Olen 29-vuotias kahden pienen tytön (3v ja 9kk)äiti, omakotitalo lainoineen ja remontteineen jne. Suhde mieheni kanssa on kestänyt 9 vuotta, joista 5 vuotta naimisissa. Minulle liitto on ollut hyvä ja näin tunsin myös mieheni tuntevan. Ei hän koskaan ole itsekkään valitellut. Olemme molemmat menneet omiakin menojamme, joskin minä lasten myötä vähän vähemmän, mutta luottamusta on mielestäni riittänyt puolin ja toisin.
4 kk sitten hän jäi kiinni pettämisestä. Tämä tavallinen tarina... Hän oli viikonlopun "kaverinsa" luona, joka osoittautui minulle uudeksi tuttavuudeksi. Itse ei tietenkää kertonut asiasta, vaan asia selvisi puhelimesta. No, laitoin välittömästi mieheni pihalle ja sinne hän muutti naisensa luo.
Muutama viikko kului ja hankkiuduin itse ammattiauttajan luo, jonne hänkin oli vonkumassa. Mieheni hommasi oman pienen asunnon ja oli kovin yrittävinään jatkaa minun kanssani. Arkea yritin pyörittää urhoollisesti lumitöineen, uunien lämmityksineen ja vauvan yöimetyksineen. Kävimme yhdessä ammattiapuakin saamassa. Soitin kyseiselle naiselle ja hän vakuutti ettei mitään suhdetta ole. Mieheni kertoi kyseessä olleen "Pienen syrjähypyn". Harrastimme siinä välissä ainakin itselleni hyvää ja tyydyttävää seksiäkin mieheni kanssa, mutta minulla oli kaiken aikaa tunne, että suhde jatkuu yhä.
Tätä rimpuilua kesti nelisen kuukautta. Oma ahdistus oli valtava. Eropaperit olin laittanut heti suhteen tultua ilmi, koska minua pelotti, että minua höynäytettäisiin vain lisää. Ja se osoittautuikin oikeaksi luuloksi. Lopulta sain varmuuden suhteen jatkumisesta tosi naurettavalla tavalla, odotin naisen asunnon luona, kunnes mieheni sattui tulemaan parvekkeelle tupakalle. Halusin saada omin silmin varmistuksen omille tunteilleni, joihin en vastausta muuten saanut. Mieheni oli valehdellut edelleen ja jopa yhteisessä terapiassa monenlaisia asioita. Kaikki epäilykseni hän kuittasi vainoharhaisuudeksi tai keksi mitä merkillisimpiä selityksiä. Sain lopulta selville mm. että suhde oli alkanut jo odottaessani toista lastamme jne. Oikeastaan ei enää ole väliä mitä mieheni ja hänen "hoitonsa" puhuvat, koska kaikki on valetta.
Minä olen heistä tapahtumiin syypää, koska olen niin huono sängyssä, touhuan liikaa lasten kanssa, leivon liikaa vieraille, olen määräilevä, jne. Todellista keskustelua ei asiasta ole saatu aikaan, koska se on pelkkää tätä minun syyllistämistä. Olen siis katsonut parhaaksi antaa heidän rauhassa jatkaa elämäänsä, mutta sepä ei miehelleni käynytkään.
Henkinen alistaminen on viime aikoina ollut jotakin aivan älytöntä. Luulisi nyt olevan tyytyväinen, kun pääsi minusta eroon, mutta ei. Hän ilmoitti, että tulee tekemään erosta niin vaikean kuin mahdollista ja sitä hän on siitä todella tehnytkin. Omaisuus jaetaan pesänjakajan toimesta ja lasten asiat näyttävät menevän myös käräjille. Teenpä niin tai näin, niin teen väärinpäin ja jo sovittuja asioita hän muuttelee useaan kertaan päivässä.
Nyt olen omien vanhempieni luona kaukana näistä kuvioista ja yritän kasata itseäni. Viime päivät olemme olleet vähemmän yhteydessä, joten jospa tilanne jo rauhottuisi. Omat suhteeni hänen sukulaisiinsa ovat lämpimät ja hyvät ja he tukivat minua uskomattomasti vaikeina hetkinä. Yhteyttä aion pitää jatkossakin vaikka mieheni on sen minulta useasti täysin kieltänyt.
Tulee vain mieleen, ettei sitä näköjään tuntenut toista lainkaan. Näin voi sitä ihminen yllättyä. Mutta kyllä varmaan harvassa ovat ne ihmiset, jotka todella ottavat pettämisistään opikseen. Meidän tapauksessa omien tunteiden kuuntelu auttoi ja toi selkeyden tilanteeseen. Jatkakoon mieheni valehteluaan ja pettämistään nyt muiden kanssa.
4 kk sitten hän jäi kiinni pettämisestä. Tämä tavallinen tarina... Hän oli viikonlopun "kaverinsa" luona, joka osoittautui minulle uudeksi tuttavuudeksi. Itse ei tietenkää kertonut asiasta, vaan asia selvisi puhelimesta. No, laitoin välittömästi mieheni pihalle ja sinne hän muutti naisensa luo.
Muutama viikko kului ja hankkiuduin itse ammattiauttajan luo, jonne hänkin oli vonkumassa. Mieheni hommasi oman pienen asunnon ja oli kovin yrittävinään jatkaa minun kanssani. Arkea yritin pyörittää urhoollisesti lumitöineen, uunien lämmityksineen ja vauvan yöimetyksineen. Kävimme yhdessä ammattiapuakin saamassa. Soitin kyseiselle naiselle ja hän vakuutti ettei mitään suhdetta ole. Mieheni kertoi kyseessä olleen "Pienen syrjähypyn". Harrastimme siinä välissä ainakin itselleni hyvää ja tyydyttävää seksiäkin mieheni kanssa, mutta minulla oli kaiken aikaa tunne, että suhde jatkuu yhä.
Tätä rimpuilua kesti nelisen kuukautta. Oma ahdistus oli valtava. Eropaperit olin laittanut heti suhteen tultua ilmi, koska minua pelotti, että minua höynäytettäisiin vain lisää. Ja se osoittautuikin oikeaksi luuloksi. Lopulta sain varmuuden suhteen jatkumisesta tosi naurettavalla tavalla, odotin naisen asunnon luona, kunnes mieheni sattui tulemaan parvekkeelle tupakalle. Halusin saada omin silmin varmistuksen omille tunteilleni, joihin en vastausta muuten saanut. Mieheni oli valehdellut edelleen ja jopa yhteisessä terapiassa monenlaisia asioita. Kaikki epäilykseni hän kuittasi vainoharhaisuudeksi tai keksi mitä merkillisimpiä selityksiä. Sain lopulta selville mm. että suhde oli alkanut jo odottaessani toista lastamme jne. Oikeastaan ei enää ole väliä mitä mieheni ja hänen "hoitonsa" puhuvat, koska kaikki on valetta.
Minä olen heistä tapahtumiin syypää, koska olen niin huono sängyssä, touhuan liikaa lasten kanssa, leivon liikaa vieraille, olen määräilevä, jne. Todellista keskustelua ei asiasta ole saatu aikaan, koska se on pelkkää tätä minun syyllistämistä. Olen siis katsonut parhaaksi antaa heidän rauhassa jatkaa elämäänsä, mutta sepä ei miehelleni käynytkään.
Henkinen alistaminen on viime aikoina ollut jotakin aivan älytöntä. Luulisi nyt olevan tyytyväinen, kun pääsi minusta eroon, mutta ei. Hän ilmoitti, että tulee tekemään erosta niin vaikean kuin mahdollista ja sitä hän on siitä todella tehnytkin. Omaisuus jaetaan pesänjakajan toimesta ja lasten asiat näyttävät menevän myös käräjille. Teenpä niin tai näin, niin teen väärinpäin ja jo sovittuja asioita hän muuttelee useaan kertaan päivässä.
Nyt olen omien vanhempieni luona kaukana näistä kuvioista ja yritän kasata itseäni. Viime päivät olemme olleet vähemmän yhteydessä, joten jospa tilanne jo rauhottuisi. Omat suhteeni hänen sukulaisiinsa ovat lämpimät ja hyvät ja he tukivat minua uskomattomasti vaikeina hetkinä. Yhteyttä aion pitää jatkossakin vaikka mieheni on sen minulta useasti täysin kieltänyt.
Tulee vain mieleen, ettei sitä näköjään tuntenut toista lainkaan. Näin voi sitä ihminen yllättyä. Mutta kyllä varmaan harvassa ovat ne ihmiset, jotka todella ottavat pettämisistään opikseen. Meidän tapauksessa omien tunteiden kuuntelu auttoi ja toi selkeyden tilanteeseen. Jatkakoon mieheni valehteluaan ja pettämistään nyt muiden kanssa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olet päässyt jo pitkälle, mutta et vielä loppuun. Kerää siellä voimia ja unohda tuollaiset typerät syyttelyt, ei aikuinen mies sano eron syyksi toisen leipomista. Yritä lopettaa tuollaiset puhelut nopeasti, sano vaikka: oliko sinulla jotain virallista asiaa, jos ei puhelin kiinni. Tietenkin pidät yhteyttä hänen sukulaisiin, hehän ovat myös lastesi sukulaisia. Ei tarvitse olla ihmeellinen ennustaja, kun povaa, ettei miehesi kauan ole tuon seuraavan kanssa. Nauti lapsistasi ja voimia.
just niin!!. Nautit vaan lapsistasi ja annat ukon mennä. Ei mitään kinausta ja inttämistä puhelimessa. Eli unohda koko säälittävä ukko ja keskity omaan ja lasten hyvinvointiin.
Eli voimia vaan!!!!!!
Heippa luin sinun viestisi ja mielestäni olet oikein voimakas ja kyvykäs...Toivottavasti myös itse saan joskus omat voimani takaisin :)))
Olen samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja, olet mielettömän vahva ihminen! Tsemppiä sinulle! Kaikki muuttuu vielä paremmaksi. Päivä kerrallaan. Ja jaksamisia!
Kiitos vaan kommenteista. En minäkään niin vahva ole koko ajan ollut. On edelleenkin tunteita miestäni kohtaan, eikä niitä ole helppo yhtäkkiä haudata. Olen yrittänyt kuitenkin antaa luvan itselleni kaikenlaisiin tunteisiin. Minulla on ollut valtava määrä aivan uskomattomia ystäviä, vanhemmat ja appivanhemmat tukenani. Myös ammattiavusta on ollut uskomaton apu.
En minäkään tunne itseäni mitenkään viehättäväksi tai kauniiksi. Ajoittain jouduin syömään lääkkeitä olooni, että selvisin seuraavaan päivään. Välillä ainut ajatus miksi en tappanut itseäni, olivat nämä pienet lapset. Välillä, pienen pieneksi hetkiksi tämäkin ajatus hukkui, mutta sieltä aina vaan noustiin.
Tein sen suhteen eteen aivan kaikkeni ja olisin vielä pitkään ollut valmis yrittämään, mutta ei sitä toisen lattiarätiksi voi alistua. Kaikki materia on tämän kautta menettänyt merkityksensä. Jouduin luopumaan kodista, työpaikasta, jne., että pääsin kunnolla irti tosta paskasta. Talosta jäi lainaa, joten joudumme tyttöjen kanssa vuokralle. Mutta ahdistus on tällä hetkellä poissa ja koen tehneeni oikein. Mutta pitkä matka on kuljettu ja paljon on vielä edessä.
Tsemppiä vaan muillekkin. Älkää helvetissä alistuko. Usein petetyt ihmiset ovat varmaan liiankin kilttejä ja uskovat omien vikojensa aiheuttaneen moisen jutun (kuten minäkin). Näin ei kuitenkaan yksistään ole. Voimia!
Hei,
tiedätkö kuin kirjoituksesi tilanteestasi ja tuntui kuin olisin lukenut täysin omaa kertomustani. Olet kirjoittanut hyvin ja nasevasti, aivan samoja tuntemuksia ja asian käänteitä. Toisaalta oli lohdullista lukea, että jollakin muullakin on samoja kokemuksia ja toisaalta en toki tälläistä helvettiä kenellekään toivo!
Meillä on kaksi pientä lasta viisi ja alle kaksi-vuotiaat ja yhteiseloa takana kymmenisen vuotta. Mielestäni liittomme toimi kohtuullisesti ja olin jotakuinkin tyytyväinen.
Sitten sain mieheni kiinni valehtelusta ja pettämisestä ja tätä oli jatkunut yli vuoden ajan.
Aluksi mies oli kovasti tulossa takaisin ja aloitettiin myös terapiat yms. yhdessä. Sitten sainkin tietää, että suhde ulkopuoliseen jatkuu yhä kiihkeänä. Olen todella hajalla. Mies saa puolestani muuttaa uuden naisensa luo tai ihan minne haluaa, mutta huoli ja valtava mustasukkaisuus minulla on lähinnä lapsista.
Avioeron virallisia kuvioita alan selvitellä vasta nyt.
Olisipa mukavaa vaihtaa kanssasi hieman enemmän kommentteja, sillä apua ja tukea, neuvoja ja samankokeneita ei kertakaikkiaan voi olla liikaa. Eli jos kiinnostaa, vastaa vaikka tähän niin lähetän mun meiliosoitteen. Voimia ja jaksamista sinulle jokatapauksessa!
Lasten asiat minullakin oikeastaan ovat ne kaikkein raskaimmat. Mieheni, raukka kun on, mitätöi myös äitiyttäni. Hän kuvittelee, että lapsistanikin tämä uusi nainen olisi ikään kuin parempi kuin minä. Huomiokaa se, että tämä pienempi 9kk, on edelleen kiinni rinnassa... Jospa mieheni kuvittelee, että vauvallamme on samanlainen maku kuin hänellä eli kun mieheni mielestä tämän toisen naisen rinnat "maistuvat" paremmilta niin ehkäpä vauvastammekin... No, joo. Vähän liian rankka heitto ehkä, mutta ei tätä helvettiä ihan selväjärkisenä pysty läpi vetämään.
Mieheni haluaisi tutustuttaa lapsemme tähän uuteen naiseen mitä pikimmin ja hänen lapseensa. Olen ollut tosi aktiivisesti yhteydessä sosiaalitoimeen sekä psykologiin, että osaisin toimia lapsiani "riittävästi" tukien. Huvittavaa on se, etten edes tiedä missä mieheni ja tämä nainen tällä hetkellä asuvat, koska sekin on salaisuus! En oikein voi antaa lapsia tuntemattomaan paikkaan ja minulla on viranomaisten tuki näille periaatteilleni. Mutta voin selitellä tarkemmin näitä käytännön kuvioita, jos tosiaan laitat sen spostiosoitteesi. Nämä ovat nimittäin niin monimutkaiset kuviot...
Hei!
Itse olen kokenut vähän samanlaista joten voin kuvitella mitä joudut menemään läpi. Tärkein tässä on että hoidat ittees kuntoon ja vietä aika lasten kanssa. Älä välitä siitä ukosta, koska jos se on näin tehnyt niin ei ole ajattelemisen arvoinen. Minun mielstä mies EI pitäis käytäytyy tolla tavalla!! Jos hän soittaa niin kysy onko joku virallinen asia ja jos ei niin lopeta puhelu. Voihan aina myös hankkia vaikkapa salainen numero niin saat olla rauhassa. Vaikka talo tai muu irtaimisto menee niin se ei ole tärkein asia maalmassa. Tärkein asia on että pysyt vahvana ja terveenä koska lapset tarvitsevat sinua. Ota päivä kerrallaan.
Kyllä se aurinko paistaa vielä, usko siihen.
Kesäterveisin
sademies
Kiitos kirjoituksestasi! Olet todella vahva ihminen. Oman mielenterveyden ja itsetunnon kannalta noita asioita ei kannata liian kauan venyttää. Oma rimpuiluni on kestänyt nyt yli kaksi vuotta, miehellä ollut suhde kohta 3 vuotta. Tarinamme on hieman erilainen, 15 vuotta yhdessä, hidas alamäki alkoi huomaamattamme jo 10 vuotta sitten, mutta kuten nimerkilläni jo tuolla alempana kirjoitin, kaikkeni olen yrittänyt viimeiset vuodet ja tuloksena saan vain loputonta kyseenalaistamista milloin mistäkin ominaisuudestani, ja mies toteaa surullisena ettei tunne minua kohtaan niin kuin haluaisi, sillä vanhat ikävät asiat kummittelevat mielessä jatkuvasti (joihin kylläkin me molemmat olemme osaltamme syyllisiä). Olemme pelanneet tietyllä tavalla rehellisempää peliä kuin sinun miehesi, sillä minun mieheni ei ole suhdettaan kieltänyt (tosin salannut yhteydenpitonsa ja käyntinsä naisen luona toisella paikkakunnalla), mutta kyllä nyt mittani on täysi. Jos toinen kummallisesti oikeuttaa itsensä olemaan se viaton uhri joka on toisen naisen luo ajautunut kun meillä oli asiat niin pielessä, ja siksi hän jatkaa suhdetta edelleen sanoen kuitenkin ettei tällä suhteella ole mitään merkitystä meidän välisissä ongelmissa - ja kaiken lisäksi minä olen hänen mukaansa vapaa lähtemään jos en sitä kestä. Minä olen häneltä ratkaisua odottanut ja sanonut että hän on vapaa valitsemaan sen toisen, hän ei ole päätöstä kyennyt tekemään, lasten takia kai. Ei kai tässä silloin oikeanlaisesta rakkaudesta ole kyse meidän välillämme. Kyllä meidän ns. petettyjen osapuolien on tosiaan jossain vaiheessa vain oltava niin vahvoja että on vihellettävä peli poikki jos emme saa toiselta sitä mitä itse olemme valmiit antamaan. Ja tuo pettäjän opikseen ottaminen tosiaan taitaa valitettavan harvassa olla - tai sitten tajuavat tekonsa vasta vuosien jälkeen kun se on myöhäistä.
Itse odottelen nyt ensi viikkoon lopullista ratkaisua - olemme sopineet että lopulliset päätökset lopettamisesta tai jatkamisesta tehdään ennen juhannusta. Vaikka loppu näyttää lähes varmalta, toivon vieläkin sitä ihmettä että mieheni heräisi ja olisi valmis panostamaan suhteeseemme. Kuten sanoit, tunteita ja rakkautta ei niin vain lopeteta - mutta vihdoin olen minäkin valmis aloittamaan tuon yksin jäämisen selvitymisprosessin. Jos kerran sinäkin aiot selvitä, aion minäkin!
En usko, että miehesi tekee ratkaisua, miksi tekisi, on koti ja hoitopaikka. Sinun se on tehtävä, voi olla, että eroprosessi herättää miehesi.
Uskomatonta ja pelottavaa, miten häikäilemättömiä ja petollisia voivat jotkut miehet olla. Suorastaan patologista tuo miehesi valehtelu. Mitä hän lopulta oikein halusi? Elää kahden naisen kanssa? Valoa ja voimia kuitenkin sinulle! Hyvä että olet päässyt kelvottomasta miehestä eroon.
Niin, en vieläkään tiedä, mitä mieheni halusi eikä taida itsekkään tietää. Valehtelu nimittäin jatkuu edelleenkin ihan mitättömistä asioista ja välillä, uskokaa tai älkää jopa naurattaa minua. Hän ei olisi koskaan saanut aikaiseksi eropapereita tms. Minä olen ne kaikki hoitanut ja kustantanut. Joka asiassa hän jahkaili ja jahkaili. Ehkä paneminen on vienyt kaikki mehut ja käytönnön asioihin keskittymiseen ei ole riittänyt voimia. Omasta mielestään hän ei edelleenkään ole tehnyt mitään väärää. Että silleen...
Tärkeintä on, että nyt huolehdit vain itsestäsi ja lapsistasi! Kyllä se toinen nainen miehestäsi huolta pitää, älä häntä ajattele pätkääkään.
ei se siitä muutu...turha pitkittää hankalaa asiaa...
Juu, kyllä pitää toinen nainen huolta... En tosiaan epäile. Hän on anopillenikin (kova nainen ja hyvä tyyppi) puhelimessa sanonut, että hän (siis tämä toinen nainen) pystyy tarjoamaan miehelleni sitä mitä minä en. Siitä vaan ihan vapaasti. Sitä kun ei seksiä valitettavasti voi harrastaa kahden lapsen vanhempina aivan yhtä villisti ja vapaasti kuin seurusteluaikoina. Paitsi, että tällä toisella naisella on myös pieni lapsi... Myös mieheni on sanonut, että tämä nainen on ollut hänelle uskomaton tuki, kun koko muu maailma tuomitsee hänet. Hän ei siksi tarvitse enää ammattiapuakaan.