sain kyllä v:mäisen akan maineen mutta ei haitannut.

Olen ollut koulukiusattuna pienemmässä kyläkoulussa 88-94, se oli aika kurjaa kun opettaja itse suosi tuota touhua. Vielä pahempaa oli, kun kotona ei asiaa ymmärretty ja hoettiin vain "koitahan nyt pärjätä niiden toisten kanssa, kyllä se sitten joskus loppuu". "Älä tee mitään ongelmia opettajien kanssa".

Ja paskat. Tuona aikana tapahtuu sellaista vahinkoa, että vielä aikuisenakin on turhan valppaana monessa tilanteessa (= lue: sosiaalisten tilanteiden pelko).

Ei ole mitään syytä miksi muiden lasten pitäisi pitää pojastasi tai olla hänen seurassaan. Seuran saa valita vapaasti, kyse ei ole kiusaamisesta. Tervetuloa oikeaan maailmaan.

Koulukiusaamista on ollut aina, eikä opet puutu niihin sen kummemmin kuin rehtori. Paras keino on etsiä joku isompi kaveri, mielummin yläluokilta. Juttelet kaverin kanssa ja lupaat 20€-50€ kuussa kun pitää muut pienemmät kiusaajat erossa pojasta. Tämä homma tepsii varmasti ja poka saa uusia kavereita ylemmiltä luokilta. Parempi olisi vielä, jos olisi jokin jengi, jonka rahoittaa turvallisuuspoliisiksi.

Ei ole muissakaan lapsissa mitään vikaa, kiusatuissa nimittäin. Ota kouluun yhteyttä rehtoriin ja opettajaan, käy puhumassa kiusaamisesta. Valitettavasti tänäpäivänäkin kiusatut joutuvat koulujaan muuttamaan, osa joutuu jopa ns. tarkkikselle, ei siis se kiusaaja.

Minuakin kiusattiin koulussa, varsinkin seiskalla. En olisi uskaltanut kertoa kenellekään, mutta yksi ihana opettaja huomasi minun olevan kiusattu. Hän mainitsi tilanteestani myös muille opettajille, mutta suurinta osaaa heistä ei kiinnostanut p****n vertaa. Lopulta romahdin henkisesti ja lähdin rehtorin kansliaan keskustelemaan. Sama välinpitämätön asenne jatkui, ja lopulta aloin huutaa rehtorille ja luokanvalvojalle.

Juoksin kotiin ja avauduin vanhemmilleni, seuraavalla viikolla pidettiin joku ihmeen "pyöreän pöydän keskustelu", jossa minun ja perheeni lisäksi oli kiusaajan perhe. Kiusaaja ei osannut (tai siis halunnut) kertoa, miksi kiusasi minua. Tämä lupasi lopettaa sen, muttei näin käynyt.

Seuraavana syksynä aloitin kasiluokan, en jaksanut luokkaani ja kiusaajaani kuin päivän. Matematiikan opettajani huolestui tilanteestani ja kysyi, josko haluaisin liittyä hänen luokkaansa. Luokassa oli muutama lapsuudentuttu, rauhallisia ja välittäviä ihmisiä. Liityin porukkaan, ja yläasteen loppu meni kuin siivillä.

Oma tarinani päättyi onnellisesti, mutta lähtiessäni luokasta kiusaajani ja hänen taustajoukkonsa ottivat uuden ujon tytön silmätikukseen. Hänen tapaustaan ei alettu selvittää koulun toimesta, jä hän päätyi lopulta muuttamaan satojen kilometrien päähän kotoaan sukulaisten luo.

Ei kannata opettaa lasta antamaan kunnolla köniin, vaan vain ''samallamitalla'' koska muuten lähtee aika nopeasti rikosilmoitus kiusaajan perheeltä tai koululta. Omassa koulussani pojasta tehtiin rikosilmoitus koska häntä hakattiin ja hän hakkasi takaisin (pahemmin kylläkin)

Siitähän ne saa vettä myllyyn, kun asioita aletaan rikastamaan ja monikulttuuristamaan henkilötiedoilla. Aletaan sitten potkimaan päähän oikein kunnolla henkisesti.

Minäkin jouduin kiusatuksi kolmannelta luokalta lähtien. Oma tarinani tuskin on se, joka teidän poikanne tarina on. Ehkä siitä kuitenkin on apua.

Olin koulukiusattuna melkein koko ala- ja yläasteen ajan, silloin 9-15 vuotiaana poikana, 1998-2004. Minua ei otettu porukoihin mukaan, minua nälvittiin kaiken aikaa, ja talvella sain aina lunta naamaani, joskus jäätäkin. Nälvimisen ja haukkumisen aiheena oli se, että olin luokkatovereiden mielestä hintti, homo, yms. koska ilmeisesti heidän mielestään käyttäydyin naisellisesti ja olin liian avoin tunteistani. Näytin kyllä ihan tavalliselta, vaikkakin ehkä sirommasta päästä kuin muut. En itse tajunnut että käyttäydyin eri tavalla.

Opettajien ratkaisu oli jälki-istunnot, sekä kiusaajan ja kiusatun laittaminen kättelemään. Se oli täydellinen vitsi, jolla ei ollut mitään merkitystä - paitsi opettajille, jotka tyytyväisenä saivat todeta itselleen, että jotain sentään tekivät.

Suljin oman itseni muulta maailmalta, ja käyttäydyin tietoisesti niin tavallisesti kuin pystyin, jotta edes sopeutuisin joukkoon ja välttäisin fyysisen väkivallan. Piti ihan katsoa omaa kehonkieltään ja liikkumistaankin, että on mahdollisimman normaali. En puhunut asiasta mitään isälleni, jonka kanssa elin. En halunnut näyttää heikolta tai poikkeavalta hänen silmissään, kun eihän pojan sellainen kuulu olla - tai näin minä ajattelin; olisi suuri häpeä jos kertoisin homoksi haukkumisista ja sellaisesta. Vapaa-aika meni sitten tietokoneen ääressä, se oli pelastava pako todellisuudesta.

Murrosiässä tajusin hyvin konkreettisesti, että minä en ole kuin muut pojat. Minua eivät kiinnosta samat asiat, luonteeni on täysin erilainen. Olin kuitenkin oppinut sen, että kaikenlainen tunteiden ilmaisu ja omalaatuisuus on häpeällistä ja kiellettyä. En edelleenkään puhunut asiasta mitään, samalla kun vuodet vierivät enkä ollut vielä edes elänyt elämää, kuten muut olivat. Masennus nakersi alla ja koulumenestys romahti lukiossa.

Ymmärsin tuona aikana kuka minä oikeasti olen, mutta pidin sen asian lukittuna mieleni sisällä. Pitää sopeutua, kun haluan elää normaalisti ja olla onnellinen. Tämä tie ei kuitenkaan onneen johtanut, vaan päin vastoin suruun.

En pystynyt enää opiskelemaan masennuksen ja elämänhaluttomuuden vuoksi, jätin lukion kesken ja vasta silloin, 19-vuotiaana, puhuin isälleni. Hän ei tuominnut minua vaan auttoi eteenpäin ja sanoi, että on tärkeää olla oma itsensä. Minua kaduttaa ja harmittaa vieläkin, että miksi puhuin vasta niin myöhään? Tiesin että isä rakastaa minua eikä ole tuomitseva ihminen. Hän on koko aikuisen elämänsä välittänyt minusta. Silti kiusaaminen ja ikätovereiden asenteet saivat minut häpeämään ja pelkäämään niin, että en kehdannut sanoa sanaakaan mistään. En siitä, että minua kiusattiin, saati sitten siitä mikä/kuka koen olevani.

En ole homo, vaikka homoissa ei mitään pahaa olekaan. Sen minä tiesin aina. Olen jotain muuta, sellaista josta en edes kehdannut puhua, ja menin psykologisiin tutkimuksiin isän auttamana. Sain diagnoosin, ja hormonilääkitys aloitettiin. Olisi ollut parempi, jos asia olisi tutkittu vähän aikaisemmin.

Olen tyttö. Olin kait aina, mutta nyt olen myös kehoni ja ulkonäköni puolesta.

Syrjiminen on kiusaamisesta se salakavalin
sen näkyminen, sen näkeminen , sen toteaminen
**
Kiusaamistilanteessa on aina ns.aktiivi-kiusaajat
sitten on kasvoton joukko osallistumattomia kiusaajia
Se, että ei puolusta
se että on hiljaa , sallii kiusaamisen jatkua
on myös kiusaamista.
**
Jännittävää huomata mielipiteitä , joissa katsotaan seurasta ulos jättämisen olevan hyväksyttävää -ei se ole
Lasten ei tarvitse -emmehän me aikuisetkaan niin tee - tykätä jokaisesta
ja kaverit voi jokainen itse valita
Mutta syrjään jättäminen on henkistä kiusaamista.
Jo lapsesta saakka voi opetella sietämään muiden ihmisten seuraa
olla tekemisissä merilaisten ihmisten kanssa.
**
Pojallesi löytyisi seuraa, mikäli joukosta uskaltautuisi erkaantumaan joku
Lasten keskuudessa on pelko joutua itse kiusatuksi, jos ei toimi "sääntöjen" mukaan.
Tämä on tässä helppo sanoa tilanteen laukaisijaksi, vaan oikeaan elämään
mukaan liittäminen onkin ihan toinen juttu
**
Minun lapseni ollessa ala-asteella koulu rehtori vakuutti ettei koulukiusaamista ole. Hän joutui tuon sanomansa nielemään.
Lapseni oli koulukiusattu -kun asia selvisi minulle, otin yhteyttä
lapseni opettajaan, rehtoriin, terveydenhoitajaan, perheneuvolaan
Tärkeintä oli etten antanut koulun unohtaa asiaa, en lyödä villasella
Kiusaaja-lapset otettiin keskusteluun ja Huom. koulusta otettiin yhteyttä näiden lasten vanhempiin -en minä.
Se oli mielestäni koulun tehtävä.
Ilmoitin kouluun, etten hyväksy tilannetta
ja että koulun tehtävä oli puuttua ja hoitaa asiaa
Se on koulun tehtävä!!
Lapsille pitää välittää tieto, että tällaista käytöstä ei suvaita eikä hyväksytä
**
Omalle lapselle pitää myös antaa varmuus, että hänellä on oikeus vaatia parempaa kohtelua
Arvostaa itseään omana itsenään
- Pitää tulla toimeen kaikkien kanssa
hyväksyä
- tykätä ei tarvitse
Osan lapsista vanhemmat ottivat yhteyttä
Tuin lastani parhaani mukaan, niinkuin osasin
Nyt jälkeenpäin osaisin tehdä monta asiaa toisin.
**
Kaikkea hyvää
toivottaen

perkele ai noi opettajat auta *****:akaan. Paras keino on antaa lättyyn. Ja tuosta vapaa ajalla olemisesta mitä siinä nyt oli uimista pelaamista, ei kannata kutsua lapsia esim. uimaan tai lintsille, koska sitten lapset alkavat ''Tykkäämään'' lapsestasi koska te viette heidät uimaan yms. maksullisiin paikkoihin... AINOA KEINO ON LOPETTAA ITSE KIUSAUS!

Olin itse koulukiusattu, mutta tietenkin eritavalla.

Joskus koulukiusaamiseen ei edes ole syytä, niinkuin minulla. Olin jopa "nätti" lapsi, mutta tulin koulukiusatuksi, koska taisin olla yksinkertaisesti vain helppo maalitaulu.

Jos kavereita ei tule koulussa, niin miten olisi, jos poika alottaisi jonkun harrastuksen? Yleisemmin juuri harrastuspiireissä kavereista tulee vielä läheisempiä ja voi olla, että nämä pojat, jotka eivät poikaasi huoli, tekevät yhdessä asioita ja kokevat näin poikasi ulkopuoliseksi.

Tottakai toinen voi olla, että pojallasi saattaa olla AD/HD tai jokin muu vastaava. Joidenkin AD/HD tapauksien kanssa on vaikea tehdä ystävyyksiä, eikä se tarkoita sitä, että he huutaisivat, paiskoisivat ja olisivat ihan hysteerisiä, mutta joiltain (EI KAIKILTA) puuttuu se tapa ystävystyä ja pitää ystävyyssuhteet elossa.

Kaikkea hyvää lapsellesi. Kaikista tärkein koulukiusattuna olossa on kuitenkin perheen tuki ja ymmärrys, vaikka monesti lapsi ei tukea edes välttämättä näe.

Älkää missään nimessä kuitenkaan ajatelko, että "kyllä ajan kuluttua paranee". Monesti koulukiusatut syrjääntyvät, pahemmissa tapauksissa masentuvat ja tekevät itsemurhan.

Puheenaihe ei siis todellakaan ole mikään leikinasia.

meidän poikaa kiusattiin koko koulu ajan.. syy ei koskaan selvinnyt.. niin hän oli koko koulu ajan yksin.. nyt hän on työnjohtaja rakennuksilla.. tulee toimeen kaikkien kanssa.. olimme koupsykologin juttusilla. hän sanoi että meillä on kova kuri.. liian tarkat kotiin tulo ajat, vaaditaan käytöstä liikaa.. pitää antaa olla poikien poikia, esim. käyttäytymistä ruokapöydässä, koulussa sai heitellä ruokaa ym.. oma poika oli sanonut muille ettekö osaa käyttäytyä.. siinä oli se virhe.. yksi niistä

Suomalainen kulttuuri on sellainen. Jos lapset vaistoavat, että pojassasi on jotain erilaista henkisellä tasolla, ehkä hän on fiksumpi tai muuta vastaavaa, niin toiset lapset torjuvat hänet, koska tuntevat alemmuutta ja epävarmuutta. Se ei tule loppumaan, eivätkä opettajat yleensä puutu kiusaamiseen. Suomi nyt vaan on tällainen. Tässä maassa on paljon hyvää, mutta paljon myös sellaista, jota ei voi käsittää. Suomalaiset ovat henkisesti vähän erikoisia. Kiusaaminen on täällä täysin hyväksyttyä.

Asutteko pienellä paikkakunnalla jossa vaikuttaa esim. jonkinlainen "lahko"?

En ole lukenut ketjua näin vain otsikon etusivulla. Itselle tulee aina helvetin paha olo kun luen että joku on tullut kiusatuksi. Itseäni kiusattiin ala-asteella ja haukuttiin vielä ylä-asteellakin.
Aina silloin tällöin ajattelen "en niin lämpimästi kiusaajiani". Osat on vaihtuneet enkä enää todellakaan ole se pieni poika jota sai haukkua ja lyödä niin paljon kuin sielu sieti. Pystyn menemään koulu-ampujien sielunmaisemaan tuosta noin vain (heidän tekojaan en todellakaan puolustele, enkä pidä hyväksyttävänä mutta tiedän tasan tarkkaan mistä viha kumpuaa). Jokainen voi miettiä miltä tuntuu tulla 15 vuotta joka ikinen päivä kiusatuksi.
Voimia kaikille ja opettajat nostakaa kissa pöydälle!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Oma kokemus; poikaa ei otettu leikkeihin mielellään ja jos pääsi, joutui aina olemaan hippa tms. Opettaja etsi syytä pojasta, eikä auttanut. Lopulta saimme tarpeeksemme ja muutimme pois. Nyt sitten hieman varpaillaan, miten lähtee menemään. Menneet pettymykset ja kaltoinkohtelut näkyvät pojassa, mutta reippaasti on uusi koulu alkanut. Pelottaa silti, kun tietää miten voimaton on vanhempana ja miten koulu ja opettaja eivät osaa/voi/halua tehdä mitään. Voimia! Pakkohan on olla niin, että elämässä pärjää myös ilman kyynärpäitä!

minä ainakin antaisin pojalle luvan käyttää kovia otteita. jos joku tönii ni läsäyttää nyrkillä nokkaan ja täysiä. ei semmosta tarvi hyväksyä et tullaan tönimään. kyllä se loppuu ku toiset lapset menee silmä mustana muutaman kerran kotia.

Kerran kiusaajalle tai kiusaajille turpiin niin ei varmasti tule uudestaan haukkumaan tai kiusaamaan. Mutta jos toiset lapset eivät jostain syystä hyväksy häntä niin siinä ei voi oikein tehdä mitään. Sanot rehtorille ja opettajalle että sanoo muille oppilaille että ''c'moon''.

Itse olen hoitanut tokaluokkalaisia koululaisia nyt 3vuotta. Itse ainakin teen niin, että jos joku ei pääse mukaan niin pallo lähtee kokonaan pois. harvoin on tarvinnut enää palloa ottaa fudispeleistä. lapset kokeilevat rajojaan ja jos niihin ei puutu se jatkuu. opettajan pitäisi ehdottomasti sanoa lapsille että KAIKKI pitää ottaa mukaan tai leikki loppuu muuten siihen.

todella ikävää, että lapsesi joutuu nyt käyttämään muita keinoja porukkaan mukaan pääsyyn ja joutuu ryhtymään "kovikeksi" että hänet hyväksyttäisiin.

Hei,todella ikävä kuulla että lastasi kiusataan. Itse olen koulu kiusattu alaluokilta ammattikouluun asti. En saanut kotoa mitään eväitä mitä tehdä. Kävin 11vuotta psygiatrilla,syitä toki oli muitakin kuin koulukiusaaminen. Vaikea sanoa mitä tällaisissa tapauksissa voisi tehdä.Tietenkin tukea ja puhumista asiasta, mitä varmasti olette tehneetkin. Itse nyt 44v koulut takana. Nyt kun ajattelen asiaa niin olisi pitänyt mennä treenaamaan vaikka karatea, ni vittuillu olis loppunut siihen. Kyl tereenasinkin vähän aikaa,myös punttia tuli nostettua,meni vähä överiks,rupesin vetämään hormooneja jne.
Minulla ei sen kummempaa neuvoa kuin puhua asiasta mahdollisimman paljon,vaikka ammattilaisen kanssa. Sanottiinhan aikanaan että lepakkoluolassa on koulu kiusaajat ja nokian johdossa koulukiusatut. Ei muuta ku tsemppiä.

P.helenius

Typerä provo. Unohdit mainita mitä on tapahtunut.

Hei!

Ottaisin oman lapseni kotiopetukseen, jos tilanne olisi PAHA. Jottei lapsen tarvitsisi kärsiä enempää. Huom: tämä todellakin on mahdollista jopa Suomessa. Miksikö moinen mielipide. Olemme mieheni kanssa molemmat entisiä koulukiusattuja ja asia on ajat sitten puhuttu selväksi. Lisäksi onneksi minun koulutukseni mahdollistaa tämän. (Ei siihen tarvitse olla kuin YO.)

Syrjimiseen on kaikkein vaikein puuttua. Opettaja voi vain kertoa, että ketään ei saa kiusata tai syrjiä. Tämn jälkeen lasta kiusataan leikeissä. Se ei siis ratkaise mitään. Yksi keino on hankkia pojalle kivoja harrastuksia, joista hän saa itseluottamusta, myönteisiä ihmissuhteita ikäisiintä ja joiden avulla alkaa pärjätä muiden poikien leikeissä.

Hei,todella ikävä kuulla että lastasi kiusataan. Itse olen myös koulu kiusattu,alaluokilta ammattikouluun asti. Kotoa ei tullut mitään eväitä tähän asiaan,vaan kotonakin meni kaikki päin h.....tiä. Seuraukset olivat erittäin vakavat, Itsetuhoisuutta,masennusta jne.
Asiat menivät tietyssä vaiheessa siihen että jouduin tai pääsin psygiatrille,jota kävin 11v 3kertaa viikossa.Nyt 44v kun ajattelen asiaa,niin olisin toivonut kotoa eväitä. Tai olis pitänyt alkaa treenaamaan esim karatea. Se valitettavasti on usein porukoissa,että arvostus pitää ansaita. Vaikeata tässä antaa mitään neuvoa,muuta kuin kannustaa ja puhua lapsesi kanssa mahd.paljon,mitä varmasti olette tehneetkin.
Mutta kun omat eväät loppuvat,niin ei muuta kuin ammattilaisen juttusille,ennen kuin asiat menevät liian pitkälle. Paljon tsemppiä teille ja pojallenne. Kaikki mikä ei tapa,niin vahvistaa.

Kun itse jouduin aikoinaan kiusatuksi ja sain siitä viimein vanhemmilleni kerrottua, isä lähti heti ensimmäiseksi puhumaan kiusaajan vanhemmille. Se ei kuitenkaan auttanut, kiusaajan vanhemmat pitivät tyttöään enkelinä, joka ei ikinä voisi kiusata muita (tytön isä ei suostunut uskomaan asiaa edes silloin, kun tyttö viimein tunnusti). Sitä kannattaisi kuitenkin kokeilla, jos vanhemmat ovat ymmärtäväisiä, he tajuavat tilanteen.

Minun tilanteessani edes opettajille puhuminen ei ensialkuun auttanut, opettajat kun väittivät ettei heidän koulussaan (pieni kyläkoulu, oppilaita noin 40) ole kiusaamista. Näin pienessä koulussa opettajien olisi kyllä pitänyt huomata, ettei minua ikinä otettu leikkeihin mukaan, liikuntatunnilla minut valittiin viimeiseksi mukaan ja tunnilla jos vastasin väärin, minulle naurettiin. Opettajille kuitenkin täytyy kertoa asiasta ja painottaa sen vakavuutta. Koulukiusaaminen voi johtaa elinikäisiin traumoihin, ihmiskammoon, syrjäytymiseen, käytöshäiriöihin ja pahimmassa tapauksessa itsemurhaan myöhemmällä iällä, jos kiusaaminen jatkuu pitkään.

Vasta kun vanhempani uhkasivat vaihtaa kouluani, alkoi tapahtua. En tiedä, olisiko poikasi mahdollista vaihtaa koulua, mutta jos on, sitä kannattaa käyttää viimeisenä oljenkortena. Se ei takaa, että poikasi saisi kavereita. Kiusaaminen voi jatkua sielläkin, mutta on myös mahdollisuus, että se loppuisi.

Yksi keino on, että kiusaajat ja heidän vanhempansa, sekä opetajat kutsutaan sinun ja poikasi kanssa yhteen. Silloin voi kysyä suoraan kiusaajilta miksi he kiusaavat. Kunnollista vastausta ei saa, mutta se saattaa herättää kiusaajat tajuamaan, että he tekevät väärin.

Voimia pojallesi ja sinulle!

Hyvä neuvo mieheltä, jota kiusattiin ala-asteella, yläasteella ja lukiossa. Käske poikaasi vetämään kiusaajaa turpaan, ihan oikeasti. Kiusaaminen ei lopu sillä, että on välittämättä jne, on pakko antaa takaisin - niin rankasti, että tuntuu ja muistaa monta vuotta. Itse en niin tehnyt, koska ymmärsin sen vasta liian myöhään, kiusaaminen oli silloin muuttanut muotoon jatkuvaksi päänaukomiseksi (lukiossa).

Lopulta lukion lopulla muutin asennettani vihamieliseksi, en kaveerannut turhien tyyppien kanssa, jollain lailla syrjäydyin. Enää lukion jälkeen ei ole kiusattu, joskus tuntuu, että olen itse siirtynyt melkein kiusaajaksi, mutta onneksi ymmärrän lopettaa ajoissa kun muistan oman kohtalon. Nyrkki heilahtaa samantien väärästä sanasta vaikka kesken luennon yliopistolla, mutta ongelmana on, että kukaan ei enää kiusaa vaikka toivoisin niin.

Toivottavasti ongelmat teillä selviää, pahimmillaan elämästä voi tulla katkeraa ja rajoittunutta.

Itse olin koulukiusattu 1-4 luokalle asti.. Kukaan ei auttanut minua koskaan, opettajat eivät puuttuneet, eikä kukaan muukaan. Olin ja olen aina ollut sosiaalinen, puhelias, ihan tavallinen vilkas lapsi, mutta jostain syystä minua kiusattiin.. kiusaaminen loppui vasta kuin itse löin kirjaimellisesti nyrkin pöytään ja sanoin että haluan vaihtaa koulua. Sitten loppui kiusaaminen.

Ryhdy itse toimeen ja puhu opettajan ja vanhempien kanssa. Sinulla on se velvollisuus lastasi kohtaan.

Joskus sattuu myös niin, että lapsi on ikäistään kypsempi eikä sopeudu "kakaramaisiin" pallopeleihin, orveltämiseen tai muuhun hömppään, joka porukoissa on meneillään.

Yksi ihmisen kohtalo on myös sellainen ulkopuolisuus, jossa on vain vähän ystäviä. Ehkä he ovat sitten sitäkin merkittävämpiä.

Ota opettajaan ja rehtoriin yhteys pikaisesti

Aika vähän on kiusaamistapauksissa tehtävissä. Koko nykymaailma näyttää muuttuneen hulluksi eri sosiaalisissa palveluissa (joita on useita satoja ympäri maailman) tapahtuvaksi joukkofasismiksi, joka perustelee tietyn jostain syystä valitun henkilön kiusaamista/alistamista demokratilla. Ilmiölle on melko vähän tehtävissä, tästä syystä maailmassa tapahtuvat väkivaltaiset kahakat tullevat lisääntymään. Ei ilmiö aikuisten maailmassakaan minnekään katoa. Hirmuinen raukkojen/mammareiden aikakausi, jossa lukuisat HIIRET liittoutuvat jotakuta vastaan. Ratkaisumalliksi yleensä jääkin tehdä jostakin kiusaajista sellainen esimerkki, että muut kiusaajat harkitsevat toisen kerran, mutta siitä joutuu sitten yleensä vankilaan/mielisairaalaan. Hankala teema.

Lainaan nimim. "Eräs kokemus" lähes sanasta sanaan, näin jälkeenpäin ajatellen olisin välttynyt paljolta kiusaamiselta JOS:

1. Olisin opetellut pitämään puoleni sanallisesti.

Teini-iässä verbaalinen lahjakkuus riittää hokemaan "V***N H***!" joka on olevinaan PAHIN mahdollinen haukkumasana IKINÄ. Muutama vuosi tuosta eteenpäin niin kuka tahansa tajuaa miten mielikuvituksen ja naurettava haukkumasana tuo on, toivon että sarkastinen piikittelyni olisi jo tuolloin ollut yhtä terävää kuin mitä se on nyt aikuisiällä. Henkilökohtaisiin solvauksiin menevä sarkasmi puree paremmin kuin mikään homottelu.

2. Olisin opetellut pitämään puoleni fyysisesti

Jos kiusaajalle & vanhemmille sekä opettajille puhuminen ei vaan auta, täytyy puhuminen hoitaa nyrkeillä. Tiedän, kuulostaa huonolta provolta, mutta kiusatulla alkaa loppumaan keinot jos ei verbaalinen keskustelu toimi. Olin ala- ja yläasteella luokan hiljaisimpia heiveröitä joten olin helppo kohde, ajattelin että vältyn kiusaamiselta jos en reagoi kiusaajiin millään lailla. Toisin kävi, mutta yritin silti olla huomioimatta heitä. Olisimpa ymmärtänyt ottaa ohjat omaan käsiini ja tehdä asialle jotain, vasta yläasteella rohkenin lopettaa yhden kiusaamisen tönäisemällä kiusaajan kumoon... ja kappas kummaa, kiusaaminen loppui samantien!

Tarinan opetus: Opettakaa lapsenne pitämään puolensa ja tarvittaessa antamaan samalla mitalla takaisin! Jos opettajia ei kiinnosta lastenne hyvinvointi koulussa niin älkää tyytykö opettajien osaamattomuuteen vaan tehkää jotain konkreettista asian eteen!

" eikä syytä kiusaamiselle tai eristämiselle " - Pojan pitää saada joko apua kiusaamisen lopettamiseen vanhemmilta tai voimaa että voi lopettaa sen itse. Syrjymistä ei tosin voi lopettaa oikeen muuten kuin olemalla sellainen tyyppi joka halutaan mukaan porukkaan.

Minusta kannattaisi keskustella opettajan kanssa joka voisi selvittää tilannetta. On hieman vaikeaa sanoa mikä olisi oikein, mutta mielestäni ei ole reilua jättää suuremman porukan esm 4 tai enemmän porukasta joka leikkii jotain yhteistä leikkiä pois. Toisaalta en minä näe mitään pakkoa 2 tai 3 keskenäiseen leikkiin lisää tyyppejä ottamista. Itse ainakin oleskelin kolmannella kolmen tietyn tyypin kanssa usein ja emme me muita haluttu kuulemaan meidän salaisuuksia.
On tietenkin eriasia jos esimerkiksi yhteiseen polttopalloon ei päästetä tiettyä henkilöä mukaan. Se on syrjimistä, mutta jos joku pieni poika porukka haluaa olla keskenään niin ei heitä voi pakottaa ottamaan ulkopuolisia mukaan.
Kouluhan on opiskelua ja välitunnit vapaa-aikaa jota saa viettää kenenkanssa haluaa.
Toistan nyt itseäni sanomalla vielä, että tilannetta kannattaa katsoa siltä kantilta, että suljetaanko poikanne yhteisestä leikistä jossa on paljon tyyppejä mukana ulos vai muutaman pojan yhteisestä leikistä esimerkiksi tutkimusmatkailijoiden leikkimistä (villi esimerkki).

Mulla ei ainkaa auttanut mikään...se kiusaaminen kun alkoi nin sitä jatkui koko kouluajan..ei opettajat saaneet eikä kukaan mitään aikaseks vaikka saivatkin selville kiusaamisen. Kiusaaminen tapahtuu sekä koulussa että vapaa aikana ei sitä kukaan voi valvoa koko ajan ei sitten mitenkään. Nyt niitä henkisiä traumoja kannetaan sitten koko elämän..T: Mielenterveysongelmista kärsinyt

Miten HEL-VE-TISSÄ te jaksatte sössöttää ihan täyttä pas-kaa!
Ainoat JÄRKEVÄT neuvot tässä keskustelussa ovat olleet ne, jossa on kehotettu lasta menemään nyrkkeilyseuran treeneihin. Siellä lapsi oppii puolustamaan itseään ja saa myös itseluottamusta, jota tässä elämässä tarvitaan.
Aikuiset saavat vanhempainilloissaan lässyttää ihan mitä hyvänsä, lapset tässä ovat asianomaisia ja he nämä asiat myös ratkaisevat!
Kiusaaja ei nuhteluista ja saarnoista tapojaan paranna, mutta kun saa nyrkkiä kuonoonsa, ainakin sen kiusatun kohdalla asia on loppuun käsitelty!

Opettajalle kertominen saattaa vaikuttaa ilmiselvältä ratkaisulta, mutta yleensä siinä käy niin että kiusaajat vain jatkavat kiusaamista kun saavat kuulla "kantelusta". Laitappa lapsesi uuteen harrastukseen; sieltä pitäisi ystäviä löytyä, vaikkakin minua itseäni syrjittiin rakastamassani harrastuksessa...

Onpas omituinen ja sekava aloitus, mutta jos aloittaneen lasta todella kiusataan koulussa., eikä ole taas väkivaltaiset keskustelunaloitukset Suomi24:n ylläpidon junailemia kun kerran taas oikein on etusivulle nostettua, niin voimia vanhemmalle jalapselle siinä tapauksessa ja toivottavasti yhdelläkään niistä ei ole lapsia, jotka ovat kirjoittaneet ketkuun, että muka pitäisi käyttää väkivaltaa, jos joku kiusaa. Sellaiset ohjeet ovat täysin edesvastuuttomia ja sellaisten vanhempien lapset pitäisi ottaa huostaan.

Itseänikin kiusattiin lapsena ja se oli todella epämiellyttävä kokemus. Kiusaajatyyppiset ihmiset olivat joko syrjäytyneiden vanhempien jälkikasvua tai sitten hellantelttuja, joilla oli joitakin sukulaisia koulujen opettajissa ja jotka näytteli kilttiä opettajiin päin, vaikka selän takana haukkuivat minua koko ajan. Se ei ole kovin hyvä peruste kiusata ketään, kumpikaan niistä, että jos kiusaaajan vanhemmmat ovat syrjäytyneitä tai että jos ovat antaneet kakaroilleen kaiken materian materia kuin lusikan käteen, mutta eivät opettaneet lapselleen mitään moraalia ja peruskäytöstapoja.

Taitaa monet peruskoulut olla aika ällöttäviä paikkoja nykyisin ja siellä on opettajatkin lujilla: pennuille vois melkein tehdä vaikka jonkun esitestin vaikka ala- asteen kuudennella henkisestä kypsyydestä ja koulussa pärjäämisestä kouluarvosanojen perusteella, jonka perusteella niille ennen yläasteelle siirtymistä tehtäisiin jaottelu missä häiriköt laitettaisiin eri ryhmiin pois kilttien ja hyvätapaisten tavallisten lasten joukosta. Kouluissa on varmasti vaikea oppia tai keskittyä opetukseen edes kouluissa hyvin pärjäävien lasten joskus, kun kasvattamattomat koulukiusaajahäiriköt vie opettajien kaiken huomion ja pakottaa kaikki kiinnittämään huomion siihen, kuin paha olo jollakinj häirikkölapsilla on. On vain niin, että Suomessa on niin suuri yhteiskuntaeriytyneisyys nykyisin, ettei oikein voi ajatella, että kaikki kakarat olisivat kykeneväisiä toimimaan joukossa.

Lapses on varmasti älykäs ja ton ikäisestä ei vielä voi päätellä, että milainen persoona hänestä tulee, joten älä ikinä ota ainakaan sitä vastuuta ja velvoitetta, että suostuisit siihen, että sun kakaras päätä alkaa psykkendaalit ja tsyykologit tutkia, jos kerran hän on siinä se koulukiusattu, vaan siinä tapauksessa ongelma on ihan oikeasti niillä, jotka lastasi kiusaavat, jos tarinasi muka edes on edes totta, sä anonyymi.

Ne on tosi ikäviä kokemuksia ne koulukiusaamiskuvuot, mutta jos kiusattu lapsi on vahva, ei sellaisen aikuisena tarvitse muistellakaan mitään kiusailemisia. Tuurista riippuu ainakin pikkupaikkakunnilla ja tavismassilla, että millaisiin kouluihin lapsi joutuu. Jos kunnallisissa kouluissa on monta mulkkua kakaraa, niin siinä on vain huono tuuri lapsella joka joutuu psykopaattien kiusattavaksi. Ja pois sellaisilta vanhemmilta kakarat, joiden mielestä opettajat on enemmän vastuussa kuin he siitä, että miten heidän lapsensa käyttäytyy. Mulla ainakin lapsuudessa aina mun vanhemmat ensimmäisenä uskoi opettajaa, eikä olleet lässyttämässä kuinka mainio erityispersoonallisuus minä olisin, jos oli koulun asioista kyse, mutta niitäkin vanhempia olen kuullut olevan olemassa, joiden vaikka pikku Jari- Petteri tai Venla olisi millainen kouluhirviä ja muiden lasten kiusaaja, ensimmäisenä olisivat koulun kimpussa, että yhyy miks mun kakarat ei saa eirtyiskohtelua. Samanlaiset sekopäät varmaan tällaisissa ketjuissa antaa niitäkin ohjeita, että muka turpiin pitäisi vetää kiusaajia...

Kiusailemiset johtuu siitä, että on tyhmiä. Tuli tosi ankea tunne tuosta aloituksesta ja todella siis voimia, jos tarinasi pitää paikkansa, eikä ole keksittyä soopaa. Kiltin ja mukavan lapsen ei todella missään kouluissa pidä joutua kokemaan syrjintää.

KIVA(kiusausta vastustava)koulu systeemi tuntuu toimivan meidän pojan kohdalla, eli koulu ryhtyy tutkimaan asiaa heti kun kiusaamistapaus tulee esille. Asiasta tehtiin kysely luokkatovereille ja sen pohjilta juteltiin ensin yksitellen, ja sitten kiusattujen ja kiusaajien perheiden yhteistapaamisessa opettajan ja kuraattorin kanssa. Sovitaan yhteisistä pelisäännöistä ja tilannetta seurataan.
Jos koulu ei kuulu ohjelmaan vaadi että asiaan puututaan ja ota toisten lasten vanhempiin yhteyttä ja kerro tilanteesta. Valitettavasti on vanhempia jotka kieltäytyvät uskomasta omaa lastaan kiusaajaksi, siksi yhteistapaaminen toimii hyvänä herättäjänä.
Usein kiusaamisen takana on kateellisuus koulumenestyksen vuoksi ja lapsi voi häiriköidä huonontaakseen arvosanoja, mutta häiriköinti voi myös olla avunpyyntö.
Lasta neuvotaan olemaan välittämättä, tai antamaan samalla mitalla takaisin, mutta jos työelämässä kiusattu aikuinen ei siihen pysty niin kuinka sitten lapsi? Itse uskon asian paranevan vain aikuisten asiaan puuttumalla niin kauan kuin tarve sitä vaatii.

www.anna.ajatukset.fi

Urheilu nostaa itsetuntoa. Vakiovastaus on, että ilmoita poika/tyttö karatekurssille. Hänestä ei tule karatekaa vuodessa eikä kahdessa, mutta oppimisen kautta hän kasvaa.

Niin karulta kuin tämä voikin kuulostaa, niin rohkaise lastasi kiusaamaan takaisin. Itse olen ollut kiusattu, mutta pääsin siitä eroon. Kyllästyin kiusattuna olemiseen, koska koin olevani kuten muutkin, joten puhuin siitä isoveljelle, joka rohkaisi mieleni ja kehotti antamaan samalla mitalla takaisin. Haukuin kiusaajiani takaisin ja löin takaisin. Loppujen lopuksi kiusatuksi tulemisessa on kyse heikkouden merkkien antamisesta muille. Lasten maailma osaa olla julma.

Kiusaamisesta pääsee melko helposti eroon, kun oppilaiden välillä vallitsee (paremman sanan puutteessa) ns. kauhun tasapaino. Eli kukaan ei tule ryttyilemään, kun tietää voivansa saada itsekkin köniinsä. Testattu ja toimivaksi todettu tapa, ja kiusaaminen vähentyi ihan minimiin meillä ala-asteella kymmenisen vuotta sitten. Kyllähän sitä vielä kaikenlaista nimittelyä esiintyi, mutta sellaista nyt tapahtuu ihan aikuisten arkielämässäkin.

Lähetät lapsesi erikois taitavien tiibetin munkkejen seuraan. Tiibetissä munkit opettavat lapsellesi karatea sekä elämän salaisuuksia 25-vuotta. Tämä jälkeen lapsesi on valmis palaamaan takaisin suomeen ja hakkaamaan kaikki jokka eivät halua leikkiä hänen kanssaan. Jos tämä ei toimi suosittelen että ostatte lapsellenne tietokoneen jossa hän voi syrjäytyä vapaaehtoisesti.

Open näkökulma. Eli älä lähde etsimään syyllisiä kotoa. Nykyään on käynnssä sekä yläasteella että ala-asteella Kiva-koulu projekti. Uskon, että vanhempain illalla kun otat tämän kiusaamisen esille ja kyselet Kiva-koulu projektin perään;tulee muutoksia.
Monesti tuossa iässä lapset tiedostamattaan kiusaavat. Eivät ymmärrä, että toisesta tuntuu pahalta. Kyllä minusta tässä on opettajalla/opettajilla suuri merkitys puuttumiseen. Heidän tulee tehdä loppu kiusaamiselle. Ainakin itse olen puuttunut kovalla kädellä kiusaamiseen ja pitänyt huolen, että se loppuu jos sitä on esiintynyt tai olen saanut kuulla.
Voimia.

Ota rohkeasti yhteyttä poikasi opettajaan. Meillä oli viime kevätlukukaudella samantapainen tilanne, joka jatkui heti koulun alettua. Soitin opettajalle ja hän puhutteli kiusaavat pojat sekä muun hiljaisen myötäilijäjoukon. Tilanne on toistaiseksi rauhottunut ja normalisoitunut. Kyselen joka päivä kuulumiset ja otan samantien yhteyttä jos tilanne vaatii. Syrjiminen on myös kiusaamista!

Varmaan ongelmana on se kun juuri aloitti 3.luokan eikä ollut alusta asti mukana koulussa, niin jäi piireistä ulos. Mutta toisaalta tiedän tyyppejä, jotka heti uuteen kouluun vaihdettuaan pääsee mukaan jengiin, mutta se vaatii erityistä mukaan menemistä.

Toivotan onnea pojallenne, kun itse jälkeen päin mietin omaa kiusaamistani, niin ei se minua masentanut vaan ihan muut asiat.

Kaikilla meillä on oma elämä ja pitää mennä sen ehtojen mukaan. Ja tehdä parhaansa.

Minua kiusattiin koko ala-asteen ajan. Olin ulkomailta PK-seudulle muuttanut, vahvalta murrealueelta lähtöisin olevasta perheestä alkunsa saanut, hyväuskoinen ja kiltti lapsi. Taisin olla hyvä maalitaulu kiusaajille.

Selkärankaa rupesi kuitenkin löytymään kun koin tilanteen epäoikeudenmukaiseksi. Rupesin tappelemaan ja hakkaamaan kiusaajiani. Sain sillä aina hetkeksi mielenrauhan. Eipä siitä hirveästi apua kokonaisuutena ollut, mutta koin että olin pystynyt puolustamaan itseäni.

Ehdottaisin että opetat lapsellesi verbaalista ja fyysistä itsepuolustusta. Opeta sanomaan takaisin - ja lujasti. Opeta lyömään takaisin - ja lujasti. Elleivät apinat siitä mitään opi, saa poikasi siitä ainakin hyviä eväitä elämän varrelle: samat paviaanit ovat nimittäin vastassa työelämässäkin.

Mikään ei helpota niin kuin vetäistä kiusaajaa nyrkillä naamaan tai potkaista pälliä jalkoväliin. Jos jää tappiolle, lyö kivellä tai metrisellä kepillä.

Arkaan paikkaan sanan säilällä sivaltaminen toimii myös: kiusaajilla tuppaa itsellään olemaan aina painolastia kuten kotiongelmia, keskittysmivaikeuksia jne. joihin on hyvä oppia lyömään.

Esim. ns. parempien lasten paljon poissa olevista liikemiesisistä saa paljon hyvää materiaalia. Siihen saa vielä yhdistettyä äitien yksinäisyyden, alkoholinkäytön ja vieraat miehet niin kyllä kiusaaja huomaa pian tilanteen kääntyneen päälaelleen. Kiusaajan ulkonäöstäkin voi löytyä jotain käytettävää.

Kovalla kovaa vastaan sanon minä. Kokemuksen rintaäänellä.

Olen nyt 27-vuotias mies jo, mutta pentuna minua kiusattiin kun olin pullukka. Minua potkittiin, hakattiin, tukisteltiin, nakeltiin esineillä, lumipesuja, hiekkaa suuhun ja silmiin, levitteltiin reppu vähän väliä, revittiin vihkoja, jatkuvaa haukkumista ja osottelua. Peruskoulu oli yhtä helvettiä, ja koulumatkatki piti ajaa pyörällä täysillä kotia, ettei kukaan kerkiä perään. Eikä koulu kuulemma voinut tehä asialle mitään vaikka vanhemmat oli koko ajan yhteydessä kouluun. Yläasteelle meno pelotti nii perkeleesti. Aina äitini sanoi, että väkivalta ei asiaa ratkase, että pittää puhua. Äitini ei voi sietää väkivaltaa, eikä antanut minulle lupaa lähtä millekkää itsepuolustuskurssille. Kun se yläasteelle meni sitte tuli ja eka päivänä tuli silmäkulma musta kotia, niin onneksi isäni teki viimekädessä ratkaisun ja haistatti koululle paskat, vei minut paikalliselle nyrkkeilysalille.
Pari vuotta säkkiä ja kovaa reenaamista 9 luokkaan mennessä oli ylimääräset kilot hävinny, ehkä vähä lihastaki tullut lisää. Sitten koitti se päivä kun minut taas piiritetiin pyörätelineillä, nii täräytin sitä kovinta jätkää turpaan. Loppu kiusaaminen!
Tästä innostuin jopa harrastaan kamppailulajeja ja sain opiskella rauhassa, eikä kouluun menokaan enään pelottanut.

Ei, minusta ei tullut katutappelijaa, toisten kiusaajaa tai vastaavaa. Hyvin moni ei voi käsittää mikä sai isän viemään pojan tappelukouluun ja kehottamaan lyömään kiusaajilta nokkaposkelle. Uskon että se nyrkkeily autto minua muutenki, sain itseluottamusta ja opin pitämään itestäni huolta, sekä kasvoin henkisesti tosi paljon. Löysin sieltä paljon uusia kavereitaki!

Hei,

Ota yhteyttä rehtoriin ja pyydä selvittämään tilanne. Lapsella on oikeus rauhalliseen kouluympäristöön ilman, että joku häntä koulussa koko ajan kiusaa ja häiriköi. Se on siis hänen perustuslaillinen oikeutensa. Koulun (opettajan ja rehtorin) on huolehdittava siitä, että lapsella on koulurauha. He ovat siitä vastuussa. Ja jos on ollut jokin ikävämpi tilanne (lyömistä tms.), niin opettaja/rehtori voisivat järjestää keskustelutilaisuuden, jossa olisivat mukana opettaja/t, rehtori, kiusaajat ja heidän vanhempansa. Teidän, eikä poikanne tarvitse osallistua keskusteluun.

Voisit myös ehdottaa opettajalle, että koulukiusaamista käsiteltäisiin jollain tavalla yleisesti tunneilla (keskustelua, elokuvia, ope voisi kutsua luokkaan jonkin sellaisen henkilön, joka osaisi kertoa aiheesta mielenkiintoisesti ja rakentavasti).

Ota selvää, onko koulussa ns. tukioppilaita, jotka myös voisivat olla apuna.
Suosittelen myös skidikanttikurssia.

Itse olen käyttänyt kahta yllämainituista keinosta - keskustelua, johon kutsuttiin kiusaajat ja heidän vanhempansa. Kysymys oli silloin tilanteesta, jolloin kaksi poikaa mukiloi tytärtäni tokalla luokalla koulumatkalla. Keskustelu auttoi ja kiusaaminen jäi, mutta jäihän siitä myös pienelle tytölle henkiset arvet.
Tyttäreni kävi myös skidikanttikurssin.

On herätettävä/varotettava koulua. Muuten voi olla myöhemmin vaarallisia vaara tilanteita odotettavissa. Kuten kokeneena tiedän ystäväni. Muut pojat kiusaili häntä ja koulu vaan älätteli,älkää lyökö/kiusatko toisia. Kunnes ajan myötä ystävän mitta tuli täyteen. Kerran käsityötunnilla ystäväni syttyi muille pojille. Kuinkas hän otti kirveen käsiin,alkoi ajaa muita takaa sen kanssa. Lopulta sai toisen kaverin alan auki.

Tytärtäni kiusattiin pariin otteeseen, hänen ollessaan isompi, johon puutuin välittömästi. Toinen tapaus sattui vapaa-ajalla, jolloin olin tähän kiusaajaan suoraan yhteydessä. Toinen kiusaustapaus sattui yläasteella, kun yksinhuoltajaisän poika iski silmänsä tyttäreeni, haukkui tytärtäni, ja jopa potkaisi. Silloin soitin tälle pojan isälle, ja sanoin, jollei kiusaaminen lopu, otan yhteyttä lasten opettajaan.

Tytärtäni kannustin, ja sanoin tyttärelleni, kun kerran poika haukkuu Sinua pupujussiksi, niin loiki sen edessä sillai kun pupu, ja sano sille pojalle, että niin olenkin, ja näytin esimerkkiä, kuinka pupujussi loikkii. Se oli sillai tyttären, ja minun välistä huumoria. Olen onnellinen, että tyttäreni on aina kertonut minulle, jos tällaisia tilanteita on tullut.

Nuorempana häntä yritettiin kiusata, ja silloin sanoin hänelle, että jos pienempi Sinua kiusaa, niin älä välitä, vaan jos isompi, niin anna takaisin samalla mitalla.

Ja niin tyttäreni oppi pitämään puolensa mahdollisia kiusaajia vastaan.

Hänellä on tällä hetkellä hyvä elämä.

Haluaisin kysyä noilta jotka pyytävät vetämään kiusaajaa turpaan että onko se aina mukamas mahdollista? Olin pieni tyttö jota varmaan 2-6 poikaa tuli aina kiusaamaan ja hakkaamaan yhtä aikaa, ekaluokalla se turpiin tirpaisu olisi vielä voinut toimia muttei ylemmillä kun pojat oli vahvempia. Muistan kun olin ala-asteen viimeisillä luokilla ja muutuin keholtani, menkat alkoi ja oli kipuja.
Silloin se hakkaaminen alkoi tuntua myös sille, että mies hakkaa naista. Ei sille että poika hakkaa tyttöä. Jos tajuatte mitä tarkoitan, ei enää tuntunut lasten nahistelulle.

Aina ei ole mahdollisuutta. Tai onhan se, mutta jos yhtä lyöt turpaan niin muut 4 hyökkää kimppuun ja ovat kaikki fyysisesti vahvempia?

Vanhemmat sanoivat vaan että "pitää oppia puolustautumaan" pahin lause mitä tiedän. Ei tosiaan mukavaa kun itseä vahvemmat huutelee ja hakkaa ja toiset tytöt ei ota porukkaan mukaan ollenkaan vaan kehottaa menemään pois --> joutuu vaan enemmän uhriksi.

Pahin virhe minkä tilanteessa voi tehdä,on ottaa kouluun/kiusaajien vanhenpiin yhteyttä,tilanne voi näennäisesti rauhoittua hetkeksi mutta todellisuudessa se vain pahentaa tilannetta,koulun vaihto on varteenotettavanpi vaihtoehto,urheiluharrastus ei ole huono idea myöskään jos on jossain hyvä vaikka "baletissa" niin saattaa löytää uusia parenpia kavereita.

Mua ei oo koskaan kiusattu enkä mä oo kiusannut. Musta on helvetin väärin kun jotku täällä sanoo että jos on erilainen niin ei voi sopeutua muitten joukkoon, ja vielä jos sun poikas on ihan tavallinen. Ja kasvatus on kyllä pielessä niillä joiden lapset kiusaa tai ei hyväksy muita. Ja vaikka ihmisellä ois joku vamma tai ois minkä näkönen tahansa, niin se ei oikeuta ketään kiusaamaan tai muuta inhottavaa. Aidot ystävät varmaan saadaanki kattomalla mite hyvältä joku näyttää, aika kusipäistä sanoisin. Mä oon aina noudattanu sitä periaatetta että ne jotka on mulle mukavia, mä oon niille, enkä mä syrji ketään. Ne jotka on vittumaisia, tai jauhaa paskaa, on asia erikseen ja niille sitten vaan nauraa. Voimia teille ja toivottavasti sun poika löytää kivoja kavereita! :)

Minuakin kiusattiin aikanaan koulussa.Opettajia ei kiinnostanut asia, koska oli helpompi syyllistää minut ja eristää minut, kuin hoitaa varsinainen ongelma ja rangaista luokan muita poikia.

Vanhemmillani oli liian kiire töissä, heitä ei kiinnostanut asia.

Jokainen jolta koitin saada apua, oli jotenkin liian kiireinen tai ei ollut kiinnostusta auttaa.Yksikään opettaja ei korvaansa lotkauttanut asialle.

Tein sitten aikamoisen päätöksen lapsena itse.

Koska kukaan ei auttanut, turvauduin väkivaltaan.Minua lyötiin, löin takaisin lujempaa.Odottelin puistoissa näitä kiusaajia, jolloin he olivat kotimatkallaan yksin.Sitten iskin.Pieksin heidät heidän ollessaan yksin ja kerroin että sama toistuu mikäli joukolla minua vielä kiusaavat.

Se toimi.Minua ei uskallettu enää kiusata, koska siitä seuraisi turpasauna.

Eipä ollut kyllä kavereitakaan.Minusta pistettiin sitten ilkeitä huhuja liikkeelle, jonka perusteella kaikki koulussa ajattelivat että minä olen hullu ja hakkaan ihmisiä ilman mitään syytä.

Olin niin yksin että aloin jo puhumaan itselleni parin vuoden jälkeen.Minua välteltiin koska minussa oli hullun psykopaatin leima.

Edelleen, opettajia ei kiinnostanut ongelmani, vaan aina kun olin tappelussa, minä olin se joka on syyllinen ja vietiin rehtorin puhutteluun.Harkitsivat minun pistämistäni tarkkailuluokallekin.

Minulle opiskelu oli myrkkyä.Arvosanat laskivat entisestään ja ainoa joka minua kiinnosti oli kosto.Nautin suunnattomasti siitä kun vihdoin sain antaa takaisin näille paskiaisille jotka minua rääkkäsivät.

Nyt yli kolmekymppisenä minä olen sulkeutunut, en edes halua tavata uusia ihmisiä.Minulla on paniikkihäiriö, josta en pääse koskaan irti.Masennusta, mielialalääkkeitä.Työn saanti on vaikeaa ja jos työtä sattuisi saamaan, on sen pitäminen vaikeaa.Saisinpa työn jossa voin olla yksinäni, etten saisi paniikkikohtauksia.

Minun on hankala tutustua kehenkään.Minua ei kiinnosta mikään.Juon alkoholia.

Mietin monesti, minkälainen minusta olisi tullut, jos kaikki se koulun paska olisi jäänyt väliin.Minulle koulu oli kidutuslaitos, jossa jokainen päivä oli helvettiä.

Sinä sentään välität lapsestasi näemmä.Hienoa että hänellä on joku auttamassa.Voinet olla melko varma että koulun puolesta ei asiaan puututa.

On helpompi vain selitellä jotain ja antaa ajan kulua, kuin puuttua ongelmiin ja rangaista kiusaajia.Kouluhan joutuisi selittämään rangaistuksen syyn kiusaajien vanhemmille ja sehän on liikaa vaadittu kouluilta....

Siirrä lapsesi toiseen kouluun jos mahdollista, tai eri luokalle.Jos et sitä tee, on hyvät mahdollisuudet siihen, että arvosanat laskevat ja hän masentuu.

En oikein tiedä mitä itseni kanssa tekisin.Olen tavallaan menettänyt toivoni ihmisten hyvyyteen jo kauan sitten.En ole vihainen enää.Olen vain tilassa jossa minua ei kiinnosta kantaa korttani yhteiskunnan kekoon, koska yhteiskuntaa ei kiinnostanut minua auttaa.

Miksi tällaisen paskan annetaan tapahtua ja nuorten mielenterveyden työstä siirretään varoja pois valtion idioottien toimesta?

tässä näette tuloksen.

Toivon että lapsellesi ei käy kuten minulle.Älä mieti.toimi.


Ps. En kehota ketään minkäänlaiseen väkivaltaan, vaikka tämä hetkellisesti minun ongelmani ratkaisikin.

Johan oli kohtalo,samat tein itse ja kyllähän loppui.
Tytön koulunkäynti takkuili kiusaamisen takia yläasteella,opettajista ei apua ollut.
Parikertaa kun kertoili asiasta, niin kysäisin käviskö siskonpoika kattomassa ja kävi.
Eipähän kiusattu sen jälkeen,kavereitakin ilmestyi sen jälkeen kuin tyhjästä.

Tapasin muuten yhden niistä kiusaajista 20 vuoden jälkeen.
Tilasin putkimiehen ja kukas se tulikaan,sama sälli.
Tunsi ja moikattiin,ja joimme kahvit .
Omassa mielessä kylläkin nauroin,kaveri ei ollut kasvanut senttiäkään ,minua 20 senttiä lyhyempi.
Ajattelin jos ottas niskasta ja persauksista ja vinttais pihalle niin et mahtas yhtään mitään.
Mutta aika lopulta kultaa muistot.

Ikävä kyllä ;Väkivalta lopettaa v i t t u i l u n.

Sen verran sanottakoon että kavereitahan voi löytää aina koulun ulkopuoleltaki. Ite olin koulukiusattu koko peruskoulun ajan ja hoksasinki että jos koulusta ei löydy kavereita niitä voi etsiä toisaalta. Jos pojalla on omakohtainen harrastus jota hän haluaa kokeilla rohkaise siihen ja ne kaverit alkavat löytyä sitä kautta ja parhaassa tapauksessa niitä alkaa löytyä jopa koulunki puolelta sen jälkeen.

Poikaani kiusattiin 5:llä luokalla ja hän ei uskaltanut sitä kotona kertoa. Sitten alkoi tulla sellaisia oireita, ettei hän halunnut lähteä kouluun ja eräänä aamuna hän itki, ettei lähde kouluun. Kysyin, että mikä on vikana. Hän ei kertonut. Sanoin, etten lähde töihin, ennen kuin hän kertoo minkä vuoksi ei halua mennä kouluun. Sitten hän kovan suostuttelun jälkeen kertoi, että eräs poika hakkaa hänen päätään tiiliseinään. Siitä paikasta lähdimme yhdessä kouluun ja koulun opettajalle, joka oli koulun rehtori, kerroin tapahtuneesta. Hän otti heti asian käsittelyyn ja niin se kiusaaminen loppui. Asia on otetttava heti puheeksi koulun opettajan kanssa. Ei se muuten lopu. Asia kannattaa hoitaa asiallisesti ja ystävällisesti, ei räyhäämällä siten saa asian kaikista parhaiten hoidettua kuntoon.

Aika koulussakin keskustella asioista,asioiden oikeilla nimillä? Jos lasta "kiusataan"koulussa fyysisesti,tai henkisesti,niin eikö se silloin ole väkivaltaa?Vai onko nyt niin,että väkivallasta keskustelu onkin kouluissa tabu ja kuulostaa miedommalta kun väkivalta verhotaan sanaan kiusaaminen. Ainakin koulun ulkopuolella tapahtuva fyysinen,tai henkinen kiusaamien luokitellaan väkivallaksi.

On ihan psykologian fakta että agressiivinen käyttäytyminen on tehokkain toimintamuoto ryhmässä omien päämärien saavuttamiseksi. Kiltteys ja epä-agressiivinen käytös toimivat myös tehokkasti, mutta muissa kuin ryhmä tilanteissa omien päämäärien saavuttamiseksi. Agressiivisuudella ei tarkoiteta vältämättä fyysistä tai henkistä väkivaltaa.

kaikkia kiusataan, se on aivan totta.
mutta jos systemaattisesti ihminen jätetään kaikkien kaveri piirien ulkopuolelle niin se on sitä todellista kiusaamista jota ei saa sallia kukaan.

monet sanoi että ei tarvitsisi huomioida haukkumista?????? WTF
jos koulutunnilla mikä tahansa oppilas ei siis pakosta kiusaaja sanoo homo ja koko luokka tietää kenelle se on tarkoitettu, niin OOHAN SE NYT PRKL JOS SE PITÄISI JÄTTÄÄ HUOMIOTTA.
jos kylällä jatkuvasti huudella kusipää paska housu, niin onhan se prkl jos se pitäisi jättää huomiotta.
mielestäni kenelläkään ei ole oikeutta sanoa toiselle niin.

joku sanoi että laita lapsi johonkin kivaan harrastukseen missä se saa kavereja ja itsetunto kehittyy, toimiin hesas mutta ei pienes kyläs.

kiusaamisen syytä on turha miettiä se vie vain kallis arvoista aikaa, kiusaaja ei tarvitse mitään ihme"lue: syytä jonka aikuinen käsittäisi" syytä kiusaamiseen se voi olla vaikka että penaalis on punaasta väriä.

jos tunnilla tehdään ryhmä töitä niin on paras että opettaja määrää ryhmät.
jos joku pässinpää jolla opettaja tietää olevan kavereja ei suostu määrätyssä ryhmässä olemaan niin olkoon sitten yksin.

on kuitenkin mahdollista että
kiusaaja ei välttämättä edes tajua kiusaavansa.
tai kiusattu käsittää väärin.

Tuo ei ole vielä kiusaamista vaan sosiaalista verkottumista (ja sen verkon repeilyä).

Miksi näin käy? Ei pojassasi ole mitään vikaa. Hän haluaisi - ja tavallaan onkin niinkuin muut. Mutta koska joku pitää yhteisössä kantaa tuo syrjäytymisen rooli niin tällä kertaa arpa on osunut sinun lapsellesi.

Ei ole poispääsyä, ei toivoa, ei oikeutta, ei mahdollisuutta puuttua. Ihmisyhteisöissä kulkee niin tarve olla yhteydessä toisiin ihmisiin - kuin myös tarve saada luoda ulkopuoleisuutta. Ellei ole "ulkopuolisia" ei ole myöskään "sisäpiiriä".

Poikasi huono käytös on juurikin oire ulkopuoleiseksi joutumisesta ja tästä pienestä siemenestä kasvaa ajan myötä ja poissulkemisen seurauksena rikollisia taipumuksia. Jonkun katsokaas ne poliisit pitää leivässä pitää ja tuomareille tuoda heidän virkapalkkansa.

Lapsellasi on siis erittäin tärkeä rooli tulevaisuudessa psykologien, poliisien ja tuomareiden sekä sosiaaliväen työllistäjänä.

Ja edelleenkin; jokaista roolia maailmassa tarvitaan ja siksi niitä muodostuu vaikka niille ei olisi mitään syytäkään. Sitä sanotaan kohtaloksi.

Jos haluat tehdä lapsesi tulevaisuudelle palveluksen ja auttaa häntä nyt muodostuvassa roolissaan anna hänelle puukko ja sano että hänen tarkoituksensa on tappaa toisia ihmisiä, koska jonkun sekin pitää tehdä että yhteisö ymmärtää jotain itsestään.

Kiitos marttyyristäsi. Onneksi se ei ole minun lapseni jota tuo vääjäämätön kohtalo koskee, vaan hänestä tulee terve nuori joka tulee oikeaoppisesti tuomitsemaan ja hylkäämään tuollaiset yhteisö-hylkiöt kuten kunnon kansalaisen ja tulevan veronmaksajan kuuluukin tehdä.

Kaikki "apu" mitä lapsesi tulee saamaan perustuu sille että juopaa hänen ja muiden välillä lyödään syvemmäksi. Kaikki korjaavat toimenpiteet asettavat lapsesi entistä enemmän erilaisuuden ja syrjäytymisen valokeilaan, ja erottavat häntä entistä enemmän muista.

Kohtalo. Muista tämä. Vika ei ole sinun, vika ei ole lapsesi, maailma vain on tälläinen. Kohtalo.

Moi!
Täytyy pyytää luokanopettajaa avuksi. Se kuuluu opettajan työkuvaan vaahtia, että välitunnilla kaikki lapset leikkisivät tasapuolisesti. Koulun säännöissä on kielletty kiusaaminen ja syrjintä. Luokanopettajan ja rehtorin on otettava asia kontrolliin. Opettaja voi käskiä ja määrätä, kuka leikkii kenen kanssa ja järjestää yhteiset pelit. Jos asiat menevät oikein pahasti vinoon, suosittelen koulun vaihtoa. Koulukiusaaminen on erittäin vakava ongelma suomalaisissa kouluissa, eikä pidä tässä tapauksessa olla hiljaa. Lapsuudessa koettu koulukiusaaminen vaikuttaa koko elämän ajan miehen mentaliteettiin. Äidin on otettava poikansa suojeluun. Luultavasti, sinun poikasi on liian kiltti tälle maailmalle. Poika ei saa jättää yksin. Lapsuudesta asti hänen täytyy oppia, että hyvästä asiasta kuuluu saada palkkion, väärästä teosta pitää kärsiä ja totuus voittaa aina.

http://kingis97.suntuubi.com/ nuorten blogi

Tytärtäni kiusattiin aikoinaan koulussa. Ala-asteella tilanne oli vielä hallinassa. Opettajat pyrkivät vaikuttamaan lasten kasvatuksen kautta ja ryhmä-teamihenkeä luomalla. Myös erilaisuuden hyväksyntä on kouluaine ja kuuluu opettajien tehtäviin niinkuuin kodinkin. Yläasteelle siirryttäessä tilanne tuntui pahenevan ja päätin vanhempana ottaa yhteyttä koulun erityisopettajaan ja tehtävänsä paneutuneena hän lähti selvittämään tilannetta, ilman , että lapset saivat tietää vanhemman sekantuneen tilanteeseen. Selvisikin kummallinen toisien käyttäytymistä kiristävä tyttölapsi, joka oli uhannut kaikkia mitä kummallisimmilla asioilla mikäli kaveraatte ton kanssa. Seurasi erityisopettajan puhuttelukierrros ja useampi itku ja anteeksipyytäjä tyttärelleni. Tämä kyseinen tyttölapsi ohjattiin terapiaan vanhempiensa kera. Kasvot säilyivät, opettaja oli puuttunut tilanteeseen itse. Useimmat näistä anteeksipyytäjistä, ei ennen kavereista ovat tyttäreni hyviä ystäviä tänään aikuisena. Olisi hyvä, jos koulun sisältä lähdettäisiin etsimään syytä lasten käytökseen. Ota yhteyttä koulun erityisopettajaan, hän on ammattilainen tälläisten asioiden hienovaraiseen hoitoon.

Otat yhteyttä poikasi opettajaan ja kerrot tilanteen. Opettaja voi yleisesti puhua luokalle kiusaamisesta ja syrjimisestä sormella ketään osoittelematta. Jos tilanne ei parane niin kummatkin osapuolet (lapset) opettajan/rehtorin luo keskustelemaan tilanteesta. Ei varmaan heti kannata ottaa yhteyttä suoraan vanhempiin. Mutta eillei muu auta niin kaikki vain saman pöydän ääreen puolueettomaan tilaan. Ja ainahan on olemassa ns. koulupoliisi, jos tilanne karkaa tyystin käsistä.

Tiedän omasta kokemuksesta miten raastavaa se on katsoa kun omaa lasta syrjitää ja kiusataan. Sydänhän siinä särkyy kun kuuntelet lapsen itkun sekaista vuodatusta. Itse vanhempana tunsin olevani ihan hukassa, kunnes otin ja puhuin opettajan kanssa.

Puhelin vain kouraan ja yhteyttä opettajaan. Muuta neuvoa en voi sinulle antaa.

Neuvosi ovat HUONOJA!
Ei mitään puhelinta kenenkään kouraan, vaan poika nyrkkeilyseuran treeneihin.
Huomaat tuloksen muutaman viikon päästä!
Ei sitten tarvitse sinunkaan haihatella harhakuvitelmissasi.

Itse menisin puhumaan opettajalle asiasta, Ja olisi hyvä jos luokkakavereita kutsuttaisiin kylään mahdollismman paljon, Tuon ikäiset pojat tykkäävät esim yökylistä. Ota selvää mitä luokkakaverit harrastavat ja laita poika johonkin mukaan. Kiusaamiseen aina puututtava.

Erittäin ikävä tilanne, johon tulisi jollain tavalla puuttua välittömästi. Olen itse kokenut rankkaa kiusaamista seitsemänneltä luokalta eteenpäin vuosia sitten. Tilanne äityin näin kiusatun näkökulmasta niin pahaksi, että jatkokoulu valinnatkin tuli tehtyä siten, että pääsi pois samasta koulusta kiusaajien kanssa. Ulkopuolisen silmin tilanne ei välttämättä näytä pahalta, koska kiusattu voi yrittää peittää pahanolon sinnikkäästi, jotta ei alistuisi moiselle kohtelulle. Vielä nykyäänkin nousee niskakarvat pystyyn jos kiusaajista joku osuu kohdalle! Tilanteeseen ei auttanut äitini yhteydenotot kouluun. Tilanteessa ei auttanut vanhempien sanat, että kiusaavat kateuttaan.

Eikö tarkkiksia enää ole, minne nää häiriintyneemmät kiusaaja mukulat vois siirtää rauhoittumaan?

Meidän nuoruudessa oli tarkkiksia, johon siirrettiin kiusaajat ja muut häiriköt. Vieläkö tällaisia pienluokkia on olemassa?

Tutulta kuulostaa. Minun tyttärelläni on vastaavanlainen tarina takanaan ja niin ikään 3. luokalta. Hänet myös eristettiin kahdesta tyttöjengistä ja hänen hyvä kaverinsa ei saanut enää leikkiä koulun jälkeen tai tulla meille kotiin, sillä häntä alettiin sitten kiusaamaan. Tämä on johtanu nyt mm. siihen, ettei tämä tyttö uskaltanut pyytää tytärtäni syntymäpäivilleen, koska olisi joutunut itse kiusatuksi.
Yritin ensin opettajan kautta, puhuin kiusaajan vanhempien kanssa, mutta molemmat yritykse olivat turhia. Keskustelut alkoivat kääntyä linjalle - tyttäressäsi täytyy olla jokin vika, kun häntä ei haluta mukaan porukkaan. Mutta näin se EI OLE. Oletko kuullut KIVA-kouluhankkeesta? Käypä katsomassa KIVA-koulusta tietoja www-sivuilta (Googleta vaikka ensin), niin löydät selkeät ohjeet siitä miten koulun ja opettajien pitäisi toimia kiusaamistapauksessa. KIVA:ssa lähtökohta on, että VIKA EI OLE kiusattavassa, vaan AINA KIUSAAJASSA/KIUSAAJISSA.

MInulta paloivat lopulta hihat ja menin kyllä sanomaan luokan tytöille suorat sanat. No eihän siitä pidetty, mutta minusta kiusaamista EI PIDÄ hyväksyä missään tapauksessa. Koska koulu on kykenemätön puuttumaan asiaan ja huomasin kuinka lapseni kärsi (käytös muuttui, läksyt eivät maistuneet ja numerot olivat huonot), päätimme vaihtaa koulua. Nyt toinen vuosi menossa ja aivan eri meinkin koulussa. Luokassa on 24 lasta, mutta luokka on silti rauhallinen ja KAIKKEEN kiusaamiseen puututaan heti. Luokassa ja koulussa pidetään myös KIVA -tunteja. Suosittelen koulun vaihtamista, mikäli mikään muu ei auta. Puhun tässä myös omasta lapsuusajan kokemuksestani, en pelkästään tyttäreni.

Se Sun lapses on jotenkin poikkeava. Tiedän sen koska itse olin koulussa poikkeava. Vasta ammattikolussa opettajakysyi "kuinka älykäs olet?" " sanoi etten tiedä." tein muutaman aö testinjatuloksetolivatyli 130. Tulos varmistettiin kutsuta tarkastuksesta tulleesta psykiatri käynnillä ja saatiin tulokseksi 131.ELI muutlapsetolivat tiennet jo yli kymmenen vuotta aikai semmin että olen muita älykkäämpi eivätkä hepääsisi samalletasolle millään. nyt vituttaa etten opiskellut ahkerammin vaan opiskelin vaan paskan perusbuunin. SE MITÄ HAINTAKA OLISEETTÄ LAPSET HUOMAAVAT AIKUISIA AIKAISEMMIN PIENET POIKKEAVUUDET.

Turha lässyttää mitään... pojalle pitää opettaa keinot millä antaa takaisin. Itseään saa puolustaa aina. Minulle isä opetti miten puolustan itseäni ja samoin olen opettanut omille pojilleni. Ei ole tullut kiusaamista kohdalle. Se jo kun itse tietää, että pystyy puolustautumaan näkyy kehon kielessä ja ehkäisee kiusaamista.

www.koulurauhaalehti.fi

Murheellista kuultavaa - maailma on joskus kova paikka.
Omat lapseni (kolme) ovat nuoriksi aikuisiksi kasvettuaan ottaneet esille asian, jota me aikuiset emme ehkä ole aina tulleet ajatelleeksi. Heistä oli aikoinaan päiväkodissa ja koulussa outo sääntö sellainen, että kaikkien kanssa pitää leikkiä. "Eikä tarvitse" - on heidän mielipiteensä. Hössäävät opettajat ja muut aikuiset vievät viimeisenkin mahdollisuuden lapsen itse opetella ymmärtämään ne lainalaisuudet, jotka pätevät lasten leikeissä. Aikuisen liika puuttuminen voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa negatiivisen vastareaktion, joka pahentaa tilannetta entisestään. Ei leikkiin haluta sellaista lasta, jolla ei ole kykyä asettua juuri sen leikin vaatimaan mielikuvitus- tai sääntömaailmaan, joka kulloinkin on tarpeen - taitolaji, joka opitaan vain leikkimällä – ei nyrkkeilyseuroissa. Varmin tapa vahvistaa näitä leikin ja sosiaalisen selviytymisen taitoja on tarjota lapselle mahdollisuuksia erilaisiin sosiaalisiin leikkitilanteisiin toisten lasten kanssa leikki-ikäisenä - vain näin hän voi harjoitella ja oppia tulevaisuuden kannalta tärkeitä empatia ja vuorovaikutustaitoja leikin lomassa. Aikuisen rooli olisikin enemmin näiden taitojen harjaannuttamisen mahdollistamisesta huolehtiminen ilman liiallista suojelua. Näillä eväillä ainakin omani ovat selviytyneet liki kaksikymppisiksi vahvan ja hyvän itsetunnon ja sosiaaliset taidot omaaviksi fiksuiksi nuoriksi ilman kiusaamista ja syrjimistä.

Minä olin koulussa syrjitty, opiskelupaikassakin aina ulkopuolinen ja olen edelleen sitä tavallaan. Yleensä kelpaan työkaveriksi mutta en sitä enempää. Yksin olen kaikki vuodet käynyt syömässä ruokatunnilla. Leikkikentillä ja vanhempainilloissa tms saan olla ihan yksin. Lapsilleni kelpaan kuitenkin äidiksi ja miehelleni kumppaniksi. Se riittää minulle enkä enää vuosiin ole edes yrittänyt tuppautua seuraan. En kuitenkaan koskaan ole löytänyt syytä, miksi minusta ei pidetä. Minua on kyllä haukuttu erakoksi ja kummitukseksi työpaikoilla, mutta omasta mielestäni olen ihan mukava, älykäs ja pukeudun kivasti jne. Ehkä minussa on kuitenkin jotain erilaista. Itse uskon, että minulla on epätyypillinen Asperger. Ehkä et vain äitinä huomaa, että pojassasi on jotain erilaista. Se voi olla hyvin hienovaraista erilaisuutta, jota on vaikea liian läheltä havaita.

Hei! Poikani kanssa keskusteltiin asiasta, joka myös oli koulukiusattu aikoinaan.
Vaihtoehtoja on muutama;

Jos asia on niin, että poikasi on normaali niin kiusaaminen / syrjiminen johtuu siittä ettei poikasi ole mitenkään erikoinen kun tuossa iässä pojat kuvittelevat että massasta poikkeaminen on "coolia"
Kiusaaminen normaaleja lapseja kohtaan johtuu joskus myös, että kiusaajilla on kotihuolia ja purkaa sen niille joilla niitä ei ole.

Kun minun poikaa kiusattiin alasteella, niin otin yhteyttä kiusaajien vanhempiin ja yhteis tuumin asia ratkesi. Ja kun pääkiusaaja vielä vuoden vaihteessa muutti pois paikkakunnalta, niin kiusaamista ei esiintynyt koko poikani kouluaikana.
Toista pojistani maahanmuuttaja nuori kiusasi ammattikoulussa ja niinhän siinä kävi, että minun poikani joutui vaihtamaan koulua ja tämä vierasmaalainen kiusaaja sai jäädä. Poikani joutui käymään terapiassakin kiusaamisen takia.
Ei voi mitään, että vähän ottaa pattiin tämä noin sanottujen pakolaisten hyysääminen.

Rymässä otetaan joku sylkykupiksi mielellään, että muu ryhmä voi tuntea kuuluvansa yhteen ja olevansa jotenkin viisasta porukkaa. Myös aikuisena työpaikoilla.

Lapsen kiusaus ongelmaan itse puuttuisin siten että kysyisin pahimmat kiusaajat ja kävisin kysymässä heidän vanhemmiltaan ovatko halukkaita lopettamaan lastensa kiusaamisen.
( voivat lopettaa viikkorahat ymm rangaista jos kiusaaminen jatkuu )
Jos eivät suostu mihinkään, lahjoisin vanhempia lapsia oman lapseni suojelijoiksi. Joitain vanhempia koviksia koulusta löytyy varmasti esim 20e/kk pitämään homman kurissa.

Katopa nyt vielä uudestaan sitä lastas. Kyllä siinä yleensä on jokin syy miksi aletaan syrjiä, fyysinen tai henkinen. Pelkään sitä pahinta scenaariota, eli että sä olet vaan sokea lapses haitoille.

Toi on sitäpaitsi yleensä vaan toi eka reaktio kun uus jätkä tulee piireihin. Eihän kukaan siihen luota aluks, jatkaa vaan yrittämistä niin kyllä ne sen hyväksyy. Yleensä kaikista porukoista löytyy sitäpaitsi se yks diplomaatti joka suostuttelee ne muut ottamaan sen sisäpiiriin.

Joo-o, ei oo helppoo kenelläkään. Onnea vaan teidän perhe-elämään kun heti alkaa tämmöiset ongelmat lasten kanssa. Hyvin se päättyy, usko pois.

Valitettavasti poikasi syntyi aika pahalle planeetalle. Meinaan kiusaaminen ei lopu edes silloin kun pääsee työelämään, sitä saa periaatteessa erilainen ihminen kestää tässä sairaassa yhteiskunnassa koko elämänsä ajan. Lapsena tuo yleensä vie itsetunnonkin, joten mielenterveysongelmia alkaa varmaan esiintyä viimeistään murkkuiässä. Valitettava totuus.

Tärkeää on olla hyvä vanhempi ja opastaa lasta tässä maailmassa ja toimia tukena, se helpottaa kummasti. Pitäkää lapsen itsetunto ylhäällä sillä koulussa se tahdotaan helposti talloa alas, niin kiusaajien kuin rääkkäävien opettajien suunnalta.

Se on väärä keino hakea hakemalla kavereita taikka väkisin tunkea johonkin porukkaan taikka harrastukseen. Saattaa jopa olla helpompaa jäädä katselemaa mistä kiinnosutuu ja itsensä löytää ja löytyykö saman henkisyyttä ja kaveripiiriä jostakin.

minun mielestä kiusaajilla on itsellään paha olla sen takia ne kiusaa toisia ja aina se kohdistuu heikompaan.itselläni poika on olllut kiusattu jo monta vuotta.sitten selviteltin sitä niin ruetaan etsimään kiusatusta vikoja huh huh.kantsiskoha ottaa lasten vanhempiii yhteytttä ennemmin ja puhuttelu omilta vanhemmilta voisi auttaa asiaan ja koti arestit.viikko rahan pois otto oli hyvä myös jos ei osata olla kunnolla.itse olen nyt puuttunut keskustelemalla nuorten kanssa ni asiat ovat jääneet siihen.pojallani on ollut nyt hyvä olla ja kouluunkin menee paremmin.

Kiusaajan ongelmat pitää ratkaista, jotain on ja usein kotona, voi olla, että vanhemmat ei tule toimeen keskenään ja lapsi purkaa pahaa oloa kiusaamalla.

On todella perseestä ettei maailma ole muuttunut mihinkään 30:ssä vuodessa.

Isäni kertoi, ettei hänen aikanaan ketään kiusattu ja jos joku kiusasi niin se oli se joka erotettiin porukasta.

Minun aikanani ja yhä edelleen on oltava hyvä URHEILUSSA että pääsee mukaan välituntileikkeihin. Itse leikin mieluummin fantasialeikkejä, sotaa ja sen sellaista. Ja meillä se alkoi ekaluokalta asti. Silloin jaettiin nallekarkit ja kärsin siitä koko peruskoulun.

Mikä ihme vekaroihin on mennyt kun pitää potkia palloa eikä enää ketään kiinnosta aito heimohenki.

Syrjiminen leikeistä ja porukoista on kiusaamista. Silloin kun sitä tapahtuu koulussa, on koulu ja opettajat vastuussa siitä niin että koulupäivät ja koulussa oleminen menee kivasti. opettajilla PITÄISI olla keinot puuttua, mutta voi olla ettei heillä ole tietoa tilanteista. Kannattaa ensiksi ottaa yhteyttä kouluun ja vaikka rehtorillekin asti jos muu ei auta. Samoin kannattaa jutella oman pojan kanssa, ettei hae huomiota 'väärällä' tavalla eli olemalla pelle tai muuten ärsyttämällä toisia..

Liikunta on tutkitusti ehkäisevä tekijä kun puhutaan syrjiytymisestä. Ja onhan se kiva liikuntatunnilla, jos ei aina valita viimeiseksi siksi että on epäliikunnallinen. JOten sen liikuntaharrastuksen aloittamin (alkeista) jossain esim joukkuepelissä voi olla hyväksi itsetunnolle ja saa sitä kautta uusia kavereita.

Usko pois, kannattaa ennen viidettä/kuudetta luokkaa aloittaa.. ennen murrosikää. Meillä teiniä on vaikea saada liikkumaan yksin, kaverin kanssa kyllä. Pienemänä ne menevät helpommin tutustumaan uusiin kavereihin kuin isompina.

Kiusaamiselle ei aina syytä. Tytöillä yleistä on syrjiminen, supattelu selän takana tai leikeistä jättäminen. tytät ovat huonoja tulemaan ryhmässä toimeen. Mutta pojat kyllä yleensä ottavat joukkoon. Tosin jos poikasi ei pidä niistä leikeistä oikeasti mitä he leikkivät (esim jalkapallo) on turha pakottaa. Kannattaa mieluummin etsiä vaikka koulun sisältä samanhenkisiä kavereita, musiikista pitäviä tms..

Toivottavasti tilanne muuttuu, tsemppiä!

koulukiusaaminen ja kiusaaminen on jonkinasteinen mielenkiinnon merkki..vaikka oudolla tavalla
kiusattu ON VAHVOILLA

Hyvin tuttua juttua,,,, Tosin koulua jossa poikani oli terrorisoi yksi ainoa tyttö joka on edelleen koulussa ja on erityisesti mies opettajan suosiossa, johtuen tytön ulkoisista avuista.... Tyttö saa tehdä ihan mitä huvittaa ja kerran hän jopa veti erästä oppilasta syyttä harjalla päähän ja poikaani hän veti kerran saappaalla ihan vain huvikseen päähän. Tyttö on täysi terroristi koulussa ja määrää kuka kenenkin kanssa saa olla kaveria jne..... Tytön vanhempien mielestä tytössä ei ole mitään vikaa, vaan hän on oikea enkeli. Näin kerran tytön varastavan kaupasta tavaraa ja sanoin kassalla huomioni. Kassa ei reagoinut mitenkään ilmoitukseeni, sain selville että kassa oli tytön äidin hyvä kaveri. Tyttö kohtelee kavereitaan ihan miten huvittaa ja uhkaa kosto toimilla ellei ne tee hänen mielikseen. Poikani on kasvoi viimeisen vuoden aikana kaikkia pitemmäksi ja on nyt luokkansa pisin ja on liki 180 cm pitkä joten hän saa olla turvassa tältä terroristilta. Niin ja voimaa hänellä on kuin aikamiehellä joten nyt alkaa näyttää tilanne aika hyvältä. On saanut olla rauhassa ja on tilanteessa nyt antajan puolella. Mutta kun hän on kokenut kiusatuksi tulemisen ei kiusaa ketään vaan on paremminkin sovitteleva oppilas. Pojan luokkalaiset kun ovat häntä melkein päätä lyhempiä pituudessa ja myös järjen juoksussa. Poikani kun tekee jo mielellään miesten töitä ja pärjää niissä paremmin kuin heikohkot miehet. Vaikka pojalla on ikää vasta 13v. Joten nähtäväksi jää miten iso jättiläinen pojasta oikein tulee, aika on tehnyt tässä tapauksessa tehtävänsä. Jokaisessa koulussa on yksi tai muutama niitä joilla menee heikosti joko kotona tai koulussa ja heidän pitää päteä kiusaamalla toisia. Yleensä ottaen kotiongelmat heijastuvat niin koulussa kuin työpaikoilla. Useimmiten kuviossa liikkuu myös tupakka, alkoholi ja muut päihdyttävät aineet, näillä koulukiusaajilla. Kenties nämä koulu kiusaajat pönkittävät tekemisellään heikkoa itsetuntoa tai heidän oma paikka perheessä on olla alistetun asemassa. Tiedän vanhempien lapsieni koulu ajoilta tapauksen jossa koulukiusaajana tunnettu lapsi oli kotonaan seksuaalisesti hyväksi käytetty ja näin tämä lapsi purki omaa pahaa oloaan purkamalla vihansa toisiin oppilaisiin. Tosin tämä koulukiusaaja sai hyvin surullisen lopun ja ..... mutta kerkesi lyhyessä elämässään tehdä paljon pahaa toisille.

Tosi vaikea tilanne, ja varmasti aikuisen on vaikea keksiä oikeaa tapaa toimia... Tärkeää olisi kuitenkin ottaa koulussa puheeksi se, että olet huolissasi poikasi tilanteesta. Jos asiaan suhtaudutaan vähätellen tai poikaasi syyllistäen, niin tulisiko koulun vaihto tai kotikoulu kyseeseen?

Minua ja kahta siskoani kiusattiin lähes koko peruskouluajan. Ala-asteella se oli kohdallani nimenomaan tuollaista eristämistä, selän takana - tai läsnäollessanikin - minusta pahan puhumista, lappujen lähettämistä nimissäni jne.

Keskimmäiseen siskooni kiusaaminen jätti elinikäisen syvän masennuksen, mikä johti vakavaan syrjäytymiseen, vaikka arvosanojen puolesta sisko pärjäsi hyvin ja sai vielä ylioppilaskirjoituksissakin stipendin. Hän ei kuitenkaan pystynyt enää koulukokemustensa jälkeen jatkamaan opiskelua yrityksistään huolimatta.

Minulla itsentuntoni kokoaminen on kestänyt jo 30 vuotta. Siinä on onneksi auttanut menestys työelämässä. Silti edelleen suhtaudun epäilevästi ja vältellen ihmisiin, ja usein luulottelen, että minusta puhutaan pahaa selän takana ja tunnen itseni silmätikuksi. Onneksi nykyisin jo tiedostan, että asia ei välttämättä ole niin, vaan menneisyydestä nouseva pinttynyt joukosta erottamisen tunne...

Mutta siis - erittäin tärkeää olisi tukea poikasi itsetuntoa, hyväksytyksi tulemisen ja onnistumisen kokemuksia. Kenties jokin harrastus, josta poika on aidosti kiinnostunut? Ja tee pojallsei tiettäväksi, että olet hänen tukenaan, ulle voi ja saa puhua asioista avoimesti...

mulla ei ole kokemusta asiasta

No itse olin tuollainen poikasi kaltainen peruskoulussa, koko sen ajan. Minua ei varsinaisesti kiusattu, mutta olin siinä mielessä sellainen etten oikein mihinkään porukkaan kelvannut. Harvoin tuli hengattua kenenkään kanssa. Olin ulkopuolinen, mutta siinä mielessä se ok, että säästyin kiusaamiselta toisin kuin jotkut muut. Kai se oli se, että annoin taatusti takaisin jos joku yritti kyykyttää. Olin periaatteessa neutraali muiden kanssa. Toki joskus "kiusasin" jotain tyttöjä ja jäin jälkkäriin riehumisesta.

Kai se on luonteestakin kiinni. En muista että olisin edes kaivannut pahemmin mihinkään kaveriporukoihin. Olen aina viihtynyt itsekseen. Kavereitakin on ollut ja on, mutta pidän ne aina vähän etäisyyden päässä. Nykyisin lienen ihan kunnon kansalainen kuitenkin.

Ei sitä tarvitse ulospäin näkyä mitään poikkeavaa, jotta putoaa pois. Se on joskus hiuksenhienoista asioista kiinni, esim. hieman erilainen luonne kuin keskimäärin. Tämä riittää.

myös näiden uskonlahkojen kautta porukkaa jaetaan kouluissa kuten helluntailaisten saatanoiden kautta ne ovat täysin susia masinoidessaan toisten koulukiusaamista, äiti syö pillereitä siis masennukseen ja tytär juonittelee oppilaat valitsemaansa henkilöä vastaan kyseessä 13v tyttö, eristetään porukasta, opettaja katsoo päältä, eikä voi mitään, tässä ei ole edes ulkopuolisen näkyvää syytä vain uskonto ja sairaalloinen kateus. . Lopputuloksena koko helvetin luokka eristänyt

myös minun poikaani on alettu kiusaamaan koulussa, poika aloitti toisen vuosiluokan. Kiusaajat ovat yhden vuoden vanhempia.
Kiusaajat repivät hiuksista, sylkevät ja vaikka mitä.
opettajalle soitin ja kerroin asiasta ja toivoin asiaan puuttumista. opettaja lupasi selvittää asiaa.
no poika meni sitten seuraavana päivänä kouluun ja opettaja oli tokaissut pojalleni että onko sinulla enemmän todisteita asiasta, voitteko kuvitella?
Täytyykö minun nyt itse lähteä hiippailemaan koulun lähipusikoihin välituntien aikaan videokameran kanssa että saisimme asiaan lisää niitä opettajan kaipaamia lisätodisteita??

No alas nyt aloittaja pikKuhiljaa kommentoidakin ketjuusi vastanneeille: sulla siis kolmasluokkalainen kakara, eli well ja saako lisätietoa? Ylläpidon m*lkut oli oikein etusivulle tunkeneet jorinasi, joten EIKÖ ,MIELESTÄSI OLE RÖYHKEÄÄ,ETTET KOMMENTOI SAAMIASI VASTAUKSIA AIHEESTASI KOULUKIUSAAMINEN JA KOLMASLUOKKALAINEN POIKASI?

Koulukiusaaminen on tosissaan rankkaa niin lapsille kuin aikusille. Mutta tuolta sivustolta löysin hyviä juttuja aiheesta. Niin kiusaajien kuin kiusattujen näkökulmista :) : http://thelivegenerator.com/?r=720574

Turha sivusto kyseiseen aiheeseen.
Täältä sen sijaan löytyyki jotai http://www.mspointscodes.com/?i=625309
Ihme tyyppi...

Itse olin kiusattu yläasteella ikäisteni keskuudessa sen takia, että olin kuulemma liian nätti, ja kun tapailin pari vuotta vanhempaa poikaa, olin ylpeä, kun omanikäinen seura ei kelvannut.
Kiusaaminen oli henkistä nimittelyä ja fyysistä tönimistä. En kertonut kenellekään, ja toista vuotta itkin itseni iltaisin uneen.
Omaa lastani kiusattiin eppu luokalla, ja puutuin asiaan välittömästi ( kiusaaja otti vuorotellen jonkun silmätikukseen). Järjestettiin tapaaminen, lapset, opettaja ja vanhemmat... kiusaajan vanhemmat eivät saapuneet paikalle.
Kerroin kiusaajalle muutamia elämän totuuksia, joita opettaja yritti hyssytellä, ja totesin lopuksi, että pidän itse huolen siitä että kiusaaminen loppuu varmasti.
Seuraava päivänä tämä lapsi riensi ensimmäisenä minua vastaan poikaani koulusta hakiessani, ja oli kuin paras kaverini. Kiusaaminen loppui eikä asiaan tarvinnut enää palata. Jäi sellainen tunne, että tämä lapsi tarvitsi vain jonkun aikuisen vetämään hänelle selvät rajat- opettajasta ja omista vanhemmistaan kun siihen ei näemmä ollut.

telkusta tuli semmoinen japanilainen ohjelma missä aiheena oli että lapsena yksin leikkineet lapset jätetään/jää ulkopuolelle päiväkerhoissa ja lasten tarhoissa.

jotain sellasta esitettiin syyksi että sellaisen lapsen sosiaaliset taidot ei ole kehittyny ryhmä toimintaan.
se ei osaa esittää selviä tuntemuksia omista haluista/rajoista/tarpeista.
siinä koulussa missä yksikin lapsi oli niin opettaja keskittyi auttamaan tälläistä lasta kertomaan tunteista haluistaa, että hänellä on oikeus siihen.

alakoulussa/alaluokilla kiusaaja ei pakosta tajua kiusaavansa, se voi olla veljiltä ja veljien kavereilta opittua käytöstä.
siinä opettaja eturintamas korjaamas kiusaajan käytöstä.

Kuulostaapa tutulta. Kuin kertoisit siitä, kun aloitin nelosluokan. Olen nyt parikympinen nainen, ja tässä on tarinani, toivottavasti siitä on edes vähän apua tilanteessanne.

Olin normaali koulutyttö. Menestyin hyvin koulussa, ja menestyin myös urheilussa, olin jalkapalojoukkueeni parhaimmistoa. Olin hyvännäköinen, luokkalaiseni pojat olivat kiinnostuineita minusta. Olin hiljainen, mutta seurallinen, ja minulla oli paljon kavereita - aina kolmosluokan loppuun saakka.

Kaikki muuttui, kun pääsin neljännelle. Yhtäkkiä luokkalaiseni tytöt olivat kesän aikana muodostanut pareja ja muutaman tytön ryhmiä, joihin en päässyt mukaan. Yritin aina kysyä välitunin alussa, kuka voisi olla kanssani, mutta kukaan ei enää halunnut leikkiä kanssani. Ei edes se tyttö, joka oli edellisenä vuonna jäänyt aina yksin, ja minä olin ainoa kuka kysyi häntä leikkeihin mukaan.

Kului aikaa, mutta kukaan ei suostunut olla kanssani. Jäin yksin. Välillä leikin rinnakkaisluokkalaisten kanssa tai pihakavereiden/joukkuekavereiden, jotka olivat alemmilla luokilla. Mutta suurimman osan välitunneista vietin yksin istuen aidalla. Odotin vain, että välitunti loppuisi. Näin kuluivat myös vitos- ja kuutosluokat, yksin aidalla istuen. Lopulta odotin vain, että pääsisin yläasteelle, ja saisin uusia kavereita.

Yläaste alkoi hyvin. Hengailimme alussa kaikki tytöt yhdessä, vihdoin minulla oli tunne, että kuuluisin joukkoon. Luokallani oli kuitenkin samoja tyttöjä kuin ala-asteella. Alussa vaikutti siltä, että minut otettaisiin ryhmään mukaan, ja aiempi välkkien yksin viettäminen olisi historiaa. Yksi päivä kuitenkin viettäessämme koko luokan tyttöjen kanssa välituntia, muut tytöt alkoivat supisemaan keskenään eivät kertoneet minulle mitään. Yhtäkkiä he vain lähtivät yhdessä juoksemaan vessaan ja piiloutuivat pieniin vessakoppeihin. Kuulin vain kikattelua ja kuiskailua. Päätin lähteä pois. Kukaan näistä tytöistä ei ollut kaverini.

Vietin koko yläasteen yksin. Minulla ei ollut yhtäkään kaveria. Ylempi luokkalaiset pojat viheltelivät perääni, olinhan yksi parhaimman näköisistä tytöistä koko luokalla. Näin kiusaajieni silmissä kateellisuutta.

Vain yksi asia kannusti minua enää jatkamaan tämän maan päällä, jalkapallo. Menestyin siinä. Onnekseni sain kuulla, että paikkakunnallani on lukio, jossa jalkapallolinja. Lukio kaiken lisäksi sijaitsi kaukana toisella puolella paikkakuntaa, olin varma, ettei yksikään koulustani hakisi sinne. Aloitin jo seiskaluokan ensimmäisillä viikoilla odottaa, että koko helvetin peruskoulu päättyisi, ja pääsisin lukioon, missä kukaan ei minua tuntisi.

Jalkapallo oli ainoa, minkä ansiosta jaksoin jatkaa peruskoulun läpi. Viheriöillä olin kotona, ainoa paikka, missä sain arvostusta ja voin edes hetkeksi unohtaa helvetellisin koulunkäynnin. Aina kun tuntui vaikealta otin pallon mukaan, ja lähdin kentälle potkimaan, purkamaan vihaani koulua vastaan. Onneksi kaikesta huolimatta jaksoin tsempata itselleni hyvät arvosanat, ja pääsin himoitsemaani jalkapallo lukioon.

-----JATKUU----

jokainen kiusaaja ottaa hirmuisen riskin.
ja sellainen saa kantaa vastuunsa.

ei voi tietää koska kiusattu saa viimeisen pisaran. jokaisella kiusatulla on oikeus puolustaa itseään.
ja turha selittää kiusatulle että haukkumisista ja nimittelyistä ei tarvitsisi välittää.

ja mitä syytelyä tuo on että lapset osaa olla julmia.
olen 45wee ja tiedän monia tapauksia missä työpaikkalla ja sosiaalisissa tapahtumissa yhtä henkilöä on kiusattu porukalla ja kun hän on puolustautunut porukan suurin on sanonut että tollasta paskaa pitää vetää turpaan. ja tajuutte mitä tapahtuu kun 2metrinen ja 100kiloo painava tyyppi yllättäen vetää jotain nyrkillä naamaan.

itse olin kiusattu, mutta armeijassa pääsin YKSIN kotikyästäni porin pr:ään siinä saapimis eräs edellises saapumis eräs oli kolme kotikylästäni voitte arvata että he tekivät ajastani hankalaa.
he ovat edessä kaverii kun kääntää selän nii puhuvat paskaa..
aina on joku joka esittää kysymyksen MISTÄ NE PUHEET LÄHTEE ALKUUN VARMAAN NIILLÄ ON JOKU POHJA.
sellaisille sanon nykyisellä STATUKSELLANI haista huilu.
kiusaaja ei tarvii mitään syytä. kiusaaja usein sanoo MITÄ SÄ TUOTA PUOLLUSTAT jos joku ulkopuolinen tulee apuun.

armeijas pääsin ruk'kiin ja joku voi kysyä minkälainen sodan ajan johtaja tulee koulukiusatusta, jos joku haluu olla niin törkeä.

nykyään olen reservin kapteeni ja siis komppa ukko ja eteenpäin menevän firman täysivaltainen ja täysipäinen osakas kiitos edellisen omistajan konkan.
kertausharjoituksis olen voinut muutamalle kiusaajalle/ikä toverille onnistunut antaa veeceen puhdistus hommia ja kaikki muut paska hommat.
yritys elämäs on ollut mahis haastatella muutamaa väärää työnhakijaa, ja arvatkaa miksi se on ollut ihan parasta, no siksi että edessä päin on voinu esittää ystävää ja seläntakana sanoa KAVEREILLE että tuota tyyppiä ei ikinä oteta töihin tähän firmaan.
olen mm. voinut lopettaa tilaukset eräästäkin firmasta sen takia että heillä on väärä henkilö töissä.

OLENKO SOSIOPAATTI VAI TAVALLINEN IHMINEN JOKA EI PIRÄ SELÄNTAKANA PUHUMISESTA JA KIUSAAMISESTA.

en ikinä anna anteeksi minua vastaan rikkoneille etsin aina mahdollisuuksia puolustaa itseäni ja eheyttää itseäni.
jokainen kosto jonka voin tehdä kiusaajilleni eheyttää minua iha nuskomattomalla tavalla.
mutta kuitenkaan se ei voi palauttaa sitä tärkeintä eli uskoa ihmiseen sen on kiusaajani vienyt ja kukaan ei sitä muuksi muutta.

itseäni kiusattiin koulussa 2-9 lk asti koko ajan. se aiheutti minulle ilmeisesti jonkinasteisen aivovamman ts aivojen klehityshäiriön.

Kiusatuille ihmiselle kjäy kuten eläin maailmassa. He eivät pariudu aikuisena.

yksi pahimpia asiota mitä kiusaamista voi aiheutua on että kiusattu rupeaa välttelemään sosiaalisia tilanteita missä omat vanhemmat on paikalla koska pelkää että joku kuitenkin sanoo jotain kun isä tai äiti on paikalla.
tai serkkujensa kanssa.

helsingissä kaikki on niin helppoo.

kiusaamistapauksissa paras puolustus on just se niinku se poliisi teki. miinus ne poliisin vaatteet.! eli kaikki vanhemmat suoraan koululle kiusaaja esille ja kunnolla huutia kerran kotona ei kaikki toimi ku pitää kiusata.

Kannattaa googlettaa haulla "lastani kiusataan". Siinä ensimmäisenä tai toisena saattaa löytyä hyviä vinkkejä kiusaamisen lopettamiseen ja kiusatun rohkaisemiseen.

Täällä Tervakoskella kiusataan törkeästi lasta jopa vanhempien läsnäollessa.